233- Pirteänä aamusta iltaan

Tunnustan olevani hirveän huono käymään kaupassa tuon yksivuotiaani kera ja yleensä suoritankin kauppareissut iltaisin, pojan ollessa isänsä hellässä huomassa. Arkuuteni tähän kaupassa käyntiin johtuu siitä, että L ei millään meinaa viihtyä ostoskärryjen istuinosassa pitkiä aikoja vaan syliin pitäisi aina päästä. TOSIN, ongelma tuntuu esiintyvän pahemmassa muodossa silloin, kun me kaikki kolme olemme kauppareissulla, koska silloinhan syliä voi vaihdella lennossa. Tai ainakin pojan mielestä. Olen kokeillut kantoreppuamme kertaalleen tähän ongelmaan, mutta sekin päättyi siihen että pienokaisemme halusikin hyvin kovaäänisesti äitinsä selästä isänsä syliin.

Jep.

Tänään tosin päätin uskaltautua ruokakauppaan kahden poikani kanssa ja yllättäen voin todeta kauppareissun sujuneen hyvin! Syliin ei tarvinnut kertaakaan nostaa eikä Tulaakaan tarvittu. Pariin otteeseen kitistiin kädet äidin takissa kiinni, mutta se hoitui pelkällä lyhyellä ja ytimekkäällä "ei nyt kulta." Eikä vaahtosammuttimen kitinän äänenvoimakkuus edes korottunut äidin tylystä kiellosta huolimatta - lisää tälläisiä kauppareissuja kiitos.

Muutenkin liikkumisemme on vähentynyt huomattavasti, koska kauppakärryjen tapaan L ei myöskään viihdy rattaissa pitkiä aikoja ja on aivan liian jääräpäinen päästettäväksi itsekseen kävelemään. Yleensä kiellot nimittäin kaikuvat kuuroille korville ja poika kävellessään menee minne huvittaa, yleisimmin sinne minne nenä näyttää eikä varmasti seuraa äitiään kiltisti. 

Kaupasta ajoimme suoraan kotiin ja hengailimme olohuoneen leluviidakossa kahteentoista, jolloin olikin jo aika lounaalle sekä päiväunille. Päiväunia nukuttiin hieman päälle tunnin ja lopulta L taisi herää väärällä jalalla, sillä kiukuttelua jatkettiin melkein tunnin verran heräämisen jälkeen kun ei vaan suostuttu nukahtamaan uudestaan... Hymyn huulille palauttivat välipala voileivät ja maitolasillinen, omenaa unohtamatta. Äiti sai rauhassa laittaa päivällisen tekeille, kun tyytyväinen taapero ihmetteli voileipiään suurella antaumuksella. (kenellä voi olla niin hauskaa upottaa sormeaan leipään?)

Illalla ruoan jälkeen ajettiin kaupoille vielä uudemman kerran ja haettiin heiniä marsuille, koska tämä lahopää unohti ne kokonaan aamuisella kauppareissulla. Faunattaressa kohtasimme pari kuukautta L:llää nuoremman tyttösen, jolle poika vilkutteli hartaasti useampaan otteesen heipat, kunnes siirsi huomionsa naispuoleiseen myyjään. Kauhulla odottelen teini-ikää.

Tämä syksy on alkanut selkeästi vaikuttamaan mielialaani sekä jaksamiseeni. Viime yönä sain hyvin nukuttua, mutta silti tänään on tuntunut että kaikki energia ja jaksaminen ovat kadonneet ja olisin vain halunnut makoilla sohvalla. Ulkona näkyvä harmaus masentaa niin vietävästi, eikä uloslähteminen kiinnosta pätkänvertaa. Onneksi vähäisen ulkoilun voi tällä kertaa pistää taas tuon sateen piikkiin, varmasti vielä huomennakin. Alkaako muillakin tämä kuuluisa syysmasennus nousta pintaan?