24h Baby-style part 2

14:00 Sammutan lopulta koneen ja käväisen katsomassa yläkerrassa nukkuvaa L:ää. Palaan alakertaan ja nostan viimein kaappiin ne koneessa oleilleet puhtaat tiskit. Samalla muistan syömättömyyteni ja teen itselleni voileipiä, joiden syönnin ohessa soitan vielä päivän juorut tädilleni. Juttelemme vartin verran, jonka jälkeen kipaisen hakemassa postit postilaatikolta.

14:30 Kurkkaan poikaa, yhä unessa.

14:45 L herää.

15:00 Imetän ja heitän pojalle cuplatonit nassuun. Sylittelemme hetken ja juttelemme päivän kuulumisia, ilmeisesti poju on nähnyt hyviä unia.

15:15 Ryhdyn perunateatterin asiakkaaksi, L seuranani. Poju istuskelee iloisesti sitterissään ja tuijottelee tiskikoneen luukkuun teippaamaani hymynaamaa. Välillä myös äidin tyhmille jutuille hymyillään, sekä hieman komennetaan. Joskus jutut menevät jo itkunkin puolelle. Ihmettelemme yhdessä perunoita ja siitä, kuinka niistä kuoret lähteekään.

15:30 L vaikuttaa taas väsähtäneeltä, joten vien hänet torkkumaan. Tuleva illallisemme, makkarakeitto pääsee myös porisemaan hellalle. Suhaan keittiön ja olohuoneen väliä yrittäen pitää keiton syömiskelpoisena ja pojan tyytyväisenä.

16:00 Pitäisi osaa isompi kattila, sillä keitto muistuttaa lähinnä muhennosta. Sitä ihmetellessäni herää L tutittomuuteen ja korjaan tämän erehdyksen. Otan itselleni ison lautasellisen keittomuhennostani ja ihmettelen samalla naapurin puuhia. Toinen kysymys, joka päähäni nousee, on missä se mies oikein kuppaa? Keiton lomassa pohdin huomisia syömisiämme ja haaveilen siitä, koska saamme uuden hellan kytkettyä. (edit: torstaina!) Mieskin lopulta ilmestyy kotiin.

16:30 L herää hyväntuulisena ja masu pulputtelee, joten jumppailemme hieman. Äidillisesti laulan pojalleni "Pierua mä metsästän".

17:00 Vaippa, mission accomplished.

17:15 Taas orastavaa nälkäitkua, kokeilen imettää mutta saan palkinnoksi lisää itkua. Poju ei ilmeisesti itsekään tiedä, imisikö vai eikö vaan hienosti vaihtelee mielipidettään. Lopulta kuitenkin nukahtaa taas viereeni. Katson ruokinnan päättyneeksi.

17:30 Hieman harmistuttaa pojun torkku tähän ajankohtaan, sillä olemme lähdössä kauppaan. Mies pukee pojalle ulkovaatteet ja laittaa tämän turvakaukaloon. Siihen onkin sitten hyvä taas torkahtaa.

19:30 Tulemme kaupasta takaisin kotiin, L nukkui molemmat automatkat kauppaan ja kotiin. Kaupassa jaksoi ihmetellä hieman kirkkaita valoja ja hyllyillä olevia tavaroita. Lopussa alkoi jo väsähtämään. Puran ostoksemme, mies pojan. Vaihdamme vaipan ja laitamme toiselle yökkärin päälle.

20:00 Kokeilen imetystä, kun poika tuntuu olevan rauhaton. Taas saan huutoja ja tyhmä äiti tuntuu taas olevan liikkeellä. Otan hieman pesäeroa pikkuiseeni ja karkaan suihkuun, mies leikkii ja köllöttelee sohvalla poikamme kanssa sen ajan. Suihkusta tullessani katselen, miten L yrittää syödä tuttiaan, joten päätän yrittää uudelleen imetystä. Parikymmentä minuuttia ensimmäisestä yrityksestä syö L nätisti ja ilman ongelmia (mitä sanoinkaan siitä sekunttipelistä?)

20:30 L ylös omaan sänkyynsä, hyvänyön suukot ja mobile pyörimään.

20:50 Hikka ja kakka, äidin ilme: -__________________- Kaikki siis uusiksi alusta ja vaikeimman kautta, sillä väsynyt L aloittaa itkunsa heti tutin tippuessa.

21:20 Löydän taas vuoden mutsi- hetkeni ja luovutan. Taas nimittäin kakka yllättää ja klo 05:00 herännyt mies tahtoisi päästä nukkumaan. Jaksan kyllä valvoa pojan kanssa, mutta en siinä tilanteessa jos toinen nukkuu samassa huoneessa. Silloin, voin tunnustaa, kasvaa se kuuluisa nuppi kyllä otsaan. En edes yritä jäädä nukuttamaan poikaa sänkyynsä, vaan palaan alakertaan ja siihen hemmetin vaunukoppaan. Vaihdan tietysti vaipan ennen tätä. Ottaa päähän ja jo toisen kerran päiväni aikana haaveilen tupakasta.

10 minuuttia myöhemmin....
....L nukkuu.  Just my luck? Katselen suutuspäissäni NCIS:sää ja päätän kumminkin jäädä itse sohvalle täksi yöksi. Jostain syystä, tekisi mieli heittää miestä kakkavaipalla?

21:40 Poika havahtuu hetkeksi tutin tippumiseen, mutta jatkaa uniaan heti.

22:00 Austin Powers katsastaa psykedeelisen kissimirriklubin. Ihmettelen Mike Meyersin nuorta ulkonäköä, kunnes tarkistan leffan valmistusvuoden. 1997, yli 10v sitten. Olenko tosissaan ollut noin nuori, kun tämäkin raina on tullut alunperin? Syön parit sipsit ja päätän painua pehkuihin kun Dr Evil päättää posauttaa itsensä avaruuteen,

22:20 Tutti tippuu, mutta nyt nukutaan ilman sitä, JES!  Taas pärräytellään parit hyvät, mutta en tiedä pitäisikö tästä kiittää rota-rokotetta vaiko tuota Cuplatonia?

___________

Yleensä päivämme ovat tätä hiukan helpompia, eikä L juuri itkeskele. Tuon vuorokauden itkuisuus voisi selittyä tuolla rokotteella ja siitä johtuvista vatsavaivoista. Myöskin päiväunille nukahtaminen on yleensä mennyt helpommin. Loppuun lisään vielä kuluneen yön ja aamun fiilikset, vaikka tällä tuo 24h ylitetäänkin.

03:00 L herää nälissään ja nukahtaa samantien syönnin jälkeen.
07:00 Sama homma kuin ylempänä
10:00 Nousemme ylös lopulta ja klo
11:40, kun tämän kirjoitan loppuun, nukkuu L jo päiväuniaan yläkerrassa ja minäkin sain juoda kahvini ennen klo 11.

Tänään on hyvä päivä.

24h Baby-style, part 1.

Ajattelin hieman maalailla peruskuvaa siitä, miten yleensä päivämme kuluvat 2 kk vanhan jälkeläisemme kanssa. Päätin siis tehdä postauksen siitä, mitä oikeasti teemme 24h aikana tätä elämäämme. Aloitan vuorokautemme maanantai illasta ja jottei tekstistä tulisi kilometrin pituinen, julkaisen tämän kahdessa osassa.
Tässä teille siis osa 1.

20:00 Aloitamme vaivihkaa nukuttamaan pojua, vaihdamme vaipat ja yöpuvun, minä imetän ja sylittelemme. Mies yleensä makoilee L:n kanssa sohvalla, L peiton alla ja yleensä tutti suussa, koska muuten suututtaa.

20:00-22:00 Monta nukahtamisyritystä, yleensä L havahtuu siihen, kun tutti tippuu suusta. Siirrämme pojan loikoilemaan vaunukoppaansa, koska siinä on vähemmän tilaa pojalla heilua itseään hereille. Yleensä L nukahtaa ennen kello kymmentä, jolloin siirrymme yläkertaan kaikki unille. Tällä kertaa päätämme kantaa pojan vaunukopassa pinnasänkyynsä, sillä nukuttaminen oli taistelua. Hyvinä iltoina nukutamme pojan suoraan sänkyynsä. Matkalla L havahtuu sen verran, että tajuaa siirtyneensä muualle, mutta nukahtaa samantien
Poikkeuksia tuohon kello 22 on ollut pari, lähinnä näiden pojan mahavaivojen vuoksi. Meidän onneksemme, emme ole koskaan joutuneet kuitenkaan puoltayötä pidemmälle valvomaan.

22:00-01:30 Unta.  L herää nälissään lopulta. Itse herään siihen, kun L öhisee ja tuhisee pinnasängyssään.

n.02:00-06:30 Unta. Kahden maissa poju on taas unessa, öisin hän nimittäin nukahtaa aina syömisen jälkeen eikä ole vielä kertaakaan halunnut pahemmin seurustella aamuöisin.

06:30-07:30 Torkkumista ja poju alkaa pikkuhiljaa heräilemään. Saan itselleni vielä pienet torkut varastettua, kun laitan pojalle vielä hetkeksi tutin suuhun. Succes.

07:30 Imetän ja vaihdan vaipan 

08:00-09:35 Hymyjä ja kyyneleitä. Aluksi L hymyilee hirmuisesti, naureskelee ja seurustellaan pitkään. Yhdeksän jälkeen rupeaa uni viemään voittoa ja vähän kiukuttaa. Otan pojan syliini sekä sujautan tutin suuhun ja poika lopulta rauhoittuu ja silmät alkavat sulkeutua.
Siirrän pojan vaunukoppaan.
Kaksikerroksisessa talossa olemme kokeneet tämän helpommaksi, kuin sen että joutuisimme jatkuvasti juoksemaan yläkerrassa.

09:35-10:00 L nukkuu, itse kerään tiskit tiskikoneeseen ja laitan sen päälle. Vien myös puhtaat pyykit kaappiin, sekä kirjoitan hetken tätä.

10:00 L herää. Vaihdan vaipan ja päivävaatteet päälle. Vartin yli laitan pojan sitteriinsä ja harkitsen itsekin vaatteiden vaihtoa. Se ajatus keskeytyy, sillä L  yrittää hieman itkeskellä ja kokeilen lopulta onko pojalla nälkä. Hirveä virhe. Siitä seuraavan vartin poika kiljuu kurkku suorana, kun tyhmä äiti kuvitteli poikansa olevan nälkäinen.

10:30 Poika syliin, tutti suuhun ja sohvalle. L rauhoittuu siihen lopulta ja nukahtaa puoleksi tunniksi syliini. Päätän varasta tässä sitä kuuluisaa omaa aikaa ja katselen telkkarista huonoa saippuasarjaa, poika sylissäni.

11:00 Nostan pojan sylistäni pois vaunukoppaan ja saan viimein vaihdettua vaatteeni. Ryhdyn siivoamaan marsujen häkkiä ja leikkaan marsujen kynnet. Puoli tuntia myöhemmin, kun olen häkin saanut juuri siistiksi, herää L juuri parhaaksi ja ilmoittaa olevansa nälkäinen.
Tämä ruokahommelikin tuntuu välillä olevan sekunttipeliä.
Puolelta laitan pojan takaisin nukkumaan.
Kymmenen minuuttia myöhemmin päättää L vääntää kakat, joten se siitä nukahtamisesta.
How bad is my luck? No, onneksi se kumminkin ulos tuli. Haaveilen kahvista.

12:00 Kokeilen onneamme ulkona, kun ilmakin on suht siedettävä. Nähtävästi, kun tarpeeksi hiljaa kävelee, saa tuohon pikkuiseen tienpätkään uhrattua puolituntia vaunuttelua. L nukkuu vartin verran ja äiti haaveilee siitä, milloin isi päättää pitää isyyslomansa viimein.
Ja jos totta puhutaan, haaveilen myös tupakasta vaikka pitkään olen ollut polttamatta.

12:30 Kannan unisen L:n ylös pinnasänkyyn, jos se olisi mieluisa paikka jatkaa unia ja sen jälkeen, kyllä, KEITÄN KAHVIA.

13:00 Jatkan tätä postausta ja juon kahvia, itkuhälytin menee päälle pariin otteeseen, mutta L tuntuu vain tuhisevan omiaan. Käväisen uteliasuuttani katsomassa poikaa, joka unissaan vääntää tyytyväisenä pieruja.  En henno herättää, kun viimeinkin tuntuu nukkuvan.
Päätän samalla tilata vihdoin ja viimein netistä sen Hepe-kissaverkon noihin vaunuihin, jotta saan yrittää nukuttaa poikaa tuonne uloskin.

13:30 Surffailen netissä ja tilaan samalla miehelle kuvamukin isänpäiväksi. Poika vetelee sikeitä. Unohdan itseni facebookin maailmoihin ja seurailen mielenkiinnolla keskusteluja erinäisissä mammaryhmissä. Unohdan myös kokonaan puhtaat tiskit, jotka odottavat koneessa.
Vuoden mutsi taas väläyttelee.

2kk Neuvola

(Alkuun täytyy hehkuttaa, että jeij. Täysi kymppi <3)

Neuvola tosiaan, lempipaikkani aina... En tiedä miksi, mutta jotenkin aina tuntuu ettei sielläkään tule kysymystensä kanssa paljoa viisaammaksi. Pakon edessä saa aina jälkeenpäin googletella vastauksia.

Neuvolatäti jankkasi hirveästi sitä, etteivät nuo vatsanväänteet millään muotoa kaiketi voi johtua niistä d-tipoista. Vatsanväänteet vaan kuulemma ovat yleisiä tälle ikäkaudelle ja niistä syytetään herkästi niitä tippoja, kun ne sopivasti satutaan aloittamaan aina samoihin aikoihin.
Well, no sopivastippa ne vatsanväänteet lähtivät helpottamaan kun tipat pois jätettiin.
Meillä tosissaan oli vielä käytössä ne Rela dropsit, muuta en niistä voi näin jälkikäteen sanoa, kuin hyvät maitohappobakteerit ja silleen.

Painoa ei ihan ollut sitä viittä kiloa kuuttasataa grammaa, mitä henkilövaaka meille aiemmin eilen povaili. Mutta lähellä oltiin, kiloja L oli itselleen kerännyt 5,335kg.
Pituutta pojalta löytyy 56.5cm ja päänympärysmittaakin lisättiin 38,8 senttiin.
Rota-rokote nieltiin myös ilman suurempia itkuja tai pulautteluja. Hieman kyllä tunnuttiin kummastelevan uutta makua ja outoa naamaa, joka sen antoi.

Neuvolan jälkeen kävimme kaupassa ja apteekissa, jälkimmäisestä kävimme hakemassa neuvolatädin suosituksesta Cuplaton-tippoja. Vielä en niitä ole uskaltanut kokeilla, sillä ajattelin ensiksi katsella millainen savotta tuosta rokotuksesta meille ensin siunaantuu. Rukoilen ja toivon ja tanssin sadetanssia, että helpolla päästäisiin, sillä en vain henkisesti jaksaisi ihan heti taas viikkoa pelkkiä itkurutinoita, kun hyvälle mallille ollaan muuten jo päästy tavallistenkin vatsavaivojemme kanssa.

Nyt illalla ollaan hengailtu poitsukkeen kanssa ihan vaan sohvalla ja otettu rennosti!
Mamma tykkää - ehdin katsella jopa ne huonot saippuasarjani samalla.
Harmittaa ettei vaunuilemaan viitsitty lähteä, ulkona on niin pimeä ettei tolla meidän valottomalla pikkutiellä eteensäkään näkisi. Täytyy varmaan junttiutua entistä enemmän ja hankkia sellainen otsapantalamppu, jottei jokaista vastaantulevaa jänistä potki matkalla persuksiin.

Hei muuten, onko teillä kokemuksia noista Cuplatoneista?
Mimmoisia? Jakakaa niitä tämän ummikon kanssa!

L 2kk

Suurin ilonaiheemme viikonlopussa oli lauantai, jolloin pieni pesusienemme vanheni taas kuukaudella ja lasiin tärähti kakkonen.
2 kuukautta, jotenkin aika tuntuu juosseen eteenpäin, toisaalta taas tuntuu että tuo pötkylä olisi ollut elämässämme jo pidempään.

Mitäpä L, kaksikuukautisena jo osaakaan?

Valloittavaa hymyä väläytellään päivittäin useamman kerran.

Jokelletaan jo varovaisesti, käymme keskusteluja päivittäin.

Varovaista naureskelua on jo havaittavissa.

Kannattelee päätään jo jäntevästi, on jo pitkään nostanut päänsä ylös mahallaan.

L osaa myös jo kiukutellakin hienosti. 

Seuraa katseellaan.

On kiinnostunut jo paljon enemmän ympäristöstään, reagoi myös ääniin.

Edelleenkin osaa pissiä hienosti, aina tilaisuuden tullen, jomman kumman vanhemman päälle.
Poikalapset...

L myös jaksaa valvoa jo pidempiä aikoja, parhaimmillaan pari tuntia. Aamut ovat edelleenkin seurustelun kannalta ne parhaimmat ajankohdat.


Pari yötä on myös nukuttu jo hienosti ison pojan tavoin, kymmenestä kolmeen ja kolmesta puolikahdeksaan. Orastavaa rytmiä kenties?

Poikamme tuntuu kehittyneen aivan valtavasti jo niin pienessä ajassa ja ylpeys omasta jälkikasvusta roihuaa kovasti, mutta uskon saman tunteen olevan jokaisella äidillä omasta lapsestaan. 
Jokaiselle äidille se oma lapsi on aina se viisain, nopein ja ihastuttavin.
En ole kovin läheltä päässyt koskaan kokemaan pienen vauvan kehitystä ja kasvua, joten ehkä siksikin nämä pienet etapit tuntuvat niin hurjilta! 

Painoa ja pituutta tuntuu taas tulleen paljon, tänään saamme tarkat tiedot, sillä iltapäivällä suuntaamme koko perheen voimin neuvolatädin vastaanotolle. Eilen hain pientä osviittaa Ällän painosta maailman tarkimmalla tyylillä, menin itse ensin vaa'alle ja sen kaappasin pojan syliini ja kokeilimme uusiksi. Tällä tyylillä ja hyvällä matikkapäälläni sain pojalle painoa jotakuinkin 5,600kg, mikä aiempia mittoja katsellessa voisi pitääkin ihan hyvin paikkaansa. Ensimmäinen rokotuskin olisi edessä ja itse pidän kyllä sormet ja varpaat ristissä, ettei mitään vatsavaivoja tänne siunaantuisi.
Juuri nimittäin ollaan voittamassa d-tipoista aiheutuneita mahavaivoja.

Loppuun vielä jotain ihan muuta.
Täytyy kyllä sanoa, että tämä päätös jättää pojan kuvat pois täältä tuntuu hirveän vaikealta. Toisaalta, en halua että hänelle ikinä koituisi minkäänlaista haittaa siitä, että äiti joskus tunsi tarvetta jakaa arkeaan tuntemattomien ihmisten kesken, toisaalta haluaisin niin jakaa ihastuttavia hymykuvia myös teidän keskenne. Ja tiedän, että tämä kuvattomuus varmasti syö suurimman osan kiinnostuneista lukijoistakin pois hyvin helposti.
Sillä sanotaanhan sitä, yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


EDIT: HAHAHA, en suosittele käyttämään linkkiä, mutta kuka hitto on tänne tiensä löytänyt osoitteesta gaygalls.net? :DDDD And yes, I'm so gay that it hurts.

Koti muuttuu

Pikkuhiljaa ja hyvinkin viekkaasti,
ne
ovat ottaneet vallan kodissamme.

Vauvan tavarat.

Mihin tahansa suuntaan päätänsä kääntääkään, on siellä varmasti joku esine, joka muistuttaa tuosta pienestä tuhisijasta, joka muutenkin on vallannut läsnäolollaan koko elämämme.
Nyt tuo ihana poikamme on ottanut kohteekseen koko talomme.

Tutti siellä, pupu täällä, rätti pöydällä ja pieni haalari sohvalla.
Eteisessä järjettömän iso talvihaalari.
Keittiönpöydällä rintapumppu levällään.
Ristiäislahjoja leviteltynä sinne sun tänne.

Tiskikaapissa tuttipullo kuivumassa.

Tässä pienessä vauvan pesässämme alkaa Cosmopolitanin mukana tullut Mieskalenterikin näyttämään varsin irvokkaalta tapaukselta, lojutessaan viattomana olohuoneemme pöydällä.

Ei tätä enää oikein
lemmenpesäksi voi kutsua.

Mitä se raskaus aiheuttikaan kropalle?

Teen tästä ihan vain kirjallisen postauksen,
sillä en viitsi lisäillä tänne bikinikuvia ennen ja jälkeen- meiningillä.

Paino

Olen aina ollut laiha, ihan lapsesta. Pienenä eräs läheiseni jaksoi useasti ihmetellä sitä,  
kuinka olen pelkkää luuta ja nahkaa.
Todellisuus oli kyllä hieman toinen,
olin vain hoikka,
olotila jota tämä henkilö ei ollut tainnut koskaan kokeakaan.


Ihannepainoni oli hyvin pitkään 45kg ja sen painoinkin, semmoiset ikäkaudet 15-19 vuoteen kepeästi. Viimeiset pari vuotta ennen raskautta alkoi päässä järjen ääni koputtelemaan ja sain itselleni kiloja lisää, hitaasti mutta varmasti, ja lopulta painoin sen 50kg.
Ja se kilomäärä piti raskauteen asti.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä painokseni merkittiin 52kg, raskauden lopussa luku muuttui 63kg. Todellisuudessa lihoin raskausaikana 13 kiloa, tällä hetkellä, kohta 2kk synnytyksestä on ylimääräisiä kiloja vielä 4 jäljellä.

Arvet

Olin onnekas sillä osa-alueella, etten mahaani saanut yhtään raskausarpea.
Kumma juttu, koska kyseisellä alueella se iho tuntui eniten venyvän, mutta kyllä minäkin raskausarpia osakseni silti sain.
Minun arpeni sijaitsevat vain reisissä ja rinnoissa.
Molemmissa arvet ovat vielä selkeästi nähtävissä, reisissä olevat ovat ehkä haalistuneet hivenen paremmin, koska siitä kohtaa olen uskaltanut ihoani rasvata eri tavalla, kuin rintojen kohdalla. (Imetys)
Mutta eivät rintanikaan koko lailla arpiset ole ja uskonkin vakaasti siihen, että kun kuukausia menee eteenpäin haalenevat nuo rinnoissa olevat raskausarvet varmaan paremmin piiloon kuin reisissä olevat.

Rinnat

Kuten ylläolevasta voi päätellä, ei rintojeni iho enää ole yhtä kermanvalkea kuin aikoinaan, mutta kyllä näitä tissejä on muutenkin koeteltu. Kiinteys on auttamatta kadonnut alkuperäisestä, mutta onneksi vielä ei puhuta riipputisseistä. Jos rinnat pysyvät samoissa kuoseissa, kun ne pojan imettyä kaiken maidon tuntuvat olevan, voin sanoa pysyväni joten kuten tyytyväisenä niihin.

Kun maito alunperin nousi rintoihin, olivat ne aivan valtavat. Naureskelin peilin ääressä sitä, että näempähän etukäteen tulevaisuuteen, jos joskus silikonit haluaisin hankkia.
Sitä iloa kesti itselläni hyvin vähän aikaa, sillä omalla kohdallani maidontuotanto asettui aloilleen nopeasti ja alkuperäinen kuppikokokin on ollut takaisin jo yli kuukauden päivät. Omalla kohdallani en ikinä joutunut hyppäämään kolmea kuppikokoa ylöspäin maidontuotannon vuoksi, pelkästään kaarituettomat liivit riittivät parin päivän ajan.


Kroppa (yleisesti)

Omasin joskus hyvinkin selkeän tiimalasivartalon,
mutta ainakin vielä se on malliltaan hieman kadoksissa.
En ole mitannut koskaan vyötäröäni, mutta kokeiltuani vanha ylioppilasmekkoani voin varmistaa siihen tulleen senttejä lisää. Myös rinnanympärykseni tuntuu levinneen vanhoista muodoistaan, enkä tarkoita tällä sitä, että rintani olisivat jotenkin turvonneet tai kasvaneet.
Enemmänkin tuntuu, että kylkiluiden kohalla olisi tehty lisätilaa vauvalle.

Maha

Tähän osa-alueeseen olen suurinpiirtein tyytyväinen, jos mahasta kiinni ottaa ja venyttää, ei ihoa saa vedettyä metritorkulla kauemmas kehosta. Tämän hetkisestä tilanteesta löydätkin kuvan täältä.
Kyllähän tuohon on hieman ylimääräistä jäänyt, sivuille ehkä eniten,
mutta kyllä se kunnon treenillä kuntoon hoidetaan.

Ja se alakerta sitten?
Sanotaanko niin, että kyllä se ihan toimivalta värkiltä vielä vaikuttaa.

Ärtyneisyyttä ilmassa?

                                                        Syypää ovat ilmeisesti ne,

                                                                      juuri ne.

                                             Vauvaperheiden kauhistus, apu ja inhotus.

                                                                      D-tipat.

www.apteekkituotteet.fi

Eilen illalla koin inhottavimman illan ikinä tähän astisessa vauva-arjessani. Kyseiset tapahtumat käynnistyivät siinä kuuden aikoihin illalla, kun lähdimme käväisemään mieheni äidillä pikaisesti.
Jo siellä ihmettelin Lucan huonotuulisuutta, mutta itsepäisesti pidin häntä
puoli-istuvassa asennossa ja makuutin sylissäni tutti suussa.

http://www.verkkosivuapteekki.fi

Tutti lopulta tuntui tuovan sitä henkistä mielihyvää, joten miekkonen rauhoittui kuin rauhoittuikin syliini ja kohtahan sieltä vaipan kätköistä kuuluikin pieni prööt.

Itkuisuus helpottui,
hetkeksi.

Lähdimme kotiin hyvinkin nopeasti, sillä tunnustan,
olin toivonut hieman kahdenkeskeistä aikaa sen toisen perheemme miespuoleisen jäsenen kanssa.
Suunnitelma näytti toimivan hyvin, poika nukahti pitkästä aikaa omaan sänkyynsä vaunukopan sijaan ilman turhia itkeskelyjä, pääsimme jopa testaamaan itkuhälytintämme ensimmäistä kertaa.
Mutta juuri kun olo sohvalla alkoi olla lokoisa, havahtui rakkautemme hedelmä sängyssään. 
Ja siitä se lähti.

Kolmisen tuntia taas pientä iltaäreyttä, tosin tällä kertaa se äreys ei ollut vain pientä kitinää johon tutti toi avun, se oli suoraa huutoa. Kestän lapseni ihastuttavat itkut hyvin, kun tiedän ettei hänellä pahemmin mitään muuta hätää ole kuin nälkä, mutta viime iltainen itku oli jotain aivan muuta.
Kuin veitsellä olisi viilletty.

Mies yritti hetken aikaa rauhoitella poikaa suihkuni ajan,  sen jälkeen olikin minun vuoroni. Kävelytimme toista ja heijasimme, hyppyytimme kuin viimeistä päivää, mutta aina kun liike loppui jatkoi poika itkeskelyä. Kokeilin imettää lisää ja kun itku vain jatkui, kokeilin antaa korviketta kuvitellen pojalla olevan vain hirveä nälkä. Tissillä poika vain huusi, tuttipullo suussaan söi hetken ajan rauhallisesti. Mutta kun sylistä pois pääsi muisti hän ilmeisesti vatsavaivansa. Ja kyllä, nyt sanon suoraan että vatsanväänteet, koska itku helpotti melkein joka kerta, kun vaipan sisällä taas pörähti.
Ja se maha, se tosisaan pulputti kuin pieni vene ulapalla.

Minusta kyllä tuntuu, että tämän esikkomme kanssa menemme perse edellä puuhun vielä useasti, sillä olen kuvitellut ilta äreisyyden johtuvan nälästä.

Kahden vaipanvaihdon, useiden ilmapäästöjen jälkeen pienemme nukahti lopulta ennen klo. 23 illalla, taas vaunukoppaansa. Luoja että odotan sitä päivää, kun saamme pojan taas omaan sänkyynsä.

Nyt menevät meillä d-tipat pienelle tauolle ja katsellaan, muuttuuko poikakin säyseämmäksi iltaisin muutoksen mukana.

Ja ei, emme enää niiden itkutuntien jälkeen saaneet oloamme lokoisaksi siinä sohvalla.

www.apteekkituotteet.fi

Ristiäiset

Voin jo näin alkuun todeta olevani todella huono bloggaaja, mitä kuvaamisen suhteen tulee. Mielessäni oli kuvata koko repertuaari, niin ruokatarjoiluista lahjapöytiin, mutta juhlahuumassa se unohtui aivan tyystin. 

En lopulta ottanut itse kuvan kuvaa ja valtuuttamani valokuvaaja kuvasi pelkästään sellaisia kuvia, joissa näkyvissä on aina jonkun pärstä. Lopulta kuvasin pelkät ristiäislahjat :D

Ensimmäiset 1000-sanaani kirja ja Vauva- omistajan opas.
Tuo vauvahommeli on muuten ihan hauska opus :D

Varasimme ristiäisiä varten lähikirkkomme, josta löytyi sopivasti myös seurakuntasali ja pieni kahvio. Kahvittelun saimme siis hoidettua kokonaan samassa rakennuksessa.
Ristiäispäivänä saavuimme kirkolle jo kello 12 laittamaan paikkoja järjestykseen ja itse kastetilaisuus alkoi klo. 14:00.

Se kaksituntinen ennen kastetta oli kyllä aivan oma lukunsa, en esimerkiksi ollut koskaan ymmärtänyt kuinka vaikeaa on päättää miten tarjoilupöydän katat.
Kyllä siinä lautasten paikkaa mietittiin moneen otteeseen ja kiisteltiin siitä, laitetaanko lusikat kahvikuppeihin valmiiksi vaiko ei.

Nalle pehmoleluja, toisella Mariskooli hienosti jalkojensa välissä :D

Oma lukunsa oli myös pojan saaminen kastemekkoonsa, johon tämä hyvin selkeästi sanoi vastalauseensa - ensimmäistä kertaa nimittäin falskasi vaippa pojallemme ne kuuluisat niskapaskat. ONNEKSI kastemekkoa emme vielä olleet päälle saaneet, vaan vasta valkoisen bodyn ja sukkahousut, jotka olivat kyllä aivan pelastamattomissa. Pikaisen pesun jälkeen vedimme miehelle niskaan harmaat rytkyt mekon alle ja onneksi ne eivät pistäneet turhan paljoa silmiin.

Itse koko kastetilaisuuden ajan, hyvin ylensyönyt, poikamme nukkui eikä edes silmiään räpäyttänyt kun päätä kasteltiin.

Myös koko kahvittelu jäi pojaltamme noteeraamatta, sillä sama uneliaisuus jatkui vaikka syli vaihtui koko ajan :D Hyvin rauhaisissa tunnelmissa saimme siis pojan nimeä juhlia.

Ja kysytte, että mikä se lopullinen nimi olikaan?
Luca
Sukunimensä poika sai lopulta äidiltään, 
ja siitä löytyy niin D:tä ja Q:ta, joten yksi pieni C ei siinä pötkössä paljoa silmiin pistä.

Vaatesetti, tulee poika isäänsä :)

Hauska pehmolelu ja suloinen pieni torkkupeitto

Pikkuiset tossut ja villasukat

Jakkara, apinanleipäpuuta.

Pieni Mariskool ja villasukat

Itkuhälytin, nallepehmo ja kummit ry:n kuvakehys

Risiäisistä käteemme jäi ihanat muistot, kasa lahjoja ja suurin piirtein puolet 40 hlö:n kermakakusta,
hiukooko kenenkään kakkuhammasta kenties?

Siivouspäivää ja seurustelua

Viime yönä meillä nukuttiin historiallisen hyvin.

Poju meni iltaunilleen jo kymmeneltä ja herätti äitinsä vasta kahden aikoihin, syötön jälkeen nukuttiinkin taas puoli kahdeksaan asti. Pitkät uniputket tekivät tehtävänsä, joten itse jaksoin virkeänä noustakin jo silloin, mutta poju tuhisi untaan vielä parisen tuntia, kunnes kymmenen aikoihin heräsi seurustelemaan. Niiden parin tunnin aikana ehdin hyvin itse syödä aamupalani, vaihdella vaatteeni ja pujotella vasta pestyyn kastemekkoon oikean värisen nauhan rinnuksiin. Myöskin tiskikone tuli pyöräytettyä kertaalleen päälle.

Houkuttelin syyslomaa viettävän äitini tänne tänään seurakseni, taka-ajatuksena se että itse saisin rauhassa siivota talomme läpikotaisin, kun tuore mummu leikittäisi lapsenlastaan. Syy siivousurakalle löytyy lauantaina edessä olevista ristiäisistä, joiden vuoksi kauempaa tulevat mieheni sukulaiset jäävät luoksemme yökyläilemään koko viikonlopuksi.
Myöskin lattoita pestessäni antoi ämpäriin jäävä pikimusta pesuvesi viitteitä siitä, ettei niitä turhaan tullut hinkattua.

Pari tuntia sain hukattua aikaa siivoamiseen ja yleiseen juoruiluun äitini kanssa. Ulos lähdimme pienelle vaunulenkille heti, kun sää sen salli. Vaunulenkki teki tehtävänsä ja nyt meillä nukutaan päiväunia, myöskin äitini katsoi tämän sopivaksi merkiksi siitä, että hänkin voi kotiinsa jo palata. Nyt odottelemme vain perheen toista miestä kotiin, joka tuo mukanaan ruoan, sillä tämä äiti ei tänään jaksa hellan ääressä seisoskella.

Illalla edessämme on kauppakierros, josta on tarkoitus ostaa loput tarpeelliset ristiäisiin (maidot kermat jne) sekä itsellemme ruokatarpeet perjantaiksi. 

Viikonlopun ruokia ei varmaankaan tarvitse sen kummemmin ihmetellä, sillä minulla on sellainen kutina että voileipäkakusta tai piiraista saamme ainakin aamiaisen sunnuntaiksi.

Tiedät tulleesi äidiksi, kun...

... kenenkään toisen ihmisen suolen toiminnat eivät olleet ikinä kiinnostaneet niin paljoa.

... ennen ei keskusteluissa miehesi kanssa vilahdellut niin paljon sanoja pissa, kakka, pieru tai puklu.

... kukkanne elivät vielä pari kuukautta sitten

... sinäkin näytit suht elävältä vielä pari kuukautta sitten

... unohtelet asioita, joita et aiemmin olisi unohtanut. Esimerkkinä, tuttipulloa keittäessäsi unohdat
    sen olemassaolon siihen asti, kunnes savu toimii muistinvirkistimenä.

... et ole nukkunut öitäsi putkeen pariin kuukauteen

... muistelet joskus sitä, kuinka ihanaa oli vain loikoilla sängyssä

... mihin tahansa menetkään, etsin ensimmäisenä lastenhoitohuoneen. Tai mahdollisimman syrjäisen
    paikan imettämiselle

... seksi tuntuu, ainakin hetken aikaa, kuuluneen aivan toiseen elämään

... aina kun pääset vaateostoksille, suuntaat ensimmäisenä vauvaosastolle

... sinusta tuntuu, että kaikkialla minne menetkään, on vain äitejä lapsineen

... ne asiat, mitä ennen harjoitettiin auton takapenkillä ovat vaihtuneet tyystin toisiin

... myöskään, miehesi ei enää ole se ainoa kenen pitäisi oppia pitämään kätensä kurissa

... kotisi valtaa äärimmäinen kaaos

... kaikki ne asiat, jotka ennen tuntuivat tärkeiltä, menettävät merkityksensä

... sinusta on tullut mestari tekemään montaa asiaa kerralla.

kuva lainattu täältä

Viikonloppua

Fiksuna ja filmaattisenahan puhuin siitä kampaajalla käynnistäni, mutten koskaan jakanut lopputulosta teidän keskenne. Vaikkei kiinnostus huipussa olisikaan näistä alkusanoistani, niin kuvat kuitenkin jaan.

Hassua, että vaikka tästä leikkauksesta tosissaan sain kuvetta kaivaa enemmän, kuin ehkä olisin halunnut, jouduin silti juuri äsken sitä itsekin vielä saksimaan. Huomasin näet, että toinen puoli oli jätetty tuosta sivulta paljon raskaammaksi.  Ehkä tällä kuitenkin yhdet ristiäiset kehtaa juhlia?

Perjantaina tosissaan käväisin siellä kaupoilla, mutta mukaani ei tarttunut mitään muuta kuin kaksi pakettia Juhlamokkaa, kiitos Citymarkettien Hintarallien. Mekkoa niistä ei oikein millään saa, mutta miehelle tokaisin kotiin tullessani että hyvä alku jo on, nimittäin paketti per tissi.

Lauantaina korjasimme tämän valitettavan mekottomuuteni pyörähtämällä myös Vantaan puolella koko pienen perheemme voimin ja sieltähän se mekko lopulta kotiin lähti.
Tarkoitukseni oli panostaa, mutta kuinka kävi?
Mekko lähti kotiin H&M:stä ja hintaakin oli vain 29,90.

kuva täältä

Sunnuntaina olimme kotona ja äitini ja tätini käväisivät kylässä. Poju sai kehuja kovasta kasvamisestaan, kaksi leikittäjää ja äiti sai rauhassa taiteilla pöytään kotitekoisia lihapullia tomaattikastikkeella. Nam.
Ja mitä isi sitten sai? Isi sai tehdä pihahommiaan.
Illalla kävimme kovaa keskustelua pojan tulevasta sukunimestä.
Emme päässeet yhteisymmärrykseen mikä on valitettavaa, sillä....

Tänään menemme illalla papin puheille ja se maistraatin paperi tulisi palauttaaa täytettynä ja allekirjoituksillamme varustettuna.
Ja tosissaan, pojan koko nimen tulisi siinä myös näkyä.

Kuvia, jotka eivät liity tekstiin mitenkään.

Kuvat ovat eilisiltä vaunulenkeiltämme, lisäilin ne instagrammiin ja  sieltä nappasin ne vielä tännekin näkösälle.

Eilen ehdin juuri itsekseni tuskastella sen asian kanssa, että meillä ei enää juurikaan nukuta päivisin. Poju torkahtelee aina pieneksi toviksi, mutta kunnon parin tunnin unia ei tule vastaan missään vaiheessa. Koko ajan haukotellaan ja nukahdetaan lopulta vain tutin kanssa, ilman sitä itketään.

No, eilenpä sain poikani viimein unten maille, mutta pelkästään antamalla hänelle hieman korviketta. Tiedän hänen olevan juuri niillä viikoilla, jolloin ongelmaksi voisi todeta tiheän imun kauden, mutta tämä alkaa olemaan jo todella naurettavaa, jos sen aikana ei suostuta päivisin yhtään nukkumaan.
Ja selvästi ollaan silti väsyneitä.

Kun poika lopulta uneen pääsi, nukkui hän kaksi tuntia putkeen, heräsi ja söi rintaa ilman raivareita ja nukkui toiset kaksi tuntia.
Tosiaankin, henkimaailman hommia tämä lapsenkasvatus.

Mutta illalla, voi illalla...
Silloin koimme aivan tajuttomat rintaraivarit. Nyytti ei ole ikinä itkenyt noin, ensiksi syötiin hyvällä ruokahalulla mutta sitten se alkoi. Ja huuto vain yltyi, kun rintaa yritti uudemman kerran tarjota. Tutista löytyi lohduke, jonka parissa viihdyttiinkin parikymmentä minuuttia.

Uudemman kerran kun yritin imettää, mentiin saman kaavan mukaan.
Aluksi hyvä, kohta taas ei.
Ja taas itkettiin.
Hyvä niin pitkään, kun tutti pysyi suussa,
kun se tippui taas itkettiin.

Mies sai pojan nukahtamaan jossain vaiheessa, mutta ajasta en tiedä, sillä itse nukuin jo siinä vaiheessa sohvalla. Heräsin yhdeltätoista siihen, kun poika ähisi ja tuhisi nälkäänsä sohvan vieressä vaunukopassa, mies oli ilmeisesti jättänyt pojan siihen nukkumaan ja mennyt nukkumaan itsekin.
Ei näemmä ollut minua hennonnut herättää.

Tällä kerralla ruoka maistui hyvin ja ilman itkuja. Myöskään nukahtamisessa ei ollut ongelmia.

Tänä aamuna sain mitä mainioimman herätyksen, sillä poika ähisi ja piereskeli kuin mikä vieressäni. Lopulta totesin pelin olevan menetetty ja silmäni avatessa vastassa oli mitä ihanin hymy.
On se vain niin suloinen.

Kohta lähdemme taas yllänä kyviin maisemiin löntystelemään, jos sää sen sallii.
(Eilen jo kirosin luontoäitiä päättämään siitä, että sataako vai paistaako se aurinko, sillä se jatkuva vaihtelu sai minut näkemään punaista.)

Jossain vaiheessa iltapäivällä ystäväni tulee käymään kahvilla ja sen jälkeen myöhemmin illalla, miehen tultua kotiin of course, lähden erään toisen ystäväni kanssa Leppävaaraan etsimään itselleni mekkoa ristiäisiin.
Jokainen täällä päin asusteleva voi itsekseen miettiä, missä mahdollisesti saatan siellä Leppävaarassa käydä.


köh, Sello, köhköh

Have a great day,
everyone!

Sairaalakassi - mitä oikeasti tarvitsin.

• Neuvolakortti
• Hammasharja ja -tahna sekä omat peseytymistarvikkeet (mm.shampoo)
• Meikkipussi  (ihan tätä omaa turhamaisuutta varten)
• Rasvoja ja rasvoja
• Hiusharja
• Lukemista
• Puhelin +laturi
• Kamera
• Imetysliivi
• Omat sukat ja sisätossut
• Liivinsuojuksia
• Itselle vaatteita, jotka eivät purista.
• Vauvalle kotiinlähtövaatteet
• ( Evääksi pientä naposteltavaa kuten suklaata tai keksejä )

Tälläisellä listalla lähdin arpomaan silloin aikoinaan sitä, mitä sairaalakassiini sisään sujauttaisin. Listä muuttui ja muuttui, mutta lopulta mukana olivat suurinpiirtein seuraavat asiat :

• Neuvolakortti, 

Tämä nyt oli aivan itsestäänselvyytenä mukana, vaikkei kyseiseen korttiin ainakaan minun kohdallani mitään raapusteltu.

• Hammasharja - sekä tahna ja peseytymistarvikkeet,

Jeps mukaan lähti, hammasharja sekä tahna olivat ylläri aivan tarpeelliset. Omat peseytymistarvikkeet, eli shampoo ja saippua, taas eivät ehkä niin. Sanoisin että makukysymys jokaisen kohdalla, hiukset pesin kyllä omalla shampoolla, mutta muuten käytin kyllä sitä mikä siellä seinässä roikkui. Ei hirveästi hotsittanut noita tikkejä huuhdella ties millaisella mandariinimömmöllä.
Fiksuna unohdin hoitoaineen kotiin. Olin muuten sen näköinenkin. Naamamömmöt olivat myöskin mukana ja niitä kanssa käytin.

• Meikkipussi

Lähti laukkuun ja tuli sitä hieman sudittua turhamaisena naamaan, varsinkin kun uskaliaana lähdin kanttiinissa käymään. Jotain luksusta sen ruman sairaalamekon kanssa. Jos  "kehtaat" mennä meikittä niin mene.

• Rasvoja

Kasvorasva sekä vartalovoiteet oli mukana, kroppaa ei lopulta pahemmin tullut rasvailtua.  Myös kipeytyneisiin nänneihin sain rasvat ihan pyytämällä/pyytämättä, joten sitäkin rasvaa roikotin turhaan mukana.

• Hiusharja

Unohdin. Ja siltä näytinkin. Oli fiksu yhdistelmä tosissaan, tuo hoitoaineen sekä hiusharjan unohdus. Voin kuvitella, että hiuksia olisin harjannut jos harja olisi mukaan lähtenyt.

•  Lukemista

Sofi Oksasen Stalinin lehmät kulki mukana ja asui kassissa. En avannut kertaakaan, ehkä syynä saamamme perhehuone ja miehen läsnäolo (mies tosin luki pari ensimmäistä sivua omasta kirjastaan) Lähinnä tuijottelimme toisiamme, vauvaa ja odottelimme ruokaa koko sairaalassaoloajan. Ja nukuimme. Jos yksin olisin ollut, ehkä olisin muutaman sivun lukenut. Omalla kohdalla tämän mukana oleminen oli siis aivan turhaa, vaikka kirjana onkin hyvä.

• Puhelin +laturi

Käyttöä oli, osastolla ei ollut muita puhelimia saatavilla kuin omat kännykät. Ja laturi, noh. Ilman sitä ei pitkälle pötkitä, ei ainakaan näiden nykyajan kosketusnäyttöpuhelimien kanssa. Terkut vaan sinne Samsungille.

• Kamera

Itsestäänselvyys, jos siis jotain haluat ikuistaa. Kyllä niitä kuvia vaalitaan vielä monta vuotta.

•  Imetysliivit

Mukaan lähti, päälleni päätyivät vasta kotiin lähdettäessä. Yksinkertaisesti ilman näitä vain oli helpompaa, varsinkin se toinen yö kun lapsi itki rinnalle puolen tunnin välein.  Enkä ruokaakaan hakiessani jaksanut moisia taistella päälleni - mieluummin heitin sen aamutakin niskaani eikä ketään kiinnostanut, hyllyivätkö rintani ilman liivejä sen alla.

• Omat sukat ja sisätossut

 Sukat olivat jalassa, kun synnärille menin ja kun kotiin lähdin. Muuten käytin osaston sukkia, vaikka ne aika monot olivatkin. Sisätossut otin lopulta mukaan ja se oli kyllä hyvä päätös sillä ne osaston vaihtoehdot olivat tosissaan aika ällöttävät. Plus, että sain kehuja Reinoistani kätilöiltä. Jos oikein kammoinen on, ehkä suihkutossut olisivat olleet vielä hyvä valinta, varsinkin jossei suihkulliseen perhehuoneeseen pääse. Kättärillä ainakin se käytävällä sijaitseva yhteissuihkun luulisi olevan jalkasienen kasvukehto.

• Liivinsuojuksia

Ei ainakaan allekirjoittaneella se maito lähtenyt suihkuamaan kuin taikaiskusta, joten nämäkin otin varmuudenvuoksi käyttöön vasta kotiin lähtiessä. Tarvetta vain ei ollut.
Ja myöskään, kun liivejä en osastolla käyttänyt niin miksi niitä olisin suojannutkaan.

•  Omat vaatteet

Osaston vaatteita käytin, se vaan meni helpommin niin vaikka ne aika rumia ovatkin. Ei tarvinnut miettiä pyykinpesua kun kotiin pääsee, eikä varmasti mikään vaate hiertänyt mistään. Itseasiassa, en tainnut nähdä yhtäkään naista meidän osastollamme joka olisi omissa vaatteissa siellä kulkenut, muuten kuin kotiin lähdettäessä. Itsekin vedin omat vaatteet niskaan vasta kotiin lähdettäessä.

• Vauvan kotiutumisvaatteet

Jos ei perhehuoneeseen jää, voi mies varmaankin nämä perästä tuoda. Ja jos perhehuoneeseen jää, niin pienenä vinkkinä: se turvakaukalo kannattaa ottaa myös mukaan. Meillä olivat siis vaatteet mukana varmuuden vuoksi, jos perhehuoneen saamme. Eri paikkakunnilla sen saamisen varmuus saattaa olla tuurista kiinni, täällä ainakin.

• Eväät

Synnytykseen ja osastolla oloon otin mukaan pillimehuja ja ne kyllä tulivat kaikki juotua. Varsinkin imettäessä tuo pillillä juominen oli pelastus - samoin synnytyksessä.  Osastolla tosin sai mehua kannutakin - mutta join mieluummin omat mehuni pois. Muita eväitä ei itselläni ollut, mies tosin asteli osastolle ruokakassin kanssa ja hyvä niin - koska koko yön ja aamun syömättömyyden jälkeen odotti häntä osastolla kasvissosekeitto. Ja voitte arvata kuinka täyteen hän siitä tuli. Mukaan raahatut lihapiirakat lämmittivät silloin, niin mieltä kuin vatsaakin.

Ja ne sairaalan siteet ja alushousut,
voin tunnustaa että itse käytin - ihan oman mielenrauhan vuoksi. Se minkä synnytyssalissa sain oli tosissaankin melkoinen vaippa, mutta itse osastolla tarjolla olleet olivat ihan mukiinmeneviä. Ja eiväthän ne verkkohousut seksikkyyden multihuipentumia olleeet, mutta ajoivat asiansa. Pysyivät paikallaan eikä kyllä ohivuotoja tullut, mutta itselläni se jälkivuoto oli kylläkin aika vähäistä.

Nämä toimivat itselläni, mutta jokainen varmasti tietää parhaiten sen, mitä itse luulisi tarvitsevansa. Tai mitä luulisi kaipaavansa.

Lime-valkosuklaakakku

Tuskailin eilen vaikean päätökseni kanssa, sillä halusin tehdä jonkunlaisen kakun ristiäisiin. Ongelmana vaan oli se, että olisin halunnut sinne juustokakun, mutta vieraina on niin monta jotka toivoivat laktoositonta tarjottavaa ja juustokakkujen suhteen yhdessä asiassa olen suht ehdoton, käytän niihin vain Mascarponea. Ja valitettavasti sitä ei saa laktoosittomana, jossei sitä itse tee, mutta sekin ohje tuntui niin vaikeatekoiselta että päätin jättää yrittämättä.

Näin ollen tämä herkullinen repsepti jäi testaamatta ja vaihdoin tilalle Valion hyvin simppelin reseptin Lime-valkosuklaa kakusta, tämäkin tosin valmistuessaan on vain Hyla - mutta on sekin tyhjää parempi.

 

Kokeilin myös tätä kasvispohjaista Vegegeliä korvaamaan liivatelehtiä, koska meille on juhliin tulossa ainakin yksi kasvissyöjä joka ei liivatelehtiä käytä. Harmittavaa kyllä lopputulos ei ollut toivottu eikä kakku ollut kunnolla hyytynyt viiden tunnin jääkaapissa olon jälkeenkään.

Ehkä vika oli käyttäjässä - ehkä tuotteessa tai ehkä kakun ei olekaan tarkoitus hyytyä samalla tavalla kuin juustokakkujen. Mene ja tiedä, mutta itse kuitenkin kaipasin vielä paremmin hyytynyttä lopputulosta. Joten voi olla että itse ristiäiskakussa joudun kuitenkin käyttämään liivatelehtiä, vaikka sen myötä meillä olisikin yksi tyytymätön vieras.
Kumminkin, ihan kaikkia ei voi aina miellyttää.

 Ja lopputulos?

Harmittaa hirveästi etten ottanut kuvaa kakusta ENNEN kiilteen lisäämistä.

Ulkonäkö oli paljon parempi, sillä kiillettä lisätessä tuo valkosuklaaraaste valui moneksi pieneksi epämääräiseksi kasaksi sinne sun tänne ja lopputulos oli sutaisten tehdyn näköinen.
Muutenkaan en tykännyt kiilteestä tässä - koska olin värjännyt rahka ja kermavaahtomassan sinisellä elintarvikevärillä teki se omasta mielestäni kakusta jo muutenkin "koristellumman" näköisen, joten kiilteen olisi hyvin voinut jättää lisäämättä.

Lopullisesta kakusta kiille tulee jäämään pois

Mitäs pidätte?

Neuvola

Viime yön syömisaikataulu meni hieman pipariksi aamua kohden, jonka takia Nyytti herätti äitinsä tuntia ennen kuin herätyskellon oli tarkoitus soida.
Siinä unenpöpperöisenä syötin pojun ja jätin hänet vielä meidän sänkyymme nukkumaan, sillä sain varastettua itselleni siinä rauhallisen ajan omille aamutouhuilleni.

syy rakastaa syksyä? syyskengät, joita ei kesällä viitsi pitää.

Neuvola-aika oli 09:40, joten herättelin pojan kahdeksan pintaan ja kerrankin itse aivan valmiina laittelin pojan valmiiksi ensimmäiselle tapaamiselleen lääkärisedän kanssa. Lähdimme ajelemaan neuvolaa kohti hieman yhdeksän jälkeen ja olimme lopulta perillä parikymmentä minuuttia etuajassa. Ja kuinka kävikään, lääkäri oli myöhässä kymmenen minuuttia.
Istuskelimme aulassa sen puoli tuntia kiltisti, poikakin nukkua tuhisi nätisti eikä pahempia älähdellyt. Olin varma, että heti kun huoneen ovi avautuisi aloittaisi poika kiukkuraivonsa, mutta väärässä olin. Mielenkiintoa riitti pojallakin, joten koko neuvolakäynti päästiin läpi ilman itkun itkua.

tämmöisiä ilmestyi eilen pihallemme 3kpl. Epäilen, että mieheni äiti on näiden takana.

"Terve poika! Cor et pulm avsk 0. Punaheijaste +/+ Aukile norm. A bd 0. Lonkat norm. Testis +/+ Fem +/+ Moro +/+ Tonus norm. Kasvaa hyvin"

Ja mitä me ymmärsimme. 
Terve poika, normaali aukile, normaalit lonkat ja ilmeisesti myös kivekset löytyvät. Ja että kasvaa hyvin.

Ja voi olla, että tuossa lääkärin tekstissä on kauheasti väärin kirjoitettuja sanoja, siansaksalta kuulostavan lääkäritermistön lisäksi tohtorisedällä oli nimittäin aivan hirveän epäselvä käsiala.

Painoa löytyi 4,950kg sekä pituutta 55 cm. Päänympärys oli kasvanut sentillä kolmeenkymmeneenkahdeksaan (38) :)

Neuvolan jälkeen sain pojan nukkumaan ja aloin itse työstämään harjoituskakkua ristiäisiä varten. Siitä lisää joko tänään illalla tai huomenna, sillä lime-valkosuklaakakku on nimittäin tällä hetkellä hyytymässä jääkaapissa. Enkä viitsi luomustani esitellä keskeneräisenä.

Viikonloppu ja ristiäisistä

Viikonloppuna saimme viimeinkin sähköt kylpyhuoneeseemme ja olen täysin rakastunut niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin lattialämmitys. Yhdestäkään kylpyhuoneesta, joka kodissani on sijainnut, ei ole tuollaista luksusta ikinä löytynyt, mutta nyt siihen on tullut muutos.

Ja se tuntuu niiin kivalta paljaille varpaille.

Muuten viikonloppumme olikin aika tavanomainen,
paitsi sunnuntai, jolloin jätin nuo mieheni pariksi tunniksi kahden kesken ja säntäsin  ystäväni luo, ristiäistarjoilut mielessä. Meillähän ei tuossa hellassamme uuni tahdo toimia, joten en halunnut lähteä yrittämään kasvispiirakan kokeilua omassa uunissamme. Ja toiseksi, kyseinen ystäväni on kasvissyöjä, joten uskoisin hänen osaavan taikoa maistuvamman kasvispiirakan vieraillemme, kuin minä itse. Joten lähdin häneltä uunia lainausta sekä leipomisvinkkejä kerjäämään.

Maistoin tuolla reissulla myös ensimmäistä kertaa olutta yli 10kk, ja täytyy sanoa että jo se yksi hujahti hetkeksi nuppiin.

Piirakkaamme päätyi lopulta hyvinkin yksinkertainen täyte, joka sisälsi fetaa, kirsikkatomaattia, paprikaa sekä kesäkurpitsaa. Ja täytyy sanoa, näin vannoutuneena lihansyöjänä että hyvältä nuo kasvikset ainakin tuossa muodossa maistuvat. Itsehän en pidä fetasta enkä paprikasta, mutta tuossa piirakassa niiden olemassaoloa en edes huomannut. Löimme myös lukkoon ristiäistarjoilut.

-Voileipäkakku (kinkku, mieheni ystävä tekee)
-Herkkusieni-tomaatti-mozzarella piiras
-Feta-kirsikkatomaatti-paprika-kesäkurpitsa piiras (kasvissyöjäkaverini tekaisee molemmat piiraat)

-Kermakakku-unelma (tilataan, siksi tästä kakusta ei ole juurikaan isompaa näkemystä vielä)
-Lime-valkosuklaa juustokakku (leivon itse)

Näiden lisäksi vieraittemme suuhun päätyy myös ne tavalliset kahvit/teet/mehut ja ehkä me Domino-keksejäkin vielä taiomme lautasille, varsinkin pienemmille juhlavieraille.

Mitään kolmen ruokalajin illallisiahan tässä ei ole tarkoitus viettää, mutta toivottavasti nämä riittävät. Vieraita on näillä näkymin tulossa 24, mutta luvusta voi vielä lähteä kolme pois, riippuen siitä ottaako oma isäni osaa ehkä ainoan lapsenlapsensa ristiäisiin. Kihisen kiukusta, mutta en kyseisestä asiasta viitsi tämän enempää puhua. Jos isäni ei viitsi lähteä, eivät isovanhempanikaan pääse tulemaan ja tämäkös vasta ottaa päähän vieläkin enemmän.

Hieman jo alkavat hikikarpalot nousta otsalle, sillä
ristiäisiä nimittäin vietetään 20.10 ja päivät alkavat hupenemaan hitaasti, mutta varmasti.

                 Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa ja tämä mamma palaa oman tuhisijansa luo :)

Oudot rintaraivarit

Yleisesti ottaen meillä on tuo imetys lähtenyt hienosti käyntiin,
maitoa tuntuu riittävän ja poika ei turhia tissilla asu, välillä tosin tahtoo heittäytyä leikkisäksi.
Nekin kerrat yleensä rauhoittuvat sillä, että annan tutin toiselle hetkeksi ja sen jälkeen yritetään uudestaan.

Nyt pari viikkoa hyvin vaihtelevasti toinen on saanut aivan käsittämättömiä rintaraivareita.
Tiedän, rintaraivarit ovat yleisiä,
mutta 
meillä poika raivoaa pelkästään "illan viimeisellä syötöllä", ei ikinä muulloin.
Aamulla ja päivällä, kaikki on yleensä aivan hyvin,
mutta siitä viimeisestä syötöstä ei tahdo enää tulla yhtään mitään.

Alku menee aina hienosti, mutte hetken jatkuneen imetyksen jälkeen se alkaa.
Ja silloin huudetaan ja ärjytään ja revitään rintaa kuin viimeistä päivää ja vain siksi, että siihen lopulta voisi rauhoittua hetkeksi ja aloittaa koko raivo taas alusta.

En osaa sanoa, onko poika oikeasti niin nälkäinen vai mistä on kyse,
sillä eilen illallakin rauhoittui lopulta vasta vaunukoppaansa tutin kanssa.
Ja sitä tuttia imettiin kyllä niin intensiivisesti että.

Mutta tuskin toinen nukahtaisi ja tyytyisi tuttiinsa,
jos oikeasti maha kurnisi?

Ja täytyy kyllä todeta, että tuona imetyksen hetkenä,
mietin useasti että kohta tämä saa jäädä.

I'll whip my hair.

On muuten ärsyttävä, tuo biisi.
 
Miksi ihmeessä olen hereillä jo nyt?
Ai niin, i has a kid.

Miksi ihmeessä katselin digiboksiin tallennettua jaksoa Kauniista ja Rohkeista aamukuudelta?
Miksi digiboksiltani edes löytyy tallennettuna Kauniita ja Rohkeita.
Believe me,
en ymmärrä itsekään.

Mutta näinä aikaisina aamuina,
tuollaine järjetön saippuaooppera
vain on sitä parasta.

-------

Tänään pääsen muodonmuutosleikkiini, sillä kello viideltä minua kutsuu kampaajantuoli.
En itsekään ole enää ihan varma siitä, millaiseen kuosiin haluan tukkani asettuvan, mutta toivon kampaajalla olevan myöskin joitain ideoita.
Varta vasten pyysin nimittäin jonkun sellaisen,
joka osaa taikoa asennetta hiuksiin.


Olen siitä ehkä poikkeustapaus, etten pidä takataskussani minkään luottokampaajan puhelinnumeroa,
itseasiassa en edes koe omistavani luottokampaajaa. Pienempänä tosin kävin vain sillä yhdellä, mutta sekin siksi, että äitini kävi kyseisessä kampaamossa.

Nykyään voisi sanoa että toimin kuin mehiläinen kampaamoiden suhteen,
hypin kukasta kukkaan, 
enkä sillä toisella tavalla.

Nytkin ainoa syyni, miksi tuon kampaamon valitsin, löytyy siitä kätevästä syystä että se sijaitsee kauppakeskuksessa, joten aukioloajatkin ovat hyvin laajat. Kuinka monesta muusta nimittäin löytäisit perjantai-illalle ajan keskiviikkona? Ja varsinkin ilta-ajan, sillä tuo junnuseni tuskin osaisi arvostaa kampaamokäyntiä äitinsä tavalla, mainittakoon niitä kemikaalihöyryjä joille hän siellä altistuisi.
Joten, pojat viettäkööt illan kahdestaan,
sillä tämä mamma lähtee hemmoteltavaksi.

Tai, no.
On se päähieronta aika hemmottelua.

Sitterikokemuksia

Testattiin ensimmäistä kertaa tuo meidän Rätt Start:in Pingu sitteri

Ja kuinka kävikään?

Lisää kuvateksti

Poju nukahti,
ilmeisesti siis ihan ookoo ostos.

Make me feel like I'm ....

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka ihmiset tykkäävät kertoa meille, millainen poikamme on. 

Koomisen tästä tilanteesta tekee se,
kun muut ihmiset kertovat meille sen, kuinka kiltti lapsemme on.
Ja juuri sellaiset rovaniemen mummot, jotka näkevät lastamme vain satunnaisesti.

Kyllä poikamme on kiltti suurimmaksi osaksi ajasta,
mutta kyllä meilläkin iltaisin välillä tapellaan nukahtamisen kanssa.
Ja itketään vatsavaivoja tai ihan muuten vaan välillä kitistään.

Ja juuri niiden pitkälle yöhön venyneiden iltojen jälkeen, minua ei juurikaan kiinnosta kuulla teiltä jotka eivät mistään mitään tiedä, siitä
kuinka kiltti poikamme onkaan.

Myöskään, koska poikamme on niin kiltti, en ilmeisestikään saa itse ilmaista omaa mielipahaani siitä, kun tämä ja tämä ilta meni niin myöhäiseksi ja nyt väsyttää.
Koska eihän meillä ole koliikkilasta, 
kyllä meillä silloin valvottiin niin ja niin pitkään, on tuo teidän poika kyllä niin kiltti.

Ja oli aihe mikä tahansa, aina löytyy joku jolla on ollut kurjempaa.

Kerran avauduin hieman toiselle ihmiselle omista synnytysmietteistäni ja siitä, kuinka pahalta minusta tuntui se, että sain siellä vuodeosastolla kärvistellä yksinäni ilman miestäni.
Ja siitä, kun kipuihini sain lopulta helpotusta vasta epiduraalista.

Niin tietysti löytyy joku, joka sai kaikki lapsensa synnyttää yksinään ja niin nopeasti, ettei mitään kivunlievityksiä ehditty antaa.

Kyllä, surullista hänelle.

Mutta oma kokemukseni voi siltikin tuntua pahalta omasta mielestäni.

Oikeasti, kanssaäidit.
Tarvitseeko meillä itsellämme aina olla kurjempaa, kuin kaikilla muilla?