Kaikki alkoi siitä, kun eilen aivan tavanomaisesti löin tiskikoneen päälle.
Kuten aina ennenkin laitoin pesutabletin koneeseen, kiersin haluamani ohjelman kohdalleen ja painoin nappia.
Siinä se kone hetken aikaa hurisi.
Kunnes se vain äkkiä sammui, ilman mitään ennakkovaroitusta.
Kirosin hetken, sillä olin varma että kone paukahti.
Olihan se tosissaan jo iäkäs elektroniseksi laitteeksi.
Samanaikaisesti hellalla minulla porisi kattilallinen tuttipulloja, joten vakuutuin siitä että sähkökatkos ei tällä kertaa ole syynä koneen hiljenemiseen.
Tajusin kuitenkin samalla, että ohuoneessa oli ihmeellisen hiljaista sillä äskettäin vielä taustalla soinut radio Suomipop oli myöskin mykistynyt.
Sulaketaulussa kaikki sulakkeet näyttivät vielä toimintakykyisiltä,
mutta silti olohuone, eteinen, tietokonehuone sekä vessa olivat aivan pimeänä. Samoin se keittiön pistorasia, johon tiskikone oli kytketty. Hellakin kävi enää vain puolella teholla.
Soitin siinä vaiheessa miehelleni, joka päätti lähteä käväisemään kotona ja selvittämään tätä sähköttömyyttämme.
Lopulta selvisi, että syy tosissaan oli palanut sulake.
Muttei talon sisältä, vaan ulkoa päädystä. Eikä mies sillä hetkellä pystynyt asialle mitään tekemään vaan palasi töihinsä.
Meidän molempien tietämättä oli sillä kyseisellä hetkellä, kun tiskikoneen päälle pistin, autotallissa päällä kaksi lämmitintä.
Ja ne kaksi lämmitintä olivat puhaltaneet sitä lämmintä ilmaa aivan täysillä, eikä kyseinen sulake ollut kestänyt sellaista kuormitusta.
Niitä puhaltimia, tiskikonetta, hellaa ja radiota. Taisi joku kattolamppukin olla päällä.
Onni onnettomuudessa oli, että kyseinen sulake pimensi vain puoli taloa. Se ei sammuttanut vesipumppua eikä öljypoltinta, joten pärjäsimme hyvin L:n kanssa eilisen puoliksi sähköttä.
Jos eilinen päivä oli jo osaltaan aivan naurettava, viime yö oli jotain aivan toista. L on näemmä oppinut pyörimään selällään, tosin vain ja ainoastaan öisin.
Viime yönä suoristin pienen mittarimatoni varmaankin neljästi, plus vielä se yksi syöttökerta siihen, joten pitkästä aikaa minua hieman väsyttää.
Kolmesti L oli onnistunut jumittamaan itsensä poikittain pinnoihin ja kertaalleen se pieni pää sojotti jo toisessa päässä sänkyä.
Tämän surullisen kuuluisan ja vähän nukutun yön jäljiltä, vetäisi tuo poikalapseni ensimmäisillä päiväunillaan unta palloonsa kokonaiset kaksi tuntia.
Näemmä tältä päivältä, tuo päivärutiini heitettiin koppaan jo heti kättelyssä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 4kk. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 4kk. Näytä kaikki tekstit
tiistai 22. tammikuuta 2013
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Ulkoilua
Fiilis on todella hyvä, sillä tänään tuli käytyä pitkästä aikaa pikkuisen vaunuilemassa tuossa pikkutiellä! Tähän asti tie on ollut aivan _järkyttävän_ liukkaassa kunnossa eikä sitä ole kaiken lisäksi hiekotettu ollenkaan. Ja minä en enää, kiitos pari vuotisen kaatumiseni, halua ehdoin tahdoin lähteä testailemaan tasapainoani tiellä, jossa pelkkä eteenpäin pääseminen vaatisi jalkaansa kenkien sijaan luistimet. Olemme siis jättäneet ulkoilut kokonaan, kauppareissuja ja ulkopäikkäreitä lukuunottamatta.
Mutta tänään, kiitos ihanan lumisateen joka peitti kokonaan jäisen tien,
TÄNÄÄN me ulkoilimme!
Tietysti, kun minun hyvän tuurini ottaa huomioon, niin kaikkihan ei tälläkään kertaa mennyt ihan niin, kuin Strömsössä. Sadesuoja hajosi ja tietysti juuri silloin, kun sitä lunta satoi. Fiksuna ihmisenä tietysti valjastin insinöörinolemattomattaitoni jo heti kotiportailla ja fiksailin sadesuojan kiinni lopulta pyykkipojilla, sillä en halunnut luopua kävelyretkestä millään.
Ulkoilu rajoittui pariinkymmeneen minuuttiin, sillä kovin pitkälle tietä emme päässeet vaunujen kanssa menemään. Tien haarautuessa eteemme lätkäistiin vaihtoehdoiksi, joko jatkaminen isoa alamäkeä pitkin tai auraamatonta, pikkuista sivutietä. Valitsin u-käännöksen, sillä kaikesta lumesta huolimattakaan en viitsinyt kokeilla tuuriani isossa alamäessä;
se kaikki jää kuitenkin kummitteli vielä lumipeitteen alla.
Kotiin päästyämme kannoin minimiehen omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan ja itse istuuduin tietokoneen ääreen.
Kohta kumminkin pitäisi nousta, sillä eiliset tiskit kummittelevat vieläkin lavuaarissa likaisina.
Jännä juttu, etteivät ne yön aikana olekaan kadonneet, niin kuin salaa toivoin?
Ja omistamme kyllä tiskikoneen, mutta kaikki teflon-pintaiset, kuten paistinpannu, pesen ihan suosiolla käsin.
Myöskin tämän päivän ruoka odottelee valmistajaansa.
Pyykkiäkin tietysti voisi pestä.
Voi tätä ainaista joutilas elämää!
Instagram fiilistelyjä!
Mutta tänään, kiitos ihanan lumisateen joka peitti kokonaan jäisen tien,
TÄNÄÄN me ulkoilimme!
Tietysti, kun minun hyvän tuurini ottaa huomioon, niin kaikkihan ei tälläkään kertaa mennyt ihan niin, kuin Strömsössä. Sadesuoja hajosi ja tietysti juuri silloin, kun sitä lunta satoi. Fiksuna ihmisenä tietysti valjastin insinöörin
Ulkoilu rajoittui pariinkymmeneen minuuttiin, sillä kovin pitkälle tietä emme päässeet vaunujen kanssa menemään. Tien haarautuessa eteemme lätkäistiin vaihtoehdoiksi, joko jatkaminen isoa alamäkeä pitkin tai auraamatonta, pikkuista sivutietä. Valitsin u-käännöksen, sillä kaikesta lumesta huolimattakaan en viitsinyt kokeilla tuuriani isossa alamäessä;
se kaikki jää kuitenkin kummitteli vielä lumipeitteen alla.
Kotiin päästyämme kannoin minimiehen omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan ja itse istuuduin tietokoneen ääreen.
Kohta kumminkin pitäisi nousta, sillä eiliset tiskit kummittelevat vieläkin lavuaarissa likaisina.
Jännä juttu, etteivät ne yön aikana olekaan kadonneet, niin kuin salaa toivoin?
Ja omistamme kyllä tiskikoneen, mutta kaikki teflon-pintaiset, kuten paistinpannu, pesen ihan suosiolla käsin.
Myöskin tämän päivän ruoka odottelee valmistajaansa.
Pyykkiäkin tietysti voisi pestä.
Voi tätä ainaista joutilas elämää!
Instagram fiilistelyjä!
tiistai 15. tammikuuta 2013
Kitinäkonserttia
Voi että, kunpa vaan olisin tiennyt aamulla, millainen päivä tästä kehittyykään.
Aamulla vielä niin iloisesti ja viattomasti hymyilevä L muuttui ensimmäisiltä päiväuniltaan herätessään pieneksi kitinämonsteriksi, jolle ei tuntunut kelpaavan mikään.
Hetken oli kiva kölliä selällään,
hetken raas mahallaan.
Hetken oli hauskaa sylissä,
toisen hetken hauskaa potkia äitiä.
Äidin sylissä oli hauskaa,
kunhan vaan sai istua kuin iso poika jo.
Tutti viihdytti viitisen minuuttia,
äidin sormi harsoon kietaistuna toisen.
Huuto vain voimistui,
kun ruokaa yritti tarjota
siinä luonnollisimmassa muodossa.
Mutta ai että, kuinka kivaa
siitä tuttipullosta olikaan syödä.
Sitten ja vasta sitten,
jaksettiin hetki hymyillä.
Suuri huokaus.
Eli nälkä taisi olla.
L:n rauhoituttua päätin hieman hemmotella lasta ja kasasin yhden hänelle aikoja sitten kannetuista leluista. Suositus tosin on +6kk, mutta kyseistä muovihärpäkettä taottiin sellaisella omistautumisella, etten usko koko hököttimen selviävän ehjänä sinne asti.
Leikkien jälkeen päätin palkita itseni aamupalalla (köh11.00köh....)
ja nostin L:n siksi aikaa sitteriin seurakseni. Nykyisin L seuraa hirveästi syömisiämme ja tuijottaa tarkasti, vaikka kurkkuun päätyisikin vain lasillinen vettä. Joskus tekee ihan pahaa syödä, kun toinen tuijottaa niin intensiivisesti ja näyttää siltä, että maistiaista tekisi mieli.
Olenkin tässä nyt pari päivää leikitellyt ajatuksella, jospa sittenkin antaisin jo sosemaistiaisia. Yritän toppuutella itseäni odottelemaan edes seuraavaan neuvolakäyntiin, joka on tämän kuun lopussa. Silloin L olisi jo 5kk ja jotenkin uskon, että neuvolastakin aletaan jo rohkaisemaan kiinteisiin siinä vaiheessa. Mutta toisaalta, viidestä kuukaudesta on enää kuukausi siihen puoleen vuoteen.
Olen itse hiljalleen menettänyt innostukseni imettämiseen, pidän toki sen tarjoamasta läheisyydestä lapsen kanssa ja totta puhuen imettämisen "helppoudesta"(noh, ainakin joskus se sitä oli.) En vain ikinä ole kyennyt imettämään julkisilla paikoilla ja kauhistun ajatuksesta imettää anoppini läsnäollessa. Lisääntyvät rintaraivarit ja riittämättömyyden tunne vaikeuttavat herumista, joka puolestaan hermostuttaa lapsen pistämään vieläkin enemmän kapuloita rattaisiin. Huudon muodossa.
Aikoihin ei lapsi enää ole tyytynyt ruokailemaan vain yhdestä rinnasta ja suosii selvästi toista, josta ilmeisesti sitä ruokaa saa helpommin.
Taisin ensimmäisen kerran jo tuoda ilmi halukkuuttani lopettaa imetys pari kuukautta sitten. Siltikin, päätin taistella.
Luovutin vain illan osalta ja L sai yhden ruokailukertansa pullosta, kuten edelleenkin. Välillä on ollut helpompaa ja välillä on päiviä, jolloin lisäruokaa saa antaa imetyksen jälkeen joskus päivälläkin. Tämä päivä oli taas sellainen.
Olen ihmisenä hyvin itsepäinen, joka varmaankin luonteenpiirteenä edesauttaa sitä etten heittänyt hanskoja tiskiin jo kuukausia sitten. Myöskin tieto siitä, että kaikista ongelmista huolimatta L kasvaa hienosti.
Näiden tappeluntäytteisten imetyskuukausien jälkeen olen yhdestä asiasta hyvinkin varma,
tulevaisuudessa, aina isin ollessa kotona, siirtyy lapsemme ruokintavastuu hänen harteilleen.
Ainakin hetkeksi.
Tämä maitolaituri tarvitsee pienen hengähdystauon.
Aamulla vielä niin iloisesti ja viattomasti hymyilevä L muuttui ensimmäisiltä päiväuniltaan herätessään pieneksi kitinämonsteriksi, jolle ei tuntunut kelpaavan mikään.
Hetken oli kiva kölliä selällään,
hetken raas mahallaan.
Hetken oli hauskaa sylissä,
toisen hetken hauskaa potkia äitiä.
Äidin sylissä oli hauskaa,
kunhan vaan sai istua kuin iso poika jo.
Tutti viihdytti viitisen minuuttia,
äidin sormi harsoon kietaistuna toisen.
Huuto vain voimistui,
kun ruokaa yritti tarjota
siinä luonnollisimmassa muodossa.
Mutta ai että, kuinka kivaa
siitä tuttipullosta olikaan syödä.
Sitten ja vasta sitten,
jaksettiin hetki hymyillä.
Suuri huokaus.
Eli nälkä taisi olla.
L:n rauhoituttua päätin hieman hemmotella lasta ja kasasin yhden hänelle aikoja sitten kannetuista leluista. Suositus tosin on +6kk, mutta kyseistä muovihärpäkettä taottiin sellaisella omistautumisella, etten usko koko hököttimen selviävän ehjänä sinne asti.
Leikkien jälkeen päätin palkita itseni aamupalalla (köh11.00köh....)
ja nostin L:n siksi aikaa sitteriin seurakseni. Nykyisin L seuraa hirveästi syömisiämme ja tuijottaa tarkasti, vaikka kurkkuun päätyisikin vain lasillinen vettä. Joskus tekee ihan pahaa syödä, kun toinen tuijottaa niin intensiivisesti ja näyttää siltä, että maistiaista tekisi mieli.
Olenkin tässä nyt pari päivää leikitellyt ajatuksella, jospa sittenkin antaisin jo sosemaistiaisia. Yritän toppuutella itseäni odottelemaan edes seuraavaan neuvolakäyntiin, joka on tämän kuun lopussa. Silloin L olisi jo 5kk ja jotenkin uskon, että neuvolastakin aletaan jo rohkaisemaan kiinteisiin siinä vaiheessa. Mutta toisaalta, viidestä kuukaudesta on enää kuukausi siihen puoleen vuoteen.
Olen itse hiljalleen menettänyt innostukseni imettämiseen, pidän toki sen tarjoamasta läheisyydestä lapsen kanssa ja totta puhuen imettämisen "helppoudesta"(noh, ainakin joskus se sitä oli.) En vain ikinä ole kyennyt imettämään julkisilla paikoilla ja kauhistun ajatuksesta imettää anoppini läsnäollessa. Lisääntyvät rintaraivarit ja riittämättömyyden tunne vaikeuttavat herumista, joka puolestaan hermostuttaa lapsen pistämään vieläkin enemmän kapuloita rattaisiin. Huudon muodossa.
Aikoihin ei lapsi enää ole tyytynyt ruokailemaan vain yhdestä rinnasta ja suosii selvästi toista, josta ilmeisesti sitä ruokaa saa helpommin.
Taisin ensimmäisen kerran jo tuoda ilmi halukkuuttani lopettaa imetys pari kuukautta sitten. Siltikin, päätin taistella.
Luovutin vain illan osalta ja L sai yhden ruokailukertansa pullosta, kuten edelleenkin. Välillä on ollut helpompaa ja välillä on päiviä, jolloin lisäruokaa saa antaa imetyksen jälkeen joskus päivälläkin. Tämä päivä oli taas sellainen.
Olen ihmisenä hyvin itsepäinen, joka varmaankin luonteenpiirteenä edesauttaa sitä etten heittänyt hanskoja tiskiin jo kuukausia sitten. Myöskin tieto siitä, että kaikista ongelmista huolimatta L kasvaa hienosti.
Näiden tappeluntäytteisten imetyskuukausien jälkeen olen yhdestä asiasta hyvinkin varma,
tulevaisuudessa, aina isin ollessa kotona, siirtyy lapsemme ruokintavastuu hänen harteilleen.
Ainakin hetkeksi.
Tämä maitolaituri tarvitsee pienen hengähdystauon.
maanantai 14. tammikuuta 2013
Viikonloppua ja siivousinhoa
Suurin huomio viikonlopusta sisältyy seuraavaan lauseeseen:
Meillä kääntyillään nykyään kovasti selältä mahalleen!
Into on jopa niin kovaa, että välillä käännytään vaikkei maailmaa ehkä haluaisikaan katsella siitä kulmasta. Ja niissä fiiliksissä kun lopulta mahalleen päädytään alkaa aivan jäätävä itkuraivohuuto.
Itseasiassa meillä on kääntyilty jo hetken aikaa, en vaan ole tainnut kyseisestä tapahtumasta tänne mainita sanallakaan. Huono minä, tiedän.
Viikonloppuna innostuin ja siivoilin!
En aina ihan ymmärrä, että mistä meille tuota pölyä ihan oikeasti kertyy aina niin hirveästi. Ja voin ensimmäisten joukossa myöntää että vihaan siivoamista koko sydämestäni. Aiemmin olen imuroinut omaa huonettani asuessani äitini luona, yksiötä, kaksiota ja soluhuonetta.
Nyt imuroitavana löytyy kaksi kerrosta omakotitaloa.
Joten voitte kuvitella innostustani aina imurinvarren nähdessäni.
Inhoni siivoamista kohtaan juontaa alkunsa itseasiassa lapsuudenkotiini ja äitiini, joka kaikkien ihanien ominaisuuksiensa lisäksi on valitettavasti hyvinkin siivousrakas ihminen.
Minä, kuten ylempänäkin on jo todettu, en valitettavasti lukeudu siihen kastiin.
Ja koko lapsuuteni ajan suurin riidanaihe äitini kanssa oli huoneeni siivoaminen.
Koska ihan oikeasti, joinakin kertoina huone tosiaankin oli jo valmiiksi siisti.
Myöhemmin keksin ratkaisun näihin riitoihimme ja otin iloisena imurin käteeni, imuroin mattoa 10 min ja totesin siivonneeni.
Sanomattakin on selvää, että tuo kyseinen temppu ei pidemmän päälle toimi enää tässä huushollissa.
Pölylle sokea mieheni tarttuu imuriin vasta siinä vaiheessa, kun ovella on vastassa jo armeijan verran villakoiria.
Olen siis päättänyt vihdoin ja viimein tehdä uuden vuoden lupauksen ja ystävystyä vanhan ja rämän imurimme kanssa.
Tai sitten ostaa uuden ja söpömmän, jonka kanssa imuroin ihan mielellään.
Meillä kääntyillään nykyään kovasti selältä mahalleen!
Into on jopa niin kovaa, että välillä käännytään vaikkei maailmaa ehkä haluaisikaan katsella siitä kulmasta. Ja niissä fiiliksissä kun lopulta mahalleen päädytään alkaa aivan jäätävä itkuraivohuuto.
Itseasiassa meillä on kääntyilty jo hetken aikaa, en vaan ole tainnut kyseisestä tapahtumasta tänne mainita sanallakaan. Huono minä, tiedän.
Viikonloppuna innostuin ja siivoilin!
En aina ihan ymmärrä, että mistä meille tuota pölyä ihan oikeasti kertyy aina niin hirveästi. Ja voin ensimmäisten joukossa myöntää että vihaan siivoamista koko sydämestäni. Aiemmin olen imuroinut omaa huonettani asuessani äitini luona, yksiötä, kaksiota ja soluhuonetta.
Nyt imuroitavana löytyy kaksi kerrosta omakotitaloa.
Joten voitte kuvitella innostustani aina imurinvarren nähdessäni.
Inhoni siivoamista kohtaan juontaa alkunsa itseasiassa lapsuudenkotiini ja äitiini, joka kaikkien ihanien ominaisuuksiensa lisäksi on valitettavasti hyvinkin siivousrakas ihminen.
Minä, kuten ylempänäkin on jo todettu, en valitettavasti lukeudu siihen kastiin.
Ja koko lapsuuteni ajan suurin riidanaihe äitini kanssa oli huoneeni siivoaminen.
Koska ihan oikeasti, joinakin kertoina huone tosiaankin oli jo valmiiksi siisti.
Myöhemmin keksin ratkaisun näihin riitoihimme ja otin iloisena imurin käteeni, imuroin mattoa 10 min ja totesin siivonneeni.
Sanomattakin on selvää, että tuo kyseinen temppu ei pidemmän päälle toimi enää tässä huushollissa.
Pölylle sokea mieheni tarttuu imuriin vasta siinä vaiheessa, kun ovella on vastassa jo armeijan verran villakoiria.
Olen siis päättänyt vihdoin ja viimein tehdä uuden vuoden lupauksen ja ystävystyä vanhan ja rämän imurimme kanssa.
Tai sitten ostaa uuden ja söpömmän, jonka kanssa imuroin ihan mielellään.
perjantai 11. tammikuuta 2013
Erilainen aamu
Tänä aamuna yhteinen päivämme alkoi poikkeuksellisesti jo kello seitsemältä aamulla ja hyvin epäsäännöllisen säännöllisenä se aamusta on jatkunutkin.
Meillä on kiukuteltu, oltu nälkäisiä, oltu iloisia, hymyilty, huudettu, syöty ja heitelty leluja. Ja kaikki tämä lähinnä L:n toimesta, itse olen vain ihmeissäni seurannut vierestä.
L tuntuu olevan siitä harvinaislaatuinen vauva, että hän viihtyy todella hyvin itsekseenkin, kunhan vain on jotain mielenkiintoista katseltavaa. En siis joudu jatkuvasti häntä viihdyttämään, mutta lähellä yritän koko ajan olla.
Myös yksi harvinaisuus L:ssä on se, ettei se poika kyllä sylissä viihdy pitkiä aikoja. Koko ajan pitää olla menossa, tarkoitti meneminen tässä tapauksessa vaikka vain lattialla makoilua.
Häntä ei siis millään muotoa voi kutsua sylivauvaksi.
Tavallaan harmittaa, kyllä minäkin pitäisin siitä että lapseni nukahtaisi rintani päälle, mutta ei.
Meillä ei lapsi ole syliin nukahtanut enää aikoihin.
Tutti on meidän huushollissamme hyvinkin tärkeä kapistus, sillä tuolla lapsella tuntuu olevan aivan järkyttävän suuri tarve imemiselle. Niinkin suuri, että kaikesta tutteilusta huolimatta tuntuu L oppineen peukalon imemisen. Tiedän että monet lapset imevät ihan kaikkea ja kaikki menee suuhun, mutta tämä meidän pojan imuntarve on siltikin yllättänyt, eikä aina sillä positiivisimmalla tavalla.
Ylpeänä kannoin pari päivää mitä ihastutavinta pientä mustelmaa kädessäni, kiitos rakkaan lapseni joka koki kesken ruokailun äidin käden maistuvan paljon paremmalta, kuin tarjolla ollut rinta.
Viikonloppu häämöttää taas aivan horisontissa, mikä merkitsee meidän pienelle perheellemme mitä ihastuttavimpia aikoja kolmisin.
Ja aikaa koko päivä.
Itseasiassa kaksi kokonaista päivää aamusta iltaan laatuaikaa kolmisin.
Rakastan viikonloppuja, enkä tästä syystä liiemmin vietä aikaa koneella.
En edes aukaise koko konetta useampina viikonloppuina tai pyhävapaina, koska olen sen luvannut itselleni aikoinaan. Vapaa-aika on aikaa perheelle, ei koneelle. Siksi hiljenen hyvin useasti viikonloppujen ajaksi ja varsinkin nyt joulun alla myönnän olleeni luokattoman hiljainen, mutta kaikki johtui vain siitä että saimme olla rauhassa ja kotona. Kolmisin.
Syy siihen miksi tämän kerroin, on se että haluan jakaa tämän tiedon myös niille, jotka joskus saattavat ihmetellä miksi päivitän silloin tällöin harvemmin.
Pyhitän vain sen vapaa-ajan, jonka saan, sille tärkeimmälle.
Perheelleni.
ps. Uusi banneri!
Meillä on kiukuteltu, oltu nälkäisiä, oltu iloisia, hymyilty, huudettu, syöty ja heitelty leluja. Ja kaikki tämä lähinnä L:n toimesta, itse olen vain ihmeissäni seurannut vierestä.
L tuntuu olevan siitä harvinaislaatuinen vauva, että hän viihtyy todella hyvin itsekseenkin, kunhan vain on jotain mielenkiintoista katseltavaa. En siis joudu jatkuvasti häntä viihdyttämään, mutta lähellä yritän koko ajan olla.
Myös yksi harvinaisuus L:ssä on se, ettei se poika kyllä sylissä viihdy pitkiä aikoja. Koko ajan pitää olla menossa, tarkoitti meneminen tässä tapauksessa vaikka vain lattialla makoilua.
Häntä ei siis millään muotoa voi kutsua sylivauvaksi.
Tavallaan harmittaa, kyllä minäkin pitäisin siitä että lapseni nukahtaisi rintani päälle, mutta ei.
Meillä ei lapsi ole syliin nukahtanut enää aikoihin.
Tutti on meidän huushollissamme hyvinkin tärkeä kapistus, sillä tuolla lapsella tuntuu olevan aivan järkyttävän suuri tarve imemiselle. Niinkin suuri, että kaikesta tutteilusta huolimatta tuntuu L oppineen peukalon imemisen. Tiedän että monet lapset imevät ihan kaikkea ja kaikki menee suuhun, mutta tämä meidän pojan imuntarve on siltikin yllättänyt, eikä aina sillä positiivisimmalla tavalla.
Ylpeänä kannoin pari päivää mitä ihastutavinta pientä mustelmaa kädessäni, kiitos rakkaan lapseni joka koki kesken ruokailun äidin käden maistuvan paljon paremmalta, kuin tarjolla ollut rinta.
Viikonloppu häämöttää taas aivan horisontissa, mikä merkitsee meidän pienelle perheellemme mitä ihastuttavimpia aikoja kolmisin.
Ja aikaa koko päivä.
Itseasiassa kaksi kokonaista päivää aamusta iltaan laatuaikaa kolmisin.
Rakastan viikonloppuja, enkä tästä syystä liiemmin vietä aikaa koneella.
En edes aukaise koko konetta useampina viikonloppuina tai pyhävapaina, koska olen sen luvannut itselleni aikoinaan. Vapaa-aika on aikaa perheelle, ei koneelle. Siksi hiljenen hyvin useasti viikonloppujen ajaksi ja varsinkin nyt joulun alla myönnän olleeni luokattoman hiljainen, mutta kaikki johtui vain siitä että saimme olla rauhassa ja kotona. Kolmisin.
Syy siihen miksi tämän kerroin, on se että haluan jakaa tämän tiedon myös niille, jotka joskus saattavat ihmetellä miksi päivitän silloin tällöin harvemmin.
Pyhitän vain sen vapaa-ajan, jonka saan, sille tärkeimmälle.
Perheelleni.
ps. Uusi banneri!
torstai 10. tammikuuta 2013
Rauhaa etsimässä aamuyöllä.
Omaa aikaa,
syy siihen miksi tänäkin aamuna heräsin jo kuudelta.
Oikeasti minut herätti nälkäinen L, jälleen kerran, mutta imetyksen jälkeen päätin itse nousta ylös.
Näinä aamuina saan rauhassa juoda aamukahvini,
saan istua koneella ja halutessani vain tuijottaa ruutua.
Laulaa toki välillä itkuhälyttimen kautta, kun L hihkuu hieman liian hereillä olevasti ja hieman liian aikaisin.
Monena aamuna tarkoitukseni on ollut tilata niitä valokuvia vihdoin ja viimein. Silti, näinä harvoina hetkinä kun tänne kerkiän, valtaavat ruudun facebook sekä jo aikoja sitten päivitetyt blogit, joita seurailen. Joskus pujahdan, ihan vain pakosta, verkkopankkeihin ja teen ne inhokki hommat, kuten maksan laskut.
Joskus aukaisen vain spotifyn ja kuuntelen musiikkia,
ihanassa,
omassa rauhassani.
Kaiken tämän jälkeen, huomaan nauttivani paljon enemmän siitä ajasta minkä L:n kanssa vietän pitkät päivät.
Kun vaan saan sen oman ihanan rauhallisen aamuni.
syy siihen miksi tänäkin aamuna heräsin jo kuudelta.
Oikeasti minut herätti nälkäinen L, jälleen kerran, mutta imetyksen jälkeen päätin itse nousta ylös.
Näinä aamuina saan rauhassa juoda aamukahvini,
saan istua koneella ja halutessani vain tuijottaa ruutua.
Laulaa toki välillä itkuhälyttimen kautta, kun L hihkuu hieman liian hereillä olevasti ja hieman liian aikaisin.
Monena aamuna tarkoitukseni on ollut tilata niitä valokuvia vihdoin ja viimein. Silti, näinä harvoina hetkinä kun tänne kerkiän, valtaavat ruudun facebook sekä jo aikoja sitten päivitetyt blogit, joita seurailen. Joskus pujahdan, ihan vain pakosta, verkkopankkeihin ja teen ne inhokki hommat, kuten maksan laskut.
Joskus aukaisen vain spotifyn ja kuuntelen musiikkia,
ihanassa,
omassa rauhassani.
Kaiken tämän jälkeen, huomaan nauttivani paljon enemmän siitä ajasta minkä L:n kanssa vietän pitkät päivät.
Kun vaan saan sen oman ihanan rauhallisen aamuni.
tiistai 8. tammikuuta 2013
L 4kk
Ajattelin tekaista tälläisen hieman kattavamman kokonaisuuden ihanasta jätkänpätkästäni ja hänen kehityksestään!
4kk
Syöminen
L saa osakseentäysimetyksen osittaisimetystä, joka kokonaisuudessaan menee seuraavanlaisesti. Koska lapsemme on hyvin heikkohermoinen illalla, olen päättänyt tarjota silloin osaksi myös korviketta. Imetän yöt ja päivät, illalla ennen nukkumaanmenoa imetän niin pitkälle kun molempien hermot kestävät =heruminen kestää, sen lopuksi vielä vaihtelevasti 50-100ml Tuuti 1:stä.
Olemme kokeilleet korvikemerkeistä Tuttelin, NAN1:sen, NAN H.A:n sekä nyt tuon Tuutin. Vatsakipuja ei L:lle ole tullut mistään, mutta muuten vatsan toimimisessa on hirveän pitkät välit, verrattuna alkuun kun hajuylläreitä löytyi vaipasta päivittäin.
Ruokaväli vaihtelee 3-5h, niin yöllä kuin päivälläkin.
Kiinteitä ei meillä ole maisteltu lainkaan ja vellit olemme jättäneet kokonaan kokeilematta.
Uni (päiväunikatastrofi)
Päivällä meillä nukutaan kolmet/NELJÄT päiväunet, pituudeltaan 30min-1½h (tällä hetkellä) Vielä pari viikkoa sitten sain nauttia pojan ihanan pitkistä 3h päikyistä, jotka nyt tuntuvat painuneen unholaan.
Poju herää klo 07.30/08:00,
Ensimmäiset päiväunet tulevat jo klo 9-9.30/10:00.
Seuraavat päikkärit alkavat 11.30/12.00 ja kestävät tasan tunnin (ennen sen 3h.....)
13:00-16:30 onkin tällä hetkellä sellaista luovimista että oksat pois, kerran siinä torkutaan aina johonkin väliin, koska noita pidempiä unia ei enää suostuta nukkumaan.
Kolmannet viralliset päiväunet sijoittuvat aikaan 16.30-17.30, ja yleisemmin ovat kestoltaan 40min.
19.00 Mennään vaipanvaihdon ja yökkärin kautta yläkertaan syömään päivän viimeiset maidot, ja klo. 20.00 L yleensä on jo yöpuulla iltasadun jälkeen.
L yleensä herää ensimmäisen kerran 00:00 syömään ja seuraavan kerran viideltä. Joskus saatan laittaa keskiyöllä L:lle vain tutin, johon poika tyytyy, mutta herää melkeinpä kahden tunnin päästä uusiksi. Jos imetän kahdelta, on seuraava herätys yleensä kuudelta.
Vaatetus
Koko 62 on nykyään muodostunut vakioksi, jotkin 56:n bodyt vielä päälle menevät. Juuri toissapäivänä lajittelin pieneksi käyneitä vaatteita, oikein suretti katsella noita 50cm ihanuuksia.
Vaipoista menee vielä koko 3 ja merkkinä meillä on Pampers Baby- Dry tai harvemmin Active Fit, ihan vain siitä syystä että kyseinen merkki sopii meidän pojan ruumiinrakenteelle paremmin kuin se toinen, L:llä alkava, valtamerkki.
Kehityksen kulmakivet
Nykyään suussa on oltava jatkuvasti jotain, tutti, oma nyrkki, OMA PEUKALO, harso, lelu.. you name it. Puruleluille irvistellään ja tyytyväisenä tungetaan senkin välistä se oma rakas PEUKALO suuhun. Pahoin pelkään, että poikamme on oppinut oman peukalonsa ilon jaaiettäkunsevithuttaaaaaaa
Pää pysyy jykevästi pystyssä, enkä enää paremmin sitä tue. Tai no, paniikkimamman tavoin aina silloin tällöin. Alas laskettaessa...
Kääntymiseen poika on tuntunut kadottaneen motivaationsa kokonaan. Kyljelleen pyörähdetään oikein hienosti, mutta siihen se hienous ja kääntyminen aina loppuvatkin. Ei vain jaksa näemmä.
Selällä makoillessaan L osaa kohottaa jo peppunsa ylös ja tykkää tehdä sitä aina vaippaa vaihdettaessa, joskus hienosti avustaen ja joskus toiste kaikkea hankaloittaen.
Selällään on myös kivaa huitoa raajoillaan joka suuntaan ja aina silloin tällöin tarjota äidille parit avokkaat nassuun.
Masullaan L vetelee välillä jalat jo alleen, kohottaa itseään käsillään sekä kovasti yrittää ryömiä. Pari kertaa on onnistuttu peruuttamaan parikymmentä senttiä ja silloin tällöin L kääntelee itseään toiseen suuntaan, jos sivulla on vaikka jokin mielenkiintoinen lelu. Mahallaan olo myös voittaa selällään makoilun. Kaikista parhainta on sylissä pomppiminen, jota pikkumies tuntuisi jaksavan maailman tappiin asti. Valitettavasti äidin hauislihakset eivät ilmeisesti ole yhtä hyvässä kunnossa, kun pikkuherran reisilihakset.
L on oikea supliikkimies, joten jokeltelua, kiljahtelua ja normaalia hööhöttämistä kuullaan meillä päivittäin, mutta sitä äidin kaipaamaa naurua ei ole vielä kuultu. Kovasti tuo lapsi höhöttää yrittää, mutta en vielä ihan osaa laskea sitä nauruksi.
Meillä myös ilmeisesti tehdään hampaita, sillä L:n suuhun tuijotellessa siellä pisti silmään pari turvonnutta ientä ja kohoumaa! Tai sitten vaan kuvittelen.
Yleistä
Yleisesti sanottuna L on oma aurinkoinen itsensä. Hän hymyilee paljon ja juttelee, mutta viime päivät meillä ollaan oltu lähinnä kitinä-linjalla. Poju myös osaa vaatia sen mitä haluaa ja juuri silloin kun HÄN sen haluaa, temperamenttia siis löytyy välillä kuin pienestä kylästä konsanaan. Jos joku asia ottaa päähän, niin se todella ottaa päähän. Ja jos joku on hauskaa, niin luoja varjelkoon se on Hauskaa isolla H:lla.
4kk
Syöminen
L saa osakseen
Olemme kokeilleet korvikemerkeistä Tuttelin, NAN1:sen, NAN H.A:n sekä nyt tuon Tuutin. Vatsakipuja ei L:lle ole tullut mistään, mutta muuten vatsan toimimisessa on hirveän pitkät välit, verrattuna alkuun kun hajuylläreitä löytyi vaipasta päivittäin.
Ruokaväli vaihtelee 3-5h, niin yöllä kuin päivälläkin.
Kiinteitä ei meillä ole maisteltu lainkaan ja vellit olemme jättäneet kokonaan kokeilematta.
Uni (päiväunikatastrofi)
Päivällä meillä nukutaan kolmet/NELJÄT päiväunet, pituudeltaan 30min-1½h (tällä hetkellä) Vielä pari viikkoa sitten sain nauttia pojan ihanan pitkistä 3h päikyistä, jotka nyt tuntuvat painuneen unholaan.
Poju herää klo 07.30/08:00,
Ensimmäiset päiväunet tulevat jo klo 9-9.30/10:00.
Seuraavat päikkärit alkavat 11.30/12.00 ja kestävät tasan tunnin (ennen sen 3h.....)
13:00-16:30 onkin tällä hetkellä sellaista luovimista että oksat pois, kerran siinä torkutaan aina johonkin väliin, koska noita pidempiä unia ei enää suostuta nukkumaan.
Kolmannet viralliset päiväunet sijoittuvat aikaan 16.30-17.30, ja yleisemmin ovat kestoltaan 40min.
19.00 Mennään vaipanvaihdon ja yökkärin kautta yläkertaan syömään päivän viimeiset maidot, ja klo. 20.00 L yleensä on jo yöpuulla iltasadun jälkeen.
L yleensä herää ensimmäisen kerran 00:00 syömään ja seuraavan kerran viideltä. Joskus saatan laittaa keskiyöllä L:lle vain tutin, johon poika tyytyy, mutta herää melkeinpä kahden tunnin päästä uusiksi. Jos imetän kahdelta, on seuraava herätys yleensä kuudelta.
Vaatetus
Koko 62 on nykyään muodostunut vakioksi, jotkin 56:n bodyt vielä päälle menevät. Juuri toissapäivänä lajittelin pieneksi käyneitä vaatteita, oikein suretti katsella noita 50cm ihanuuksia.
Vaipoista menee vielä koko 3 ja merkkinä meillä on Pampers Baby- Dry tai harvemmin Active Fit, ihan vain siitä syystä että kyseinen merkki sopii meidän pojan ruumiinrakenteelle paremmin kuin se toinen, L:llä alkava, valtamerkki.
Kehityksen kulmakivet
Nykyään suussa on oltava jatkuvasti jotain, tutti, oma nyrkki, OMA PEUKALO, harso, lelu.. you name it. Puruleluille irvistellään ja tyytyväisenä tungetaan senkin välistä se oma rakas PEUKALO suuhun. Pahoin pelkään, että poikamme on oppinut oman peukalonsa ilon jaaiettäkunsevithuttaaaaaaa
Pää pysyy jykevästi pystyssä, enkä enää paremmin sitä tue. Tai no, paniikkimamman tavoin aina silloin tällöin. Alas laskettaessa...
Kääntymiseen poika on tuntunut kadottaneen motivaationsa kokonaan. Kyljelleen pyörähdetään oikein hienosti, mutta siihen se hienous ja kääntyminen aina loppuvatkin. Ei vain jaksa näemmä.
Selällä makoillessaan L osaa kohottaa jo peppunsa ylös ja tykkää tehdä sitä aina vaippaa vaihdettaessa, joskus hienosti avustaen ja joskus toiste kaikkea hankaloittaen.
Selällään on myös kivaa huitoa raajoillaan joka suuntaan ja aina silloin tällöin tarjota äidille parit avokkaat nassuun.
Masullaan L vetelee välillä jalat jo alleen, kohottaa itseään käsillään sekä kovasti yrittää ryömiä. Pari kertaa on onnistuttu peruuttamaan parikymmentä senttiä ja silloin tällöin L kääntelee itseään toiseen suuntaan, jos sivulla on vaikka jokin mielenkiintoinen lelu. Mahallaan olo myös voittaa selällään makoilun. Kaikista parhainta on sylissä pomppiminen, jota pikkumies tuntuisi jaksavan maailman tappiin asti. Valitettavasti äidin hauislihakset eivät ilmeisesti ole yhtä hyvässä kunnossa, kun pikkuherran reisilihakset.
L on oikea supliikkimies, joten jokeltelua, kiljahtelua ja normaalia hööhöttämistä kuullaan meillä päivittäin, mutta sitä äidin kaipaamaa naurua ei ole vielä kuultu. Kovasti tuo lapsi höhöttää yrittää, mutta en vielä ihan osaa laskea sitä nauruksi.
Meillä myös ilmeisesti tehdään hampaita, sillä L:n suuhun tuijotellessa siellä pisti silmään pari turvonnutta ientä ja kohoumaa! Tai sitten vaan kuvittelen.
Yleistä
Yleisesti sanottuna L on oma aurinkoinen itsensä. Hän hymyilee paljon ja juttelee, mutta viime päivät meillä ollaan oltu lähinnä kitinä-linjalla. Poju myös osaa vaatia sen mitä haluaa ja juuri silloin kun HÄN sen haluaa, temperamenttia siis löytyy välillä kuin pienestä kylästä konsanaan. Jos joku asia ottaa päähän, niin se todella ottaa päähän. Ja jos joku on hauskaa, niin luoja varjelkoon se on Hauskaa isolla H:lla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
