233- Pirteänä aamusta iltaan

Tunnustan olevani hirveän huono käymään kaupassa tuon yksivuotiaani kera ja yleensä suoritankin kauppareissut iltaisin, pojan ollessa isänsä hellässä huomassa. Arkuuteni tähän kaupassa käyntiin johtuu siitä, että L ei millään meinaa viihtyä ostoskärryjen istuinosassa pitkiä aikoja vaan syliin pitäisi aina päästä. TOSIN, ongelma tuntuu esiintyvän pahemmassa muodossa silloin, kun me kaikki kolme olemme kauppareissulla, koska silloinhan syliä voi vaihdella lennossa. Tai ainakin pojan mielestä. Olen kokeillut kantoreppuamme kertaalleen tähän ongelmaan, mutta sekin päättyi siihen että pienokaisemme halusikin hyvin kovaäänisesti äitinsä selästä isänsä syliin.

Jep.

Tänään tosin päätin uskaltautua ruokakauppaan kahden poikani kanssa ja yllättäen voin todeta kauppareissun sujuneen hyvin! Syliin ei tarvinnut kertaakaan nostaa eikä Tulaakaan tarvittu. Pariin otteeseen kitistiin kädet äidin takissa kiinni, mutta se hoitui pelkällä lyhyellä ja ytimekkäällä "ei nyt kulta." Eikä vaahtosammuttimen kitinän äänenvoimakkuus edes korottunut äidin tylystä kiellosta huolimatta - lisää tälläisiä kauppareissuja kiitos.

Muutenkin liikkumisemme on vähentynyt huomattavasti, koska kauppakärryjen tapaan L ei myöskään viihdy rattaissa pitkiä aikoja ja on aivan liian jääräpäinen päästettäväksi itsekseen kävelemään. Yleensä kiellot nimittäin kaikuvat kuuroille korville ja poika kävellessään menee minne huvittaa, yleisimmin sinne minne nenä näyttää eikä varmasti seuraa äitiään kiltisti. 

Kaupasta ajoimme suoraan kotiin ja hengailimme olohuoneen leluviidakossa kahteentoista, jolloin olikin jo aika lounaalle sekä päiväunille. Päiväunia nukuttiin hieman päälle tunnin ja lopulta L taisi herää väärällä jalalla, sillä kiukuttelua jatkettiin melkein tunnin verran heräämisen jälkeen kun ei vaan suostuttu nukahtamaan uudestaan... Hymyn huulille palauttivat välipala voileivät ja maitolasillinen, omenaa unohtamatta. Äiti sai rauhassa laittaa päivällisen tekeille, kun tyytyväinen taapero ihmetteli voileipiään suurella antaumuksella. (kenellä voi olla niin hauskaa upottaa sormeaan leipään?)

Illalla ruoan jälkeen ajettiin kaupoille vielä uudemman kerran ja haettiin heiniä marsuille, koska tämä lahopää unohti ne kokonaan aamuisella kauppareissulla. Faunattaressa kohtasimme pari kuukautta L:llää nuoremman tyttösen, jolle poika vilkutteli hartaasti useampaan otteesen heipat, kunnes siirsi huomionsa naispuoleiseen myyjään. Kauhulla odottelen teini-ikää.

Tämä syksy on alkanut selkeästi vaikuttamaan mielialaani sekä jaksamiseeni. Viime yönä sain hyvin nukuttua, mutta silti tänään on tuntunut että kaikki energia ja jaksaminen ovat kadonneet ja olisin vain halunnut makoilla sohvalla. Ulkona näkyvä harmaus masentaa niin vietävästi, eikä uloslähteminen kiinnosta pätkänvertaa. Onneksi vähäisen ulkoilun voi tällä kertaa pistää taas tuon sateen piikkiin, varmasti vielä huomennakin. Alkaako muillakin tämä kuuluisa syysmasennus nousta pintaan?

230 - Yksivuotiaamme arkipäivä

07.00 Herätys, 

joskus iloisempana ja joskus surullisempana.

Välillä on nukuttu koko yö omassa sängyssä ja välillä joudutaan hakemaan äidistä turvaa kesken yön, jos äidistä on turvaa haettu saavat yöunet venyä tästä vielä +30min-1h. Harvemmin kyllä.

n.08.00 Aamupala on juuri syöty mitä maittavammin (suurin osa ateriasta löytyy mitä luultavimmin lattialta) ja jatkamme aamupesulle. Jäppiäinen "kylpee" aamuin/illoin, aamuisin tosin lähinnä istuskelee vain leluineen ammeessaan kun äiti laittaa itseään. Kylvyn jälkeen pestään hampaat ja päästän pojun leikkimään leluillaan. Vaihtoehtoisesti, jos on hyvä ilma saatamme lähteä ulos kävelemään (kun meillä nyt osataan kävellä ulkonakin!) hieman ennen yhdeksää. Muuten oleilemme sisällä kello...

..10:00 jolloin poika koisahtaa ensimmäisille unilleen juotuaan ensin hieman maitoa. Heitin romukoppaan nuo yhdet päiväunet ja arkemme on heti paljon aurinkoisempaa. Unien pituus vaihtelee 40 minuutista puoleentoista tuntiin.

11.00-12.00 on lounaan aika, riippuen hieman siitä kuinka pitkään aamulla on nukuttu. Taas oleilua, askareita, ulkoilua tai kaupassa käyntiä, riippuen siitä mitä olen suunnitellut. Jos minun täytyy jonnekin lähteä, on tämä nykyään lempiaikani siihen sillä poika on juuri nukkunut, joten autoon nukahtaminen ja sitä kautta muun päivän aikataulujen sekoittaminen ei ole mitä todennäköisintä. 

14-14:30 Välipalaa, jonka jälkeen lähdemme vaipanvaihdon jälkeen 

 15:00 toisille unille

16:30-17:00 Päivällinen, jonka jälkeen olemme jo monen päivän ajan olleet hetken sisällä ja sen jälkeen lähteneet leikkimään ja kävelemään ulos. Sisälle tulemme yleensä seitsemän maissa. Lekottelemme yleensä sen jälkeen koko perhe iltapuuroon asti, vanhemmat sivusilmällä telkkaria seuraten ja lapsi leikkien. 

19:45 Iltapala, jota seuraa ihanan hauska vaahtokylpy ja hampaiden pesu. Sänkyyn on vetäydytty 20:30, mutta unille on alettu nukahtamaan yhdeksän maissa. Tänään ajattelin kokeilla viedä pojan sänkyyn vasta hieman ennen yhdeksää, jossei minunkaan tarvitsisi niin pitkään istuskella pimeässä huoneessa hänen kanssaan (meinaan aina itsekin nukahtaa...)

21:00 Untenmailla,

toivottavasti.

Mitenkäs teillä möyritään?

(tunnustan, käytin paria blogissa ennekin nähtyä kuvaa)

Uutta harrastusta sekä turvaistuinta.

Tämmöisestä löysin itseni eilen, 

Burleskitanssin alkeiskurssilta.

Oli muuten hirveän hauskaa puuhaa, vaatteita ei riisuttu mutta pyllyä kyllä pyöriteltiin hyvässä hengessä.

Kyseessä on tanssillinen liikunta, jossa keskeisenä lankana kulkevat burleskin klassiset liikeradat. Lopussa kaiken keinuttelun päätteeksi tehtiin vielä pienet vatsa- sekä selkälihasliikkeet.
Ja vaikka kyseessä onkin tanssillinen liikuntaa, niin kyllä ainakin itselläni hiki virtasi ja paikkoja hieman kolotti sopivasti ensimmäisen tunnin jälkeen.
Seuraavaan kertaan!

-----

Tänään käväisimme jo aamusta Espoon Baby Stylessa hakemassa kotiin seuraavan turvaistuimemme. 

Asensin kyseisen penkin juuri omaan autooni ja olen yllättynyt kovin siitä, miten sujuvasti penkki mahtui pienen Peugeottini takapenkille. Etupenkinkin saa melkein aivan taaimmaiseen asentoon asti!

Innolla odotan ensimmäisiä ajokilometrejä. 

Ensimmäinen viikko kaksin pojan kanssa tuntui hirveän hyvältä, 
haikealta mutta hyvältä. 
Sain taas pitkästä aikaa pyörittää tätä arjeksikin kutsuttua showta yksikseni ja tavallaan nautin siitä, kun saan yksinäni olla pomo.
Hermot ehkä kiristyvät enemmän, kuin viimeisten neljän viikon aikana, 
mutta jotenkin tämä kotirouvan rooli kolahtaa.
Vaikka rakastankin miestäni todella paljon minun täytyy kyllä myöntää
että neljä viikkoa melkein aamusta iltaan toisen turpavärkin tuijottelua saa meidät hermostumaan toisiimme huomattavasti herkemmin.

 Ensi viikkoa odotan jännittyneenä, sillä eräs uusista mammakavereistani tulee ensimmäistä kertaa käymään meillä poikansa kanssa. 
Tähän asti olemme aina tavanneet vaunulenkkien muodossa, mutta tuo oma natiaiseni alkaa käymään jo huonoksi rattaissa istujaksi, joten koemme kahvittelun olevan seuraava luonnollinen jatkumo. 

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

Ulkoilua

Minimiehemme minihiekkalaatikko valmistui viikonloppuna ja sitä testailimme ahkerasti. Vielä tuommoinen paikallaan pysyminen leikkiessä ei ole se ykkösjuttu (ainakaan ulkona) joten hirveissä määrin emme ole hiekkalaatikkoa kuluttaneet. Ykkösjuttu ulkoilussa ovat vieläkin jo totutut vaunukävelyt ja aina sisään mentäessä kiukkuitkut ovat taattuja.

Kävimme myös tänään ensimmäistä kertaa leikkipuistossa vaikka tuo uusi puisto avataankin virallisesti vasta huomenna. Harmillista kyllä perheen pienimpiä ei ole otettu paljoa huomioon sillä vauvakeinu puuttui koko leikkipuistosta eikä aitojakaan pahemmin ollut.

Ehkä tämä onkin suunniteltu sitten hieman isommille, sillä urheilupuiston nimeähän se kantaa. 

Läheisen päiväkodin piha tosin olisi ilmeisesti ollut vapaassa käytössä, mutta kun uutta puistoa lähdimme katsomaan niin uudessa puistossa silloin olimme.

Kivien syöminen oli suurin kiinnotuksen kohde, samoin rattaista esiin kaivettu tyhjä tuttipullo. Välillä ujosti tuijoteltiin muita lapsia ja roikuttiin äidin puntissa sekä sylissä. 

On se siltikin vielä niin pieni.

 

Nyt tavoitteenamme on totutella urakalla ulkoleikkeihin ja saada tuon pojun viihtymään myös maassa!

Viikonloppua

En nyt haluaisi manata, 

mutta pikkuhiljaa arvuuttelen, koska tämä flunssa-aalto rantautuu kunnolla myös meille. Pikkujannu on köhinyt nyt vaihtelevissa määrin ja nenäkin vuotaa, mutta siihen tämä kevätnuha tuntuu junnautuneen.

Viikonloppukin vietettiin siis hyvinkin letkeissä merkeissä, sillä pahemmin emme viitsineet missään juosta, ettei tuo pojan köhä menisi pahemmaksi. Aina vaan tuntuu, että nuo yhteiset hetket hujahtavat niin nopeasti ohitse ja taas alkaa uusi viikko. Ja taas odotetaan viikonloppua.

Känkkäränkkä tuntuu nyt ainakin hetkeksi kaikonneen, sillä iloa ja naurua on riittänyt monelle päivälle ja hyväntuulisuudesta olemme ottaneetkin kaiken irti. Onneksi tuo pieni nuhaisuus ei vielä ole häirinnyt pahemmin. 

Leikkeihin on löytynyt uusi vaihde ja tavaroiden perässä ryömiminen onkin yllättäen hirveän hauskaa. Myöskin se tuntuu olevan lempparia, kun saa tuttipullon korkkeja hakata olohuoneen parkettiin tai vaihtoehtoisesti ruokapöytään. 

Mitä enemmän melua, sen parempi. 

Ja sitä suurempi päänsärky kuuntelijalle.  

Tänään illalla otan sitä paljon puhuttua omaa aikaa ja lähden hoitamaan ruokaostoksemme tälle viikolle aivan yksinäni. Mutta nyt, itkuhälyttimestä kantautuva ääni kertoo taas velvollisuuden kutsuvan. 

PS. Olette lisääntyneet kivasti <3

Ha-Ha

Päiväunet olivat eilen iso no-no tässä taloudessa. Kyllä niille suostuttiin menemään nätisti ja nukahdettiinkin, mutta niiltä myös herättiin hirveän nopeasti. Hereillä taas oli hetken aikaa kivaa, kunnes kitisytti. Annoin lopulta kympin aikoihin kokeeksi Panadolia, toivoen että kahdentoista pitkät päikkärit onnistuttaisiin nukkumaan sen voimalla. 

Kova tankkaus yhdentoista jälkeen ja sänkyyn lopulta 11.30.

Ylös tuntia myöhemmin...

Kolmelta taas uni voitti ja niiltä päiväunilta herättiin vihaisempana kuin koskaan. Mikään ei ollut hyvin ja kaikki lelutkin vain suututtivat. Äidin naamakin oli tympeä ja töistä palaava isikin tervehdittiin puolihymyllä kitinän kera. 
Päätimme kuitenkin lähteä kokeilemaan onneamme kauppareissun muodossa ajatellen että ainahan voimme mahdottoman kitinän tullessa u-käännöksen suorittaa. Junnu veteli parin minuutin tehotorkut autossa ja niiden voimalla kaupassa taas jaksettiin jotenkuten. Ympärilläkin oli kaikkea ihmeellistä mitä katsella ja isillekin lopulta hymyiltiin.  

Kauppareissulla otin riskin ja päätin ostaa varastoon välikausipuvun, jos nuo pakkaset nyt ikinä hellittävät. Riskin otin siinä, että koko lapussa luki 80cm. 
Ajattelin, että L nyt ei turhemmin vielä parin kuukauden sisään tule paljoa liikkumaan ulkona muuta kuin rattaissa, joten hieman reilumpikin haalari käy. Jospa syksymmällä sama vielä menisi. Myöskään, jollei kokomerkinnöissä ollut sitten jotain vikaa, en saanut 74cm ja 80cm pukuihin pituuseroa paljoa tuota resoria enempää ja leveydessäkin vain hieman. Katsotaan, kuinka käy.

Viime yö oli myös oudonlainen, sillä normaalin 0-1 yöheräämisen sijaan L heräsi kolmesti. Yhdeltä, puoli viideltä ja kuudelta. Yritin vielä pariin otteeseen saada hänet uudestaan nukahtamaan silloin kuuden aikoihin, mutta luovutin niiden iloisten hihkaisujen edessä. Myöskin ensimmäisille päiväunille mentiin puolisen tuntia aikataulua edellä, joten katsellaan millainen päivä tästäkin tulee.

Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua teille kaikille!

Ps. Juhlitteko?

Meillä, miehen unohdettua naistenpäivän, kyseinen torstai muodostui 

Burned Spaghetti and Ha-Ha (in your dreams) 

juhlaksi.

Vihdoin ja viimein: Ikea

*kaikki kuvat Ikea*

Koin kyseiselle Ikean reissulla henkilökohtaisen ennätykseni; aikaa kului pelkästään 40 minuuttia, mutta siltikin sain tuhlattua rahaa melkein kolmenumeroisen summan. 

Tai, pilkun kanssa oli loppukuitissa kaksi numeroa ennen pilkkua ja kaksi perässä, but you get the idea.

Päädyin lopulta käväisemään kyseisessä tavaratalossa (huonekaluliike? miksi sitä voisi kutsua?) lopulta vähemmän miehisessä seurassa, kun alunperin olin itse toivonut. Mies nimittäin jatkoi matkaansa parkkipaikalta omiin menoihinsa, jättäen minut ja pojan kahdestaan kiertelemään.

Reissun nopeutta selittäköön se, että väsynyt lapsi, äiti ja iso kassi plus lapsen suuri haluttomuus nukahtaa rattaisiin, on hirveän huono yhdistelmä. Näin jälkeenpäin ajateltuna, todella hirveän huono yhdistelmä.

Onneksi mies lopulta tuli kassalla vastaan ja sai samantein syliinsä sukkiaan selkeästi inhoavan miehenalun ja viereensä lähes yhtä väsyneen äidin. Onnenpekka.

PYSSLINGAR

Laatikko

TORVA

Huppupyyhe vauvalle

VITAMINER TRUMMA

Pussilakana/tyynyliina pinnasänkyyn, monivärinen

SMASKA

Lautanen

PLASTIS

Jääpalalokerikko

(itse otin vain vihreän ja turkoosin)

KLADD PRICKAR

Ruokalappu

LUDDE

Lampaantalja, aito, valkoinen

Näiden lisäksi ostin vielä kehyksen erääseen suurennettuun valokuvaani, mutta kotiin päästyäni ja muovin avattuani huomasin, että nurkka oli jo valmiiksi lohjennut....
Hieman ketutti.
Ja ei, en palauttanut. 

Muuten reissu olikin mahtava! Ostamatta vaan jäivät turvaportit kahtena kappaleena tuon ryömimään ryhtyneen lapsemme vuoksi. Minulta yksinkertaisesti loppuivat kädet kesken, joten mies joutuu kuin joutuukin Ikeaan, vaikka reissusta alunperin onnistuikin livistämään.

Muah.

Ruokailua

Ensimmäisen kerran meillä maistettiin soseita 5 kuukauden iässä ja ensimmäinen ruokailukerta sisälsi bataattia. Pitkälle olemme tuosta päässeet, sillä nykyisin kiinteitä syödään jo neljästi päivässä. Aamulla ja illalla puuron muodossa, aamupäivällä liha-kasvis ja iltapäivällä poju vetäisee hedelmää.

Kasvikset ja lihat teen itse, samoin hedelmistä päärynän ja banaanin. Mango odottaa kaapissa piltin muodossa, samoin parit marjakokeilut. Yritin nimittäin eilen etsiä kaupasta suomalaisia pakastemarjoja, mutta petyin karvaasti ja lopulta tyydyin pelkästään mustikkaan, vaikka vadelmaa olisinkin halunnut. Ostin sitten lopulta pari valmista ruusunmarja-vadelmaa, joita ajattelin tänään tarjota maistiaiseksi. 

Puurona meillä syödään riisipuuroa ja tällä hetkellä merkkinä on se Muksun ensipuuro, ihan alkukokeilujen vuoksi. Kaapissa odottavat myös Myllyn Parhaan riisihiutaleet, joilla olisi tarkoitus jatkaa. Kaurapuurolla aloitimme itseasiassa ensimmäiseksi, mutta juuri siihen pahimpaan ihottumakohtaan. Kun poskiin sitten vielä ilmestyi pieniä näppylöitä, jätin kaurapuuron sikseen ja vaihdoin riisipuuroon.  

Kasvissose sisältää yleensä mielivaltaisen jääpalayhdistelmän seuraavista: bataatti, porkkana, maissi ja kukkakaali. Lihaksi joukkoon päätyy joko kanaa tai porsasta.

 
Hedelmissä olemme junnautuneet banaaniin sekä päärynään ja marjasoseita L ei itseasiassa ole vielä kertaakaan maistanut. Omenaa kokeilimme, mutta ihottuma tuntui silloin räjähtäneen juuri siitä, joten tällä hetkellä valmiit omenasoseet seisovatkin pakastelokeron pohjalla.
 
Aamupuuro syödäään yleensä puolikahdeksan maissa. Olen monesti yrittänyt tarjota vielä rintaa, kun L seitsemän maissa herää, mutta se vaan ei enää kiinnosta. Yleensä sitten, kun pojan puoli kahdeksalta istutan pesujen jälkeen syöttötuoliin on nälkä jo kova ja niin myöskin vaatimukset. Jossei puuro päädy samantien lautaselta suuhun, saan osakseni kunnon itkupotkuraivarit. 

Yhdeltätoista tarjoan liha-kasvissoseen (4 kuutiota suurin piirtein) ja yleensä ruokailujen välissä tarjoan maitoa, sillä tuo aamupuuro ei poikaa pidä kylläisenä kyllä kolmea tuntia. Tässäkin välissä vielä tyrkytän sitä rintaa, mutta ei niin ei....

 
Yleensä meillä nukutaan pidemmät unet juuri tuon "lounaan" jälkeen, eli seuraavan kerran ruokaillaan kahden maissa, kun poika herää. Silloin vuorossa ovat hedelmät (3 kuutiota) ja nyt myös uutena tulevat marjat. Olen pohtinut hedelmien ja marjojen jättämistä pelkästään puuron sekaan, sillä neuvolassakin ehdotettiin jo siirtymistä kahteen liharuokaan päivässä, mutta. Katsotaan nyt.

Illalla sitten nautitaan maitoa tuon hedelmäsoseen ja puuron välissä, yleensä siinä neljän-viiden maissa. Iltapuuro napsahtaa nenun eteen L:lle hieman ennen seiskaa, jonka jälkeen lähdetäänkin iltapesujen kautta nukkumaan. Seuraavan kerran ruokaillaankin aamuyöstä puoli neljän ja viiden rajamailla, jolloin vihdoinkin jo äidinkin rinta kelpuutetaan.

Iltapuuron kanssa olen myös tehnyt niin, että annan sitä vähemmän kuin aamulla. Itsellä ei puuro nimittäin pidä oloa täysinäisenä kuin pari hassua tuntia, joten maitoa kulutetaan vielä illasta paljon. Aamulla teen siis puuron desiin nestettä, illalla 50ml:iin. Maitoa vedellään sen lisäksi vielä semmoiset 150ml. 

Ja tietysti, L saa maitoa aina halutessaan ja ruokien välissä. 
Onhan se vielä tämänikäisen pääruoka. 

Säälittävää jaarittelua.

Maailman suurin aivojumi on iskenyt.

Kirjoitin tähän ensin hienon lauseen, mutta sitten en enää keksinyt miten sitä jatkaisin. Kertoisinko siitä, mitä olemme puuhailleet viimeisen kahden viikon aikana, vaiko siitä, kuinka L on kehittynyt tänä aikana. Vai valittaisinko siitä, miten toissapäivänä ärsytti, kun ulos katsoessaan huomasi pihan taas hautautuneen lumeen. Juuri kun tietkin sulivat.

Olemme siis viettäneet tiiviisti viimeiset kaksi viikkoa kolmistaan ja kotona. Kävimme minun isovanhempieni luona näyttämässä heille reipasta puolivuotiastamme ja viime viikonloppuna juhlistimme sitten tätä samaa lukua kotona, kutsuen seuraamme minun äitini sekä tätini, miehen äidin ja veljen sekä yhden kummeista, toiset kaksi nimittäin asuvat pohjoisessa. Sain taas hyvän tekosyyn tehdä maailman herkullisinta kakkua (*klik*)  ja kilistellä lasilliset kuohuvaa.

Puolenvuoden merkiksi sai pojukin pari uutta lelua käyttöönsä, vaikkakin minun puhelimeni ja kaukosäädin tuntuvat olevankin ne huippujutut tässä perheessä. 
 

Haaveissa tälle viikolla siintää vielä käynti Ikeassa ja myös erästä Askon sohvaa olen tutkaillut sillä silmällä. Ehkä tämä tästä, onhan meillä vielä aikaa.

6kk

Siinä se tuli, se maaginen puolivuotta. Se kiukuteltiin vastaan ennen näkemättömällä kiukulla ja lasiin se lopulta tärähti tuosta noin vaan. 
Ja kaikki on taas kuin ennen.

Neuvola myöskin oli uuden kuukausiluvun myötä aiheellinen ja sinne suuntasimmekin tänään. Mitään suurta hehkutusta ei ollut luvassa, vaan lähimmä ne tavalliset. Pituus, paino ja motkutusta painosta.

Pituus 68 cm (65,2)
Paino 7745g (7270g)
Pipo 43 (42,3)

Painostahan siellä puhuttiin, sillä pituuskäyrän kasvaessa hurjaa vauhtia jää paino siinä jalkoihin. Ja hienostihan sitä on alaspäin notkahdettu. Lihaa ja kalaa suositeltiin, samalla myös puuroa iltaankin. Painokontrollia ei otettu, vaan seuraava neuvola onkin vasta kahden kuukauden päästä. Outoa.

Yöunet ovat meillä olleet historiallisia pari viime yötä. L on herännyt syömään ensimmäisen kerran vasta aamuyön tunteina, 4-5 aikoihin. Syötön jälkeen unia on vedelty vielä pari tuntia, seitsemään saakka. 

Yöimetystä lukuunottamatta ja päivän satunnaisuuksia on imetys muuten jäänyt. L ei siihen vain enää tahdo suostua millään, välillä vain suuren tappelun kautta. Tarjota yritän, mutta tarvetta ei tunnu olevan, sillä kaikki muu kiinnostaa enemmän. 

Ja äitiä harmittaa, kaiketi tämä nyt sitten oli tässä.  

Ensi viikkokin on miehen viimeinen lomaviikko, jonka jälkeen lupaan tehdä parannuksen tässä bloggailussakin. Nyt on kirjoittelu jäänyt yhteisen arjen alle, sen myönnän.

Puuh.

Miksi aina silloin,

kun itse olet nukkunut yösi huonosti ja päätät itsekin nukkua lapsen kanssa,
ne aiemmin niin ihanat puolentoista tunnin mittaiset aamupäivän unet 
lyhenevätkin äkkiä puoleen tuntiin?

Ja se aiemmin niin suloinen ja iloinen kiljahtelu alkaa tietenkin siinä vaiheessa, kun itse olisit juuri saamassa unen päästä kiinni?

Näinä päivinä, myönnän,

kaikki tämä ihanuus on välillä  

ihan sieltä ja syvältä

Ja niiden aamupäivän tynkäunien vuoksi lapsi meinaa nukahtaa jo kaksi tuntia normaaliaikataulua aiemmin, mutta herää kuitenkin hetken päästä.
Ja kun lopulta veisit lapsen kellon mukaisesti nukkumaan, löytyy aiemmin niin kitisevästä ja väsyneestä lapsesta vielä uusi vaihde ja koko sänky möyritään läpi hymy naamalla. 

Siinä vaiheessa en enää voinut muuta, 

kuin nauraa. 

Mikä vielä voisi mennä vikaan?

Ihanat viikonloput! 

Missio verikoe

Tänä aamuna heräsin äärimmäisen hermostuneena jo ennen kuutta ja juuri parahiksi sanomaan heipat töihin hiippailevalle miehelle.

Kahden kahvikupin jälkeenkin hermostuneisuus tuntui vain lisääntyvän kohti ahdistuneisuutta, joten lopulta tartuin puhelimeen. 

Oli pakko puhua jollekin.

Yritin eilen varata aikaa L:än verikoetta varten, mutta laihaksi jäi se ajanvaraus. Menin nimittäin kysäisemään sitä, miten verikoe otetaan noin pieneltä ja siinä vaiheessa puhelimen toisessa päässä puhunut hoitajakin hiljeni ja hetken kuluttua alkoi empimään. Ehdotti jopa Jorvia tuon lähimmän terveyskeskusen sijaan, mutta halusi vielä tarkistaa mitä mieltä kollega on. 

"Juu, kyllä sen  pitäisi onnistua ihan sormenpäästäkin, mutta kannattaa mennä silti siihen isompaan terveyskeskukseen. On sitten enemmän ottajia, jos ihan suonesta täytyy."

Tuohon keskustan terveyskeskukseenhan sitä aikaa ei saa varattua.

Tänä aamuna heräsin siis hermostuksissani. Harmitti jo, se jonotus jota oletin joutuvani kokemaan. Harmitti se, että mitäs jos lapsi ei jaksa jonottaa. Jos kiukuttaa tai väsy iskee. Tai jos vaikka vaan kattokin saattaisi päähän tipahtaa.

Kaikki järjellinen ja järjetön hermostutti. 

Pikemminkin, niin kuin jokaisen true-paniikkimamman tavoin, taisin lähinnä olla huolestunut siitä tosiasiasta, että pieni vauvani joutuisi verikokeeseen. 

Loppujen lopuksi koko toimitus oli helpompi kuin kuvittelin, vaikkakin verikoe otettiin aikuisten tyylillä: kyynärtaitteesta.  Ajatus siltikin hieman hirvitti.
Pahinta kuitenkin koko hommassa jälkipolven mielestä taisi olla pelkkä kiinnipitäminen, sillä L itki jo siinä vaiheessa, kun minä ja avustava hoitaja otimme lapsesta tahoillamme tiukan otteen. 

Kaksi kokonaista putkiloa hoitaja valutti ja hetken rauhoittumisen jälkeen väläytti jäppinen valloittavat hymyt molemmille hoitajille. 

Kaunaa ei ilmeisesti kannettu enää,

paitsi äidille.
Joka toisen raukan noin hirveään paikkaan vei.

Äidille ei nimittäin juuri hymyilty.

Itse täydellisyys.

Viikonloppuna perheeseemme ilmestyi kutsumaton ja hyvinkin toivomaton vieras.

Mystinen ihottuma.

Alku ihottumalle on ollut jo pitkään nähtävissä. Kaksi tarkkareunaista, punaista täplää ovat asuttaneet jo pidemmän aikaa pojan mahaa, mutta suuremmin en ole niitä kummastellut. Olettanut vain, että aiheuttaja löytyy pojasta itsestään: pojan pyöriessä mahallaan, on iho vain ärtynyt pikkaisen.
Ja voi luoja kun niitä olen rasvaillut ja taas rasvaillut.

Viime neuvolakäynnilläkin niitä terveydenhoitajalle näytin, mutta ei hänkään niistä juuri mitään osannut sanoa. Arveli vain sitä samaa, kuin minä itsekin.

Mutta viikonloppu,

voi viikonloppu...

Annoin viikonloppuna L:lle nimittäin omenaa ensimmäisen kerran. Tai tuo kyseinen hedelmä on ainoa poikkeus, jonka näin jälkikäteen keksin

   Ja silloin se ihottuma räjähti.   

Päivän aikana sitä levisi jo kaulalle, sunnuntaina sitä löytyi jo selästä.
Ja käsistä.

Ja jaloista.

Maanantaina löysin lopulta itseni lääkärin vastaanotolta,

mutta valitettavasti en tullut siellä yhtään viisaammaksi asiani suhteen.

Voi olla allerginen reaktio, 
voi olla nokkosihottumaa, 
voi olla sitätätätuota..

Ja mitäkö sain ohjeeksi?
Rasvausta, rasvausta ja seurantaa.
Sekä ajanvarausohjeet verikoetta varten.

Jo itsestään niin täydellistä viikonloppua vain paransi se mahtava nuppi, joka otsaani kasvoi anoppilassa.
 

Moni mies olisi sitä kadehtinut.

Ei se aivan ruokaa ollut

Pinnasängyssä pyöritään, 
herään kahinaan.
Ensin kuuluu pieni ja hentoinen valittava äännähdys. 
Odottelen hetken jatkuuko valitus.

Taas lakana kahahtaa, poju ilmeisesti polkee jaloillaan patjaa ja nostelee peppuaan patjasta ylös. 
Taas pieni hihkaus ja kahina jatkuu.
Päätän vielä odottaa, jos L kuitenkin nukahtaisi.
Hihkaisu muuttuu äkkiä pieneksi höhötykseski, lähes naurun kaltaiseksi. Ihmettelen.
 
Pian kuuluu varovaista raapimista.
Raapimista?!
Tässä vaiheessa ihmettelen sillä poju ei selällään makoillessaan ikinä raavi patjaa, eikä vie käsiään päänsä yli raapiakseen pinnasängyn laitapehmustetta.
Taas pari pientä höhötystä. 

Nousen lopulta uteliaisuuttani,
siellähän se pieni mieheni makoilee, 
mahallaan ja poikittain pinnasängyssään, 
suu kiinni laitasuojassa.
 
Naurusta päätellen, laitapehmuste maistui yllättävän hyvältä.


Näin meillä, 
mutta mitenkäs teillä herättiin?

Ps. Ihanat viikonloput!

Vaihtelu virkistää

Palasimme juuri jälkipolveni kanssa tuolta lumen ja jään valtakunnasta, ulkoa siis. Taitoimme matkaa aina niin luotettavan (köh..) Pököttini kyydissä ja kuskina toimi, kukas muukaan, kuin aina yhtä luotettava (köh) minä.
Ai että kyllä hirvitti hieman, kun noillä pikkuteillä tuo ajotuntuma oli huomattavasti lähempänä kaurapuuroa kuin asfalttitietä.

Syy tosin autolla ajelemiseen oli niinkin mukaisa, että pitäydyin lupauksessani lähteä tänään kotoa kauemmaksi, enkä kadu sitä ollenkaan. Kävimme pojun kanssa nimittäin tapaamassa uutta tuttavuutta, kenen kanssa olen vaihdellut sähköpostia jo kesästä asti, mutta ketä en vielä ole kertaakaan ihan livenä tavannut. Kyseessä oli eräs toinen täkäläinen äiti, jolla on pari kuukautta L:ää vanhempi poika itsellään. Ja voi että, kuinka tuo pikkuinen nautti! 
Vanhempi leikkikaveri, jolla tuo liikeulottuvuus on hippasesti suurempi, oli kovin kiinnostunut L:stä ja halusi kovasti osoittaa L:lle hieman rajumpaa rakkautta sörkkimällä tämän poskea jatkuvasti. 

Onneksi L ei pienestä välittänyt, vaan innoissaan öhisi siihen asti, kunnes nälkä ja lopulta väsymys yllättivät. 

Oli niin virkistävää jutella taas pitkästä aikaa ihmisen kanssa, jota ei harmita keskustella aiheesta vauvat.  Tosin tuntui siltä, että aika loppui inhottavasti kesken, mutta vauvan kanssa täytyy mennä vielä vauvan ehdoilla. Kunhan tuo ukkopötkö vaan vielä hieman kasvaa, niin pääsemme paremmin kyläilemään.
 
Eli toisin sanoen, päivä on ollut mitä mainioin. Samaa kaavaa noudatti viime yö, sillä L heräsi vain yhden (1!) kerran ennen kello kuutta ja tutin saatuaan nukkui vielä tunnin lisää. Tosin tuo yksi herääminen oli hieman erilainen kuin muut, sillä L heräsi ensimmäistä kertaa ihan itkien, vaikka yleensä heräämiset ovat olleet ähinää. Päätin sitten syöttää hänet jo hieman normaalia aiemmin, sillä se oli ainoa mikä pojun rauhoitti. Mutta nälkä ilmeisesti olikin syy pienen itkuun, sillä poika nukahti samantien ahmittuaan ensin maitoa itseensä ja maidon voimalla jaksettiinkin uinua ihanasti taas toiset viisi tuntia putkeen.

Sain myös taistelumeriittini tämänpäiväisen autoiluun kohdistuvan urotyöni merkeissä, sillä molemmista käsivarsista löytyy (alla referenssikuva) turvakaukalon kantoaisan hiertämää ihottumaa. Ensi kerralla olen astetta viisaampi ja otan parkkipaikalla mukaani pelkästään lapsen ja jätän (yllä näkyvän) miljoonakiloisen möhkäleen suosiolla autoon odottamaan kotiinlähtöä.

Onpa muuten oma käsivarsi oudon näköinen, kun sen kameralla ikuistaa.

Bikinikuntoa kartuttamassa.

Olen saanut nauttia viikonlopun verran ihanista ja harvinaisista yöunista, jotka ovat jatkuneet kahdeksaan asti. Mutta tietenkin heti, kun uusi viikko sai alkunsa, palasimme nopeasti takaisin niihin aamuihin, jotka alkavat jo kello seitsemältä.

 Ihanaa.

Tänään päätin uhmata kohtaloa ja lähteä L:n ensimmäisten päiväunien ajaksi ulos vaunuilemaan, lumisateesta huolimatta. Alku sujuikin hyvin ja sain itseni sekä vaunut kolattua pihan läpi, auraamattomalle tielle. Aluksi pidin ajatuksesta sillä tälläkään kertaa tie ei olisi niin liukas... mutta raskasta se vaunujen työntäminen kyllä kieltämättä oli.

Kotiinpäästessä olo oli, kuin olisin viettänyt monen tunnin saunamaratonin.

 Let's be honest, en ole täydellinen äiti tuon ulkoilun suhteen.  

Ja täydellistähän minusta ei saa juuri minkään asian kanssa.

Pidän ideasta paperilla, pitkiä vaunulenkkejä pari kertaa päivässä ja hetken päästä ollaankin taas rantakunnossa jo seuraavaa bikinikautta varten.
Meillä vaan tuo ei käytännössä toimi.
En pidä toteutuksesta, sillä kunnon vaunulenkin halutessani minun tulisi pakata itseni, lapseni, vaunut, sekä kaikki ylimääräinen tilpehööri pieneen Peugeottiini ja huristaa jonnekin, josta löytyy kävelytie. 

Jos arvion heitän, löydän tuollaisen paikan kyllä helposti, jopa kymmenen minuutin ajomatkan päästä.
Mutta, jos haluan päästä vaunuilemaan kohteeseen, jossa on mahdollisuus esimerkiksi kesken kaiken vaikkakin vaihtaa vaippa, tarkoittaa se lähemmäs 12 kilometrin ajomatkaa. Vain päästäkseni tekemään kunnon vaunulenkin.

Jotenkin minua ei päivittäin huvita tuollainen ruljanssi. 
Tyydyn siis satunnaisesti tuohon pikkutiehen ja vartin turhauttavaan työntelyyn, jonka aikana lapsi ei kunnolla edes nukahda ja äiti meinaa mennä nassulleen niin monia kertoja, ettei kädessäkään riitä siihen sormia kertomaan sitä määrää.

Minä en siis varmaankaan tule olemaan minkään muotoisessa rantakunnossa ensi kesänä, mutta
en kyllä ole kyseistä meriittiä napannut ikinä aiemminkaan.

Eroahdistus

Minulle,

todellakin minulle, 

ilmestyi kyseinen ahdistus ensimmäisenä.

Päädyimme nimittäin eilen siirtämään pinnasängyn kauemmas omasta sängystämme ja lopulta pinnasänky siirtyi niinkin kauas, kuin vastakkaiselle seinälle. Olen itse hirveän levoton unissani ja välillä tuntuu ihan, että alitajunnassani piileskelee sambatanssija, joka herää henkiin öisin ja aina lopulta pyörin kuin hyrrä ympäri sänkyä. Toivomuksissa siis olisi, ettei lapsi ainakaan minun yökarkeloihini heräisi enää kertaakaan.
Kun pojun vein illalla nukkumaan ja iltasadun luettuani lähdin pois makuuhuoneesta, tunsin piston sydämessäni nähdessäni sen, kuinka kaukana pieni pinnasänky onkaan omasta parisängystämme. 

Minun pieneni,

tuolla.
Noin kaukana. 

Naurettavaa oli lähinnä se, ettei L tuntunut olevan muutoksesta moksiskaan. Päinvastoin, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan meillä nukuttiin jopa aamukahdeksaan asti ja äidinkään ei yöllä tarvinnut nousta omasta sängystään kuin kahdesti; kerran nostamaan tutin ja kerran syöttämään.

Tosin yön rauhallisuuten on saattanut vaikuttaa myös illalla antamani Panadol, sillä ilmassa oli illalla tavallista enemmän kitinää. Mahdollista kuumettakin koetin tarkkailla, mutta korvamittari teki temput, mitaten toisesta korvasta jopa 38,3 astetta ja toisesta 37 ..... 

Kainalosta saimme lopulta lukemat 37,2, joten kuumetta ei meille ekana iltana noussut, mutta kitinän vuoksi päädyin kuitenkin antamaan särkylääkettä. 

Ja juurikin siksi, että ne kyseiset rokotteet saimme eilen. 

Normaalissa tilanteessa olisin jättänyt antamatta.
Kuinka herkästi sinä lääkitset lasta?

Ja hyvin lopulta levättiinkin,

äidin eroahdistuksesta huolimatta.

Tänään ainakin on tuo pienempi miehekkeeni jaksanut kovasti taas touhuta ja hymyillä urheasti. Lounaalla L sai ensimmäistä kertaa perunaa bataatin joukossa ja hyvällä ruokahalulla sitä syötiinkin. Itse en tosin meinannut pysyä tahdissa perässä ja useasti sainkin soraääniä hitaudestani, kun uusi lusikallinen ruokaa ei ollut suussa samantien, kun edellinen oli nielaistu. 

Ensi viikolla vuoron saavatkin hedelmäsoseet ja sen jälkeen tarkoituksena olisi testata kaurapuuroa.

Meissä vanhemmissa ei kummastakaan oikein löydy puuronsyöjää, mutta katsotaan mitä mieltä jälkipolvi onkaan.

Hyvät viikonloput kaikille

ja ensi viikkoon!

5kk Neuvola

"Reipas ja iloinen vauva.
Kääntyy vatsalleen, pyörii navan ympäri. Tarttuu leluun ja vie suuhun.
Iho hieno. Hyvä kontakti!"

Pituus 65,2 (62,5)

Paino 7270 (7000)

Pipo 42,3   (40,8)

Tänään heräsin pitkästä aikaa puhelimeni herätyskelloon ja valitettavasti siihen samaan herätykseen heräsi myös eräs toinen, hieman pienempi ihminen. Valitettavaa vain, että herätyskello soi kuudelta ja olin laskelmoinut aamuni niin hienosti, että saisimme mieheni kanssa itsemme valmiiksi siihen mennessä, kun L:n oli tarkoitus herätä. 

Menihän se aamu noinkin, mutta valitettavasti väsymys iski tälle perheemme pienimmällä juuri neuvolassa rokotusten aikaan, eikä itku meinannut enää millään laantua muuksi, kuin kitinäksi. Onneksi pääsimmekin rokotusten jälkeen lähtemään ja kitinä loppui siihen, kun mies starttasi auton käyntiin. 
Siitä pari minuuttia eteenpäin unikin jo maittasi.

Olimme tosiaan hieman etuajassa aamulla, sillä otimme kelivarauksen eilisen lumisateen jälkeen. Tiet oli onneksi aurattu hyvin, joten pääsimme perille ongelmitta ja odottelimme terveydenhoitajaa lopulta vain vartin verran.

Aluksi terveydenhoitaja kyseli kuulumisia, onhan siitä nyt kaksi kuukautta kun hänen luonaan olemme viimeksi käyneet. (niille, jotka eivät mahdollisesti muista: viime kerralla kävimme sijaisella) L taas esitteli sitä parhainta itseään hymyilemällä enemmän kuin laki sallii ja jopa jokeltelemalla omia vastauksiaan.  

Terkkari lähinnä kyseli rytmistämme miten/milloin/mitä, öistämme nukkuuko/syökö/mitenkä pitkiä unipätkiä, päiväunista sekä ruokailusta jatkuuko imetys/korviketta/olenko jo antanut soseita. Vastailin totuudenmukaisesti ja saimmekin hyvän keskustelun aikaiseksi juuri noista soseista ja siitä, mitenkä usein ja millaisia uusia makuja minun kannattaisi L:lle tarjota. Puuroa terkkari ehdotetti kokeiltavaksi sekä lihoja pikkuhiljaa, vaikka tosissaan emme kiinteitä ole syöneet vielä viikkoakaan. Nähtävästi tahti on nopeampaa, mitä myöhemmin ne kiinteät aloittaa. Myös leluun tarttumista yritettiin testata, mutta terveydenhoitajan tekemänä ei siitä tullut mitään. L vain ihmeissään tuijotteli vieraita kasvoja ja hymyili, eikä keskittynyt leluun lainkaan. Lopulta otin tarjottavan omaan käteeni ja minulta lelu vietiin ongelmitta, ihan päässäni kuulin mantran;   

 minunminunminunÄITIMINÄTAHDONSEEEN.

Painon kehitys oli hieman notkahtanut, mutta en sitä ihmettele ollenkaan. Poika on nimittäin alkanut valvomaan pidempiä pätkiä sekä kuluttamaan energiaansa ihan eri tavalla, kuin aiemmin. Terveydenhoitaja kehui L:ää enemmän sopusuhtaisen kuin nälkiintyneen(:D) näköiseksi, joten painoon hän ei vielä ottanut sen suuremmin kantaa.

Lopulta oli rokotusten vuoro, joita väsynyt sankarimme ei oikein ottanut tälläkään kertaa kovin hyvin vastaan, kuten ylhäällä jo tuli todettua.
 
Nähtäväksi jää, saammeko tällä kertaa nauttia jälkioireista, sillä viime rokotuksissa pääsimme nimittäin helpolla.
 
Seuraava neuvola onkin sitten jo puolivuotiskäynti! 
Nopeasti tämä aika menee, sillä olemme jo hieman keskustelleet päivähoitopaikan hakemisesta. 
Ajankohtaiseksi tämä hoitopaikka tosin tulee vasta vuoden päästä, mutta siltikin siitä keskusteleminen alkaa jo kuulostamaan omiin korviin niin kovin haikealta.
Ja varsinkaan, kun en tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Haluammeko toisen lapsen, haluanko minä harjoittaa tätä ammattia, johon koulutuksen olen hankkinut. Vai haluanko minä opiskella kokonaan uuden.

Suurin haaveeni olisi omistaa urani kotiäitiyteen ja lasten kasvatukseen, mutta nykymaailmassa se ei ole realistista, jollei puolisolla ole moninumeroinen palkkakuitti. Välillä ajattelen, että olen syntynyt aivan väärälle vuosisadalle, mutta toisaalta, vuosikymmeniä sitten ja oman synnytykseni jälkeen en ehkä olisi ollut enää paikalla nauttimassa siitä kasvatuksesta.

Salaa mieleeni on hiipinyt ajatus opiskelemaan paluusta.
Alalle, joka ei liity millään tavalla sosiaali- ja terveyspuolelle.
Alalle, joka on miesvoittoinen.
 
Haaveilen autokorinkorjaajan tai ajoneuvoasentajan koulutuksesta, josta jatkaisin vielä automaalaajaksi.
Itseasiassa haave ei ole täysin uusi, mielessäni nimittäin salaa lämmittelin jo sitä aiemmin, kun lähihoitajaksi lopulta päädyin.  

Ehkä lapsen jälkeen, olisi aika juuri sille, mitä salaa olen haaveillut.