Pörröt

Aiemmin olen todennutkin että kattomme alla asustelee mieheni ja minun lisäkseni kaksi hieman pörröisempää otusta, vinkukaksikkomme suloisten marsujen muodossa.

Tyttömarsut ilahduttavat arkeamme vaativalla vinkumisellaan ja hauskoilla pyrähdyksillään,
vaikka muuten nämä kyseiset yksilöt aika epäsosiaalisia ovatkin.

Teqi

Toinen marsuistamme, Tequila, on eräänlainen rescue-keissi parin vuoden takaa. Itse asiassa marsuja tuli alunperin kaksi, mutta toinen valitettavasti kuoli loppuvuodesta 2010.
Alkuperäinen omistaja ei enää halunnut pitää marsujaan, vaan halusi niistä eroon.
Tarjouduimme silloisen seurustelukumppanini kanssa ottamaan marsut omiin hoteisiimme ja hyvällä tuurilla saimme kaikki tarvikkeet ja marsut täysin ilmaiseksi.

Pienoisena yllätyksenä tuli se, ettei marsujen kynsiä oltu leikattu hyyyyvin pitkään aikaan, joten minun (kokemattoman noviisin) ikuiseksi murheenkryyniksi lopulta muodostui jatkuva tappelu kynsien suhteen. Tunnen syyllisyyttä kynsistä, vaikken itse niitä olekaan aiheuttanut välinpitämättömyydelläni, mutta siltikin tilanne pistää vieläkin vihaksi.

Myös käsittelyyn kumpaakaan ei oltu totutettu ja sen huomaa vieläkin siitä ettei Tequila tykkää kosketuksesta tai ihmiskontaktista yhtään. Teqin veikkaisin olevan iältään neljä vuotta, mutta varma en voi olla.

Erossa Tequila jäi entiselle seurustelukumppanilleni pariksi kuukaudeksi, mutta palasi lopulta minulle jolloin päätös toisen marsun hankinnasta syntyi.

Tequila ja Pippuri

Kesällä 2011 meille saapui teddy-tyttömme, oma rakas pikku-paskiaiseni, jonka nimeä emme ole vieläkään varmuudella päättäneet.
Rosie on se virallinen, mutta itse käyttämämme kutsumanimi vaihtelee Pippurin ja tuon ylenpänäkin todetun p-p:n välillä. Pippuri on hellyyttävä otus, mutta sellainen rohmu etten ole samanlaista aiemmin nähnyt.
Myöskään tätä marsua ei sosiaaliseksi voi nimittää vaan pikemminkin uteliaaksi, mutta rohkea se on Teqiin verrattuna.
Epäilen Teqin tartuttaneen omalla pelokkuudellaan pientä varautuneisuutta myös Pippuriin, mitä tulee käsittelyyn ja kontaktiin ihmisten kanssa. Mutta otamme päivän kerrallaan.

Asumus nykyisellään

Aiemmin marsut saivat juoksennella vapaammin olohuoneessamme, mutta parketin saadessa liikaa iskuja (virtsaa) piti tilaa ruveta rajaamaan jollain konstilla. Pari päivää sitten karautin paikallisen Hong Kongin pihaan ja ostin sieltä marsupiireissä tunnettua Deuzerin-moduulihyllykköä aka Taikakuutioita.

Tällä hetkellä tila on vieläkän aika pieneksi rajattu, mutta valitettavasti myös meidän on pakko päästä kyseisessä huoneessa liikkumaan. Tarkoituksena on siirtää marsumme toiseen huoneseen myöhemmin, kun tilaa vapautuu ja suurentaa tyttöstemme liikkumatilaa vielä entisestään.

Myönnän olevani vielä hyvinkin kokematon marsujen suhteen ja opin jatkuvasti uutta. Vaikka tyttömme ehkä rohkeampiakin voisivat olla, en siltikään vaihtaisi kumpaakan pois.
Varsinkaan Teqin kohdalla en kadu mitään, sillä näemmä kokeneempikaan kasvattaja ei siitä kyennyt huolta pitämään pienempänä, joten parempi näin.

Talohaaveilua

Ajattelin hieman kertoa lisää talosta, jossa asumme.
Kuvia en juuri lupaa siitä syystä, että talon iän/historian huomioonottaen en itse ole saanut sanoa tämänhetkiseen sisustukseen juuri mitään, joten en halua esitellä sisustustamme edes omanani.
Miksikö? Koska inhoan sitä itsekin.

Kuten jo aiemmin olen sanonut, talo on todallakin vanha rintamamiestalo ja kuulunut mieheni perheelle pitkään. Mies itse on asunut lapsuutensa täällä ja tehnyt paluun takaisin talon jäätyä tyhjäksi muutama vuosi sitten. Sanotaanko että rakas kotimme on jymähtänyt vahvasti 70- ja/ tai 80-luvulle.

tälläistä rakkaustapettia löytyy meiltä mm. olohuoneesta parin seinän mitalla :]

Itse laskisin talon kaksikerroksiseksi, koska kellari ei ole asuttavassa kunnossa, mutta kyllä iso kellari meillä myös on. Alakerrasta löytyvät eteinen, suihku/wc sekä sauna, keittiö, olohuone sekä huone, joka meille on tällä hetkellä kysymysmerkki. Huoneesta on ilmeisesti aikoinaan ideoitu ruokailuhuonetta, mutta lopulta se on päätynyt mieheni vanhempien makuuhuoneeksi ja jatkuvan remonttimme keskellä huone täyttää lähinnä varaston virkaa. Yläkerrassa on makuuhuoneemme lisäksi vielä avonaiseksi jätetty päätyhuone, joka on  tarkoitus pyhittää tulevalle vauvallemme.

Jos rehellisiä ollaan, jokaikinen huone tässä talossa tarvitsisi jonkunlaista remontointia.
Edes uutta maalikerrossta tai jotain.
Mutta koska kroisoksia emme ole ja siltikin jotain tulisi tehdä, olemme keskittäneet toiveemme seuraaviksi:
-Vessaremontti valmiiksi ennen vauvan tuloa (pakko!)
-Keittiöremontti sopivassa ajankohdassa, mutta kumminkin lähiaikoina.

Myös saunalle olemme haaveilleet sanovamme hyvästit ja remppaavamme siitä eräänlaisen kodinhoitohuoneen. Kyseistä sähkösaunaa ei ole kukaan käyttänyt miesmuistiin ja koska tontilla on puusauna autotallin yhteydessä, en usko että tulemme tätä päätöstä katumaan.

lisää kuvotustapettia, tällä kertaa mysteerihuoneestamme.

Vuosien edetessä uskon myös seinien ja yleisen ilmeen kokevan muodonmuutoksia sekä pientä uudistusta.

Välillä tämän kaiken keskellä tulee kyllä ajateltua että haaveileeko tässä turhasta ja pitäisikö tämänhetkiseen tilanteeseen vaan tyytyä, mutta kodista pitäisi aina pitää ja tällä hetkellä minä en pidä kodistamme.
En tässä tilanteessa. Ja haluan pitää kodistamme ennen vauvan tuloa.
Älkää käsittäkö väärin, rakastan asua täällä omassa rauhassamme, mutta suoraan sanottuna haluaisin että kotimme myös näyttäisi meiltä.
     
        Että tämä olisi meidän kotimme, ei mieheni vanhempien entinen koti.


Pientä pesänrakennusviettiä näkyvillä?
Kertokaa te muut raskaana olevat tai jo lapsen saaneet, kuinka tyytymättömiä olette kotiinne olleet tässä vaiheessa vai olenko vain ainoa?

Huomenta

Tai, no iltapäivän puolella tässä jo ollaan.

Kukako olen?
Olen tuleva äiti, valmistuva lähihoitaja, lastentavaroista vauhkoava hormonihirmu tällä hetkellä.

Normaalisti olen ihan kuitenkin oma itseni, täytän elokuussa 23-vuotta ja tarkoitukseni oli jatkaa opiskeluja ensi syksynä, toisin kuitenkin kävi. Olen aina pitänyt musiikista sekä vaatteista, omalla oudolla tyylilläni. Haluaisin osata pukeutua hienosti, mutta joskus se tuntuu mahdottumuudelta.
Varsinkin nyt kun tuo maha tuntuu paisuvan koko ajan, mistä te ihmiset löydätte hienot äitiysvaatteenne? :o

Elämäni on todella muuttunut paljon, siitä mitä oletin sen olevan ennen viime joulua, jolloin maha-asukki virallisesti ilmoitti olemassaolostaan. En kadu mitään, olen onnellinen ja siitä hetkestä kun tajusin että edes haluan lapsia, halusin saada lapseni nuorena, mutta siltikin sitä joskus ihmettelee että miten tähän on tultu.

No, biologisessa mielessä sen voi selittää hetkessä, mutta miten oikeasti päädyin tähän hetkeen.

Kaikkeahan voisi analysoida vaikka kuinka pitkälle, mutta juuri nyt, kiitos ei.

Tällä hetkellä lukeudun vielä opiskelijaksi, mutta enää kahden päivän ajaksi. Normaalisti hakeutuisin töihin, mutta tällä hetkellä ajatus tuntuu kaukaiselta, sijaisuudet siellä täällä lähinnä mahdollisilta. Varavaihtoehdoksi olen suunnitellut sen, että jos työttömäksi täytyy jäädä siihen asti kunnes vauva syntyy, teen jotain mistä olen jo pitkään haaveillut. Revin seiniltä jokaikisen tapetin jota kodistamme löytyy, sillä tapetit ovat sellaiset joita vihaan koko sydämestäni. Varavaihtoehto kuulostaa mielenkiintoisemmalta, sillä saisin käyttää aikaani sellaiseen johon sen tällä hetkellä haluaisin käyttää: kodin pieneen kunnostamiseen, ennen lapsen tuloa.

Haaveet ovat haaveita, katsotaan kuinka käytännössä käy :)



http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&NR=1&v=asaCQOZpqUQ