Välillä

...ärsyttää kaikki.

Taas koneellinen pyykkiä, jota pestä.
Tiskikone ääriään myöten täynnä.

Villakoiria nurkissa, jotka pitäisi imuroida pois. 

Ikkunoistakin olisi välillä kiva nähdä kunnolla ulos
Mutta nyt, 
nyt minua suoraan sanoen suututtaa.

Olen iloinen, kun saan katsoa päivittäin poikani iloa ja riemua kaikesta uudesta, mitä hän löytää. Vaikkakin poju olisi löytänyt kyseisen asian, esimerkiksi pienen tahran matossa jo viidennettä kertaa sen saman päivän aikana, on se kyseinen tahra silti joka kerralla aina yhtä mielenkiintoinen. Kaiken tämänkin keskellä tunnustan ; olen silti välillä hirveän kateellinen miehelle siitä, että tämä pääsee päiväksi töihin. Tapaamaan muita aikuisia ihmisiä. Tietenkin, töihinhän hän menee, mutta töissä on niitä kollegoita, joiden kanssa jutella muutakin kuin ättäntättää

 

Myöskin sen olen huomannut tässä äitiydessä, että aivan sama mitä tekisit, jollakin on aina jotain nokan koputtamista. Sen tiedän, että ympäristö on herkkä arvostelemaan äitiä joka viettää liikaa omaa aikaa ja ei viihdy tarpeeksi kotona, mutta sitä en olisi ikinä uskonut hirveäksi synniksi jos kotona viihtyy. 
 

Kyllä, olen ihmeellinen.
Kuulemani mukaan minun menemättömyyttäni ihmetellään. 

 Ilmeisesti tämäkään, 

että viihdyn lapseni seurassa  

vaikka välillä kateellinen kaikesta muusta olenkin 
 ei ole oikein. 

Näiden 7kk aikana, mitä olen äitiydestä saanut nauttia, olen ollut itsekseni kolmesti shoppailemassa, kerran syömässä, kerran ystävälläni ja kahdesti ulkona; kerran pienesti ja viime viikonloppuna hieman isommassa mittakaavassa. Uskoisin, että vapaa aikaa olen ottanut vähemmän kuin toiset, mutta enemmän kuin jotkut. Listaamatta jätän tosin ne kerrat, kun olen ollut jossain päivällä minimies mukanani tai kun joku ystävistäni tai sukulaisistani on käynyt luonani.

Mutta ei,

kuulemani mukaan olen erakko ja kadottanut mielenkiintoni toisiin ihmisiin.  

Että näin. 

Että mitähän helvettiä tässä seuraavaksi tekisi?

Mitä se raskaus aiheuttikaan kropalle?

Teen tästä ihan vain kirjallisen postauksen,
sillä en viitsi lisäillä tänne bikinikuvia ennen ja jälkeen- meiningillä.

Paino

Olen aina ollut laiha, ihan lapsesta. Pienenä eräs läheiseni jaksoi useasti ihmetellä sitä,  
kuinka olen pelkkää luuta ja nahkaa.
Todellisuus oli kyllä hieman toinen,
olin vain hoikka,
olotila jota tämä henkilö ei ollut tainnut koskaan kokeakaan.


Ihannepainoni oli hyvin pitkään 45kg ja sen painoinkin, semmoiset ikäkaudet 15-19 vuoteen kepeästi. Viimeiset pari vuotta ennen raskautta alkoi päässä järjen ääni koputtelemaan ja sain itselleni kiloja lisää, hitaasti mutta varmasti, ja lopulta painoin sen 50kg.
Ja se kilomäärä piti raskauteen asti.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä painokseni merkittiin 52kg, raskauden lopussa luku muuttui 63kg. Todellisuudessa lihoin raskausaikana 13 kiloa, tällä hetkellä, kohta 2kk synnytyksestä on ylimääräisiä kiloja vielä 4 jäljellä.

Arvet

Olin onnekas sillä osa-alueella, etten mahaani saanut yhtään raskausarpea.
Kumma juttu, koska kyseisellä alueella se iho tuntui eniten venyvän, mutta kyllä minäkin raskausarpia osakseni silti sain.
Minun arpeni sijaitsevat vain reisissä ja rinnoissa.
Molemmissa arvet ovat vielä selkeästi nähtävissä, reisissä olevat ovat ehkä haalistuneet hivenen paremmin, koska siitä kohtaa olen uskaltanut ihoani rasvata eri tavalla, kuin rintojen kohdalla. (Imetys)
Mutta eivät rintanikaan koko lailla arpiset ole ja uskonkin vakaasti siihen, että kun kuukausia menee eteenpäin haalenevat nuo rinnoissa olevat raskausarvet varmaan paremmin piiloon kuin reisissä olevat.

Rinnat

Kuten ylläolevasta voi päätellä, ei rintojeni iho enää ole yhtä kermanvalkea kuin aikoinaan, mutta kyllä näitä tissejä on muutenkin koeteltu. Kiinteys on auttamatta kadonnut alkuperäisestä, mutta onneksi vielä ei puhuta riipputisseistä. Jos rinnat pysyvät samoissa kuoseissa, kun ne pojan imettyä kaiken maidon tuntuvat olevan, voin sanoa pysyväni joten kuten tyytyväisenä niihin.

Kun maito alunperin nousi rintoihin, olivat ne aivan valtavat. Naureskelin peilin ääressä sitä, että näempähän etukäteen tulevaisuuteen, jos joskus silikonit haluaisin hankkia.
Sitä iloa kesti itselläni hyvin vähän aikaa, sillä omalla kohdallani maidontuotanto asettui aloilleen nopeasti ja alkuperäinen kuppikokokin on ollut takaisin jo yli kuukauden päivät. Omalla kohdallani en ikinä joutunut hyppäämään kolmea kuppikokoa ylöspäin maidontuotannon vuoksi, pelkästään kaarituettomat liivit riittivät parin päivän ajan.


Kroppa (yleisesti)

Omasin joskus hyvinkin selkeän tiimalasivartalon,
mutta ainakin vielä se on malliltaan hieman kadoksissa.
En ole mitannut koskaan vyötäröäni, mutta kokeiltuani vanha ylioppilasmekkoani voin varmistaa siihen tulleen senttejä lisää. Myös rinnanympärykseni tuntuu levinneen vanhoista muodoistaan, enkä tarkoita tällä sitä, että rintani olisivat jotenkin turvonneet tai kasvaneet.
Enemmänkin tuntuu, että kylkiluiden kohalla olisi tehty lisätilaa vauvalle.

Maha

Tähän osa-alueeseen olen suurinpiirtein tyytyväinen, jos mahasta kiinni ottaa ja venyttää, ei ihoa saa vedettyä metritorkulla kauemmas kehosta. Tämän hetkisestä tilanteesta löydätkin kuvan täältä.
Kyllähän tuohon on hieman ylimääräistä jäänyt, sivuille ehkä eniten,
mutta kyllä se kunnon treenillä kuntoon hoidetaan.

Ja se alakerta sitten?
Sanotaanko niin, että kyllä se ihan toimivalta värkiltä vielä vaikuttaa.

U nearly break my heart

Kävimme tiistaina viimeistä kertää äitiysneuvolassa ja tällä kertaa Nyytin kera.
Ensimmäinen käynti lastenneuvolaan onkin jo heti huommenna ja hieman jo jännittää. Äitiysneuvolassa Nyyttiä ei pahemmin vielä sorkittu, terkkari punnitsi ja hieman tutkiskeli heijasteita. Kehuja saimme imetyksestä, sillä poju on nyt kahdeksassa päivässä mennyt ohitse syntymäpainonsa ja ylös merkittiin luku 3260g.

Tätä äitiä alkoi hieman hymyilyttämään jo ajatus siitä, että millainen pullaposki meillä kuukauden kuluttua täällä majailee.

Olen itse tässä pistänyt merkille hiljaisen kasvuni äitiyteen ja eilen se ajatus lopulta iski tajuntaan: olen äiti. Huvittuneena makoilin sohvalla, poju rinnalla ja mietin raskauden aikaisia puheitani siitä, kuinka viimeistään lokakuussa haluan lähteä juhlimaan väliin jääneet valmistujaiseni ja pelottelin miestä jo odottavasta koti-isyysillasta. Eilen tuota Nyyttiä tuijottaessani tajusin viimein, etteivät tuommoiset riennot enää juurikaan kiinnosta. Eivät ainakaan nyt heti, sillä onnellisin olen kun saan tuota pientä tuijottaa. Eli mies pääsee pälkähästä, ainakin hetkeksi.

Nyytin syntymä tuli ajallisesti kyllä aivan parhaimpaan kohtaan, sillä mies aloitti samana päivänä virallisesti kesälomansa, kun tuota pientä itsestäni ulos puskin. Käytännössä se merkitsee, että minulla on saatavillani pari apukäsiä kuukauden ajan, mutta tuon kylppäriremontin vuoksi käytäntö ja arki eivät aina kohtaa. Minulla on käytössäni apukädet aina iltaisin, mutta täytyy sanoa että tieto avusta auttaa joskus päivisinkin, sillä eihän tuo mies ole vessaa kauempana. Nykyään päivät kuluvat vaippaa vaihtaessa ja imettäessä ja nämä luksushetket koneella ovat harvinaista herkkua, sillä talouttakin pitäisi jossain välissä pyörittää. Kasvava pyykkivuori ja likaiset tiskit tiskialtaassa tuovat piston sydämeen, sillä vaikken suuri siivoamisen ystävä olekaan pidän siitä, että kotona on edes jossain määrin siistiä. Välillä siivottomuus jopa ahdistaa, varsinkin siinä vaiheessa kun joku soittaa ja kärkkyy kyläilykutsua.

Yksi asia mihin on ollut vaikea tottua on tämä uusi vartalo. Ylimääräisiä kiloja jäi itselle kuusi ja eilen uskaltauduin ensimmäistä kertaa kokeilemaan vanhoja farkkujani ja suureksi yllätykseksi ne mahtuivat jalkaan. Minun ei oikeasti tarvitsisi enää käyttää noita epäviehkeitä äitiyshousuja, jos en halua. Siltikin, niistä luopuminen tuntuu jotenkin vaikealta ja kerta toisensa jälkeen vedän ne tottuneesti vieläkin jalkaan.

8 päivää synnytyksestä ja olo on outo

 
Viimeiseksi haluaisin kertoa siitä, kuinka äsken koimme historiallisen hetken.
Täytimme wc-pöntön vesisäiliön ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vedellä.
Samalla koimme myös historiallisen pettymyksen, kun vedentulo ei loppunut, sillä pönttö ilmeisesti vuotaa.

Saa nauraa, sillä en itsekään keksi enää mitään muuta mitä tehdä.