Ööääh

Tällä viikolla minusta kehkeytyi oikein innokas ulkoilija.

Niin innokas,

etten pahemmin ole tämän blogin pariin malttanut rauhoittua millään.

Minimies on päiväunensa nyt poikkeuksellisesti nukkunut lähinnä vaunuissaan ja meidän autotallissamme, sillä samaan aikaan tämä äiti on haravoinut ja pistänyt pihalta puskan jos toisenkin matalaksi. Kova kutina olisi sännätä tuon kasvittoman kukkapenkin kimppuun, mutta kyseinen teko vaatisi ensimmäisenä käynnin Plantagenissa tai muussa vastaavassa ja olen laiskuuttani tuota käyntiä siirtänyt koko ajan tuonnemmaksi.  

Harmillista.

Tänään jäimme sisälle, sillä tuo ikkunoista paistava harmaus ei liiemmin innostanut iskemään kuokkaa maahan tai yhtään mitään muutakaan. Tyydyimme pojun kanssa ihmettelemään yhtä äidin aarteista, vanhaa Muumi-kirjaa, jota minun tätini on minulle aikoinaan lukenut. Minimiestä tosin tuntui kaikki muu kiinnostavan ja suurimman osan ajasta onnistuin ikuistamaan ukkelin varpaat, jotka kuvasta aina poistuvat. 

Jep.

Hei, käsi ylös ja tunnustakaa. 

Ketkä kaikki lähtevät sinne Lapsimessuille?

Olenko ainoa joka ajatteli jäädä kotiin?

ps. Minimies huomenna 8kk.
Kääk!

Tiistai, näin keskiviikkona.

Eilisen aamun olisi varmaankin voinut iloisemmissakin tunnelmissa aloittaa.

Minimies tosin aloitti sen jo aamulla kello kuusi ja jatkoi päiväänsä aamupuuron jälkeen kiukuttelemalla.  

 

Puoli yhdeksältä kokeiltiin nukkumista, joka hiljensikin talon neljäksikymmeneksi minuutiksi. Kiukkua jatkui heti myös tämän heräämisen jälkeen yhteentoista, jolloin äidillä paloi lopulta hermo ja lähdettiin kokeilemaan nukkumista uudemman kerran. Tällä kertaa unta maittoikin jo puolentoista tunnin verran ja vihdoinkin herättiin hyvällä tuulella. Siitä eteenpäin oli päivämme huomattavasti mukavampi ja kaikista kivointa tuon miniukkelin mielestä taisi olla se, kun isi tuli töistä kotiin. Totta puhuen niin myös minunkin mielestäni, sillä enää sen jälkeen en joutunut yksinäni kuuntelemaan tuon suloisen pienen ihmiseni raivoa. 

Illalla tein herkkuruokaani, jonka reseptin olen bongannut vuosia sitten Hellapoliisin sivuilta. 

" Tomaatti-pestobroileria
4 annosta

400-500 g broilerin fileetä
tilkka öljyä
1 iso sipuli silppuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
Santa Maria Pasta basilico -mausteseosta myllystä
1/2 dl vihreää pestokastiketta
1 dl kermaa tai kanalientä
200 g Philadelphia tomaatti & pesto tuorejuustoa
200 g miniluumutomaatteja
1/2-3/4 dl pinjansiemeniä
1 ruukku basilikaa
(suolaa)

Leikkaa broilerin fileet sopiviksi suupaloiksi.
Kuumenna öljy wokissa. Paista broileripalat, lisää sipulisilppu, valkosipuli ja Pasta basilico. Lisää  joukkoon myös vihreä pestokastike. Kaada joukkoon kerma ja tuorejuusto. Lisää vielä miniluumutomaatit ja pinjansiemenet.
Anna kiehua muutaman minuutin ajan. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa.
Silppua pinnalle tuore basilika. "

Näiden vuosien varrella olen huomannut, että tuon kyseisen Philadelphian tuorejuuston löytyminen kaupasta on aivan hirveää arpapeliä. Olen siis löytänyt itseni korvaamassa sen hyvinkin usein Valio Violan Auringonkuivattu tomaatti tuorejuustolla. Myös pinjansiemenet olen aina jättänyt pois, ennakkoluuloinen kun olen. Mutta todella hyvää ruoasta on näinkin tullut! Suosittelen muutenkin lämpimästi noita Hellapoliisin sivuja, itse olen sieltä löytänyt monta luottoreseptiä.

PS. ENSIMMÄINEN HAMMAS ON PUHJENNUT!

...

Tälläiset aamut ne vaan hajottaa.

Plus vielä hammasta puskeva vauveli.

Hiljaisuus raukeaa

Olen ollut väsynyt, sanotaan se nyt suoraan.

Ja syy väsymykseeni melkeinpä jo pilkistää minimiehen suussa.

Jep, ensimmäinen hammas.

Viimeiset kolme, neljä, kenties viisi? päivää olen ollut keskellä valitusta ja vinkunaa. Ihania naururemahduksia on jaettu liian harvoin ja kaikki muu aika on ollut yhtä jollottamista. Ensimmäinen päivä oli vielä hauska, mutta kolmannen jälkeen aloin haaveilemaan hiljaisuudesta. Ensiksi kuvittelin pojuun iskeneen parantamaton puheripuli tai joku muu outo tarve tehdä itseään kuulluksi tuolla sanallisella joikaamisellaan mutta tänään katsoessani junnun suuhun todellinen syy paljastui. Unet ovat toistaiseksi maittaneen thank god ja niiden aikana olenkin saanut tyhjennettyä päätäni vain makoilemalla sohvalla. Okei, useasti olen tuijottanut televisiota tai tehnyt jotain muuta kotirouvan arvolle sopivaa.

Mutta tunnustan, blogi on ollut viimeisenä mielessä.

_______________________

 

Kuluneen hiljaisuuden aikana on tapahtunut paljon - ja ei yhtikäs mitään. Olen viettänyt ihanan päivän ystäväni seurassa shoppaillen. Mies juhli pyöreät vuotensa ja hauskuutti olemuksellaan sinä kuuluisana dagen efterinä. Kyseisissä juhlissa myös ihana Aussien 3 Minute Miracle Colour Deep Treatment (sanahirviö) koki mystisen ja karmaisevan kohtalonsa ja löysin puolet purkin sisällöstä seuraavan aamuna vanhan löylykipon sisuksista. Junnu on pieniksi hetkiksi kerrallaan oppinut jo suorassa istumisen jalon taidon. Kiinnostus ympäristöstä on myös lisääntynyt aivan sanoinkuvaamattoman paljon äidin iloksi ja välillä tuntuu, että ne selkään liitettävät silmät eivät olisi yhtään pahitteeksi. Ryömimällä edelleen edetään, mutta kova yritys konttaamiseen on päällä. Sitä odotellessa. Kokeilimme myös sormiruokailua avokadolla, mutta ilmeisesti kyseinen tikku oli hauskempi muussata kuin syödä. Lopulta kun siitä yksi pala saatin järsittyä irti meinasi äiti saada palan ja kaverit kanssa palautuksena ruokapöydälle. Nam. 

Olen kaivannut aivottomuutta. Tuntuu, että kirjan lukemisestakin on vuosia. Ostin mm. Sofi Oksasen uusimman jo ajat sitten ja en vieläkään ole päässyt ensisivuja edemmäs.

 

Siltikin, 

on tämä nykyinenkin arki aivan ihanaa omalla tyylillään.