3 kk Neuvola

"Ponteva poika!
Pään kannatus hyvä. Vatsalla ojentaa itseään kovasti. Hymy herkässä.
Iho hieno. Yöt rauhalliset"

Tänä aamuna kun ikkunasta katsoi ulos, ei sinne olisi tehnyt millään mieli lähteä. Ympäri Suomea, jokainen varmaan ymmärtää että miksi.
Neuvolaan oli kuitenkin mentävä.

L 3kk, painoa 6,165kg, pituutta 60,5 cm. Pipokin kohta ihan miehenmitoissa, 40,3cm.
Meidän pieni/iso poju.
Perunasoseet ja vellit siirrettiin suunnitelmiksi hamaan tulevaisuuteen,
niitä voidaan kuulemma katsella tammi/helmikuun puolella. Paino kuitenkin nousee ihan hyvin tällä rintamaidollakin. Ensimmäistä kertaa meidän kohdallamme mukana oli myös opiskelija, tosin hän tuntui enemmän meidän kohdallamme tarkkailevan varsinaista terveydenhoitajaa ja hänen toimiaan.
Heijasteita opiskelija tutki, mutta rokotteet pisti suosiolla oma terkkarimme.

L rohkeasti kohtasi piikit, äidillä tosin sydän tuntui skippaavan parit lyönnit kun neula lähestyi pienen pullamussuni pulleaa reittä. Neula ei saanut itkua aikaiseksi, vasta kirvelevä rokote nosti kyyneleet silmiin pienelle. Onneksi isä oli kuitenkin paikalla, sillä äiti ei toista pystynyt siinä tilanteessa pitämään sylissä, vasta piikkien jälkeen varastin L:n omaan syliini rauhoittumaan.

Nyt tuo pieni reppanani heräsi päiväuniltaan, joten tämän mamman on aika mennä pientään hieman hemmottelemaan!

Ihanat viikonloput kaikille, 
tämän kaiken lumen keskelle.

...and that's who I am.

*kuvat http://andthatswhoiam.tumblr.com/*


Minua ei tähän haastettu,
mutta halusin tämän silti tehdä.
Enjoy,
and do it yourself too!

 

 

                                                   oon jäänyt totaalisesti koukkuun.
          

                                                                          and the final

L 3kk

Tänään tuolla äidin pienelle pojulle pamahti taas kuukausi lisää ikään ja sitä juhlistettiin railakkaasti jo yöllä herättämällä uniset vanhemmat kahden, KAHDEN, tunnin välein.

Yleensähän meillä nukutaan yhdeksästä kahteen, kahdesta viiteen ja viidestä kahdeksaan.

Muutenkin, 3-kuinen poikani, päätti romuttaa jo heti aamusta rytmin tynkämme nukkumalla puoli yhdeksään. Yhdeksältä uni tosin maittoi, kuten päivärytmi saneleekin, mutta unta jatkettiinkin pidempään kuin se normaali tunti. Joten yhdentoista päiväunet siirtyivät kello 12 päiväuniksi ja katsellaan, herätäänkö näiltä unilta tutusti ja turvallisesti kello kahdelta - vaiko myöhemmin.
Poika oli eilenkin tavallista unisempi (yö poislukien) joten en tiedä, meinaako tuo lapsi kursia itselleen metrin lisää pituutta.

Yhdestä asiasta olen todella iloinen.
Viimeisen viikon ajan ei iltoihimme ole kuulunut lainkaan itkua.
Pelkästään syömistä ja satunnaista syliin nukahtelua.

Toinen uusi asia, joka vauvantuoksuiseen kuplaamme on hiipinyt äidille hyvin läheiseksi ystäväksi, on väsymys. Eikä nyt kyse ole pelkästään viime yöstä, vaan ihan joka päiväisestä arjesta.
Hormonihuurut ovat ilmeisesti väistyneet piristävän vaikutuksensa kanssa ja tuoneet tilalle silmäpussit ja jatkuvan haukottelun.
Edes kahvikaan ei tunnu auttavan.

Äiti on väsynyt jatkuvasta heräilystä, isi väsynyt siitä, että herää töihin niin aikaisin. Yhteinen aikamme, joka alkaa yleensä kello yhdeksältä illalla kuluu lähinnä sohvalla makoillessa ja oman tyynyn haaveilemisesta. En yhtään enää ihmettele niitä tilastoja parisuhteista, jotka päättyvät eroon vauvan ollessa vielä alle vuoden ikäinen, sillä kyllä tässä täytyy tunnustaa, että parisuhde hieman kokoon kuivahtaa.  Aina vain ei yksinkertaisesti jaksa.

Ennen lakanoita saatettiin vaihdella intohimoisten öiden jäljiltä, nykyään siksi, että L on iltasyötöllä päättänyt puklata puolet maidostaan vanhempien sänkyyn.
Ja jos meillä joku nykyään joku huutaa, on se todennäköisimmin tuo pienin tulokas.
Mutta ei tätä arkea poiskaan vaihtaisi.

--------

Edit: Eli juunääs, eipä meillä nukuttu edes puoli kahteen.
Mitähän tästä loppupäivästä taas tuleekaan?

Rytmiä

Kahden ollessamme, olen saanut muodostumaan L:lle jo pientä päivärytmin tynkää.
Illat tosin vielä ovat hieman hakusessa, johtuen ihan siitä, että mihin aikoihin saatamme käydä kaupassa tai pääsemmekö illalla vielä vaunujen kanssa pienelle lenkille - vaiko emme.

Heräilemme siinä yhdeksän pintaan, aiemmin L heräsi kuin herätyskellon herättämänä klo 8, mutta nyt tuo herääminen ajoittuu yleensä puoli kahdeksan ja yhdeksän välille.
Enkä voi valittaa, sillä en ihan hirveän aikaisista aamuista nimittäin nauti itse.
Siinä hetken aikaa vielä kellitään sängyssä ja L yleensä juttelee ikkunalle, hassu tapaus.
Äidin naama ei vielä siinä vaiheessa oikein tahdo kiinnostaa.

Pidän pojalla yökkärin vielä päällä, mutta vaipan vaihdamme herätessä. Hetken aikaa aamuisin seurustelemme ja puuhailemme puuhamatolla ja L torkkuu pienet torkut aina jossain välissä. Yleensä näiden pienten torkkujen jälkeen (n. klo 10-10:30) vaihdan pojan vaatteet ja teen pienelle aamupesut.

Klo 11.00 on vakiintunut meillä ajankohdaksi ensimmäisiin kunnon päikkäreihin ja riippuen siitä, nukkuuko L ulkona vai sisällä, ovat unet pituudeltaan kahdesta tunnista-kolmeen. Yleensä tässä välissä saan sitten itse hieman siivoiltua ja puuhailtua omiani, kuten käyn koneella tai syön.
L jaksaa nykyään olla hereillä maksimissaan puolitoista tuntia ja jos tosissaan venytän tuota aikaa ihan tuonne maksimiin, on nukahtaminen kauhean vaikeaa.
Silloin harvemmin nukahdetaan ilman itkuja.
Ruokaa meillä vaaditaan yleensä kolmen tunnin välein, öisin aikaväli venyy neljään ja välillä viiteenkin tuntiin hyvällä tuurilla.

L yleensä herää kahden - kolmen aikoihin, jolloin taas vaihdellaan vaippaa ja touhutaan keskenämme. Joskus, jos olen laittanut aamupäivästä pyykkikoneen päälle, saatan näihin aikoihin nostella pyykit kuivumaan ja L seuraa touhujani sitterissä. Joskus taas laittelemme ruokaa.
Neljän jälkeen taas yleensä nukutaan jo toisia päikkäreitä, jotka kestävät viiteen - kuuteen, riippuen päivästä. Joskus nämä päikkärit koostuvat pienistä torkuista, jos satumme käymään kaupassa. Yleensä kotiin tultaessa L nukkuu vielä tovin vaunuissa.

Tästä eteenpäin ovat iltamme vielä hieman hataralla perustalla, mutta sen olen huomannut, että mieluisin aika pojalla käydä yöunilleen on klo 22.00, sillä silloin saattaa nukahtaa jopa ilman tuttiaan. Vielä pitäisi löytää nuo oikeat touhut, rutiinit sekä torkkuajat tuohon kuudesta kymmeneen, niin iltammekin alkaisivat tuntumaan hieman valoisimmilta :)

Eilinen tosissaan meni aivan mainiosti ja pääsimme hyvin pienillä itkuilla petiin. Ja L tosissaan nukahti ilman tuttia, eikä sitä kapistusta tarvittu muutenkaan koko yönä.
Enemmän tälläistä meille, kiitos!

Joko muillakin on rytmiä elämässä?

Popitusta

Pimenevinä syysiltoina käännän katseeni musiikkiin ja haen sieltä lohtua tähän vetisyyteen.

Millon tuo harmaus oikein loppuu?

                                                                      nostalgista

                                                               hieman toista kotimaista

Tänään oli tarkoitukseni kirjoitella meidän viikonlopustamme enemmän,
mutta luontoäidin oikkujen vuoksi (tuuleeniinmaanperkeleesti) ei rakas poikani pääse ulos nukkumaan, eikä suostu sisällä  päivisin nukkumaan putkeen kuin korkeintaan tunnin joten...
Tällä mammalla on paljon muutakin tekemistä.

Parempi onni huomenna?
Jos vaikka tännekin pääsisi kunnolla kuulumisia kertoilemaan.

Eilistä päivää

Koliikki?

Kyllä, taas yhden illan itkua kuunnelleena, alan jo kääntymään koliikin kannalle.
Ei tähän tunnu keksivän enää mitään järkevää syytä.

Suoraan sanottuna minua suututtaa.
Minua ei suututa se, että lapseni itkee.
Minua suututtaa se, etten tiedä miksi lapseni itkee.
Äitinä haen jatkuvasti syytä siihen, miksi päivisin niin hymyileväinen - hieman ehkä kitisevä  poikamme tuntee tarvetta melkein joka ilta itkeä kaikki päivän itkunsa kerralla.

Huomaan myös itsekkäästi hakemalla hakevani syytä itkuun, ettei vika vain olisi minussa tai siinä, mitä syön. Välillä iltaisin tulee tunne siitä, että olisin huono äiti kun en saa lastani heti hiljentymään ja jos saisin syyn itkuun, voisin antaa itselleni armahduksen.  Syömisiäni en ole muuttanut suuntaan enkä toiseen, mutta silti tämä mysteeri-itku meille löysi tiensä lapsen ollessa +1kk ikäinen. Sekin yksi syy, minkä vuoksi neuvola ei tue koliikkiepäilyjäni.
Tähän itkuun vaan ei tunnu enää löytyvän selitystä.

Välillä syytän itsekkäästi miestäni - voi että kun tuo nyt tekee noin, aivan varmasti tuon vuoksi itkee.
Ehkä jotenkin päässäni iskostan hänen läsnäolonsa itkuun, koska päivin meillä ei itketä.
Ehkä vaan itsepintaisesti haluan syyn siihen itkuun.
Ehkä vaan haluan syyttää välillä jotakuta muuta, kuin itseäni.
Tämä vihamielisyyteni miestä kohtaan  ja L:n itkukin, valitettavasti alkaa jo pikkuhiljaa koettelemaan parisuhdettamme ja viimeiset kaksi iltaa olemme tiuskineet toisillemme ennennäkemättömällä tavalla.

Neuvola ei tunnu tarjoavan minulle apua, sillä jos olen ehdottanut mahdollisuutta koliikkiin, epäilyni tyrmätään, koska saamme pojan lopulta rauhoittumaan.
Paino sanalle, lopulta.
Minun käsittääkseni myös koliikkilapset rauhoittuvat aina lopulta.


Totta, meidän lapsemme ei itke kolmea tuntia eikä pitkälle aamuyöhön.
Meidän lapsemme itkee +/- tunnin, aina iltaisin ja rauhoittuu lopulta ennen yhtätoista.

Onneksi kohta ylitämme sen maagisen kolmen kuukauden rajan ja pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä, että jos itkut sen jälkeenkin jatkuvat saattaa syy olla omassa syömisessäni.
Silloin, oi silloin, sen totean.
Rupean korvikeäidiksi.

Lynkatkaa, jos siltä tuntuu.

Häähumuhaaveilua

Olen yksi niistä naisista, jotka salaa haaveilevat omista häistään ja kiroavat miestensä saamattomuutta, vaikka häiden mahdollisuudesta ei olisi aiemmin puhuttu sanallakaan.

Haaveeni eivät yhteisen lapsen myötä tietenkään pienentyneet, vaan odotukset kasvoivat yhä enemmän ja enemmän...
Samalla tuoden aivan uuden muodon siihen pettymykseen, kun ei sitä kosintaa tullut vieläkään.
 
Haaveilin siitä raskausaikani.
Haaveilin siitä synnytyssairaalassa.
Haaveilin siitä synnytyksen jälkeen.
Haaveilin siitä kotiin tullessamme.
Haaveilin siitä ihan satunnaisena viikonloppuna.
Ja kyllä,
haaveilin siitä isänpäivänä.

Ja kaikista eniten,
haaveilen siitä mekosta.

http://www.dressale.com

Tänään,  kun painoin kauko-ohjaimessa olevaa punaista nappia, aukaisi televisio eteeni jokaisen hääpuvustaan haaveilevan painajaisen,
Hulluna häämekkoihin.

Siinä sitten istuskelin, tämä yhteinen lapsemme sylissäni ja tuijottelin kateudesta vihreänä naisia, jotka saivat hyvällä syyllä kokeilla päälleen mitä kauneimpia mekkoa.
Ja vihaisena melkein murisin, kun he löysivät niistä luomuksista jotain nokan koputtamista.

Itse en ole suurien ja muhkeiden häämekkojen ystävä - silmäni lepää paremmin yksinkertaisissa, hieman vintage-henkisissä A-linjaisissa tai Empire vyötäröllä varustetuissa mekoissa. Ehkä myös V:n muotoisella pääntiellä. Hiuksiini haluaisin yksinkertaisen nauhan koristeeksi.

http://www.dressale.com

http://www.dressale.com

yksi tämän hetkinen suosikki
http://www.dressale.com

http://www.dressale.com

Jos väriteemaa tulisi päättää, tällä hetkellä päätyisin yksinkertaiseen musta-valkoiseen.
Musta kun tuntuu olevan minun sekä mieheni lempiväri, ainakin jos vaatteita katsoo.
Joukkoon voisi mahtua myös ripaus vihreää.

http://www.weddingchaircoverskent.co.uk/

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m7slvkdwYJ1r0bg3mo6_400.jpg

http://brideorama.com/

Nämä kirkuisivat nimeäni ja kovaa.

Ja se sormus?
Sanotaanko ihan suoraan, en pidä kultaisista koruista. Kaikista mieluiten pistän päälleni hopeaa,
mutta yhdet hopeakihlat kokeneena, en sitä valitsisi materiaaliksi enää johonkin, jonka toivoisin olevan ikuista.
Valkokulta on se minun juttuni.

http://weddingschannels.info/wp-content/uploads/2012/08/wedding-rings-white-gold-03.jpg

http://weddingschannels.info/wp-content/uploads/2012/08/wedding-rings-white-gold-01.jpg

Mistä itse haaveilet?
Ja jos häät olet jo kertaalleen suunnitellut, vastasivatko ne alkuperäisiä suunnitelmiasi?
Mistä lähdit liikkeelle, kun häitä aloit suunnittelemaan?

Kertokaa omia vinkkejänne suunnitteluun, 
jos meillekin vielä hääkellot joskus soisivat!

Hiljaisuuden pahoittelua

Tämän hiljaisuuden aikana meillä on ollut hyvin erilaisia päiviä.

Hiljaisuuteen on sijoittunut onnistuneita päiviä.
epäonnistumisia,
hyviä ja huonoja hetkiä.

Olemme onnistuneet nukahtamaan ilman huutoa,
sekä suurien huutojen kera.

Juhlimme isänpäivää pienen perheemme kera
ja uunista innostuneena olen myös päässyt leipomaan ensimmäiset sämpyläni tässä talossa.
Myös alla näkyvän kakun loihdin alusta loppuun asti itse - ja sen on näköinenkin.
Ensimmäinen täytekakkuni ikinä ja maku oli mahtavampi kuin ulkonäkö antaisi olettaa.

Isänpäivänä lahjoin miestäni kuvamukilla sekä ostamalla hänelle jumpsuitin, ihan hauskuuden vuoksi kun sellaisen alennuksesta löysin. Vielä tämä harvinaisuus ei ole mieheni päälle eksynyt, mutta ehkä joskus.. 
Muuten otan sen omaan käyttööni. 

L on edelleen äidin oma ihana L.
Kun hän hymyilee, hymyilee hän koko kasvojensa voimalla.
Harmi vain että itkukin tulee välillä samoilla magnitudeilla.
Pariin otteeseen on edelleen kieriskelty mahalta selälleen, mutta ei raukka tainnut tekemisiään aivan kokonaan vielä ymmärtää, sillä kerrat ovat harvassa. Siltikin äiti on ylpeä.

Viime yönä L koetteli tosin äitinsä hermoja enemmän kuin ikinä aiemmin,
herättäen minut aina tunnin välein. Haluaisin epäillä pojan tekevän hampaita, sillä se tuntuisi ainoalta järkevältä syyltä, mutta I highly doubt it.  
Eihän noin pieni vielä.
Kuola kumminkin lentää ennen näkemättömällä tavalla ja jollei suussa ole tuttia, on siellä nyrkki jota on pakko jäystää. 

Olen useana päivänä kamppaillut sen asian kanssa, kuinka haluaisin kovasti päivittää blogia - mutta en yksinkertaisesti keksi mitä kirjoittaisin. En viitsisi päivästä toiseen jauhaa kauppareissuistamme tai siitä, että olimme taas kotona ja L nukkui ulkona kolme tuntia. 
Saamattoman luonteeni vuoksi, olemme hyvinkin paljon kotona.
Itseasiassa siihen liittyy kyllä tällä hetkellä sekin, että autoni pitäisi käyttää uusintakatsastuksessa, enkä ennen sitä viitsisi sillä paljoa ajella.

Kysynkin nyt, että onko jotain mistä te, jotka tätä luette, haluaisitte tietää? 
Minusta, meistä tai vaikka tulevaisuuden mansikkamaista? 
En hakemalla hae kysymyksiä vaikka kysymyspostaukseen, mutta jos kysyttävää löytyy voisin sellaisen tehdäkin.
Muistutan myös, että minulle saa lähettää sähköpostia, jos joku asia mietityttääkin :)

L on itse ihanuus

OI NYT TÄYTYY HEHKUTTAA,
EILEN NUKAHDETTIIN ILMAN ITKUN ITKUA!

sori capsin raiskaus,
mutta tämä on suuri hetki meille!

L tuhisi sängyssään klo 20:00 ja äiti vahti tuttia haukan tavoin 30min,
resepti onnistuneisiin yöuniimme?

Yöpuulle aloimme valmistumaan siis jo kuudelta yöpuvun vaihdolla, jonka jälkeen L tankkaili maitoa. Seitsemältä alkoi pieni kitinä, joka loppui äidin syliin. Siinä hetken aikaa syliteltiin ja ihmeteltiin toisiamme, kunnes pienen silmät alkoivat sulkeutumaan ja katsoin paremmaksi siirtää pojan omaan sänkyynsä vaipan vaihdon kautta.

Arvatkaapa vaan kuinka onnellinen tämä mamma oli?

NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN onnellinen.
Hymy korvissa.

Katsotaan sitten millaiset huudot saamme tänä iltana.

Neuvoton

Alan olemaan jo hieman neuvoton noiden meidän iltojemme kanssa,
eivät ne katastrofaalisia ole sillä L kumminkin rauhoittuu,
mutta ihanaa se olisi saada lopultakin joku syy niihin raivareihin.

Eilen illallakin, yritin imettää ja imettää, toinen söi ja välillä itki.
Makoilimme yläkeran makuuhuoneessa ja L päästeli monet hyvät pierut siinä ilmoille,
kakkasikin oikein kunnolla. Sitten taas syötiin hieman ja yritettiin nukahtaa.
Kun unesta havahduttiin itkettiin taas.
Jos maha vaivaisi tai nälkä olisi, luulisi itkun laantuneen noiden maratonsyömisien ja kunnon kakkojen jälkeen?

Voiko se olla, että noinkin pientä yksinkertaisesti vain ottaa päähän ja kovaa? ( :D )
Neuvolassa tosin sanottiin, että illat ovat usein niitä kaikkein vaikeimpia, mutta...
Ei tämä vaikealta tunnu, tämä tuntuu neuvottomalta.

Meidän iltarutiinimme tuntuvat lähinnä koostuvan siitä, että L itkee ja me yritämme häntä lohduttaa. Ei kirjojen lukemisista tai mobilen soittamisista tule yhtään mitään, kun toista vaan suututtaa.
Naureskellen jopa mietin välillä, että milloinkohan saamme jonkunlaista rutiinia iltoihimme, vaikka edes rauhallisen iltakylvyn? 

Tuntuu, etten nykyään osaa muusta kirjoittaakaan, kun valittaa vain siitä miten iltamme ovat yhä samanlaisia.

Ja olenko minä tosissaan ainoa, jonka lasta itkettää? Tuntuu, että kun luen muiden uusien äitien blogeja ovat heidän lapsensa aina niin ihania ja kilttejä. Onko meidän piltti tosissaan ainoa joka itkee? Vai eivätkö muut vain viitsi siitä itkusta valittaa? 

Äidin iso poika

Eräänä viikonlopun päivänä tuntuivat kaikki planeetat olevan jotenkin oikeilla kohdallaan, sillä L oli hyväntuulinen ja nukkunut juuri kolme tuntia päiväunia.
Mitään arvaamaton äiti laski poikansa näiden harvinaisen pitkien päiväunien jälkeen puuhamatolle mahalleen, jotta poika voisi voimistella taas hieman niskojaan.

Poikapa päätti, että mahalla on varsin tylsähköä
ja päätti kääntyä selälleen.
Kolmesti, joten mistään vahingostakaan ei ole kyse.
:´)

Kyllä se meidän poju kasvaa ja äiti halkeaa ylpeydestä!

Namnam

Tämän aamun fiilikset ovat aivan mahtavat, koska!

Ja pitihän se heti hehkuttaa:

Naurakaa vaan, mutta tää asia on jotain niin parasta, kun et ole omassa kodissasi pystynyt tekemään uunilla ruokaa varmaan vuoteen <3

--------

Mutta, eilinen päiväkin oli mitä ihanin!
L oli todella hyväntuulinen koko päivän ja sain hänet jopa nukkumaan kunnon päiväunet! Ensin nukuttiin kolme tuntia, oltiin puolitoista tuntia hereillä ja sen jälkeen vedettiin vielä puolitoista tuntia zetaa nokkaan!

AHH, näiden päiväunien voimilla jaksettiinkin sitten olla puolikahdeksaan asti niin nauravaisella fiiliksillä että äitikin ehti jo unohtaa kaikki mahdollisuudet kiukkuamiseen....

...mutta, puolikahdeksalta sitä kiukkua sitten taas puskettiin pintaan. L rauhoittui taas kerran syliin, mutta kun yritin laskea toista pinnasänkyyn sai kiukku uutta pontta. Laitoin mobilen päälle ja itsepintaisesti pidin poikaa sängyssään - ja katsos, kiukku alkoi laantumaan. Yritin imettää, muttei siitäkään tullut mitään. Mies otti tässä vaiheessa ohjakset ja jäi ajoittain kiukkuavan pojan kanssa tuijottelemaan mobilea. Vartin päästä tarjosimme korviketta pullosta, joka upposikin ilman suurempia huutoja (?) Puolikymmeneltä poika taas nukkui.

Vaikka L kiukkusikin eilen, oli kiukku paljon pienempää verrattuna aikaisempaan. Jospa tuota vieläkin voisi laittaa sen rokotteen piikkiin - ja odotella iloisesti sitä valoisampaa aikaa.