Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. toukokuuta 2013

Alkuviikko & vappu

Maanantaina kävimme minimiehen kera kyläilemässä eräällä ystävälläni, jolla itselläänkin on arkeaan värittämässä tuollainen pojankoltiainen. 

Yleensä niin iloinen kyläilijämme on ilmeisesti laajentanut vierastamisensa miehistä myöskin toisiin lapsiin (ja vaihtelevasti myös naisiin ja kaikkeen mikä liikkuu), joten kyläily muuttui nopeasti vaunulenkiks. En kyllä valita, oli riemastuttavaa tehdä kerrankin hieman pidempi lenkki vaunujen kera. Maanantai oli kokonaisuudessaan oikea hulivilipäivä, sillä lähdimme vielä illalla tekemään viikkoiset ruokaostokset koko perheenä ja näiden reissujen johdosta tuon perheemme pienimmän yöunille saanti oli työn ja tuskan takana. Lopulta puoli yhdeksältä jäppiäinen rauhoittui ja vanhemmatkin saivat rentoutua television ääreen. 

Tiistaina vietimme kotipäivän vastapainona edellisen päivän hulinalle. 
Hengailimme pihalla ja ihmettelimme kaikkea.
 Kevät aukaisi kokonaan uuden maailman tuolle minimiehellemme.
Nimipäiväni kunniaksi sain tuolta miehekeeltä kaksi ruusua sekä vappupallon.


Keskiviikkona pihapuuhamme jatkuivat. Hyvästi kuivat oksat omenapuista sekä ylikasvaneet syreenipuskat.
Vappupäivän kunniaksi grillasimme kotitekoisessa Cola-BBQ marinadissa lilluneita possupihvejä.
NamNAM


Tänään Torstaina olemme taasen puuhailleet kotona. Illalla, kun mies kotiutuu töistä lähden ystäväni kera valloittamaan erästä Leppävaarassa sijaitsevaa ostoskeskusta ja varmaankin illalla kadun kaikkea sitä rahanmenoa.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Oddness


Näin pitkään pidin eilen tuota hattua päässäni, juuri ja juuri kuvan verran.
Sen hankkimiseen uhrautui 4 vuotta elämästäni, enkä ole kyseisten juhlien jälkeen suostunut laittamaan sitä päähäni ennen tätä kuvaa.
Näyttää siltä, että lakin pysyvä koti on siinä pahvilaatikossa, jossa sen aikoinaan kannoin kaupasta uloskin.
Kertooko jotain innostani, jolla edes lähdin kyseistä hattua tavoittelemaan?

Omat vappusuunnitelmamme olivat melko hiljaiset, kävimme miekkosen ystävän synttäri/vappusyömingeillä ravintolassa ja syötyämme palailimme kiltisti kotiin muiden jatkaessa vielä iltaansa Helsingin yöhön. Ruoka oli kyllä todella hyvää, mutta alunperin järkytyin oman annokseni koosta, se oli nimittäin valtava. Alkujärkytyksen laannuttua tajusin että onneksi  ribseissä on puolet luuta, joten hyvällä ruokahalulla annos lopulta katosi kuin katosikin.

mies muisti kukilla ennen ravintolaan lähtöä


Sunnuntaina käväisimme myös Lapsimessut katsastamassa, itse kyllä hieman petyin tarjontaan ja lopulta teimme ostoksia pelkästään yläkerrassa olleelta OutletExposta. Olen kyseisillä messuilla käväissyt kerran aikaisemminkin, mutta edellisestä kerrasta en tahdo muistaa muuta kuin lapsen paimentamista, sillä mukana oli ystäväni ja hänen veljensä lapsi. Tälläkin kertaa oma pääni meni pyörälle siinä lastenvaateviidakossa ja lopulta emme viitsineet edes pitkään siellä kierrellä vaan siirryimme ModelExpon ja PetExpon tarjonnan pariin. Vastaan tuli mm. karvattomia marsuja?! Kyseisten otusten olemassaolosta en ollut aiemmin kuullutkaan, joten uteliaana kaivelin hieman ja löysin lopulta lisätietoa täältä.

Moisture Kick
ihan mukaiselta tuntui ainakin ensimmäisen käyttökerran jälkeen, löytö Outlet Exposta

Toinen ostoksemme, Tefalin paistinpannu, myös Oulet Exposta

Tavarasaldomme Lapsimessuilta oli siis päätähuimaava. Ja lapsiystävällinenkin vielä.













Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...