Itse aiheutettu stressi.

Pääsiäisen jälkeen pärähtää tuolle miekkoselle pyöreät vuodet kuppiin.

Minä naisena stressaan tätä tapahtumaa aivan kamalasti lähinnä siksi, etten yhtään tiedä mitä miehelle ostaisin lahjaksi.

Aivan kuin kaikki hyvät miehet, myös tuo oma miekkoseni jatkuvasti toitottaa ettei hän halua mitään, eikä tarvitse kakkuakaan leipoa.
Mutta, kun minä haluan?

Tänään aina mahdollisuuksien mukaan olen istunut tietokoneen edessä ja hakukoneet ovat huudelleet hallelujaa. Hakusanoiksi ovat nyt vakaasti junnautuneet Harley Davidson, Metallica, Converse ja sivustoiksi joko EMP tai Leatherheaven.

kuva emp.fi

Ja siltikään en löydä yhtään mitään.

Kaikki keksimäni lahjaideat tuntuvat niin mitättömiltä synttärisankarin kerryttämiin vuosiin verratessa. Jotenkin tuntuu, että lahjan tulisi olla jotain megalomaanisen hienoa ja isoa ja kallista. 

 

 

kuva emp.fi

 

Yhtäkkiä tuntuu, etten tunne miestäni ollenkaan. En keksi yhtään mitään, mistä hän tuntuisi pitävän. Kaikki t-paidat ja muut vaatekappaleet ovat omasta mielestäni aivan tajuttoman hienoja ja heti perään nousee epäilys. 

 Ei, ei hän varmaan tuosta pitäisi.

kuva emp.fi

Kaikki mitä löydän, tuntuu niin hirveän persoonattomalta.
Sitä samaa vanhaa, paita sieltä, muki tuolta ja fiilis hey, I really did think of you - not 100% omasta päästä.

Mattimyöhäisenä olen jo sisäistänyt sen tosiasian, että tilaamalla lahjaa en millään saa syntymäpäiväksi itselleni. 

Mutta yritän positiivisesti ajatella, että parempi lahja myöhässä kun ei lahjaa ollenkaan. 

Voi sinä kauhea,

täysin itse aiheutettu stressi,

mene jo pois.

5kk Neuvola

"Reipas ja iloinen vauva.
Kääntyy vatsalleen, pyörii navan ympäri. Tarttuu leluun ja vie suuhun.
Iho hieno. Hyvä kontakti!"

Pituus 65,2 (62,5)

Paino 7270 (7000)

Pipo 42,3   (40,8)

Tänään heräsin pitkästä aikaa puhelimeni herätyskelloon ja valitettavasti siihen samaan herätykseen heräsi myös eräs toinen, hieman pienempi ihminen. Valitettavaa vain, että herätyskello soi kuudelta ja olin laskelmoinut aamuni niin hienosti, että saisimme mieheni kanssa itsemme valmiiksi siihen mennessä, kun L:n oli tarkoitus herätä. 

Menihän se aamu noinkin, mutta valitettavasti väsymys iski tälle perheemme pienimmällä juuri neuvolassa rokotusten aikaan, eikä itku meinannut enää millään laantua muuksi, kuin kitinäksi. Onneksi pääsimmekin rokotusten jälkeen lähtemään ja kitinä loppui siihen, kun mies starttasi auton käyntiin. 
Siitä pari minuuttia eteenpäin unikin jo maittasi.

Olimme tosiaan hieman etuajassa aamulla, sillä otimme kelivarauksen eilisen lumisateen jälkeen. Tiet oli onneksi aurattu hyvin, joten pääsimme perille ongelmitta ja odottelimme terveydenhoitajaa lopulta vain vartin verran.

Aluksi terveydenhoitaja kyseli kuulumisia, onhan siitä nyt kaksi kuukautta kun hänen luonaan olemme viimeksi käyneet. (niille, jotka eivät mahdollisesti muista: viime kerralla kävimme sijaisella) L taas esitteli sitä parhainta itseään hymyilemällä enemmän kuin laki sallii ja jopa jokeltelemalla omia vastauksiaan.  

Terkkari lähinnä kyseli rytmistämme miten/milloin/mitä, öistämme nukkuuko/syökö/mitenkä pitkiä unipätkiä, päiväunista sekä ruokailusta jatkuuko imetys/korviketta/olenko jo antanut soseita. Vastailin totuudenmukaisesti ja saimmekin hyvän keskustelun aikaiseksi juuri noista soseista ja siitä, mitenkä usein ja millaisia uusia makuja minun kannattaisi L:lle tarjota. Puuroa terkkari ehdotetti kokeiltavaksi sekä lihoja pikkuhiljaa, vaikka tosissaan emme kiinteitä ole syöneet vielä viikkoakaan. Nähtävästi tahti on nopeampaa, mitä myöhemmin ne kiinteät aloittaa. Myös leluun tarttumista yritettiin testata, mutta terveydenhoitajan tekemänä ei siitä tullut mitään. L vain ihmeissään tuijotteli vieraita kasvoja ja hymyili, eikä keskittynyt leluun lainkaan. Lopulta otin tarjottavan omaan käteeni ja minulta lelu vietiin ongelmitta, ihan päässäni kuulin mantran;   

 minunminunminunÄITIMINÄTAHDONSEEEN.

Painon kehitys oli hieman notkahtanut, mutta en sitä ihmettele ollenkaan. Poika on nimittäin alkanut valvomaan pidempiä pätkiä sekä kuluttamaan energiaansa ihan eri tavalla, kuin aiemmin. Terveydenhoitaja kehui L:ää enemmän sopusuhtaisen kuin nälkiintyneen(:D) näköiseksi, joten painoon hän ei vielä ottanut sen suuremmin kantaa.

Lopulta oli rokotusten vuoro, joita väsynyt sankarimme ei oikein ottanut tälläkään kertaa kovin hyvin vastaan, kuten ylhäällä jo tuli todettua.
 
Nähtäväksi jää, saammeko tällä kertaa nauttia jälkioireista, sillä viime rokotuksissa pääsimme nimittäin helpolla.
 
Seuraava neuvola onkin sitten jo puolivuotiskäynti! 
Nopeasti tämä aika menee, sillä olemme jo hieman keskustelleet päivähoitopaikan hakemisesta. 
Ajankohtaiseksi tämä hoitopaikka tosin tulee vasta vuoden päästä, mutta siltikin siitä keskusteleminen alkaa jo kuulostamaan omiin korviin niin kovin haikealta.
Ja varsinkaan, kun en tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Haluammeko toisen lapsen, haluanko minä harjoittaa tätä ammattia, johon koulutuksen olen hankkinut. Vai haluanko minä opiskella kokonaan uuden.

Suurin haaveeni olisi omistaa urani kotiäitiyteen ja lasten kasvatukseen, mutta nykymaailmassa se ei ole realistista, jollei puolisolla ole moninumeroinen palkkakuitti. Välillä ajattelen, että olen syntynyt aivan väärälle vuosisadalle, mutta toisaalta, vuosikymmeniä sitten ja oman synnytykseni jälkeen en ehkä olisi ollut enää paikalla nauttimassa siitä kasvatuksesta.

Salaa mieleeni on hiipinyt ajatus opiskelemaan paluusta.
Alalle, joka ei liity millään tavalla sosiaali- ja terveyspuolelle.
Alalle, joka on miesvoittoinen.
 
Haaveilen autokorinkorjaajan tai ajoneuvoasentajan koulutuksesta, josta jatkaisin vielä automaalaajaksi.
Itseasiassa haave ei ole täysin uusi, mielessäni nimittäin salaa lämmittelin jo sitä aiemmin, kun lähihoitajaksi lopulta päädyin.  

Ehkä lapsen jälkeen, olisi aika juuri sille, mitä salaa olen haaveillut.

Ulkoilua

Fiilis on todella hyvä, sillä tänään tuli käytyä pitkästä aikaa pikkuisen vaunuilemassa tuossa pikkutiellä! Tähän asti tie on ollut aivan _järkyttävän_ liukkaassa kunnossa eikä sitä ole kaiken lisäksi hiekotettu ollenkaan. Ja minä en enää, kiitos pari vuotisen kaatumiseni, halua ehdoin tahdoin lähteä testailemaan tasapainoani tiellä, jossa pelkkä eteenpäin pääseminen vaatisi jalkaansa kenkien sijaan luistimet. Olemme siis jättäneet ulkoilut kokonaan, kauppareissuja ja ulkopäikkäreitä lukuunottamatta.

Mutta tänään, kiitos ihanan lumisateen joka peitti kokonaan jäisen tien,
TÄNÄÄN me ulkoilimme!

Tietysti, kun minun hyvän tuurini ottaa huomioon, niin kaikkihan ei tälläkään kertaa mennyt ihan niin, kuin Strömsössä. Sadesuoja hajosi ja tietysti juuri silloin, kun sitä lunta satoi. Fiksuna ihmisenä tietysti valjastin insinöörin olemattomattaitoni jo heti kotiportailla ja fiksailin sadesuojan kiinni lopulta pyykkipojilla, sillä en halunnut luopua kävelyretkestä millään.

Ulkoilu rajoittui pariinkymmeneen minuuttiin, sillä kovin pitkälle tietä emme päässeet vaunujen kanssa menemään. Tien haarautuessa eteemme lätkäistiin vaihtoehdoiksi, joko jatkaminen isoa alamäkeä pitkin tai auraamatonta, pikkuista sivutietä. Valitsin u-käännöksen, sillä kaikesta lumesta huolimattakaan en viitsinyt kokeilla tuuriani isossa alamäessä;
se kaikki jää kuitenkin kummitteli vielä lumipeitteen alla.

Kotiin päästyämme kannoin minimiehen omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan ja itse istuuduin tietokoneen ääreen. 
Kohta kumminkin pitäisi nousta, sillä eiliset tiskit kummittelevat vieläkin lavuaarissa likaisina.
Jännä juttu, etteivät ne yön aikana olekaan kadonneet, niin kuin salaa toivoin?
Ja omistamme kyllä tiskikoneen, mutta kaikki teflon-pintaiset, kuten paistinpannu, pesen ihan suosiolla käsin.
Myöskin tämän päivän ruoka odottelee valmistajaansa.
Pyykkiäkin tietysti voisi pestä.
Voi tätä ainaista joutilas elämää!

Instagram fiilistelyjä!

Häähumuhaaveilua

Olen yksi niistä naisista, jotka salaa haaveilevat omista häistään ja kiroavat miestensä saamattomuutta, vaikka häiden mahdollisuudesta ei olisi aiemmin puhuttu sanallakaan.

Haaveeni eivät yhteisen lapsen myötä tietenkään pienentyneet, vaan odotukset kasvoivat yhä enemmän ja enemmän...
Samalla tuoden aivan uuden muodon siihen pettymykseen, kun ei sitä kosintaa tullut vieläkään.
 
Haaveilin siitä raskausaikani.
Haaveilin siitä synnytyssairaalassa.
Haaveilin siitä synnytyksen jälkeen.
Haaveilin siitä kotiin tullessamme.
Haaveilin siitä ihan satunnaisena viikonloppuna.
Ja kyllä,
haaveilin siitä isänpäivänä.

Ja kaikista eniten,
haaveilen siitä mekosta.

http://www.dressale.com

Tänään,  kun painoin kauko-ohjaimessa olevaa punaista nappia, aukaisi televisio eteeni jokaisen hääpuvustaan haaveilevan painajaisen,
Hulluna häämekkoihin.

Siinä sitten istuskelin, tämä yhteinen lapsemme sylissäni ja tuijottelin kateudesta vihreänä naisia, jotka saivat hyvällä syyllä kokeilla päälleen mitä kauneimpia mekkoa.
Ja vihaisena melkein murisin, kun he löysivät niistä luomuksista jotain nokan koputtamista.

Itse en ole suurien ja muhkeiden häämekkojen ystävä - silmäni lepää paremmin yksinkertaisissa, hieman vintage-henkisissä A-linjaisissa tai Empire vyötäröllä varustetuissa mekoissa. Ehkä myös V:n muotoisella pääntiellä. Hiuksiini haluaisin yksinkertaisen nauhan koristeeksi.

http://www.dressale.com

http://www.dressale.com

yksi tämän hetkinen suosikki
http://www.dressale.com

http://www.dressale.com

Jos väriteemaa tulisi päättää, tällä hetkellä päätyisin yksinkertaiseen musta-valkoiseen.
Musta kun tuntuu olevan minun sekä mieheni lempiväri, ainakin jos vaatteita katsoo.
Joukkoon voisi mahtua myös ripaus vihreää.

http://www.weddingchaircoverskent.co.uk/

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m7slvkdwYJ1r0bg3mo6_400.jpg

http://brideorama.com/

Nämä kirkuisivat nimeäni ja kovaa.

Ja se sormus?
Sanotaanko ihan suoraan, en pidä kultaisista koruista. Kaikista mieluiten pistän päälleni hopeaa,
mutta yhdet hopeakihlat kokeneena, en sitä valitsisi materiaaliksi enää johonkin, jonka toivoisin olevan ikuista.
Valkokulta on se minun juttuni.

http://weddingschannels.info/wp-content/uploads/2012/08/wedding-rings-white-gold-03.jpg

http://weddingschannels.info/wp-content/uploads/2012/08/wedding-rings-white-gold-01.jpg

Mistä itse haaveilet?
Ja jos häät olet jo kertaalleen suunnitellut, vastasivatko ne alkuperäisiä suunnitelmiasi?
Mistä lähdit liikkeelle, kun häitä aloit suunnittelemaan?

Kertokaa omia vinkkejänne suunnitteluun, 
jos meillekin vielä hääkellot joskus soisivat!

Minä vs Tekniikka, vol 2.

Taas olen jotenkin onnistunut,
sillä se uusi koneeni, vajaa 2kk vanha, lähtee kohta huoltoon.
Sekään ei enää tahdo käynnistyä, mutta onneksi tuo reissu menee takuun piikkiin. Nämä minun koettelemukseni tekniikan kanssa alkavat olemaan jo surullisen kuuluisia ja tästä viimeisimmästä meinaa kehkeytyä kaikista mielenkiintoisin.

Kone ei käynnisty samalla virtajohdolla kahta kertaa, jos uuden lykkää kiinni käynnistyy se kerran. Virtajohdot pelittävät moitteettomasti, samoin pistorasia.

Kone tuntuu tulleen mustasukkaiseksi vauvasta, sillä temppuilun se aloitti synnäriltä kotiutumisen jälkeen.

Mitään kovinkaan tiheätahtista päivittelyä en voi lupailla ainakaan seuraavaan pariin viikkoon, sillä emme edelleenkään tule hyvin toimeen tämän mieheni kannettavan kanssa.

Tekniikasta toisiin tuumailuihin, olemme edistyneet ristiäisissä, tosin emme siinä mallissa kuin itse kuvittelin alunperin. Vieraslistalla nimiä on tosissaan 30 kpl, lähikirkko varattuna ja tarjoilut pitäisi vielä kysellä ammattilaisilta.

Aivan kuin ne intiimit kotiristiäiset, joista itse haaveilin.

Sukunimeä olemme pohtineet, mies tietysti haluaisi omansa pojalle, mutta toisaalta niin myös minäkin.
Emme ole keskenämme naimisissa and frankly, eivät sormukset tunnu millään muotoa sormiimme ilmestyvän jos se tuosta miehestä on kiinni, joten en haluaisi jäädä yksin oman sukunimeni kanssa tähän perheeseen.

Etunimet olemme sentään päättäneet.