245

Perjantai oli oikea meille vaatepäivä sillä takin lisäksi meille kotiutui fleecesetti, paita sekä housut. 

kaverikuva

fleecetakki ja samanoloiset housut, jotka nyt jäivät vähemmälle kuvaukselle

Kaikki ovat käytettynä ostettuja ja vaikka täällä blogissakin useimmiten näkyy vain uutena ostettuja vaatteita tykkäisin itse asiassa ostella enemmän käytettyjä vaatteita. Pari vuotta ja pari asunpaikkakuntaa sitten ostin itselleni vaatteita lähinnä vain kirpputoreilta ja monen vuoden ajan totuttuani maksamaan vaatteista alle kymmenen euroa kappaleelta oli suoranainen kauhistus astua pitkästä aikaa vaatekauppaan ja kahdenkymmenen euron rytkyjen pariin. Nyt lapsen saatuani voitte kuvitella pöyristykseni määrää, kun talvihaalarin hankinta oli ajankohtaista.  

Livekirppiskävijänä olen tavattoman laiska jo ihan vain näiden etäisyyksien vuoksi. Parhaimmat sijaitsevat kaukana Espoossa, mutta itse asiassa lähin vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä Kauklahdessa. Tarjontaan tosin olen hieman pettynyt.

vk-takki

<3Seppälä.

Lauantaina hengailimme koko perhe, ulkoilimme, saunoimme sekä söimme hyvin. Perus perhepumpulia. Sunnuntaina saimme vieraiksi äitini sekä tätini ja mieskin katosi veljensä luo pariksi tunniksi.

Tänään minulla on niin suuri maanantai-fiilis ettei loppuakaan. Aivan täydellinen kolmen v:n kombo, väsyttää, viluttaa ja v.... Jokainen päätelkööt itse tuon viimeisen "veen". Lähdimme aamupalan jälkeen ulos ja olisimme ulkoilleet pitkäänkin sekä kerrankin mielellään ilman tuota aivan jäätävää tuulta. Harmitti oikein viedä lopulta poika sisälle, joka urheasti olisi tepsutellut tonttia ympäri varmaan toisenkin tunnin, mutta itse tunsin jo saaneeni aivan tarpeeksi. 
Lounas syötiin huonosti ja maidotkin kaadettiin ruokapöydälle, eikä päiväunillekaan suostuttu ilman puolen tunnin kiukkua. Toivottavasti loppupäivä näyttäisi kirkkaammalta!

1-vuotiaamme

Minusta tuntuu, 

että yksi vuosi ei ole vielä koskaan kulunut näin nopeasti ja tuntunut yhtä lyhyeltä ajanjaksolta.

Ensimmäiset kuukaudet tuntuvat näin jälkeen päin ajateltuna olevan aivan yhtä usvaa,

 liekö syynä siihen se kuuluisa univaje vaiko temppuilevat hormonit,

 sitä en tosissanikaan tiedä. 

Tiedän vain sen, että niistä ajoista on hirveän vaikea muistaa yhtään mitään, mikä tällä hetkellä harmittaa kovasti.

 

Sain vihdoin viimein pari päivää sitten niputettua kaikki valokuvat kansioon tämän vuoden varrelta ja itkuhan siinä tuli. 

Se pieni kapalo, joka pari tuntia syntymänsä jälkeen tuhisi rintaani vasten tuntuu tällä hetkellä niin kaukaiselta tuohon taaperon alkuun nähden.

Taaperon alkuun, jota on valitettavasti siunattu tulisemmalla temperamentilla kuin vanhempiaan yhteensä. 

Välillä nipistän itseäni ja mietin, että onko tämä todella se sama pieni ja avuton poika, joka syliini laskettiin hieman yli vuosi sitten.

Yksivuotisneuvolassa poikaani kuvailtiin vilkkaaksi ja sitä hän todella on. 

Vaativa, vahvatahtoinen ja vilkas,

välillä hirveän vaikea miellyttää ja pitää tyytyväisenä. 

Ulkona on useimmiten kaikista kivointa, mutta sieltäkään ei vielä vain tukea vasten liikkuvalle lapsellemme tahdo löytyä tarpeeksi tekemistä ja useasti iskee kiukku.
Kiukku iskee myös silloin, kun sisälle yritämme palata - vaikka ulkonakaan ei hauskaa tuntunut olevan.

 

 Pituutta tältä minimieheltämme löytyy 77,3cm sekä painoa 9915g, joka syntyesään painoi 3080g ja oli 47cm pitkä.

Paljon on kasvettu, niin lapsi kuin äitikin. 

Äiti enemmänkin henkisesti ja lapsi fyysisesti.

Miehen kesälomakin loppui parahiksi lapsemme merkkipaalun kohdalla ja ensi viikolla alkaa taas arki tässä perheessä. 

Yritän myös panostaa tähän blogiin enemmän, nyt kun lapsen päiväuniajankin saan pyhittää vain omalle itselleni. 

Onnea iso-pieni L, 

vaikkakin hieman myöhässä tämän kautta!

 

Syvä huokaus

Tänään oli taas sellainen aamu.

Ensiksi herättiin jo puoli tuntia normaalia aiemmin ja möyrittiin sitten pitkät pätkät väsyneen äidin vierellä. Välillä kaiken painimisen ohessa ihmeteltiin että mitä ne ohuet langat äidin päässä oikein ovatkaan. Sattui hieman.

Puuro ei maistunut, 

mutta pöydälle se olisi mitä mieluiten kaadettu.

Ja sitten taas kiukuteltiin, kun ei äiti antanut sitäkään tehdä. 

Kaikkia esillä olevia johtoja käydään vähän väliä nyhtämässä vain siksi että sen kiellon kuullessa voitaisiin loukkaantua verisesti ja itkeä pari minuuttia.
Ja sitten aloittaa koko rumba alusta.

:)

No, onneksi tästä voidaan enää vain nousta ylöspäin.
Suihkussa sentään oli kivaa ja pikaisesta puuron hakureissusta selvittiin myös ilman kiukkua.

Hei ja moikka.

Tänään,

voi luoja tänään,

meillä on kiukuteltu.

Eipä mulla muuta,

tarttee hieman hengähtää.

kuva *täältä*