227 - Hetken rauha.

Nyt riittää muokkaus hetkeksi,

onhan tähän jo melkein puoli päivää käytetty.
Ne ketkä ihmettelevät ajan pituutta - pientä muutosta,

voin kertoa että kuvat kykenee muokkaamaan miljoona kertaa väärän kokoisiksi.

Lähdimme tänään aamusta jo ulkoilemaan ja nollakelin vuoksi päätin pukea pojalle vanhan toppahaalarin vuorettoman välikausihaalarin+miljoonien lisälämmikkeiden sijasta. Meillä siis tuo vuoden -12 äippäpakkauksen toppahaalari sopii nyt kuin valettu ja sitä käytämme vielä kylmempinä päivinä. 

Itse en ole vielä lainkaan varustautunut kylmään ilmaan ja olenkin pitkään kiusoitellut ajatuksella, että tulenko tänä talvena vuosien tauon jälkeen ostamaan ja pukemaan päälleni toppahousut vai enkö.
Tänä aamuna totesin miettineeni turhan pitkään ja kaipaisin kyseisiä kapistuksia jo pienen pihalla vietetyn ajan jälkeen. 

Tulen olemaan pulassa, kun ilmat tästä vielä kylmenevät.
___________
 
Pojankoltiaisen heräämisen vuoksi tämä kirjoittamiseni keskeytyi eilen, enkä enää illalla jaksanut palata tietokoneen ääreen. Tällä hetkellä minari on tosin vielä hereillä, mutta tutkii vaatekaappiani niin syvällä keskittymisellä, että uskaltauduin napsauttamaan tämän samassa tilassa sijaitsevan tietokoneeni päälle.

Nukuimme tänä aamuna yllättävän pitkään ja heräsimme vasta yhdeksältä.
Pitkät unet selittyvät tosin sillä, että ensimmäisen kerran poju heräsi jo yhdeltä itkemään ja toisen kerran puoli seitsemältä - mutta aamuheräämisen jälkeen nukahti vielä minun viereeni.

Syy tähän pilkottaakin jo pojusen suussa, 
uusi hammas nimittäin! 
Ien todella oli turvoksissa, kun sitä pari päivää sitten ihmettelin ja eilen päätin kurkata uudemman kerran pojun suuhun yöpuvun pukemisen jälkee; 
ja siellä se pilkotti,
pikkuinen alku. 
Vihdoinkin.

Teimme aamutoimemme tänä aamuna pikapikaa ja lähdimme käväisemään lähikaupassa ajatuksena ehtiä sinne ennen lounasruuhkia. 
Emme ostaneet kummoisempia, sillä ruokatarvikkeet viikolle minulla on jo jääkaapissa, mutta pienen herkkusuumme banaanit sekä päärynät pääsivät loppumaan.
Lehtihyllyllä nappasin ostoskärryyni vielä uusimman Kaksplussan,
juurikin tavattoman kauniin kansikuvamallin vuoksi.
Pojun päikkäriajan aionkin viettää kyseisen lehden parissa,
joten sitä odotellessa!

Talvi

Pakko se on uskoa: sieltä se tuli.
Talvi, kylmyys ja lumi. Kaikki mitä inhoan.

Yksi ainoa asia näissä kylmissä kuukausissa saa hymyni kaartumaan suupieliin: Joulu kinkku.Sitä mukaan mitä enemmän maa peittyy tuohon inhaan ja kylmään lumeen, minun odotukseni joulua ja sen syöminkejä kohtaan kasvaa. Pikkuhiljaa kaivan mieheni piilottamia joulukoristeita ja krääsää kaapeistamme ja nostelen niitä takaisin paikoilleen tuon joulunvihaajan ollessa töissä.
Salaa tietenkin.
Kun väsynyt duunarimme kotiin palaa, ei hän enää viitsi marmattaa kyntteliköstä keittiönikkunalla tai jouluvaloista ulkona.

Mieheni siis vihaa joulua.
Minä en.

Ja taas nousee kysymys tässä yhteiselossamme koskien tulevaisuutta.
Mitenkäs nyt?

Itse haluan tarjota L:lle joulun kaikki ihanuudet: kuusen, lahjat, KINKUN, joulutortut ja jos hyvin pitkälle saan mieheni pinnan venytettyä: hänet jouluisin joulupukkina.

Tänä vuonna olemme päässeet jo yhteen kompromissiin: joulusyömingit järjestämme ja joulua vietämme, tosin pelkästään pienenä perheenämme. Myös kuuseen olen luvan saanut, mutta tekohärveliin.
Ja mieluiten sen tekopuunkin tulisi olla myös musta.
No problemo, pieni mukamas-sisustaja sisälläni innostui ajatuksesta:
Musta kuusi ja valkoiset koristeet! Ehkä jotain punaista seassa.
Kuinka fantsua ja niin tyylikästä.

Itse ongelma ilmenee toteutuksessa:
mistä hemmetistä minä tähän hätään taion MUSTAN tekokuusen?

Valkoisen löysin jo Prismasta, mutta musta?
Olen leikitellyt ajatuksella että spraymaalaisin vanhan tekokuusen, mutta sitä tekelettä saisi tuulettaa toista kuukautta, jotta se haju haihtuisi. Joten noilla näkymillä, saisimme kuusen sisälle helmikuussa.

Ehkä vaan luovutan tuon kuusihomman kanssa; loppujen lopuksi, olen jo voittanut yhden taistelun tässä sodassa:

Kirteli tai kaarteli sen miten päin tahansa, me vietämme kuitenkin joulua.