282

Ihana, kamala uhma on rantautunut tähän huusholliinkin oikein kunnolla. Kun pyydän aamulla juuri herännyttä lasta tulemaan pissalle ja hän katsoo minua sillä tietyllä ilmeellä mieleni tekisi välillä heittää pyyhe kehään heti käsittelyssä. Arvaan jo miten aamun käy, maanittelen ja poika juoksee karkuun. Juoksen karkurin kiinni ja sanon astetta komentavammalla äänellä "pissalle, nyt." Silloin se alkaa, poika kaareutuu, potkii ja huutaa, kuin syötävä sika sylissä. Potalle päästäessä riuhtominen yltyy ja mahdollisuudet kauniisti istumisesta ovat ampaisseet jo raketilla kuuhun. Pissat päätyvät lopulta kaaressa seinään tai pesukoneen taakse ja seuraava kamppailu on edessä, kun vastassa on seuraavaksi hampaide harjaus. Kaksivuotias haluaa välttämättä nyt heti hammasharjan itselleen eikä äiti saisi harjata ollenkaan. Taas lankutetaan sylissä, kun hammaspeikkoa yritetään karkottaa Muumipeikon avustuksella (trust me, joskus toimi, ei enää. Muumipeikko ja Hammaspeikko eivät ole ottaneet rauhallista matsia hetkeen)

Minä vielä jotenkin jaksan ja yritän saada asiat hoidettua nätisti. Mutta auta armias, kun miehen olisi aika ottaa ohjat. Silloin kiukkukakaroita tuntuu olevan kaksi ja maailmansotakaan ei kuulosta kaukaiselta. 

Ruoka ei maistu, lelut ovat aivan pyllystä ja uloskaan ei ole kiva mennä ilman paria juoksupyrähdystä olohuoneen ympäri. Pysyy ainakin äiti kunnossa, kun haalari toisessa kädessä yritän kahmaista kainalooni kaksivuotiasta, joka uhman keskellä tuntuu jättävän jälkeensä maailmanluokan sprintteritkin.

Välillä minua väsyttää ja suoraan sanottuna ärsyttää käydä uudestaan samat tappelut asioista, jotka ovat sujuneet mutkattomasti jo pitkään. Tai silloin, kun aluksi hyvin sujunut homma muuttuukin kertaheitolla, kun poikaa ei enää huvitakkaan. Yritän kovasti mantrata päässäni, että tämä on vaihe joka tulee ja menee. Vaihe, joka on tarpeellinen ja kertoo pojan itsenäistymisen alkamisesta. Oman minuuden löytämisestä. 

Vaihe, joka ainakin minua vanhempana ottaa pattiin niin kovasti, etten aina edes sanotuksi saa.

Täytyy kyllä myöntää, että piilopaikat ovat hauskuuntuneet uhman myötä.