5kk Neuvola

"Reipas ja iloinen vauva.
Kääntyy vatsalleen, pyörii navan ympäri. Tarttuu leluun ja vie suuhun.
Iho hieno. Hyvä kontakti!"

Pituus 65,2 (62,5)

Paino 7270 (7000)

Pipo 42,3   (40,8)

Tänään heräsin pitkästä aikaa puhelimeni herätyskelloon ja valitettavasti siihen samaan herätykseen heräsi myös eräs toinen, hieman pienempi ihminen. Valitettavaa vain, että herätyskello soi kuudelta ja olin laskelmoinut aamuni niin hienosti, että saisimme mieheni kanssa itsemme valmiiksi siihen mennessä, kun L:n oli tarkoitus herätä. 

Menihän se aamu noinkin, mutta valitettavasti väsymys iski tälle perheemme pienimmällä juuri neuvolassa rokotusten aikaan, eikä itku meinannut enää millään laantua muuksi, kuin kitinäksi. Onneksi pääsimmekin rokotusten jälkeen lähtemään ja kitinä loppui siihen, kun mies starttasi auton käyntiin. 
Siitä pari minuuttia eteenpäin unikin jo maittasi.

Olimme tosiaan hieman etuajassa aamulla, sillä otimme kelivarauksen eilisen lumisateen jälkeen. Tiet oli onneksi aurattu hyvin, joten pääsimme perille ongelmitta ja odottelimme terveydenhoitajaa lopulta vain vartin verran.

Aluksi terveydenhoitaja kyseli kuulumisia, onhan siitä nyt kaksi kuukautta kun hänen luonaan olemme viimeksi käyneet. (niille, jotka eivät mahdollisesti muista: viime kerralla kävimme sijaisella) L taas esitteli sitä parhainta itseään hymyilemällä enemmän kuin laki sallii ja jopa jokeltelemalla omia vastauksiaan.  

Terkkari lähinnä kyseli rytmistämme miten/milloin/mitä, öistämme nukkuuko/syökö/mitenkä pitkiä unipätkiä, päiväunista sekä ruokailusta jatkuuko imetys/korviketta/olenko jo antanut soseita. Vastailin totuudenmukaisesti ja saimmekin hyvän keskustelun aikaiseksi juuri noista soseista ja siitä, mitenkä usein ja millaisia uusia makuja minun kannattaisi L:lle tarjota. Puuroa terkkari ehdotetti kokeiltavaksi sekä lihoja pikkuhiljaa, vaikka tosissaan emme kiinteitä ole syöneet vielä viikkoakaan. Nähtävästi tahti on nopeampaa, mitä myöhemmin ne kiinteät aloittaa. Myös leluun tarttumista yritettiin testata, mutta terveydenhoitajan tekemänä ei siitä tullut mitään. L vain ihmeissään tuijotteli vieraita kasvoja ja hymyili, eikä keskittynyt leluun lainkaan. Lopulta otin tarjottavan omaan käteeni ja minulta lelu vietiin ongelmitta, ihan päässäni kuulin mantran;   

 minunminunminunÄITIMINÄTAHDONSEEEN.

Painon kehitys oli hieman notkahtanut, mutta en sitä ihmettele ollenkaan. Poika on nimittäin alkanut valvomaan pidempiä pätkiä sekä kuluttamaan energiaansa ihan eri tavalla, kuin aiemmin. Terveydenhoitaja kehui L:ää enemmän sopusuhtaisen kuin nälkiintyneen(:D) näköiseksi, joten painoon hän ei vielä ottanut sen suuremmin kantaa.

Lopulta oli rokotusten vuoro, joita väsynyt sankarimme ei oikein ottanut tälläkään kertaa kovin hyvin vastaan, kuten ylhäällä jo tuli todettua.
 
Nähtäväksi jää, saammeko tällä kertaa nauttia jälkioireista, sillä viime rokotuksissa pääsimme nimittäin helpolla.
 
Seuraava neuvola onkin sitten jo puolivuotiskäynti! 
Nopeasti tämä aika menee, sillä olemme jo hieman keskustelleet päivähoitopaikan hakemisesta. 
Ajankohtaiseksi tämä hoitopaikka tosin tulee vasta vuoden päästä, mutta siltikin siitä keskusteleminen alkaa jo kuulostamaan omiin korviin niin kovin haikealta.
Ja varsinkaan, kun en tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Haluammeko toisen lapsen, haluanko minä harjoittaa tätä ammattia, johon koulutuksen olen hankkinut. Vai haluanko minä opiskella kokonaan uuden.

Suurin haaveeni olisi omistaa urani kotiäitiyteen ja lasten kasvatukseen, mutta nykymaailmassa se ei ole realistista, jollei puolisolla ole moninumeroinen palkkakuitti. Välillä ajattelen, että olen syntynyt aivan väärälle vuosisadalle, mutta toisaalta, vuosikymmeniä sitten ja oman synnytykseni jälkeen en ehkä olisi ollut enää paikalla nauttimassa siitä kasvatuksesta.

Salaa mieleeni on hiipinyt ajatus opiskelemaan paluusta.
Alalle, joka ei liity millään tavalla sosiaali- ja terveyspuolelle.
Alalle, joka on miesvoittoinen.
 
Haaveilen autokorinkorjaajan tai ajoneuvoasentajan koulutuksesta, josta jatkaisin vielä automaalaajaksi.
Itseasiassa haave ei ole täysin uusi, mielessäni nimittäin salaa lämmittelin jo sitä aiemmin, kun lähihoitajaksi lopulta päädyin.  

Ehkä lapsen jälkeen, olisi aika juuri sille, mitä salaa olen haaveillut.

Häähumuhaaveilua

Olen yksi niistä naisista, jotka salaa haaveilevat omista häistään ja kiroavat miestensä saamattomuutta, vaikka häiden mahdollisuudesta ei olisi aiemmin puhuttu sanallakaan.

Haaveeni eivät yhteisen lapsen myötä tietenkään pienentyneet, vaan odotukset kasvoivat yhä enemmän ja enemmän...
Samalla tuoden aivan uuden muodon siihen pettymykseen, kun ei sitä kosintaa tullut vieläkään.
 
Haaveilin siitä raskausaikani.
Haaveilin siitä synnytyssairaalassa.
Haaveilin siitä synnytyksen jälkeen.
Haaveilin siitä kotiin tullessamme.
Haaveilin siitä ihan satunnaisena viikonloppuna.
Ja kyllä,
haaveilin siitä isänpäivänä.

Ja kaikista eniten,
haaveilen siitä mekosta.

http://www.dressale.com

Tänään,  kun painoin kauko-ohjaimessa olevaa punaista nappia, aukaisi televisio eteeni jokaisen hääpuvustaan haaveilevan painajaisen,
Hulluna häämekkoihin.

Siinä sitten istuskelin, tämä yhteinen lapsemme sylissäni ja tuijottelin kateudesta vihreänä naisia, jotka saivat hyvällä syyllä kokeilla päälleen mitä kauneimpia mekkoa.
Ja vihaisena melkein murisin, kun he löysivät niistä luomuksista jotain nokan koputtamista.

Itse en ole suurien ja muhkeiden häämekkojen ystävä - silmäni lepää paremmin yksinkertaisissa, hieman vintage-henkisissä A-linjaisissa tai Empire vyötäröllä varustetuissa mekoissa. Ehkä myös V:n muotoisella pääntiellä. Hiuksiini haluaisin yksinkertaisen nauhan koristeeksi.

http://www.dressale.com

http://www.dressale.com

yksi tämän hetkinen suosikki
http://www.dressale.com

http://www.dressale.com

Jos väriteemaa tulisi päättää, tällä hetkellä päätyisin yksinkertaiseen musta-valkoiseen.
Musta kun tuntuu olevan minun sekä mieheni lempiväri, ainakin jos vaatteita katsoo.
Joukkoon voisi mahtua myös ripaus vihreää.

http://www.weddingchaircoverskent.co.uk/

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m7slvkdwYJ1r0bg3mo6_400.jpg

http://brideorama.com/

Nämä kirkuisivat nimeäni ja kovaa.

Ja se sormus?
Sanotaanko ihan suoraan, en pidä kultaisista koruista. Kaikista mieluiten pistän päälleni hopeaa,
mutta yhdet hopeakihlat kokeneena, en sitä valitsisi materiaaliksi enää johonkin, jonka toivoisin olevan ikuista.
Valkokulta on se minun juttuni.

http://weddingschannels.info/wp-content/uploads/2012/08/wedding-rings-white-gold-03.jpg

http://weddingschannels.info/wp-content/uploads/2012/08/wedding-rings-white-gold-01.jpg

Mistä itse haaveilet?
Ja jos häät olet jo kertaalleen suunnitellut, vastasivatko ne alkuperäisiä suunnitelmiasi?
Mistä lähdit liikkeelle, kun häitä aloit suunnittelemaan?

Kertokaa omia vinkkejänne suunnitteluun, 
jos meillekin vielä hääkellot joskus soisivat!

24h Baby-style part 2

14:00 Sammutan lopulta koneen ja käväisen katsomassa yläkerrassa nukkuvaa L:ää. Palaan alakertaan ja nostan viimein kaappiin ne koneessa oleilleet puhtaat tiskit. Samalla muistan syömättömyyteni ja teen itselleni voileipiä, joiden syönnin ohessa soitan vielä päivän juorut tädilleni. Juttelemme vartin verran, jonka jälkeen kipaisen hakemassa postit postilaatikolta.

14:30 Kurkkaan poikaa, yhä unessa.

14:45 L herää.

15:00 Imetän ja heitän pojalle cuplatonit nassuun. Sylittelemme hetken ja juttelemme päivän kuulumisia, ilmeisesti poju on nähnyt hyviä unia.

15:15 Ryhdyn perunateatterin asiakkaaksi, L seuranani. Poju istuskelee iloisesti sitterissään ja tuijottelee tiskikoneen luukkuun teippaamaani hymynaamaa. Välillä myös äidin tyhmille jutuille hymyillään, sekä hieman komennetaan. Joskus jutut menevät jo itkunkin puolelle. Ihmettelemme yhdessä perunoita ja siitä, kuinka niistä kuoret lähteekään.

15:30 L vaikuttaa taas väsähtäneeltä, joten vien hänet torkkumaan. Tuleva illallisemme, makkarakeitto pääsee myös porisemaan hellalle. Suhaan keittiön ja olohuoneen väliä yrittäen pitää keiton syömiskelpoisena ja pojan tyytyväisenä.

16:00 Pitäisi osaa isompi kattila, sillä keitto muistuttaa lähinnä muhennosta. Sitä ihmetellessäni herää L tutittomuuteen ja korjaan tämän erehdyksen. Otan itselleni ison lautasellisen keittomuhennostani ja ihmettelen samalla naapurin puuhia. Toinen kysymys, joka päähäni nousee, on missä se mies oikein kuppaa? Keiton lomassa pohdin huomisia syömisiämme ja haaveilen siitä, koska saamme uuden hellan kytkettyä. (edit: torstaina!) Mieskin lopulta ilmestyy kotiin.

16:30 L herää hyväntuulisena ja masu pulputtelee, joten jumppailemme hieman. Äidillisesti laulan pojalleni "Pierua mä metsästän".

17:00 Vaippa, mission accomplished.

17:15 Taas orastavaa nälkäitkua, kokeilen imettää mutta saan palkinnoksi lisää itkua. Poju ei ilmeisesti itsekään tiedä, imisikö vai eikö vaan hienosti vaihtelee mielipidettään. Lopulta kuitenkin nukahtaa taas viereeni. Katson ruokinnan päättyneeksi.

17:30 Hieman harmistuttaa pojun torkku tähän ajankohtaan, sillä olemme lähdössä kauppaan. Mies pukee pojalle ulkovaatteet ja laittaa tämän turvakaukaloon. Siihen onkin sitten hyvä taas torkahtaa.

19:30 Tulemme kaupasta takaisin kotiin, L nukkui molemmat automatkat kauppaan ja kotiin. Kaupassa jaksoi ihmetellä hieman kirkkaita valoja ja hyllyillä olevia tavaroita. Lopussa alkoi jo väsähtämään. Puran ostoksemme, mies pojan. Vaihdamme vaipan ja laitamme toiselle yökkärin päälle.

20:00 Kokeilen imetystä, kun poika tuntuu olevan rauhaton. Taas saan huutoja ja tyhmä äiti tuntuu taas olevan liikkeellä. Otan hieman pesäeroa pikkuiseeni ja karkaan suihkuun, mies leikkii ja köllöttelee sohvalla poikamme kanssa sen ajan. Suihkusta tullessani katselen, miten L yrittää syödä tuttiaan, joten päätän yrittää uudelleen imetystä. Parikymmentä minuuttia ensimmäisestä yrityksestä syö L nätisti ja ilman ongelmia (mitä sanoinkaan siitä sekunttipelistä?)

20:30 L ylös omaan sänkyynsä, hyvänyön suukot ja mobile pyörimään.

20:50 Hikka ja kakka, äidin ilme: -__________________- Kaikki siis uusiksi alusta ja vaikeimman kautta, sillä väsynyt L aloittaa itkunsa heti tutin tippuessa.

21:20 Löydän taas vuoden mutsi- hetkeni ja luovutan. Taas nimittäin kakka yllättää ja klo 05:00 herännyt mies tahtoisi päästä nukkumaan. Jaksan kyllä valvoa pojan kanssa, mutta en siinä tilanteessa jos toinen nukkuu samassa huoneessa. Silloin, voin tunnustaa, kasvaa se kuuluisa nuppi kyllä otsaan. En edes yritä jäädä nukuttamaan poikaa sänkyynsä, vaan palaan alakertaan ja siihen hemmetin vaunukoppaan. Vaihdan tietysti vaipan ennen tätä. Ottaa päähän ja jo toisen kerran päiväni aikana haaveilen tupakasta.

10 minuuttia myöhemmin....
....L nukkuu.  Just my luck? Katselen suutuspäissäni NCIS:sää ja päätän kumminkin jäädä itse sohvalle täksi yöksi. Jostain syystä, tekisi mieli heittää miestä kakkavaipalla?

21:40 Poika havahtuu hetkeksi tutin tippumiseen, mutta jatkaa uniaan heti.

22:00 Austin Powers katsastaa psykedeelisen kissimirriklubin. Ihmettelen Mike Meyersin nuorta ulkonäköä, kunnes tarkistan leffan valmistusvuoden. 1997, yli 10v sitten. Olenko tosissaan ollut noin nuori, kun tämäkin raina on tullut alunperin? Syön parit sipsit ja päätän painua pehkuihin kun Dr Evil päättää posauttaa itsensä avaruuteen,

22:20 Tutti tippuu, mutta nyt nukutaan ilman sitä, JES!  Taas pärräytellään parit hyvät, mutta en tiedä pitäisikö tästä kiittää rota-rokotetta vaiko tuota Cuplatonia?

___________

Yleensä päivämme ovat tätä hiukan helpompia, eikä L juuri itkeskele. Tuon vuorokauden itkuisuus voisi selittyä tuolla rokotteella ja siitä johtuvista vatsavaivoista. Myöskin päiväunille nukahtaminen on yleensä mennyt helpommin. Loppuun lisään vielä kuluneen yön ja aamun fiilikset, vaikka tällä tuo 24h ylitetäänkin.

03:00 L herää nälissään ja nukahtaa samantien syönnin jälkeen.
07:00 Sama homma kuin ylempänä
10:00 Nousemme ylös lopulta ja klo
11:40, kun tämän kirjoitan loppuun, nukkuu L jo päiväuniaan yläkerrassa ja minäkin sain juoda kahvini ennen klo 11.

Tänään on hyvä päivä.

Hiushaaveilua

Syksyn tullen teen yleensä sen ainaisen teon, jonka joka kerran jälkeen kiroan:
värjään tukkani punertavaksi, eikä tämäkään syksy ollut poikkeus.

Ainoa poikkeus on se, että hiuksillani rupeaa olemaan taas pituutta tämän kasvatusoperaationi jälkeen ja arvatenkin, mitähän minun tekisi mieli tehdä?

Leikkauttaa niitä vähän lyhyemmäksi. Ja lisää kerroksia

Eihän siitä ole kuin pari vuotta, kun haaveilin saavani hiukseni ponihännälle joku päivä ja taas mennään aivan päinvastaiseen.

Nyt tosin, minun on aivan pakko hakeutua kampaajan tuoliin ristiäisten vuoksi ja kysymys herää taas jostain kaukaa mieleni syvyyksistä: uskaltaisinko....

number uno, lainattu täältä

lainattu

lainattu

lainattu

lainattu

viimeisin, jos oikeasti löytyisi taas munaa leikata aaaivan omien toiveiden mukaisesti.

Me a mother?

Vaikka olenkin ollut raskaana jo kohta puoli vuotta huomaan vieläkin ihmetteleväni joskus sitä tosiasiaa,
että minusta on oikeasti tulossa äiti. Koko ajatus äitiydestä ei tahdo vieläkään jämähtää ajatuksiini ja välillä jopa yllätyn pienen potkuista.

täältä

Viisi vuotta sitten en tiennyt edes haluavani lapsia. En itse asiassa juurikaan välittänyt lasten seurasta ja vauvoja pidin tylsimpinä kaikista, sillä vauvojen kanssa en kokenut pystyväni edes kommunikoimaan millään muotoa. Lapset ja niiden hankkiminen eivät millään muotoa olleet ajankohtaisia silloin elämässäni, koin itseni vielä liian nuoreksi ja kaiken lisäksi olin suhteessa naisen kanssa.

Viimeisten vuosien aikana mielipiteeni sekä parisuhteeni kokivat suuria muutoksia ja lapsista tuli lopulta ajankohtaisia mieheni myötä. Tiesin hänen haluavan lapsia ja lopulta myös omassa päässäni napsahti,
eikä mahdollisuus yhteiseen lapseen enää tuntunutkaan niin kaukaiselta tai mahdottomalta.

Pikku hiljaa aloin jopa itse haluamaan lasta.
Haaveilin lapsesta ja meistä yhdessä,
tilaisuudesta olla oikea perhe.

Huomasin tarkkailevani miestäni tuttaviemme lasten kanssa ja lopulta rakastuin mahdollisuuteen siitä, millainen isä hänestä voisi tulla meidän lapsellemme.
En malta odottaa sitä hetkeä, kun näen hänet ensi kertaa isänä.
Hassua, mutta taidan odottaa sitä ehkä eniten.

täältä

Nyt olemme siinä pisteessä, että laskettu aika kolkuttelee jo kolmen kuukauden päässä.
Ensimmäistä kertaa myös ajattelen sitä, kuinka lyhyt tuleva kesä tuleekaan olemaan.
Taloomme on huomaamatta kerääntynyt kaikenlaista tavaraa vauvaa varten ja yhä useammin ajattelemme sekä keskustelemme asioista, jotka jotenkin liittyvät tulevaan nyyttiimme.
Lopultakin myös minun kaikki tavarani ovat löytäneet tiensä kattomme alle.

Kuinka pitkään teillä on kestänyt sisäistää ajatus äitiydestä,

vai onko se vieläkin kateissa?

Tai jos olisit raskaana, uskoisitko tottuvasi ajatukseen nopeasti?

täältä

----------------------------

I've been pregnant now for about 6 months and still some times I can't get my head around it. Is this real?
Am I really going to be a mother?
It sometimes feels impossible to get used to the idea of me being a mom, because only 5 years ago things were really diffrent.


Then, I really didn't want any children.
I didn't like babies, because I felt that I couldn't really communicate with them.
And I was in a relationship with a woman at that time.

When I met my bf the idea of having children started slowly creaping into my mind.

Now my due date is only 3 months away and for the first time I'm thinking to my self how short the summer really is.

How long did it take for you to get used to the idea of becoming a mother?
Or if you would be pregnant, would you think you could get used to the idea quickly?

Dreaming

Haaveilen pienestä pyrähdyksestä halki Suomen.

Haluaisin miehen kanssa jättää arjen hetkeksi, kääntää auton nokan kohti pohjoista ja vain ajaa eteenpäin.
Haluaisin kierrellä kaikki Suomen suloisimmat pikkukaupungit läpi ja osallistua mitä kummallisimmille markkinoille.
Yöpyä siellä täällä,
uida keskellä yötä järvessä,
salaa.

Haluaisin tehdä jotain mullistavaa.
Haluaisin tehdä jotain aivan kahdestaan.
Päästä hetkeksi piiloon kaikilta,

todelliseen omaan rauhaan.

Valitettavasti todellisuus tärähtää aina eteeni kun hetkeksikään herkeän haaveilemaan;
tänä kesänä emme juuri seikkaile.
Tänä kesänä, jos jotain haluan tehdä tai jonnekin lähteä, joudun sen lähes poikkeuksetta tekemään yksin.
Miksikö?
Siksi, että mieheni pitää kesälomansa vasta elokuun lopulla tulevan elämänmullistuksemme vuoksi.

Viime kesänä vierailimme lomallamme äitini lapsuuskodissa ja vietimme siellä leppoisia aikoja mökkeilyn merkeissä. Tänä kesänä olin haaveillut käynnistä isovanhempieni omistamalla mökillä Päijänteellä.
Siellä, jossa itse pienenä olen viettänyt monet kesät uiden ja soudellen.
Omassa paratiisissani, jossa mies ei ole vielä kertaakaan käynyt.
Jossa itsekään en ole käynyt hetkeen, mutta jossa rakastan käydä.

Pienenä mökille pääsy oli aina kesäni kohokohta.

------------------------- 

I'm dreaming of a roadtrip.
Across Finland, 
just me and my bf.

A moment, when it would just be us together and nobody else.
Swim in a lake at night,
secretly.
True peace for a while,
nobody could find us.

It would truly be just me and him.

To experience something extreme
for the last time, 
before our baby arrives.

Lazy summer days

Okei, uskotaan.

Kesä on tulossa! Koko pitkän talven haaveilin tästä ja siltikin sitä on vielä vaikea uskoa.
Ulos lähtiessä tahtomattaankin toppautuu liikaa ja hetken päästä ottaa päähän.
En enää edes muista tuota auringon mahtia vaan itsevarmasti lähdin aamupäivällä puutarhahommiin lapion kanssa.

Ei siinä pitkään kyllä jaksanut.

Puutarhahommat vaihtuivat nopeasti pelkkään istuskeluun, tyydyin sentään kitkemään parit nokkoset pois.
Ja rohkeasti raahasin kulahtaneet terassikalusteemme ulos jotta pääsisin mukavasti haaveilemaan ja suunnittelemaan. Tiedättehän, kukka tuonne, ruukku tuohon...

Haaveilin siitä, kuinka ensi kesänä pieni taapero jo seuraisi puuhiani. Kuinka saisimme köllötellä omenapuidemme katveessa noina kauniina kesäpäivinä ja jos haluaisimme, olla tekemättä yhtään mitään.
Kesän tullen rakastun tähän omakotitaloon aina vain uudestaan ja uudestaan, vaikka talvella lumitöiden keskellä ajatus kerrostalosta houkuttelee aina suuresti.

Mutta kesä aina korvaa sen.

Sain myös iloisen ilmoituksen siitä, että äitiyspakkaukseni on saapunut lähipostiini.
Nopeaa toimintaa kerrankin, Kela

--------------------------------

Just got the news, that the summer is really coming! 

Still can't believe it, but I guess it's true.

I've been dreaming about it the whole darn winter and finally it is here!

I also got some news that my Maternity Package (provided by Kela) is in the post, just waiting for me to pick it up.

Kaipuu kauas

Oi että, eilen kävimme "pikaisesti" pyörähtämässä Helsinki-Vantaan lentokentällä hakemassa mieheni isän sekä hänen naisystävänsä, jotka palasivat lomamatkaltaan. Lento oli hieman myöhässä ja ilmeisesti muitakin ongelmia oli, joten lopulta päädyimme oleskelemaan kentällä puolitoista tuntia.

En ole käynyt lähelläkään kyseistä paikkaa sitten viime vuoden marraskuun, jolloin palasin oleiltuani Englannissa kuukauden. Täytyy myöntää, kyllä tuli palava innostus äkkilähtöön.

UK

Olimme puhuneet miehen kanssa lähtevämme tänä kesänä hieman lomailemaan Islantiin, mutta suunnitelmiimme on tullut pienoinen mutka matkaan, joten kyseinen reissu tulee siirtymään varmaankin useammalla vuodella. Kyllä rantalomakin tietysti tekisi terää, mutta molemmilla on suuri kiinnostus Islantia kohtaan jonka vuoksi se pysyy meillä ykköskohteena.

Toinen paikka jonne joskus haluaisin päästä käymään olisi ehdottomasti Puola ja Auschwitz / Birkenau.

Piti siellä englantilaisessa pubissakin käväistä.

Ja jos joku nyt löytää herneen nenästään kyseisen tuoppikuvan johdosta: niin ei, en ollut raskaana vielä tuolloin.

Mutta palataanpa vielä eiliseen. Ennen lentokentälle menoa teimme pienin koukkauksen läheisen lastentarvikeliikkeen kautta hakemassa turvakaukalon sekä tilaamamme adapterit.
Myös pientä ekstraa lähti mukaamme sitterin muodossa ja lopulta että autossa oli hieman ahdas tunnelma matkalaukkujen sekä ostoksiemme takia. Kotiin kumminkin pääsimme kohtalaisen mukavissa merkeissä.

Pingu- miehen lemppari

Talohaaveilua

Ajattelin hieman kertoa lisää talosta, jossa asumme.
Kuvia en juuri lupaa siitä syystä, että talon iän/historian huomioonottaen en itse ole saanut sanoa tämänhetkiseen sisustukseen juuri mitään, joten en halua esitellä sisustustamme edes omanani.
Miksikö? Koska inhoan sitä itsekin.

Kuten jo aiemmin olen sanonut, talo on todallakin vanha rintamamiestalo ja kuulunut mieheni perheelle pitkään. Mies itse on asunut lapsuutensa täällä ja tehnyt paluun takaisin talon jäätyä tyhjäksi muutama vuosi sitten. Sanotaanko että rakas kotimme on jymähtänyt vahvasti 70- ja/ tai 80-luvulle.

tälläistä rakkaustapettia löytyy meiltä mm. olohuoneesta parin seinän mitalla :]

Itse laskisin talon kaksikerroksiseksi, koska kellari ei ole asuttavassa kunnossa, mutta kyllä iso kellari meillä myös on. Alakerrasta löytyvät eteinen, suihku/wc sekä sauna, keittiö, olohuone sekä huone, joka meille on tällä hetkellä kysymysmerkki. Huoneesta on ilmeisesti aikoinaan ideoitu ruokailuhuonetta, mutta lopulta se on päätynyt mieheni vanhempien makuuhuoneeksi ja jatkuvan remonttimme keskellä huone täyttää lähinnä varaston virkaa. Yläkerrassa on makuuhuoneemme lisäksi vielä avonaiseksi jätetty päätyhuone, joka on  tarkoitus pyhittää tulevalle vauvallemme.

Jos rehellisiä ollaan, jokaikinen huone tässä talossa tarvitsisi jonkunlaista remontointia.
Edes uutta maalikerrossta tai jotain.
Mutta koska kroisoksia emme ole ja siltikin jotain tulisi tehdä, olemme keskittäneet toiveemme seuraaviksi:
-Vessaremontti valmiiksi ennen vauvan tuloa (pakko!)
-Keittiöremontti sopivassa ajankohdassa, mutta kumminkin lähiaikoina.

Myös saunalle olemme haaveilleet sanovamme hyvästit ja remppaavamme siitä eräänlaisen kodinhoitohuoneen. Kyseistä sähkösaunaa ei ole kukaan käyttänyt miesmuistiin ja koska tontilla on puusauna autotallin yhteydessä, en usko että tulemme tätä päätöstä katumaan.

lisää kuvotustapettia, tällä kertaa mysteerihuoneestamme.

Vuosien edetessä uskon myös seinien ja yleisen ilmeen kokevan muodonmuutoksia sekä pientä uudistusta.

Välillä tämän kaiken keskellä tulee kyllä ajateltua että haaveileeko tässä turhasta ja pitäisikö tämänhetkiseen tilanteeseen vaan tyytyä, mutta kodista pitäisi aina pitää ja tällä hetkellä minä en pidä kodistamme.
En tässä tilanteessa. Ja haluan pitää kodistamme ennen vauvan tuloa.
Älkää käsittäkö väärin, rakastan asua täällä omassa rauhassamme, mutta suoraan sanottuna haluaisin että kotimme myös näyttäisi meiltä.
     
        Että tämä olisi meidän kotimme, ei mieheni vanhempien entinen koti.


Pientä pesänrakennusviettiä näkyvillä?
Kertokaa te muut raskaana olevat tai jo lapsen saaneet, kuinka tyytymättömiä olette kotiinne olleet tässä vaiheessa vai olenko vain ainoa?

Äiti

Vasta nyt alan hitaasti sisäistämään ajatuksen siitä, että minusta todella on tulossa äiti.
Äitiydestä tulee uusi rooli monien joukkoon ja  saan samanaikaisesti olla tyttöystävä, tytär, ystävä, lähihoitaja, kummityttö.... sekä uusimpana ja ehkä voimakkaimpana äiti.

Arasti mietin sitä, minkälaista pallottelua elämä tulee olemaan ensi talvena ja siitä eteenpäin. Mistä löytyy aika parisuhteelle ja kaikille ystävyyssuhteille, joita tulisi ylläpitää samanaikaisesti pienen lapsen kanssa. Ymmärrän sen tosiasian, että elämäni tulee rajusti muuttumaan eikä elämä ole yhtä vapaata kuin ennen ja hyväksyn sen, mutta silti tunnustan odottavani tulevaisuutta sekaisin tuntein, odotuksella ja epävarmuudella.

Ensimmäinen sysäys tulevan äitiyden ajattelemiseen oli rakenneultra jossa kävin. Kätilöt viittasivat minuun jatkuvasti äitinä vaikka nimenikin oli selkeästi papereisa näkyvissä.  Ymmärrän sen olevan helpoin käytäntö sillä äitihän minusta on tulossa, mutta itselle nosti pelon takaraivoon siitä, että äitinäkö minut vain tullaan loppuelämäni näkemään. Äitiys tulee olemaan iso osa itseäni tulevaisuudessa, mutta en välttämättä halua sen määrittelevän aivan kaikkea mitä edustan ja olen.




                          
                                         

                               Haluan silti olla äiti sekä oma itseni.

       Samalla kuitenkin odotan innolla sitä, että elämäni tulee muuttumaan.

                           Vonda Shepard- I Only Wanna Be With you

Missio!

Eräs pitkäaikainen missio on täyttynyt: nimittäin halvat ja hyvät (?) vaunut! Hyvät kysymysmerkillä siksi, että testailemaan ei ole juuri pientä koeajoa tarkemmin päästy, mutta tuntuisivat ainakin meidän tarkoitukseen sopivilta.

Lähdettiin ihan sillä tosiasialla liikkeelle etten minä, pihinä ihmisenä, aio maksaa vaunuista lähemmäs tuhatta euroa, en millään. En vaikka kuinka eräitä tiettyjä merkkejä kehuttaisiin!
Omasta mielestäni koen löytäväni paremman sijoituksenkin, koska kokopäiväisesti en vaunuja tarvitse. Meidän perheessämme päivittäiset asiat hoidetaan autolla liikkuen mutta pakon sanelemana kylläkin, sillä julkinen liikenne täällä on surkeaa ja liikkuminen sen varassa lähes mahdotonta.

Tavoitteet olivat, että vaunut mahtuvat autoomme näppärästi, niihin saa adapterin turvakaukaloa varten ja ne ovat ketterät käsitellä. Mies halusi kääntyvät etupyörät, itse en niistä juuri perusta koska yleensä kyseiset pyörät ovat liian pienet omaan makuuni, mutta viimeinkin löysimme sopivan kompromissin


TADAA!

kuva: http://www.lauranlastentarvike.fi/

Kolmipyöräiset vaunut, joissa etupyörä on iso ja kääntyy! Ennen näitä emme edes harkinneet kolmipyöräisiä, mutta jotenkin nämä myivät itsensä meille (halpa hinta, kenties?)

Tuli jo hieman rajummalla otteella työnneltyä näitä kaupan parkkipaikalla, toivottavasti kukaan todistajista ei kuvitellut vaunuissa olevan lasta, sillä kyyti oli hieman kuoppaista.








 ps. haaveilua

http://www.omwall.com/wp-content/uploads/2010/09/white-black-wedding-dress.jpg