5kk Neuvola

"Reipas ja iloinen vauva.
Kääntyy vatsalleen, pyörii navan ympäri. Tarttuu leluun ja vie suuhun.
Iho hieno. Hyvä kontakti!"

Pituus 65,2 (62,5)

Paino 7270 (7000)

Pipo 42,3   (40,8)

Tänään heräsin pitkästä aikaa puhelimeni herätyskelloon ja valitettavasti siihen samaan herätykseen heräsi myös eräs toinen, hieman pienempi ihminen. Valitettavaa vain, että herätyskello soi kuudelta ja olin laskelmoinut aamuni niin hienosti, että saisimme mieheni kanssa itsemme valmiiksi siihen mennessä, kun L:n oli tarkoitus herätä. 

Menihän se aamu noinkin, mutta valitettavasti väsymys iski tälle perheemme pienimmällä juuri neuvolassa rokotusten aikaan, eikä itku meinannut enää millään laantua muuksi, kuin kitinäksi. Onneksi pääsimmekin rokotusten jälkeen lähtemään ja kitinä loppui siihen, kun mies starttasi auton käyntiin. 
Siitä pari minuuttia eteenpäin unikin jo maittasi.

Olimme tosiaan hieman etuajassa aamulla, sillä otimme kelivarauksen eilisen lumisateen jälkeen. Tiet oli onneksi aurattu hyvin, joten pääsimme perille ongelmitta ja odottelimme terveydenhoitajaa lopulta vain vartin verran.

Aluksi terveydenhoitaja kyseli kuulumisia, onhan siitä nyt kaksi kuukautta kun hänen luonaan olemme viimeksi käyneet. (niille, jotka eivät mahdollisesti muista: viime kerralla kävimme sijaisella) L taas esitteli sitä parhainta itseään hymyilemällä enemmän kuin laki sallii ja jopa jokeltelemalla omia vastauksiaan.  

Terkkari lähinnä kyseli rytmistämme miten/milloin/mitä, öistämme nukkuuko/syökö/mitenkä pitkiä unipätkiä, päiväunista sekä ruokailusta jatkuuko imetys/korviketta/olenko jo antanut soseita. Vastailin totuudenmukaisesti ja saimmekin hyvän keskustelun aikaiseksi juuri noista soseista ja siitä, mitenkä usein ja millaisia uusia makuja minun kannattaisi L:lle tarjota. Puuroa terkkari ehdotetti kokeiltavaksi sekä lihoja pikkuhiljaa, vaikka tosissaan emme kiinteitä ole syöneet vielä viikkoakaan. Nähtävästi tahti on nopeampaa, mitä myöhemmin ne kiinteät aloittaa. Myös leluun tarttumista yritettiin testata, mutta terveydenhoitajan tekemänä ei siitä tullut mitään. L vain ihmeissään tuijotteli vieraita kasvoja ja hymyili, eikä keskittynyt leluun lainkaan. Lopulta otin tarjottavan omaan käteeni ja minulta lelu vietiin ongelmitta, ihan päässäni kuulin mantran;   

 minunminunminunÄITIMINÄTAHDONSEEEN.

Painon kehitys oli hieman notkahtanut, mutta en sitä ihmettele ollenkaan. Poika on nimittäin alkanut valvomaan pidempiä pätkiä sekä kuluttamaan energiaansa ihan eri tavalla, kuin aiemmin. Terveydenhoitaja kehui L:ää enemmän sopusuhtaisen kuin nälkiintyneen(:D) näköiseksi, joten painoon hän ei vielä ottanut sen suuremmin kantaa.

Lopulta oli rokotusten vuoro, joita väsynyt sankarimme ei oikein ottanut tälläkään kertaa kovin hyvin vastaan, kuten ylhäällä jo tuli todettua.
 
Nähtäväksi jää, saammeko tällä kertaa nauttia jälkioireista, sillä viime rokotuksissa pääsimme nimittäin helpolla.
 
Seuraava neuvola onkin sitten jo puolivuotiskäynti! 
Nopeasti tämä aika menee, sillä olemme jo hieman keskustelleet päivähoitopaikan hakemisesta. 
Ajankohtaiseksi tämä hoitopaikka tosin tulee vasta vuoden päästä, mutta siltikin siitä keskusteleminen alkaa jo kuulostamaan omiin korviin niin kovin haikealta.
Ja varsinkaan, kun en tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Haluammeko toisen lapsen, haluanko minä harjoittaa tätä ammattia, johon koulutuksen olen hankkinut. Vai haluanko minä opiskella kokonaan uuden.

Suurin haaveeni olisi omistaa urani kotiäitiyteen ja lasten kasvatukseen, mutta nykymaailmassa se ei ole realistista, jollei puolisolla ole moninumeroinen palkkakuitti. Välillä ajattelen, että olen syntynyt aivan väärälle vuosisadalle, mutta toisaalta, vuosikymmeniä sitten ja oman synnytykseni jälkeen en ehkä olisi ollut enää paikalla nauttimassa siitä kasvatuksesta.

Salaa mieleeni on hiipinyt ajatus opiskelemaan paluusta.
Alalle, joka ei liity millään tavalla sosiaali- ja terveyspuolelle.
Alalle, joka on miesvoittoinen.
 
Haaveilen autokorinkorjaajan tai ajoneuvoasentajan koulutuksesta, josta jatkaisin vielä automaalaajaksi.
Itseasiassa haave ei ole täysin uusi, mielessäni nimittäin salaa lämmittelin jo sitä aiemmin, kun lähihoitajaksi lopulta päädyin.  

Ehkä lapsen jälkeen, olisi aika juuri sille, mitä salaa olen haaveillut.