Ihanaa viikonloppua!

Uskaltauduin tänään pitkästä aikaa ajamaan!
Ei olisi kannattanut, sillä liukkaalla tiellä päätti peugeottini sheikkailla takamustaan useampaan otteeseen.
Ei enää Single Ladiesiä tuon auton kajareista.
Toivottavasti teidän viikonloppunne alkaa huomattavasti paremmin, kuin minun.
Ainakin ilma on mitä ihanin!
Ihanaa viikonloppua kaikille teille sinne ruudun toiselle puolelle <3

Hulluus iski!

Ensimmäistä kertaa elämässäni TOIVON että pyykinpesukoneemme pamahtaisi.
Pesukone, joka suoraansanottuna pitää aivan karsean kolinan.
Pesukone, jossa ne vähäisetkään hienopesuohjelmat eivät toimi.
Kone, jonka ikä alkaa olemaan jo kaksinumeroinen. (Googlettamallakaan en löytänyt masiinasta enää MITÄÄN.)
Tässä koneessa voit vain unelmoida pikapesuista tai muista. EKO-pesukin tarkoittaa suomeksi ihan rehellisesti sitä nyrkkipyykkiä.

Jaa miksi?
 

verkkokauppa.com

Tämän vuoksi!
Ensinnäkin, se on musta!
Sillä on halpa hinta!
Siinä on enemmän pesuohjelmia, kun se yksi jota voi käyttää!
Se vain sattuu olemaan aivan uppo-outo merkki minulle?

Minulla olisi kyseiseen kaunokaiseen varaa.
Ja halua enemmän kuin saisi.
Mutta hitto kun tuo vanha rupukin vielä toimii! 
Ja toimimisella tarkoitan nyt sitä, että se pesee kuitenkin vielä vaatteet niillä parilla hassulla ohjelmalla.

Pieleen meni.

Kaikki alkoi siitä, kun eilen aivan tavanomaisesti löin tiskikoneen päälle.
Kuten aina ennenkin laitoin pesutabletin koneeseen, kiersin haluamani ohjelman kohdalleen ja painoin nappia.

Siinä se kone hetken aikaa hurisi.
Kunnes se vain äkkiä sammui, ilman mitään ennakkovaroitusta.

Kirosin hetken, sillä olin varma että kone paukahti. 
Olihan se tosissaan jo iäkäs elektroniseksi laitteeksi. 

Samanaikaisesti hellalla minulla porisi kattilallinen tuttipulloja, joten vakuutuin siitä että sähkökatkos ei tällä kertaa ole syynä koneen hiljenemiseen.

Tajusin kuitenkin samalla, että ohuoneessa oli ihmeellisen hiljaista sillä äskettäin vielä taustalla soinut radio Suomipop oli myöskin mykistynyt. 

Sulaketaulussa kaikki sulakkeet näyttivät vielä toimintakykyisiltä,
mutta silti olohuone, eteinen, tietokonehuone sekä vessa olivat aivan pimeänä. Samoin se keittiön pistorasia, johon tiskikone oli kytketty. Hellakin kävi enää vain puolella teholla. 

Soitin siinä vaiheessa miehelleni, joka päätti lähteä käväisemään kotona ja selvittämään tätä sähköttömyyttämme.

Lopulta selvisi, että syy tosissaan oli palanut sulake.
Muttei talon sisältä, vaan ulkoa päädystä. Eikä mies sillä hetkellä pystynyt asialle mitään tekemään vaan palasi töihinsä.

Meidän molempien tietämättä oli sillä kyseisellä hetkellä, kun tiskikoneen päälle pistin, autotallissa päällä kaksi lämmitintä. 
Ja ne kaksi lämmitintä olivat puhaltaneet sitä lämmintä ilmaa aivan täysillä, eikä kyseinen sulake ollut kestänyt sellaista kuormitusta. 
Niitä puhaltimia, tiskikonetta, hellaa ja radiota. Taisi joku kattolamppukin olla päällä. 

Onni onnettomuudessa oli, että kyseinen sulake pimensi vain puoli taloa. Se ei sammuttanut vesipumppua eikä öljypoltinta, joten pärjäsimme hyvin L:n kanssa eilisen puoliksi sähköttä.
 
Jos eilinen päivä oli jo osaltaan aivan naurettava, viime yö oli jotain aivan toista. L on näemmä oppinut  pyörimään selällään, tosin vain ja ainoastaan öisin.
Viime yönä suoristin pienen mittarimatoni varmaankin neljästi, plus vielä se yksi syöttökerta siihen, joten pitkästä aikaa minua hieman väsyttää.

Kolmesti L oli onnistunut jumittamaan itsensä poikittain pinnoihin ja kertaalleen se pieni pää sojotti jo toisessa päässä sänkyä.

Tämän surullisen kuuluisan ja vähän nukutun yön jäljiltä, vetäisi tuo poikalapseni ensimmäisillä päiväunillaan unta palloonsa kokonaiset kaksi tuntia.

Näemmä tältä päivältä, tuo päivärutiini heitettiin koppaan jo heti kättelyssä.

Kitinäkonserttia

Voi että, kunpa vaan olisin tiennyt aamulla, millainen päivä tästä kehittyykään.
Aamulla vielä niin iloisesti ja viattomasti hymyilevä L muuttui ensimmäisiltä päiväuniltaan herätessään pieneksi kitinämonsteriksi, jolle ei tuntunut kelpaavan mikään.

Hetken oli kiva kölliä selällään,
hetken raas mahallaan.
Hetken oli hauskaa sylissä,
toisen hetken hauskaa potkia äitiä.
Äidin sylissä oli hauskaa, 
kunhan vaan sai istua kuin iso poika jo.
Tutti viihdytti viitisen minuuttia,
äidin sormi harsoon kietaistuna toisen.
Huuto vain voimistui,
kun ruokaa yritti tarjota 
siinä luonnollisimmassa muodossa.

Mutta ai että, kuinka kivaa
siitä tuttipullosta olikaan syödä.
Sitten ja vasta sitten,
jaksettiin hetki hymyillä.

Suuri huokaus.
Eli nälkä taisi olla.

L:n rauhoituttua päätin hieman hemmotella lasta ja kasasin yhden hänelle aikoja sitten kannetuista leluista. Suositus tosin on +6kk, mutta kyseistä muovihärpäkettä taottiin sellaisella omistautumisella, etten usko koko hököttimen selviävän ehjänä sinne asti. 

Leikkien jälkeen päätin palkita itseni aamupalalla (köh11.00köh....)
ja nostin L:n siksi aikaa sitteriin seurakseni. Nykyisin L seuraa hirveästi syömisiämme ja tuijottaa tarkasti, vaikka kurkkuun päätyisikin vain lasillinen vettä. Joskus tekee ihan pahaa syödä, kun toinen tuijottaa niin intensiivisesti ja näyttää siltä, että maistiaista tekisi mieli.

Olenkin tässä nyt pari päivää leikitellyt ajatuksella, jospa sittenkin antaisin jo sosemaistiaisia. Yritän toppuutella itseäni odottelemaan edes seuraavaan neuvolakäyntiin, joka on tämän kuun lopussa. Silloin L olisi jo 5kk ja jotenkin uskon, että neuvolastakin aletaan jo rohkaisemaan kiinteisiin siinä vaiheessa. Mutta toisaalta, viidestä kuukaudesta on enää kuukausi siihen puoleen vuoteen.

Olen itse hiljalleen menettänyt innostukseni imettämiseen, pidän toki sen tarjoamasta läheisyydestä lapsen kanssa ja totta puhuen imettämisen "helppoudesta"(noh, ainakin joskus se sitä oli.) En vain ikinä ole kyennyt imettämään julkisilla paikoilla ja kauhistun ajatuksesta imettää anoppini läsnäollessa. Lisääntyvät rintaraivarit ja riittämättömyyden tunne vaikeuttavat herumista, joka puolestaan hermostuttaa lapsen pistämään vieläkin enemmän kapuloita rattaisiin. Huudon muodossa.
Aikoihin ei lapsi enää ole tyytynyt ruokailemaan vain yhdestä rinnasta ja suosii selvästi toista, josta ilmeisesti sitä ruokaa saa helpommin.

Taisin ensimmäisen kerran jo tuoda ilmi halukkuuttani lopettaa imetys pari kuukautta sitten. Siltikin, päätin taistella. 
Luovutin vain illan osalta ja L sai yhden ruokailukertansa pullosta, kuten edelleenkin. Välillä on ollut helpompaa ja välillä on päiviä, jolloin lisäruokaa saa antaa imetyksen jälkeen joskus päivälläkin. Tämä päivä oli taas sellainen.

Olen ihmisenä hyvin itsepäinen, joka varmaankin luonteenpiirteenä edesauttaa sitä etten heittänyt hanskoja tiskiin jo kuukausia sitten. Myöskin tieto siitä, että kaikista ongelmista huolimatta L kasvaa hienosti. 

Näiden tappeluntäytteisten imetyskuukausien jälkeen olen yhdestä asiasta hyvinkin varma,
tulevaisuudessa, aina isin ollessa kotona, siirtyy lapsemme ruokintavastuu hänen harteilleen. 
Ainakin hetkeksi.

Tämä maitolaituri tarvitsee pienen hengähdystauon.

Imetys

Meillä alkoi imetys vallan taivaallisesti,
poika tajusi homman heti synnyttyään ja oikeaoppisesti imi tissiä jo parin minuutin ikäisenä.
Otetta ei tarvinnut korjata ikinä ja rintaraivareitakaan ei alussa koettu lainkaan.
Rintakumejakaan emme koskaan joutuneet kokeilemaan, sillä imetin hampaat irvessä - vaikka aluksi hieman nirhamaa tulikin. Oikein luomumeiningilla mentiin.

L:n ollessa kuukauden ikäinen alkoivat meille, muiden iltaitkujen lomassa, hiipimään myös rintaraivarit - jotka sijoittuivat pelkästään illan viimeiselle syötölle. Itsepintaisesti niitä vastaan yritin taistella ja imettää - ja lopulta jopa itkin yhtälailla pojan kanssa.  
Tuntui, etten riittänyt.
En edes imettää osannut.

Nyt pojan ollessa kolme kuukautta luovutin lopulta iltojen suhteen ja olemme antaneet parin viikon verran lisäkorviketta pullosta. Imetän yleensä niin pitkälle kuin L:n hermot kestävät, jonka jälkeen tarjoan pullosta loput, jos itku jatkuu. Nyt kahtena iltana ei poika ole suostunut illalla tissille enää ollenkaan, kolme iltaa takaperin riitti pelkkä tissikin. Harmikseni tuo pulloratkaisu tuntuu tuoneen ongelmia myös päivällä tapahtuvaan imetykseen, sillä poika ei enää tunnu täyttyvän ikinä yhdestä rinnasta vaan kiukkuaa ja raivoaa niin, että on puolessa välissä pakko jatkaa toisella.
Joko ei täyty - tai turhautuu siihen, ettei ruoka suihkua helposti.
Myös öihimme ovat tulleet tutuksi L:n ruokaraivot, joita aiemmin ei ollut.

Nyt kamppailen ratkaisuni kanssa,
jatkanko taistelua vai valitsenko helpomman tien ja lopetan koko imetyksen.
Minua harmittaa, että koko asiaa edes joudun miettimään, sillä L on kasvanut niin hyvin pelkällä rintamaidolla ja neuvolakin antoi siunauksensa kiinteiden miettimiseen vasta tammi - jossei jopa helmikuussa.
Itse nimittäin olisin halunnut kyetä siihen kuuteen kuukauteen, mutta tuostakin etapista joudun jo iltaisin lipsumaan. 

Ärtyneisyyttä ilmassa?

                                                        Syypää ovat ilmeisesti ne,

                                                                      juuri ne.

                                             Vauvaperheiden kauhistus, apu ja inhotus.

                                                                      D-tipat.

www.apteekkituotteet.fi

Eilen illalla koin inhottavimman illan ikinä tähän astisessa vauva-arjessani. Kyseiset tapahtumat käynnistyivät siinä kuuden aikoihin illalla, kun lähdimme käväisemään mieheni äidillä pikaisesti.
Jo siellä ihmettelin Lucan huonotuulisuutta, mutta itsepäisesti pidin häntä
puoli-istuvassa asennossa ja makuutin sylissäni tutti suussa.

http://www.verkkosivuapteekki.fi

Tutti lopulta tuntui tuovan sitä henkistä mielihyvää, joten miekkonen rauhoittui kuin rauhoittuikin syliini ja kohtahan sieltä vaipan kätköistä kuuluikin pieni prööt.

Itkuisuus helpottui,
hetkeksi.

Lähdimme kotiin hyvinkin nopeasti, sillä tunnustan,
olin toivonut hieman kahdenkeskeistä aikaa sen toisen perheemme miespuoleisen jäsenen kanssa.
Suunnitelma näytti toimivan hyvin, poika nukahti pitkästä aikaa omaan sänkyynsä vaunukopan sijaan ilman turhia itkeskelyjä, pääsimme jopa testaamaan itkuhälytintämme ensimmäistä kertaa.
Mutta juuri kun olo sohvalla alkoi olla lokoisa, havahtui rakkautemme hedelmä sängyssään. 
Ja siitä se lähti.

Kolmisen tuntia taas pientä iltaäreyttä, tosin tällä kertaa se äreys ei ollut vain pientä kitinää johon tutti toi avun, se oli suoraa huutoa. Kestän lapseni ihastuttavat itkut hyvin, kun tiedän ettei hänellä pahemmin mitään muuta hätää ole kuin nälkä, mutta viime iltainen itku oli jotain aivan muuta.
Kuin veitsellä olisi viilletty.

Mies yritti hetken aikaa rauhoitella poikaa suihkuni ajan,  sen jälkeen olikin minun vuoroni. Kävelytimme toista ja heijasimme, hyppyytimme kuin viimeistä päivää, mutta aina kun liike loppui jatkoi poika itkeskelyä. Kokeilin imettää lisää ja kun itku vain jatkui, kokeilin antaa korviketta kuvitellen pojalla olevan vain hirveä nälkä. Tissillä poika vain huusi, tuttipullo suussaan söi hetken ajan rauhallisesti. Mutta kun sylistä pois pääsi muisti hän ilmeisesti vatsavaivansa. Ja kyllä, nyt sanon suoraan että vatsanväänteet, koska itku helpotti melkein joka kerta, kun vaipan sisällä taas pörähti.
Ja se maha, se tosisaan pulputti kuin pieni vene ulapalla.

Minusta kyllä tuntuu, että tämän esikkomme kanssa menemme perse edellä puuhun vielä useasti, sillä olen kuvitellut ilta äreisyyden johtuvan nälästä.

Kahden vaipanvaihdon, useiden ilmapäästöjen jälkeen pienemme nukahti lopulta ennen klo. 23 illalla, taas vaunukoppaansa. Luoja että odotan sitä päivää, kun saamme pojan taas omaan sänkyynsä.

Nyt menevät meillä d-tipat pienelle tauolle ja katsellaan, muuttuuko poikakin säyseämmäksi iltaisin muutoksen mukana.

Ja ei, emme enää niiden itkutuntien jälkeen saaneet oloamme lokoisaksi siinä sohvalla.

www.apteekkituotteet.fi

Viikonloppua

Fiksuna ja filmaattisenahan puhuin siitä kampaajalla käynnistäni, mutten koskaan jakanut lopputulosta teidän keskenne. Vaikkei kiinnostus huipussa olisikaan näistä alkusanoistani, niin kuvat kuitenkin jaan.

Hassua, että vaikka tästä leikkauksesta tosissaan sain kuvetta kaivaa enemmän, kuin ehkä olisin halunnut, jouduin silti juuri äsken sitä itsekin vielä saksimaan. Huomasin näet, että toinen puoli oli jätetty tuosta sivulta paljon raskaammaksi.  Ehkä tällä kuitenkin yhdet ristiäiset kehtaa juhlia?

Perjantaina tosissaan käväisin siellä kaupoilla, mutta mukaani ei tarttunut mitään muuta kuin kaksi pakettia Juhlamokkaa, kiitos Citymarkettien Hintarallien. Mekkoa niistä ei oikein millään saa, mutta miehelle tokaisin kotiin tullessani että hyvä alku jo on, nimittäin paketti per tissi.

Lauantaina korjasimme tämän valitettavan mekottomuuteni pyörähtämällä myös Vantaan puolella koko pienen perheemme voimin ja sieltähän se mekko lopulta kotiin lähti.
Tarkoitukseni oli panostaa, mutta kuinka kävi?
Mekko lähti kotiin H&M:stä ja hintaakin oli vain 29,90.

kuva täältä

Sunnuntaina olimme kotona ja äitini ja tätini käväisivät kylässä. Poju sai kehuja kovasta kasvamisestaan, kaksi leikittäjää ja äiti sai rauhassa taiteilla pöytään kotitekoisia lihapullia tomaattikastikkeella. Nam.
Ja mitä isi sitten sai? Isi sai tehdä pihahommiaan.
Illalla kävimme kovaa keskustelua pojan tulevasta sukunimestä.
Emme päässeet yhteisymmärrykseen mikä on valitettavaa, sillä....

Tänään menemme illalla papin puheille ja se maistraatin paperi tulisi palauttaaa täytettynä ja allekirjoituksillamme varustettuna.
Ja tosissaan, pojan koko nimen tulisi siinä myös näkyä.

Lime-valkosuklaakakku

Tuskailin eilen vaikean päätökseni kanssa, sillä halusin tehdä jonkunlaisen kakun ristiäisiin. Ongelmana vaan oli se, että olisin halunnut sinne juustokakun, mutta vieraina on niin monta jotka toivoivat laktoositonta tarjottavaa ja juustokakkujen suhteen yhdessä asiassa olen suht ehdoton, käytän niihin vain Mascarponea. Ja valitettavasti sitä ei saa laktoosittomana, jossei sitä itse tee, mutta sekin ohje tuntui niin vaikeatekoiselta että päätin jättää yrittämättä.

Näin ollen tämä herkullinen repsepti jäi testaamatta ja vaihdoin tilalle Valion hyvin simppelin reseptin Lime-valkosuklaa kakusta, tämäkin tosin valmistuessaan on vain Hyla - mutta on sekin tyhjää parempi.

 

Kokeilin myös tätä kasvispohjaista Vegegeliä korvaamaan liivatelehtiä, koska meille on juhliin tulossa ainakin yksi kasvissyöjä joka ei liivatelehtiä käytä. Harmittavaa kyllä lopputulos ei ollut toivottu eikä kakku ollut kunnolla hyytynyt viiden tunnin jääkaapissa olon jälkeenkään.

Ehkä vika oli käyttäjässä - ehkä tuotteessa tai ehkä kakun ei olekaan tarkoitus hyytyä samalla tavalla kuin juustokakkujen. Mene ja tiedä, mutta itse kuitenkin kaipasin vielä paremmin hyytynyttä lopputulosta. Joten voi olla että itse ristiäiskakussa joudun kuitenkin käyttämään liivatelehtiä, vaikka sen myötä meillä olisikin yksi tyytymätön vieras.
Kumminkin, ihan kaikkia ei voi aina miellyttää.

 Ja lopputulos?

Harmittaa hirveästi etten ottanut kuvaa kakusta ENNEN kiilteen lisäämistä.

Ulkonäkö oli paljon parempi, sillä kiillettä lisätessä tuo valkosuklaaraaste valui moneksi pieneksi epämääräiseksi kasaksi sinne sun tänne ja lopputulos oli sutaisten tehdyn näköinen.
Muutenkaan en tykännyt kiilteestä tässä - koska olin värjännyt rahka ja kermavaahtomassan sinisellä elintarvikevärillä teki se omasta mielestäni kakusta jo muutenkin "koristellumman" näköisen, joten kiilteen olisi hyvin voinut jättää lisäämättä.

Lopullisesta kakusta kiille tulee jäämään pois

Mitäs pidätte?

Oudot rintaraivarit

Yleisesti ottaen meillä on tuo imetys lähtenyt hienosti käyntiin,
maitoa tuntuu riittävän ja poika ei turhia tissilla asu, välillä tosin tahtoo heittäytyä leikkisäksi.
Nekin kerrat yleensä rauhoittuvat sillä, että annan tutin toiselle hetkeksi ja sen jälkeen yritetään uudestaan.

Nyt pari viikkoa hyvin vaihtelevasti toinen on saanut aivan käsittämättömiä rintaraivareita.
Tiedän, rintaraivarit ovat yleisiä,
mutta 
meillä poika raivoaa pelkästään "illan viimeisellä syötöllä", ei ikinä muulloin.
Aamulla ja päivällä, kaikki on yleensä aivan hyvin,
mutta siitä viimeisestä syötöstä ei tahdo enää tulla yhtään mitään.

Alku menee aina hienosti, mutte hetken jatkuneen imetyksen jälkeen se alkaa.
Ja silloin huudetaan ja ärjytään ja revitään rintaa kuin viimeistä päivää ja vain siksi, että siihen lopulta voisi rauhoittua hetkeksi ja aloittaa koko raivo taas alusta.

En osaa sanoa, onko poika oikeasti niin nälkäinen vai mistä on kyse,
sillä eilen illallakin rauhoittui lopulta vasta vaunukoppaansa tutin kanssa.
Ja sitä tuttia imettiin kyllä niin intensiivisesti että.

Mutta tuskin toinen nukahtaisi ja tyytyisi tuttiinsa,
jos oikeasti maha kurnisi?

Ja täytyy kyllä todeta, että tuona imetyksen hetkenä,
mietin useasti että kohta tämä saa jäädä.

Make me feel like I'm ....

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka ihmiset tykkäävät kertoa meille, millainen poikamme on. 

Koomisen tästä tilanteesta tekee se,
kun muut ihmiset kertovat meille sen, kuinka kiltti lapsemme on.
Ja juuri sellaiset rovaniemen mummot, jotka näkevät lastamme vain satunnaisesti.

Kyllä poikamme on kiltti suurimmaksi osaksi ajasta,
mutta kyllä meilläkin iltaisin välillä tapellaan nukahtamisen kanssa.
Ja itketään vatsavaivoja tai ihan muuten vaan välillä kitistään.

Ja juuri niiden pitkälle yöhön venyneiden iltojen jälkeen, minua ei juurikaan kiinnosta kuulla teiltä jotka eivät mistään mitään tiedä, siitä
kuinka kiltti poikamme onkaan.

Myöskään, koska poikamme on niin kiltti, en ilmeisestikään saa itse ilmaista omaa mielipahaani siitä, kun tämä ja tämä ilta meni niin myöhäiseksi ja nyt väsyttää.
Koska eihän meillä ole koliikkilasta, 
kyllä meillä silloin valvottiin niin ja niin pitkään, on tuo teidän poika kyllä niin kiltti.

Ja oli aihe mikä tahansa, aina löytyy joku jolla on ollut kurjempaa.

Kerran avauduin hieman toiselle ihmiselle omista synnytysmietteistäni ja siitä, kuinka pahalta minusta tuntui se, että sain siellä vuodeosastolla kärvistellä yksinäni ilman miestäni.
Ja siitä, kun kipuihini sain lopulta helpotusta vasta epiduraalista.

Niin tietysti löytyy joku, joka sai kaikki lapsensa synnyttää yksinään ja niin nopeasti, ettei mitään kivunlievityksiä ehditty antaa.

Kyllä, surullista hänelle.

Mutta oma kokemukseni voi siltikin tuntua pahalta omasta mielestäni.

Oikeasti, kanssaäidit.
Tarvitseeko meillä itsellämme aina olla kurjempaa, kuin kaikilla muilla?

"Jotain nopeaa ja helppoa"

Otsikko on mieheni yleisin tokaisu siihen, kun häneltä ehdotuksia ruoan suhteen tiedustelen.

Kuten unen suhteen, on hyvinkin selvää että emme myöskään sovi toisillemme kulinaarisessa maailmassa, sillä minä en pidä nopeasta ruoanlaitosta.

Olen hyvin nirso ruokailija ja olen ollut sellainen pienestä pitäen, tiedän tasan tarkkaan sen mistä en pidä ja mistä pidän, enkä varmana kokeile mitään uutta.

Tai ainakin näin kuvittelin vielä pari vuotta sitten kun kotona vielä asustelin. Omilleni kun muutin jaksoin aikani valmistella niitä tuttuja ja turvallisia ruokia, jotka jo kotona olin oppinut ja niiden kanssa juoda aina sen lasin maitoa. Lopulta pieni kulinaristi sisälläni heräsi, aloin ymmärtämään mitä oikeasti hauduttaminen tarkoittaa ja saatoin lisätä kokkailuihini ehkä jopa yhden valkosipulinkynnen enemmän kuin aiemmin.

kuva hellapoliisi.fi

Aikani selailin hellapoliisin, pirkan ja sun muut keittosivut läpi ja vähitellen imin itseeni uusia reseptejä sekä kikkoja, joista en aiemmin ollut kuullutkaan. Tavallinen kanakastikkeeni muokkautui milloin pesto-broileriksi ja milloin hedelmäiseksi curryksi ja perunamuussiinkin alkoi ilmestymään silloin tällöin porkkanan vivahteita. Vuosi sitten uskaltauduin jopa tekemään ensimmäisen juustokakkuni, mutta siltikään en näillä kätösilläni osaa taikoa kermakakku-unelmia toisten syntymäpäiville - mutta ehkä joskus.

Nykyään teen jopa jauhelihakastikkeeni mieluummin alusta asti itse, kuin ostaisin sen valmiina purkista. Ja minulle tämä on suuri edistysaskel.

kuva hellapoliisi.fi

Mutta mieheni, voi mieheni.... Hänellä on aina kiire ruoan suhteen ja toisinaan ymmärränkin sen, varsinkin pitikien työpäivien jälkeen jolloin ruokatunti on lähinnä kulunut sähköposteihin vastaillessa ja muissa työhommissa... Mutta...

Ruoanlaitto on ihaninta, kun siihen saa käyttää aikaa.

Miehen tekniikalla, nopeaa ja helppoa, olemme nauttineet mm. runsaan ruskeita kanapaloja, palanutta sekä raakaa lihamureketta, ylikypsiä perunoita sekä mauttomia kastikkeita.

Mutta kyllä, kun miehenikin paneutuu ruoanlaittoon ovat hänen ruokansa tajuttoman hyviä.

rv 38+2

Olen tässä ruvennut jo pikkuhiljaa pohtimaan tulevia ristiäisiä, ihan vain siitä syystä että olemme mitä ilmeisemmin mieheni kanssa hyvin erimieltä siitä, millaiset ristiäiset haluaisimme.
 
Omana toiveenani olisivat pienet ja meillä kotona vietetyt ristiäiset,
mies taas haluaisi kutsua perhepiirin lisäksi enemmän ystäviään ja varata tilat seurakuntatalosta.

Jos vauva olisi syntynyt alkukesästä ja ristiäispäivä olisi ollut aurinkoinen, olisimme saaneet hyvän kompromissin aikaiseksi: kotona ja puoliksi ulkona vietetyt, jolloin meillä tilakin triplautuisi, joten myös vieraita voisi olla enemmän.

Myös juhlapäivän tarjonta aiheuttaa jo päänvaivaa, sillä eräs tulevista kummeista on kasvissyöjä, joten hänen ruokailunsa pitää miettiä tarkemmin. Helppoa sinänsä, että kyseessä on niinkin yksinkertainen tapaus kuin pelkkä kasvissyöjä, sillä pahimmassa tapauksessa vastassa voisi olla armeijallinen eri ruoka-aineallergioita omaavia juhlavieraita, joille jokaiselle saisi laatia etukäteen oman buffetin.

Toinen huomioitava asia on tietysti se, että kun ristiäisten aika koittaa, jaksaisimmeko oikeasti puunata siinä tilanteessa koko kotimme niin edustavaan kuntoon, että täällä edes kehtaisi juhlia järjestää.

Yhdessä asiassa olen sentään edistynyt: googlettelin jo tänään hieman sopivaa kastemekkoa ja yhteen rakastuin silmittömästi; hinta tosin voisi olla alhaisempikin.

Kyseinen mekko löytyy selja.fi:stä, josta kuvakin on lainattu ja luomus kantaa nimeä Vilja kastemekko.

rv. 38+0

Viimeinkin, ollaan tuolla maagisella viikolla.

Mutta tuon uuden viikon myötä iski tälle odottajalle myös uusi ja mielenkiintoinen kammo joka sai alkunsa tänä aamuna.

Ajelin tuossa 12km matkan kotikuntamme keskustaan käydäkseni kaupassa ja samalla se välähti päähäni: mitä jos synnytykseni alkaisi autonratissa. Näin jo kauhuskenaarion mielessäni: siinä minä, ilman huolen häivää pösöttelisin autollani menemään, kunnes yhtäkkiä koko auto lainehtisi lapsivedestä (ja kyllä, kauhuskenaariossani lapsivettä pursuaa minusta vähintään sen kymmenen ämpärillisen verran...)
Ja jos nyt tosielämään palataan, niin oikeana autoihmisenä tietenkin ensimmäinen asia mikä mieleeni juolahti oli, ettei autonpenkki toivottavasti menisi aivan piloille...

Onko kukaan autoileva odottaja miettinyt tuota samaa?
Jos tajunnanräjäyttävät supistukset alkaisivatkin moottoritiellä, niin mikä neuvoksi?
Ja oikeasti, millä sieltä kotiinkaan ajaisit.

Tämä nyt on vain omaa hermoiluani, mutta toisaalta tuo kauhuskenaarioni lapsivettä pursuavasta autosta on niin huvittava, että itsekin osaan nauraa sille.

Toinen, mihin haluaisin kommentteja on aivan käytännön kysymys teille, jotka olette synnyttäneet Kätilöopistolla ja tulleet sinne autolla. Kuten olen ymmärtänyt ja itsekin todennut, parkkipaikat Kättärillä ovat kivenalla ja nekin, joita löytyy taitavat olla melkeinpä sen max. 2/4h pysäköintiajan puitteissa. Onko siellä lähistöllä missään hyvää parkkipaikkaa, jonne jättää auto synnytyksen ajaksi? Ilmeisesti kadunvieressä on tuo pysäköinti hieman vapaampaa?
Vai oikeastiko siellä miehet juoksevat sitä parkkikiekkoa kääntelemässä?

Me emme ole ilmeisesti ottamassa perhehuonetta, joten pidemmälle ajalle ei parkkipaikkaongelmaa ole, kuin juuri siihen saumaan, jonka synnytys/alkuhuuma kestää.

Tietysti vaihtoehtona olisi, että joku meidät sinne kuskaisi, mutta ainoa mahdollisuus taitaisi tällä hetkellä olla mieheni äiti, enkä todellakaan halua häntä hössöttämään lähellenikään silloin, kun h-hetki on kyseessä.

Vai lätkäisemmekö tylysti autoon lapun: Synnyttämässä, anna sakko niin revin sen? :D

rv 30+4 sekä neuvolakuulumiset

Suluissa viimekertaiset

Rv          30+4            (25+5)     
Paino      60,1             (58,0) 
RR:        125/68          (113/691)
B-hb       ei mit.           (124)    
Kohd.pohj. korkeus   27          (24)
Sydämensyke          134          (150)  
Liikkeet                    ++           (++)   

Eli tälläisiä numeroita saatiin tällä kerralla, eikä noistakaan nyt kummosempia voi sanoa.
Aikasta tasapaksusti mennään eteenpäin ja samoilla keskikäyrillä kuin aiemminkin.

Uutuutena ovat tänä päivänä yllättäneet harjoitussupistukset.
Olen niitä kyllä aiemminkin kokenut, mutta tänään niitä vasta on tullutkin. Eilen illalla alkoivat, pari kun nukkumaan pääsi. Yöllä taisin hereillä ollessa tuntea yhden, aamulla kolme ennen sängystä nousua ja vielä pari sen jäljestä. Mainitsin niistä neuvolassa, lähinnä siksi kun nyt tuntui tulevan oikein urakalla. Eivät kuitenkaan hätääntyneet, kun itsekin sanoin etteivät nämä ole mitenkään kivuiliaita, yrittivät kyllä urkkia olenko tehnyt jotain erityisen rasittavaa joka voisi vaikuttaa. 
Kuunnellut "anopin" hössöttämistä koko eilisen illan, check.

Siitä olen yllättynyt, ettei neuvolassa ole kertaakaan kyselty sen enempää ikäerostamme, vaikka kaikki muu tuntuukin heitä kiinnostavan. Jotenkin olisin olettanut heidän edes utelevan asiasta, kun koko muu parisuhteemme tuntuu aina tapetilla olevan.
Tämän asian mieleeni palautti eräs tuttavani, joka kyseisestä asiasta itsekin kirjoitti ja totesi, ettei ikäerolla ole väliä. Kuin pakostakin minun on oltava samaa mieltä siitä, ettei ikäerolla parisuhteessa ole väliä.
Ikäerolla ei olekaan väliä, ei minulle.
Siltikin ymmärrän sen, että jollekin toiselle sillä voi olla suurikin merkitys.

En tiedä olenko kasvanut tähän ajatusmaailmaan siksi, koska suvussamme ikäeroa on
esiintynyt melkein joka suhteessa.
Äitini vanhin sisko on saman ikäinen kuin oma isoäitini isäni puolelta.
Syntyvällä lapsellani on pikkuserkkuja ikähaitarilla 0-30+v.
Itselläni on serkkuja, jotka ovat äitini ikäisiä ja jopa vanhempia.
Isovanhemmillani, äitini puolelta, oli ikäeroa sirot 13 vuotta.
Isoäitini vanhemmilta ikäeroa löytyi taas kunnioitettavat 21 vuotta.

Minun ja mieheni ikäero sopii jonon jatkoksi siis aivan kuin nakutettu eikä edes pistä silmään.

Tuttavillamme taas on totuttelu voinut viedä aikaa ja ainakin parilta koulututultani olen leuan saanut loksahtamaan mainitsemalla mieheni iän, mutta siitäkin järkytyksestä on selvitty.

Mieheni oli jo teini-ikäinen kun itse synnyin.
Olin kolme, kun miestäni kutsuivat kutsunnat.
Mieheni juoksi naisten perässä ja eli nuoruuttaan, kun itseäni kiinnostivat pelkästään pehmolelut ja Muumit.
Kuulostaako oudolta,
ehkä.
Mutta meille se on siltikin täyttä arkielämää.

Onko iällä teille merkitystä, 

missään suhteessa?

ps. Ja tässä vaiheessa ihan vain jo selvennykseksi, etten tarkoita tälläkään ääripäätä, jossa teini-ikäinen seurusteli keski-ikäisen kanssa.

-------------------------------

I've been thinking about age difference, in relationships. 

I got the idea of a friend of mine, who also wrote about it.
I really don't think that age is such a big issue, because I've been around it all my childhood.My mum's oldest sister is the same age as my grandmother (from dad's side)
I have cousins as old as my mom or even older.
My mother's parents had an age difference of 13 years.
My great-grandfather was 21 years older then her wife.

My bf was already a teenager when I was born.
When I was three, he went to army.

Sounds strange, eh?
For us is only our everyday life.

Weekend

Sanon jo nyt heti tähän alkuun, että minua ottaa todella päähän, mutta kerron siitä vasta tuonnempana.
Aloitetaan viikonlopusta, kun tässä on eletty nyt hieman blogihiljaisuutta.

Viikonloppu oli meille hyvinkin tavanomainen, mies viimeisteli autoa tallissa ja minä pyörin pihapuuhissa. Ilouutinen viikonlopulta olkoon se, että autovanhus alkaa vihdoinkin olla sopivassa kunnossa katsastusasemaa varten.
Ehkäpä vanha Ford Anglia päätyy tienpäälle piakkoin ja pois meidän nurkistamme. 

Päädyimme myös etsimään pölyttyneen pallogrillimme kellarista ja kokeilemana sitä ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Nyt tuntuu vihdoinkin siltä, että kesä on kunnolla korkattu auki.
(Sopivasti siihen ajankohtaan, kun sään luvattiin viilenevän.)

Mies halusi piristää minua hieman ja ehkä samalla hieman korvata jatkuvaa tallissa notkumistaan viemällä minut shoppailemaan lauantaina. Vaikka tällä kertaa olisin ihan luvalla saanut korttia vinguttaa, en päätynyt ostamaan kuin kaksi uutta paitaa kesäksi h&m:än Mama-mallistosta. Niistäkin tunsin pienen vihlaisun, vaikkakin paitani tahtovat jo kiristellä mahan kohdalta, koska kuitenkin olen päättänyt vähentää vaateostoksiani.

Lauantai-iltana naapurissamme vietettiin hyvinkin äänekkäitä juhlia, joten saimme nauttia tasokkaasta karaokesta yön pikkutunneille asti.

Sunnuntai tuli liian nopeasti ja käytimme kyseisen päivän pihaa raivaten. Leikkasimme vuorotellen molemmat nurmikkoa ja trimmailimme oksia pihallamme olevista puista sekä pensaista.

Yritän itse ottaa raskauden vuoksi rauhallisemmin ja mieskin siitä jo jaksaa muistuttaa, mutta siltikin tuntuu turhauttavalta huomata ettei jaksakaan enää samalla tavalla. Selkää särkee uudella tavalla ja kyykistyminen on vaikeaa. Myös tunne siitä, että olisin vain tiellä tuntuu kasvavan ja nostavan päätään yhä useammin.
Oloni on joskus harvinaisen hyödytön.
Innolla odottelen, kuinka pahaksi tämä tunne vielä paisuu tulevien kuukausien aikana.

 

Nyt, siihen tämän päiväiseen ärsytykseeni.
Olen tässä odotellut Kelalta päätöstä tulevasta äitiyslomastani, koska työkkärini haluaa sen tiedon kirjallisena. 

Sen takia sovimme seuraavan tapaamisemme niin, että kävisin näyttäytymässä ennen tämän kuun 30 pvä, jotta ehtisin saada kyseiset paperit.
No, ne kyseiset paperit ovat nyt pyörineet Kelassa kaksi viikkoa ja määräaikani alkaa umpeutua. 

Kun eilen tarkistin tietojani netistä eikä päätöksestä ollut tullut mitään uutta, päätin käyväni tänään työkkärissä kääntymässä jotta saisin sen alta pois, vaikkei minulla niitä papereita vielä olekaan.
Päätin käydä, vaikka en millään olisi halunnut.
Päätin meneväni, vaikka edellisyön nukuin huonosti ja mieleni ei tehnyt mitään muuta kuin nukkua.
Lähdin, vaikka minusta tuntuu siltä, että jokainen mahdollinen ontelo on tukossa (kiitos kevään)
 

Miten kävikään, kun ajelin 12km per suunta päästäkseni lähimpään työvoimatoimistoon?
Kyseinen palveluneuvoja joka vastaa nuorten palveluista ei olekaan paikalla, vaikka hänen piti.
Huomenna, ehkä. 

Kyllä melkein itku pääsi kun otti niin kovasti päähän.
Lähinnä siksi, että jos olisin kuunnellut itseäni olisin välttynyt turhalta ajelemiselta.

Kimpaannuin niin etten edes tajunnut kysyä, olisinko voinut käydä näyttämässä naamaani ihan vaan jonkun luona, jotta saisin sen alta pois.

Juuri tällä hetkellähän minulla on rahaa ajella päivittäin se 24 km huvikseni.

Huomenna uusi yritys, mutta tällä kertaa soitan ja varmistan, että kyseinen rouva on paikalla.

Yritin tehdä huviajelustani lopulta hyödyllisen ostamalla marsuille lisää heinää.
Sitähän ei lähempää löydä....


---------------------

We spend the weekend at home, me in the garden and my bf fixing up an old Ford Anglia.
We also decided to eat some grilled food outside for the first time in this summer.
Our neighbours had some sort of a party on saturday night, and we had the delight to listen them singing late in to the night.

Korres Yoghurt-kosteusvoide, helppiä!

Hei te kaikki siellä, jotka ovat kyseistä voidetta kokeilleet/käyttäneet/käyttävät !

Tilailin tuossa aiemmin kyseisestä sarjasta tuon Pomegranate voiteen, mutta en pitänyt voiteen koostumuksesta. Purkissa lukeekin jo että cream-gel, mutta oli tosissaankin liian geelimäistä minun makuuni.
Ja ei tuntunut kosteuttavan tarpeeksi, joten:

nyt haluaisin tietää millaista tuo kyseinen jogurttivoide on?

kuva täältä

Olen saanut sellaisen kuvan, että tuo olisi tuhdimpaa tavaraa, vaikka onkin tarkoitettu rasvaiselle iholle (mutta myös pintakuivalle)

Joten, jos joku on kokeillut molempia rasvoja tai edes tuota jogurttivoidetta, osaisi auttaa nyt ja kertoa kokemuksia?

Googlettelin jo tuossa pikkuisen noita mielipiteitä, mutta kernaasti haluaisin kuulla lisää.

Tai osaisitko kenties suositella jotain parempaa?

Kohteena olisi "ongelmainen" sekaiho, joka itkee rutikuivuuttaan ;>

------

Anyone who can help me?
Have you ever used/tried a Korres cream, Yoghurt or Pomegranate?

I would love to know more about them, I've previously tried the pomegranate cream-gel, and it didn't have enough moisturising effect for my liking and now I'm wondering would the Yoghurt-cream be any better.

So, what do you think?
Or can you recommend something better perhaps?

The target: an "problematic" mixed skin, with a dehydration

Usko koetuksella

Kyllä nyt alkaa jo tuntumaan tämä meininki epätoivoiselta.

Olen nyt porskutellut eteenpäin ilman minkäänlaista rahallista tuloa valmistumisestani asti, eikä asia tunnu millään muuttuvan.
Miksikö?
Siksi, että siitä eteenpäin olen ollut hyvin tiuhassa kirjeenvaihdossa kenenkäs muun kuin Kelan kanssa.
Näin tiuhaan en muista postia vaihtaneeni edes lapsena kirjekavereideni kanssa.

Kaikki alkoi hakemuksesta koskien työttömyysturvaa ja tuntuu muuttuneen niin monimutkaiseksi, etten enää perässä pysy.
Aluksi tulimme työkkärissä tulokseen että en ole oikeutettu peruspäivärahaan vaan työmarkkinatukeen, joten kaivoin siis puolisoni tulotiedot esiin ja toimitin Kelan konttoriin.
Sain bumerangina takaisin pyynnön työssäoloehdon selvittämisestä, koska heidän tietojensa mukaan minulla on palkkatuloja.

Juu kyllä, mutta sellaiset tulot jotka tuohon peruspäivärahaan riittäisivät löytyvät vuosilta 2009-2010, eikä kuukausia ole riittävästi vuoden 2010 puolella jotka riittäisivät siihen 2 vuoden tarkastelujaksoon.

Toisekseen sain lomakkeen jossa minun tulisi ilmoittaa vanhempieni tulot Kelalle.
Minä, joka en ole asunut vanhempani luona enää kolmeen-neljään vuoteen.

Kelatäti sitten kommentoi, että työssäoloni ja tämänpäivän väliin jäävät opiskelut pidentävät tarkastelujaksoani, joten nuo vuoden 2009 työaikojen myötä saattaisin saada peruspäivärahan.
Ja että tuo vanhempieni tulojen ilmoittaminen on epähuomio, ilmeisesti olivat kuvitelleet puolisoni isän minun isäkseni?!
(Selvennykseksi: puolisoni isä on kirjoilla vielä tässä talossa, vaikkei fyysisesti täällä enää asukaan.)
Kylläpäs meidän suhteemme Kela tahtoo muutta irvokkaaksi?
Nyt sitten yritän hikihatussa kaivaa esiin jotain tietoja saamistani palkoista vuosilta 2009-2010.
Epätoivoista? Todellakin.

Ainakin varmuudella tiedän, että seuraavan kerran saan omaan taskuuni varmuudella rahaa heinäkuun lopussa kun äitiysrahakausi alkaa.

Voin vain todeta, että onneksi tuo mieheni käy töissä.
Muuten söisimme varmaankin aitoa suomalaista ruohikkoa tuolla laitumella.

Turvallisuutta tuoden

Tällä viikolla tarkoituksena olisi hankkia turvakaukalo, jotta myös minä a.k.a tumpelo saisin sen köytettyä onnistuneesti autoon ennen vauvan tuloa. Siinä vaiheessa en viitsisi enää juuri harjoitella.
Aikaisemman vaunuhankintamme takia olemme rajanneet kaukalomarkkinat kohdallamme kolmeen ehdokkaaseen koska nämä kyseiset saamme adaptereilla kiinni vaunujemme runkoon.

Siihen rajauksemme sitten loppuukin, sillä olemme molemmat yhtä kokemattomia kyseisten tavaroiden kanssa ja jos totta puhutaan, välillä lastentarvikemyyjät ovat sellaisia kuin ovat.

Kisakolmikkomme (kaikki kuvat täältä:)

Maxi-Cosi CabrioFix

Maxi-Cosi Pebble

Britax Baby safe+

Näin maallikkona sanoisin, että hyvinkin samanlaisilta vaikuttavat ja jos oikein olen ymmärtänyt tuntuvat kaikki jossain vaiheessa voittaneen myös joitakin turvallisuuspalkintoja. Tell me if I'm wrong? 
Toisaalta, yhdessä vauvaliikkeessä myyjä kehui vuolaasti noita Maxi-Coseja, mutta mene ja tiedä kun en tiedä. Ja jos pienimmän rahareiän haluaisi hankkia niin valitettavasti kaikki edustavat suurinpiirtein samaa hintaluokkaa, joten vesiperä vedetään silläkin keinolla.

Kun tämä pelkkä ostaminen tuntuu jo näin vaikealta, voin vain kuvitella kuinka epätoivoinen iloinen olen siinä vaiheessa, kun eteeni tulee kaukalon kesyttäminen tukevasti kiinni autonpenkkiin.



ps.

kuva täältä

Syötävän suloinen!

Hups

Näemmä olen epähuomiossani estänyt kokonaan mahdollisuuden kommentoida anonyymisti, mutta nyt asia on korjattu.

Joten, halukkaat ja haluttomat, antaa palaa!

mau !

Miksi ei uni tule

taistelutantereemme, kuva täältä

Unen kannalta olemme hyvin huono yhdistelmä mieheni kanssa ja se on todistettu monena yönä.
Mies nukahtaa yleensä hyvinkin nopeasti kun päänsä tyynyyn laskee ja minä taas saatan tuijotella kattoa pitkäänkin, jos en todella väsynyt ole. Nykyään nukahtamista viivyttelevät vielä maha-asukin steppi harjoitukset, jotka ajoittuvat aina alkavaksi siitä, kun mamma saa päänsä tyynyyn.
Kaiken lisäksi mies vielä kuorsaa (eikä nyt ole kyseessä mikään suloinen pikku tuhina vaan ihan oikea kuorsaus.)

Isäpuoleni kuorsasi aikoinaan aivan tajuttoman lujaa ja tulen aina muistamaan ne kerrat, kun kyläillessä olemme joutuneet samassa huoneessa nukkumaan. En käsittänyt miten äitini sieti sitä, sillä itse menetin hermoni melkein joka kerta. Silloin lupasin itselleni, että minun tuleva kumppanini ei todellakaan kuorsaa.

Toisin kävi.

Kuorsauksen lisäksi mies myös puhuu unissaan, mutta tätä pidän vielä ihan huvittavana ominaisuutena. Suurimmaksi osakseen hän on soittelevinaan työpuheluitaan ja möngertää unissaan englantia. Pariin otteeseen on ilmeisesti syntynyt sanaharkkaa johonkin autonosaan liittyen. Kerran on yksinkertaisesti huudettu kovaan ääneen v*ttu.

Nyt olen ilmeisesti viimeinkin ruvennut taistelemaan vastaan.

Itse olen hyvinkin herkkäuninen, mutta siltikin hirveä pyörimään unissani. Saamani palautteen perusteella olen ilmeisesti löytänyt uuden keinon tasoittaa tilannetta ja  kiusata miestä yöllä.
Kuulemma olen ruvennut varastamaan häneltä peiton itselleni öisin. Enkä pelkästään vie peittoa vaan onnistun aina pyörittämään sen alleni, ettei mies saa sitä millään takaisin. Kun mies lopulta herää yöllä kylmyyteen ja katsoo viereensä niin ha-haa; siinähän minä kaikessa tyytyväisyydessäni tuhisen oma peitto päälläni ja miehen peitto allani.

Se on se pienikin kiusa....

:)