239- Joulusillisalaatti

Sairastelun sijaan päälleni on kaatunut kamala joulustressi. Stressi siitä, kenen luona juhlitaan, miten juhlitaan, mitä lahjoja ostetaan, miten kotia koristellaan, mitä leivotaan... Eli stressiä lähes kaikesta, mitä jouluun voisi kuvitella liittyvän. Pitäisi siivota, pitäisi järjestellä, pitäisi remontoida, pitäisi olla perheenä, pitäisi tavata sukulaisia...pitäisi kaikkea. 

Milloin lemppari juhlapyhästäni oikeasti on tullut näin kamalan ahdistava? Milloin joulusta tuli ylisuorittamisen juhla, sen itsensä ähkyyn syömisen sijaan?

Kyllä, arvatenkin tuon lapsen ja innokkaiden isovanhempien myötä. Kuten eräät saattavat muistaa, tämä samainen ongelmamme nousi esiin myös viime jouluna ja tulee nousemaan lähes joka joulu; missä vietämme minkäkin päivän. Minun ja mieheni vanhemmat ovat molemmat omilla tahoillaan eronneet ja minun isovanhempani ovat vielä elossa, eli kyläilypaikkoja ja kyläilykutsuja meille satelee kahden kodin sijaan viidestä paikasta. Ja jotenkin se meidän oma aikamme pitäisi jakaa toisia loukkaamatta. Ja neljän eri paikkakunnankin kesken. 

(Helsinki, Kirkkonummi, Varkaus, Lahti)  

Viime jouluna  kyläilimme vain minun äitini sekä mieheni äidin sekä veljen luona, mutta en usko että monta vuotta voimme jatkaa samaa linjaa ennen soraääniä. Jos saisin aivan diktaattorimaisesti tehdä päätökseni meidän perheemme pysyisi kotona ja vain kotona; missään emme kyläilisi. 

Kaiken lisäksi mieheni ei ole jouluihmisiä, ei millään muotoa. Oma äitini ja minä taas pidämme joulusta ja joulu on aina ollut meille perhejuhla, joten yritän tällä verukkeella aina karata omalle äidilleni, mutta sitten tiedän mieheni suvun pettyvän. Sillä vaikka mieheni ei joulusta pidä on hän silti perso hyvällä ruoalle ja siksi onkin joka aatto käynyt äitinsä luona syömässä ennen niitä menneisyydessä vietettyjä kapakka-aattoja, yes you heard me...

Ja kaiken lisäksi oma lukunsa tässä joulussa ovat ne lahjat. Olemme pyytäneet ettei pojalle ostettaisi juurikaan vaatteita tai leluja vaan olemme toivoneet kirjoja, mutta voin varmuudella väittää että pyyntömme menevät kuuroille korville. Vaatteiden suhteen myönnän olevani aivan kamala, mutta yhden vuoden melkein pelkästään sitä sinistä väriä ja vaihtuvia örkkimörkkejä tuijotelleena en tahdo kokea samaa enää ensi vuonna. Oma vaatemakuni lapseni suhteen on aivan jotain muuta, eikä kukaan anoppiappi tunnu sitä millään ymmärtävän. Rakastan värikkäitä vaatteita! Kiitos ensimmäisen vuoden (lahja)vaatehankintojen olen ruvennut täysin anti-siniseksi enkä halua mitään sinistä enää koskaan! En tiedä miten osaisin tämän selittää kuulostamatta aivan täydellisen kiittämättömältä, mutta tässä asiassa kyllä myönnän olevani aivan totaalinen ämmä, jos niin saan asian ilmaista.

Vaikka joulun pitäisi olla antamisen ja ilon juhlaa minussa se silti tuntuu tuovan vain pahimmat piirteeni esille. Mutta kinkkua, sitä minä odotan.

Hei ja moikka.

Tänään,

voi luoja tänään,

meillä on kiukuteltu.

Eipä mulla muuta,

tarttee hieman hengähtää.

kuva *täältä*

Kitinäkonserttia

Voi että, kunpa vaan olisin tiennyt aamulla, millainen päivä tästä kehittyykään.
Aamulla vielä niin iloisesti ja viattomasti hymyilevä L muuttui ensimmäisiltä päiväuniltaan herätessään pieneksi kitinämonsteriksi, jolle ei tuntunut kelpaavan mikään.

Hetken oli kiva kölliä selällään,
hetken raas mahallaan.
Hetken oli hauskaa sylissä,
toisen hetken hauskaa potkia äitiä.
Äidin sylissä oli hauskaa, 
kunhan vaan sai istua kuin iso poika jo.
Tutti viihdytti viitisen minuuttia,
äidin sormi harsoon kietaistuna toisen.
Huuto vain voimistui,
kun ruokaa yritti tarjota 
siinä luonnollisimmassa muodossa.

Mutta ai että, kuinka kivaa
siitä tuttipullosta olikaan syödä.
Sitten ja vasta sitten,
jaksettiin hetki hymyillä.

Suuri huokaus.
Eli nälkä taisi olla.

L:n rauhoituttua päätin hieman hemmotella lasta ja kasasin yhden hänelle aikoja sitten kannetuista leluista. Suositus tosin on +6kk, mutta kyseistä muovihärpäkettä taottiin sellaisella omistautumisella, etten usko koko hököttimen selviävän ehjänä sinne asti. 

Leikkien jälkeen päätin palkita itseni aamupalalla (köh11.00köh....)
ja nostin L:n siksi aikaa sitteriin seurakseni. Nykyisin L seuraa hirveästi syömisiämme ja tuijottaa tarkasti, vaikka kurkkuun päätyisikin vain lasillinen vettä. Joskus tekee ihan pahaa syödä, kun toinen tuijottaa niin intensiivisesti ja näyttää siltä, että maistiaista tekisi mieli.

Olenkin tässä nyt pari päivää leikitellyt ajatuksella, jospa sittenkin antaisin jo sosemaistiaisia. Yritän toppuutella itseäni odottelemaan edes seuraavaan neuvolakäyntiin, joka on tämän kuun lopussa. Silloin L olisi jo 5kk ja jotenkin uskon, että neuvolastakin aletaan jo rohkaisemaan kiinteisiin siinä vaiheessa. Mutta toisaalta, viidestä kuukaudesta on enää kuukausi siihen puoleen vuoteen.

Olen itse hiljalleen menettänyt innostukseni imettämiseen, pidän toki sen tarjoamasta läheisyydestä lapsen kanssa ja totta puhuen imettämisen "helppoudesta"(noh, ainakin joskus se sitä oli.) En vain ikinä ole kyennyt imettämään julkisilla paikoilla ja kauhistun ajatuksesta imettää anoppini läsnäollessa. Lisääntyvät rintaraivarit ja riittämättömyyden tunne vaikeuttavat herumista, joka puolestaan hermostuttaa lapsen pistämään vieläkin enemmän kapuloita rattaisiin. Huudon muodossa.
Aikoihin ei lapsi enää ole tyytynyt ruokailemaan vain yhdestä rinnasta ja suosii selvästi toista, josta ilmeisesti sitä ruokaa saa helpommin.

Taisin ensimmäisen kerran jo tuoda ilmi halukkuuttani lopettaa imetys pari kuukautta sitten. Siltikin, päätin taistella. 
Luovutin vain illan osalta ja L sai yhden ruokailukertansa pullosta, kuten edelleenkin. Välillä on ollut helpompaa ja välillä on päiviä, jolloin lisäruokaa saa antaa imetyksen jälkeen joskus päivälläkin. Tämä päivä oli taas sellainen.

Olen ihmisenä hyvin itsepäinen, joka varmaankin luonteenpiirteenä edesauttaa sitä etten heittänyt hanskoja tiskiin jo kuukausia sitten. Myöskin tieto siitä, että kaikista ongelmista huolimatta L kasvaa hienosti. 

Näiden tappeluntäytteisten imetyskuukausien jälkeen olen yhdestä asiasta hyvinkin varma,
tulevaisuudessa, aina isin ollessa kotona, siirtyy lapsemme ruokintavastuu hänen harteilleen. 
Ainakin hetkeksi.

Tämä maitolaituri tarvitsee pienen hengähdystauon.

Hyvää jussiaeiku..NO JUST SITÄ.

Vuosi siis vaihtui, kuten kaikki tuntuvat jo ennen minua todenneen. ;D

Uuden vuoden vietimme kolmistaan kotosalla ja L:kin meni nukkumaan puoli kahdeksalta enkä lopulta itsekään jaksanut valvoa kymmentä pidempään.
Juhlimme siis koko perhe sillä parhaimmalla tavalla, eli nukkumalla.
Parit raketit näimme siellä täällä, mutta unta ne eivät häirinneet. Itseasiassa, kun L puoli yhdeltä ähisi minut hereille, en enää kuullut yhden yhtä rakettia lähimaillakaan.
Eli meillä oli täällä ihanan rauhallista, uuden vuoden suhteen mutta....


..L:lle tuli 4kk täyteen 27pvä ja siitäkös on ilo meillä irronnut, sillä herraa ei saa millään enää viihtymään pitkiä aikoja selällään. L on myös pariin otteeseen onnistunut sitkuttamaan itseään parikymmentä senttiä taaksepäin mahallaan ollessaan, mutta miksikään ryömimiseksi sitä ei vielä voi kutsua.

Poikaa pitäisi koko ajan pomputtaa tai muuten vain pitää pystyssä.

Sitterissä oleminen on hirveää punkemista koko ajan, sillä L:n mielestä hänen pitäisi päästä vieläkin istuvampaan asentoon.

Puuhamatolla pitäisi jatkuvasti olla jokin lelu nenän edessä, muuten siinä oleminen on yhtä kiukkuitkua.

Rauhallinen sylivauvani taitaa olla ikiajoiksi nyt tiessään. 
Tilalle sain tuommoisen ihanan äreän, hyvää vauhtia rautaista omaa tahtoa kasvattavan pikkumiehen.

Tänään meillä on luvassa kahden aikoihin neuvolakäynti, jossa kuulemme myös lääkärisedän mietteet pojan kasvusta. Kauhulla myös odotan tuomiota siitä, riittääkö tuo oma maito, sillä juoskus nimittäin pohdin että voisiko nälkä olla yksinkertainen selitys tuolle kiukkuamiselle.

Mihin aikoihin niitä tiheän imun kausia olikaan?

Hampaatkin tietysti voisivat olla yksi vaihtoehto, vaikkei L:n suuusta vielä tunnu löytyvän mitään suuria muutoksia. Tosin, jos oikein olen ymmärtänyt, lapset voivat oireilla niitä jo kuukausia etukäteenkin.

L on itse ihanuus

OI NYT TÄYTYY HEHKUTTAA,
EILEN NUKAHDETTIIN ILMAN ITKUN ITKUA!

sori capsin raiskaus,
mutta tämä on suuri hetki meille!

L tuhisi sängyssään klo 20:00 ja äiti vahti tuttia haukan tavoin 30min,
resepti onnistuneisiin yöuniimme?

Yöpuulle aloimme valmistumaan siis jo kuudelta yöpuvun vaihdolla, jonka jälkeen L tankkaili maitoa. Seitsemältä alkoi pieni kitinä, joka loppui äidin syliin. Siinä hetken aikaa syliteltiin ja ihmeteltiin toisiamme, kunnes pienen silmät alkoivat sulkeutumaan ja katsoin paremmaksi siirtää pojan omaan sänkyynsä vaipan vaihdon kautta.

Arvatkaapa vaan kuinka onnellinen tämä mamma oli?

NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN onnellinen.
Hymy korvissa.

Katsotaan sitten millaiset huudot saamme tänä iltana.

Neuvoton

Alan olemaan jo hieman neuvoton noiden meidän iltojemme kanssa,
eivät ne katastrofaalisia ole sillä L kumminkin rauhoittuu,
mutta ihanaa se olisi saada lopultakin joku syy niihin raivareihin.

Eilen illallakin, yritin imettää ja imettää, toinen söi ja välillä itki.
Makoilimme yläkeran makuuhuoneessa ja L päästeli monet hyvät pierut siinä ilmoille,
kakkasikin oikein kunnolla. Sitten taas syötiin hieman ja yritettiin nukahtaa.
Kun unesta havahduttiin itkettiin taas.
Jos maha vaivaisi tai nälkä olisi, luulisi itkun laantuneen noiden maratonsyömisien ja kunnon kakkojen jälkeen?

Voiko se olla, että noinkin pientä yksinkertaisesti vain ottaa päähän ja kovaa? ( :D )
Neuvolassa tosin sanottiin, että illat ovat usein niitä kaikkein vaikeimpia, mutta...
Ei tämä vaikealta tunnu, tämä tuntuu neuvottomalta.

Meidän iltarutiinimme tuntuvat lähinnä koostuvan siitä, että L itkee ja me yritämme häntä lohduttaa. Ei kirjojen lukemisista tai mobilen soittamisista tule yhtään mitään, kun toista vaan suututtaa.
Naureskellen jopa mietin välillä, että milloinkohan saamme jonkunlaista rutiinia iltoihimme, vaikka edes rauhallisen iltakylvyn? 

Tuntuu, etten nykyään osaa muusta kirjoittaakaan, kun valittaa vain siitä miten iltamme ovat yhä samanlaisia.

Ja olenko minä tosissaan ainoa, jonka lasta itkettää? Tuntuu, että kun luen muiden uusien äitien blogeja ovat heidän lapsensa aina niin ihania ja kilttejä. Onko meidän piltti tosissaan ainoa joka itkee? Vai eivätkö muut vain viitsi siitä itkusta valittaa? 

Rotarokotehelvetti.

Meillä ei tosissaankaan vältytty mahanpuruilta tämän rokotteen jälkimainingeissa, sillä eilen illalla ennen nukahtamistaan L huusi kuin pieni pistetty sika.
Mikään asento ei ollut hyvä, isän syli ei kelvannut ja äidinkin syliin rauhottui vain samalla kikalla, kuin eilen aamulla.
Peittoon kietaistuna ja tutti suussa.
Taas sain aimoannoksen sitä omaa aikaa illalla ja katselin telkkaria tunnin verran poju sylissä, enkä laskenut häntä alas, ennen kuin olin varma että hän todella nukkuu.

Inhottavinta tässä kaikessa on se, ettei sille toisen itkulle voi tehdä mitään.
Se on aivan kamalaa katsella vain vierestä, kun toista tuntuu sattuvan.
Varsinkin, kun L vielä itse tuijottaa sinua silmiin sen huutonsa keskellä.
Se kyllä vihlaisee ja kovaa.

Kaikki tämä mielipaha yhdestä rokotteesta, joka annetaan monelle lapselle vuosittain.
Eikö sitä helvetti osata tehdä hieman vatsaystävällisemmäksi?

Toivotaan, etteivät samat itkut ole edessä joka ikisellä rokotekerralla, sillä ensikuussa meitä odottavat jo ne piikit, joista arvatenkin täällä meillä nousee se hemmetin kuumekin.

Minua jo hieman naurattaa.
Ja vaikka neuvolassa tiedetään meidän pienistä mahaongelmista,
ei siellä kukaan vihjaissutkaan ensikertalaiselle ummikolle, että tuota rokotetta voisi myös siirtää myöhemmäksi.

*Huokaus*

Jos jotain hyvää haluan hakea tuosta rokotteesta, nukkui L huutonsa päätteeksi sentään viisi ja puolituntia putkeen heräämättä.  

Ja tänään on ollut hyvä päivä tähän asti, 
lukuunottamatta hermoromahdustani muiden autoilijoiden toimiin Länsiväylällä.

24h Baby-style part 2

14:00 Sammutan lopulta koneen ja käväisen katsomassa yläkerrassa nukkuvaa L:ää. Palaan alakertaan ja nostan viimein kaappiin ne koneessa oleilleet puhtaat tiskit. Samalla muistan syömättömyyteni ja teen itselleni voileipiä, joiden syönnin ohessa soitan vielä päivän juorut tädilleni. Juttelemme vartin verran, jonka jälkeen kipaisen hakemassa postit postilaatikolta.

14:30 Kurkkaan poikaa, yhä unessa.

14:45 L herää.

15:00 Imetän ja heitän pojalle cuplatonit nassuun. Sylittelemme hetken ja juttelemme päivän kuulumisia, ilmeisesti poju on nähnyt hyviä unia.

15:15 Ryhdyn perunateatterin asiakkaaksi, L seuranani. Poju istuskelee iloisesti sitterissään ja tuijottelee tiskikoneen luukkuun teippaamaani hymynaamaa. Välillä myös äidin tyhmille jutuille hymyillään, sekä hieman komennetaan. Joskus jutut menevät jo itkunkin puolelle. Ihmettelemme yhdessä perunoita ja siitä, kuinka niistä kuoret lähteekään.

15:30 L vaikuttaa taas väsähtäneeltä, joten vien hänet torkkumaan. Tuleva illallisemme, makkarakeitto pääsee myös porisemaan hellalle. Suhaan keittiön ja olohuoneen väliä yrittäen pitää keiton syömiskelpoisena ja pojan tyytyväisenä.

16:00 Pitäisi osaa isompi kattila, sillä keitto muistuttaa lähinnä muhennosta. Sitä ihmetellessäni herää L tutittomuuteen ja korjaan tämän erehdyksen. Otan itselleni ison lautasellisen keittomuhennostani ja ihmettelen samalla naapurin puuhia. Toinen kysymys, joka päähäni nousee, on missä se mies oikein kuppaa? Keiton lomassa pohdin huomisia syömisiämme ja haaveilen siitä, koska saamme uuden hellan kytkettyä. (edit: torstaina!) Mieskin lopulta ilmestyy kotiin.

16:30 L herää hyväntuulisena ja masu pulputtelee, joten jumppailemme hieman. Äidillisesti laulan pojalleni "Pierua mä metsästän".

17:00 Vaippa, mission accomplished.

17:15 Taas orastavaa nälkäitkua, kokeilen imettää mutta saan palkinnoksi lisää itkua. Poju ei ilmeisesti itsekään tiedä, imisikö vai eikö vaan hienosti vaihtelee mielipidettään. Lopulta kuitenkin nukahtaa taas viereeni. Katson ruokinnan päättyneeksi.

17:30 Hieman harmistuttaa pojun torkku tähän ajankohtaan, sillä olemme lähdössä kauppaan. Mies pukee pojalle ulkovaatteet ja laittaa tämän turvakaukaloon. Siihen onkin sitten hyvä taas torkahtaa.

19:30 Tulemme kaupasta takaisin kotiin, L nukkui molemmat automatkat kauppaan ja kotiin. Kaupassa jaksoi ihmetellä hieman kirkkaita valoja ja hyllyillä olevia tavaroita. Lopussa alkoi jo väsähtämään. Puran ostoksemme, mies pojan. Vaihdamme vaipan ja laitamme toiselle yökkärin päälle.

20:00 Kokeilen imetystä, kun poika tuntuu olevan rauhaton. Taas saan huutoja ja tyhmä äiti tuntuu taas olevan liikkeellä. Otan hieman pesäeroa pikkuiseeni ja karkaan suihkuun, mies leikkii ja köllöttelee sohvalla poikamme kanssa sen ajan. Suihkusta tullessani katselen, miten L yrittää syödä tuttiaan, joten päätän yrittää uudelleen imetystä. Parikymmentä minuuttia ensimmäisestä yrityksestä syö L nätisti ja ilman ongelmia (mitä sanoinkaan siitä sekunttipelistä?)

20:30 L ylös omaan sänkyynsä, hyvänyön suukot ja mobile pyörimään.

20:50 Hikka ja kakka, äidin ilme: -__________________- Kaikki siis uusiksi alusta ja vaikeimman kautta, sillä väsynyt L aloittaa itkunsa heti tutin tippuessa.

21:20 Löydän taas vuoden mutsi- hetkeni ja luovutan. Taas nimittäin kakka yllättää ja klo 05:00 herännyt mies tahtoisi päästä nukkumaan. Jaksan kyllä valvoa pojan kanssa, mutta en siinä tilanteessa jos toinen nukkuu samassa huoneessa. Silloin, voin tunnustaa, kasvaa se kuuluisa nuppi kyllä otsaan. En edes yritä jäädä nukuttamaan poikaa sänkyynsä, vaan palaan alakertaan ja siihen hemmetin vaunukoppaan. Vaihdan tietysti vaipan ennen tätä. Ottaa päähän ja jo toisen kerran päiväni aikana haaveilen tupakasta.

10 minuuttia myöhemmin....
....L nukkuu.  Just my luck? Katselen suutuspäissäni NCIS:sää ja päätän kumminkin jäädä itse sohvalle täksi yöksi. Jostain syystä, tekisi mieli heittää miestä kakkavaipalla?

21:40 Poika havahtuu hetkeksi tutin tippumiseen, mutta jatkaa uniaan heti.

22:00 Austin Powers katsastaa psykedeelisen kissimirriklubin. Ihmettelen Mike Meyersin nuorta ulkonäköä, kunnes tarkistan leffan valmistusvuoden. 1997, yli 10v sitten. Olenko tosissaan ollut noin nuori, kun tämäkin raina on tullut alunperin? Syön parit sipsit ja päätän painua pehkuihin kun Dr Evil päättää posauttaa itsensä avaruuteen,

22:20 Tutti tippuu, mutta nyt nukutaan ilman sitä, JES!  Taas pärräytellään parit hyvät, mutta en tiedä pitäisikö tästä kiittää rota-rokotetta vaiko tuota Cuplatonia?

___________

Yleensä päivämme ovat tätä hiukan helpompia, eikä L juuri itkeskele. Tuon vuorokauden itkuisuus voisi selittyä tuolla rokotteella ja siitä johtuvista vatsavaivoista. Myöskin päiväunille nukahtaminen on yleensä mennyt helpommin. Loppuun lisään vielä kuluneen yön ja aamun fiilikset, vaikka tällä tuo 24h ylitetäänkin.

03:00 L herää nälissään ja nukahtaa samantien syönnin jälkeen.
07:00 Sama homma kuin ylempänä
10:00 Nousemme ylös lopulta ja klo
11:40, kun tämän kirjoitan loppuun, nukkuu L jo päiväuniaan yläkerrassa ja minäkin sain juoda kahvini ennen klo 11.

Tänään on hyvä päivä.

24h Baby-style, part 1.

Ajattelin hieman maalailla peruskuvaa siitä, miten yleensä päivämme kuluvat 2 kk vanhan jälkeläisemme kanssa. Päätin siis tehdä postauksen siitä, mitä oikeasti teemme 24h aikana tätä elämäämme. Aloitan vuorokautemme maanantai illasta ja jottei tekstistä tulisi kilometrin pituinen, julkaisen tämän kahdessa osassa.
Tässä teille siis osa 1.

20:00 Aloitamme vaivihkaa nukuttamaan pojua, vaihdamme vaipat ja yöpuvun, minä imetän ja sylittelemme. Mies yleensä makoilee L:n kanssa sohvalla, L peiton alla ja yleensä tutti suussa, koska muuten suututtaa.

20:00-22:00 Monta nukahtamisyritystä, yleensä L havahtuu siihen, kun tutti tippuu suusta. Siirrämme pojan loikoilemaan vaunukoppaansa, koska siinä on vähemmän tilaa pojalla heilua itseään hereille. Yleensä L nukahtaa ennen kello kymmentä, jolloin siirrymme yläkertaan kaikki unille. Tällä kertaa päätämme kantaa pojan vaunukopassa pinnasänkyynsä, sillä nukuttaminen oli taistelua. Hyvinä iltoina nukutamme pojan suoraan sänkyynsä. Matkalla L havahtuu sen verran, että tajuaa siirtyneensä muualle, mutta nukahtaa samantien
Poikkeuksia tuohon kello 22 on ollut pari, lähinnä näiden pojan mahavaivojen vuoksi. Meidän onneksemme, emme ole koskaan joutuneet kuitenkaan puoltayötä pidemmälle valvomaan.

22:00-01:30 Unta.  L herää nälissään lopulta. Itse herään siihen, kun L öhisee ja tuhisee pinnasängyssään.

n.02:00-06:30 Unta. Kahden maissa poju on taas unessa, öisin hän nimittäin nukahtaa aina syömisen jälkeen eikä ole vielä kertaakaan halunnut pahemmin seurustella aamuöisin.

06:30-07:30 Torkkumista ja poju alkaa pikkuhiljaa heräilemään. Saan itselleni vielä pienet torkut varastettua, kun laitan pojalle vielä hetkeksi tutin suuhun. Succes.

07:30 Imetän ja vaihdan vaipan 

08:00-09:35 Hymyjä ja kyyneleitä. Aluksi L hymyilee hirmuisesti, naureskelee ja seurustellaan pitkään. Yhdeksän jälkeen rupeaa uni viemään voittoa ja vähän kiukuttaa. Otan pojan syliini sekä sujautan tutin suuhun ja poika lopulta rauhoittuu ja silmät alkavat sulkeutua.
Siirrän pojan vaunukoppaan.
Kaksikerroksisessa talossa olemme kokeneet tämän helpommaksi, kuin sen että joutuisimme jatkuvasti juoksemaan yläkerrassa.

09:35-10:00 L nukkuu, itse kerään tiskit tiskikoneeseen ja laitan sen päälle. Vien myös puhtaat pyykit kaappiin, sekä kirjoitan hetken tätä.

10:00 L herää. Vaihdan vaipan ja päivävaatteet päälle. Vartin yli laitan pojan sitteriinsä ja harkitsen itsekin vaatteiden vaihtoa. Se ajatus keskeytyy, sillä L  yrittää hieman itkeskellä ja kokeilen lopulta onko pojalla nälkä. Hirveä virhe. Siitä seuraavan vartin poika kiljuu kurkku suorana, kun tyhmä äiti kuvitteli poikansa olevan nälkäinen.

10:30 Poika syliin, tutti suuhun ja sohvalle. L rauhoittuu siihen lopulta ja nukahtaa puoleksi tunniksi syliini. Päätän varasta tässä sitä kuuluisaa omaa aikaa ja katselen telkkarista huonoa saippuasarjaa, poika sylissäni.

11:00 Nostan pojan sylistäni pois vaunukoppaan ja saan viimein vaihdettua vaatteeni. Ryhdyn siivoamaan marsujen häkkiä ja leikkaan marsujen kynnet. Puoli tuntia myöhemmin, kun olen häkin saanut juuri siistiksi, herää L juuri parhaaksi ja ilmoittaa olevansa nälkäinen.
Tämä ruokahommelikin tuntuu välillä olevan sekunttipeliä.
Puolelta laitan pojan takaisin nukkumaan.
Kymmenen minuuttia myöhemmin päättää L vääntää kakat, joten se siitä nukahtamisesta.
How bad is my luck? No, onneksi se kumminkin ulos tuli. Haaveilen kahvista.

12:00 Kokeilen onneamme ulkona, kun ilmakin on suht siedettävä. Nähtävästi, kun tarpeeksi hiljaa kävelee, saa tuohon pikkuiseen tienpätkään uhrattua puolituntia vaunuttelua. L nukkuu vartin verran ja äiti haaveilee siitä, milloin isi päättää pitää isyyslomansa viimein.
Ja jos totta puhutaan, haaveilen myös tupakasta vaikka pitkään olen ollut polttamatta.

12:30 Kannan unisen L:n ylös pinnasänkyyn, jos se olisi mieluisa paikka jatkaa unia ja sen jälkeen, kyllä, KEITÄN KAHVIA.

13:00 Jatkan tätä postausta ja juon kahvia, itkuhälytin menee päälle pariin otteeseen, mutta L tuntuu vain tuhisevan omiaan. Käväisen uteliasuuttani katsomassa poikaa, joka unissaan vääntää tyytyväisenä pieruja.  En henno herättää, kun viimeinkin tuntuu nukkuvan.
Päätän samalla tilata vihdoin ja viimein netistä sen Hepe-kissaverkon noihin vaunuihin, jotta saan yrittää nukuttaa poikaa tuonne uloskin.

13:30 Surffailen netissä ja tilaan samalla miehelle kuvamukin isänpäiväksi. Poika vetelee sikeitä. Unohdan itseni facebookin maailmoihin ja seurailen mielenkiinnolla keskusteluja erinäisissä mammaryhmissä. Unohdan myös kokonaan puhtaat tiskit, jotka odottavat koneessa.
Vuoden mutsi taas väläyttelee.

Ärtyneisyyttä ilmassa?

                                                        Syypää ovat ilmeisesti ne,

                                                                      juuri ne.

                                             Vauvaperheiden kauhistus, apu ja inhotus.

                                                                      D-tipat.

www.apteekkituotteet.fi

Eilen illalla koin inhottavimman illan ikinä tähän astisessa vauva-arjessani. Kyseiset tapahtumat käynnistyivät siinä kuuden aikoihin illalla, kun lähdimme käväisemään mieheni äidillä pikaisesti.
Jo siellä ihmettelin Lucan huonotuulisuutta, mutta itsepäisesti pidin häntä
puoli-istuvassa asennossa ja makuutin sylissäni tutti suussa.

http://www.verkkosivuapteekki.fi

Tutti lopulta tuntui tuovan sitä henkistä mielihyvää, joten miekkonen rauhoittui kuin rauhoittuikin syliini ja kohtahan sieltä vaipan kätköistä kuuluikin pieni prööt.

Itkuisuus helpottui,
hetkeksi.

Lähdimme kotiin hyvinkin nopeasti, sillä tunnustan,
olin toivonut hieman kahdenkeskeistä aikaa sen toisen perheemme miespuoleisen jäsenen kanssa.
Suunnitelma näytti toimivan hyvin, poika nukahti pitkästä aikaa omaan sänkyynsä vaunukopan sijaan ilman turhia itkeskelyjä, pääsimme jopa testaamaan itkuhälytintämme ensimmäistä kertaa.
Mutta juuri kun olo sohvalla alkoi olla lokoisa, havahtui rakkautemme hedelmä sängyssään. 
Ja siitä se lähti.

Kolmisen tuntia taas pientä iltaäreyttä, tosin tällä kertaa se äreys ei ollut vain pientä kitinää johon tutti toi avun, se oli suoraa huutoa. Kestän lapseni ihastuttavat itkut hyvin, kun tiedän ettei hänellä pahemmin mitään muuta hätää ole kuin nälkä, mutta viime iltainen itku oli jotain aivan muuta.
Kuin veitsellä olisi viilletty.

Mies yritti hetken aikaa rauhoitella poikaa suihkuni ajan,  sen jälkeen olikin minun vuoroni. Kävelytimme toista ja heijasimme, hyppyytimme kuin viimeistä päivää, mutta aina kun liike loppui jatkoi poika itkeskelyä. Kokeilin imettää lisää ja kun itku vain jatkui, kokeilin antaa korviketta kuvitellen pojalla olevan vain hirveä nälkä. Tissillä poika vain huusi, tuttipullo suussaan söi hetken ajan rauhallisesti. Mutta kun sylistä pois pääsi muisti hän ilmeisesti vatsavaivansa. Ja kyllä, nyt sanon suoraan että vatsanväänteet, koska itku helpotti melkein joka kerta, kun vaipan sisällä taas pörähti.
Ja se maha, se tosisaan pulputti kuin pieni vene ulapalla.

Minusta kyllä tuntuu, että tämän esikkomme kanssa menemme perse edellä puuhun vielä useasti, sillä olen kuvitellut ilta äreisyyden johtuvan nälästä.

Kahden vaipanvaihdon, useiden ilmapäästöjen jälkeen pienemme nukahti lopulta ennen klo. 23 illalla, taas vaunukoppaansa. Luoja että odotan sitä päivää, kun saamme pojan taas omaan sänkyynsä.

Nyt menevät meillä d-tipat pienelle tauolle ja katsellaan, muuttuuko poikakin säyseämmäksi iltaisin muutoksen mukana.

Ja ei, emme enää niiden itkutuntien jälkeen saaneet oloamme lokoisaksi siinä sohvalla.

www.apteekkituotteet.fi