249

Mustelmat muistoina ja elämä jatkuu.

Lähdimme pojan kanssa lauantaina äitini luokse Helsinkiin sairastamaan, sillä mies oli luvannut jo ajat sitten katsoa veljensä autoa viikonloppuna ja minun kaatumiseni meinasi sotkea suunnitelmat täysin. Onneksi olo olikin lauantaina oletettua parempi, joten aamupäivällä ehdotin miehelle mummolakyläilyä kompromissiksi; näin hän saisi keskittyä autoon ja minä saisin tarvittaessa äitini avuksi. Ja hauskaa meillä mummolassa olikin! Tulimme takaisin tiistaina, mutta tunnustan että itse olisin viihtynyt vielä vaikka pari päivää lisääkin, sillä poju leimautui niin hienosti mummunsa seuraan eikä minua juuri mihinkään kelpuutettu. Pääsin jopa omaan rauhaan hetkeksi eräs aamupäivä ja kävelin kauppoja kiertelemään läheiseen kauppakeskukseen, tosin mukaan ei tarttunut kuin vaippapaketti ja vaalennusväri hiuksiin. Halusin päästä katsastamaan läpi Seppälän lastenvaatevalikoimaa sillä kuvittelin sen olevan hieman oman lähi Seppälämme valikoimaa laajempi, mutta täytyy sanoa että pettynyt olin. 
Mitään ei haaviin tarttunut.

Nuoruusmuistoja.

Nyt olemmekin oleilleet pari päivää keskenämme, mutta yksi asia taas samantien alkoi kiristelemään hermojani sillä äidilläni, kun ulkoilimme löysimme seuraa ja näimme ihmisiä; mutta sama ongelma odotti jälleen kerran kotipihassa, ei ristinsielua lähelläkään. Alan hieman jo tympiintymään tuohon jatkuvaan yksinäiseen ulkoiluun, vaikka tässä naapurissakin asuu kaksi lapsiperhettä, joissa samanikäisiä tenavia olisi. Mutta kaiketi me vain olemme aina liian aikaisessa silloin puolikymmenen aikoihin. Olenkin jo tässä pohtinut, että pitänee varmaan lähteä yrittämään lähipuistoista ulkoiluseuraa, jos sellaisia vain löydän. Masalassa sijaitsee tämän kunnan ainoa asukaspuisto, mutta tuossa Kauklahdessakin olisi omansa, joka hieman houkuttelee ja on itseasiassa lähempänä. Valitettavasti tosin Kauklahden asukaspuiston piha on muistaakseni hieman pienehkö mutta tuskin tuo puolitoistavuotias vielä paljoa kaipaa. Keinu on ykkönen ja sellainen siellä taisi ollakin.

Ensi viikolla meillä onkin edessämme puolitoistavuotis neuvola! Itse en tahdo vielä käsittääkään, kuinka se alle kolmen kilon pikkuruinen nyytti, jonka kotiin toin onkin jo puolitoistavuotias! 

Haikeaa, mutta toisaalta niin ihanaa.