245

Perjantai oli oikea meille vaatepäivä sillä takin lisäksi meille kotiutui fleecesetti, paita sekä housut. 

kaverikuva

fleecetakki ja samanoloiset housut, jotka nyt jäivät vähemmälle kuvaukselle

Kaikki ovat käytettynä ostettuja ja vaikka täällä blogissakin useimmiten näkyy vain uutena ostettuja vaatteita tykkäisin itse asiassa ostella enemmän käytettyjä vaatteita. Pari vuotta ja pari asunpaikkakuntaa sitten ostin itselleni vaatteita lähinnä vain kirpputoreilta ja monen vuoden ajan totuttuani maksamaan vaatteista alle kymmenen euroa kappaleelta oli suoranainen kauhistus astua pitkästä aikaa vaatekauppaan ja kahdenkymmenen euron rytkyjen pariin. Nyt lapsen saatuani voitte kuvitella pöyristykseni määrää, kun talvihaalarin hankinta oli ajankohtaista.  

Livekirppiskävijänä olen tavattoman laiska jo ihan vain näiden etäisyyksien vuoksi. Parhaimmat sijaitsevat kaukana Espoossa, mutta itse asiassa lähin vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä Kauklahdessa. Tarjontaan tosin olen hieman pettynyt.

vk-takki

<3Seppälä.

Lauantaina hengailimme koko perhe, ulkoilimme, saunoimme sekä söimme hyvin. Perus perhepumpulia. Sunnuntaina saimme vieraiksi äitini sekä tätini ja mieskin katosi veljensä luo pariksi tunniksi.

Tänään minulla on niin suuri maanantai-fiilis ettei loppuakaan. Aivan täydellinen kolmen v:n kombo, väsyttää, viluttaa ja v.... Jokainen päätelkööt itse tuon viimeisen "veen". Lähdimme aamupalan jälkeen ulos ja olisimme ulkoilleet pitkäänkin sekä kerrankin mielellään ilman tuota aivan jäätävää tuulta. Harmitti oikein viedä lopulta poika sisälle, joka urheasti olisi tepsutellut tonttia ympäri varmaan toisenkin tunnin, mutta itse tunsin jo saaneeni aivan tarpeeksi. 
Lounas syötiin huonosti ja maidotkin kaadettiin ruokapöydälle, eikä päiväunillekaan suostuttu ilman puolen tunnin kiukkua. Toivottavasti loppupäivä näyttäisi kirkkaammalta!

243

Kun syömättömyys on päivän sana.

Pieni pojankoltiaiseni, joka on tunnetta vahvasta tahdostaan on kehittänyt nyt myös ruokailua kohtaan vahvan minä itse -asenteen. Aluksi pidin koko juttua vain nirsoiluna ruokaa kohtaan, kun suu ei enää millään avautunut kohti tulevalle lusikalle ja suurempia palasiakin vain näperreltiin omin sormin. Herkut tietysti menivät syötettyinäkin alas, mutta arkiruoalle vain irvisteltiin. Itkut eivät olleet kaukana, kun pieni taaperoni kieltäytyi lounaasta ja päivällisestä jo kolmatta päivää peräkkäin eikä välipalojakaan olisi napsinut millään.

Eilen illalla koin heurekahetkeni, kun kippasin kotitekoisen banaanirahkani iltapalalla pojan nenän eteen eikä ruokailusta taaskaan tullut mitään. Lykkäsin lopulta väsyneenä lusikan pienen herran käteen ja kappas; hetken rahkassa pyörittelyn jälkeen lusikka kohosi kuin kohosikin kohti suuta. Ja rahka myös jäi suuhun. Puolen tunnin ihmettelyn jälkeen lautanen oli tyhjä ja pojan maha täynnä, kasvotkin olivat saaneet osansa. Sama toistui tänään lounaalla ja taas kerran lautanen oli tyhjä. 

Nyt ongelmaksi on muodostunut tarjottavan ruoan muoto, sillä aivan kaikki eivät pojan lusikassa pysy vaikka lusikalla onkin osattu syödä jo pitkään. Rahka meni sekä lounaan liha-perunasoselaatikko, mutta miten käykään riisiruokien kanssa? Millaiset ruoat te olette testanneet toimiviksi omapäisten syömäreiden kanssa?

Päivälliseksi tuumailin vanhaa kunnon spagettivuokaa, joka ainakin aiemmin on tuolle nirsoilijalle kelvannut ja lusikankin kera saattaa olla toimiva yhdistelmä. Harmikseni vain satun itse olemaan juurikin riisiruokien suuri ystävä, joten kanacurrysta saatamme joutua pitämään pientä taukoa.

237

Kuten aiemmin jo pääsinkin mainitsemaan, aamumme oli lähes täydellinen. Hihkuin innosta huomatessani ulkolämpotilan näyttävän pakkasasteita ja innostuin ulkoilusta pihalla, joka ei ole kuin yksi iso märkä mutakuoppa. Tosin pojan nuha rajoittaa vielä menemisiä paljon, mutta aamupalan ja rauhallisen kahvihetken jälkeen lähdimme ensin pienelle kävelylle ja lopulta keinuimme vielä hetken ennen takaisin sisälle tuloa.

Ulkoilun jälkeen poika sai leikkiä omia leikkejään ja sillä aikaa tein itse parin päivän ruoat koko porukalle. Sainkin ruoan valmiiksi juuri hyvissa ajoin ennen pojan lounasta, joten tutkimme vielä ennen ruokailua hetken aikaa kirjoja olohuoneen sohvalla. Meillä ei enää onneksi järsitä kirjoja samaan tahtiin kuin aiemmin, mutta kyllä nuo kaikki aika kovia kokeneen näköisiä ovat; ainakin kolmet kirjat tuo poika on repinyt moneen osaan. Nyt sitten katsellaan kirjoja kirjaimellisesti sivu kerrallaan..

Vaikka aamumme alkoikin jo seitsemältä ei tuo jästipääni olisi millään halunnut käydä päiväunilleen yhdeltä ja sain pariin otteeseen kaataa pojan takaisin sänkyynsä ja silitellä, kunnes uni alkoi vasta maittamaan. Meillä nyt ollaan aina oltu hieman huonoja tuon nukkumaan käymisen kanssa, olisiko kenelläkään jotain muuta vinkkiä kun ne ainaiset silittelyt? Miten siitä sängystä saisi viihtyisän paikan, jonne olisi mukava jäädä itsekseen ilman että siinä laidassa täytyisi roikkua naama punaisena? Edes läsnäoloni huoneessa ei tee sängystä mukavaa paikkaa vaan aina sieltä pitäisi vain pois päästä.

Tänään on vuorossa viimeinen burleski kertani ja hieman harmittaa. Olen tykännyt harrastuksesta, mutta jatkaakseni sitä minun pitäisi luultavimmin lähteä aina Helsinkiin asti, sillä tuolla Liikuntastudio Wauhdissa tunnit eivät enää jatku. Pidän tuommoisesta rauhallisesta liikunnasta, jossa ei edes tajua liikkuvansa kunnes vasta seuraavana päivänä, kun vatsalihakset kipristelevät sängystä noustessa. Täytyy varmaan tutustua vielä tänään paikan tuntitarjontaan paremmin ja toivoa että sieltä löytyisi jotain muutakin mukavaa, sillä pidän siitä kuinka tuo paikka on lähellä. Aina ei sentään tarvitsisi lähteä kamalan matkan päähän omien menojensa ja harrastuksiensa vuoksi.

233- Pirteänä aamusta iltaan

Tunnustan olevani hirveän huono käymään kaupassa tuon yksivuotiaani kera ja yleensä suoritankin kauppareissut iltaisin, pojan ollessa isänsä hellässä huomassa. Arkuuteni tähän kaupassa käyntiin johtuu siitä, että L ei millään meinaa viihtyä ostoskärryjen istuinosassa pitkiä aikoja vaan syliin pitäisi aina päästä. TOSIN, ongelma tuntuu esiintyvän pahemmassa muodossa silloin, kun me kaikki kolme olemme kauppareissulla, koska silloinhan syliä voi vaihdella lennossa. Tai ainakin pojan mielestä. Olen kokeillut kantoreppuamme kertaalleen tähän ongelmaan, mutta sekin päättyi siihen että pienokaisemme halusikin hyvin kovaäänisesti äitinsä selästä isänsä syliin.

Jep.

Tänään tosin päätin uskaltautua ruokakauppaan kahden poikani kanssa ja yllättäen voin todeta kauppareissun sujuneen hyvin! Syliin ei tarvinnut kertaakaan nostaa eikä Tulaakaan tarvittu. Pariin otteeseen kitistiin kädet äidin takissa kiinni, mutta se hoitui pelkällä lyhyellä ja ytimekkäällä "ei nyt kulta." Eikä vaahtosammuttimen kitinän äänenvoimakkuus edes korottunut äidin tylystä kiellosta huolimatta - lisää tälläisiä kauppareissuja kiitos.

Muutenkin liikkumisemme on vähentynyt huomattavasti, koska kauppakärryjen tapaan L ei myöskään viihdy rattaissa pitkiä aikoja ja on aivan liian jääräpäinen päästettäväksi itsekseen kävelemään. Yleensä kiellot nimittäin kaikuvat kuuroille korville ja poika kävellessään menee minne huvittaa, yleisimmin sinne minne nenä näyttää eikä varmasti seuraa äitiään kiltisti. 

Kaupasta ajoimme suoraan kotiin ja hengailimme olohuoneen leluviidakossa kahteentoista, jolloin olikin jo aika lounaalle sekä päiväunille. Päiväunia nukuttiin hieman päälle tunnin ja lopulta L taisi herää väärällä jalalla, sillä kiukuttelua jatkettiin melkein tunnin verran heräämisen jälkeen kun ei vaan suostuttu nukahtamaan uudestaan... Hymyn huulille palauttivat välipala voileivät ja maitolasillinen, omenaa unohtamatta. Äiti sai rauhassa laittaa päivällisen tekeille, kun tyytyväinen taapero ihmetteli voileipiään suurella antaumuksella. (kenellä voi olla niin hauskaa upottaa sormeaan leipään?)

Illalla ruoan jälkeen ajettiin kaupoille vielä uudemman kerran ja haettiin heiniä marsuille, koska tämä lahopää unohti ne kokonaan aamuisella kauppareissulla. Faunattaressa kohtasimme pari kuukautta L:llää nuoremman tyttösen, jolle poika vilkutteli hartaasti useampaan otteesen heipat, kunnes siirsi huomionsa naispuoleiseen myyjään. Kauhulla odottelen teini-ikää.

Tämä syksy on alkanut selkeästi vaikuttamaan mielialaani sekä jaksamiseeni. Viime yönä sain hyvin nukuttua, mutta silti tänään on tuntunut että kaikki energia ja jaksaminen ovat kadonneet ja olisin vain halunnut makoilla sohvalla. Ulkona näkyvä harmaus masentaa niin vietävästi, eikä uloslähteminen kiinnosta pätkänvertaa. Onneksi vähäisen ulkoilun voi tällä kertaa pistää taas tuon sateen piikkiin, varmasti vielä huomennakin. Alkaako muillakin tämä kuuluisa syysmasennus nousta pintaan?

230 - Yksivuotiaamme arkipäivä

07.00 Herätys, 

joskus iloisempana ja joskus surullisempana.

Välillä on nukuttu koko yö omassa sängyssä ja välillä joudutaan hakemaan äidistä turvaa kesken yön, jos äidistä on turvaa haettu saavat yöunet venyä tästä vielä +30min-1h. Harvemmin kyllä.

n.08.00 Aamupala on juuri syöty mitä maittavammin (suurin osa ateriasta löytyy mitä luultavimmin lattialta) ja jatkamme aamupesulle. Jäppiäinen "kylpee" aamuin/illoin, aamuisin tosin lähinnä istuskelee vain leluineen ammeessaan kun äiti laittaa itseään. Kylvyn jälkeen pestään hampaat ja päästän pojun leikkimään leluillaan. Vaihtoehtoisesti, jos on hyvä ilma saatamme lähteä ulos kävelemään (kun meillä nyt osataan kävellä ulkonakin!) hieman ennen yhdeksää. Muuten oleilemme sisällä kello...

..10:00 jolloin poika koisahtaa ensimmäisille unilleen juotuaan ensin hieman maitoa. Heitin romukoppaan nuo yhdet päiväunet ja arkemme on heti paljon aurinkoisempaa. Unien pituus vaihtelee 40 minuutista puoleentoista tuntiin.

11.00-12.00 on lounaan aika, riippuen hieman siitä kuinka pitkään aamulla on nukuttu. Taas oleilua, askareita, ulkoilua tai kaupassa käyntiä, riippuen siitä mitä olen suunnitellut. Jos minun täytyy jonnekin lähteä, on tämä nykyään lempiaikani siihen sillä poika on juuri nukkunut, joten autoon nukahtaminen ja sitä kautta muun päivän aikataulujen sekoittaminen ei ole mitä todennäköisintä. 

14-14:30 Välipalaa, jonka jälkeen lähdemme vaipanvaihdon jälkeen 

 15:00 toisille unille

16:30-17:00 Päivällinen, jonka jälkeen olemme jo monen päivän ajan olleet hetken sisällä ja sen jälkeen lähteneet leikkimään ja kävelemään ulos. Sisälle tulemme yleensä seitsemän maissa. Lekottelemme yleensä sen jälkeen koko perhe iltapuuroon asti, vanhemmat sivusilmällä telkkaria seuraten ja lapsi leikkien. 

19:45 Iltapala, jota seuraa ihanan hauska vaahtokylpy ja hampaiden pesu. Sänkyyn on vetäydytty 20:30, mutta unille on alettu nukahtamaan yhdeksän maissa. Tänään ajattelin kokeilla viedä pojan sänkyyn vasta hieman ennen yhdeksää, jossei minunkaan tarvitsisi niin pitkään istuskella pimeässä huoneessa hänen kanssaan (meinaan aina itsekin nukahtaa...)

21:00 Untenmailla,

toivottavasti.

Mitenkäs teillä möyritään?

(tunnustan, käytin paria blogissa ennekin nähtyä kuvaa)

228- Huokauksia

Tänä aamuna tuntui siltä, että tulevaisuudessa sterilointi on lähempänä realistista arkeani kuin liuta lapsia.

Yö meni kurjasti, mutta ei siitä sen enempää. 

It is what it is. 

Aamukin oli rentoa oleilua siihen asti, kunnes keksin idean lähteä pienelle lenkille.

Pukeminen oli tyhmää, kengät olivat tyhmiä ja rattaat,

voi että ne rattaat vasta tyhmät olivatkin. 

Ulosmeno on aina ajoittain meillä hirveää tappelua ja rimpuilua,

vaikka ulkona ihan kivaa joskus onkin. Välillä mietin jo,

että miksi enää edes vaivaudun, mutta tiedän kuinka tärkeää raitis ulkoilma on lapselle.  

Iltapäivällä uudestaan.

225 - Talvivaatteet.

Ilmojen viilentyessä käänsin katseeni jo talvivaatteisiin ja uuden toppahaalarin ostoon. Itse en ole mitenkään merkkiuskollinen enkä näin ollen jaksa juosta Tickettien alennusmyynneissä tai huokailla muidenkaan merkkihaalareiden perään. 

Olen jo pidemmän aikaa katsellut KappAhlin KAXS:in toppahaalareita ja pähkäillyt oikean koon kanssa. Kävin viimeinkin tuossa perjantaina vanhan toppahaalarimme kanssa läheisessä liikkeessä vertailemassa kokoja toisiinsa ja lopulta ostinkin haalarin kaapin perukoille odottelemaan kovempia pakkasia.

kuva http://www.kappahl.fi/

 Alunperin iskin silmäni tummanvihreään, mutta kauppaan päästyäni huomasin ettei kyseistä väriä enää ollut jäljellä yhtäkään kappaletta.
Kotiin siis kulkeutui kuitenkin haalari - tosin hieman alkuperästä suunnitelmaa kirkkaampana.

Tuossa viime viikolla jo laittelin tilaukseen paksumpaa hattua ja kauluria, mutta vielä pitäisi kenkiä metsästää ja hanskojen kokoa pohtia. Onneksi aikaa silti vielä on tai ainakin tällä hetkellä tuo ulkona loistava aurinko antaa siihen viitteitä. 

_____________________

Mutta mitäpä muuta kuuluu tuolle kasvavalle pienellemme?

Hyvää itseasiassa, vaikkakin temperamentti tuntuu kovenevan päivä päivältä.

Meillä kävellään nyt kolmatta viikkoa, tosin ulkona vielä vaaditaan taaperokärry henkiseksi tueksi (kengät.....)

Olemme korvikkeistakin luopuneet pitkät ajat sitten ja siirtyneet tavalliseen maitoon ja ruokakin on melkein kokonaan oman keittiön antimista tarjoiltua. Varalla tosin löytyy keittiön kaapeista pari valmisruokapurkkia. Hampaita on edelleenkin vasta _neljä_ ja täytyy kyllä tunnustaa, että kovasti odotan jo uusia tuleviksi. Helpottaisi hieman tuo kotiruoan syöminenkin, kun suusta löytyisi vielä parit leegot lisää auttamaan lihan muussaamiseen. 

Yöt nukutaan hyvin ja L heräilee enää hyvin satunnaisesti ja jos herää, 

herää hän yleensä vain kerran yössä. 

Eilinen oli tälläinen yö jolloin herättiin ja jos totta puhun, en edes muista milloin edellinen kerta oli.  

Nyt aion mennä jatkamaan laiskaa oleiluani, sillä poju vetelee päiväuniaan ja tiedän keittiössä odottelevan erään suklaalevyn, joka jo kovasti (sohvan lisäksi) kutsuu nimeäni.

1-vuotiaamme

Minusta tuntuu, 

että yksi vuosi ei ole vielä koskaan kulunut näin nopeasti ja tuntunut yhtä lyhyeltä ajanjaksolta.

Ensimmäiset kuukaudet tuntuvat näin jälkeen päin ajateltuna olevan aivan yhtä usvaa,

 liekö syynä siihen se kuuluisa univaje vaiko temppuilevat hormonit,

 sitä en tosissanikaan tiedä. 

Tiedän vain sen, että niistä ajoista on hirveän vaikea muistaa yhtään mitään, mikä tällä hetkellä harmittaa kovasti.

 

Sain vihdoin viimein pari päivää sitten niputettua kaikki valokuvat kansioon tämän vuoden varrelta ja itkuhan siinä tuli. 

Se pieni kapalo, joka pari tuntia syntymänsä jälkeen tuhisi rintaani vasten tuntuu tällä hetkellä niin kaukaiselta tuohon taaperon alkuun nähden.

Taaperon alkuun, jota on valitettavasti siunattu tulisemmalla temperamentilla kuin vanhempiaan yhteensä. 

Välillä nipistän itseäni ja mietin, että onko tämä todella se sama pieni ja avuton poika, joka syliini laskettiin hieman yli vuosi sitten.

Yksivuotisneuvolassa poikaani kuvailtiin vilkkaaksi ja sitä hän todella on. 

Vaativa, vahvatahtoinen ja vilkas,

välillä hirveän vaikea miellyttää ja pitää tyytyväisenä. 

Ulkona on useimmiten kaikista kivointa, mutta sieltäkään ei vielä vain tukea vasten liikkuvalle lapsellemme tahdo löytyä tarpeeksi tekemistä ja useasti iskee kiukku.
Kiukku iskee myös silloin, kun sisälle yritämme palata - vaikka ulkonakaan ei hauskaa tuntunut olevan.

 

 Pituutta tältä minimieheltämme löytyy 77,3cm sekä painoa 9915g, joka syntyesään painoi 3080g ja oli 47cm pitkä.

Paljon on kasvettu, niin lapsi kuin äitikin. 

Äiti enemmänkin henkisesti ja lapsi fyysisesti.

Miehen kesälomakin loppui parahiksi lapsemme merkkipaalun kohdalla ja ensi viikolla alkaa taas arki tässä perheessä. 

Yritän myös panostaa tähän blogiin enemmän, nyt kun lapsen päiväuniajankin saan pyhittää vain omalle itselleni. 

Onnea iso-pieni L, 

vaikkakin hieman myöhässä tämän kautta!