Yhdeksän kuukautta

Tuo pieni kottaraiseni on nyt kaikkien laskelmien mukaan viettänyt tässä maailmassa suurin piirtein saman ajan, kuin mitä aikoinaan mahassani.

Tosin, tämä mahan ulkopuolella vietetty aika tuntuu hujahtaneen tuplasti nopeampaa vauhtia.

  
Pellavapääni
 

Hurjaltahan tämä jo alkaa tuntua sillä parin vaivaisen kuukauden jälkeen lapseni on jo vuoden ikäinen.

 Hampaita on edelleen vain kaksi kappaletta alhaalla, lisää odotellaan ja ilmeisesti saatetaan tehdäkin piakkoin. 

Yritämme tällä hetkellä siirtyä kolmista päiväunista kahtiin ja vaikeimmaksi taitaa muodostua tuon lapsen saaminen ymmärtämään, että hän todella on jo kykenevä valvomaan pidemmänkin pätkän, kuin pari tuntia (eilen repäisi ja kiukutteli itsensä valvomaan viisi tuntia putkeen..)

Unelias tapaus tämä lapsemme, tosissaan. 

Ruokaa menee vaihtelevalla tahdilla, välillä nälättää enemmän ja välillä vähemmän. Välillä kiinnostuksen kohteena on kaikki muu, paitsi itse ruoka.

Heräämme edelleen 06.30-07:00 välisenä aikana ja aamupala syödään ennen puolta kahdeksaa. Ennen se oli puuroa, mutta nyt puuro on tökkinyt niin pahasti noissa aamuissa että kahteen otteeseen olen antanut pelkkää hedelmäsosetta.

Sitten oleillaan, ulkoillaan ja tehdään kotihommia.

 Uusilla kahden päiväunien rytmillä syödään lounas (kasvis-ja liha/kanasose) puoli kymmeneltä, jonka jälkeen painutaan pehkuihin 

Jos unia tarvitaan kolmet (aikaisempi herätys tms) nukkuu L yleensä yhdeksästä eteenpäin puoli tuntia/tunnin.
Tästä nyt yritetään kovasti päästä eroon, tänään onnistuimme.

Kahdentoista aikoihin ollaan juotu maitoa ja hedelmäsose syödään puoli kahdelta/kahdelta. 

Kolmen/neljän aikoihin nukutaan taas pieni pätkä,

puoli viideltä/viideltä päivällinen ja taas touhutaan.
Seiskalta aletaan valmistautua nukkumaan menoon, käydään pesulla ja iltapuuro tarjotaan nenän eteen puoli kahdeksalta.
Unessa ollaan kasilta ja sen jälkeen äiti ja isimies rentoutuvat mm. tiskauksen merkeissä ja ulkokukkia kastelemalla. 

Vaatekoko on pysynyt suht samana, vielä menevät jotkut 68 kokoiset bodyt hyvin, mutta kaikki housut ovat melkeinpä jo kokoa 74.

Vaippakoko nelonen, Pampersin Easy Up:it ja Baby Dry.
Joskus Liberoakin.

Mitään maailmaa mullistavaa kehityksen puolella ei ole tapahtunut, joten kärrynpyöriä ei täällä päässä vielä pahemmin heitellä, mutta hiljaa hyvä tulee.

"Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit,
me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit
Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen
silmänurkkiin kuivuu kyyneleet, 

sä matkaa teet"

Kunpa oppisit ajattelemaan.

Yö- Ihmisen Poika

Perjantai

Aamumme alkoi tänään poikkeuksellisesti sähkökatkon merkeissä.
Minari herätteli minut jo hieman ennen kuutta, mutta nukahti lopulta uusiksi. Minä tosin olin taas kerran siinä vaiheessa jo aivan hereillä, joten itse kapusin alakertaan.
Jo huoneen ulkopuolella huomasin ettei pieni yövalo rappusissa pala ja olohuoneessa oleva digitaalinen kelloradio on pimeänä. 

Keittiöstä löysin vielä miehen jättämän lapun, että sähköt olivat menneet hieman ennen hänen töihin lähtöään.

Siinä sitten hetken aikaa pohdiskelin vaihtoehtoja aamupuurolle, mutta onneksi sähköt palasivat ennen puolta kahdeksaa ja hieman ennen, kun L uudemman kerran heräsi.

Meillähän sähkökatkos tarkoittaa sitä ihananuutta, että edes vettä emme saa kaivosta ja lämmityskin toimii pelkästään puulla. 

Pari talvea sitten, niiden pitkien sähkökatkosten aikana, mies joutui ottamaan töistä vapaata pitääkseen lämpökattilassa lämpöä yllä, jotteivat putket vain jäätyisi.

Mutta tosissaan, siitä pienimmästä.

Parin viime päivän aikana tuolle minimiehelle on avautunut kokonaan uusi maailma lattiatasoa korkeammalla, sillä poju on nimittäin oppinut kiipeilemään ja nojaamaan tukea vasten polvillaan (välillä myös jalat suorana). 

Parhaimmat paikat, joita vasten poika tykkää nousta ovat sitteri, säkkituoli sekä olohuoneen pöydän alataso ja sen korkeammalle ei ihan vielä päästä. 

Tosin sohvanreunan ja televisiotason korkeutta mittaillaan jo kovasti katseella sekä kädellä kurkotetaan.

Ihaninta tässä kiipeilyssä on aina se moksahtava alastulo varsinkin nyt, kun en tämän kipeän olkapääni kanssa kunnolla pysty poikaa ylös nostamaan ja tietysti nyt, kun kuolhuja tulee nonstoppina pitäisi syliin päästä vähän väliä.

 

Eilen otettiin jo pariin otteeseen ensimmäisiä konttausaskelia, mutta konttauksen ideaa ei tuo pikkuinen tuntunut ihan vielä ymmärtävän, sillä ryömiminen on vielä ykköskeino liikkua.

Istuminen on seuraavanlaista:

Syöttötuolissa istutaan jo selkä suorana sekä silloin, jos pojan istumaan laittaa aikuisen toimesta. Itekseen hän kampeaa itsensä tuollaiseen asentoon ja ottaa tukea toisella kädellä ja puuhastele näin aikansa, kunnes taas kääntyy mahalleen ja jatkaa matkaansa.

Nyt alkaa minustakin välillä tuntua siltä, että silmät selässä eivät olisi mikään huonompi lisävaruste...

Ostoksia!

Pellavapusero, 80cm

  

Shortsit, 80cm

Pellavahousut, 80cm

  

Arvata saattaa, että suurinosa ostoksista koskee aina tuota pientä jässikkää.
Näiden lisäksi olen ostanut hellehatun, mutta kaippa semmoinen pitäisi toinenkin hankkia varahatuksi. 

Itseäni raaskin lahjoa tällä Rimmelin uudella huulilakalla sekä hiusvärillä, sillä juurikasvu alkaa olemaan jo aika armoton.

Meillä muuten harjoitellaan kovaa vauhtia istumista!

Tässä jo itsekin toivoo, että pian onnistutaan sillä turhautuminen tuntuu välillä olevan niin suurta ettei mitään rajaa.
Äidin pieni mattimyöhäinen <3

Muistelua: 6kk

Tänään pärähtäneen kuukausiluvun kunniaksi ajattelin tehdä yhteenvedon viime kuukaudestamme. 

6kk

Syöminen
 L päätti puolen vuoden kunniaksi vieroittaa itsensä aivan kokonaan imetyksestä. Aluksi rinta kelpasi öisin, mutta hyvin pian myös yösyönnit loppuivat joten niiden myötä loppui koko imetys. Onnistuin siis juuri ja juuri imettämään pojua sen puoli vuotta.

Soseita aloimme syömään enemmän, kasviksista tutuiksi tulivat bataatti, porkkana, kukkakaali, parsakaali, peruna ja maissi. Hedelmistä päärynä, mango, persikka sekä banaani. Omena maistettiin myös, mutta siitä luovuimme vielä hetkeksi. Mustikkaa, vadelmaa sekä ruusunmarjaa olemme myös maistelleet. Puuroissa olemme vielä pitäytyneet kaura- sekä riisipuurossa, lihoissa taas kanassa ja possussa. 

Aamupala syödään puoli seitsemän maissa, riippuen hieman siitä moneltako olemme heränneet. Puuroa+ maitoa n. 1dl. Lounas ensimmäisten päiväunien jälkeen, hedelmäsosetta kahden maissa ja liha-kasvissosetta puoli viideltä ja iltapuuro seitsemältä. Maitoa välissä niin paljon, kuin napa vetää. Maitomerkkinä Tuuti 2.  

Uni

Yöunet alkavat meillä nykyisin 19:30 maissa. Kuten ylhäällä totesin, yösyömiset jätettiin pois joten ylös noustaan kuuden maissa aamulla. Kyseiset yöunet nukutaan harvemmin aivan putkeen, mutta niitäkin harvinaisuuksia on sattunut. Yleensä nostan tutin pojalle suuhun kerran yössä, pahimmillaan kahdesti.
 
Ensimmäiset päiväunet nukutaan kahdeksasta yhdeksään, toiset 11.30-13.30 ja viimeiset illalla, neljän ja viiden hujakoilla. Nuo pidemmät päiväunet ovat välillä vaikeammat, mutta selvästi niille tarve vielä on.

Vaatetus

Vaatekokona toimii 68cm ja välillä päälle laittelen 74cm, mutta harvemmin. Ne ovat pituudesta vielä hieman turhan väljiä. Vaippakoko nelonen, öisin käytössä Pampersin Baby Dry, päivällä vaihdellen joko Active Fit tai Easy Up-pants.

 
Kehityksen kulmakivet

Suurin saavutus kyseissä kuukaudessa taitaa olla ryömimään oppiminen. L ryömii eteen ja taakse, sekä kääntyy mahallaan koko kellotaulun verran. Mahallaan viihtyy edelleen parhaiten, jonka vuoksi ei oikein vielä hallitse takaisin selälleen kääntymistä. Tai ehkä hallitseekin, mutta tekee sen älyttömän harvoin. Konttausasentoon myös noustaan nykyään päivittäin ja kovasti itseään heijataan, joskin eteenpäin ei olla vielä senttiäkään päästy. Sitä odotellessa...

L vie käsiään päänsä päälle sekä tavoittelee leluja myös sivultaan. Lempileikiksi on muodostunut lelujen hakkaaminen, mieluusti joko lattiaan tai pöytään. 

Iloksemme myös temperamentti on kehittynyt aivan valtaisesti ja L tekee nopeasti selväksi sen, jossei jostain pidä.  

 Voi sitä huutoa, kun raukan vie ikkunan äärestä liian nopeasti pois.

6kk

Siinä se tuli, se maaginen puolivuotta. Se kiukuteltiin vastaan ennen näkemättömällä kiukulla ja lasiin se lopulta tärähti tuosta noin vaan. 
Ja kaikki on taas kuin ennen.

Neuvola myöskin oli uuden kuukausiluvun myötä aiheellinen ja sinne suuntasimmekin tänään. Mitään suurta hehkutusta ei ollut luvassa, vaan lähimmä ne tavalliset. Pituus, paino ja motkutusta painosta.

Pituus 68 cm (65,2)
Paino 7745g (7270g)
Pipo 43 (42,3)

Painostahan siellä puhuttiin, sillä pituuskäyrän kasvaessa hurjaa vauhtia jää paino siinä jalkoihin. Ja hienostihan sitä on alaspäin notkahdettu. Lihaa ja kalaa suositeltiin, samalla myös puuroa iltaankin. Painokontrollia ei otettu, vaan seuraava neuvola onkin vasta kahden kuukauden päästä. Outoa.

Yöunet ovat meillä olleet historiallisia pari viime yötä. L on herännyt syömään ensimmäisen kerran vasta aamuyön tunteina, 4-5 aikoihin. Syötön jälkeen unia on vedelty vielä pari tuntia, seitsemään saakka. 

Yöimetystä lukuunottamatta ja päivän satunnaisuuksia on imetys muuten jäänyt. L ei siihen vain enää tahdo suostua millään, välillä vain suuren tappelun kautta. Tarjota yritän, mutta tarvetta ei tunnu olevan, sillä kaikki muu kiinnostaa enemmän. 

Ja äitiä harmittaa, kaiketi tämä nyt sitten oli tässä.  

Ensi viikkokin on miehen viimeinen lomaviikko, jonka jälkeen lupaan tehdä parannuksen tässä bloggailussakin. Nyt on kirjoittelu jäänyt yhteisen arjen alle, sen myönnän.

Ei se aivan ruokaa ollut

Pinnasängyssä pyöritään, 
herään kahinaan.
Ensin kuuluu pieni ja hentoinen valittava äännähdys. 
Odottelen hetken jatkuuko valitus.

Taas lakana kahahtaa, poju ilmeisesti polkee jaloillaan patjaa ja nostelee peppuaan patjasta ylös. 
Taas pieni hihkaus ja kahina jatkuu.
Päätän vielä odottaa, jos L kuitenkin nukahtaisi.
Hihkaisu muuttuu äkkiä pieneksi höhötykseski, lähes naurun kaltaiseksi. Ihmettelen.
 
Pian kuuluu varovaista raapimista.
Raapimista?!
Tässä vaiheessa ihmettelen sillä poju ei selällään makoillessaan ikinä raavi patjaa, eikä vie käsiään päänsä yli raapiakseen pinnasängyn laitapehmustetta.
Taas pari pientä höhötystä. 

Nousen lopulta uteliaisuuttani,
siellähän se pieni mieheni makoilee, 
mahallaan ja poikittain pinnasängyssään, 
suu kiinni laitasuojassa.
 
Naurusta päätellen, laitapehmuste maistui yllättävän hyvältä.


Näin meillä, 
mutta mitenkäs teillä herättiin?

Ps. Ihanat viikonloput!

5kk Neuvola

"Reipas ja iloinen vauva.
Kääntyy vatsalleen, pyörii navan ympäri. Tarttuu leluun ja vie suuhun.
Iho hieno. Hyvä kontakti!"

Pituus 65,2 (62,5)

Paino 7270 (7000)

Pipo 42,3   (40,8)

Tänään heräsin pitkästä aikaa puhelimeni herätyskelloon ja valitettavasti siihen samaan herätykseen heräsi myös eräs toinen, hieman pienempi ihminen. Valitettavaa vain, että herätyskello soi kuudelta ja olin laskelmoinut aamuni niin hienosti, että saisimme mieheni kanssa itsemme valmiiksi siihen mennessä, kun L:n oli tarkoitus herätä. 

Menihän se aamu noinkin, mutta valitettavasti väsymys iski tälle perheemme pienimmällä juuri neuvolassa rokotusten aikaan, eikä itku meinannut enää millään laantua muuksi, kuin kitinäksi. Onneksi pääsimmekin rokotusten jälkeen lähtemään ja kitinä loppui siihen, kun mies starttasi auton käyntiin. 
Siitä pari minuuttia eteenpäin unikin jo maittasi.

Olimme tosiaan hieman etuajassa aamulla, sillä otimme kelivarauksen eilisen lumisateen jälkeen. Tiet oli onneksi aurattu hyvin, joten pääsimme perille ongelmitta ja odottelimme terveydenhoitajaa lopulta vain vartin verran.

Aluksi terveydenhoitaja kyseli kuulumisia, onhan siitä nyt kaksi kuukautta kun hänen luonaan olemme viimeksi käyneet. (niille, jotka eivät mahdollisesti muista: viime kerralla kävimme sijaisella) L taas esitteli sitä parhainta itseään hymyilemällä enemmän kuin laki sallii ja jopa jokeltelemalla omia vastauksiaan.  

Terkkari lähinnä kyseli rytmistämme miten/milloin/mitä, öistämme nukkuuko/syökö/mitenkä pitkiä unipätkiä, päiväunista sekä ruokailusta jatkuuko imetys/korviketta/olenko jo antanut soseita. Vastailin totuudenmukaisesti ja saimmekin hyvän keskustelun aikaiseksi juuri noista soseista ja siitä, mitenkä usein ja millaisia uusia makuja minun kannattaisi L:lle tarjota. Puuroa terkkari ehdotetti kokeiltavaksi sekä lihoja pikkuhiljaa, vaikka tosissaan emme kiinteitä ole syöneet vielä viikkoakaan. Nähtävästi tahti on nopeampaa, mitä myöhemmin ne kiinteät aloittaa. Myös leluun tarttumista yritettiin testata, mutta terveydenhoitajan tekemänä ei siitä tullut mitään. L vain ihmeissään tuijotteli vieraita kasvoja ja hymyili, eikä keskittynyt leluun lainkaan. Lopulta otin tarjottavan omaan käteeni ja minulta lelu vietiin ongelmitta, ihan päässäni kuulin mantran;   

 minunminunminunÄITIMINÄTAHDONSEEEN.

Painon kehitys oli hieman notkahtanut, mutta en sitä ihmettele ollenkaan. Poika on nimittäin alkanut valvomaan pidempiä pätkiä sekä kuluttamaan energiaansa ihan eri tavalla, kuin aiemmin. Terveydenhoitaja kehui L:ää enemmän sopusuhtaisen kuin nälkiintyneen(:D) näköiseksi, joten painoon hän ei vielä ottanut sen suuremmin kantaa.

Lopulta oli rokotusten vuoro, joita väsynyt sankarimme ei oikein ottanut tälläkään kertaa kovin hyvin vastaan, kuten ylhäällä jo tuli todettua.
 
Nähtäväksi jää, saammeko tällä kertaa nauttia jälkioireista, sillä viime rokotuksissa pääsimme nimittäin helpolla.
 
Seuraava neuvola onkin sitten jo puolivuotiskäynti! 
Nopeasti tämä aika menee, sillä olemme jo hieman keskustelleet päivähoitopaikan hakemisesta. 
Ajankohtaiseksi tämä hoitopaikka tosin tulee vasta vuoden päästä, mutta siltikin siitä keskusteleminen alkaa jo kuulostamaan omiin korviin niin kovin haikealta.
Ja varsinkaan, kun en tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Haluammeko toisen lapsen, haluanko minä harjoittaa tätä ammattia, johon koulutuksen olen hankkinut. Vai haluanko minä opiskella kokonaan uuden.

Suurin haaveeni olisi omistaa urani kotiäitiyteen ja lasten kasvatukseen, mutta nykymaailmassa se ei ole realistista, jollei puolisolla ole moninumeroinen palkkakuitti. Välillä ajattelen, että olen syntynyt aivan väärälle vuosisadalle, mutta toisaalta, vuosikymmeniä sitten ja oman synnytykseni jälkeen en ehkä olisi ollut enää paikalla nauttimassa siitä kasvatuksesta.

Salaa mieleeni on hiipinyt ajatus opiskelemaan paluusta.
Alalle, joka ei liity millään tavalla sosiaali- ja terveyspuolelle.
Alalle, joka on miesvoittoinen.
 
Haaveilen autokorinkorjaajan tai ajoneuvoasentajan koulutuksesta, josta jatkaisin vielä automaalaajaksi.
Itseasiassa haave ei ole täysin uusi, mielessäni nimittäin salaa lämmittelin jo sitä aiemmin, kun lähihoitajaksi lopulta päädyin.  

Ehkä lapsen jälkeen, olisi aika juuri sille, mitä salaa olen haaveillut.

Ja niin hän nauroi pahvilaatikolle.

Poikamme ei juuri ole nauravaista sorttia, mutta hymyjä hän jakelee senkin edestä tutuille ja tuntemattomillekin. Ensinaurun on isi saanut kunniakseen kokea, hulluttelemalla pojan kanssa eräs ilta vaippaa vaihtaessaan.

Mitä isi edeltä, sitä äiti perästä, mutta minulla se ei vain toimi.
Ilmeisesti olen saanut tämän paha-poliisi roolin päälleni lapsen ollessa jo alle puolivuotias.

Äiti vaan ei ole hassu, näemmä. Äiti on ruokapankki, jolta kelpaa vaatia.

Eilen illalla oppi L uuden taidon, ei suoranaisesti ryömimistä, mutta jonkun asteisen muodon liikkua. Hän kääntää itseään käsiensä avulla mahallaan makoillessaan ja ilmeisesti on oppinut pääsemään sillä muotoa myös eteenpäin. 

Ensin L makoili puuhamatollaan ja käänsi itsensä mahalleen ja pyöri kokonaisia ympyröitä päivällä. Illalla uutta taitoa testattiin taas urakalla ja lopulta oli L  vetänyt itsensä televisiopöydän viereen ja makoili siinä, nassu kiinni kelan äitiyspakkauspahvilaatikossa, joka oleilee vieläkin kyseisen pöydän alla. 

Ja hän nauroi.
Hän hymyili ja nauroi.

Se riemu uuden oppimisesta oli ihanaa seurattavaa, mutta täytyy tunnustaa että hieman erilaisetkin tunteet nousivat mieleen. 

Sen vielä kestän, että isi on minua hauskempi.
Mutta hitto, siihen en suostu,

että PAHVILAATIKKOKIN.

Pieleen meni.

Kaikki alkoi siitä, kun eilen aivan tavanomaisesti löin tiskikoneen päälle.
Kuten aina ennenkin laitoin pesutabletin koneeseen, kiersin haluamani ohjelman kohdalleen ja painoin nappia.

Siinä se kone hetken aikaa hurisi.
Kunnes se vain äkkiä sammui, ilman mitään ennakkovaroitusta.

Kirosin hetken, sillä olin varma että kone paukahti. 
Olihan se tosissaan jo iäkäs elektroniseksi laitteeksi. 

Samanaikaisesti hellalla minulla porisi kattilallinen tuttipulloja, joten vakuutuin siitä että sähkökatkos ei tällä kertaa ole syynä koneen hiljenemiseen.

Tajusin kuitenkin samalla, että ohuoneessa oli ihmeellisen hiljaista sillä äskettäin vielä taustalla soinut radio Suomipop oli myöskin mykistynyt. 

Sulaketaulussa kaikki sulakkeet näyttivät vielä toimintakykyisiltä,
mutta silti olohuone, eteinen, tietokonehuone sekä vessa olivat aivan pimeänä. Samoin se keittiön pistorasia, johon tiskikone oli kytketty. Hellakin kävi enää vain puolella teholla. 

Soitin siinä vaiheessa miehelleni, joka päätti lähteä käväisemään kotona ja selvittämään tätä sähköttömyyttämme.

Lopulta selvisi, että syy tosissaan oli palanut sulake.
Muttei talon sisältä, vaan ulkoa päädystä. Eikä mies sillä hetkellä pystynyt asialle mitään tekemään vaan palasi töihinsä.

Meidän molempien tietämättä oli sillä kyseisellä hetkellä, kun tiskikoneen päälle pistin, autotallissa päällä kaksi lämmitintä. 
Ja ne kaksi lämmitintä olivat puhaltaneet sitä lämmintä ilmaa aivan täysillä, eikä kyseinen sulake ollut kestänyt sellaista kuormitusta. 
Niitä puhaltimia, tiskikonetta, hellaa ja radiota. Taisi joku kattolamppukin olla päällä. 

Onni onnettomuudessa oli, että kyseinen sulake pimensi vain puoli taloa. Se ei sammuttanut vesipumppua eikä öljypoltinta, joten pärjäsimme hyvin L:n kanssa eilisen puoliksi sähköttä.
 
Jos eilinen päivä oli jo osaltaan aivan naurettava, viime yö oli jotain aivan toista. L on näemmä oppinut  pyörimään selällään, tosin vain ja ainoastaan öisin.
Viime yönä suoristin pienen mittarimatoni varmaankin neljästi, plus vielä se yksi syöttökerta siihen, joten pitkästä aikaa minua hieman väsyttää.

Kolmesti L oli onnistunut jumittamaan itsensä poikittain pinnoihin ja kertaalleen se pieni pää sojotti jo toisessa päässä sänkyä.

Tämän surullisen kuuluisan ja vähän nukutun yön jäljiltä, vetäisi tuo poikalapseni ensimmäisillä päiväunillaan unta palloonsa kokonaiset kaksi tuntia.

Näemmä tältä päivältä, tuo päivärutiini heitettiin koppaan jo heti kättelyssä.

Viikonloppua ja siivousinhoa

Suurin huomio viikonlopusta sisältyy seuraavaan lauseeseen:
Meillä kääntyillään nykyään kovasti selältä mahalleen!

Into on jopa niin kovaa, että välillä käännytään vaikkei maailmaa ehkä haluaisikaan katsella siitä kulmasta. Ja niissä fiiliksissä kun lopulta mahalleen päädytään alkaa aivan jäätävä itkuraivohuuto.

Itseasiassa meillä on kääntyilty jo hetken aikaa, en vaan ole tainnut kyseisestä tapahtumasta tänne mainita sanallakaan. Huono minä, tiedän.

Viikonloppuna innostuin ja siivoilin!

En aina ihan ymmärrä, että mistä meille tuota pölyä ihan oikeasti kertyy aina niin hirveästi. Ja voin ensimmäisten joukossa myöntää että vihaan siivoamista koko sydämestäni. Aiemmin olen imuroinut omaa huonettani asuessani äitini luona, yksiötä, kaksiota ja soluhuonetta. 
Nyt imuroitavana löytyy kaksi kerrosta omakotitaloa. 

Joten voitte kuvitella innostustani aina imurinvarren nähdessäni.

Inhoni siivoamista kohtaan juontaa alkunsa itseasiassa lapsuudenkotiini ja äitiini, joka kaikkien ihanien ominaisuuksiensa lisäksi on valitettavasti hyvinkin siivousrakas ihminen. 
Minä, kuten ylempänäkin on jo todettu, en valitettavasti lukeudu siihen kastiin.
Ja koko lapsuuteni ajan suurin riidanaihe äitini kanssa oli huoneeni siivoaminen. 
Koska ihan oikeasti, joinakin kertoina huone tosiaankin oli jo valmiiksi siisti.
Myöhemmin keksin ratkaisun näihin riitoihimme ja otin iloisena imurin käteeni,  imuroin mattoa 10 min ja totesin siivonneeni. 

Sanomattakin on selvää, että tuo kyseinen temppu ei pidemmän päälle toimi enää tässä huushollissa. 
Pölylle sokea mieheni tarttuu imuriin vasta siinä vaiheessa, kun ovella on vastassa jo armeijan verran villakoiria.  

Olen siis päättänyt vihdoin ja viimein tehdä uuden vuoden lupauksen ja ystävystyä vanhan ja rämän imurimme kanssa.
 
Tai sitten ostaa uuden ja söpömmän, jonka kanssa imuroin ihan mielellään.

L 4kk

Ajattelin tekaista tälläisen hieman kattavamman kokonaisuuden ihanasta jätkänpätkästäni ja hänen kehityksestään!

4kk

Syöminen
L saa osakseen täysimetyksen osittaisimetystä, joka kokonaisuudessaan menee seuraavanlaisesti. Koska lapsemme on hyvin heikkohermoinen illalla, olen päättänyt tarjota silloin osaksi myös korviketta. Imetän yöt ja päivät, illalla ennen nukkumaanmenoa imetän niin pitkälle kun molempien hermot kestävät =heruminen kestää, sen lopuksi vielä vaihtelevasti 50-100ml Tuuti 1:stä.

Olemme kokeilleet korvikemerkeistä Tuttelin, NAN1:sen, NAN H.A:n sekä nyt tuon Tuutin. Vatsakipuja ei L:lle ole tullut mistään, mutta muuten vatsan toimimisessa on hirveän pitkät välit, verrattuna alkuun kun hajuylläreitä löytyi vaipasta päivittäin.

Ruokaväli vaihtelee 3-5h, niin yöllä kuin päivälläkin.

Kiinteitä ei meillä ole maisteltu lainkaan ja vellit olemme jättäneet kokonaan kokeilematta.


Uni (päiväunikatastrofi)
Päivällä meillä nukutaan kolmet/NELJÄT päiväunet, pituudeltaan 30min-1½h (tällä hetkellä) Vielä pari viikkoa sitten sain nauttia pojan ihanan pitkistä 3h päikyistä, jotka nyt tuntuvat painuneen unholaan. 
Poju herää klo 07.30/08:00, 
Ensimmäiset päiväunet tulevat jo klo 9-9.30/10:00. 
Seuraavat päikkärit alkavat 11.30/12.00 ja kestävät tasan tunnin (ennen sen 3h.....)
13:00-16:30 onkin tällä hetkellä sellaista luovimista että oksat pois, kerran siinä torkutaan aina johonkin väliin, koska noita pidempiä unia ei enää suostuta nukkumaan.
Kolmannet viralliset päiväunet sijoittuvat aikaan 16.30-17.30, ja yleisemmin ovat kestoltaan 40min.

19.00 Mennään vaipanvaihdon ja yökkärin kautta yläkertaan syömään päivän viimeiset maidot, ja klo. 20.00 L yleensä on jo yöpuulla iltasadun jälkeen.

L yleensä herää ensimmäisen kerran 00:00 syömään ja seuraavan kerran viideltä. Joskus saatan laittaa keskiyöllä L:lle vain tutin, johon poika tyytyy, mutta herää melkeinpä kahden tunnin päästä uusiksi. Jos imetän kahdelta, on seuraava herätys yleensä kuudelta.

Vaatetus
Koko 62 on nykyään muodostunut vakioksi, jotkin 56:n bodyt vielä päälle menevät. Juuri toissapäivänä lajittelin pieneksi käyneitä vaatteita, oikein suretti katsella noita 50cm ihanuuksia.

Vaipoista menee vielä koko 3 ja merkkinä meillä on Pampers Baby- Dry tai harvemmin Active Fit, ihan vain siitä syystä että kyseinen merkki sopii meidän pojan ruumiinrakenteelle paremmin kuin se toinen, L:llä alkava, valtamerkki.


Kehityksen kulmakivet
Nykyään suussa on oltava jatkuvasti jotain, tutti, oma nyrkki, OMA PEUKALO, harso, lelu.. you name it. Puruleluille irvistellään ja tyytyväisenä tungetaan senkin välistä se oma rakas PEUKALO suuhun. Pahoin pelkään, että poikamme on oppinut oman peukalonsa ilon jaaiettäkunsevithuttaaaaaaa

Pää pysyy jykevästi pystyssä, enkä enää paremmin sitä tue. Tai no, paniikkimamman tavoin aina silloin tällöin. Alas laskettaessa...

Kääntymiseen poika on tuntunut kadottaneen motivaationsa kokonaan. Kyljelleen pyörähdetään oikein hienosti, mutta siihen se hienous ja kääntyminen aina loppuvatkin. Ei vain jaksa näemmä.

Selällä makoillessaan L osaa kohottaa jo peppunsa ylös ja tykkää tehdä sitä aina vaippaa vaihdettaessa, joskus hienosti avustaen ja joskus toiste kaikkea hankaloittaen. 


Selällään on myös kivaa huitoa raajoillaan joka suuntaan ja aina silloin tällöin tarjota äidille parit avokkaat nassuun.

Masullaan L vetelee välillä jalat jo alleen, kohottaa itseään käsillään sekä kovasti yrittää ryömiä. Pari kertaa on onnistuttu peruuttamaan parikymmentä senttiä ja silloin tällöin L kääntelee itseään toiseen suuntaan, jos sivulla on vaikka jokin mielenkiintoinen lelu. Mahallaan olo myös voittaa selällään makoilun. Kaikista parhainta on sylissä pomppiminen, jota pikkumies tuntuisi jaksavan maailman tappiin asti. Valitettavasti äidin hauislihakset eivät ilmeisesti ole yhtä hyvässä kunnossa, kun pikkuherran reisilihakset.

L on oikea supliikkimies, joten jokeltelua, kiljahtelua ja normaalia hööhöttämistä kuullaan meillä päivittäin, mutta sitä äidin kaipaamaa naurua ei ole vielä kuultu. Kovasti tuo lapsi höhöttää yrittää, mutta en vielä ihan osaa laskea sitä nauruksi. 
Meillä myös ilmeisesti tehdään hampaita, sillä L:n suuhun tuijotellessa siellä pisti silmään pari turvonnutta ientä ja kohoumaa! Tai sitten vaan kuvittelen.

Yleistä 
Yleisesti sanottuna L on oma aurinkoinen itsensä. Hän hymyilee paljon ja juttelee, mutta viime päivät meillä ollaan oltu lähinnä kitinä-linjalla. Poju myös osaa vaatia sen mitä haluaa ja juuri silloin kun HÄN sen haluaa, temperamenttia siis löytyy välillä kuin pienestä kylästä konsanaan. Jos joku asia ottaa päähän, niin se todella ottaa päähän. Ja jos joku on hauskaa, niin luoja varjelkoon se on Hauskaa isolla H:lla.