Ruokaisa viikonloppu

 

Perjantai oli meidän perheessämme sosepäivä ja silloin hellalla höyrysivät porkkana, kesäkurpista, kukka- sekä parsakaali. Ja kaikki tietysti tuolle perheen pienimmälle. Bataattia, kanaa, nautaa, banaania, mustikkaa sekä päärynää nimittäin pakastimesta jo löytyvät. 

Sekä eksoottisemmat purkkimuodossa kuivakaapissa.
Kaipailisin itseasiassa vinkkejä ja neuvoja hyviin lastenruokiin, kohteena tuo melkein 8kk ikäinen minimiekkonen. 

Mitkä reseptit teillä on koettu toimiviksi?

Ja jotta ruokapuolella muistettaisiin myös tämän perheen vanhempaa sukupolvea, niin lauantaina me herkuttelimme lohella. Aivan tajuttoman hyvällä lohella.
Appelsini-omenalohella.

Joskus ammoisina aikoina löysin hyvän reseptin Appelsiinilohelle, mutta tietysti kun kyseistä ruokalajia olisin eilen lähtenyt tekemään en sitä enää löytänyt. Joten sovelsin ulkomuistista.

  

Kala:

n. 1kg lohifilee

1 Appelsiini

Granny Smith- omenasiivuja (kastikkeeseen tarkoitetuista omenoista)

Suolaa

Pippuria 

Valio Viola Appelsiinituorejuustoa (myöskin kastikkeeseen tarkoitetusta napattu)

Kastike

2-3 (oman maun mukaan) Granny Smith Omenoita

1 Sipuli

1 prk Ruokakermaa

½ Kalaliemikuutio

n. 1 prk Valio Viola Appelsiinituorejuustoa

Currymaustetta

+

muita mausteita oman maun mukaan

Laitoin ensiksi fileen valmiiksi ja tönäisin yksinään kypsymään uuniin noin vartiksi 175 asteeseen.
Siinä välissä tein kastikkeen ja kaadoin valmiina vuokaan mukaan.
Taisivat kypsyä yhteensä jonkun 45minuuttia uunissa ja valmista tuli.
Lisäkkeenä toimivat kotimaiset perunat.

Ruokailua

Ensimmäisen kerran meillä maistettiin soseita 5 kuukauden iässä ja ensimmäinen ruokailukerta sisälsi bataattia. Pitkälle olemme tuosta päässeet, sillä nykyisin kiinteitä syödään jo neljästi päivässä. Aamulla ja illalla puuron muodossa, aamupäivällä liha-kasvis ja iltapäivällä poju vetäisee hedelmää.

Kasvikset ja lihat teen itse, samoin hedelmistä päärynän ja banaanin. Mango odottaa kaapissa piltin muodossa, samoin parit marjakokeilut. Yritin nimittäin eilen etsiä kaupasta suomalaisia pakastemarjoja, mutta petyin karvaasti ja lopulta tyydyin pelkästään mustikkaan, vaikka vadelmaa olisinkin halunnut. Ostin sitten lopulta pari valmista ruusunmarja-vadelmaa, joita ajattelin tänään tarjota maistiaiseksi. 

Puurona meillä syödään riisipuuroa ja tällä hetkellä merkkinä on se Muksun ensipuuro, ihan alkukokeilujen vuoksi. Kaapissa odottavat myös Myllyn Parhaan riisihiutaleet, joilla olisi tarkoitus jatkaa. Kaurapuurolla aloitimme itseasiassa ensimmäiseksi, mutta juuri siihen pahimpaan ihottumakohtaan. Kun poskiin sitten vielä ilmestyi pieniä näppylöitä, jätin kaurapuuron sikseen ja vaihdoin riisipuuroon.  

Kasvissose sisältää yleensä mielivaltaisen jääpalayhdistelmän seuraavista: bataatti, porkkana, maissi ja kukkakaali. Lihaksi joukkoon päätyy joko kanaa tai porsasta.

 
Hedelmissä olemme junnautuneet banaaniin sekä päärynään ja marjasoseita L ei itseasiassa ole vielä kertaakaan maistanut. Omenaa kokeilimme, mutta ihottuma tuntui silloin räjähtäneen juuri siitä, joten tällä hetkellä valmiit omenasoseet seisovatkin pakastelokeron pohjalla.
 
Aamupuuro syödäään yleensä puolikahdeksan maissa. Olen monesti yrittänyt tarjota vielä rintaa, kun L seitsemän maissa herää, mutta se vaan ei enää kiinnosta. Yleensä sitten, kun pojan puoli kahdeksalta istutan pesujen jälkeen syöttötuoliin on nälkä jo kova ja niin myöskin vaatimukset. Jossei puuro päädy samantien lautaselta suuhun, saan osakseni kunnon itkupotkuraivarit. 

Yhdeltätoista tarjoan liha-kasvissoseen (4 kuutiota suurin piirtein) ja yleensä ruokailujen välissä tarjoan maitoa, sillä tuo aamupuuro ei poikaa pidä kylläisenä kyllä kolmea tuntia. Tässäkin välissä vielä tyrkytän sitä rintaa, mutta ei niin ei....

 
Yleensä meillä nukutaan pidemmät unet juuri tuon "lounaan" jälkeen, eli seuraavan kerran ruokaillaan kahden maissa, kun poika herää. Silloin vuorossa ovat hedelmät (3 kuutiota) ja nyt myös uutena tulevat marjat. Olen pohtinut hedelmien ja marjojen jättämistä pelkästään puuron sekaan, sillä neuvolassakin ehdotettiin jo siirtymistä kahteen liharuokaan päivässä, mutta. Katsotaan nyt.

Illalla sitten nautitaan maitoa tuon hedelmäsoseen ja puuron välissä, yleensä siinä neljän-viiden maissa. Iltapuuro napsahtaa nenun eteen L:lle hieman ennen seiskaa, jonka jälkeen lähdetäänkin iltapesujen kautta nukkumaan. Seuraavan kerran ruokaillaankin aamuyöstä puoli neljän ja viiden rajamailla, jolloin vihdoinkin jo äidinkin rinta kelpuutetaan.

Iltapuuron kanssa olen myös tehnyt niin, että annan sitä vähemmän kuin aamulla. Itsellä ei puuro nimittäin pidä oloa täysinäisenä kuin pari hassua tuntia, joten maitoa kulutetaan vielä illasta paljon. Aamulla teen siis puuron desiin nestettä, illalla 50ml:iin. Maitoa vedellään sen lisäksi vielä semmoiset 150ml. 

Ja tietysti, L saa maitoa aina halutessaan ja ruokien välissä. 
Onhan se vielä tämänikäisen pääruoka. 

Eroahdistus

Minulle,

todellakin minulle, 

ilmestyi kyseinen ahdistus ensimmäisenä.

Päädyimme nimittäin eilen siirtämään pinnasängyn kauemmas omasta sängystämme ja lopulta pinnasänky siirtyi niinkin kauas, kuin vastakkaiselle seinälle. Olen itse hirveän levoton unissani ja välillä tuntuu ihan, että alitajunnassani piileskelee sambatanssija, joka herää henkiin öisin ja aina lopulta pyörin kuin hyrrä ympäri sänkyä. Toivomuksissa siis olisi, ettei lapsi ainakaan minun yökarkeloihini heräisi enää kertaakaan.
Kun pojun vein illalla nukkumaan ja iltasadun luettuani lähdin pois makuuhuoneesta, tunsin piston sydämessäni nähdessäni sen, kuinka kaukana pieni pinnasänky onkaan omasta parisängystämme. 

Minun pieneni,

tuolla.
Noin kaukana. 

Naurettavaa oli lähinnä se, ettei L tuntunut olevan muutoksesta moksiskaan. Päinvastoin, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan meillä nukuttiin jopa aamukahdeksaan asti ja äidinkään ei yöllä tarvinnut nousta omasta sängystään kuin kahdesti; kerran nostamaan tutin ja kerran syöttämään.

Tosin yön rauhallisuuten on saattanut vaikuttaa myös illalla antamani Panadol, sillä ilmassa oli illalla tavallista enemmän kitinää. Mahdollista kuumettakin koetin tarkkailla, mutta korvamittari teki temput, mitaten toisesta korvasta jopa 38,3 astetta ja toisesta 37 ..... 

Kainalosta saimme lopulta lukemat 37,2, joten kuumetta ei meille ekana iltana noussut, mutta kitinän vuoksi päädyin kuitenkin antamaan särkylääkettä. 

Ja juurikin siksi, että ne kyseiset rokotteet saimme eilen. 

Normaalissa tilanteessa olisin jättänyt antamatta.
Kuinka herkästi sinä lääkitset lasta?

Ja hyvin lopulta levättiinkin,

äidin eroahdistuksesta huolimatta.

Tänään ainakin on tuo pienempi miehekkeeni jaksanut kovasti taas touhuta ja hymyillä urheasti. Lounaalla L sai ensimmäistä kertaa perunaa bataatin joukossa ja hyvällä ruokahalulla sitä syötiinkin. Itse en tosin meinannut pysyä tahdissa perässä ja useasti sainkin soraääniä hitaudestani, kun uusi lusikallinen ruokaa ei ollut suussa samantien, kun edellinen oli nielaistu. 

Ensi viikolla vuoron saavatkin hedelmäsoseet ja sen jälkeen tarkoituksena olisi testata kaurapuuroa.

Meissä vanhemmissa ei kummastakaan oikein löydy puuronsyöjää, mutta katsotaan mitä mieltä jälkipolvi onkaan.

Hyvät viikonloput kaikille

ja ensi viikkoon!

5kk Neuvola

"Reipas ja iloinen vauva.
Kääntyy vatsalleen, pyörii navan ympäri. Tarttuu leluun ja vie suuhun.
Iho hieno. Hyvä kontakti!"

Pituus 65,2 (62,5)

Paino 7270 (7000)

Pipo 42,3   (40,8)

Tänään heräsin pitkästä aikaa puhelimeni herätyskelloon ja valitettavasti siihen samaan herätykseen heräsi myös eräs toinen, hieman pienempi ihminen. Valitettavaa vain, että herätyskello soi kuudelta ja olin laskelmoinut aamuni niin hienosti, että saisimme mieheni kanssa itsemme valmiiksi siihen mennessä, kun L:n oli tarkoitus herätä. 

Menihän se aamu noinkin, mutta valitettavasti väsymys iski tälle perheemme pienimmällä juuri neuvolassa rokotusten aikaan, eikä itku meinannut enää millään laantua muuksi, kuin kitinäksi. Onneksi pääsimmekin rokotusten jälkeen lähtemään ja kitinä loppui siihen, kun mies starttasi auton käyntiin. 
Siitä pari minuuttia eteenpäin unikin jo maittasi.

Olimme tosiaan hieman etuajassa aamulla, sillä otimme kelivarauksen eilisen lumisateen jälkeen. Tiet oli onneksi aurattu hyvin, joten pääsimme perille ongelmitta ja odottelimme terveydenhoitajaa lopulta vain vartin verran.

Aluksi terveydenhoitaja kyseli kuulumisia, onhan siitä nyt kaksi kuukautta kun hänen luonaan olemme viimeksi käyneet. (niille, jotka eivät mahdollisesti muista: viime kerralla kävimme sijaisella) L taas esitteli sitä parhainta itseään hymyilemällä enemmän kuin laki sallii ja jopa jokeltelemalla omia vastauksiaan.  

Terkkari lähinnä kyseli rytmistämme miten/milloin/mitä, öistämme nukkuuko/syökö/mitenkä pitkiä unipätkiä, päiväunista sekä ruokailusta jatkuuko imetys/korviketta/olenko jo antanut soseita. Vastailin totuudenmukaisesti ja saimmekin hyvän keskustelun aikaiseksi juuri noista soseista ja siitä, mitenkä usein ja millaisia uusia makuja minun kannattaisi L:lle tarjota. Puuroa terkkari ehdotetti kokeiltavaksi sekä lihoja pikkuhiljaa, vaikka tosissaan emme kiinteitä ole syöneet vielä viikkoakaan. Nähtävästi tahti on nopeampaa, mitä myöhemmin ne kiinteät aloittaa. Myös leluun tarttumista yritettiin testata, mutta terveydenhoitajan tekemänä ei siitä tullut mitään. L vain ihmeissään tuijotteli vieraita kasvoja ja hymyili, eikä keskittynyt leluun lainkaan. Lopulta otin tarjottavan omaan käteeni ja minulta lelu vietiin ongelmitta, ihan päässäni kuulin mantran;   

 minunminunminunÄITIMINÄTAHDONSEEEN.

Painon kehitys oli hieman notkahtanut, mutta en sitä ihmettele ollenkaan. Poika on nimittäin alkanut valvomaan pidempiä pätkiä sekä kuluttamaan energiaansa ihan eri tavalla, kuin aiemmin. Terveydenhoitaja kehui L:ää enemmän sopusuhtaisen kuin nälkiintyneen(:D) näköiseksi, joten painoon hän ei vielä ottanut sen suuremmin kantaa.

Lopulta oli rokotusten vuoro, joita väsynyt sankarimme ei oikein ottanut tälläkään kertaa kovin hyvin vastaan, kuten ylhäällä jo tuli todettua.
 
Nähtäväksi jää, saammeko tällä kertaa nauttia jälkioireista, sillä viime rokotuksissa pääsimme nimittäin helpolla.
 
Seuraava neuvola onkin sitten jo puolivuotiskäynti! 
Nopeasti tämä aika menee, sillä olemme jo hieman keskustelleet päivähoitopaikan hakemisesta. 
Ajankohtaiseksi tämä hoitopaikka tosin tulee vasta vuoden päästä, mutta siltikin siitä keskusteleminen alkaa jo kuulostamaan omiin korviin niin kovin haikealta.
Ja varsinkaan, kun en tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Haluammeko toisen lapsen, haluanko minä harjoittaa tätä ammattia, johon koulutuksen olen hankkinut. Vai haluanko minä opiskella kokonaan uuden.

Suurin haaveeni olisi omistaa urani kotiäitiyteen ja lasten kasvatukseen, mutta nykymaailmassa se ei ole realistista, jollei puolisolla ole moninumeroinen palkkakuitti. Välillä ajattelen, että olen syntynyt aivan väärälle vuosisadalle, mutta toisaalta, vuosikymmeniä sitten ja oman synnytykseni jälkeen en ehkä olisi ollut enää paikalla nauttimassa siitä kasvatuksesta.

Salaa mieleeni on hiipinyt ajatus opiskelemaan paluusta.
Alalle, joka ei liity millään tavalla sosiaali- ja terveyspuolelle.
Alalle, joka on miesvoittoinen.
 
Haaveilen autokorinkorjaajan tai ajoneuvoasentajan koulutuksesta, josta jatkaisin vielä automaalaajaksi.
Itseasiassa haave ei ole täysin uusi, mielessäni nimittäin salaa lämmittelin jo sitä aiemmin, kun lähihoitajaksi lopulta päädyin.  

Ehkä lapsen jälkeen, olisi aika juuri sille, mitä salaa olen haaveillut.

Nukkumattiikosmonauttii..

Kolme yötä olen nyt nukkunut huonosti,

tai jos totta puhutaan olen nukkunut huonosti nyt viisi kuukautta putkeen,

mutta tähänkin viiteen kuukauteen on välillä osunut hyviäkin öitä.

Viimeiset kolme eivät tosiaankaan lukeudu niihin.

L menee meillä aina klo 19:00 sänkyyn ja yleensä on unessa kahdeksaan mennessä, oma nukkumaanmenoni sijoittuu kymmenen pintaan. Keskiyöllä olen joskus nostanut ähisijälleni tutin ja jatkanut unia, kolmelta syöttänyt ja herännyt seitsemältä pirteänä. 

Viimeiset kolme yötä olen keskiyöllä nostanut sen tutin sekä toistanut saman moneen otteeseen seuraavan kolmen tunnin aikana, lopulta kello kolmelta imettänyt. Siitä välillä nukkunut seitsemään, välillä taas nostellut tuttia, lopulta heräten klo. 07:00. Viime yönä ennenkuulumattomasti päädyin pitkästä aikaa imettämään jopa kahdesti, kolmelta ja puoli kuudelta. Tosin, silloin puoli kuudelta oli ruokailu tyylillä imaisu ja sammuminen, aivan kuin rintamaitoni kätkisi itseensä jämäkät prosentit kuningas alkoholia.

Päivällä L:n uniputken pituus tuntuu jämähtävän aina 40min, jonka jälkeen ei muuta tehdäkään kun lähinnä kiukutaan ja kiljutaan. Kunnes taas seuraavan kerran suvaitaan sulkea ne silmät, selkeästi riittämättömäksi, neljäksikymmeneksi minuutiksi.

Surullista, mutta taidan alkaa hyväksymään sen tosiasian että lapseni osaa arvostaa unta vasta teini-ikäisenä - jolloin minä varmaankin olen jo arvostuksen kyseiseen turhuuten kadottanut.  

Mutta, on meillä jotain muutakin tapahtunut.
Tänään nimittäin tarjoilin 5kk:n ikäiselle jäppiselleni ensimmäiset maistiaiset soseen muodossa ja juurekseksi valikoitui bataatti. 

Outoon makuun ja koostumukseen ei liiemmin ihastuttu, muttei myöskään vihastuttu. Olen lastani jo järkyttänyt parin päivän ajan tarjoamalla hänelle vesihuikkaa silloin tällöin imetyksen päälle, jotta soseet aloittaessani ei ruokajuomaksi muodostuva vesitilkkakaan ihan vieras olisi. Sanotaanko näin, että tähän asti tuo vesi juomana on aiheuttanut enemmän kulmien kurtistelua, kuin äidin tekemä sose. Sosetta lähinnä pyöriteltiin suussa jonkun ajan ja lopulta nielaistiin ja hetken päästä taas odotettiin lisää suu auki.   

Kyllä, 

vaikkei poika unta osaakan arvostaa, niin ruoan suhteen on tilanne aivan toinen.
Ruokaa hän nimittäin taitaa rakastaa.

Ainiin, ja jossei tekstistä käynyt vielä ilmi, niin

L <3 5kk!