Weekend

Sanon jo nyt heti tähän alkuun, että minua ottaa todella päähän, mutta kerron siitä vasta tuonnempana.
Aloitetaan viikonlopusta, kun tässä on eletty nyt hieman blogihiljaisuutta.

Viikonloppu oli meille hyvinkin tavanomainen, mies viimeisteli autoa tallissa ja minä pyörin pihapuuhissa. Ilouutinen viikonlopulta olkoon se, että autovanhus alkaa vihdoinkin olla sopivassa kunnossa katsastusasemaa varten.
Ehkäpä vanha Ford Anglia päätyy tienpäälle piakkoin ja pois meidän nurkistamme. 

Päädyimme myös etsimään pölyttyneen pallogrillimme kellarista ja kokeilemana sitä ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Nyt tuntuu vihdoinkin siltä, että kesä on kunnolla korkattu auki.
(Sopivasti siihen ajankohtaan, kun sään luvattiin viilenevän.)

Mies halusi piristää minua hieman ja ehkä samalla hieman korvata jatkuvaa tallissa notkumistaan viemällä minut shoppailemaan lauantaina. Vaikka tällä kertaa olisin ihan luvalla saanut korttia vinguttaa, en päätynyt ostamaan kuin kaksi uutta paitaa kesäksi h&m:än Mama-mallistosta. Niistäkin tunsin pienen vihlaisun, vaikkakin paitani tahtovat jo kiristellä mahan kohdalta, koska kuitenkin olen päättänyt vähentää vaateostoksiani.

Lauantai-iltana naapurissamme vietettiin hyvinkin äänekkäitä juhlia, joten saimme nauttia tasokkaasta karaokesta yön pikkutunneille asti.

Sunnuntai tuli liian nopeasti ja käytimme kyseisen päivän pihaa raivaten. Leikkasimme vuorotellen molemmat nurmikkoa ja trimmailimme oksia pihallamme olevista puista sekä pensaista.

Yritän itse ottaa raskauden vuoksi rauhallisemmin ja mieskin siitä jo jaksaa muistuttaa, mutta siltikin tuntuu turhauttavalta huomata ettei jaksakaan enää samalla tavalla. Selkää särkee uudella tavalla ja kyykistyminen on vaikeaa. Myös tunne siitä, että olisin vain tiellä tuntuu kasvavan ja nostavan päätään yhä useammin.
Oloni on joskus harvinaisen hyödytön.
Innolla odottelen, kuinka pahaksi tämä tunne vielä paisuu tulevien kuukausien aikana.

 

Nyt, siihen tämän päiväiseen ärsytykseeni.
Olen tässä odotellut Kelalta päätöstä tulevasta äitiyslomastani, koska työkkärini haluaa sen tiedon kirjallisena. 

Sen takia sovimme seuraavan tapaamisemme niin, että kävisin näyttäytymässä ennen tämän kuun 30 pvä, jotta ehtisin saada kyseiset paperit.
No, ne kyseiset paperit ovat nyt pyörineet Kelassa kaksi viikkoa ja määräaikani alkaa umpeutua. 

Kun eilen tarkistin tietojani netistä eikä päätöksestä ollut tullut mitään uutta, päätin käyväni tänään työkkärissä kääntymässä jotta saisin sen alta pois, vaikkei minulla niitä papereita vielä olekaan.
Päätin käydä, vaikka en millään olisi halunnut.
Päätin meneväni, vaikka edellisyön nukuin huonosti ja mieleni ei tehnyt mitään muuta kuin nukkua.
Lähdin, vaikka minusta tuntuu siltä, että jokainen mahdollinen ontelo on tukossa (kiitos kevään)
 

Miten kävikään, kun ajelin 12km per suunta päästäkseni lähimpään työvoimatoimistoon?
Kyseinen palveluneuvoja joka vastaa nuorten palveluista ei olekaan paikalla, vaikka hänen piti.
Huomenna, ehkä. 

Kyllä melkein itku pääsi kun otti niin kovasti päähän.
Lähinnä siksi, että jos olisin kuunnellut itseäni olisin välttynyt turhalta ajelemiselta.

Kimpaannuin niin etten edes tajunnut kysyä, olisinko voinut käydä näyttämässä naamaani ihan vaan jonkun luona, jotta saisin sen alta pois.

Juuri tällä hetkellähän minulla on rahaa ajella päivittäin se 24 km huvikseni.

Huomenna uusi yritys, mutta tällä kertaa soitan ja varmistan, että kyseinen rouva on paikalla.

Yritin tehdä huviajelustani lopulta hyödyllisen ostamalla marsuille lisää heinää.
Sitähän ei lähempää löydä....


---------------------

We spend the weekend at home, me in the garden and my bf fixing up an old Ford Anglia.
We also decided to eat some grilled food outside for the first time in this summer.
Our neighbours had some sort of a party on saturday night, and we had the delight to listen them singing late in to the night.

Usko koetuksella

Kyllä nyt alkaa jo tuntumaan tämä meininki epätoivoiselta.

Olen nyt porskutellut eteenpäin ilman minkäänlaista rahallista tuloa valmistumisestani asti, eikä asia tunnu millään muuttuvan.
Miksikö?
Siksi, että siitä eteenpäin olen ollut hyvin tiuhassa kirjeenvaihdossa kenenkäs muun kuin Kelan kanssa.
Näin tiuhaan en muista postia vaihtaneeni edes lapsena kirjekavereideni kanssa.

Kaikki alkoi hakemuksesta koskien työttömyysturvaa ja tuntuu muuttuneen niin monimutkaiseksi, etten enää perässä pysy.
Aluksi tulimme työkkärissä tulokseen että en ole oikeutettu peruspäivärahaan vaan työmarkkinatukeen, joten kaivoin siis puolisoni tulotiedot esiin ja toimitin Kelan konttoriin.
Sain bumerangina takaisin pyynnön työssäoloehdon selvittämisestä, koska heidän tietojensa mukaan minulla on palkkatuloja.

Juu kyllä, mutta sellaiset tulot jotka tuohon peruspäivärahaan riittäisivät löytyvät vuosilta 2009-2010, eikä kuukausia ole riittävästi vuoden 2010 puolella jotka riittäisivät siihen 2 vuoden tarkastelujaksoon.

Toisekseen sain lomakkeen jossa minun tulisi ilmoittaa vanhempieni tulot Kelalle.
Minä, joka en ole asunut vanhempani luona enää kolmeen-neljään vuoteen.

Kelatäti sitten kommentoi, että työssäoloni ja tämänpäivän väliin jäävät opiskelut pidentävät tarkastelujaksoani, joten nuo vuoden 2009 työaikojen myötä saattaisin saada peruspäivärahan.
Ja että tuo vanhempieni tulojen ilmoittaminen on epähuomio, ilmeisesti olivat kuvitelleet puolisoni isän minun isäkseni?!
(Selvennykseksi: puolisoni isä on kirjoilla vielä tässä talossa, vaikkei fyysisesti täällä enää asukaan.)
Kylläpäs meidän suhteemme Kela tahtoo muutta irvokkaaksi?
Nyt sitten yritän hikihatussa kaivaa esiin jotain tietoja saamistani palkoista vuosilta 2009-2010.
Epätoivoista? Todellakin.

Ainakin varmuudella tiedän, että seuraavan kerran saan omaan taskuuni varmuudella rahaa heinäkuun lopussa kun äitiysrahakausi alkaa.

Voin vain todeta, että onneksi tuo mieheni käy töissä.
Muuten söisimme varmaankin aitoa suomalaista ruohikkoa tuolla laitumella.

mmm... Foood

Tänään olen saanut kyllä käyttää jalkojani.
Lähdin aamulla miehen kyydillä vanhalle kämpille, jossa tarkoitukseni oli tappaa aikaa puoli yhteentoista. Sen jälkeen palauttaisin avaimeni ja kahdeltatoista minulla olisi aika varattuna työkkäriin.
Viime käynnin perusteella ymmärsin että tarkoitukseni olisi tällä kertaa tavata ammatinvalintapsykologi, koska olen alle 25-vuotias...

Juuri ammattiin valmistuneena voitte miettiä mitä riemua tästä tunsin.


Näin ei ollut, vaan tapasinkin ilokseni jonkunlaisen ammattineuvojan, henkilön oikeaa titteliä en nyt valitettavasti muista. Tällä kertaa minulta oikeasti kysyttiin mitä itse haluan ja miten itse olin ajatellut tehdä tästä eteenpäin, ei yhtään sillä tyylillä kuin viimekerralla, toteamalla että kyllä varmaan 3 viikossa löytyy työtä jota raskaanakin voi tehdä.

Tämänkertainen virkailija totesi itsekin, että mahdollisuuteni saada töitä tähän pieneen väliin ovat huonohkot mutta eivät kuitenkaan mahdottomat. Tajuan itsekin, ettei kukaan halua palkata minua tällä hetkellä vakituiseen työhön, joten olen aina tiennyt mahdollisuuteni olevan lähinnä lyhyissä sijaisuuksissa. Uutena asiana hän myös ehdotti miettimään esimerkiksi kuukauden mittaista työharjoittelua jollain ammattini osa-alueella jotta saisin kokemusta ja tekemistä päiviini. Päivät olisivat lyhennettyjä eli 6 tuntisia ja kyseiseltä ajalta saisin hieman korkeampaa tukea kelalta, koska puolisoni tuloja ei laskettaisi vaikuttamaan tukeni suuruuteen tuolta ajalta. Paperilla idea kuulostaa hyvältä, mutta aloin miettimään mitä se käytännössä merkitsisi ja ensimmäisenä mieleeni nousivat kasvavat bensakulut. Pahimmillaan tulos olisi "plus-miinus-nolla". Hyödyt ja haitat olisivat tasoissa.


Ja myönnetään, on tuon koulun aikana noita työharjotteluja tullut jo kokeiltua ihan tarpeeksi.


Ajattelin laittaa ehdotuksen kuitenkin mietintämyssyyni, vaikken järin innoissani vielä ole.


Työkkäristä päästyäni jouduin taas haahuilemaan ympäriinsä siihen asti, että mieheni pääsisi töistä ja saisin kyydin kotiin. Kätevästi lähellä on iso kauppakeskus, jossa aikaa saa kulutettua mukavasti kauppoja kiertelemällä. Omaksi kauhukseni huomasin pari päivää sitten, etten enää mahdu vanhoihin shortseihini ja tulevaa kesää ajatellen annoin luvan itselleni ostaa uudet. Mielenkiintoni myös vei Sokos Emotionissa olevat Hiusten hellimisviikot, joilta kotiin päätyi lopulta pelkkä KCProfessionalsin Color Mask Vanilla. Kiertelin myös parissa lastenvaateliikkeessä, mutta maltoin vielä mieleni hetkeksi.

H&M Mama Boyfriend pöksyt

Kotiin päästyämme päätimme pyhittää aikamme hyvän ruoan laittamiseen ja tulos yllätti herkullisesti. Tomaattista jauhelihakastiketta kera basilikan sekä pestopastaa.

kyllä, rakastan tomaatteja.

Seuraavaksi aion palkita itseni kuumalla suihkulla ja lisäksi testailla tuon Color Maskin.


And how was your day ?