245

Perjantai oli oikea meille vaatepäivä sillä takin lisäksi meille kotiutui fleecesetti, paita sekä housut. 

kaverikuva

fleecetakki ja samanoloiset housut, jotka nyt jäivät vähemmälle kuvaukselle

Kaikki ovat käytettynä ostettuja ja vaikka täällä blogissakin useimmiten näkyy vain uutena ostettuja vaatteita tykkäisin itse asiassa ostella enemmän käytettyjä vaatteita. Pari vuotta ja pari asunpaikkakuntaa sitten ostin itselleni vaatteita lähinnä vain kirpputoreilta ja monen vuoden ajan totuttuani maksamaan vaatteista alle kymmenen euroa kappaleelta oli suoranainen kauhistus astua pitkästä aikaa vaatekauppaan ja kahdenkymmenen euron rytkyjen pariin. Nyt lapsen saatuani voitte kuvitella pöyristykseni määrää, kun talvihaalarin hankinta oli ajankohtaista.  

Livekirppiskävijänä olen tavattoman laiska jo ihan vain näiden etäisyyksien vuoksi. Parhaimmat sijaitsevat kaukana Espoossa, mutta itse asiassa lähin vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä Kauklahdessa. Tarjontaan tosin olen hieman pettynyt.

vk-takki

<3Seppälä.

Lauantaina hengailimme koko perhe, ulkoilimme, saunoimme sekä söimme hyvin. Perus perhepumpulia. Sunnuntaina saimme vieraiksi äitini sekä tätini ja mieskin katosi veljensä luo pariksi tunniksi.

Tänään minulla on niin suuri maanantai-fiilis ettei loppuakaan. Aivan täydellinen kolmen v:n kombo, väsyttää, viluttaa ja v.... Jokainen päätelkööt itse tuon viimeisen "veen". Lähdimme aamupalan jälkeen ulos ja olisimme ulkoilleet pitkäänkin sekä kerrankin mielellään ilman tuota aivan jäätävää tuulta. Harmitti oikein viedä lopulta poika sisälle, joka urheasti olisi tepsutellut tonttia ympäri varmaan toisenkin tunnin, mutta itse tunsin jo saaneeni aivan tarpeeksi. 
Lounas syötiin huonosti ja maidotkin kaadettiin ruokapöydälle, eikä päiväunillekaan suostuttu ilman puolen tunnin kiukkua. Toivottavasti loppupäivä näyttäisi kirkkaammalta!

224 - Niin monta jo.

Vuosi synnytyksestä ja kehoni alkaa taas palaamaan lähtokuoppiinsa.

Paino alkaa vihdoinkin halutulla nelosella ja pari päivää sitten jouduin ostamaan uudet farkutkin- vihdoinkin vanhaa kokoa, 34:sta.

Tuijottelin tänään hetken aikaa mahaani peilistä kummastuneena,

sillä olen ollut onnekas. 

Nykyiseni ei paljoa poikkea vanhasta.

Napa tosin näyttää hassulta. 

Muuten tunnen oloni muuttuneeksi. 

Olen huomannut, kuinka nykyään saatan helposti lähteä ilman meikkiä ulos ja vaatteitakaan en yleensä jaksa sen kummemmin enää valita. 
Kunhan housut löytyvät jalasta ja paita päältä.

Kaipaan omaa aikaa, mutta en sellaista kuin ennen.
Kaipaan aikaa, jolloin voin vain lukea kirjaa rauhassa tai tehdä ruokaa kiireettä. Joskus tosin haaveilen, että jaksaisin laittautua enemmän. 

Tai että hennot kesämekkoni, jotka on tuomittu vaatekaapin henkareihin, vielä joskus löytäisivät tiensä päälleni. 

Ilman, että ne olisivat hetken päästä aivan hiekassa.

En enää vaadi itseltäni niin paljon.
Kodin ei tarvitse näyttää aina viimeisen päälle siivotulta, vaikka kotona päivät olenkin. Neuvolastakin jo neuvottiin pitämään oma aika omana aikana ja että tekisin sitä, mitä haluaisin.

Meinasin palaa loppuun kaiken sen siivoamisen keskellä.

Ja niin talostamme muodostui koti.

Välillä sekaisa ja sotkuinen, mutta silti niin rakas koti.

Ja minä aloin viihtyä.

Eivätkä päivät enää tuntuneetkaan niin pitkiltä, eivätkä seinät enää kaatuneet päälleni. 

Joskus sitä vain unohtaa sen rentoutumisen tarpeen 

ja yrittää liikaa mahtua muottiin, joka puristaa jo varpaiden kohdalta.

Fiiliksiä

Vanhenin taas yhdellä vuodella pari päivää sitten ja seuraavaksi onkin pojun vuoro loppukuusta viettää omia synttäreitään.

Ensimmäisiä synttäreitään.

On tämäkin vuosi mennyt yhdessä hujauksessa.

 Mies on kesälomalla nyt, joten sen vuoksi olen ollut hiljaisempi, vaikka kesä veteleekin jo loppuaan.
Päivärytmimme on kokenut suuria muutoksia ja nykyisin minari nukkuu enää vain yhdet päiväunet ja aamupäivästä vetäisee yleensä aamukävelymme aikana pienet tirsat.
Välillä tuntuu, että aikaa ei ole nimeksikään kaikkeen siihen, mitä itse tahtoisi tehdä.

Ja kumminkin aina illalla lapsen mentyä nukkumaan laiskottaa niin vietävästi, että tähän tietokoneen ääreen pääseminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. 

Jotenkin itsestä tuntuu, että jaksan vaan jankuttaa aina tästä ajan puutteesta.

Kanssalapselliset ehkä parhaiten ymmärtävät, mitä tarkoitan.

Keittiöremontti siirtyy.
Tavallaan olen huojentunut ja tavallaan harmistunut.

Harmittaa, sillä haaveet uudesta keittiöstä siirtyvät tulevaisuuteen, mutta huojentunut olen siitä, ettemme joudu viettämään loppukesää keskellä remonttipainajaista. Ja juosta anoppilassa ruoan perässä.

Kyllä minua eniten ehkä harmittaa, 

sillä hitto vie halusin jo niin eroon noista vanhoista keittiökaapeista ja pääsiäisen keltaisesta seinästä.

Ja ikilian keränneestä muovimatosta.

Poju on aivan ihana. 

Tunnen välillä puhkeavani kaikesta tästä rakkaudesta, mutta valitettavasti tuo lapseni ei vielä osaa paljoakaan arvostaa äitinsä hali- ja pussailukohtauksia.  

Tämä on kyllä sellainen oksennuspostaus, että oksat pois vaan.

Mitä meille kuuluu?

Itseasiassa ihan hyvää,

inspiraatio vain on ollut hieman hukassa.

Olimme tosissaan pojan kanssa ensiksi viikon maalla tarkoituksena saada rentouttava loma, mutta joka muuttui joksikin aivan muuksi. Ensiksi tahkottiin raivolla läpi kaksi ylähammasta ja lopulta roikuttiin äidin jalassa jatkuvalla syötöllä - loma mitä ilmeisemmin oli rentouttava vain työssäkäyvälle, näin ollen kotiinkin jääneelle, isimiehelle.

Hampaat irvessä se loma vietettiin ja kun kotiin päästiin, alkoivat uudet ongelmat.

kun kaikki menee pieleen.

Seuraava kamppailun kohde muodostui nukkumaanmenosta.
 Aiemmin niin nätisti sänkyynsä jäänyt poika laittoi rutiinit uusiksi huutamalla koko pienen äänensä voimalla, kun huoneesta poistuttiin.

Äiti ja äidin syli muodostui paikaksi missä oli hyvä olla. 

Monet yöt sitten nukuimme vierekkäin, kun eräänä iltana nupissani kiehahti lopullisesti ollessani pojan kanssa ylhäällä vielä puoli yhdeltätoistakin (normisti meillä nukahdetaan jo kahdeksalta...)

Pikkuhiljaa opettelimme sitten uudestaan ne nukkumaanmenon salat ja pääsimme lopulta siihen, että poika nukahtikin nätisti sänkyynsä mutta aloitti huutokonserttinsa uudestaan aamuyön tunteina. Sitten taas hetken aikaa nukuimme aamuyöt yhdessä, kunnes äiti sai taas kerättyä itselleen tarpeeksi taistelutahtoa (hyvin nukuttuja öitä) ja otimme tavoitteeksi sen, että poika viettäisi omassa sängyssään koko yön. 

Nyt tämä nukkuminenkin alkaa taas onnistumaan.

Ja uusia taitoja on löytynyt monenlaisia, poju nousee jo taitavasti tukea vasten seisomaan yhdellä kädellä ja kävelee pieniä matkoja tuen kanssa. Kiipeilyäkin on hieman jo kokeiltu. 

Ja omaa tahtoa ja kiukuttelua on huimasti enemmän jo ilmassa, ei-sanakin tunnetaan jo niin hyvin että sen kuullessa osataan hyvin vakuuttavasti mähaluunmähaluunMÄHALUUN- itkutkin itkeä.

Nyt vain odottelemme sitä, milloinka isimiehelle loma siunaantuu ja pääsisimme koko perhe nauttimaan näistä kesän lämpöisistä päivistä.
 

Ja kokeilemaan sitä mökkeilyä uudemman kerran...

Karkasin!

Terveiset täältä maalaismaisemista!

Anteeksi kovasti heikentyneestä postaustahdista, mutta iso kiitos teille, jotka silti lukijoina jaksatte roikkua. Lähdin tosissaan minarin kera lomailemaan äitini helmoihin sukumme vanhalle mökille, tänne Vesijaon maisemiin. Käsi ylös kaikki, jotka tiedätte missä Vesijako sijaitsee? Kyllästyin  nyhjäilemään kotona tuon KAHTA hammasta kerralla vääntävän kiukkupyllyn kanssa, joten sovimme isimiehen kanssä että äiti ja poika ottavat  nyt hieman lomaa. Ja mikäs täällä on ollessa, oman äidin helmoissa. Nauroinkin miehelle, että oman äitini hoitohalut lapsenlastaan kohtaan ovat niin suuret, että itse saisin vaikka vain matkoilla patjalla kaksi päivää, jos niikseen haluisin. No, en makoile, mutta on se kiva tietää että mahdollisuus siihen olisi.

Poju pyörii ihmetellen ympärilleen ja kovasti yrittäisi tehdä tuttavuutta äitini kissoihin, joskin kissat eivät tästä kaveruudesta tunnu olevan yhtä innostuneita.

Tänään illalla poju pääsee ensimmäistä kertaa saunaan ja huomenna luultavasti näkee pitkästä aikaa isoisovanhempansa. Tarkemmin meistä, kunhan viikonloppuun mennessä kotiudumme, nämä kännykkäpostaukset eivät oikein ole minun juttuni.

Lämpimiä ja kesäisiä ilmoja teille, missä lienettekin!

Keksiviikko

Huh,

niin ne päivät ovat taas hurahtaneet kauhean nopeaa vauhtia ohi,

mutta mitään sen suurempaa en itse tunnu saaneen aikaiseksi. 

 Olemme olleet tuon minarin kanssa melkolailla kotielämään tuomitut, ensin kipeän olkapääni ja nyt autottomuuden vuoksi. Miehen auton vaihteistoon tuli jotain vikaa ja työssäkäyvänä hän oli luonnollisesti oikeutettu ottamaan käyttöönsä minun autoni, joka tosin tarkoittaa juuri sitä että päivisin minä ja tuo pienempi mieheni emme mihinkään kotoolta pääse.

Mikäs siinä, 

hommaahan täällä tuntuisi riittävän, mutta valitettavasti tällä hetkellä minun intoni puunhakkuuta kohtaan on aivan olemattomissa. 

Mies tosissaan kaatoi tuossa menneellä viikolla puita ja pikkuhiljaa niitä olisi tarkoitus alkaa kasaan latomaan. Itseasiassa olinkin tuossa jo aamusta hetken aikaa pienempiä oksia pätkimässä, mutta tunsin sydämessäni pienen pistoksen tätä blogia kohtaan, joten päätin pitää pienen oman tauon ja kertoilla tänne hieman kuulumisia. 

Kuviakin toki olen ottanut, mutta taidan jättää ne nyt vielä kameraan hetkeksi, sillä muuten en varmaan ikinä saisi tätäkään tänään julkaistua.

Olemme ulkoilleet paljon, lähinnä tuossa omalla pihalla, koska suoraan sanoen en edes tiedä missä olisi lähin sellainen puisto, jossa olisi meidänkin pienelle tiitiäiselle jotain tarjottavaa. 

Tosin ei meilläkään ole vielä edes keinua pihassa, mutta olemme kärrytelleet pitkin poikin tuota tietä sekä vaihtelevasti kanniskelleet uudella Tulalla.
On muuten mainio peli, täytyy kehaista.

Vielä tämä ulkoilu tuossa muodossa tuntuu koltiaiselle riittävän, sillä menohalu ei ole vielä kasvanut järin kovaksi. Enkä tosin ihan heti häntä ryömimään tuonne viidakkoonruohikkoon päästäisikään, koetetaan nyt odotella jospa se konttaaminen sieltä pikkuhiljaa lähtisi ensin sujumaan.
Tänään kyllä jo pikkumatkoja kontattiin hienosti haparoiden, mutta vain jos tiellä oli jotain jonka yli pääsee kyseisellä tyylillä ryömimistä helpommin. 

Myös uusi kiipeilykohde on löydetty, parhaimman paikan tittelin vie nykyisin syöttötuoli. Mallin saa taitettua kahtia, joten kasassa ollessaan keskiosaan jäävät pienet pyörät tuntuvat kovasti kiinnostavan pojua ja hän on jatkuvasti nousemassa niitä ihmettelemään. 

Mutta meillä herättiin jo aikoja sitten ja tämä taas jäi aukinaiseksi koneelle.
Nyt tuo pieni istuu tällä samaisella sekunnilla syöttötuolissaan tuossa vieressäni ja jyrsii kurkkua innoissaan. 

Ilma ei aivan innoita ulkoilemaan 

(harmaata, tuulista ja no, inhottavaa)
joten katsotaan mitä tekemistä me oikein keksimme.

Soseita pitäisi taas tehdä pakkaseen valmiiksi, mutta jotenkin into siihenkin on kateissa. Kaiketi tämä nyt on joku yleinen laiskotus.

Löysimme muuten vihdoinkin purkkisoseen, jota poikakin suostuu syömään. Marja ja hedelmäsoseet tietysti maistuvat jokaiselta merkiltä, mutta nuo kasvis ja lihasoseet tuntuvat lähinnä aiheuttavan irvistelyä, kaikilta muilta merkeiltä paitsi HiPP:lta.

Tosin, suurin osa ruoasta on allekirjoittaneen tekemää, mutta on se välillä mukava avata valmispurkki ja lämmittää vaan. Saa poikakin vähän erilaisia makuja välillä. Harmillista vain, että kyseisiä soseita saa aina metsästää kissojen ja koirien kanssa, ainakin meidän S-ryhmän kaupasta. Citymarketista löytyy parempi valikoima, mutta sitten taas meidän käyttämää korvikemerkkiä löytyy vain niinä pieninä 2dl pakkauksina. 

Fanittaako kukaan muu kyseisiä luomupurkkeja?

Nyt kiinnostus kurkkua kohtaan alkaa lopahtaa, 

joten taidamme vetäytyä olohuoneen lelujen pariin!

Hauskaa viikkoa teille kaikille!

Säälittävää jaarittelua.

Maailman suurin aivojumi on iskenyt.

Kirjoitin tähän ensin hienon lauseen, mutta sitten en enää keksinyt miten sitä jatkaisin. Kertoisinko siitä, mitä olemme puuhailleet viimeisen kahden viikon aikana, vaiko siitä, kuinka L on kehittynyt tänä aikana. Vai valittaisinko siitä, miten toissapäivänä ärsytti, kun ulos katsoessaan huomasi pihan taas hautautuneen lumeen. Juuri kun tietkin sulivat.

Olemme siis viettäneet tiiviisti viimeiset kaksi viikkoa kolmistaan ja kotona. Kävimme minun isovanhempieni luona näyttämässä heille reipasta puolivuotiastamme ja viime viikonloppuna juhlistimme sitten tätä samaa lukua kotona, kutsuen seuraamme minun äitini sekä tätini, miehen äidin ja veljen sekä yhden kummeista, toiset kaksi nimittäin asuvat pohjoisessa. Sain taas hyvän tekosyyn tehdä maailman herkullisinta kakkua (*klik*)  ja kilistellä lasilliset kuohuvaa.

Puolenvuoden merkiksi sai pojukin pari uutta lelua käyttöönsä, vaikkakin minun puhelimeni ja kaukosäädin tuntuvat olevankin ne huippujutut tässä perheessä. 
 

Haaveissa tälle viikolla siintää vielä käynti Ikeassa ja myös erästä Askon sohvaa olen tutkaillut sillä silmällä. Ehkä tämä tästä, onhan meillä vielä aikaa.

Pikapika

Terveiset nelostieltä!
Ei, en ole teitä unohtanut ja tarkoitukseni olikin jo eilen kirjoittaa tarkemmin kuulumisiamme, mutta koneelle päästyäni huomasin mokkulan sanoneen itsensä irti.
Tai sitten kyseinen värkki pitää itsekin hieman lomaa...

Mutta, näin puhelimen välityksellä terveiset, täällä ollaan ja illalla paneudun uudestaan elvyttämään nettitikkuamme.

Jospa siitä vielä toimivan saisi.

5kk Neuvola

"Reipas ja iloinen vauva.
Kääntyy vatsalleen, pyörii navan ympäri. Tarttuu leluun ja vie suuhun.
Iho hieno. Hyvä kontakti!"

Pituus 65,2 (62,5)

Paino 7270 (7000)

Pipo 42,3   (40,8)

Tänään heräsin pitkästä aikaa puhelimeni herätyskelloon ja valitettavasti siihen samaan herätykseen heräsi myös eräs toinen, hieman pienempi ihminen. Valitettavaa vain, että herätyskello soi kuudelta ja olin laskelmoinut aamuni niin hienosti, että saisimme mieheni kanssa itsemme valmiiksi siihen mennessä, kun L:n oli tarkoitus herätä. 

Menihän se aamu noinkin, mutta valitettavasti väsymys iski tälle perheemme pienimmällä juuri neuvolassa rokotusten aikaan, eikä itku meinannut enää millään laantua muuksi, kuin kitinäksi. Onneksi pääsimmekin rokotusten jälkeen lähtemään ja kitinä loppui siihen, kun mies starttasi auton käyntiin. 
Siitä pari minuuttia eteenpäin unikin jo maittasi.

Olimme tosiaan hieman etuajassa aamulla, sillä otimme kelivarauksen eilisen lumisateen jälkeen. Tiet oli onneksi aurattu hyvin, joten pääsimme perille ongelmitta ja odottelimme terveydenhoitajaa lopulta vain vartin verran.

Aluksi terveydenhoitaja kyseli kuulumisia, onhan siitä nyt kaksi kuukautta kun hänen luonaan olemme viimeksi käyneet. (niille, jotka eivät mahdollisesti muista: viime kerralla kävimme sijaisella) L taas esitteli sitä parhainta itseään hymyilemällä enemmän kuin laki sallii ja jopa jokeltelemalla omia vastauksiaan.  

Terkkari lähinnä kyseli rytmistämme miten/milloin/mitä, öistämme nukkuuko/syökö/mitenkä pitkiä unipätkiä, päiväunista sekä ruokailusta jatkuuko imetys/korviketta/olenko jo antanut soseita. Vastailin totuudenmukaisesti ja saimmekin hyvän keskustelun aikaiseksi juuri noista soseista ja siitä, mitenkä usein ja millaisia uusia makuja minun kannattaisi L:lle tarjota. Puuroa terkkari ehdotetti kokeiltavaksi sekä lihoja pikkuhiljaa, vaikka tosissaan emme kiinteitä ole syöneet vielä viikkoakaan. Nähtävästi tahti on nopeampaa, mitä myöhemmin ne kiinteät aloittaa. Myös leluun tarttumista yritettiin testata, mutta terveydenhoitajan tekemänä ei siitä tullut mitään. L vain ihmeissään tuijotteli vieraita kasvoja ja hymyili, eikä keskittynyt leluun lainkaan. Lopulta otin tarjottavan omaan käteeni ja minulta lelu vietiin ongelmitta, ihan päässäni kuulin mantran;   

 minunminunminunÄITIMINÄTAHDONSEEEN.

Painon kehitys oli hieman notkahtanut, mutta en sitä ihmettele ollenkaan. Poika on nimittäin alkanut valvomaan pidempiä pätkiä sekä kuluttamaan energiaansa ihan eri tavalla, kuin aiemmin. Terveydenhoitaja kehui L:ää enemmän sopusuhtaisen kuin nälkiintyneen(:D) näköiseksi, joten painoon hän ei vielä ottanut sen suuremmin kantaa.

Lopulta oli rokotusten vuoro, joita väsynyt sankarimme ei oikein ottanut tälläkään kertaa kovin hyvin vastaan, kuten ylhäällä jo tuli todettua.
 
Nähtäväksi jää, saammeko tällä kertaa nauttia jälkioireista, sillä viime rokotuksissa pääsimme nimittäin helpolla.
 
Seuraava neuvola onkin sitten jo puolivuotiskäynti! 
Nopeasti tämä aika menee, sillä olemme jo hieman keskustelleet päivähoitopaikan hakemisesta. 
Ajankohtaiseksi tämä hoitopaikka tosin tulee vasta vuoden päästä, mutta siltikin siitä keskusteleminen alkaa jo kuulostamaan omiin korviin niin kovin haikealta.
Ja varsinkaan, kun en tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Haluammeko toisen lapsen, haluanko minä harjoittaa tätä ammattia, johon koulutuksen olen hankkinut. Vai haluanko minä opiskella kokonaan uuden.

Suurin haaveeni olisi omistaa urani kotiäitiyteen ja lasten kasvatukseen, mutta nykymaailmassa se ei ole realistista, jollei puolisolla ole moninumeroinen palkkakuitti. Välillä ajattelen, että olen syntynyt aivan väärälle vuosisadalle, mutta toisaalta, vuosikymmeniä sitten ja oman synnytykseni jälkeen en ehkä olisi ollut enää paikalla nauttimassa siitä kasvatuksesta.

Salaa mieleeni on hiipinyt ajatus opiskelemaan paluusta.
Alalle, joka ei liity millään tavalla sosiaali- ja terveyspuolelle.
Alalle, joka on miesvoittoinen.
 
Haaveilen autokorinkorjaajan tai ajoneuvoasentajan koulutuksesta, josta jatkaisin vielä automaalaajaksi.
Itseasiassa haave ei ole täysin uusi, mielessäni nimittäin salaa lämmittelin jo sitä aiemmin, kun lähihoitajaksi lopulta päädyin.  

Ehkä lapsen jälkeen, olisi aika juuri sille, mitä salaa olen haaveillut.

Kuuden päivän putki...

...hiljaisuutta.

Ja syitäkin löytyy monia,
esimerkkinä jokaisen omakotitaloasukin unelma: lumityöt.

L:n ollessa päiväunilla olen hyvin monet hetket siitä käyttänyt itse lumitöihin ja yrittänyt lykkiä tuota valkoista sementtiä mahdollisimman kauas meistä; mutta siltikin se löytää aina tiensä takaisin. Välillä en ole aina edes viitsinyt, kun jo ulos katsoessa tuntuu nuppi kasvavan jo otsaan: juuri se eilen kolattu kaunis polku on jo kadonnut ja pihalla odottaa taas tasaisen kaunis massa lunta.
Silloin olen suosiolla odottanut miehen kotiinpaluuta.

Viikonloppukin meni hujauksessa ohitse, osaksi lumitöissä ja osaksi syntymäpäiväkekkereissä, joihin vaadittavan lahjan ostoon meni kaksi päivää ja monta eri kauppakeskuskäyntejä: ja siltikään emme löytäneet sitä, mitä halusimme. No, juhlat on juhlittu nyt ja edelleenkin ottaa päähän.

L on ollut oma höppänä itsensä ja viihdyttänyt äitiään monena yönä juttelemalla aina pienen pätkän katolle, ennen nukahtamistaan. Vieläkin mietin itsekseni, että mitä kummaa sille katolle täytyy joka ilta jutella. Muutenkin, nukkumaanmeno on nykyään päivisin välillä niin hulvatonta, kun väsynyt lapsi tuntuu sitä protestoivan viimeiseen asti.
Äskenkin kun vein L:n päiväunille, makasi hän sängyssä tutti suussa ja silmät kiinni; mutta siltikin suusta kuului vielä pieni ja loukkaantunut  "hy-yhyyy."
Aivan kuin hän jo manaisi minulle sitä kuuluisinta tyhmää äitiä.
Uni kumminkin vei lopulta voiton, vaikka äiti oli kuinka tyhmä tahansa ja unta näyttää piisaavan.

Jouluvalmisteluissa olen jäänyt auttamatta aivan jälkeen: miehelle tilasin eilen vasta joululahjan ja jos totta puhutaan, L:lle emme ole ostaneet yhtään mitään. Mutta ihan tarkoituksella, sillä mitä tuon ikäinen vielä osaisi kaivata tai ymmärtää? Minä ne lahjat kuitenkin lopulta avaan.
Kinkku on ostamatta, laatikoita en edes viitsi tehdä itse vaan turvaudun Saarioiseen, rosolleista meillä on turha edes unelmoida: meidän joulumme koostuu kahdesta ruoasta: perunalaatikosta ja kinkusta.
Mies ei välitä ja muista minä en tykkää.
Kuusi meillä sentään on, se muovinen muttei mustana vaan valkoisena.

 

 Kaikkea pitäisi tehdä ja joitain asioita jättää ehdottomasti tekemättä.
Mitä lähemmäs jouluaatto hiipii, sitä enemmän hermoni joutuvat kestämään. Vaikka mieheni ei joulusta välitäkään, tulee esiin jatkuvasti se kysymys että mitä todella teemme jouluna.
Iloksemme ja onneksemme meidän molempien vanhemmat ovat eronneet; joten kutsuja kyläilemään tulee neljästä eri paikasta; viides mahdollinen olisi vielä omien isovanhempieni koti.

Oma äitini on jouluihmisiä, joten hän on alusta asti haaveillut tästä joulusta jouluna, jolloin hänen ensimmäinen lapsenlapsensa viettäisi ensimmäistä jouluaan hänen luonaan. Minulle tämä ei ole ongelma muuten, kuin ihan käytännönjärjestelyissä (pieni asunto, kaksi kissaa + vaikeus löytää L:lle rauhallinen nukkumapaikka) Itse haluaisimme olla ihan kotona, mutta samalla myös tuossa naapurissa asuva anoppi kaipailee meitä luokseen käväisemään ja se vaihtoehto on se, mikä varmaan pilaisi minun jouluni. Tietysti myös Lahden tienoilla asuvat isäni ja isovanhempani olisivat enemmän kuin iloisia yllärivisiitistä - mutta toisaalta, en ole koskaan yhtään joulua heidän kanssaan viettänyt. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä ilo olisi varmaankin mitä ylin, jos sinne päättäisimme suunnata.
Paljon muttia tuntuu sisältyvän meidän jouluumme, ihan jo suunnitteluvaiheessakin.

Viikonloppua

Fiksuna ja filmaattisenahan puhuin siitä kampaajalla käynnistäni, mutten koskaan jakanut lopputulosta teidän keskenne. Vaikkei kiinnostus huipussa olisikaan näistä alkusanoistani, niin kuvat kuitenkin jaan.

Hassua, että vaikka tästä leikkauksesta tosissaan sain kuvetta kaivaa enemmän, kuin ehkä olisin halunnut, jouduin silti juuri äsken sitä itsekin vielä saksimaan. Huomasin näet, että toinen puoli oli jätetty tuosta sivulta paljon raskaammaksi.  Ehkä tällä kuitenkin yhdet ristiäiset kehtaa juhlia?

Perjantaina tosissaan käväisin siellä kaupoilla, mutta mukaani ei tarttunut mitään muuta kuin kaksi pakettia Juhlamokkaa, kiitos Citymarkettien Hintarallien. Mekkoa niistä ei oikein millään saa, mutta miehelle tokaisin kotiin tullessani että hyvä alku jo on, nimittäin paketti per tissi.

Lauantaina korjasimme tämän valitettavan mekottomuuteni pyörähtämällä myös Vantaan puolella koko pienen perheemme voimin ja sieltähän se mekko lopulta kotiin lähti.
Tarkoitukseni oli panostaa, mutta kuinka kävi?
Mekko lähti kotiin H&M:stä ja hintaakin oli vain 29,90.

kuva täältä

Sunnuntaina olimme kotona ja äitini ja tätini käväisivät kylässä. Poju sai kehuja kovasta kasvamisestaan, kaksi leikittäjää ja äiti sai rauhassa taiteilla pöytään kotitekoisia lihapullia tomaattikastikkeella. Nam.
Ja mitä isi sitten sai? Isi sai tehdä pihahommiaan.
Illalla kävimme kovaa keskustelua pojan tulevasta sukunimestä.
Emme päässeet yhteisymmärrykseen mikä on valitettavaa, sillä....

Tänään menemme illalla papin puheille ja se maistraatin paperi tulisi palauttaaa täytettynä ja allekirjoituksillamme varustettuna.
Ja tosissaan, pojan koko nimen tulisi siinä myös näkyä.

Täällä ollaan!

Kirjoitan tämän puhelimeni välityksellä, joten pidän kuulumiset lyhyinä.

Arki on lähtenyt sujumaan pienessä perheessämme hyvin ja tämä mamma tuntee rakastuneensa ja kovaa. Nyt ymmärrän viimeinkin kuvauksen siitä tunteesta, kun sydän meneekin oman rinnan ulkopuolella. Öisin on välillä pakko katsahtaa pinnasänkyyn vain tarkistaakseen, että tuo Nyytti  hengittää.

Olemme käyneet jo kaupoillakin ensimmäistä kertaa ja kauhulla pelkäsin pientä huutokonserttia, sillä Nyytti ei pahemmin ole tahtonut rauhoittua muualle kuin syliin. Toisin kävi ja hyvin pärjättiin, edistystäkin on jo tapahtunut, sillä Nyytti tosissaan nukkuu tällä hetkellä omassa sängyssään ja tämä äiti valvoo, huvikseni näemmä.  :D

Synnytysstoori on puoliksi nyt naputeltu ja pitkä siitä tuntuu tulevan. Varoitan myös että itse en kokenut omaa synnytystäni kaikkein helpoimmaksi, joten pelkkiä pilvilinnoja ja hattaroita ei ole kuvauksessani luvassa.

Pakon sanelemaan koin kahden kätilön ja yhden lääkärin avustaman synnytyksen, joissa apuvälineistöön kuuluivat mm. 2 pussia antibiootteja, imukuppi ja happimaskikin.

Lopputulos on kuitenkin niin ihana, että sydän pakahtuu, mutta haaveet toisesta lapsesta kyllä siirtyivät hieman.

rv 37+2

Eilen kohtasin ihanan vanhan viholliseni, Ikean huonekalun.
Kyseessä oli Ikean Kullen-merkkinen halpislipasto, jonka päätimme ostaa yläkertaan vauvan vaatteille säilytyspaikaksi. Ainakin alkuunsa lipasto riittäisi hyvin, sillä vaatteet ovat niin pieniä.

epätoivo alkoi nostaa päätään jo siinä vaiheessa kun näin ruuvimäärän.

Kun kokoa tulee lisää, päätyy lipasto vaikka koko perheen sukkalaatikoksi, jos muuta käyttöä ei löydy.

almost there.

ja valmis.

Tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavatkin tuon halkeaman tuolla lipaston alareunassa, omalle tyylilleni uskollisena onnistuin jo kokoamisvaiheessa hieman lipastoa murjomaan - tai lipasto minua, sillä kääntäessäni puolivalmista tekelettä kaatui rakennelma jalalleni ja lopputulos oli tuo yksi haljennut puola tuolta alhaalta.

Siitä huolimatta olen hyvinkin ylpeä saavutuksestani. Lipasto on loppujen lopuksi ihan näppärän kokoinen, Ikean sivuilta vakoiltuna strategiset mitat kertovat seuraavaa:
Leveys: 70 cm
Syvyys: 40 cm
Korkeus: 112 cm

Nyt kun vielä saisimme makuuhuoneestamme kaiken turhan roinan pois, jotta ilolla pääsisin järjestelemään huonekalut uusiksi ja fiksumpiin paikkoihin. Tällä hetkellähän makuuhuoneessamme majailee mm. ylimääräinen ruokapöytä.

29+6

Hei vaan kaikki,
täällä vielä ollaan.

Olen pysytellyt hiljaisena, ihan siitä syystä että juurikaan mitään kerrottavaa ei ole sattunut.
Olemme lähinnä nyhjänneet kotona, muutamia kauppareissuja lukuunottamatta.

Tänään olin suunnitellut reissua Ikeaan, mutta toisin kuitenkin kävi. Aamulla herätyskellon soidessa sammutin sen turhankin helposti ja lopputuloksena oli se, että heräsin vasta yhdentoista aikaan. 
Silloin lähtö ei enää innostanut, lähinnä turhautti itseäänkin tuo pitkään nukkuminen. Tuntuu lopulta aina siltä, että puoli päivää on mennyt hukkaan.

Odottelemme innolla juhannusta ja sitä, että mieskin saa pitkästä aikaa hieman pidemmän vapaan.
Viime juhannuksen vietimme perinteisesti mökkeillen ja täytyy kyllä tunnustaa, että hieman harmittaa jäädä tänä vuonna kotiin. Tuudittaudun siihen ajatukseen, että mökkeilemään nyt pääsee melkeinpä koska tahansa.

Syy siihen miksi jäämme kotiin on tavoitteemme päästä läiskimään laattoja kylpyhuoneen seiniin (vihdoinkin!) Katsotaan kuinka käy, mutta toiveikas olen.
Jos projekti pääsee alkuun, lupaan ottaa ainakin yhden kuvan todisteeksi. 

Mitä teidän juhannukseenne sisältyy?

Myös tuota pinnasänky-projektia olen hitaasti päässyt jatkamaan ja päädyt olen jo lakannut valmiiksi, mutta laidat osoittautuvat kokonsa puolesta ongelmallisiksi. Niitä on todella vaikea pyöritellä yksinään puolia lakatessa ja kun miehellä ei ihan aina ole aikaa tulla pidikkeeksi, etenee projekti hitaasti mutta varmasti.

Innostuin myös ajatuksesta tuunata tuota Kelan laatikkoa kauniimmaksi ja käyttää sitä ensisänkynä pinnasängyn sisällä, mutta en ole vielä saanut selkeää kuvaa siitä, millaiseksi haluaisin omani askarrella.
Googlettelin hieman muiden tekosia ja täytyy sanoa, että upeita kyllä löytyi.
Toiset ne vaan ovat niin käteviä käsistään, että ihan kateelliseksi tässä tulee.

Tänään edessä on vielä jättimäinen ruokakauppakierros, sillä kammoan kauppoja aina viimeisenä päivänä ennen pyhiä.
Se ihmisten määrä on jotain aivan tajutonta.
En myöskään ymmärrä sitä, että miksi kaikki tuntuu seisahtuvan silloin kun kauppa on yhden päivän kiinni. Vikana iltana sitten hamstrataan kuin viimeistä päivää sitä vessapaperia rullakaupalla ostoskärryyn ja kauhealla kiireellä rynnitään kassoille.
Tänäänhän en ole itse menossa tekemään samaa.

Jos en huomenna kirjoittele, niin  haluan tässä vaiheessa jo toivottaa
iloiset juhannukset kaikille ja toivotaan, että säät pysyvät lämpöisinä!

punainen tupa ja villiintynyt nurmikkomme

Ps. Lisäilin Maha-välilehteen uuden kuvan.
Pps. Lisäilin myös tuonne sivuelementteihin leikkimielisen kyselyn nyyttini sukupuolesta, kun tajusin etten sukupuolta ole tänne paljastanut. Veikkailkaa ihmeessä ja paljastan totuuden kyselyn päättyessä ;>

--------------------

I have been taking a little break, because nothing has really happend.
We've been spending time at home. Lazy us
I added a little quiz on the right there, about the sex of my baby. Called "Nyyttini on..."
The first option is girl and second one boy.
So keep guessing and I'll reveal the truth when the quiz ends ;>

Weekend

Sanon jo nyt heti tähän alkuun, että minua ottaa todella päähän, mutta kerron siitä vasta tuonnempana.
Aloitetaan viikonlopusta, kun tässä on eletty nyt hieman blogihiljaisuutta.

Viikonloppu oli meille hyvinkin tavanomainen, mies viimeisteli autoa tallissa ja minä pyörin pihapuuhissa. Ilouutinen viikonlopulta olkoon se, että autovanhus alkaa vihdoinkin olla sopivassa kunnossa katsastusasemaa varten.
Ehkäpä vanha Ford Anglia päätyy tienpäälle piakkoin ja pois meidän nurkistamme. 

Päädyimme myös etsimään pölyttyneen pallogrillimme kellarista ja kokeilemana sitä ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Nyt tuntuu vihdoinkin siltä, että kesä on kunnolla korkattu auki.
(Sopivasti siihen ajankohtaan, kun sään luvattiin viilenevän.)

Mies halusi piristää minua hieman ja ehkä samalla hieman korvata jatkuvaa tallissa notkumistaan viemällä minut shoppailemaan lauantaina. Vaikka tällä kertaa olisin ihan luvalla saanut korttia vinguttaa, en päätynyt ostamaan kuin kaksi uutta paitaa kesäksi h&m:än Mama-mallistosta. Niistäkin tunsin pienen vihlaisun, vaikkakin paitani tahtovat jo kiristellä mahan kohdalta, koska kuitenkin olen päättänyt vähentää vaateostoksiani.

Lauantai-iltana naapurissamme vietettiin hyvinkin äänekkäitä juhlia, joten saimme nauttia tasokkaasta karaokesta yön pikkutunneille asti.

Sunnuntai tuli liian nopeasti ja käytimme kyseisen päivän pihaa raivaten. Leikkasimme vuorotellen molemmat nurmikkoa ja trimmailimme oksia pihallamme olevista puista sekä pensaista.

Yritän itse ottaa raskauden vuoksi rauhallisemmin ja mieskin siitä jo jaksaa muistuttaa, mutta siltikin tuntuu turhauttavalta huomata ettei jaksakaan enää samalla tavalla. Selkää särkee uudella tavalla ja kyykistyminen on vaikeaa. Myös tunne siitä, että olisin vain tiellä tuntuu kasvavan ja nostavan päätään yhä useammin.
Oloni on joskus harvinaisen hyödytön.
Innolla odottelen, kuinka pahaksi tämä tunne vielä paisuu tulevien kuukausien aikana.

 

Nyt, siihen tämän päiväiseen ärsytykseeni.
Olen tässä odotellut Kelalta päätöstä tulevasta äitiyslomastani, koska työkkärini haluaa sen tiedon kirjallisena. 

Sen takia sovimme seuraavan tapaamisemme niin, että kävisin näyttäytymässä ennen tämän kuun 30 pvä, jotta ehtisin saada kyseiset paperit.
No, ne kyseiset paperit ovat nyt pyörineet Kelassa kaksi viikkoa ja määräaikani alkaa umpeutua. 

Kun eilen tarkistin tietojani netistä eikä päätöksestä ollut tullut mitään uutta, päätin käyväni tänään työkkärissä kääntymässä jotta saisin sen alta pois, vaikkei minulla niitä papereita vielä olekaan.
Päätin käydä, vaikka en millään olisi halunnut.
Päätin meneväni, vaikka edellisyön nukuin huonosti ja mieleni ei tehnyt mitään muuta kuin nukkua.
Lähdin, vaikka minusta tuntuu siltä, että jokainen mahdollinen ontelo on tukossa (kiitos kevään)
 

Miten kävikään, kun ajelin 12km per suunta päästäkseni lähimpään työvoimatoimistoon?
Kyseinen palveluneuvoja joka vastaa nuorten palveluista ei olekaan paikalla, vaikka hänen piti.
Huomenna, ehkä. 

Kyllä melkein itku pääsi kun otti niin kovasti päähän.
Lähinnä siksi, että jos olisin kuunnellut itseäni olisin välttynyt turhalta ajelemiselta.

Kimpaannuin niin etten edes tajunnut kysyä, olisinko voinut käydä näyttämässä naamaani ihan vaan jonkun luona, jotta saisin sen alta pois.

Juuri tällä hetkellähän minulla on rahaa ajella päivittäin se 24 km huvikseni.

Huomenna uusi yritys, mutta tällä kertaa soitan ja varmistan, että kyseinen rouva on paikalla.

Yritin tehdä huviajelustani lopulta hyödyllisen ostamalla marsuille lisää heinää.
Sitähän ei lähempää löydä....


---------------------

We spend the weekend at home, me in the garden and my bf fixing up an old Ford Anglia.
We also decided to eat some grilled food outside for the first time in this summer.
Our neighbours had some sort of a party on saturday night, and we had the delight to listen them singing late in to the night.