238 - Sairastelua

Nuhaa, yskää ja kirsikkana päällä; löysä vatsa. Kaikki nämä meidän taaperollamme, joka ei vielä pahemmin ole sairastellut, eikä kyllä kaikkea olisi tarvinnut kerrallakaan haalia. Pesukone laulaa ja vaatteita saa koko ajan vaihdella, niin minulle kuin pojallekin. Itse toimitan nenäliinan virkaa ja poika, noh.. Poika kärsii siitä, mikä vaipasta tulee yli. Parina päivänä uskaltauduimme hetkeksi tuohon omaan pihaan, mutta tänään pidämme sisäpäivän, kun aamulla sain vielä oksennuksetkin ilokseni vessan lattialle. 

Tämä aamu on ollut kaiken huippu, sillä noiden oksennuksien lisäksi heräsin aamulla puoli kuudelta siihen, että yöllä viereen nostetun poikamme vaippa oli varmaan toista kertaa ikinä falskannut isot pissat meidän sänkyymme. Lakanoiden, vaipan ja yövaatteiden vaihtoa puoliunessa ja hetken mietintä siitä, että missähän kummassa me jatkamme uniamme. 

Kaiken kukkuraksi meille olisi ollut tänään tulossa ensimmäiset vieraat pitkään aikaan, sillä poika vaikutti jo paremmalta. Oksennusta siivotessani jouduin perumaan senkin kyläilyn ja kyseessä olisi ollut vielä enoni, jonka olen viimeksi nähnyt viime kesänä ja serkkuni, jonka näkemisestä onkin jo pari vuotta aikaa. Hieman harmittaa, mutta minkäs sille voi, kun toinen sairastaa. Viikonloppuna olisi vielä tiedossa oman isäni kuusikymppiset, mutta se nyt jää vielä nähtäväksi pääsemmekö sinnekään. Näillä näkymin emme, jollemme jätä lasta hoitoon äidilleni ja tietenkään emme jätä, jos tämä oksentelu jatkuu. Paljon on jossittelua ilmassa.

Kohtalotovereita?

236

Mikään ei voita aamukahvia, hyvin yönsä nukkunutta taaperoa, musiikkia ja aamujuttuja. Näillä hetkinä unohtaa toimittaneensa nenäliinan virkaa viimeiset kolme päivää ja tunteneensa, että seinät kaatuvat kohta päälle, jollei ulos pääse. Nuha ollaan pikkuhiljaa nyt voitettu, joten ensiviikolla pääsemme taas normaaliin elämäämme kiinni ja vihdoinkin näkemään ihmisiä!

234 - Flunssaa-nuhaa.

Esimmäiseksi (uskokaa tai älkää) kaivoin tänä aamuna kameran aamupalapöytäämme ja kuvasin jopa tämä blogi mielessäni, mutta nyt tietokoneen ääreen rauhoittuessani en löydä sitä pirun johtoa mistään! Ja jos oikein arvaan kuka kyseisen piuhan on kadottanut voi sen löytäminen olla aivan tuurista kiinni, tuo epäilemäni syyllinen kun ei vielä pahemmin osaa kertoa piiloistaan. Tämä valitettavasti tarkoittaa myös sitä, että puhelimenkin kuvat pysyvät puhelimessa. 

edit:löytyi, nopealla tahdilla tosin siirsin vain kaksi kuvaa nyt tähän.

 Meillä ollaan kipeinä. Kaikki sai alkunsa sunnuntaina, kun käväisimme eräillä naperosynttäreillä, joissa synttärisankari oli ollut vastikään kipeänä - josta meitä valitettavasti valistettiin vasta paikan päällä kun vaahtosammuttimellamme oli jo joku palikka suussaan. Nuhahan siitä kehkeytyi maanantai-iltana ja se yö meni heräillessä ja tiistaiaamuna omat silmäpussini roikkuivat polvissa asti, L onneksi oli virkeä ja jaksoi leikkiä leikkejään. Viime yö nukuttiin jo paremmin, mutta väsymystä on ilmassa. Yritin jo aikaisemmin laittaa Lupun nukkumaan, mutta ei siitä mitään tullut, tuo lapsi kun on tunnetusti huono rauhoittumaan aloilleen. Äidin syli on paras paikka, joten suurimman osan aamua vietimmekin sohvalla makoillen ja televisiota tuijottaen. Tähän kun lisätään vielä kaksi tuloillaan olevaa hammasta on arkemme aika riemukasta.

Koko viikonloppukin meni lähinnä kotona ollessa, joten tämä sairastuminen sattui surkeaan aikaan, koska nytkään emmä pahemmin minnekään pääse. Tällekin viikolle olisi parhaimmillaan ollut sovittuna kolmet naperotreffit, mutta nuhan vuoksi jouduin perumaan jokaisen niistä, yhdet olisivat vielä olleet melko uuden mammatutun kanssa, joten se harmittaa vietävästi. Pelkään myös itse sairastuvani ja näin ollen missaavani harvinaisen mahdollisuuden tulevana viikonloppuna viettää hieman omaa aikaa; eräs opiskelukavereistani ja L:n kummitäti saapuu viikonlopuksi takaisin näihin maisemiin ja kovasti jo odotan yhteistä illanviettoamme. Mutta jonka nyt kovasti pelkään peruuntuvan. Ystäväni opiskelee toisella paikkakunnalla ja opiskelijabudjetin vuoksi pääsee käväisemään täällä päin enää harvemmin, joten yhtäkään tilaisuutta yhteiselle ajanvietolle en haluaisi jättää käyttämättä. 

Jää nähtäväksi, miten viikonlopun käy. Pitäkää peukkuja.

My BFF, my worst enemy.

Viime yönä meillä pyöri korvikerumba täyttä höyryä ja tämä äiti on aivan kuitti.

Kaikki sai alkunsa iltasyötöstä, joka loppui siihen että olohuoneemme seinillä oli enemmän äidinmaitoa kuin Nyytin vatsassa. Poju siis oksensi maidot komeassa kaaressa aivan kaikkialle.

Tämä on nyt toinen kerta kun näin käy ja syy on ilmeisesti niinkin yksinkertainen, kuin ettei Nyytin vatsa kestä jotain mitä itse olen syönyt. Ensimmäisellä kerralla parisen viikkoa sitten oksennettiin kahteen otteeseen, sillä tarjosin heti rintamaitoa uusiksi koska luulin pojan vain hotkineen ruokansa liian nopeasti. Toista kertaa kun lakanoitamme vaihdoimme saman illan aikana ehdotti väsynyt mies ratkaisuksi korviketta ja kolmannella syöttökerralla pysyi ruoka mahassa ja poika tyytyväisenä.

voi kun tuo lakanoiden vaihtelu kuulostaa intohimoiselta - but not.

kuva lainattu täältä

Viime kerrasta viisastuneena annoin tällä kertaa suoraan pojulle korvikketta ja valvoin tuhisijani äärellä, reagoiden jokaiseen hengähdykseenkin, joka ei omalle korvalleni kuulostanut normaalilta. Täytyy kyllä todeta kuinka paljon helpompaa tuo imettäminen on tuohon korvikkeiden lämmittelyyn verrattuna, sillä itse en kyllä tahdo enää nukahtaa sen jälkeen kun olen keittiössä häärinyt tuttipullon valmiiksi. Tosin viime yönä unettomuutta aiheutti myös huoli Nyytistä.

Nyt pääsemmekin siihen ihanaan epävarmuuteen, että mikä onkaan tämä mysteeri eines, josta poikani vatsa ei tykkää.

Ja minä tosiaankaan en ole mikään Sherlock Holmes sitä selvitettäessä.

Kai se on ryhdyttävä vedelle ja leivälle tästä lähin. Kulinaariset makuelämykset saavat nyt jäädä taka-alalle siksi aikaa, kun tässä maitobaarin virkaa täytetään.