Näytetään tekstit, joissa on tunniste 24h. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 24h. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

24h Baby-style, part 2

12:30 Värkkäilen omiani keittiössä. Välissä olen käynnistänyt jo tietokoneen ja kirjoitellut hetken tuota eilistä ykkösosaa. Menen ja kolautan uuninpeltiä hieman liian kovaa, joten yläkerrassa nukkuva L herää. Kyrsittää hieman.

12:50 Tahtojen kamppailua, saan L:n nukahtamaan....

13:15 ... hetkeksi, sillä taas itkuhälytin pamahtaa päälle. Iloista huhuilua. Vaikka L on silmämääräisesti tajuttoman väsynyt, ei hän siltikään tahtoisi nukahtaa. Aina, kun tutin nostan suuhun menevät silmät salaman kiinni, mutta kun alakertaan asti pääsen on tutti jo taasen tippunut. Yritän kuitenkin ja lopulta hän rauhoittuu uudestaan.
 

13:45 Poistun koneelta. Olen parinkymmenen minuutin aikana surffaillut facebookissa, lukenut seuraamiani blogeja ja selaillut sähköpostejani. Kaikkea turhaa, toisinsanoen. 

14:00 Otan pakkasesta hedelmä-marjasosetta sulamaan. Banaania, päärynää sekä puolukka-mustikkaa. Kaksi ensimmäistä home made, jälkimmäinen yhdistelmä kaupasta. Sotken kaikki yhteen. Kipaisen postilaatikolla, sillä L vielä nukkuu.

14:05 L herää juuri, kun saan ulko-oven kiinni. Haen hänet alas, vaihdan vaipan ja lasken lattialle ryömimään, kun nälkäkään ei vielä tunnu sen suuremmin kiusaavan. Katselen postit läpi ja meikkaan itseäni hieman. 

14:19 L ryömii varpaisiini kiinni ja unohdun kuvaamaan häntä hetkeksi. Istun hetken aikaa L sylissäni ja miekkonen ihmettelee omia varpaitaan. 


14:30 Sosetta nassuun, hyvällä ruokahalulla menee alas.

14:45 Kun ruoka on syöty, siirrymme olohuoneeseen. Leikimme, lauleskelemme ja juttelemme. L köllii välillä sylissäni, välillä tutkii lelujaan ja välillä osoittaa mieltään. Yhdessäoloa sillä perusmeiningilla. Taustalla soi Radio Suomipop. Alan saamaan tarpeekseni Mennyt mies-renkutuksesta sekä Levottomasta tytöstä.


15:30 L vaikuttaa väsyneeltä, joten vien hänet päiväunille. Puuhailen taas omiani, siistin kotia hieman ja valmistelen itsestäni ihmisen näköistä (aka meikkaan loppuun.) Olen jostain syystä kumman väsynyt, joten mihinkään suurempaan en jaksa ryhtyä. Lajittelen lopulta valokuvia sohvalla.


16:30 Hiivin yläkertaan katsastamaan L:llää. Yllätyksekseni, hän kölliikin vastaheränneenä sängyssään ja päätän käyttää tilaisuuden hyväkseni: onnistun imettämään pitkästä aikaa!
 

16:45 Portaat alas, näen ikkunasta kotiin palaavan miehen. Vaihdan vaipan ja päädymme lähikaupan kautta Kivenlahteen noutomurkinan perässä. Välillä näinkin, vaikka ruoanlaitosta pidänkin. L on hereillä melkein koko matkan, mutta viimeisillä metreillä alkavat silmät hitaasti valua kiinni. 

18:00 Kotona. Säälittää hieman pikkujannu, mutta onneksi hän piristyy  kotiin päästessä. Ruokaa. Syötyäni otan taas jalkoihini ryömineen pojan syliini. Odottelemme, että mies saa syötyä, jolloin hänkin saa tilaisuuden viettää aikaa L:än kanssa. 

18:45 Ryhdyn iltapuuron valmistukseen, mies leikkii L:llän kanssa olohuoneessa. 

19:00 Mies syöttää L:llän, jonka jälkeen päästään yöpuvun vaihtoon ja iltapesuille. 

n.19:15 Yläkertaan. Koetan antaa vielä vähän lisää maitoa makuuhuoneessa, mutta poika näyttää tulleen täyteen jo. Ei uppoa enää milliäkään. Nostan pullolle naureskelevan jälkikasvuni sänkyynsä ja peittelen. Luen iltasatua, pusuttelen ja toivotan hyvää yötä. L kääntyy puoliksi vasemmalle kyljelleen, ns "uniasentoon" ja tuntuu rauhoittuvan siihen.

Kuuntelen silti vielä hetken aikaa oven ulkopuolella. 


19:25 Itkuhälytinvahdissa, mies tiskaa puurolautasta ja pulloa. 

19:36 L tiputtaa ilmeisesti tuttinsa ja ähisee pienesti. Varmaankin puoliunissaan, mutta päätän silti käydä katsomassa. Hyvä niin, sillä ylös päästessäni poika jumppailee jaloillaan jo vaativan oloisesti. 

Palaan samantien alas ja istuudun sohvalle. Odottelen hetken aikaa, kunnes siivoan kaikki lelut lattialta pois omaan koriinsa. Syömme hieman vielä iltapalaa ja lopulta menemme itse nukkumaan kymmenen maissa.

-------------

04:00 L herää ensimmäisen ja ainoan kerran yön aikana. Haen hänet viereeni ja koetan tarjota rintaa, mikä osoittautuu turhaksi yritykseksi. L vain tuijottelee ympärilleen hämärässä huoneessa. Lasken hänet takaisin sänkyynsä ja laitan tutin suuhun ja eipä aikaakaan, kun poika on taas unten mailla. 

06:30 Uusi aamu alkaa.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

24h Baby-style, part 1

11.03.2013

19:00 Iltapuuro syötynä, vaatteiden vaihdon ja iltapesujen kautta sänkyyn. Juo vielä makuuhuoneessa maitoa huvittavan pienen määrän, n.50ml.

19:30 Sleeping baby.

-----

12.03. 2013

00:45 Herään pieneen öhinään pinnasängystä ja nostan L:lle tutin suuhun. Hän jatkaa uniaan

06:00 Uutta ähinää, tosin syypää tähän heräämiseen taidan olla minä itse: olen nimittäin hiippailemassa juuri pois makuuhuoneesta. Tutti suuhun.

06:38 Äidillä kahvikuppi nassun edessä, televisiossa edellispäivänä tallennettu Matlock ja itkuhälyttimessä iloisesti hihkuva vauva. Juuri näin.

06:50 Aamupesut, pienoisen suihkuttelunkin kautta tehty. Ilopissa yllätti, niin äidin kuin pikkujunnun. Vien L:än hetkeksi leikkimään leluillaan ja samalla teen itse aamupuuron jannulle. 

07:00 .....korvike kiehahtaa käyttökelvottomaksi, kun tämä mamma napsii iloisena kuvia tähän kyseiseen postaukseen, uusi yritys....

07:20 PuuroKakkonen syötynä ja maidot juotuna, uutena asiana mustikkaa puuron seassa. Sininen poika tuloksena. Pikaisten suunpyyhintöjen jälkeen olohuoneeseen lelujen ääreen. 


08:20 Muumien lopputunnari pärähtää televisiosta merkkinä L:n unille. 
.... ja viisi minuuttia myöhemmin tuhistaan jo syvää unta omassa sängyssä, pienten itkujen kautta tosin. 





08:30-09:30 "Omaa aikaa", tiskaan tiskit, otan eiliset pyykit narulta pois ja viikkaan kaappiin. Laitan likaista pyykkiä uuden koneellisen, mutten vielä käynnistä konetta. Ehdin viettää oikeasti tätä omaa aikaa parikymmentä minuuttia ja katsoa aloittamani Matlockin loppuun, ennen kuin L herää.



09:45 Vartti sitten herännyt poju antaa äidille palautuksena hieman aamupuuroa. Leikkimatolleen. Body menee vaihtoon ja leikkimatto kuuraukseen. Keitän itselleni lisää kahvia, jotka nautin olohuoneen lattialla makoillen. 

10:10 150ml maitoa sitterissä, tosin kaksikymmentä minuuttia myöhemmin tuosta maidosta on jäljellä vielä 80ml. Pojalla ei tainnutkaan olla niin kova nälkä, kuin mitä luulin. Makoilemme olohuoneessa ja leikimme L:än leluilla, välillä otan pojan syliin ja lauleskelen. Välillä kutittelen varpaista. Vaikka L leikkiikin nätisti itsekseen ja on selkeästi kiinnostuneempi omista touhuistaan, tahdon silti näyttää, että äitikin on tässä vieressä. Seurailen välillä sivusilmällä Tunteita ja tuoksuja (saa nauraa.)


11:15 Laitan pojalle lounaan sulamaan, tänään onkin tarjolla bataatti-porkkana-kukkakaalia porsaanlihalla höystettynä. Huomaan samalla oman syömättömyyteni ja sosemössö näyttää yhtäkkiä hirveän viehättävältä.
L syö.

11:45 Vien itsensä täyteen ahmineen L:llän yläkertaan vaipan vaihdon jälkeen. Istun hetken aikaa rappusissa ja kuuntelen. Käyn kurkkaamassa ja näen iloisesti voimistelevan veitikan, nostan jumppatuokion aikana tippuneen tutin suuhun ja poistun huoneesta. 


11:55 Uusi kurkistus, L on unessa. Hiippailen päätyhuoneesta itselleni puhtaan paidan päälle, sillä olen hengaillut neuleessa koko aamun. Laiska minä. 
Alakerrassa laitan oman terveellisen lounaani uuniin. Tänään ei vaan jaksa muuta.






---

Vastaava 24h 2:kk iässä
Part 1

Part 2

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

24h Baby-style part 2

14:00 Sammutan lopulta koneen ja käväisen katsomassa yläkerrassa nukkuvaa L:ää. Palaan alakertaan ja nostan viimein kaappiin ne koneessa oleilleet puhtaat tiskit. Samalla muistan syömättömyyteni ja teen itselleni voileipiä, joiden syönnin ohessa soitan vielä päivän juorut tädilleni. Juttelemme vartin verran, jonka jälkeen kipaisen hakemassa postit postilaatikolta.

14:30 Kurkkaan poikaa, yhä unessa.

14:45 L herää.

15:00 Imetän ja heitän pojalle cuplatonit nassuun. Sylittelemme hetken ja juttelemme päivän kuulumisia, ilmeisesti poju on nähnyt hyviä unia.

15:15 Ryhdyn perunateatterin asiakkaaksi, L seuranani. Poju istuskelee iloisesti sitterissään ja tuijottelee tiskikoneen luukkuun teippaamaani hymynaamaa. Välillä myös äidin tyhmille jutuille hymyillään, sekä hieman komennetaan. Joskus jutut menevät jo itkunkin puolelle. Ihmettelemme yhdessä perunoita ja siitä, kuinka niistä kuoret lähteekään.

15:30 L vaikuttaa taas väsähtäneeltä, joten vien hänet torkkumaan. Tuleva illallisemme, makkarakeitto pääsee myös porisemaan hellalle. Suhaan keittiön ja olohuoneen väliä yrittäen pitää keiton syömiskelpoisena ja pojan tyytyväisenä.

16:00 Pitäisi osaa isompi kattila, sillä keitto muistuttaa lähinnä muhennosta. Sitä ihmetellessäni herää L tutittomuuteen ja korjaan tämän erehdyksen. Otan itselleni ison lautasellisen keittomuhennostani ja ihmettelen samalla naapurin puuhia. Toinen kysymys, joka päähäni nousee, on missä se mies oikein kuppaa? Keiton lomassa pohdin huomisia syömisiämme ja haaveilen siitä, koska saamme uuden hellan kytkettyä. (edit: torstaina!) Mieskin lopulta ilmestyy kotiin.

16:30
L herää hyväntuulisena ja masu pulputtelee, joten jumppailemme hieman. Äidillisesti laulan pojalleni "Pierua mä metsästän".

17:00 Vaippa, mission accomplished.

17:15 Taas orastavaa nälkäitkua, kokeilen imettää mutta saan palkinnoksi lisää itkua. Poju ei ilmeisesti itsekään tiedä, imisikö vai eikö vaan hienosti vaihtelee mielipidettään. Lopulta kuitenkin nukahtaa taas viereeni. Katson ruokinnan päättyneeksi.

17:30 Hieman harmistuttaa pojun torkku tähän ajankohtaan, sillä olemme lähdössä kauppaan. Mies pukee pojalle ulkovaatteet ja laittaa tämän turvakaukaloon. Siihen onkin sitten hyvä taas torkahtaa.

19:30 Tulemme kaupasta takaisin kotiin, L nukkui molemmat automatkat kauppaan ja kotiin. Kaupassa jaksoi ihmetellä hieman kirkkaita valoja ja hyllyillä olevia tavaroita. Lopussa alkoi jo väsähtämään. Puran ostoksemme, mies pojan. Vaihdamme vaipan ja laitamme toiselle yökkärin päälle.

20:00 Kokeilen imetystä, kun poika tuntuu olevan rauhaton. Taas saan huutoja ja tyhmä äiti tuntuu taas olevan liikkeellä. Otan hieman pesäeroa pikkuiseeni ja karkaan suihkuun, mies leikkii ja köllöttelee sohvalla poikamme kanssa sen ajan. Suihkusta tullessani katselen, miten L yrittää syödä tuttiaan, joten päätän yrittää uudelleen imetystä. Parikymmentä minuuttia ensimmäisestä yrityksestä syö L nätisti ja ilman ongelmia (mitä sanoinkaan siitä sekunttipelistä?)

20:30 L ylös omaan sänkyynsä, hyvänyön suukot ja mobile pyörimään.

20:50 Hikka ja kakka, äidin ilme: -__________________- Kaikki siis uusiksi alusta ja vaikeimman kautta, sillä väsynyt L aloittaa itkunsa heti tutin tippuessa.

21:20 Löydän taas vuoden mutsi- hetkeni ja luovutan. Taas nimittäin kakka yllättää ja klo 05:00 herännyt mies tahtoisi päästä nukkumaan. Jaksan kyllä valvoa pojan kanssa, mutta en siinä tilanteessa jos toinen nukkuu samassa huoneessa. Silloin, voin tunnustaa, kasvaa se kuuluisa nuppi kyllä otsaan. En edes yritä jäädä nukuttamaan poikaa sänkyynsä, vaan palaan alakertaan ja siihen hemmetin vaunukoppaan. Vaihdan tietysti vaipan ennen tätä. Ottaa päähän ja jo toisen kerran päiväni aikana haaveilen tupakasta.

10 minuuttia myöhemmin....
....L nukkuu.  Just my luck? Katselen suutuspäissäni NCIS:sää ja päätän kumminkin jäädä itse sohvalle täksi yöksi. Jostain syystä, tekisi mieli heittää miestä kakkavaipalla?

21:40 Poika havahtuu hetkeksi tutin tippumiseen, mutta jatkaa uniaan heti.

22:00 Austin Powers katsastaa psykedeelisen kissimirriklubin. Ihmettelen Mike Meyersin nuorta ulkonäköä, kunnes tarkistan leffan valmistusvuoden. 1997, yli 10v sitten. Olenko tosissaan ollut noin nuori, kun tämäkin raina on tullut alunperin? Syön parit sipsit ja päätän painua pehkuihin kun Dr Evil päättää posauttaa itsensä avaruuteen,

22:20 Tutti tippuu, mutta nyt nukutaan ilman sitä, JES!  Taas pärräytellään parit hyvät, mutta en tiedä pitäisikö tästä kiittää rota-rokotetta vaiko tuota Cuplatonia?

___________




Yleensä päivämme ovat tätä hiukan helpompia, eikä L juuri itkeskele. Tuon vuorokauden itkuisuus voisi selittyä tuolla rokotteella ja siitä johtuvista vatsavaivoista. Myöskin päiväunille nukahtaminen on yleensä mennyt helpommin. Loppuun lisään vielä kuluneen yön ja aamun fiilikset, vaikka tällä tuo 24h ylitetäänkin.

03:00 L herää nälissään ja nukahtaa samantien syönnin jälkeen.
07:00 Sama homma kuin ylempänä
10:00 Nousemme ylös lopulta ja klo
11:40, kun tämän kirjoitan loppuun, nukkuu L jo päiväuniaan yläkerrassa ja minäkin sain juoda kahvini ennen klo 11.






Tänään on hyvä päivä.


tiistai 30. lokakuuta 2012

24h Baby-style, part 1.

Ajattelin hieman maalailla peruskuvaa siitä, miten yleensä päivämme kuluvat 2 kk vanhan jälkeläisemme kanssa. Päätin siis tehdä postauksen siitä, mitä oikeasti teemme 24h aikana tätä elämäämme. Aloitan vuorokautemme maanantai illasta ja jottei tekstistä tulisi kilometrin pituinen, julkaisen tämän kahdessa osassa.
Tässä teille siis osa 1.


20:00 Aloitamme vaivihkaa nukuttamaan pojua, vaihdamme vaipat ja yöpuvun, minä imetän ja sylittelemme. Mies yleensä makoilee L:n kanssa sohvalla, L peiton alla ja yleensä tutti suussa, koska muuten suututtaa.

20:00-22:00 Monta nukahtamisyritystä, yleensä L havahtuu siihen, kun tutti tippuu suusta. Siirrämme pojan loikoilemaan vaunukoppaansa, koska siinä on vähemmän tilaa pojalla heilua itseään hereille. Yleensä L nukahtaa ennen kello kymmentä, jolloin siirrymme yläkertaan kaikki unille. Tällä kertaa päätämme kantaa pojan vaunukopassa pinnasänkyynsä, sillä nukuttaminen oli taistelua. Hyvinä iltoina nukutamme pojan suoraan sänkyynsä. Matkalla L havahtuu sen verran, että tajuaa siirtyneensä muualle, mutta nukahtaa samantien
Poikkeuksia tuohon kello 22 on ollut pari, lähinnä näiden pojan mahavaivojen vuoksi. Meidän onneksemme, emme ole koskaan joutuneet kuitenkaan puoltayötä pidemmälle valvomaan.

22:00-01:30 Unta.  L herää nälissään lopulta. Itse herään siihen, kun L öhisee ja tuhisee pinnasängyssään.

n.02:00-06:30 Unta. Kahden maissa poju on taas unessa, öisin hän nimittäin nukahtaa aina syömisen jälkeen eikä ole vielä kertaakaan halunnut pahemmin seurustella aamuöisin.

06:30-07:30 Torkkumista ja poju alkaa pikkuhiljaa heräilemään. Saan itselleni vielä pienet torkut varastettua, kun laitan pojalle vielä hetkeksi tutin suuhun. Succes.

07:30 Imetän ja vaihdan vaipan 

08:00-09:35 Hymyjä ja kyyneleitä. Aluksi L hymyilee hirmuisesti, naureskelee ja seurustellaan pitkään. Yhdeksän jälkeen rupeaa uni viemään voittoa ja vähän kiukuttaa. Otan pojan syliini sekä sujautan tutin suuhun ja poika lopulta rauhoittuu ja silmät alkavat sulkeutua.
Siirrän pojan vaunukoppaan.
Kaksikerroksisessa talossa olemme kokeneet tämän helpommaksi, kuin sen että joutuisimme jatkuvasti juoksemaan yläkerrassa.

09:35-10:00 L nukkuu, itse kerään tiskit tiskikoneeseen ja laitan sen päälle. Vien myös puhtaat pyykit kaappiin, sekä kirjoitan hetken tätä.

10:00 L herää. Vaihdan vaipan ja päivävaatteet päälle. Vartin yli laitan pojan sitteriinsä ja harkitsen itsekin vaatteiden vaihtoa. Se ajatus keskeytyy, sillä L  yrittää hieman itkeskellä ja kokeilen lopulta onko pojalla nälkä. Hirveä virhe. Siitä seuraavan vartin poika kiljuu kurkku suorana, kun tyhmä äiti kuvitteli poikansa olevan nälkäinen.

10:30 Poika syliin, tutti suuhun ja sohvalle. L rauhoittuu siihen lopulta ja nukahtaa puoleksi tunniksi syliini. Päätän varasta tässä sitä kuuluisaa omaa aikaa ja katselen telkkarista huonoa saippuasarjaa, poika sylissäni.

11:00 Nostan pojan sylistäni pois vaunukoppaan ja saan viimein vaihdettua vaatteeni. Ryhdyn siivoamaan marsujen häkkiä ja leikkaan marsujen kynnet. Puoli tuntia myöhemmin, kun olen häkin saanut juuri siistiksi, herää L juuri parhaaksi ja ilmoittaa olevansa nälkäinen.
Tämä ruokahommelikin tuntuu välillä olevan sekunttipeliä.
Puolelta laitan pojan takaisin nukkumaan.
Kymmenen minuuttia myöhemmin päättää L vääntää kakat, joten se siitä nukahtamisesta.
How bad is my luck? No, onneksi se kumminkin ulos tuli. Haaveilen kahvista.

12:00 Kokeilen onneamme ulkona, kun ilmakin on suht siedettävä. Nähtävästi, kun tarpeeksi hiljaa kävelee, saa tuohon pikkuiseen tienpätkään uhrattua puolituntia vaunuttelua. L nukkuu vartin verran ja äiti haaveilee siitä, milloin isi päättää pitää isyyslomansa viimein.
Ja jos totta puhutaan, haaveilen myös tupakasta vaikka pitkään olen ollut polttamatta.

12:30 Kannan unisen L:n ylös pinnasänkyyn, jos se olisi mieluisa paikka jatkaa unia ja sen jälkeen, kyllä, KEITÄN KAHVIA.

13:00 Jatkan tätä postausta ja juon kahvia, itkuhälytin menee päälle pariin otteeseen, mutta L tuntuu vain tuhisevan omiaan. Käväisen uteliasuuttani katsomassa poikaa, joka unissaan vääntää tyytyväisenä pieruja.  En henno herättää, kun viimeinkin tuntuu nukkuvan.
Päätän samalla tilata vihdoin ja viimein netistä sen Hepe-kissaverkon noihin vaunuihin, jotta saan yrittää nukuttaa poikaa tuonne uloskin.

13:30 Surffailen netissä ja tilaan samalla miehelle kuvamukin isänpäiväksi. Poika vetelee sikeitä. Unohdan itseni facebookin maailmoihin ja seurailen mielenkiinnolla keskusteluja erinäisissä mammaryhmissä. Unohdan myös kokonaan puhtaat tiskit, jotka odottavat koneessa.
Vuoden mutsi taas väläyttelee.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...