241- Rakkautta

Meidän nro1 jouluahjatoiveet.

Tutta,

hullaannuttavat pallot. 

Olen aivan rakastunut!

http://www.reimashop.fi

240 - Syy miksi kaikki tökkii:

"Näemmä tuo perheen pienin oli sitä mieltä, että äidin on jo korkea aika vaihtaa puhelimensa uudempaan. Seuraavan taidan kääriä pumpuliin."

Ote facebookistani. Blogger tökkii, instagram tökkii, kaikki tökkii ainakin nyt hetken. Tämän lisäksi meillä on taas kylässä räkätauti aka huonot unet 24/7, jonka vuoksi tämä blogi on jo pidemmän aikaa tökkinyt. Nyt melkein jo itkettää.

Timantit on ikuisia ARPOO!

Nyt mahdollisuus taas osallistua mukavaan arvontaan, tällä kertaa Timantit on ikuisia blogissa! Aikaa on sunnuntaihin 1.12 asti! Eli;

*klikklik*

edit: jos se linkkikin nyt toimisi.... Voi apua mikä sählä olenkaan!

239- Joulusillisalaatti

Sairastelun sijaan päälleni on kaatunut kamala joulustressi. Stressi siitä, kenen luona juhlitaan, miten juhlitaan, mitä lahjoja ostetaan, miten kotia koristellaan, mitä leivotaan... Eli stressiä lähes kaikesta, mitä jouluun voisi kuvitella liittyvän. Pitäisi siivota, pitäisi järjestellä, pitäisi remontoida, pitäisi olla perheenä, pitäisi tavata sukulaisia...pitäisi kaikkea. 

Milloin lemppari juhlapyhästäni oikeasti on tullut näin kamalan ahdistava? Milloin joulusta tuli ylisuorittamisen juhla, sen itsensä ähkyyn syömisen sijaan?

Kyllä, arvatenkin tuon lapsen ja innokkaiden isovanhempien myötä. Kuten eräät saattavat muistaa, tämä samainen ongelmamme nousi esiin myös viime jouluna ja tulee nousemaan lähes joka joulu; missä vietämme minkäkin päivän. Minun ja mieheni vanhemmat ovat molemmat omilla tahoillaan eronneet ja minun isovanhempani ovat vielä elossa, eli kyläilypaikkoja ja kyläilykutsuja meille satelee kahden kodin sijaan viidestä paikasta. Ja jotenkin se meidän oma aikamme pitäisi jakaa toisia loukkaamatta. Ja neljän eri paikkakunnankin kesken. 

(Helsinki, Kirkkonummi, Varkaus, Lahti)  

Viime jouluna  kyläilimme vain minun äitini sekä mieheni äidin sekä veljen luona, mutta en usko että monta vuotta voimme jatkaa samaa linjaa ennen soraääniä. Jos saisin aivan diktaattorimaisesti tehdä päätökseni meidän perheemme pysyisi kotona ja vain kotona; missään emme kyläilisi. 

Kaiken lisäksi mieheni ei ole jouluihmisiä, ei millään muotoa. Oma äitini ja minä taas pidämme joulusta ja joulu on aina ollut meille perhejuhla, joten yritän tällä verukkeella aina karata omalle äidilleni, mutta sitten tiedän mieheni suvun pettyvän. Sillä vaikka mieheni ei joulusta pidä on hän silti perso hyvällä ruoalle ja siksi onkin joka aatto käynyt äitinsä luona syömässä ennen niitä menneisyydessä vietettyjä kapakka-aattoja, yes you heard me...

Ja kaiken lisäksi oma lukunsa tässä joulussa ovat ne lahjat. Olemme pyytäneet ettei pojalle ostettaisi juurikaan vaatteita tai leluja vaan olemme toivoneet kirjoja, mutta voin varmuudella väittää että pyyntömme menevät kuuroille korville. Vaatteiden suhteen myönnän olevani aivan kamala, mutta yhden vuoden melkein pelkästään sitä sinistä väriä ja vaihtuvia örkkimörkkejä tuijotelleena en tahdo kokea samaa enää ensi vuonna. Oma vaatemakuni lapseni suhteen on aivan jotain muuta, eikä kukaan anoppiappi tunnu sitä millään ymmärtävän. Rakastan värikkäitä vaatteita! Kiitos ensimmäisen vuoden (lahja)vaatehankintojen olen ruvennut täysin anti-siniseksi enkä halua mitään sinistä enää koskaan! En tiedä miten osaisin tämän selittää kuulostamatta aivan täydellisen kiittämättömältä, mutta tässä asiassa kyllä myönnän olevani aivan totaalinen ämmä, jos niin saan asian ilmaista.

Vaikka joulun pitäisi olla antamisen ja ilon juhlaa minussa se silti tuntuu tuovan vain pahimmat piirteeni esille. Mutta kinkkua, sitä minä odotan.

Mirkka&Leo ARPOO!

Ottakaapa osaa arvontaan, jossa voittaja palkitaan Lamaze-musiikkilelulla!

*klik klik*

238 - Sairastelua

Nuhaa, yskää ja kirsikkana päällä; löysä vatsa. Kaikki nämä meidän taaperollamme, joka ei vielä pahemmin ole sairastellut, eikä kyllä kaikkea olisi tarvinnut kerrallakaan haalia. Pesukone laulaa ja vaatteita saa koko ajan vaihdella, niin minulle kuin pojallekin. Itse toimitan nenäliinan virkaa ja poika, noh.. Poika kärsii siitä, mikä vaipasta tulee yli. Parina päivänä uskaltauduimme hetkeksi tuohon omaan pihaan, mutta tänään pidämme sisäpäivän, kun aamulla sain vielä oksennuksetkin ilokseni vessan lattialle. 

Tämä aamu on ollut kaiken huippu, sillä noiden oksennuksien lisäksi heräsin aamulla puoli kuudelta siihen, että yöllä viereen nostetun poikamme vaippa oli varmaan toista kertaa ikinä falskannut isot pissat meidän sänkyymme. Lakanoiden, vaipan ja yövaatteiden vaihtoa puoliunessa ja hetken mietintä siitä, että missähän kummassa me jatkamme uniamme. 

Kaiken kukkuraksi meille olisi ollut tänään tulossa ensimmäiset vieraat pitkään aikaan, sillä poika vaikutti jo paremmalta. Oksennusta siivotessani jouduin perumaan senkin kyläilyn ja kyseessä olisi ollut vielä enoni, jonka olen viimeksi nähnyt viime kesänä ja serkkuni, jonka näkemisestä onkin jo pari vuotta aikaa. Hieman harmittaa, mutta minkäs sille voi, kun toinen sairastaa. Viikonloppuna olisi vielä tiedossa oman isäni kuusikymppiset, mutta se nyt jää vielä nähtäväksi pääsemmekö sinnekään. Näillä näkymin emme, jollemme jätä lasta hoitoon äidilleni ja tietenkään emme jätä, jos tämä oksentelu jatkuu. Paljon on jossittelua ilmassa.

Kohtalotovereita?

237

Kuten aiemmin jo pääsinkin mainitsemaan, aamumme oli lähes täydellinen. Hihkuin innosta huomatessani ulkolämpotilan näyttävän pakkasasteita ja innostuin ulkoilusta pihalla, joka ei ole kuin yksi iso märkä mutakuoppa. Tosin pojan nuha rajoittaa vielä menemisiä paljon, mutta aamupalan ja rauhallisen kahvihetken jälkeen lähdimme ensin pienelle kävelylle ja lopulta keinuimme vielä hetken ennen takaisin sisälle tuloa.

Ulkoilun jälkeen poika sai leikkiä omia leikkejään ja sillä aikaa tein itse parin päivän ruoat koko porukalle. Sainkin ruoan valmiiksi juuri hyvissa ajoin ennen pojan lounasta, joten tutkimme vielä ennen ruokailua hetken aikaa kirjoja olohuoneen sohvalla. Meillä ei enää onneksi järsitä kirjoja samaan tahtiin kuin aiemmin, mutta kyllä nuo kaikki aika kovia kokeneen näköisiä ovat; ainakin kolmet kirjat tuo poika on repinyt moneen osaan. Nyt sitten katsellaan kirjoja kirjaimellisesti sivu kerrallaan..

Vaikka aamumme alkoikin jo seitsemältä ei tuo jästipääni olisi millään halunnut käydä päiväunilleen yhdeltä ja sain pariin otteeseen kaataa pojan takaisin sänkyynsä ja silitellä, kunnes uni alkoi vasta maittamaan. Meillä nyt ollaan aina oltu hieman huonoja tuon nukkumaan käymisen kanssa, olisiko kenelläkään jotain muuta vinkkiä kun ne ainaiset silittelyt? Miten siitä sängystä saisi viihtyisän paikan, jonne olisi mukava jäädä itsekseen ilman että siinä laidassa täytyisi roikkua naama punaisena? Edes läsnäoloni huoneessa ei tee sängystä mukavaa paikkaa vaan aina sieltä pitäisi vain pois päästä.

Tänään on vuorossa viimeinen burleski kertani ja hieman harmittaa. Olen tykännyt harrastuksesta, mutta jatkaakseni sitä minun pitäisi luultavimmin lähteä aina Helsinkiin asti, sillä tuolla Liikuntastudio Wauhdissa tunnit eivät enää jatku. Pidän tuommoisesta rauhallisesta liikunnasta, jossa ei edes tajua liikkuvansa kunnes vasta seuraavana päivänä, kun vatsalihakset kipristelevät sängystä noustessa. Täytyy varmaan tutustua vielä tänään paikan tuntitarjontaan paremmin ja toivoa että sieltä löytyisi jotain muutakin mukavaa, sillä pidän siitä kuinka tuo paikka on lähellä. Aina ei sentään tarvitsisi lähteä kamalan matkan päähän omien menojensa ja harrastuksiensa vuoksi.

236

Mikään ei voita aamukahvia, hyvin yönsä nukkunutta taaperoa, musiikkia ja aamujuttuja. Näillä hetkinä unohtaa toimittaneensa nenäliinan virkaa viimeiset kolme päivää ja tunteneensa, että seinät kaatuvat kohta päälle, jollei ulos pääse. Nuha ollaan pikkuhiljaa nyt voitettu, joten ensiviikolla pääsemme taas normaaliin elämäämme kiinni ja vihdoinkin näkemään ihmisiä!

Operaatio Äiti arpoo!

Ottakaa ihmiset osaa isoon arvontaan,

Operaatio Äiti - blogissa!

*klik klik*

234 - Flunssaa-nuhaa.

Esimmäiseksi (uskokaa tai älkää) kaivoin tänä aamuna kameran aamupalapöytäämme ja kuvasin jopa tämä blogi mielessäni, mutta nyt tietokoneen ääreen rauhoittuessani en löydä sitä pirun johtoa mistään! Ja jos oikein arvaan kuka kyseisen piuhan on kadottanut voi sen löytäminen olla aivan tuurista kiinni, tuo epäilemäni syyllinen kun ei vielä pahemmin osaa kertoa piiloistaan. Tämä valitettavasti tarkoittaa myös sitä, että puhelimenkin kuvat pysyvät puhelimessa. 

edit:löytyi, nopealla tahdilla tosin siirsin vain kaksi kuvaa nyt tähän.

 Meillä ollaan kipeinä. Kaikki sai alkunsa sunnuntaina, kun käväisimme eräillä naperosynttäreillä, joissa synttärisankari oli ollut vastikään kipeänä - josta meitä valitettavasti valistettiin vasta paikan päällä kun vaahtosammuttimellamme oli jo joku palikka suussaan. Nuhahan siitä kehkeytyi maanantai-iltana ja se yö meni heräillessä ja tiistaiaamuna omat silmäpussini roikkuivat polvissa asti, L onneksi oli virkeä ja jaksoi leikkiä leikkejään. Viime yö nukuttiin jo paremmin, mutta väsymystä on ilmassa. Yritin jo aikaisemmin laittaa Lupun nukkumaan, mutta ei siitä mitään tullut, tuo lapsi kun on tunnetusti huono rauhoittumaan aloilleen. Äidin syli on paras paikka, joten suurimman osan aamua vietimmekin sohvalla makoillen ja televisiota tuijottaen. Tähän kun lisätään vielä kaksi tuloillaan olevaa hammasta on arkemme aika riemukasta.

Koko viikonloppukin meni lähinnä kotona ollessa, joten tämä sairastuminen sattui surkeaan aikaan, koska nytkään emmä pahemmin minnekään pääse. Tällekin viikolle olisi parhaimmillaan ollut sovittuna kolmet naperotreffit, mutta nuhan vuoksi jouduin perumaan jokaisen niistä, yhdet olisivat vielä olleet melko uuden mammatutun kanssa, joten se harmittaa vietävästi. Pelkään myös itse sairastuvani ja näin ollen missaavani harvinaisen mahdollisuuden tulevana viikonloppuna viettää hieman omaa aikaa; eräs opiskelukavereistani ja L:n kummitäti saapuu viikonlopuksi takaisin näihin maisemiin ja kovasti jo odotan yhteistä illanviettoamme. Mutta jonka nyt kovasti pelkään peruuntuvan. Ystäväni opiskelee toisella paikkakunnalla ja opiskelijabudjetin vuoksi pääsee käväisemään täällä päin enää harvemmin, joten yhtäkään tilaisuutta yhteiselle ajanvietolle en haluaisi jättää käyttämättä. 

Jää nähtäväksi, miten viikonlopun käy. Pitäkää peukkuja.

233- Pirteänä aamusta iltaan

Tunnustan olevani hirveän huono käymään kaupassa tuon yksivuotiaani kera ja yleensä suoritankin kauppareissut iltaisin, pojan ollessa isänsä hellässä huomassa. Arkuuteni tähän kaupassa käyntiin johtuu siitä, että L ei millään meinaa viihtyä ostoskärryjen istuinosassa pitkiä aikoja vaan syliin pitäisi aina päästä. TOSIN, ongelma tuntuu esiintyvän pahemmassa muodossa silloin, kun me kaikki kolme olemme kauppareissulla, koska silloinhan syliä voi vaihdella lennossa. Tai ainakin pojan mielestä. Olen kokeillut kantoreppuamme kertaalleen tähän ongelmaan, mutta sekin päättyi siihen että pienokaisemme halusikin hyvin kovaäänisesti äitinsä selästä isänsä syliin.

Jep.

Tänään tosin päätin uskaltautua ruokakauppaan kahden poikani kanssa ja yllättäen voin todeta kauppareissun sujuneen hyvin! Syliin ei tarvinnut kertaakaan nostaa eikä Tulaakaan tarvittu. Pariin otteeseen kitistiin kädet äidin takissa kiinni, mutta se hoitui pelkällä lyhyellä ja ytimekkäällä "ei nyt kulta." Eikä vaahtosammuttimen kitinän äänenvoimakkuus edes korottunut äidin tylystä kiellosta huolimatta - lisää tälläisiä kauppareissuja kiitos.

Muutenkin liikkumisemme on vähentynyt huomattavasti, koska kauppakärryjen tapaan L ei myöskään viihdy rattaissa pitkiä aikoja ja on aivan liian jääräpäinen päästettäväksi itsekseen kävelemään. Yleensä kiellot nimittäin kaikuvat kuuroille korville ja poika kävellessään menee minne huvittaa, yleisimmin sinne minne nenä näyttää eikä varmasti seuraa äitiään kiltisti. 

Kaupasta ajoimme suoraan kotiin ja hengailimme olohuoneen leluviidakossa kahteentoista, jolloin olikin jo aika lounaalle sekä päiväunille. Päiväunia nukuttiin hieman päälle tunnin ja lopulta L taisi herää väärällä jalalla, sillä kiukuttelua jatkettiin melkein tunnin verran heräämisen jälkeen kun ei vaan suostuttu nukahtamaan uudestaan... Hymyn huulille palauttivat välipala voileivät ja maitolasillinen, omenaa unohtamatta. Äiti sai rauhassa laittaa päivällisen tekeille, kun tyytyväinen taapero ihmetteli voileipiään suurella antaumuksella. (kenellä voi olla niin hauskaa upottaa sormeaan leipään?)

Illalla ruoan jälkeen ajettiin kaupoille vielä uudemman kerran ja haettiin heiniä marsuille, koska tämä lahopää unohti ne kokonaan aamuisella kauppareissulla. Faunattaressa kohtasimme pari kuukautta L:llää nuoremman tyttösen, jolle poika vilkutteli hartaasti useampaan otteesen heipat, kunnes siirsi huomionsa naispuoleiseen myyjään. Kauhulla odottelen teini-ikää.

Tämä syksy on alkanut selkeästi vaikuttamaan mielialaani sekä jaksamiseeni. Viime yönä sain hyvin nukuttua, mutta silti tänään on tuntunut että kaikki energia ja jaksaminen ovat kadonneet ja olisin vain halunnut makoilla sohvalla. Ulkona näkyvä harmaus masentaa niin vietävästi, eikä uloslähteminen kiinnosta pätkänvertaa. Onneksi vähäisen ulkoilun voi tällä kertaa pistää taas tuon sateen piikkiin, varmasti vielä huomennakin. Alkaako muillakin tämä kuuluisa syysmasennus nousta pintaan?

232- Uusia vaatteita tai jotain sinne päin.

 

 

 Teimme eilen yllätysreissun Espoossa sijaitsevaan kauppakeskus Isoon Omenaan illansuussa ja kotiutimme H&M:stä tuliaisia niin äidille kuin pojallekin. Olen vähän ajan sisään luopunut kahdesta (2) takista, joten koin olevani oikeutettu uuden hankintaan, sillä minunhan vaatekaapistani takkeja ei löydy...
Mutta ei tälläistä!

Kuva: hm.com

Aamulla vaatteita kuvatessani sain avukseni innokkaan taaperon, mikä johti lopulta siihen että tuota omaa takkiani en jaksanut edes yrittää kuvata;

nauttikaa!

Kaikille blogimammoille varmaankin tuttuja nämä tämmöisetkin kuvat. Kun yksi onnistunut otos vaatii viisi epäonnistunutta, on itsellä sanoinkuvaamaton voittajafiilis.

231 - Aloittamisen vaikeus

Näiden pitkien taukojen jälkeen koen vaikeaksi sen uudelleen aloittamisen,

mikä itsessään jo työntää koko aloittamista vieläkin kauemmas. Viime viikolla taisin istua päivittäin koneen edessä ja vain tuijottaa tätä Bloggerin Luo teksti- saraketta, mutta en keksinyt mitä kirjoittaisin.

Lopulta päätin kirjoittaa juuri siitä, etten enää tahdo päästä alkuun.

Vaikeutta lisää myös tuo loputon lista lukemieni blogien uusia tekstejä, jotka ovat myös jääneet roikkumaan ja niitähän on tässä kuukauden aikana julkaistu monen monta.

Arkemme oli aika hektistä pari viikkoa, sillä L suostui nukkumaan pelkät 40 minuutin pituiset päiväunet päivässä ja itsestä tuntui, että vedin ne unet itse aina tukka putkella tiski- ja pyykkikoneen väliä. Illathan olen melkein koko pojan ajan pyhittänyt tietokonettomiksi ja en tästä säännöstäni halunnut millään poiketa, joten illallakaan en koneen äären osannut rauhoittua.
Kyllä minua väsytti ja tuntui, että oma aika on niin kaukainen käsite etten taida siihen enää ikinä päästä takaisin, mutta pikkuhiljaa poika alkoi taas nukkua pidempiä pätkiä ja äitikin sai pari päivää rentoutua sohvannurkassa suklaalevy seuranaan.

Sitten palasi tämä kirjoituskutina ja aloittamisen vaikeus.

Jotenkin aasinsiltana aloin ajattelemaan tämän kaiken aikana sitä, millainen arkeni olisi ilman tuota poikaa. Missä olisin tällä hetkellä, mitä tekisin ja olisinko enää edes mieheni kanssa yhdessä?

Teksinkö töitä vai opiskelisinko, 

asuisinko kenties vielä Espoossa vai Helsingissä, 

vai asuisinko mieheni kanssa.

Olisin luultavimmin jatkanut opintojani. Ja voisin kuvitella, että opiskelijaelämäni myötä olisin saattanut ajautua erilleen miehestäni - en ehkä olisi koskaan edes muuttanut hänen luokseen. Viettäisin varmaankin huoletonta opiskelijaelämää ja aina, kun ajattelen tätä tunnen pienen pistoksen sydämessäni. En kutsu sitä katumukseksi vaan salaiseksi kaipaukseksi. 

Koen olevani nuori äiti 24-vuotiaana lähinnä siksi, ettei lähipiiriini kuulu moniakaan ystäviä, joilla itsellään olisi jo lapsi. Itseasiassa kaikkia äitiytyneet ystäväni olen melkeinpä joutunut etsimään oman lapseni synnyttyä ja oloni on ollut usein yksinäinen. Vaikka päivääkään en lapseni kanssa vaihtaisi pois, voin silti myöntää että välillä kaipaan vanhaa elämääni ja sitä huolettomuutta.
Ehkä en ollut vielä valmis äidiksi, mutta koen kasvaneeni äitiyteen tavalla, joten en uskaltanut edes kuvitella. 

Tällä hetkellä maailmani keskipiste tosiaankin on tuo yksivuotiaani, 

pieni pääskyni. 

Mutta pääskyni lisäksi haluaisin myös muutakin,

haluaisin pienen palan vanhaa elämääni takaisin. Minusta tuntuu, että kadotin raskauteni aikana niin paljon ystäviäni, etten tiedä mistä aloittaisin takaisin haalinnan - ja ketä edes haluaisin haalia takaisin. 

 Vai haluanko ketään.

230 - Yksivuotiaamme arkipäivä

07.00 Herätys, 

joskus iloisempana ja joskus surullisempana.

Välillä on nukuttu koko yö omassa sängyssä ja välillä joudutaan hakemaan äidistä turvaa kesken yön, jos äidistä on turvaa haettu saavat yöunet venyä tästä vielä +30min-1h. Harvemmin kyllä.

n.08.00 Aamupala on juuri syöty mitä maittavammin (suurin osa ateriasta löytyy mitä luultavimmin lattialta) ja jatkamme aamupesulle. Jäppiäinen "kylpee" aamuin/illoin, aamuisin tosin lähinnä istuskelee vain leluineen ammeessaan kun äiti laittaa itseään. Kylvyn jälkeen pestään hampaat ja päästän pojun leikkimään leluillaan. Vaihtoehtoisesti, jos on hyvä ilma saatamme lähteä ulos kävelemään (kun meillä nyt osataan kävellä ulkonakin!) hieman ennen yhdeksää. Muuten oleilemme sisällä kello...

..10:00 jolloin poika koisahtaa ensimmäisille unilleen juotuaan ensin hieman maitoa. Heitin romukoppaan nuo yhdet päiväunet ja arkemme on heti paljon aurinkoisempaa. Unien pituus vaihtelee 40 minuutista puoleentoista tuntiin.

11.00-12.00 on lounaan aika, riippuen hieman siitä kuinka pitkään aamulla on nukuttu. Taas oleilua, askareita, ulkoilua tai kaupassa käyntiä, riippuen siitä mitä olen suunnitellut. Jos minun täytyy jonnekin lähteä, on tämä nykyään lempiaikani siihen sillä poika on juuri nukkunut, joten autoon nukahtaminen ja sitä kautta muun päivän aikataulujen sekoittaminen ei ole mitä todennäköisintä. 

14-14:30 Välipalaa, jonka jälkeen lähdemme vaipanvaihdon jälkeen 

 15:00 toisille unille

16:30-17:00 Päivällinen, jonka jälkeen olemme jo monen päivän ajan olleet hetken sisällä ja sen jälkeen lähteneet leikkimään ja kävelemään ulos. Sisälle tulemme yleensä seitsemän maissa. Lekottelemme yleensä sen jälkeen koko perhe iltapuuroon asti, vanhemmat sivusilmällä telkkaria seuraten ja lapsi leikkien. 

19:45 Iltapala, jota seuraa ihanan hauska vaahtokylpy ja hampaiden pesu. Sänkyyn on vetäydytty 20:30, mutta unille on alettu nukahtamaan yhdeksän maissa. Tänään ajattelin kokeilla viedä pojan sänkyyn vasta hieman ennen yhdeksää, jossei minunkaan tarvitsisi niin pitkään istuskella pimeässä huoneessa hänen kanssaan (meinaan aina itsekin nukahtaa...)

21:00 Untenmailla,

toivottavasti.

Mitenkäs teillä möyritään?

(tunnustan, käytin paria blogissa ennekin nähtyä kuvaa)

229- MLL kirpputorin saldoa

Tiesin, että nämä kirpputorit ovat suosittuja ja meno voi olla sen mukaista,

mutta ihan sellaiseen en ollut varautunut mitä eilen näin. Olin itsekin liikkeellä  hyvissä ajoin ja kirpputorin auetessa kymmeneltä saavuin paikalla joitakin minuutteja ovien avaamisen jälkeen. Ja se jono.

Vaikka ihmisiä oli päästetty jo joku hetki sisään ostoksille riitti ulkona vieläkin jononpoikasta.

Sisällä meno olikin jo täydessä vauhdissa ja kipitin itse nopeasti 80-86cm ulkovaaterekin luo, enkä siitä juuri liikkunut ennen kuin omat ostokseni sain haalittua.   

Vk-takki+housut, 86cm, ReimaTec, 8 euroa

Ostin tämän, vaikkakin ajat välikausivaatteille alkavat olemaan kohta ohi. Halusin kuitenkin vielä näihin pimenevien syysiltojen kauppareissuille takin haalarin sijaan, joten päätin ostaa lopulta koko setin.

Softshell (?), H&M, hinnan jo unohdinkin
Tämä oli itseasiassa vahinko-ostos, sillä nopeasti rekkiä selatessani katsoin tämän olevan aivan normaali fleecetakki..  

...mutta kotona lähempi tarkastelu paljastikin kummallisen vuoren.

Toppatakki, 86cm, H&M L.O.G.G, 7 euroa

Tämänkin ostin lähinnä kauppareissuille

Näiden lisäksi matkaani tarttuivat vielä ReimaTechin ulkohousut kokoa 86cm sekä Teutonian suloinen hoitolaukku, en tosissanikaan pysty vastustamaan laukkuja.

Löydettyäni nämä kiertelin vielä hetken, mutta päädyin lopulta nopeasti kassalle ja olin ulkona kyseisestä kirpparilta jo puoli tuntia avaamisen jälkeen. Hyvä näin, sillä kuulin tutultani että myöhemmin kassoille sai pahimmillaan jonottaa puoli tuntia...

Koska kunnassamme MLL:llän paikallisyhdistyksiä toimii kaksi on ensi viikonloppuna luvassa vielä Lastentarvike kirpputori vol 2, jonne lähden ihan puhtaasti vain mielenkiinnosta sillä tältä ensimmäiseltä sain jo lähes kaiken haluamani.

Oletteko te vierailleet kyseisissä pyörremyrskyissä?

228- Huokauksia

Tänä aamuna tuntui siltä, että tulevaisuudessa sterilointi on lähempänä realistista arkeani kuin liuta lapsia.

Yö meni kurjasti, mutta ei siitä sen enempää. 

It is what it is. 

Aamukin oli rentoa oleilua siihen asti, kunnes keksin idean lähteä pienelle lenkille.

Pukeminen oli tyhmää, kengät olivat tyhmiä ja rattaat,

voi että ne rattaat vasta tyhmät olivatkin. 

Ulosmeno on aina ajoittain meillä hirveää tappelua ja rimpuilua,

vaikka ulkona ihan kivaa joskus onkin. Välillä mietin jo,

että miksi enää edes vaivaudun, mutta tiedän kuinka tärkeää raitis ulkoilma on lapselle.  

Iltapäivällä uudestaan.

227 - Hetken rauha.

Nyt riittää muokkaus hetkeksi,

onhan tähän jo melkein puoli päivää käytetty.
Ne ketkä ihmettelevät ajan pituutta - pientä muutosta,

voin kertoa että kuvat kykenee muokkaamaan miljoona kertaa väärän kokoisiksi.

Lähdimme tänään aamusta jo ulkoilemaan ja nollakelin vuoksi päätin pukea pojalle vanhan toppahaalarin vuorettoman välikausihaalarin+miljoonien lisälämmikkeiden sijasta. Meillä siis tuo vuoden -12 äippäpakkauksen toppahaalari sopii nyt kuin valettu ja sitä käytämme vielä kylmempinä päivinä. 

Itse en ole vielä lainkaan varustautunut kylmään ilmaan ja olenkin pitkään kiusoitellut ajatuksella, että tulenko tänä talvena vuosien tauon jälkeen ostamaan ja pukemaan päälleni toppahousut vai enkö.
Tänä aamuna totesin miettineeni turhan pitkään ja kaipaisin kyseisiä kapistuksia jo pienen pihalla vietetyn ajan jälkeen. 

Tulen olemaan pulassa, kun ilmat tästä vielä kylmenevät.
___________
 
Pojankoltiaisen heräämisen vuoksi tämä kirjoittamiseni keskeytyi eilen, enkä enää illalla jaksanut palata tietokoneen ääreen. Tällä hetkellä minari on tosin vielä hereillä, mutta tutkii vaatekaappiani niin syvällä keskittymisellä, että uskaltauduin napsauttamaan tämän samassa tilassa sijaitsevan tietokoneeni päälle.

Nukuimme tänä aamuna yllättävän pitkään ja heräsimme vasta yhdeksältä.
Pitkät unet selittyvät tosin sillä, että ensimmäisen kerran poju heräsi jo yhdeltä itkemään ja toisen kerran puoli seitsemältä - mutta aamuheräämisen jälkeen nukahti vielä minun viereeni.

Syy tähän pilkottaakin jo pojusen suussa, 
uusi hammas nimittäin! 
Ien todella oli turvoksissa, kun sitä pari päivää sitten ihmettelin ja eilen päätin kurkata uudemman kerran pojun suuhun yöpuvun pukemisen jälkee; 
ja siellä se pilkotti,
pikkuinen alku. 
Vihdoinkin.

Teimme aamutoimemme tänä aamuna pikapikaa ja lähdimme käväisemään lähikaupassa ajatuksena ehtiä sinne ennen lounasruuhkia. 
Emme ostaneet kummoisempia, sillä ruokatarvikkeet viikolle minulla on jo jääkaapissa, mutta pienen herkkusuumme banaanit sekä päärynät pääsivät loppumaan.
Lehtihyllyllä nappasin ostoskärryyni vielä uusimman Kaksplussan,
juurikin tavattoman kauniin kansikuvamallin vuoksi.
Pojun päikkäriajan aionkin viettää kyseisen lehden parissa,
joten sitä odotellessa!

226- Sähläystä

Muokkaan blogin ulkoasua aina tilaisuuden tullen tämän viikon aikana

tai ainakin yritän

joten älkää kummastelko, jos aika ajoittain ulkomuoto on hitusen rempallaan!

Koetan kaiken tämän kuvan- ja ulkoasun muokkauksen väliin saada kirjoiteltua tekstiäkin.

225 - Talvivaatteet.

Ilmojen viilentyessä käänsin katseeni jo talvivaatteisiin ja uuden toppahaalarin ostoon. Itse en ole mitenkään merkkiuskollinen enkä näin ollen jaksa juosta Tickettien alennusmyynneissä tai huokailla muidenkaan merkkihaalareiden perään. 

Olen jo pidemmän aikaa katsellut KappAhlin KAXS:in toppahaalareita ja pähkäillyt oikean koon kanssa. Kävin viimeinkin tuossa perjantaina vanhan toppahaalarimme kanssa läheisessä liikkeessä vertailemassa kokoja toisiinsa ja lopulta ostinkin haalarin kaapin perukoille odottelemaan kovempia pakkasia.

kuva http://www.kappahl.fi/

 Alunperin iskin silmäni tummanvihreään, mutta kauppaan päästyäni huomasin ettei kyseistä väriä enää ollut jäljellä yhtäkään kappaletta.
Kotiin siis kulkeutui kuitenkin haalari - tosin hieman alkuperästä suunnitelmaa kirkkaampana.

Tuossa viime viikolla jo laittelin tilaukseen paksumpaa hattua ja kauluria, mutta vielä pitäisi kenkiä metsästää ja hanskojen kokoa pohtia. Onneksi aikaa silti vielä on tai ainakin tällä hetkellä tuo ulkona loistava aurinko antaa siihen viitteitä. 

_____________________

Mutta mitäpä muuta kuuluu tuolle kasvavalle pienellemme?

Hyvää itseasiassa, vaikkakin temperamentti tuntuu kovenevan päivä päivältä.

Meillä kävellään nyt kolmatta viikkoa, tosin ulkona vielä vaaditaan taaperokärry henkiseksi tueksi (kengät.....)

Olemme korvikkeistakin luopuneet pitkät ajat sitten ja siirtyneet tavalliseen maitoon ja ruokakin on melkein kokonaan oman keittiön antimista tarjoiltua. Varalla tosin löytyy keittiön kaapeista pari valmisruokapurkkia. Hampaita on edelleenkin vasta _neljä_ ja täytyy kyllä tunnustaa, että kovasti odotan jo uusia tuleviksi. Helpottaisi hieman tuo kotiruoan syöminenkin, kun suusta löytyisi vielä parit leegot lisää auttamaan lihan muussaamiseen. 

Yöt nukutaan hyvin ja L heräilee enää hyvin satunnaisesti ja jos herää, 

herää hän yleensä vain kerran yössä. 

Eilinen oli tälläinen yö jolloin herättiin ja jos totta puhun, en edes muista milloin edellinen kerta oli.  

Nyt aion mennä jatkamaan laiskaa oleiluani, sillä poju vetelee päiväuniaan ja tiedän keittiössä odottelevan erään suklaalevyn, joka jo kovasti (sohvan lisäksi) kutsuu nimeäni.

224 - Niin monta jo.

Vuosi synnytyksestä ja kehoni alkaa taas palaamaan lähtokuoppiinsa.

Paino alkaa vihdoinkin halutulla nelosella ja pari päivää sitten jouduin ostamaan uudet farkutkin- vihdoinkin vanhaa kokoa, 34:sta.

Tuijottelin tänään hetken aikaa mahaani peilistä kummastuneena,

sillä olen ollut onnekas. 

Nykyiseni ei paljoa poikkea vanhasta.

Napa tosin näyttää hassulta. 

Muuten tunnen oloni muuttuneeksi. 

Olen huomannut, kuinka nykyään saatan helposti lähteä ilman meikkiä ulos ja vaatteitakaan en yleensä jaksa sen kummemmin enää valita. 
Kunhan housut löytyvät jalasta ja paita päältä.

Kaipaan omaa aikaa, mutta en sellaista kuin ennen.
Kaipaan aikaa, jolloin voin vain lukea kirjaa rauhassa tai tehdä ruokaa kiireettä. Joskus tosin haaveilen, että jaksaisin laittautua enemmän. 

Tai että hennot kesämekkoni, jotka on tuomittu vaatekaapin henkareihin, vielä joskus löytäisivät tiensä päälleni. 

Ilman, että ne olisivat hetken päästä aivan hiekassa.

En enää vaadi itseltäni niin paljon.
Kodin ei tarvitse näyttää aina viimeisen päälle siivotulta, vaikka kotona päivät olenkin. Neuvolastakin jo neuvottiin pitämään oma aika omana aikana ja että tekisin sitä, mitä haluaisin.

Meinasin palaa loppuun kaiken sen siivoamisen keskellä.

Ja niin talostamme muodostui koti.

Välillä sekaisa ja sotkuinen, mutta silti niin rakas koti.

Ja minä aloin viihtyä.

Eivätkä päivät enää tuntuneetkaan niin pitkiltä, eivätkä seinät enää kaatuneet päälleni. 

Joskus sitä vain unohtaa sen rentoutumisen tarpeen 

ja yrittää liikaa mahtua muottiin, joka puristaa jo varpaiden kohdalta.

Uutta harrastusta sekä turvaistuinta.

Tämmöisestä löysin itseni eilen, 

Burleskitanssin alkeiskurssilta.

Oli muuten hirveän hauskaa puuhaa, vaatteita ei riisuttu mutta pyllyä kyllä pyöriteltiin hyvässä hengessä.

Kyseessä on tanssillinen liikunta, jossa keskeisenä lankana kulkevat burleskin klassiset liikeradat. Lopussa kaiken keinuttelun päätteeksi tehtiin vielä pienet vatsa- sekä selkälihasliikkeet.
Ja vaikka kyseessä onkin tanssillinen liikuntaa, niin kyllä ainakin itselläni hiki virtasi ja paikkoja hieman kolotti sopivasti ensimmäisen tunnin jälkeen.
Seuraavaan kertaan!

-----

Tänään käväisimme jo aamusta Espoon Baby Stylessa hakemassa kotiin seuraavan turvaistuimemme. 

Asensin kyseisen penkin juuri omaan autooni ja olen yllättynyt kovin siitä, miten sujuvasti penkki mahtui pienen Peugeottini takapenkille. Etupenkinkin saa melkein aivan taaimmaiseen asentoon asti!

Innolla odotan ensimmäisiä ajokilometrejä. 

Ensimmäinen viikko kaksin pojan kanssa tuntui hirveän hyvältä, 
haikealta mutta hyvältä. 
Sain taas pitkästä aikaa pyörittää tätä arjeksikin kutsuttua showta yksikseni ja tavallaan nautin siitä, kun saan yksinäni olla pomo.
Hermot ehkä kiristyvät enemmän, kuin viimeisten neljän viikon aikana, 
mutta jotenkin tämä kotirouvan rooli kolahtaa.
Vaikka rakastankin miestäni todella paljon minun täytyy kyllä myöntää
että neljä viikkoa melkein aamusta iltaan toisen turpavärkin tuijottelua saa meidät hermostumaan toisiimme huomattavasti herkemmin.

 Ensi viikkoa odotan jännittyneenä, sillä eräs uusista mammakavereistani tulee ensimmäistä kertaa käymään meillä poikansa kanssa. 
Tähän asti olemme aina tavanneet vaunulenkkien muodossa, mutta tuo oma natiaiseni alkaa käymään jo huonoksi rattaissa istujaksi, joten koemme kahvittelun olevan seuraava luonnollinen jatkumo. 

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

1-vuotiaamme

Minusta tuntuu, 

että yksi vuosi ei ole vielä koskaan kulunut näin nopeasti ja tuntunut yhtä lyhyeltä ajanjaksolta.

Ensimmäiset kuukaudet tuntuvat näin jälkeen päin ajateltuna olevan aivan yhtä usvaa,

 liekö syynä siihen se kuuluisa univaje vaiko temppuilevat hormonit,

 sitä en tosissanikaan tiedä. 

Tiedän vain sen, että niistä ajoista on hirveän vaikea muistaa yhtään mitään, mikä tällä hetkellä harmittaa kovasti.

 

Sain vihdoin viimein pari päivää sitten niputettua kaikki valokuvat kansioon tämän vuoden varrelta ja itkuhan siinä tuli. 

Se pieni kapalo, joka pari tuntia syntymänsä jälkeen tuhisi rintaani vasten tuntuu tällä hetkellä niin kaukaiselta tuohon taaperon alkuun nähden.

Taaperon alkuun, jota on valitettavasti siunattu tulisemmalla temperamentilla kuin vanhempiaan yhteensä. 

Välillä nipistän itseäni ja mietin, että onko tämä todella se sama pieni ja avuton poika, joka syliini laskettiin hieman yli vuosi sitten.

Yksivuotisneuvolassa poikaani kuvailtiin vilkkaaksi ja sitä hän todella on. 

Vaativa, vahvatahtoinen ja vilkas,

välillä hirveän vaikea miellyttää ja pitää tyytyväisenä. 

Ulkona on useimmiten kaikista kivointa, mutta sieltäkään ei vielä vain tukea vasten liikkuvalle lapsellemme tahdo löytyä tarpeeksi tekemistä ja useasti iskee kiukku.
Kiukku iskee myös silloin, kun sisälle yritämme palata - vaikka ulkonakaan ei hauskaa tuntunut olevan.

 

 Pituutta tältä minimieheltämme löytyy 77,3cm sekä painoa 9915g, joka syntyesään painoi 3080g ja oli 47cm pitkä.

Paljon on kasvettu, niin lapsi kuin äitikin. 

Äiti enemmänkin henkisesti ja lapsi fyysisesti.

Miehen kesälomakin loppui parahiksi lapsemme merkkipaalun kohdalla ja ensi viikolla alkaa taas arki tässä perheessä. 

Yritän myös panostaa tähän blogiin enemmän, nyt kun lapsen päiväuniajankin saan pyhittää vain omalle itselleni. 

Onnea iso-pieni L, 

vaikkakin hieman myöhässä tämän kautta!

 

Ulkoilua

Minimiehemme minihiekkalaatikko valmistui viikonloppuna ja sitä testailimme ahkerasti. Vielä tuommoinen paikallaan pysyminen leikkiessä ei ole se ykkösjuttu (ainakaan ulkona) joten hirveissä määrin emme ole hiekkalaatikkoa kuluttaneet. Ykkösjuttu ulkoilussa ovat vieläkin jo totutut vaunukävelyt ja aina sisään mentäessä kiukkuitkut ovat taattuja.

Kävimme myös tänään ensimmäistä kertaa leikkipuistossa vaikka tuo uusi puisto avataankin virallisesti vasta huomenna. Harmillista kyllä perheen pienimpiä ei ole otettu paljoa huomioon sillä vauvakeinu puuttui koko leikkipuistosta eikä aitojakaan pahemmin ollut.

Ehkä tämä onkin suunniteltu sitten hieman isommille, sillä urheilupuiston nimeähän se kantaa. 

Läheisen päiväkodin piha tosin olisi ilmeisesti ollut vapaassa käytössä, mutta kun uutta puistoa lähdimme katsomaan niin uudessa puistossa silloin olimme.

Kivien syöminen oli suurin kiinnotuksen kohde, samoin rattaista esiin kaivettu tyhjä tuttipullo. Välillä ujosti tuijoteltiin muita lapsia ja roikuttiin äidin puntissa sekä sylissä. 

On se siltikin vielä niin pieni.

 

Nyt tavoitteenamme on totutella urakalla ulkoleikkeihin ja saada tuon pojun viihtymään myös maassa!