1 kk Neuvola

Poju se vaan kasvaa ja pullistuu, joten eilen oli meidän perheellämme edessä matka neuvolaan. Kuukausi tuli torstaina täyteen synnytyksestä ja pojankin ikää voi jo alkaa tituleeraamaan muilla, kuin viikoilla.

parit ylimääräiset kynttilätkin :D

Neuvolaa edeltänyt yö nukuttiin meillä huonosti, sillä Nyytti ähki ja öhise koko yön, ilmeisesti vatsaansa sillä sellainen räjähdys siellä lopulta oli vastassa, kun aamulla vaippaa aloin vaihtamaan. Ja kun vaippa oli vaihdettu, tuli toinen samanmoinen satsi ulos.

Allekirjoittanut oli siis hyvinkin uneliaalla tuulella sinä aamuna, mutta poika päätyi rauhalliseen uneensa vasta puoli kymmeneltä... ja kun aika neuvolaan oli yhdeltä, ei itselle juuri jäänyt aikaa siinä torkkua. Pitihän sitä nyt turhamaisuuttaan tehdä omallekin naamalle jotain, ennen kuin ulos lähtisi.

Nyytin myöhään venyneiden unien vuoksi, sain pitkästä aikaa kunnolla aikaa omaan itseeni ja itseasiassa laittautuminen oli hauskaa pienen tauon jälkeen. Uskaliaana vedin jopa sukkahousut jalkaani ja jättineuleen päälleni niiden ainaisten farkkujen ja paidan sijaan ja olo oli hyvä.
Kukapa olisikaan uskonut, miten niinkin pieni asia kuin silmien rajaus, voisi tuntua niin uudelta ja hienolta jutulta, kun sitä ei hetkeen ole viitsinyt tehdä.

Yksi asia, mikä tässä päivässä jännitti kaikista eniten, oli autolla ajaminen.
Ensimmäistä kertaa olimme kahden Nyytin kanssa liikkeellä ja ensimmäistä kertaa ajoin autoa niin, että Nyytti oli kyydissä.
Kyllä hieman hirvitti.

Neuvolassa sain samalla kertaa varattua ajan myös jälkitarkastukseen, joka onkin vastassa sitten ensi kuun lopulla. Pitää vielä tarkistaa, etten fiksuna ja filmaattisena varannut sitä samalla päivälle, kuin hammaslääkäriäni, mutta hammaslääkäriajanhan voi aina siirtää..

Kuinka potrea poikamme siis onkaan? Painoa löytyy nykyään sellaiset 4,330kg ja pituutta 53 cm. Kasvettu siis on hurjasti, ainakin elopainoa on kertynyt lisää äidin mielestä aivan käsittämätön määrä parissa viikossa.

Ainakin komean kaksoisleuan on toinen itselleen kasvattanut.

Hiushaaveilua

Syksyn tullen teen yleensä sen ainaisen teon, jonka joka kerran jälkeen kiroan:
värjään tukkani punertavaksi, eikä tämäkään syksy ollut poikkeus.

Ainoa poikkeus on se, että hiuksillani rupeaa olemaan taas pituutta tämän kasvatusoperaationi jälkeen ja arvatenkin, mitähän minun tekisi mieli tehdä?

Leikkauttaa niitä vähän lyhyemmäksi. Ja lisää kerroksia

Eihän siitä ole kuin pari vuotta, kun haaveilin saavani hiukseni ponihännälle joku päivä ja taas mennään aivan päinvastaiseen.

Nyt tosin, minun on aivan pakko hakeutua kampaajan tuoliin ristiäisten vuoksi ja kysymys herää taas jostain kaukaa mieleni syvyyksistä: uskaltaisinko....

number uno, lainattu täältä

lainattu

lainattu

lainattu

lainattu

viimeisin, jos oikeasti löytyisi taas munaa leikata aaaivan omien toiveiden mukaisesti.

My BFF, my worst enemy.

Viime yönä meillä pyöri korvikerumba täyttä höyryä ja tämä äiti on aivan kuitti.

Kaikki sai alkunsa iltasyötöstä, joka loppui siihen että olohuoneemme seinillä oli enemmän äidinmaitoa kuin Nyytin vatsassa. Poju siis oksensi maidot komeassa kaaressa aivan kaikkialle.

Tämä on nyt toinen kerta kun näin käy ja syy on ilmeisesti niinkin yksinkertainen, kuin ettei Nyytin vatsa kestä jotain mitä itse olen syönyt. Ensimmäisellä kerralla parisen viikkoa sitten oksennettiin kahteen otteeseen, sillä tarjosin heti rintamaitoa uusiksi koska luulin pojan vain hotkineen ruokansa liian nopeasti. Toista kertaa kun lakanoitamme vaihdoimme saman illan aikana ehdotti väsynyt mies ratkaisuksi korviketta ja kolmannella syöttökerralla pysyi ruoka mahassa ja poika tyytyväisenä.

voi kun tuo lakanoiden vaihtelu kuulostaa intohimoiselta - but not.

kuva lainattu täältä

Viime kerrasta viisastuneena annoin tällä kertaa suoraan pojulle korvikketta ja valvoin tuhisijani äärellä, reagoiden jokaiseen hengähdykseenkin, joka ei omalle korvalleni kuulostanut normaalilta. Täytyy kyllä todeta kuinka paljon helpompaa tuo imettäminen on tuohon korvikkeiden lämmittelyyn verrattuna, sillä itse en kyllä tahdo enää nukahtaa sen jälkeen kun olen keittiössä häärinyt tuttipullon valmiiksi. Tosin viime yönä unettomuutta aiheutti myös huoli Nyytistä.

Nyt pääsemmekin siihen ihanaan epävarmuuteen, että mikä onkaan tämä mysteeri eines, josta poikani vatsa ei tykkää.

Ja minä tosiaankaan en ole mikään Sherlock Holmes sitä selvitettäessä.

Kai se on ryhdyttävä vedelle ja leivälle tästä lähin. Kulinaariset makuelämykset saavat nyt jäädä taka-alalle siksi aikaa, kun tässä maitobaarin virkaa täytetään.

Vaunuillessa

Tänään herättiin puolikymmenen aikoihin taas, herätyskello tosin soi jo yhdeksältä mutta ylös sain itseni kammettua vasta puolituntia myöhemmin. Siitä asti ollaankin oltu hereillä, eikä edes pieni vaunulenkki saanut poikaa kuin hetkeksi torkahtamaan.

Outoa vaihtelua, sillä viikko sitten ei poika tehnyt päivisin mitään muuta kuin nukkui. Nykyään jo tuijotellaan kilpaa aivan kaikkea, jopa rumat tapettimme ovat pienen silmissä mielenkiintoisia.

Aamutoimiemme jälkeen lähdimme tosissaankin kävelemään hetkeksi ulos vaikka tuo sää olikin (ja on vieläkin) tappavan harmaa ja vetinen.  Don't get me wrong, rakastan syksyä sen vuoksi että saan laittaa päälleni kaiken maailman ihania neuleita, mutta tuo sää voisi jo vaihtua muuksi kuin pelkäksi vesisateeksi.

Kotiin palatessa ruoka maistui meille molemmille ja itse sain hetkisen rauhaa pojan kelliessä tyytyväisenä puuhamatolla, joten sain inspiraation (sekä ajan) sille siivoamiselle! Kyllä poju mielenkiinnolla kuunteli imurin hurinaa, mutta heti kun imurointi hiljeni alkoi vaativa ähinä kuulumaan olohuoneesta.

Taas syöpöteltiin ja nyt yritetään kovasti löytää sitä Nukkumattia tänne meillekin vierailemaan
pikaisen tilanneanalyysin jälkeen kyseinen henkilö on näemmä löytänytkin osoitteemme unihiekkansa kanssa!
Ja mitenkä aion hyväksikäyttää tämän minulle suodun oman rauhani?
 
Nostamalla pyykit koneesta kuivumaan.

Life has really changed.

 

"Jotain nopeaa ja helppoa"

Otsikko on mieheni yleisin tokaisu siihen, kun häneltä ehdotuksia ruoan suhteen tiedustelen.

Kuten unen suhteen, on hyvinkin selvää että emme myöskään sovi toisillemme kulinaarisessa maailmassa, sillä minä en pidä nopeasta ruoanlaitosta.

Olen hyvin nirso ruokailija ja olen ollut sellainen pienestä pitäen, tiedän tasan tarkkaan sen mistä en pidä ja mistä pidän, enkä varmana kokeile mitään uutta.

Tai ainakin näin kuvittelin vielä pari vuotta sitten kun kotona vielä asustelin. Omilleni kun muutin jaksoin aikani valmistella niitä tuttuja ja turvallisia ruokia, jotka jo kotona olin oppinut ja niiden kanssa juoda aina sen lasin maitoa. Lopulta pieni kulinaristi sisälläni heräsi, aloin ymmärtämään mitä oikeasti hauduttaminen tarkoittaa ja saatoin lisätä kokkailuihini ehkä jopa yhden valkosipulinkynnen enemmän kuin aiemmin.

kuva hellapoliisi.fi

Aikani selailin hellapoliisin, pirkan ja sun muut keittosivut läpi ja vähitellen imin itseeni uusia reseptejä sekä kikkoja, joista en aiemmin ollut kuullutkaan. Tavallinen kanakastikkeeni muokkautui milloin pesto-broileriksi ja milloin hedelmäiseksi curryksi ja perunamuussiinkin alkoi ilmestymään silloin tällöin porkkanan vivahteita. Vuosi sitten uskaltauduin jopa tekemään ensimmäisen juustokakkuni, mutta siltikään en näillä kätösilläni osaa taikoa kermakakku-unelmia toisten syntymäpäiville - mutta ehkä joskus.

Nykyään teen jopa jauhelihakastikkeeni mieluummin alusta asti itse, kuin ostaisin sen valmiina purkista. Ja minulle tämä on suuri edistysaskel.

kuva hellapoliisi.fi

Mutta mieheni, voi mieheni.... Hänellä on aina kiire ruoan suhteen ja toisinaan ymmärränkin sen, varsinkin pitikien työpäivien jälkeen jolloin ruokatunti on lähinnä kulunut sähköposteihin vastaillessa ja muissa työhommissa... Mutta...

Ruoanlaitto on ihaninta, kun siihen saa käyttää aikaa.

Miehen tekniikalla, nopeaa ja helppoa, olemme nauttineet mm. runsaan ruskeita kanapaloja, palanutta sekä raakaa lihamureketta, ylikypsiä perunoita sekä mauttomia kastikkeita.

Mutta kyllä, kun miehenikin paneutuu ruoanlaittoon ovat hänen ruokansa tajuttoman hyviä.

The first day Alone.

Tänään tämä meidän arki vasta tositeolla lähtikin rullaamaan, sillä mies palasi töihin.
Neljän viikon ajan olen heräillyt aikaisin aamulla poikamme ähkimisiin, tänä aamuna heräsin pitkästä aikaa miehen herätyskelloon.
Ja pojan ähkimiseen.

Suunnittelin saavani tänään paljon aikaiseksi ja laitoin itselleni herätyskellon soimaan kahdeksaksi.
Lopulta heräsin puolikymmeneltä väsyneenä ja kun alakertaan asti pääsin heräsi tuo pieni seuralaisenikin. Siitä asti olemmekin yrittäneet päästä takaisin nukkumaan, mutta siinä vielä onnistumatta.

Poika vain pälyilee ympärilleen, haukottelee kuin mikä, mutta ei nukahda.
Tutin pullauttaa ulos suustaan juuri siinä kriittisellä hetkellä, kun saattaisi nukahtaa.
Olin jo siinä pisteessä, että mieleni teki täräyttää pojalle parikymmentä milliä Tuttelia naamariin, sillä ei tuosta imettämisestäkään tuntunut toinen tulevan millään kylläiseksi.
Olin epätoivoinen, minun oli tarkoitus siivota tänään.

Lopulta tajusin etten voi suunnitella juurikaan sitä, mitä nykyään teen.
Viimeiset neljä viikkoa pystyin, sillä jos poika heräsi oli meitä kotona kaksi pientä partiolaista häntä tyynnyttelemässä, nykyään olen vain minä.

Kun poika lopulta nukahtaa äiti ampaisee tämän teoksen pariin.
Hitot siitä siivoamisesta.

Eikä tuo ihana otukseni paljoakaan välitä, onko hänen äitinsä juuri silloin kiillottamassa pöytähopeitaan vai suoristamassa tukkaansa, kun hätä iskee niin hätä iskee ja silloin itketään.
                                                                   <3

Ruska tarttuu

Miten ihmeessä ilmentäisin kaikille läheisilleni syksyn saapumista sekä tekisin miehen yltiöonnelliseksi samalla kertaa?

Tuomalla pari rasiallista tämmöisiä kotiin kauppareissulta.

Ai että meillä oltiin onnellisia!

Minä vs Tekniikka, vol 2.

Taas olen jotenkin onnistunut,
sillä se uusi koneeni, vajaa 2kk vanha, lähtee kohta huoltoon.
Sekään ei enää tahdo käynnistyä, mutta onneksi tuo reissu menee takuun piikkiin. Nämä minun koettelemukseni tekniikan kanssa alkavat olemaan jo surullisen kuuluisia ja tästä viimeisimmästä meinaa kehkeytyä kaikista mielenkiintoisin.

Kone ei käynnisty samalla virtajohdolla kahta kertaa, jos uuden lykkää kiinni käynnistyy se kerran. Virtajohdot pelittävät moitteettomasti, samoin pistorasia.

Kone tuntuu tulleen mustasukkaiseksi vauvasta, sillä temppuilun se aloitti synnäriltä kotiutumisen jälkeen.

Mitään kovinkaan tiheätahtista päivittelyä en voi lupailla ainakaan seuraavaan pariin viikkoon, sillä emme edelleenkään tule hyvin toimeen tämän mieheni kannettavan kanssa.

Tekniikasta toisiin tuumailuihin, olemme edistyneet ristiäisissä, tosin emme siinä mallissa kuin itse kuvittelin alunperin. Vieraslistalla nimiä on tosissaan 30 kpl, lähikirkko varattuna ja tarjoilut pitäisi vielä kysellä ammattilaisilta.

Aivan kuin ne intiimit kotiristiäiset, joista itse haaveilin.

Sukunimeä olemme pohtineet, mies tietysti haluaisi omansa pojalle, mutta toisaalta niin myös minäkin.
Emme ole keskenämme naimisissa and frankly, eivät sormukset tunnu millään muotoa sormiimme ilmestyvän jos se tuosta miehestä on kiinni, joten en haluaisi jäädä yksin oman sukunimeni kanssa tähän perheeseen.

Etunimet olemme sentään päättäneet.

Mur.

Miten käy,
kun ihminen joka ei pidä juhlista eikä ole juhlinut juuri mitään moneen vuoteen,
joutuu suunnittelemaan ristiäisiä?

Huonosti, sillä en tahdo edes käsittää mistä aloittaisin.

Ottaako pitopalvelua vaiko ei,
juhliako kirkossa, kotona vai seurakuntatalolla.
Kutsuako vieraita viisi, kymmenen, vai peräti kaksikymmentä.
Mitä niissä juhlissa edes tehdään? Olen viimeksi ollut kastejuhlassa kolme vuotta sitten.

Panostaakko ja tehdä itse kutsukortit, vaiko tyytyä lirkuttelemaan vieraille puhelinlankoja pitkin.

Ja miksi ihmeessä minä aina stressaan näistä asioista näin paljon?

Kuva lainattu http://www.anninjuhla.fi

Mistä te aloititte, kun nimeämis/kastejuhlia aloitte suunnittelemaan?
Papista ja paikasta vaiko jostain aivan muusta?



Ps. Olen pitänyt hermoni nyt kurissa salaisella lempiartistillani ja tällä biisillä, varsinkin kertosäe rauhoittaa kummasti.

Se tunne..

Kevennys näin alkuun eilisillalta.
Pieni pojumme todella koetteli illalla äidin huumorintajua vaipanvaihdon aikana.
Ensimmäisen kerran kun pyllyn pesin kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes pääsimme takaisin hoitoalustalle ja samantien kuului vaimea "ptruut" ja äiti totesi sinappikoneen laulavan.
Pylly pestiin uusiksi, mutta tällä kertaa kun tasaiselle alustalle päästiin yllätti pojan pissahätä.
Poika pestiin sitten kolmannen kerran.

I reeeeally love mum.

Viime yönä sain kokea jotain historiallista näiden kahden viime viikon sisällä,
sain nukkua kokonaiset neljä tuntia yhteen putkeen. Se tunne, kun Nyytin ähkimiseen viimein heräsin ja kelloa katsoin oli jotain niin ihanaa että. Ajatelkaa ihmiset, neljä tuntia!

Kävimme tänään läheisessä Lastentarvikkeessa hakemassa vihdoin ja viimein ammeen pojan kylpyhetkiä varten, samalla tosin mukaan tarttui vaivaiset pari pientä esinettä leikkimatto ja mobile pinnikseen.
Materialistimamman mielestä pojua piti jotenkin palkita ruhtinaallisista yöunistaan, vaikka tuo jälkikasvuni ei tänään leikkimattoa kokeiltaessa ollutkaan äidin lailla kiinnostunut kaaressa roikkuvista apinoista.
Nyytti tuntui keskittyvän lähinnä tunkemaan omaa kättään suuhunsa.

Samalla myös kurvasimme pikaisesti miehen työpaikalle lisääntymisprojektimme tuotosta näyttämään ja pienemme kyllä seisautti koko konttorin niille sijoilleen.

2 viikkoa synnytyksestä

Se tunne, kun saat omat farkkusi jalkaan pitkästä aikaa.
Tänään oli hyvä fiilis.

I [heart] Your Blog!

Iloinen yllätys odotteli kommenttiboksissani tuossa taannoin ja kiitos tästä kaikesta kuuluu T:lle blogista Kirpun matka maailman ääriin

Tunnustuksen säännöt: 
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Olen melkeinpä varma siitä, että kaikki kelle tämän tunnustuksen itse pyöräytän ovat varmaankin kyseisen jo kertaalleen saaneet, mutta näitä blogeja kelpaakin tykkäillä tuplaten, jossei jopa triplaten.

1. Sini / [ Epätodellista Todellisuutta ]  
Lapsiperheen arkea höystettynä mukavalla huumorilla ja hienoilla kuvilla, mitä muuta sitä kaipaisikaan.

2. cirneklia /  Odotusta
Ihanaa raskaushömppää ja vauvamahajuttuja. Toivottavasti jatkuu vauvablogina vielä senkin jälkeen, kun vauva on syntynyt.

3. Purple / Alttarilta äidiksi
Alunperin kiinnostuin tästä blogista ihan siitä syystä, että blogin pitäjän laskettu aika osui melkein samalle päivälle omani kanssa. Myös hääsuunnitelmia on ollut ihana seurata. Lopulta hänen vauvansa päätti syntyä ensimmäisenä :)

4. Mii / Esikoisen odotusta!
Ihanaa lueskella Miin valmistautumista vauvan tuloon, tuo muistoihin omat fiilikset vielä hetki sitten.

5. noonaa / Minä ja paras ystäväni Kipu
Positiiviset päivitykset piristävät, eikä noonaa tunnu antavan kivun rajoittaa elämäänsä. Osaisinpa ottaa hänestä mallia, kun itse surkuttelen kohtaloani vaivaisen päänsäryn kourissa.


Myös eräs, kelle tämä tunnustus kuuluu on itse tunnustuksen antaja, T, joten kuvitteellisesti lähetän tämän bumerangina takaisin!

Vauva-arkea.

Vaikkei minua ehkä ole luotu synnyttämään,
olisi minusta varmaankin tullut suosittu imettäjä aikoinaan.

Nyytti, päivää vaille 2 viikkoa, painaa tätä nykyä jo 3,465 kg.
Syntymäpaino on ohitettu jo melkein 400 grammalla ja samaa rataa jatketaan.
Pituuttakin on kasvettu ja viimeisin mitta on 51cm, josta lastenneuvolan terveydenhoitaja päätteli alkuperäisen mittauksen olleen väärä ja epäili kovasti Nyytin kasvaneen neljää senttiä synnytyksestä.

Huijasin teitä,  oikeastaan menin itse sekaisin päivissä,  neuvola olikin oikeasti perjantaina torstain sijaan. Samalla reissulla kävi mies myös tunnustamassa Nyytin omakseen ja minä päätin jakaa yksinhuoltajuuteni hänen kanssaan. Oli kyllä hieman naurettava tapahtuma - allekirjoitimme kolme paperia ja sen jälkeen olimmekin vapaita lähtemään. Jälkeenpäin tuumailimme, että bensaa olisi säästynyt mukavasti, jos paperit oltaisiin voitu toimittaa postin välityksellä allekirjoitettavaksi.

Hormonien huuruinen vauvaunelma alkaa nyt pikkuhiljaa haihtumaan ja se oikea vauva-arki alkamaan, siitä hyvänä esimerkkinä kerrottakoon että viimeiset pari yötä pojumme on ähissyt unissaan kuin humalainen seilori ja äidin unet ovat jääneet vähälle. En tiedä onko tämä sitä kuuluisaa äidinvaistoa, mutta itse herään jokaiseen tuhahdukseen, joka tuon pienen suusta pääsee ja samalla lapsemme isä kääntelee vieressäni tyytyväisenä kylkeään ja kuorsaa. Voi että mitä antaisinkaan hänen unenlahjoistaan. Heräilen siis keskimäärin jatkuvasti, kahden tunnin välein syöttämään, vaihtamaan vaippaa tarpeen mukaan ja jokaiseen pieneenkin önähdykseen, joka pinnasängyn suunnalta kuuluu. 
Valitettavasti olen liian herkkis herättämään nukkuvaa miestäni, kun itse nyt satun jo olemaan hereillä


Terveisin, uneton etelä-Suomessa.

U nearly break my heart

Kävimme tiistaina viimeistä kertää äitiysneuvolassa ja tällä kertaa Nyytin kera.
Ensimmäinen käynti lastenneuvolaan onkin jo heti huommenna ja hieman jo jännittää. Äitiysneuvolassa Nyyttiä ei pahemmin vielä sorkittu, terkkari punnitsi ja hieman tutkiskeli heijasteita. Kehuja saimme imetyksestä, sillä poju on nyt kahdeksassa päivässä mennyt ohitse syntymäpainonsa ja ylös merkittiin luku 3260g.

Tätä äitiä alkoi hieman hymyilyttämään jo ajatus siitä, että millainen pullaposki meillä kuukauden kuluttua täällä majailee.

Olen itse tässä pistänyt merkille hiljaisen kasvuni äitiyteen ja eilen se ajatus lopulta iski tajuntaan: olen äiti. Huvittuneena makoilin sohvalla, poju rinnalla ja mietin raskauden aikaisia puheitani siitä, kuinka viimeistään lokakuussa haluan lähteä juhlimaan väliin jääneet valmistujaiseni ja pelottelin miestä jo odottavasta koti-isyysillasta. Eilen tuota Nyyttiä tuijottaessani tajusin viimein, etteivät tuommoiset riennot enää juurikaan kiinnosta. Eivät ainakaan nyt heti, sillä onnellisin olen kun saan tuota pientä tuijottaa. Eli mies pääsee pälkähästä, ainakin hetkeksi.

Nyytin syntymä tuli ajallisesti kyllä aivan parhaimpaan kohtaan, sillä mies aloitti samana päivänä virallisesti kesälomansa, kun tuota pientä itsestäni ulos puskin. Käytännössä se merkitsee, että minulla on saatavillani pari apukäsiä kuukauden ajan, mutta tuon kylppäriremontin vuoksi käytäntö ja arki eivät aina kohtaa. Minulla on käytössäni apukädet aina iltaisin, mutta täytyy sanoa että tieto avusta auttaa joskus päivisinkin, sillä eihän tuo mies ole vessaa kauempana. Nykyään päivät kuluvat vaippaa vaihtaessa ja imettäessä ja nämä luksushetket koneella ovat harvinaista herkkua, sillä talouttakin pitäisi jossain välissä pyörittää. Kasvava pyykkivuori ja likaiset tiskit tiskialtaassa tuovat piston sydämeen, sillä vaikken suuri siivoamisen ystävä olekaan pidän siitä, että kotona on edes jossain määrin siistiä. Välillä siivottomuus jopa ahdistaa, varsinkin siinä vaiheessa kun joku soittaa ja kärkkyy kyläilykutsua.

Yksi asia mihin on ollut vaikea tottua on tämä uusi vartalo. Ylimääräisiä kiloja jäi itselle kuusi ja eilen uskaltauduin ensimmäistä kertaa kokeilemaan vanhoja farkkujani ja suureksi yllätykseksi ne mahtuivat jalkaan. Minun ei oikeasti tarvitsisi enää käyttää noita epäviehkeitä äitiyshousuja, jos en halua. Siltikin, niistä luopuminen tuntuu jotenkin vaikealta ja kerta toisensa jälkeen vedän ne tottuneesti vieläkin jalkaan.

8 päivää synnytyksestä ja olo on outo

 
Viimeiseksi haluaisin kertoa siitä, kuinka äsken koimme historiallisen hetken.
Täytimme wc-pöntön vesisäiliön ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vedellä.
Samalla koimme myös historiallisen pettymyksen, kun vedentulo ei loppunut, sillä pönttö ilmeisesti vuotaa.

Saa nauraa, sillä en itsekään keksi enää mitään muuta mitä tehdä.

Synnytys

Koko tarina sai alkunsa sunnuntaina 26.8 yhdentoista pintaan aamupäivällä kun heräsin. Ihmettelin pitkiä yöuniani, mutta varsinainen kysymysmerkki muodostui pääni päälle siinä vaiheessa kun alakertaan pääsin ja tajusin, että jotain märkää valui reisiä pitkin alaspäin.

Lapsivesi.

En aluksi uskonut tapahtunutta ja itseasiassa uskoin iltaan asti vain kuvittelevani, vaikka sitä lapsivettä todella tuli. Soitin synnytyssairaalaan ja sain ohjeeksi tulla käväisemään näytillä puoli yhdeksältä jos supistukset eivät ala ennen sitä.

No, eivät alkaneet ja koko päivä meni jännittäessä sekä epämukavasti vuotaessa ja lopulta lähdimme illalla näyttäytymään. Varmuuden vuoksi otin tavarani mukaan, vaikka minulle povailtiin että synnytys käynnistettäisiin vasta aamulla ja pääsisin vielä kotiin yöksi.

Sairaalassa kävi ilmi, että tulehdusarvoni olivat koholla ja minut otettiin sisään vuodeosastolle tarkkailuun, edelleen ajatuksena käynnistää synnytys vasta aamulla.  

Ennen kuin huomasinkaan, makasin sairaalavaatteissa pimeässä huoneessa ja mietin itsekseni, että mitähän tässäkin käy.

Onneksi supistukset lopulta alkoivat spontaanisti, melkeinpä tarkalleen 12h lapsiveden menosta.

Täytyy sanoa että siellä vuodeosastolla oloni oli todella kurja. Siellä minä kävelin, itku kurkussa yksinäni osaston käytäviä pitkin, hammasta purren joka supistuksella ja kaipasin kotiin käännytettyä miestäni. Se yksinään oleminen tuntui supistuksia pahemmalta.

Kahden aikoihin minulle annettiin pyynnöstäni kivunlievitystä (joku piikki pakaraan), josta ei lopulta ollut apua kuin 20min. Kolmelta valitin taas, uusi tutkimus ja olin jo 4cm auki. Siinä vaiheessa sain vihdoin soittaa miehen paikalle, kerätä kimpsuni ja kampsuni ja suunnata synnytysosastolle.

Synnytysosastolla minuun pumpattiin antibiootteja sekä sain kiireellisen epiduraalin ja mies ehti paikalle juuri siksi. Epiduraalin laitto ei ollut helppoa ja selkääni tunnuttiin tökkivän ikuisuus ja reikiä löytyy näin jälkeen päin katsottuna kolme. Mieskin meinasi jo siinä vaiheessa menettää hermonsa, kun anestesialääkäri kuiski hoono soomia selkäni takana esittäen samalla kysymyksiä, joita itse en edes kuullut.

Synnytystäni hoitivat aluksi vanhempi kätilö opiskelijan kanssa, jotka mm. onnistuivat kehumaan hyviä suoniani mutta tökkäsivät tippaneulan aluksi ilmeisesti jänteeseeni. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että vuoro ehti vaihtua ennen itse synnytystä ja sain siihen tuekseni mitä ihanimman kätilön.

Olin suunnitellut kokeilevani vehnätyynyä, ammetta ja ilokaasua kivunlievityksenä synnytykseni alussa, mutta kärvisteltyäni tarpeeksi pitkään vuodeosastolla menetin mahdollisuuteni niihin. Näin jälkeenpäin hieman harmittaa, mutta lopulta olen vain kiitollinen siitä että joku kivunlievitys auttoi lopulta, olkoon se sittenkin epiduraali.

Seitsemältä supistustuntemukset palasivat ja toivat mukanaan jatkuvan paineen tunteen ja sain lisää puudutetta. Vartti siitä tajusin jonkun olevan vialla, kun kätilö pyysi minua kääntyilemään kyljeltä toiselle. Vauvan sydänäänet heikkenivät supistusten tahdissa. Sain käteeni happimaskin, jota hengitellä ja sydänäänet korjaantuivat hetkellisesti, mutta hidastuivat taas synnytyksen edistyessä. Siinä vaiheessa mainittiin sana toimenpidesynnytys.

Ponnistamaan sain ryhtyä hieman yhdeksän jälkeen aamulla ja vartin ponnisteltuani, paikalle saapui synnytyslääkäri arvioimaan vauvan sydänäänimuutoksia. Myös omat supistukseni heikkenivät oksitosiinista huolimatta, enkä enää osannut arvioida yhtään missä vaiheessa ponnistaa. Olin myös todella väsynyt. Muistan vain rukoilleeni, että joku ottaisi vauvan jo ulos. Synnytyslääkäri tutki minua hetken, totesi häntäluuni olevan koukkumainen ja tiellä. Lopulta 09:58 lääkäri teki päätöksen imukupin käytöstä ja huoneeseen ilmestyi jostain toinenkin kätilö, joka asettui painamaan vatsani päältä lasta ulos, minun ponnistaessani ja lääkärin vetäessä kupilla.

Melkein vuorokausi lapsivedenmenosta, puolen tunnin turhauttavien ponnistelujen, kuuden vedon ja kolmesti irronneen kupin jälkeen, 27.08.2012 klo. 10:09 sylissäni lepäsi 9 pisteen pieni poikani ja en voi olla kuin kiitollinen siitä, että hänet syliini sain.

Täällä ollaan!

Kirjoitan tämän puhelimeni välityksellä, joten pidän kuulumiset lyhyinä.

Arki on lähtenyt sujumaan pienessä perheessämme hyvin ja tämä mamma tuntee rakastuneensa ja kovaa. Nyt ymmärrän viimeinkin kuvauksen siitä tunteesta, kun sydän meneekin oman rinnan ulkopuolella. Öisin on välillä pakko katsahtaa pinnasänkyyn vain tarkistaakseen, että tuo Nyytti  hengittää.

Olemme käyneet jo kaupoillakin ensimmäistä kertaa ja kauhulla pelkäsin pientä huutokonserttia, sillä Nyytti ei pahemmin ole tahtonut rauhoittua muualle kuin syliin. Toisin kävi ja hyvin pärjättiin, edistystäkin on jo tapahtunut, sillä Nyytti tosissaan nukkuu tällä hetkellä omassa sängyssään ja tämä äiti valvoo, huvikseni näemmä.  :D

Synnytysstoori on puoliksi nyt naputeltu ja pitkä siitä tuntuu tulevan. Varoitan myös että itse en kokenut omaa synnytystäni kaikkein helpoimmaksi, joten pelkkiä pilvilinnoja ja hattaroita ei ole kuvauksessani luvassa.

Pakon sanelemaan koin kahden kätilön ja yhden lääkärin avustaman synnytyksen, joissa apuvälineistöön kuuluivat mm. 2 pussia antibiootteja, imukuppi ja happimaskikin.

Lopputulos on kuitenkin niin ihana, että sydän pakahtuu, mutta haaveet toisesta lapsesta kyllä siirtyivät hieman.