Häähumuhaaveilua

Olen yksi niistä naisista, jotka salaa haaveilevat omista häistään ja kiroavat miestensä saamattomuutta, vaikka häiden mahdollisuudesta ei olisi aiemmin puhuttu sanallakaan.

Haaveeni eivät yhteisen lapsen myötä tietenkään pienentyneet, vaan odotukset kasvoivat yhä enemmän ja enemmän...
Samalla tuoden aivan uuden muodon siihen pettymykseen, kun ei sitä kosintaa tullut vieläkään.
 
Haaveilin siitä raskausaikani.
Haaveilin siitä synnytyssairaalassa.
Haaveilin siitä synnytyksen jälkeen.
Haaveilin siitä kotiin tullessamme.
Haaveilin siitä ihan satunnaisena viikonloppuna.
Ja kyllä,
haaveilin siitä isänpäivänä.

Ja kaikista eniten,
haaveilen siitä mekosta.

http://www.dressale.com

Tänään,  kun painoin kauko-ohjaimessa olevaa punaista nappia, aukaisi televisio eteeni jokaisen hääpuvustaan haaveilevan painajaisen,
Hulluna häämekkoihin.

Siinä sitten istuskelin, tämä yhteinen lapsemme sylissäni ja tuijottelin kateudesta vihreänä naisia, jotka saivat hyvällä syyllä kokeilla päälleen mitä kauneimpia mekkoa.
Ja vihaisena melkein murisin, kun he löysivät niistä luomuksista jotain nokan koputtamista.

Itse en ole suurien ja muhkeiden häämekkojen ystävä - silmäni lepää paremmin yksinkertaisissa, hieman vintage-henkisissä A-linjaisissa tai Empire vyötäröllä varustetuissa mekoissa. Ehkä myös V:n muotoisella pääntiellä. Hiuksiini haluaisin yksinkertaisen nauhan koristeeksi.

http://www.dressale.com

http://www.dressale.com

yksi tämän hetkinen suosikki
http://www.dressale.com

http://www.dressale.com

Jos väriteemaa tulisi päättää, tällä hetkellä päätyisin yksinkertaiseen musta-valkoiseen.
Musta kun tuntuu olevan minun sekä mieheni lempiväri, ainakin jos vaatteita katsoo.
Joukkoon voisi mahtua myös ripaus vihreää.

http://www.weddingchaircoverskent.co.uk/

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m7slvkdwYJ1r0bg3mo6_400.jpg

http://brideorama.com/

Nämä kirkuisivat nimeäni ja kovaa.

Ja se sormus?
Sanotaanko ihan suoraan, en pidä kultaisista koruista. Kaikista mieluiten pistän päälleni hopeaa,
mutta yhdet hopeakihlat kokeneena, en sitä valitsisi materiaaliksi enää johonkin, jonka toivoisin olevan ikuista.
Valkokulta on se minun juttuni.

http://weddingschannels.info/wp-content/uploads/2012/08/wedding-rings-white-gold-03.jpg

http://weddingschannels.info/wp-content/uploads/2012/08/wedding-rings-white-gold-01.jpg

Mistä itse haaveilet?
Ja jos häät olet jo kertaalleen suunnitellut, vastasivatko ne alkuperäisiä suunnitelmiasi?
Mistä lähdit liikkeelle, kun häitä aloit suunnittelemaan?

Kertokaa omia vinkkejänne suunnitteluun, 
jos meillekin vielä hääkellot joskus soisivat!

2kk Neuvola

(Alkuun täytyy hehkuttaa, että jeij. Täysi kymppi <3)

Neuvola tosiaan, lempipaikkani aina... En tiedä miksi, mutta jotenkin aina tuntuu ettei sielläkään tule kysymystensä kanssa paljoa viisaammaksi. Pakon edessä saa aina jälkeenpäin googletella vastauksia.

Neuvolatäti jankkasi hirveästi sitä, etteivät nuo vatsanväänteet millään muotoa kaiketi voi johtua niistä d-tipoista. Vatsanväänteet vaan kuulemma ovat yleisiä tälle ikäkaudelle ja niistä syytetään herkästi niitä tippoja, kun ne sopivasti satutaan aloittamaan aina samoihin aikoihin.
Well, no sopivastippa ne vatsanväänteet lähtivät helpottamaan kun tipat pois jätettiin.
Meillä tosissaan oli vielä käytössä ne Rela dropsit, muuta en niistä voi näin jälkikäteen sanoa, kuin hyvät maitohappobakteerit ja silleen.

Painoa ei ihan ollut sitä viittä kiloa kuuttasataa grammaa, mitä henkilövaaka meille aiemmin eilen povaili. Mutta lähellä oltiin, kiloja L oli itselleen kerännyt 5,335kg.
Pituutta pojalta löytyy 56.5cm ja päänympärysmittaakin lisättiin 38,8 senttiin.
Rota-rokote nieltiin myös ilman suurempia itkuja tai pulautteluja. Hieman kyllä tunnuttiin kummastelevan uutta makua ja outoa naamaa, joka sen antoi.

Neuvolan jälkeen kävimme kaupassa ja apteekissa, jälkimmäisestä kävimme hakemassa neuvolatädin suosituksesta Cuplaton-tippoja. Vielä en niitä ole uskaltanut kokeilla, sillä ajattelin ensiksi katsella millainen savotta tuosta rokotuksesta meille ensin siunaantuu. Rukoilen ja toivon ja tanssin sadetanssia, että helpolla päästäisiin, sillä en vain henkisesti jaksaisi ihan heti taas viikkoa pelkkiä itkurutinoita, kun hyvälle mallille ollaan muuten jo päästy tavallistenkin vatsavaivojemme kanssa.

Nyt illalla ollaan hengailtu poitsukkeen kanssa ihan vaan sohvalla ja otettu rennosti!
Mamma tykkää - ehdin katsella jopa ne huonot saippuasarjani samalla.
Harmittaa ettei vaunuilemaan viitsitty lähteä, ulkona on niin pimeä ettei tolla meidän valottomalla pikkutiellä eteensäkään näkisi. Täytyy varmaan junttiutua entistä enemmän ja hankkia sellainen otsapantalamppu, jottei jokaista vastaantulevaa jänistä potki matkalla persuksiin.

Hei muuten, onko teillä kokemuksia noista Cuplatoneista?
Mimmoisia? Jakakaa niitä tämän ummikon kanssa!

Oudot rintaraivarit

Yleisesti ottaen meillä on tuo imetys lähtenyt hienosti käyntiin,
maitoa tuntuu riittävän ja poika ei turhia tissilla asu, välillä tosin tahtoo heittäytyä leikkisäksi.
Nekin kerrat yleensä rauhoittuvat sillä, että annan tutin toiselle hetkeksi ja sen jälkeen yritetään uudestaan.

Nyt pari viikkoa hyvin vaihtelevasti toinen on saanut aivan käsittämättömiä rintaraivareita.
Tiedän, rintaraivarit ovat yleisiä,
mutta 
meillä poika raivoaa pelkästään "illan viimeisellä syötöllä", ei ikinä muulloin.
Aamulla ja päivällä, kaikki on yleensä aivan hyvin,
mutta siitä viimeisestä syötöstä ei tahdo enää tulla yhtään mitään.

Alku menee aina hienosti, mutte hetken jatkuneen imetyksen jälkeen se alkaa.
Ja silloin huudetaan ja ärjytään ja revitään rintaa kuin viimeistä päivää ja vain siksi, että siihen lopulta voisi rauhoittua hetkeksi ja aloittaa koko raivo taas alusta.

En osaa sanoa, onko poika oikeasti niin nälkäinen vai mistä on kyse,
sillä eilen illallakin rauhoittui lopulta vasta vaunukoppaansa tutin kanssa.
Ja sitä tuttia imettiin kyllä niin intensiivisesti että.

Mutta tuskin toinen nukahtaisi ja tyytyisi tuttiinsa,
jos oikeasti maha kurnisi?

Ja täytyy kyllä todeta, että tuona imetyksen hetkenä,
mietin useasti että kohta tämä saa jäädä.

Make me feel like I'm ....

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka ihmiset tykkäävät kertoa meille, millainen poikamme on. 

Koomisen tästä tilanteesta tekee se,
kun muut ihmiset kertovat meille sen, kuinka kiltti lapsemme on.
Ja juuri sellaiset rovaniemen mummot, jotka näkevät lastamme vain satunnaisesti.

Kyllä poikamme on kiltti suurimmaksi osaksi ajasta,
mutta kyllä meilläkin iltaisin välillä tapellaan nukahtamisen kanssa.
Ja itketään vatsavaivoja tai ihan muuten vaan välillä kitistään.

Ja juuri niiden pitkälle yöhön venyneiden iltojen jälkeen, minua ei juurikaan kiinnosta kuulla teiltä jotka eivät mistään mitään tiedä, siitä
kuinka kiltti poikamme onkaan.

Myöskään, koska poikamme on niin kiltti, en ilmeisestikään saa itse ilmaista omaa mielipahaani siitä, kun tämä ja tämä ilta meni niin myöhäiseksi ja nyt väsyttää.
Koska eihän meillä ole koliikkilasta, 
kyllä meillä silloin valvottiin niin ja niin pitkään, on tuo teidän poika kyllä niin kiltti.

Ja oli aihe mikä tahansa, aina löytyy joku jolla on ollut kurjempaa.

Kerran avauduin hieman toiselle ihmiselle omista synnytysmietteistäni ja siitä, kuinka pahalta minusta tuntui se, että sain siellä vuodeosastolla kärvistellä yksinäni ilman miestäni.
Ja siitä, kun kipuihini sain lopulta helpotusta vasta epiduraalista.

Niin tietysti löytyy joku, joka sai kaikki lapsensa synnyttää yksinään ja niin nopeasti, ettei mitään kivunlievityksiä ehditty antaa.

Kyllä, surullista hänelle.

Mutta oma kokemukseni voi siltikin tuntua pahalta omasta mielestäni.

Oikeasti, kanssaäidit.
Tarvitseeko meillä itsellämme aina olla kurjempaa, kuin kaikilla muilla?

Minä vs Tekniikka, vol 2.

Taas olen jotenkin onnistunut,
sillä se uusi koneeni, vajaa 2kk vanha, lähtee kohta huoltoon.
Sekään ei enää tahdo käynnistyä, mutta onneksi tuo reissu menee takuun piikkiin. Nämä minun koettelemukseni tekniikan kanssa alkavat olemaan jo surullisen kuuluisia ja tästä viimeisimmästä meinaa kehkeytyä kaikista mielenkiintoisin.

Kone ei käynnisty samalla virtajohdolla kahta kertaa, jos uuden lykkää kiinni käynnistyy se kerran. Virtajohdot pelittävät moitteettomasti, samoin pistorasia.

Kone tuntuu tulleen mustasukkaiseksi vauvasta, sillä temppuilun se aloitti synnäriltä kotiutumisen jälkeen.

Mitään kovinkaan tiheätahtista päivittelyä en voi lupailla ainakaan seuraavaan pariin viikkoon, sillä emme edelleenkään tule hyvin toimeen tämän mieheni kannettavan kanssa.

Tekniikasta toisiin tuumailuihin, olemme edistyneet ristiäisissä, tosin emme siinä mallissa kuin itse kuvittelin alunperin. Vieraslistalla nimiä on tosissaan 30 kpl, lähikirkko varattuna ja tarjoilut pitäisi vielä kysellä ammattilaisilta.

Aivan kuin ne intiimit kotiristiäiset, joista itse haaveilin.

Sukunimeä olemme pohtineet, mies tietysti haluaisi omansa pojalle, mutta toisaalta niin myös minäkin.
Emme ole keskenämme naimisissa and frankly, eivät sormukset tunnu millään muotoa sormiimme ilmestyvän jos se tuosta miehestä on kiinni, joten en haluaisi jäädä yksin oman sukunimeni kanssa tähän perheeseen.

Etunimet olemme sentään päättäneet.

rv. 34+0 ja huono päivä.

Tänään ei ole ollut hyvä päivä, ei yhtään.

Itseasiassa turhautuneisuus on alkanut jo viikonlopulta, jolloin lopulta havahduin toisen marsumme outoon vikinään sen yrittäessä tehdä tarpeitaan. Seurailin sitä ja poistin tuoreen ruoan ruokalistalta, mutta vikinä jatkui. Kävimme lopulta eläinlääkärissä emmekä tulleet juurikaan viisaammiksi, siellä epäiltiin että eläimen lonkissa olisi jotain, joka aiheuttaisi kipua ja se tuntuu kun marsumme yrittää papanaansa pyöräyttää.
Hassua vaan, että vikinää ei kuulu kävellessä, ei pomppiessa (kyllä, vanhuksemme on vielä riehakas) eikä muuten kun vain tuona hetkenä.

Eläinlääkäri pisti marsuun kipulääkettä ja lupaili tabletteja kotiin, joita murennella sopiviksi.
Lopputuloksena sain kaksi kipulääkepiikkiä, joista ensimmäistä yritin tänään tuikkasta mursumme niskaan huonolla lopputuloksella.
Vaikka olenkin koulutusta saanut ihmisen pistelyyn, en kyllä varmuudellakaan osaa sanoa onnistuinko saamaan kipulääkkeen s.c vai kenties vain turkin sekaan. 
Nyt vaan harmittaa ja suoraan sanottuna vituttaa se, että jos lääkettä ei oikeaan paikkaan mennyt kostautuu se marsullemme kivun muodossa.

Huomenna uusi yritys ja jos muutosta ei tapahdu, taas eläinlääkäriin. Mutta en ole varma vielä hakeudunko tuohon samaan, vaikka palvelu asiallista olikin. Jos vikaan ei muuta helpotusta heiltä löydy kuin kipulääke joka pitää pistää, etsin jotain muuta, sillä en haluaisi altistaa toista jatkuvalle ammattitaidottomalle tuikkimiselleni.

Turhautuneena päätin lähteä kävellen ostamaan parin kilometrin päässä myytävää mansikkaa, jotta saisin hieman raitista ilmaa.

Perillä odotti tälläinen näkymä:

Eli; ei mansikkaa.


Ps. Huomenna neuvolaan siihen mittauskontrolliin. Hieman jännittää sekin.

32+4

Huuoooh.
En aiemmin ottanut sitä todesta, kun minua sääliteltiin sen vuoksi, että olisin viimeisilläni kesällä.
Pyyhh. Samapa tuo.
Nyt vasta ymmärrän, mitä tuolla tarkoitettiin.

Tämä kuumuus rupeaa välillä olemaan aivan sietämätöntä. O____O

Nyt pyörin ensimmäisen yöni pelkästään tuon vuoksi ja veikkaan, että monia muita on vielä luvassa.
Mikään asento ei tuntunut hyvältä, ei ollut väliä oliko ikkuna auki - vai ei.
Oli vain kuuma ja epämukava olo jatkuvasti.

Huomenna tarkemmin voinnista, sillä neuvolakäynti on taas vuorossa!
Tarkoitus oli vielä lisäillä uusi kuva Maha-välilehteen, mutta ei tämä nyt taas tahdo toimia.
Uusi yritys huomenna.

Uneton

Huonosti nukuttua yö taas takana, mutta muuten mieliala on ihmeen hyvä.

Heräsin neljältä taas miehen konserttiin enkä enää häntä siinä vaiheessa kehdannut pahemmin herätellä, kun kellokin soisi 5.30 . Tunnin pyörin siltikin vielä sängyssä ja mahassakin taidettiin protestoida isin kuorsaamista, sillä letkajenkkaa tuntui vauva tanssivan. Lopulta luovutin ja nousin ylös viideltä

Tuijottelin hetken marsujen touhuja olohuoneessa, kunnes päätin silittää äitiyspakkauksesta tulleet vaatteet, jotka pesinkin eilen. Tosiasiahan on, ettemme tule tuon silitysraudan kanssa kovin hyvin juttuun keskenämme. Tykkään silittää, kunhan kohde ei ole lakanaa vaikeampi.
Kerran kytkiessäni silitsrautaa pistorasiaan oli tuloksena kipinöitä ympäri keittiötä.
Se rauta meni vaihtoon.
Voi että sitä ilmettä miehen kasvoilla, kun hän unisena itse hoiperteli alakertaan ja näki minut pirteänä silityslaudan ympärillä häärimässä.
Pyysi anteeksi kuorsaamistaan, mutta olin niin hyvällä tuulella ettei hänen olisi edes tarvinnut.

Suunnittelin eilen, että olisin tänään heti aamusta ajellut lähimpään Plantageniin ja kierrellyt siellä tovin, hakusessa olisivat olleet uudet perennat pihamaata kaunistamaan. Ajatus jo hieman kärsi eilen, sillä tajusin että tarvitsisin myös multaa samalla ja mielelläni en multasäkkejä enää nostelisi.
Tänään aamulla tuo ajatus sai surmanluodin, kun miehen autoon tuli joku vika ja hän joutui ottamaan minun autoni töihin lähtiessään. Nyt en siis lähde minnekään, vaikka haluaisinkin.

Päätin viihdyttää itseäni katsomalla viimeinkin neuvolastani saaman dvd:n, joka on tarkoitettu "oppaaksi vanhemmuuden polulla". Olen ollut hieman skeptinen koko kiekon suhteen, mutta tänä aamuna sen katsominen tuntui hyvältä idealta. Aloitin raskausajasta ja silmieni eteen pompsahti salkkareiden Katariina.
Jaahas, hän näyttelee tässäkin.
Voi että sitä myötähäpeän määrää siinä vaiheessa, kun kyseinen näyttelijä juoksee hissistä vessaan pahoinvointinsa vuoksi ja työkaveri huudahtaa "OOKS SÄKI RASKAANA???!!"
Ja se mieskertojan ääni... "kuukautiset....kuukautiset"
En tahdo kuulla sanaa "kuukautiset" hetkeen.

En enää yhtään ihmettele, jos opetusvideoidenkin taso on nykyään tätä, että nettikeskusteluiden foorumit huutelevat hoosiannaa siinä vaiheessa, kun joltakin raskaana olevalta toimii sattumalta suoli normaalisti.

Katselin dvd:tä 3:nnelle kuulle asti, jonka jälkeen hyppelin eteenpäin ja silmiini osui lopulta synnytysosio.
Hysteerinen salkkari Katariina roikkuu sairaalasängyn reunalla ja rääkyy miehelleen jotain seuraavan suuntaista: "missä se on?! PAINA SITÄ!" Etsivät ilmeisesti kutsu hoitaja-nappulaa.

Kiitos vaan, mutta minulle riitti kyllä kyseinen dvd.

----------------------------------

Last night I slept badly. Woke up around 4 am and got up an hour later, decided to iron all the clothes for the baby I had washed the night before. Me and my iron don't really get a long so great and once there were even small sparks in the air when I tried to plugg it in.
So the expression on my bf's face was priceless when he finally woke up and saw me ironing.
 
After he left for work, I decided to watch this educational dvd I got as an freebie from my midwife.
IT WAS SO BAD, I can't even describe it.
The lady in it was  having morning sickness and when se got to work, she had to run straight to the bathroom. Her co-worker follows her and shouts " ARE YOU PREGNANT AS WELL???!!!"


I couldn't watch it further, so I stopped it at 3 months. 
I've had enough, now I know why people are sometimes so stupid in todays world, when even educational dvd's are at that stage.. And they have always been bad, but now it's just worse.

Kadonneen vyötärön metsästys

Varoitus, seuraava teksti sisältää valitusta asiasta, joka lopulta on harvinaisen mitätön.



Tällä hetkellä tunnen oloni lievästi sanottuna paisuneeksi.

Epävarmuus omasta ulkonäöstä tahtoo nousta pintaan sitä mukaa, mitä lähemmäs uutta ja odottamatonta kymmenystä vaaka rupeaa kiipeämään.

Inhottavinta on, kun tuntuu joskus siltä, että mitään ihanaa vaatetta ei löydy päälle, joka voisi hieman piristää ja peittää kasaantuneita kiloja.

Oikeastihan minun kuuluisi rakastaa tätä isoksi muuttuvaa mahaani ja sitä, mitä se edustaa.

Täytyy tunnustaa, ettei se todellakaan ole joka päivä helppoa.

Koskaan aiemmin en ole ollut huolissani painostani tai mitenkään ihannoinut laihuutta.
Alimillaan oma painoindeksini on ollut 17,1 mutta lähemmäs normaalipainoisena olen pysytellyt koko ikäni ja vaikka tälläkin hetkellä painoindeksini näyttää vieläkin normaalia tuntuu minusta siltikin jotenkin... suurelta.

Eilen katselin itseäni peilistä ja huomasin vyötäröni kadonneen mahan myötä.
Tämä nyt ilmeisesti on suurin niistä raskausajan muutoksista, joita kehoni tulee kokemaan.
Se, että välillä tunnun peittyväni vain tämän ison mahani alle.


Vaikka rakastankin raskauttani, niin välillä se ei ole aina helppoa tässä omassa epävarmuudessa.