259

Äitiys on palkitsevaa,

niin aina sanotaan. 

Ensin uhraat kehosi, muotosi, ihosi ja kannat lasta yhdeksän kuukautta kohdussasi. Synnytät suuren kivun kera ja imetät, taas kerran kipu seuranasi. 

Valvot yösi vauvan ensimmäiset elinkuukaudet, ruokkien, hoitaen, hyssytellen ja saat osaksesi itkua ja puklua. 

Sitten tulevat hampaat ja kätesi toimii puruleluna, imettäessä niitä rintoja unohtamatta.

Löytyy refluksia, koliikkia, allergioita viljasta aina maitoon ja mitä kummallisimpiin hedelmiin. On ummetusta, on oksennusta, on ripulia ja näppylää siellä täällä.

On huolta.

Äkkiä tekemäsi ruokakaan ei enää kelpaa. Ei näkkäri, ei leipä, ei puuro, ei banaani, ei edes herkullinen keksikään. Välipalarahka, jonka vaivalla teit lentää seinään tai vaihtoehtoisesti omaan otsaasi. 

Uhma.

Ulos ei mennä eikä kieltoja kuunnella. Sinua läpsitään, purraan, potkitaan ja huudetaan naama punaisena pitkät pätkät.

Mikä tässä on palkitsevaa?

Äitiys palkintoineen on kuin maraton ja hiljaa hyvä tulee-asennetta.

 Ja kaikkine muine tilanteeseen sopivine kliseineen. 

Palkinto on siinä, kun saat osaksesi sen ensimmäisen hymyn.

 Naurun.

Vitsin.

Vaikka ensimmäiset pissat sinne pottaan.

Kun sinua kerrankin monien toistojen jälkeen totellaan.

Palkinto on se, kun pitkän päivän jälkeen väsynyt taapero kömpii itse syliisi rauhoittumaan. Tai kun lohduttomasti itkevä vauva rauhoittuu syliisi.

Silloin kaiken tämän epäkiitollisuuden keskellä löydät sen suurimman kiitollisuuden.

Sen suurimman palkinnon.

Aidon rakkauden.

257

Millaista on normaali arki taaperon kanssa?

Sain haasteen monen muun tavoin kuvahaasteen instagrammissa, jossa pyydettiin kuvaamaan viisi kuvaa omasta arjesta.

 1/5 Arkeni on ruoanlaittoa, 

useasti ja paljon kerrallaan.

 2/5 Arkeni on kahvia, aamukahvia, päiväkahvia, kaverikahvia... PALJON kahvia.

Aamulla, jotte lähden käyntiin valvottujen öiden jälkeen tai keskellä päivää, jotta jaksan kiukkumyrskyjen keskellä. 

 3/5 Kaikken tärkeintä, arkeni on läsnäoloa. Leikkimistä, halailua ja lukemista. Opettamista, torumista ja lellimistä. Jokaisen äidin peruskauraa?

4/5 Minun arkeni on useasti jämiä. 

Pojalle ei maistu, joten äiti syö, kuten kuvassakin. Harvemmin ehdin itselleni mitään kummempaa tekemään.

5/5 Ulkoilua. 

PAAAAALJON ulkoilua.  

 Tuttua?

Mitä on SINUN arkesi?

(Ja omia tunnuksia instagrammiin saa linkkailla mielellään!)

 

256

Tämän tuvan vanhemmille oli lauantaina tarjolla harvinaista herkkua, sillä poikamme päätyi ihka ensimmäistä kertaa mummolleen yökylään.

Saimme jo joku aika sitten kutsun mieheni tutun viisikymppisille ja mahdollisuudesta villiintyneenä keksimme ehdottaa äidilleni hoitokeikkaa, joka isoäitien tavoin innostui mahdollisuudesta hoitaa silmäteräänsä yön yli.

Perjantaina aloin jo hieman jännittämään seuraavan päivän tapahtumia ja lauantaiaamuna olotilaa voi kutsua jo aivan hirveäksi. Jännitys tosin katosi täysin siinä vaiheessa, kun näin miten pojan silmät kirkastuivat äitini luona eikä hän edes pahemmin noteerannut meidän poistumistamme, vaikka kovasti yritimme ovelta vilkutella. 

Seuraava hetki jolloin jännitys nousi oli vasta juhlissa, kun katsoessani kelloa tajusin että pian olisi pojan nukkumaanmenoaika.

Jännitin, jännitin ja jännitin.

Odotin vain sitä että puhelin soisi.

Vahtasin minuutti minuutilta.

Kunnes se lopulta soi.

"Kaikki hyvin, täällä jo nukutaan ja sänkyynkin sammuttiin alta viiden minuutin"

Helpotus oli suuri ja juhlamieli nosti taas hieman päätään. 

Myöhään emme juhlissa viihtyneet. Itse toimitin kuskin virkaa ja miestäkin alkoi lopulta tympimään juhlien hidas tempo, joten päätimme lähteä viettämään vapaailtaamme ihan oman kodin rauhaan ja vahtaamaan vielä viimeiset minuutit Bondista.

Sunnuntaina saimme kotiimme takaisin niin iloisen ja onnellisen pienen miekkosen että uskallan varmuudella todeta, ettei tämä yökyläily jäänyt viimeiseksi.

255

 Jos minulta kysyttäisiin L:n lempileikkiä, se olisi arvatenkin tavaroiden ojentelu. Vaikka autoleikit ovatkin kova juttu, silti suurimmat hymyt ja naurut saadaan siitä, kun auto käydään ojentamassa jollekulle. 

Ja keräähän tämä temppu ihastulua myös vieraimmissa piireissä.

hetki tutkittiin...

...kunnes lopulta kiikutettiin yksi lehti äidillekin.

 Kävimme eilen ensimmäistä kertaa seurakunnan järjestämällä Perhetuvalla, jonne tervetulleita ovat isät, äidit, isovanhemmat, lapset sekä kaikki kotona olevat. L viihtyi ja oli tavattoman reipas, vaikka olimmekin ensimmäistä kertaa tuollaisen perhekerhon hälinässä. Heti ojenneltiin autoja muille äideille ja lopulta pari myös minulle. Perhetupa kokoontuu joka toinen keskiviikko ja odottelemme jo innolla ensikertaa!

Muuten elomme on ollutkin hyvin väsyttävää, sillä jo kahtena yönä olemme heräilleet kolmen tunnin välein (hampaat....) ja päivisin tuntuu, ettei virtaa tahtoisi riittää mihinkään.

Riitti sitä tosin uuden reseptin kokeiluun,

Kanaa

Fetaa

Herkkusieniä

(Sipulia, valkosipulia, suolaa, pippuria)

Pinaattia

Valio Crea Kolme yrttiä. 

+

pastaa ja salattia lisukkeena

Ja oli muuten nam! En tosin suosittele, jossei pinaatin mausta pidä. Jopa nirso taaperomme tykkäsi.

Fiilis on ollut väsymyksestä yhtä harmaa, kuin sääkin. 

 

253

Nyt on väsymys ollut kovaa sillä meillä on heräilty joka yö ja parhaimmillaan saimme keskiviikkoyönä valvoa kaksi ja puoli tuntia putkeen tuon kiukkuvillen kanssa. Onneksi sen jälkeen heräilyt ovat olleet astetta helpompia, mutta odottelen innolla sitä yötä, kun kertaakaan ei enää herätä ennen aamua. 

x____x 

Harvoin käytän hymiöitä teksteissäni, mutta tämä kuvaa tämän hetkisen fiiliksen parhaiten.

Kun aamut ovat taas parhaimmillaan alkaneet puoli kuudelta olemme lähinnä oleilleet kotona ja ulkoilutkin ovat olleet pikaisia, sillä sankarimme tahtoisi nukahdella jopa keinuunkin. Herkutelleet olemme turhaksi, sillä tein ensimmäistä kertaa elämässäni köyhiä ritareita ja niitä vedettiin niin paljon kuin napa veti (anteeksiannon hakua noiden kamalien öiden vuoksi?)

Torstaina käväisin illasta itse Sellossa, sillä tarvitsin pienen henkireiän poikaan noiden raskaiden öiden jälkeen. Paljon ei haaviin tarttunut ja edelleen ostoslistaltä löytyvät kumpparit sekä kevätkengät pojalle. 

Perjantaina käväisimme tuossa lähellä leikkimässä ja alan pikkuhiljaa tuntemaan, kuinka tähän pieneen naapurustoommekin tuntuvat nousevan ne kuuluisat kuppikunnat... Harmillista vain, sillä meitähän ei täällä ole tällä hetkellä kuin kolme äitiä lapsiensa kera kotona, joten ne kuppikunnatkaan eivät kovin isohkoja mahdu olemaan. Mutta ilmeisesti se olenkin minä, johon ei paljoa yhteyttä pidellä ja joka jään tämän mammakerhon ulkopuolelle. 

Tähän toiseen naapuriini en ole itse enää törmäillyt pitkään aikaan missään ja olen ihmetellytkin, miten niin samat ulkoiluajatkin ovat yhtäkkiä muuttuneet aivan kokonaan. Kahvikutsujakaan ei luonnollisesti putoile puhelimeen viestien muodossa enää ollenkaan. 

Perjantaina sitten viattomasti kysäisinkin toiselta naapuriltani, että onko hän kenties törmännyt tähän kolmanteen äitiin vähään aikaan ja vastauksen pohjalta he ovatkin ilmeisesti useimmin järjestelleetkin leikkitreffeja keskenään eivätkä ole vain minua mukaan pyytäneet. 

 Ilmeisesti kolmenkimppa ei toimi äitiydessäkään missään kauneimmassa muodossaan.

252

Ja kuinkas meidän kävikään.

Hyvin itseasiassa. Poika nukkui suureksi yllätykseksi ensimmäistä kertaa yli kuukauteen koko yönsä heräämättä, mutta itse en suoriutunut yöstä yhtä urhoikkaasti. Heräilyyn tottuneena heräilin jatkuvasti siihen, että milloin se poika nyt herää enkä luonnollisesti herättyän meinannut saada enää millään unta, joten pyörin ympäri sänkyä maailman suuri nuppi otsassani.

Pariin otteeseen pojan pinnasängystä kuului yön aikana pientä kitinää, joka kuitenkin loppui ennen kuin ehti kunnolla edes alkamaan. Ilmeisesti örisi vain unissaan. Puoli seitsemän aikoihin sängystä ponkaisi hieman hölmistyneen oloinen pörröpää, joka palkinnoksi hyvin nukutusta yöstä pääsi vielä hetkeksi äidin kainaloon. Uudelleen ei enää tosin nukahdettu, joten aamun aloitimme puolitoista tuntia normaalia aikaisemmin, mutta en viitsi valittaa. Mieluummin putkeen nukuttu yö ja aikainen herätys, kuin monta herätystä yössä ja lopullinen herätys yhdeltätoista.

Aikaisen herätyksen turvin käväisimme heti aamusta kaupalla hakemassa maitoa ja muita pieniä tarvikkeita, jotka viikoittaiselta kauppareissulta unohtuivat. 

Ajattelin ensiksi että kauppareissun yhteydessä olisimme käyneet keinumassa läheisen asukaspuiston keinuissa ja hoitaneet ulkoilun samalla, mutta näin jälkeen päin kiitän itseäni siitä, ettemme siihen ryhtyneet. Poika oli kotiin palatessaan jo aikamoisen väsynyt, joten kotipihallakin ulkoilu tuntui olevan pelkkää kiukuttelua kaikille ja kaikelle. Lopulta vetäydyimme takaisin sisälle sohvalla hetkeksi lepäilemään ja lopulta poika jaksoi hienosti lounaaseen asti ja kävi nukkumaan varttia vaille kaksitoista.

Listää tälläisiä öitä, mutta lisänä se että myös MINÄ osaisin nukkua.

249

Mustelmat muistoina ja elämä jatkuu.

Lähdimme pojan kanssa lauantaina äitini luokse Helsinkiin sairastamaan, sillä mies oli luvannut jo ajat sitten katsoa veljensä autoa viikonloppuna ja minun kaatumiseni meinasi sotkea suunnitelmat täysin. Onneksi olo olikin lauantaina oletettua parempi, joten aamupäivällä ehdotin miehelle mummolakyläilyä kompromissiksi; näin hän saisi keskittyä autoon ja minä saisin tarvittaessa äitini avuksi. Ja hauskaa meillä mummolassa olikin! Tulimme takaisin tiistaina, mutta tunnustan että itse olisin viihtynyt vielä vaikka pari päivää lisääkin, sillä poju leimautui niin hienosti mummunsa seuraan eikä minua juuri mihinkään kelpuutettu. Pääsin jopa omaan rauhaan hetkeksi eräs aamupäivä ja kävelin kauppoja kiertelemään läheiseen kauppakeskukseen, tosin mukaan ei tarttunut kuin vaippapaketti ja vaalennusväri hiuksiin. Halusin päästä katsastamaan läpi Seppälän lastenvaatevalikoimaa sillä kuvittelin sen olevan hieman oman lähi Seppälämme valikoimaa laajempi, mutta täytyy sanoa että pettynyt olin. 
Mitään ei haaviin tarttunut.

Nuoruusmuistoja.

Nyt olemmekin oleilleet pari päivää keskenämme, mutta yksi asia taas samantien alkoi kiristelemään hermojani sillä äidilläni, kun ulkoilimme löysimme seuraa ja näimme ihmisiä; mutta sama ongelma odotti jälleen kerran kotipihassa, ei ristinsielua lähelläkään. Alan hieman jo tympiintymään tuohon jatkuvaan yksinäiseen ulkoiluun, vaikka tässä naapurissakin asuu kaksi lapsiperhettä, joissa samanikäisiä tenavia olisi. Mutta kaiketi me vain olemme aina liian aikaisessa silloin puolikymmenen aikoihin. Olenkin jo tässä pohtinut, että pitänee varmaan lähteä yrittämään lähipuistoista ulkoiluseuraa, jos sellaisia vain löydän. Masalassa sijaitsee tämän kunnan ainoa asukaspuisto, mutta tuossa Kauklahdessakin olisi omansa, joka hieman houkuttelee ja on itseasiassa lähempänä. Valitettavasti tosin Kauklahden asukaspuiston piha on muistaakseni hieman pienehkö mutta tuskin tuo puolitoistavuotias vielä paljoa kaipaa. Keinu on ykkönen ja sellainen siellä taisi ollakin.

Ensi viikolla meillä onkin edessämme puolitoistavuotis neuvola! Itse en tahdo vielä käsittääkään, kuinka se alle kolmen kilon pikkuruinen nyytti, jonka kotiin toin onkin jo puolitoistavuotias! 

Haikeaa, mutta toisaalta niin ihanaa.

245

Perjantai oli oikea meille vaatepäivä sillä takin lisäksi meille kotiutui fleecesetti, paita sekä housut. 

kaverikuva

fleecetakki ja samanoloiset housut, jotka nyt jäivät vähemmälle kuvaukselle

Kaikki ovat käytettynä ostettuja ja vaikka täällä blogissakin useimmiten näkyy vain uutena ostettuja vaatteita tykkäisin itse asiassa ostella enemmän käytettyjä vaatteita. Pari vuotta ja pari asunpaikkakuntaa sitten ostin itselleni vaatteita lähinnä vain kirpputoreilta ja monen vuoden ajan totuttuani maksamaan vaatteista alle kymmenen euroa kappaleelta oli suoranainen kauhistus astua pitkästä aikaa vaatekauppaan ja kahdenkymmenen euron rytkyjen pariin. Nyt lapsen saatuani voitte kuvitella pöyristykseni määrää, kun talvihaalarin hankinta oli ajankohtaista.  

Livekirppiskävijänä olen tavattoman laiska jo ihan vain näiden etäisyyksien vuoksi. Parhaimmat sijaitsevat kaukana Espoossa, mutta itse asiassa lähin vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä Kauklahdessa. Tarjontaan tosin olen hieman pettynyt.

vk-takki

<3Seppälä.

Lauantaina hengailimme koko perhe, ulkoilimme, saunoimme sekä söimme hyvin. Perus perhepumpulia. Sunnuntaina saimme vieraiksi äitini sekä tätini ja mieskin katosi veljensä luo pariksi tunniksi.

Tänään minulla on niin suuri maanantai-fiilis ettei loppuakaan. Aivan täydellinen kolmen v:n kombo, väsyttää, viluttaa ja v.... Jokainen päätelkööt itse tuon viimeisen "veen". Lähdimme aamupalan jälkeen ulos ja olisimme ulkoilleet pitkäänkin sekä kerrankin mielellään ilman tuota aivan jäätävää tuulta. Harmitti oikein viedä lopulta poika sisälle, joka urheasti olisi tepsutellut tonttia ympäri varmaan toisenkin tunnin, mutta itse tunsin jo saaneeni aivan tarpeeksi. 
Lounas syötiin huonosti ja maidotkin kaadettiin ruokapöydälle, eikä päiväunillekaan suostuttu ilman puolen tunnin kiukkua. Toivottavasti loppupäivä näyttäisi kirkkaammalta!

238 - Sairastelua

Nuhaa, yskää ja kirsikkana päällä; löysä vatsa. Kaikki nämä meidän taaperollamme, joka ei vielä pahemmin ole sairastellut, eikä kyllä kaikkea olisi tarvinnut kerrallakaan haalia. Pesukone laulaa ja vaatteita saa koko ajan vaihdella, niin minulle kuin pojallekin. Itse toimitan nenäliinan virkaa ja poika, noh.. Poika kärsii siitä, mikä vaipasta tulee yli. Parina päivänä uskaltauduimme hetkeksi tuohon omaan pihaan, mutta tänään pidämme sisäpäivän, kun aamulla sain vielä oksennuksetkin ilokseni vessan lattialle. 

Tämä aamu on ollut kaiken huippu, sillä noiden oksennuksien lisäksi heräsin aamulla puoli kuudelta siihen, että yöllä viereen nostetun poikamme vaippa oli varmaan toista kertaa ikinä falskannut isot pissat meidän sänkyymme. Lakanoiden, vaipan ja yövaatteiden vaihtoa puoliunessa ja hetken mietintä siitä, että missähän kummassa me jatkamme uniamme. 

Kaiken kukkuraksi meille olisi ollut tänään tulossa ensimmäiset vieraat pitkään aikaan, sillä poika vaikutti jo paremmalta. Oksennusta siivotessani jouduin perumaan senkin kyläilyn ja kyseessä olisi ollut vielä enoni, jonka olen viimeksi nähnyt viime kesänä ja serkkuni, jonka näkemisestä onkin jo pari vuotta aikaa. Hieman harmittaa, mutta minkäs sille voi, kun toinen sairastaa. Viikonloppuna olisi vielä tiedossa oman isäni kuusikymppiset, mutta se nyt jää vielä nähtäväksi pääsemmekö sinnekään. Näillä näkymin emme, jollemme jätä lasta hoitoon äidilleni ja tietenkään emme jätä, jos tämä oksentelu jatkuu. Paljon on jossittelua ilmassa.

Kohtalotovereita?

237

Kuten aiemmin jo pääsinkin mainitsemaan, aamumme oli lähes täydellinen. Hihkuin innosta huomatessani ulkolämpotilan näyttävän pakkasasteita ja innostuin ulkoilusta pihalla, joka ei ole kuin yksi iso märkä mutakuoppa. Tosin pojan nuha rajoittaa vielä menemisiä paljon, mutta aamupalan ja rauhallisen kahvihetken jälkeen lähdimme ensin pienelle kävelylle ja lopulta keinuimme vielä hetken ennen takaisin sisälle tuloa.

Ulkoilun jälkeen poika sai leikkiä omia leikkejään ja sillä aikaa tein itse parin päivän ruoat koko porukalle. Sainkin ruoan valmiiksi juuri hyvissa ajoin ennen pojan lounasta, joten tutkimme vielä ennen ruokailua hetken aikaa kirjoja olohuoneen sohvalla. Meillä ei enää onneksi järsitä kirjoja samaan tahtiin kuin aiemmin, mutta kyllä nuo kaikki aika kovia kokeneen näköisiä ovat; ainakin kolmet kirjat tuo poika on repinyt moneen osaan. Nyt sitten katsellaan kirjoja kirjaimellisesti sivu kerrallaan..

Vaikka aamumme alkoikin jo seitsemältä ei tuo jästipääni olisi millään halunnut käydä päiväunilleen yhdeltä ja sain pariin otteeseen kaataa pojan takaisin sänkyynsä ja silitellä, kunnes uni alkoi vasta maittamaan. Meillä nyt ollaan aina oltu hieman huonoja tuon nukkumaan käymisen kanssa, olisiko kenelläkään jotain muuta vinkkiä kun ne ainaiset silittelyt? Miten siitä sängystä saisi viihtyisän paikan, jonne olisi mukava jäädä itsekseen ilman että siinä laidassa täytyisi roikkua naama punaisena? Edes läsnäoloni huoneessa ei tee sängystä mukavaa paikkaa vaan aina sieltä pitäisi vain pois päästä.

Tänään on vuorossa viimeinen burleski kertani ja hieman harmittaa. Olen tykännyt harrastuksesta, mutta jatkaakseni sitä minun pitäisi luultavimmin lähteä aina Helsinkiin asti, sillä tuolla Liikuntastudio Wauhdissa tunnit eivät enää jatku. Pidän tuommoisesta rauhallisesta liikunnasta, jossa ei edes tajua liikkuvansa kunnes vasta seuraavana päivänä, kun vatsalihakset kipristelevät sängystä noustessa. Täytyy varmaan tutustua vielä tänään paikan tuntitarjontaan paremmin ja toivoa että sieltä löytyisi jotain muutakin mukavaa, sillä pidän siitä kuinka tuo paikka on lähellä. Aina ei sentään tarvitsisi lähteä kamalan matkan päähän omien menojensa ja harrastuksiensa vuoksi.

236

Mikään ei voita aamukahvia, hyvin yönsä nukkunutta taaperoa, musiikkia ja aamujuttuja. Näillä hetkinä unohtaa toimittaneensa nenäliinan virkaa viimeiset kolme päivää ja tunteneensa, että seinät kaatuvat kohta päälle, jollei ulos pääse. Nuha ollaan pikkuhiljaa nyt voitettu, joten ensiviikolla pääsemme taas normaaliin elämäämme kiinni ja vihdoinkin näkemään ihmisiä!

234 - Flunssaa-nuhaa.

Esimmäiseksi (uskokaa tai älkää) kaivoin tänä aamuna kameran aamupalapöytäämme ja kuvasin jopa tämä blogi mielessäni, mutta nyt tietokoneen ääreen rauhoittuessani en löydä sitä pirun johtoa mistään! Ja jos oikein arvaan kuka kyseisen piuhan on kadottanut voi sen löytäminen olla aivan tuurista kiinni, tuo epäilemäni syyllinen kun ei vielä pahemmin osaa kertoa piiloistaan. Tämä valitettavasti tarkoittaa myös sitä, että puhelimenkin kuvat pysyvät puhelimessa. 

edit:löytyi, nopealla tahdilla tosin siirsin vain kaksi kuvaa nyt tähän.

 Meillä ollaan kipeinä. Kaikki sai alkunsa sunnuntaina, kun käväisimme eräillä naperosynttäreillä, joissa synttärisankari oli ollut vastikään kipeänä - josta meitä valitettavasti valistettiin vasta paikan päällä kun vaahtosammuttimellamme oli jo joku palikka suussaan. Nuhahan siitä kehkeytyi maanantai-iltana ja se yö meni heräillessä ja tiistaiaamuna omat silmäpussini roikkuivat polvissa asti, L onneksi oli virkeä ja jaksoi leikkiä leikkejään. Viime yö nukuttiin jo paremmin, mutta väsymystä on ilmassa. Yritin jo aikaisemmin laittaa Lupun nukkumaan, mutta ei siitä mitään tullut, tuo lapsi kun on tunnetusti huono rauhoittumaan aloilleen. Äidin syli on paras paikka, joten suurimman osan aamua vietimmekin sohvalla makoillen ja televisiota tuijottaen. Tähän kun lisätään vielä kaksi tuloillaan olevaa hammasta on arkemme aika riemukasta.

Koko viikonloppukin meni lähinnä kotona ollessa, joten tämä sairastuminen sattui surkeaan aikaan, koska nytkään emmä pahemmin minnekään pääse. Tällekin viikolle olisi parhaimmillaan ollut sovittuna kolmet naperotreffit, mutta nuhan vuoksi jouduin perumaan jokaisen niistä, yhdet olisivat vielä olleet melko uuden mammatutun kanssa, joten se harmittaa vietävästi. Pelkään myös itse sairastuvani ja näin ollen missaavani harvinaisen mahdollisuuden tulevana viikonloppuna viettää hieman omaa aikaa; eräs opiskelukavereistani ja L:n kummitäti saapuu viikonlopuksi takaisin näihin maisemiin ja kovasti jo odotan yhteistä illanviettoamme. Mutta jonka nyt kovasti pelkään peruuntuvan. Ystäväni opiskelee toisella paikkakunnalla ja opiskelijabudjetin vuoksi pääsee käväisemään täällä päin enää harvemmin, joten yhtäkään tilaisuutta yhteiselle ajanvietolle en haluaisi jättää käyttämättä. 

Jää nähtäväksi, miten viikonlopun käy. Pitäkää peukkuja.

233- Pirteänä aamusta iltaan

Tunnustan olevani hirveän huono käymään kaupassa tuon yksivuotiaani kera ja yleensä suoritankin kauppareissut iltaisin, pojan ollessa isänsä hellässä huomassa. Arkuuteni tähän kaupassa käyntiin johtuu siitä, että L ei millään meinaa viihtyä ostoskärryjen istuinosassa pitkiä aikoja vaan syliin pitäisi aina päästä. TOSIN, ongelma tuntuu esiintyvän pahemmassa muodossa silloin, kun me kaikki kolme olemme kauppareissulla, koska silloinhan syliä voi vaihdella lennossa. Tai ainakin pojan mielestä. Olen kokeillut kantoreppuamme kertaalleen tähän ongelmaan, mutta sekin päättyi siihen että pienokaisemme halusikin hyvin kovaäänisesti äitinsä selästä isänsä syliin.

Jep.

Tänään tosin päätin uskaltautua ruokakauppaan kahden poikani kanssa ja yllättäen voin todeta kauppareissun sujuneen hyvin! Syliin ei tarvinnut kertaakaan nostaa eikä Tulaakaan tarvittu. Pariin otteeseen kitistiin kädet äidin takissa kiinni, mutta se hoitui pelkällä lyhyellä ja ytimekkäällä "ei nyt kulta." Eikä vaahtosammuttimen kitinän äänenvoimakkuus edes korottunut äidin tylystä kiellosta huolimatta - lisää tälläisiä kauppareissuja kiitos.

Muutenkin liikkumisemme on vähentynyt huomattavasti, koska kauppakärryjen tapaan L ei myöskään viihdy rattaissa pitkiä aikoja ja on aivan liian jääräpäinen päästettäväksi itsekseen kävelemään. Yleensä kiellot nimittäin kaikuvat kuuroille korville ja poika kävellessään menee minne huvittaa, yleisimmin sinne minne nenä näyttää eikä varmasti seuraa äitiään kiltisti. 

Kaupasta ajoimme suoraan kotiin ja hengailimme olohuoneen leluviidakossa kahteentoista, jolloin olikin jo aika lounaalle sekä päiväunille. Päiväunia nukuttiin hieman päälle tunnin ja lopulta L taisi herää väärällä jalalla, sillä kiukuttelua jatkettiin melkein tunnin verran heräämisen jälkeen kun ei vaan suostuttu nukahtamaan uudestaan... Hymyn huulille palauttivat välipala voileivät ja maitolasillinen, omenaa unohtamatta. Äiti sai rauhassa laittaa päivällisen tekeille, kun tyytyväinen taapero ihmetteli voileipiään suurella antaumuksella. (kenellä voi olla niin hauskaa upottaa sormeaan leipään?)

Illalla ruoan jälkeen ajettiin kaupoille vielä uudemman kerran ja haettiin heiniä marsuille, koska tämä lahopää unohti ne kokonaan aamuisella kauppareissulla. Faunattaressa kohtasimme pari kuukautta L:llää nuoremman tyttösen, jolle poika vilkutteli hartaasti useampaan otteesen heipat, kunnes siirsi huomionsa naispuoleiseen myyjään. Kauhulla odottelen teini-ikää.

Tämä syksy on alkanut selkeästi vaikuttamaan mielialaani sekä jaksamiseeni. Viime yönä sain hyvin nukuttua, mutta silti tänään on tuntunut että kaikki energia ja jaksaminen ovat kadonneet ja olisin vain halunnut makoilla sohvalla. Ulkona näkyvä harmaus masentaa niin vietävästi, eikä uloslähteminen kiinnosta pätkänvertaa. Onneksi vähäisen ulkoilun voi tällä kertaa pistää taas tuon sateen piikkiin, varmasti vielä huomennakin. Alkaako muillakin tämä kuuluisa syysmasennus nousta pintaan?

230 - Yksivuotiaamme arkipäivä

07.00 Herätys, 

joskus iloisempana ja joskus surullisempana.

Välillä on nukuttu koko yö omassa sängyssä ja välillä joudutaan hakemaan äidistä turvaa kesken yön, jos äidistä on turvaa haettu saavat yöunet venyä tästä vielä +30min-1h. Harvemmin kyllä.

n.08.00 Aamupala on juuri syöty mitä maittavammin (suurin osa ateriasta löytyy mitä luultavimmin lattialta) ja jatkamme aamupesulle. Jäppiäinen "kylpee" aamuin/illoin, aamuisin tosin lähinnä istuskelee vain leluineen ammeessaan kun äiti laittaa itseään. Kylvyn jälkeen pestään hampaat ja päästän pojun leikkimään leluillaan. Vaihtoehtoisesti, jos on hyvä ilma saatamme lähteä ulos kävelemään (kun meillä nyt osataan kävellä ulkonakin!) hieman ennen yhdeksää. Muuten oleilemme sisällä kello...

..10:00 jolloin poika koisahtaa ensimmäisille unilleen juotuaan ensin hieman maitoa. Heitin romukoppaan nuo yhdet päiväunet ja arkemme on heti paljon aurinkoisempaa. Unien pituus vaihtelee 40 minuutista puoleentoista tuntiin.

11.00-12.00 on lounaan aika, riippuen hieman siitä kuinka pitkään aamulla on nukuttu. Taas oleilua, askareita, ulkoilua tai kaupassa käyntiä, riippuen siitä mitä olen suunnitellut. Jos minun täytyy jonnekin lähteä, on tämä nykyään lempiaikani siihen sillä poika on juuri nukkunut, joten autoon nukahtaminen ja sitä kautta muun päivän aikataulujen sekoittaminen ei ole mitä todennäköisintä. 

14-14:30 Välipalaa, jonka jälkeen lähdemme vaipanvaihdon jälkeen 

 15:00 toisille unille

16:30-17:00 Päivällinen, jonka jälkeen olemme jo monen päivän ajan olleet hetken sisällä ja sen jälkeen lähteneet leikkimään ja kävelemään ulos. Sisälle tulemme yleensä seitsemän maissa. Lekottelemme yleensä sen jälkeen koko perhe iltapuuroon asti, vanhemmat sivusilmällä telkkaria seuraten ja lapsi leikkien. 

19:45 Iltapala, jota seuraa ihanan hauska vaahtokylpy ja hampaiden pesu. Sänkyyn on vetäydytty 20:30, mutta unille on alettu nukahtamaan yhdeksän maissa. Tänään ajattelin kokeilla viedä pojan sänkyyn vasta hieman ennen yhdeksää, jossei minunkaan tarvitsisi niin pitkään istuskella pimeässä huoneessa hänen kanssaan (meinaan aina itsekin nukahtaa...)

21:00 Untenmailla,

toivottavasti.

Mitenkäs teillä möyritään?

(tunnustan, käytin paria blogissa ennekin nähtyä kuvaa)

228- Huokauksia

Tänä aamuna tuntui siltä, että tulevaisuudessa sterilointi on lähempänä realistista arkeani kuin liuta lapsia.

Yö meni kurjasti, mutta ei siitä sen enempää. 

It is what it is. 

Aamukin oli rentoa oleilua siihen asti, kunnes keksin idean lähteä pienelle lenkille.

Pukeminen oli tyhmää, kengät olivat tyhmiä ja rattaat,

voi että ne rattaat vasta tyhmät olivatkin. 

Ulosmeno on aina ajoittain meillä hirveää tappelua ja rimpuilua,

vaikka ulkona ihan kivaa joskus onkin. Välillä mietin jo,

että miksi enää edes vaivaudun, mutta tiedän kuinka tärkeää raitis ulkoilma on lapselle.  

Iltapäivällä uudestaan.

227 - Hetken rauha.

Nyt riittää muokkaus hetkeksi,

onhan tähän jo melkein puoli päivää käytetty.
Ne ketkä ihmettelevät ajan pituutta - pientä muutosta,

voin kertoa että kuvat kykenee muokkaamaan miljoona kertaa väärän kokoisiksi.

Lähdimme tänään aamusta jo ulkoilemaan ja nollakelin vuoksi päätin pukea pojalle vanhan toppahaalarin vuorettoman välikausihaalarin+miljoonien lisälämmikkeiden sijasta. Meillä siis tuo vuoden -12 äippäpakkauksen toppahaalari sopii nyt kuin valettu ja sitä käytämme vielä kylmempinä päivinä. 

Itse en ole vielä lainkaan varustautunut kylmään ilmaan ja olenkin pitkään kiusoitellut ajatuksella, että tulenko tänä talvena vuosien tauon jälkeen ostamaan ja pukemaan päälleni toppahousut vai enkö.
Tänä aamuna totesin miettineeni turhan pitkään ja kaipaisin kyseisiä kapistuksia jo pienen pihalla vietetyn ajan jälkeen. 

Tulen olemaan pulassa, kun ilmat tästä vielä kylmenevät.
___________
 
Pojankoltiaisen heräämisen vuoksi tämä kirjoittamiseni keskeytyi eilen, enkä enää illalla jaksanut palata tietokoneen ääreen. Tällä hetkellä minari on tosin vielä hereillä, mutta tutkii vaatekaappiani niin syvällä keskittymisellä, että uskaltauduin napsauttamaan tämän samassa tilassa sijaitsevan tietokoneeni päälle.

Nukuimme tänä aamuna yllättävän pitkään ja heräsimme vasta yhdeksältä.
Pitkät unet selittyvät tosin sillä, että ensimmäisen kerran poju heräsi jo yhdeltä itkemään ja toisen kerran puoli seitsemältä - mutta aamuheräämisen jälkeen nukahti vielä minun viereeni.

Syy tähän pilkottaakin jo pojusen suussa, 
uusi hammas nimittäin! 
Ien todella oli turvoksissa, kun sitä pari päivää sitten ihmettelin ja eilen päätin kurkata uudemman kerran pojun suuhun yöpuvun pukemisen jälkee; 
ja siellä se pilkotti,
pikkuinen alku. 
Vihdoinkin.

Teimme aamutoimemme tänä aamuna pikapikaa ja lähdimme käväisemään lähikaupassa ajatuksena ehtiä sinne ennen lounasruuhkia. 
Emme ostaneet kummoisempia, sillä ruokatarvikkeet viikolle minulla on jo jääkaapissa, mutta pienen herkkusuumme banaanit sekä päärynät pääsivät loppumaan.
Lehtihyllyllä nappasin ostoskärryyni vielä uusimman Kaksplussan,
juurikin tavattoman kauniin kansikuvamallin vuoksi.
Pojun päikkäriajan aionkin viettää kyseisen lehden parissa,
joten sitä odotellessa!

225 - Talvivaatteet.

Ilmojen viilentyessä käänsin katseeni jo talvivaatteisiin ja uuden toppahaalarin ostoon. Itse en ole mitenkään merkkiuskollinen enkä näin ollen jaksa juosta Tickettien alennusmyynneissä tai huokailla muidenkaan merkkihaalareiden perään. 

Olen jo pidemmän aikaa katsellut KappAhlin KAXS:in toppahaalareita ja pähkäillyt oikean koon kanssa. Kävin viimeinkin tuossa perjantaina vanhan toppahaalarimme kanssa läheisessä liikkeessä vertailemassa kokoja toisiinsa ja lopulta ostinkin haalarin kaapin perukoille odottelemaan kovempia pakkasia.

kuva http://www.kappahl.fi/

 Alunperin iskin silmäni tummanvihreään, mutta kauppaan päästyäni huomasin ettei kyseistä väriä enää ollut jäljellä yhtäkään kappaletta.
Kotiin siis kulkeutui kuitenkin haalari - tosin hieman alkuperästä suunnitelmaa kirkkaampana.

Tuossa viime viikolla jo laittelin tilaukseen paksumpaa hattua ja kauluria, mutta vielä pitäisi kenkiä metsästää ja hanskojen kokoa pohtia. Onneksi aikaa silti vielä on tai ainakin tällä hetkellä tuo ulkona loistava aurinko antaa siihen viitteitä. 

_____________________

Mutta mitäpä muuta kuuluu tuolle kasvavalle pienellemme?

Hyvää itseasiassa, vaikkakin temperamentti tuntuu kovenevan päivä päivältä.

Meillä kävellään nyt kolmatta viikkoa, tosin ulkona vielä vaaditaan taaperokärry henkiseksi tueksi (kengät.....)

Olemme korvikkeistakin luopuneet pitkät ajat sitten ja siirtyneet tavalliseen maitoon ja ruokakin on melkein kokonaan oman keittiön antimista tarjoiltua. Varalla tosin löytyy keittiön kaapeista pari valmisruokapurkkia. Hampaita on edelleenkin vasta _neljä_ ja täytyy kyllä tunnustaa, että kovasti odotan jo uusia tuleviksi. Helpottaisi hieman tuo kotiruoan syöminenkin, kun suusta löytyisi vielä parit leegot lisää auttamaan lihan muussaamiseen. 

Yöt nukutaan hyvin ja L heräilee enää hyvin satunnaisesti ja jos herää, 

herää hän yleensä vain kerran yössä. 

Eilinen oli tälläinen yö jolloin herättiin ja jos totta puhun, en edes muista milloin edellinen kerta oli.  

Nyt aion mennä jatkamaan laiskaa oleiluani, sillä poju vetelee päiväuniaan ja tiedän keittiössä odottelevan erään suklaalevyn, joka jo kovasti (sohvan lisäksi) kutsuu nimeäni.

1-vuotiaamme

Minusta tuntuu, 

että yksi vuosi ei ole vielä koskaan kulunut näin nopeasti ja tuntunut yhtä lyhyeltä ajanjaksolta.

Ensimmäiset kuukaudet tuntuvat näin jälkeen päin ajateltuna olevan aivan yhtä usvaa,

 liekö syynä siihen se kuuluisa univaje vaiko temppuilevat hormonit,

 sitä en tosissanikaan tiedä. 

Tiedän vain sen, että niistä ajoista on hirveän vaikea muistaa yhtään mitään, mikä tällä hetkellä harmittaa kovasti.

 

Sain vihdoin viimein pari päivää sitten niputettua kaikki valokuvat kansioon tämän vuoden varrelta ja itkuhan siinä tuli. 

Se pieni kapalo, joka pari tuntia syntymänsä jälkeen tuhisi rintaani vasten tuntuu tällä hetkellä niin kaukaiselta tuohon taaperon alkuun nähden.

Taaperon alkuun, jota on valitettavasti siunattu tulisemmalla temperamentilla kuin vanhempiaan yhteensä. 

Välillä nipistän itseäni ja mietin, että onko tämä todella se sama pieni ja avuton poika, joka syliini laskettiin hieman yli vuosi sitten.

Yksivuotisneuvolassa poikaani kuvailtiin vilkkaaksi ja sitä hän todella on. 

Vaativa, vahvatahtoinen ja vilkas,

välillä hirveän vaikea miellyttää ja pitää tyytyväisenä. 

Ulkona on useimmiten kaikista kivointa, mutta sieltäkään ei vielä vain tukea vasten liikkuvalle lapsellemme tahdo löytyä tarpeeksi tekemistä ja useasti iskee kiukku.
Kiukku iskee myös silloin, kun sisälle yritämme palata - vaikka ulkonakaan ei hauskaa tuntunut olevan.

 

 Pituutta tältä minimieheltämme löytyy 77,3cm sekä painoa 9915g, joka syntyesään painoi 3080g ja oli 47cm pitkä.

Paljon on kasvettu, niin lapsi kuin äitikin. 

Äiti enemmänkin henkisesti ja lapsi fyysisesti.

Miehen kesälomakin loppui parahiksi lapsemme merkkipaalun kohdalla ja ensi viikolla alkaa taas arki tässä perheessä. 

Yritän myös panostaa tähän blogiin enemmän, nyt kun lapsen päiväuniajankin saan pyhittää vain omalle itselleni. 

Onnea iso-pieni L, 

vaikkakin hieman myöhässä tämän kautta!