Viime vuosi

Joulun jälkeen tulee täyteen vuosi siitä, kun sain tietää olevani raskaana.
En tahtonut uskoa koko mahdollisuuteen, vaikka kuukautiset olivatkin jo viikon myöhässä ja mahdollisuus tietenkin oli olemassa.

___________

Ensimmäinen viiva.
Toinen himmeä.
TOINEN?!
Odotetaan vielä pari minuuttia.

Nautimme silloin sähkökatkosta, kuten moni viime vuoden lopulla.

Toinen tai kolmas päivä ilman sähköä,
päivä oli kuitenkin arkipäivä joulunpyhien jälkeen ja mies juurikin sähkökatkon vuoksi myös sattumalta kotona.

Oli ilta ja tein raskaustestin salaa yksikseni sillä aikaa, kun mies kellarissa lisäili puita lämmityspönttöön. Koko testinkin ostin salaa kauppareissulla läheisestä apteekista.
(bepanthen loppu...)

Paniikissa soitin ensin ystävälleni, joka alkutyrmistykseltään kuitenkin onnitteli.

Hiivin kellariin.
Ujostutti ihan hirveästi.

"Kulta,
yksi joululahja jäi vielä antamatta."

Mies epäilevänä tarttui tikkuun ja sitä katsoessaan kysyi hymyssä suin, että olenko raskaana.
Otti huikan olut tölkistään (alkujärkytykseen) ja silitti mahaani.

______

Kulunut vuosi on ollut muutosten vuosi, minulle ja meille molemmille.
Sain tietää olevani raskaana, kirosin kouluani ja lopulta valmistuin lähihoitajaksi, muutin pois Espoosta mieheni luo ja jäin ensimmäistä kertaa elämässäni tyhjänpäälle.
Työttömäksi ja vasta valmistuneeksi, joka kuitenkin oli raskaana.

Vallitsevissa olosuhteissa vietimme yhdeksän kuukauden tipattoman, me molemmat.
Mies lopulta synnytyslaitoksella lopetti tupakointinsa, minä jo aiemmin.
Kotimme on kokenut muutoksen myllerryksiä pinnasängyn ja muiden vauvatarvikkeiden myötä, sekä miehen moottoripyörät ovat jääneet vaille huomiota.
Minua taas harmittaa se, miten vähälle huomiolle ovat marsut jääneet.


Mutta suurimman muutoksen olemme kokeneet yhdessä. 


Sillä tämä vuosi
teki toisesta äidin,
toisesta isän.

Mitä se raskaus aiheuttikaan kropalle?

Teen tästä ihan vain kirjallisen postauksen,
sillä en viitsi lisäillä tänne bikinikuvia ennen ja jälkeen- meiningillä.

Paino

Olen aina ollut laiha, ihan lapsesta. Pienenä eräs läheiseni jaksoi useasti ihmetellä sitä,  
kuinka olen pelkkää luuta ja nahkaa.
Todellisuus oli kyllä hieman toinen,
olin vain hoikka,
olotila jota tämä henkilö ei ollut tainnut koskaan kokeakaan.


Ihannepainoni oli hyvin pitkään 45kg ja sen painoinkin, semmoiset ikäkaudet 15-19 vuoteen kepeästi. Viimeiset pari vuotta ennen raskautta alkoi päässä järjen ääni koputtelemaan ja sain itselleni kiloja lisää, hitaasti mutta varmasti, ja lopulta painoin sen 50kg.
Ja se kilomäärä piti raskauteen asti.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä painokseni merkittiin 52kg, raskauden lopussa luku muuttui 63kg. Todellisuudessa lihoin raskausaikana 13 kiloa, tällä hetkellä, kohta 2kk synnytyksestä on ylimääräisiä kiloja vielä 4 jäljellä.

Arvet

Olin onnekas sillä osa-alueella, etten mahaani saanut yhtään raskausarpea.
Kumma juttu, koska kyseisellä alueella se iho tuntui eniten venyvän, mutta kyllä minäkin raskausarpia osakseni silti sain.
Minun arpeni sijaitsevat vain reisissä ja rinnoissa.
Molemmissa arvet ovat vielä selkeästi nähtävissä, reisissä olevat ovat ehkä haalistuneet hivenen paremmin, koska siitä kohtaa olen uskaltanut ihoani rasvata eri tavalla, kuin rintojen kohdalla. (Imetys)
Mutta eivät rintanikaan koko lailla arpiset ole ja uskonkin vakaasti siihen, että kun kuukausia menee eteenpäin haalenevat nuo rinnoissa olevat raskausarvet varmaan paremmin piiloon kuin reisissä olevat.

Rinnat

Kuten ylläolevasta voi päätellä, ei rintojeni iho enää ole yhtä kermanvalkea kuin aikoinaan, mutta kyllä näitä tissejä on muutenkin koeteltu. Kiinteys on auttamatta kadonnut alkuperäisestä, mutta onneksi vielä ei puhuta riipputisseistä. Jos rinnat pysyvät samoissa kuoseissa, kun ne pojan imettyä kaiken maidon tuntuvat olevan, voin sanoa pysyväni joten kuten tyytyväisenä niihin.

Kun maito alunperin nousi rintoihin, olivat ne aivan valtavat. Naureskelin peilin ääressä sitä, että näempähän etukäteen tulevaisuuteen, jos joskus silikonit haluaisin hankkia.
Sitä iloa kesti itselläni hyvin vähän aikaa, sillä omalla kohdallani maidontuotanto asettui aloilleen nopeasti ja alkuperäinen kuppikokokin on ollut takaisin jo yli kuukauden päivät. Omalla kohdallani en ikinä joutunut hyppäämään kolmea kuppikokoa ylöspäin maidontuotannon vuoksi, pelkästään kaarituettomat liivit riittivät parin päivän ajan.


Kroppa (yleisesti)

Omasin joskus hyvinkin selkeän tiimalasivartalon,
mutta ainakin vielä se on malliltaan hieman kadoksissa.
En ole mitannut koskaan vyötäröäni, mutta kokeiltuani vanha ylioppilasmekkoani voin varmistaa siihen tulleen senttejä lisää. Myös rinnanympärykseni tuntuu levinneen vanhoista muodoistaan, enkä tarkoita tällä sitä, että rintani olisivat jotenkin turvonneet tai kasvaneet.
Enemmänkin tuntuu, että kylkiluiden kohalla olisi tehty lisätilaa vauvalle.

Maha

Tähän osa-alueeseen olen suurinpiirtein tyytyväinen, jos mahasta kiinni ottaa ja venyttää, ei ihoa saa vedettyä metritorkulla kauemmas kehosta. Tämän hetkisestä tilanteesta löydätkin kuvan täältä.
Kyllähän tuohon on hieman ylimääräistä jäänyt, sivuille ehkä eniten,
mutta kyllä se kunnon treenillä kuntoon hoidetaan.

Ja se alakerta sitten?
Sanotaanko niin, että kyllä se ihan toimivalta värkiltä vielä vaikuttaa.

Sairaalakassi - mitä oikeasti tarvitsin.

• Neuvolakortti
• Hammasharja ja -tahna sekä omat peseytymistarvikkeet (mm.shampoo)
• Meikkipussi  (ihan tätä omaa turhamaisuutta varten)
• Rasvoja ja rasvoja
• Hiusharja
• Lukemista
• Puhelin +laturi
• Kamera
• Imetysliivi
• Omat sukat ja sisätossut
• Liivinsuojuksia
• Itselle vaatteita, jotka eivät purista.
• Vauvalle kotiinlähtövaatteet
• ( Evääksi pientä naposteltavaa kuten suklaata tai keksejä )

Tälläisellä listalla lähdin arpomaan silloin aikoinaan sitä, mitä sairaalakassiini sisään sujauttaisin. Listä muuttui ja muuttui, mutta lopulta mukana olivat suurinpiirtein seuraavat asiat :

• Neuvolakortti, 

Tämä nyt oli aivan itsestäänselvyytenä mukana, vaikkei kyseiseen korttiin ainakaan minun kohdallani mitään raapusteltu.

• Hammasharja - sekä tahna ja peseytymistarvikkeet,

Jeps mukaan lähti, hammasharja sekä tahna olivat ylläri aivan tarpeelliset. Omat peseytymistarvikkeet, eli shampoo ja saippua, taas eivät ehkä niin. Sanoisin että makukysymys jokaisen kohdalla, hiukset pesin kyllä omalla shampoolla, mutta muuten käytin kyllä sitä mikä siellä seinässä roikkui. Ei hirveästi hotsittanut noita tikkejä huuhdella ties millaisella mandariinimömmöllä.
Fiksuna unohdin hoitoaineen kotiin. Olin muuten sen näköinenkin. Naamamömmöt olivat myöskin mukana ja niitä kanssa käytin.

• Meikkipussi

Lähti laukkuun ja tuli sitä hieman sudittua turhamaisena naamaan, varsinkin kun uskaliaana lähdin kanttiinissa käymään. Jotain luksusta sen ruman sairaalamekon kanssa. Jos  "kehtaat" mennä meikittä niin mene.

• Rasvoja

Kasvorasva sekä vartalovoiteet oli mukana, kroppaa ei lopulta pahemmin tullut rasvailtua.  Myös kipeytyneisiin nänneihin sain rasvat ihan pyytämällä/pyytämättä, joten sitäkin rasvaa roikotin turhaan mukana.

• Hiusharja

Unohdin. Ja siltä näytinkin. Oli fiksu yhdistelmä tosissaan, tuo hoitoaineen sekä hiusharjan unohdus. Voin kuvitella, että hiuksia olisin harjannut jos harja olisi mukaan lähtenyt.

•  Lukemista

Sofi Oksasen Stalinin lehmät kulki mukana ja asui kassissa. En avannut kertaakaan, ehkä syynä saamamme perhehuone ja miehen läsnäolo (mies tosin luki pari ensimmäistä sivua omasta kirjastaan) Lähinnä tuijottelimme toisiamme, vauvaa ja odottelimme ruokaa koko sairaalassaoloajan. Ja nukuimme. Jos yksin olisin ollut, ehkä olisin muutaman sivun lukenut. Omalla kohdalla tämän mukana oleminen oli siis aivan turhaa, vaikka kirjana onkin hyvä.

• Puhelin +laturi

Käyttöä oli, osastolla ei ollut muita puhelimia saatavilla kuin omat kännykät. Ja laturi, noh. Ilman sitä ei pitkälle pötkitä, ei ainakaan näiden nykyajan kosketusnäyttöpuhelimien kanssa. Terkut vaan sinne Samsungille.

• Kamera

Itsestäänselvyys, jos siis jotain haluat ikuistaa. Kyllä niitä kuvia vaalitaan vielä monta vuotta.

•  Imetysliivit

Mukaan lähti, päälleni päätyivät vasta kotiin lähdettäessä. Yksinkertaisesti ilman näitä vain oli helpompaa, varsinkin se toinen yö kun lapsi itki rinnalle puolen tunnin välein.  Enkä ruokaakaan hakiessani jaksanut moisia taistella päälleni - mieluummin heitin sen aamutakin niskaani eikä ketään kiinnostanut, hyllyivätkö rintani ilman liivejä sen alla.

• Omat sukat ja sisätossut

 Sukat olivat jalassa, kun synnärille menin ja kun kotiin lähdin. Muuten käytin osaston sukkia, vaikka ne aika monot olivatkin. Sisätossut otin lopulta mukaan ja se oli kyllä hyvä päätös sillä ne osaston vaihtoehdot olivat tosissaan aika ällöttävät. Plus, että sain kehuja Reinoistani kätilöiltä. Jos oikein kammoinen on, ehkä suihkutossut olisivat olleet vielä hyvä valinta, varsinkin jossei suihkulliseen perhehuoneeseen pääse. Kättärillä ainakin se käytävällä sijaitseva yhteissuihkun luulisi olevan jalkasienen kasvukehto.

• Liivinsuojuksia

Ei ainakaan allekirjoittaneella se maito lähtenyt suihkuamaan kuin taikaiskusta, joten nämäkin otin varmuudenvuoksi käyttöön vasta kotiin lähtiessä. Tarvetta vain ei ollut.
Ja myöskään, kun liivejä en osastolla käyttänyt niin miksi niitä olisin suojannutkaan.

•  Omat vaatteet

Osaston vaatteita käytin, se vaan meni helpommin niin vaikka ne aika rumia ovatkin. Ei tarvinnut miettiä pyykinpesua kun kotiin pääsee, eikä varmasti mikään vaate hiertänyt mistään. Itseasiassa, en tainnut nähdä yhtäkään naista meidän osastollamme joka olisi omissa vaatteissa siellä kulkenut, muuten kuin kotiin lähdettäessä. Itsekin vedin omat vaatteet niskaan vasta kotiin lähdettäessä.

• Vauvan kotiutumisvaatteet

Jos ei perhehuoneeseen jää, voi mies varmaankin nämä perästä tuoda. Ja jos perhehuoneeseen jää, niin pienenä vinkkinä: se turvakaukalo kannattaa ottaa myös mukaan. Meillä olivat siis vaatteet mukana varmuuden vuoksi, jos perhehuoneen saamme. Eri paikkakunnilla sen saamisen varmuus saattaa olla tuurista kiinni, täällä ainakin.

• Eväät

Synnytykseen ja osastolla oloon otin mukaan pillimehuja ja ne kyllä tulivat kaikki juotua. Varsinkin imettäessä tuo pillillä juominen oli pelastus - samoin synnytyksessä.  Osastolla tosin sai mehua kannutakin - mutta join mieluummin omat mehuni pois. Muita eväitä ei itselläni ollut, mies tosin asteli osastolle ruokakassin kanssa ja hyvä niin - koska koko yön ja aamun syömättömyyden jälkeen odotti häntä osastolla kasvissosekeitto. Ja voitte arvata kuinka täyteen hän siitä tuli. Mukaan raahatut lihapiirakat lämmittivät silloin, niin mieltä kuin vatsaakin.

Ja ne sairaalan siteet ja alushousut,
voin tunnustaa että itse käytin - ihan oman mielenrauhan vuoksi. Se minkä synnytyssalissa sain oli tosissaankin melkoinen vaippa, mutta itse osastolla tarjolla olleet olivat ihan mukiinmeneviä. Ja eiväthän ne verkkohousut seksikkyyden multihuipentumia olleeet, mutta ajoivat asiansa. Pysyivät paikallaan eikä kyllä ohivuotoja tullut, mutta itselläni se jälkivuoto oli kylläkin aika vähäistä.

Nämä toimivat itselläni, mutta jokainen varmasti tietää parhaiten sen, mitä itse luulisi tarvitsevansa. Tai mitä luulisi kaipaavansa.

Synnytys

Koko tarina sai alkunsa sunnuntaina 26.8 yhdentoista pintaan aamupäivällä kun heräsin. Ihmettelin pitkiä yöuniani, mutta varsinainen kysymysmerkki muodostui pääni päälle siinä vaiheessa kun alakertaan pääsin ja tajusin, että jotain märkää valui reisiä pitkin alaspäin.

Lapsivesi.

En aluksi uskonut tapahtunutta ja itseasiassa uskoin iltaan asti vain kuvittelevani, vaikka sitä lapsivettä todella tuli. Soitin synnytyssairaalaan ja sain ohjeeksi tulla käväisemään näytillä puoli yhdeksältä jos supistukset eivät ala ennen sitä.

No, eivät alkaneet ja koko päivä meni jännittäessä sekä epämukavasti vuotaessa ja lopulta lähdimme illalla näyttäytymään. Varmuuden vuoksi otin tavarani mukaan, vaikka minulle povailtiin että synnytys käynnistettäisiin vasta aamulla ja pääsisin vielä kotiin yöksi.

Sairaalassa kävi ilmi, että tulehdusarvoni olivat koholla ja minut otettiin sisään vuodeosastolle tarkkailuun, edelleen ajatuksena käynnistää synnytys vasta aamulla.  

Ennen kuin huomasinkaan, makasin sairaalavaatteissa pimeässä huoneessa ja mietin itsekseni, että mitähän tässäkin käy.

Onneksi supistukset lopulta alkoivat spontaanisti, melkeinpä tarkalleen 12h lapsiveden menosta.

Täytyy sanoa että siellä vuodeosastolla oloni oli todella kurja. Siellä minä kävelin, itku kurkussa yksinäni osaston käytäviä pitkin, hammasta purren joka supistuksella ja kaipasin kotiin käännytettyä miestäni. Se yksinään oleminen tuntui supistuksia pahemmalta.

Kahden aikoihin minulle annettiin pyynnöstäni kivunlievitystä (joku piikki pakaraan), josta ei lopulta ollut apua kuin 20min. Kolmelta valitin taas, uusi tutkimus ja olin jo 4cm auki. Siinä vaiheessa sain vihdoin soittaa miehen paikalle, kerätä kimpsuni ja kampsuni ja suunnata synnytysosastolle.

Synnytysosastolla minuun pumpattiin antibiootteja sekä sain kiireellisen epiduraalin ja mies ehti paikalle juuri siksi. Epiduraalin laitto ei ollut helppoa ja selkääni tunnuttiin tökkivän ikuisuus ja reikiä löytyy näin jälkeen päin katsottuna kolme. Mieskin meinasi jo siinä vaiheessa menettää hermonsa, kun anestesialääkäri kuiski hoono soomia selkäni takana esittäen samalla kysymyksiä, joita itse en edes kuullut.

Synnytystäni hoitivat aluksi vanhempi kätilö opiskelijan kanssa, jotka mm. onnistuivat kehumaan hyviä suoniani mutta tökkäsivät tippaneulan aluksi ilmeisesti jänteeseeni. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että vuoro ehti vaihtua ennen itse synnytystä ja sain siihen tuekseni mitä ihanimman kätilön.

Olin suunnitellut kokeilevani vehnätyynyä, ammetta ja ilokaasua kivunlievityksenä synnytykseni alussa, mutta kärvisteltyäni tarpeeksi pitkään vuodeosastolla menetin mahdollisuuteni niihin. Näin jälkeenpäin hieman harmittaa, mutta lopulta olen vain kiitollinen siitä että joku kivunlievitys auttoi lopulta, olkoon se sittenkin epiduraali.

Seitsemältä supistustuntemukset palasivat ja toivat mukanaan jatkuvan paineen tunteen ja sain lisää puudutetta. Vartti siitä tajusin jonkun olevan vialla, kun kätilö pyysi minua kääntyilemään kyljeltä toiselle. Vauvan sydänäänet heikkenivät supistusten tahdissa. Sain käteeni happimaskin, jota hengitellä ja sydänäänet korjaantuivat hetkellisesti, mutta hidastuivat taas synnytyksen edistyessä. Siinä vaiheessa mainittiin sana toimenpidesynnytys.

Ponnistamaan sain ryhtyä hieman yhdeksän jälkeen aamulla ja vartin ponnisteltuani, paikalle saapui synnytyslääkäri arvioimaan vauvan sydänäänimuutoksia. Myös omat supistukseni heikkenivät oksitosiinista huolimatta, enkä enää osannut arvioida yhtään missä vaiheessa ponnistaa. Olin myös todella väsynyt. Muistan vain rukoilleeni, että joku ottaisi vauvan jo ulos. Synnytyslääkäri tutki minua hetken, totesi häntäluuni olevan koukkumainen ja tiellä. Lopulta 09:58 lääkäri teki päätöksen imukupin käytöstä ja huoneeseen ilmestyi jostain toinenkin kätilö, joka asettui painamaan vatsani päältä lasta ulos, minun ponnistaessani ja lääkärin vetäessä kupilla.

Melkein vuorokausi lapsivedenmenosta, puolen tunnin turhauttavien ponnistelujen, kuuden vedon ja kolmesti irronneen kupin jälkeen, 27.08.2012 klo. 10:09 sylissäni lepäsi 9 pisteen pieni poikani ja en voi olla kuin kiitollinen siitä, että hänet syliini sain.

rv 39+3

Nyt eletään jännän äärellä.
Lapsivettä ilmeisesti lorahteli aamulla ja nyt pitkin päivää, vielä ei supistele. :)
Illalla viimeistään kättärille näyttäytymään ja katsotaan miten siitä sitten eteenpäin.

Jännittää jo kovasti ja miehen ilme oli mittaamaton, kun lapsivesi epäilyistäni hänelle ilmoitin.

rv 38+6 ja neuvola

Ei ne selkäsäryt mitään tehneet, samanlaisina pysyivät. Tänään sitten neuvolassa otin ne puheeksi ja kysyin, että kuinka pitkään niitä pitää sietää ennen kuin voin lähteä kerjäämään oksitoonitippaa synnytyssairaalaan. Ja tosissaan, kun en osaa sanoa ovatko ne supistuksia, ihan tavallista selkäkipua vai yhdistelmä molemmista. Terkkari itse epäili, että olisivat yhdistelmä ja ehdotti, että jos samanlaisena olo pysyy soittelisin huomenaamulla hänelle, niin pääsisin neuvolalääkärin paikkeille joka tarkistaisi tilanteen kohdunsuulla.

Nyt on kuitenkin ollut sen verran hyvä vointi, etten usko joutuvani soittelemaan minnekään.

Uutena tuttavuutena on tullut pahoinvointi, jota on nyt esiintynyt pari päivää. Itsehän en raskauden alussa kärsinyt minkäänlaisesta pahoinvoinnista, joten tämä todellakin on aivan uusi tuttavuus. Terkkarikin vaan totesi, että nämä olotilan muutokset voisivat oireilla lähestyvästä synnytyksestä, mutta naureskeli ettei varmuudella mitään sano, jos kahden viikonkin päästä vielä näissä merkeissä toisiamme näemme.  Hyvä niin, hieman ottaisi päähän. :D

rv: 38+6
rr: 120/74
paino: 62.9
kohdunpohj. korkeus: 34
lapsivesi: n
tarjonta: rt
sydämensyke: 148
liikkeet: ++
turvotus: ei
pissa: puhdas

Sain uuden ajan jo ensi viikon maanantaille, sen vuoksi jos oloni tästä vielä muuttuu. Salaa toivon, että synnytys käynnistyisi jo ennen sitä, mutta hieman epäilen.
Eiköhän tässä vielä parit neuvolat tule nähtyä :)

Mies taisi hieman pelästyä terkkarin synnytyspuheista, koska oli käynnin jälkeen niin suloisen huolehtivainen ja kielsi menemästä ruokaostoksille ja käski soittamaan heti, jos jotain tapahtuu.
Nyt se raukka aivan varmasti luulee, että poksahdan samantien.

rv 38+4

Ai mitkä fiilikset?

Tämmöset, mutta siltikään mitään ei tapahdu.
Hhhuoh.


En osaa sanoa, onko nää mun selkävihlasut olevinaan supistuksia vai mitä, mut toivoisin todellakin et joko

a) ne katois kokonaan
 
tai

b) jos ne on supistuksia, nii voimistuis sitten.


Tack och adjöö.

rv 38+2

Olen tässä ruvennut jo pikkuhiljaa pohtimaan tulevia ristiäisiä, ihan vain siitä syystä että olemme mitä ilmeisemmin mieheni kanssa hyvin erimieltä siitä, millaiset ristiäiset haluaisimme.
 
Omana toiveenani olisivat pienet ja meillä kotona vietetyt ristiäiset,
mies taas haluaisi kutsua perhepiirin lisäksi enemmän ystäviään ja varata tilat seurakuntatalosta.

Jos vauva olisi syntynyt alkukesästä ja ristiäispäivä olisi ollut aurinkoinen, olisimme saaneet hyvän kompromissin aikaiseksi: kotona ja puoliksi ulkona vietetyt, jolloin meillä tilakin triplautuisi, joten myös vieraita voisi olla enemmän.

Myös juhlapäivän tarjonta aiheuttaa jo päänvaivaa, sillä eräs tulevista kummeista on kasvissyöjä, joten hänen ruokailunsa pitää miettiä tarkemmin. Helppoa sinänsä, että kyseessä on niinkin yksinkertainen tapaus kuin pelkkä kasvissyöjä, sillä pahimmassa tapauksessa vastassa voisi olla armeijallinen eri ruoka-aineallergioita omaavia juhlavieraita, joille jokaiselle saisi laatia etukäteen oman buffetin.

Toinen huomioitava asia on tietysti se, että kun ristiäisten aika koittaa, jaksaisimmeko oikeasti puunata siinä tilanteessa koko kotimme niin edustavaan kuntoon, että täällä edes kehtaisi juhlia järjestää.

Yhdessä asiassa olen sentään edistynyt: googlettelin jo tänään hieman sopivaa kastemekkoa ja yhteen rakastuin silmittömästi; hinta tosin voisi olla alhaisempikin.

Kyseinen mekko löytyy selja.fi:stä, josta kuvakin on lainattu ja luomus kantaa nimeä Vilja kastemekko.

rv. 38+0

Viimeinkin, ollaan tuolla maagisella viikolla.

Mutta tuon uuden viikon myötä iski tälle odottajalle myös uusi ja mielenkiintoinen kammo joka sai alkunsa tänä aamuna.

Ajelin tuossa 12km matkan kotikuntamme keskustaan käydäkseni kaupassa ja samalla se välähti päähäni: mitä jos synnytykseni alkaisi autonratissa. Näin jo kauhuskenaarion mielessäni: siinä minä, ilman huolen häivää pösöttelisin autollani menemään, kunnes yhtäkkiä koko auto lainehtisi lapsivedestä (ja kyllä, kauhuskenaariossani lapsivettä pursuaa minusta vähintään sen kymmenen ämpärillisen verran...)
Ja jos nyt tosielämään palataan, niin oikeana autoihmisenä tietenkin ensimmäinen asia mikä mieleeni juolahti oli, ettei autonpenkki toivottavasti menisi aivan piloille...

Onko kukaan autoileva odottaja miettinyt tuota samaa?
Jos tajunnanräjäyttävät supistukset alkaisivatkin moottoritiellä, niin mikä neuvoksi?
Ja oikeasti, millä sieltä kotiinkaan ajaisit.

Tämä nyt on vain omaa hermoiluani, mutta toisaalta tuo kauhuskenaarioni lapsivettä pursuavasta autosta on niin huvittava, että itsekin osaan nauraa sille.

Toinen, mihin haluaisin kommentteja on aivan käytännön kysymys teille, jotka olette synnyttäneet Kätilöopistolla ja tulleet sinne autolla. Kuten olen ymmärtänyt ja itsekin todennut, parkkipaikat Kättärillä ovat kivenalla ja nekin, joita löytyy taitavat olla melkeinpä sen max. 2/4h pysäköintiajan puitteissa. Onko siellä lähistöllä missään hyvää parkkipaikkaa, jonne jättää auto synnytyksen ajaksi? Ilmeisesti kadunvieressä on tuo pysäköinti hieman vapaampaa?
Vai oikeastiko siellä miehet juoksevat sitä parkkikiekkoa kääntelemässä?

Me emme ole ilmeisesti ottamassa perhehuonetta, joten pidemmälle ajalle ei parkkipaikkaongelmaa ole, kuin juuri siihen saumaan, jonka synnytys/alkuhuuma kestää.

Tietysti vaihtoehtona olisi, että joku meidät sinne kuskaisi, mutta ainoa mahdollisuus taitaisi tällä hetkellä olla mieheni äiti, enkä todellakaan halua häntä hössöttämään lähellenikään silloin, kun h-hetki on kyseessä.

Vai lätkäisemmekö tylysti autoon lapun: Synnyttämässä, anna sakko niin revin sen? :D

rv 37+6. Perhevalmennus part 2 sekä neuvola.

Selässä kyllä tuntuu, että on tullut istuttua. Eilinen perhevalmennus vielä venähti pidemmäksi kuin piti, joten voin sanoa että se viimeinen puolituntinen istumista oli aivan kidutusta.
Mutta nyt on ne istumiset istuttu, eikä hetkeen tarvitse uusiksi käydä.

Itse en vieläkään tykännyt aiheista tai koin ne lähinnä hieman myöhään tuleviksi - itselleni siis. Miehelle taas oli hyvinkin hyödyllinen tietoisku luvassa kun aiheena oli pelkkä synnytys. Lopuksi oli vain hieman puhetta ehkäisystä synnytyksen jälkeen, mutta muuten koko n.3h oli pelkkää synnytystä - kivunlievitystä, supistuksia sekä kuvia mahdollisesti synnytyksessä käytettävistä välineistä. 

lainattu täältä

Perhevalmennuksen jälkeen kaasutimme kotiin vielä kaupan kautta, jotta tämä hehkuva olento valas pääsisi tuttuun tapaan löhöämään sohvalle ja hakemaan helpotusta jumittuneeseen selkäänsä.

Onnistuimme vielä kehittämään keskenämme aivan naurettavan riidan illan päätteeksi, mutta onneksi sekin oli nopeasti unohdettu. Olen huomannut ainakin itsessäni sen, että tuo mies saa olla hirveän varovainen sanoissaan nykyään, sillä suutahdan joskus todella nopeasti, usein aivan syyttä ja mitä pienimmistäkin asioista. Rupean vaan olemaan jo niin kyllästynyt tähän olooni ja haluaisin aivan hirveästi tuon keskivartaloni taas omakseni ja palautua entisiin mittoihini, sillä oloni on kaikkea muuta kuin hehkeä. Itseasiassa olen tuntenut oloni suoraan sanottuna rumaksi tai kauniimmin sanottuna mahdollisimman epäviehättäväksi jo pidemmän aikaa. Eikä asiaa auta se, että selkään jomottelee jatkuvasti, käveleminen on välillä mitä on ja nivusissa vihloo aina kun ylös tulisi nousta.

Ja jos siinä vaiheessa mies edes sormellaan hipaisee minua väärällä tavalla, räjähdän.

Mutta tänään oli vuorossa taas neuvolakäynti, jonne suunnistin jo aamusta. Raskauteni tuntuu olevan niin täydellisen tasapaksua, etten sen suurempia numeroita viitsi laitella. Hemoglobiini tosin oli noussut, mikä on vain ihan hyvää. Painoakin on nyt 62 kg, joten lihottuhan tässä on, suurinpiirtein sellaiset 10kg. Terkkari myös totesi pään kiinnittyneen ja hänen mielestään olisin fyysisessä mielessä aivan valmis synnyttämään, naureskellen totesin toivovani, että joku kertoisi saman tuolle nyytillekin.

rv 37+4. Perhevalmennus part.1

Tänään oli luvassa se, mitä tämä mamma on kaikista vähiten odottanut: perhevalmennuksen ensimmäinen päivä.

Truth to be told, en vieläkään ymmärrä mitä itse siellä tein, mutta tuolle miekkoselle se oli hyvä tietoisku, koska hän ei ole niin paljoa kerennyt asioihin perehtyä remontoinniltaan.
Itse koin koko kaksi ja puolituntisen pelkkänä kertauksena, tai no syvällisempänä kertauksena.
Puhuttiin loppuraskauden muutoksista - mitä edessä on, vaikkakin melkein suurinosa osallistujista oli jo viikoilla 30+. Myös raskausmyrktyksestä ja psyykkisistä muutoksista oli puhetta, psyykkeeseen palattiin myöhemmin aivan omassa osiossaan, jossa terveydenhoitaja puhui synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Myös seurakunta esitteli omaa toimintaansa ja mukaisasti juuri lokakuussa on täälläpäin alkamassa kuuden kerran kerho äideille, jotka ovat saaneet ensimmäisen lapsensa. Kuulosti kyllä mielenkiintoiselta ja nyt pitäisi vain löytää sitten lokakuussa se rohkeus lähteä katsastamaankin meininkiä siellä.

Ennen perhevalmennusta tein kuitenkin itse hauskan kiekkauksen, nimittäin lähellä sijaitsevaan pieneen ostoskeskukseen ja ostin ne, mitä minun on jo pitkään ollut tarkoitus ostaa.
1. Imetysliivit
2. Kirja vauvasta - juuri sellainen, jonne äidit kirjoittelevat sydänverellään synnytyskertomukset ja ensimmäiset maitohampaat. 

Olin iskenyt silmäni juuri tähän kirjaan eikä mikään muu kelvannut. Miksikö?
Koska tässä on huumoria mukana, eikä pelkästään sitä ainaista "ensimmäinen kiehkura" tai "ensimmäinen ripuli"

rv 37+1, neuvola sekä kotikäynti.

Täällä taas,
täytyy kyllä tunnustaa että kotiin palasin jo maanantaina, mutta siitä lähtien on ollut pientä pyöritystä suuntaan jos toiseenkin, jonka vuoksi kirjoittelemaan rauhoituin vasta nyt.

Lyhyesti muisteltuna: mitäkö olen puuhaillut tämän pienen evakkoni aikana? Nauttinut äitini ruokapöydän antimista, lepäillyt, riemuinnut kissojen seurasta ja shoppaillut. Välissä käväisin pienen visiitin kotonakin, sillä lauantaina odottivat eräät 50-vuotisjuhlat, jonka jälkeen mies kyyditsi minut takaisin äitini hoteisiin. Myös omat syntymäpäiväni juhlin, tosin hyvin pienesti, koska moneen vuoteen en ole kyseisiä merkkipäiviä viitsinyt omalla kohdallani muistella.
Tähän ei liity nyt mikään omakohtainen ikääntymisangsti, vaan yksinkertaisesti se että en vain tykkää kyseisestä touhusta.

happy b-day to meee

Keskiviikkona meitä kutsui taas kerran neuvola, mutta mitään mullistuksia en siellä kokenut.
Mukavaa oli nähdä taas oma tuttu terveydenhoitaja pitkästä aikaa, eikä vaihtuvia sijaisia.

Viikot 36+6
Paino 62
RR 122/72
Kohdunpohj. korkeus 32 cm
Tarjonta: RT
Syke: 150
Liikkeet: ++

Vakkari terkkarikin toitotti pään sijaitsevan jo sen verran napakasti tuolla alhaalla, ettei usko vauvan enää kääntyilevän mihinkään suuntaan, jossei hirveästi urheile.  Puhetta oli ensi viikolla edessä olevasta perhevalmennuksesta, jonne menemme hieman viime tipalla, koska keväällä järjestetty perhevalmennus oli niin täynnä. Varovasti tiedustelin uteliaisuuttani sitä, että kuinka pitkällä muut siihen osallistuvat ovat, olenko siis ainoa valtava valas ja muilla ei ole mahaa nimeksikään. Ilmeisesti pisimmällä olen ja muut sijoittuvat viikoille 25-32, että kuulemma mahaa jo hieman löytyy.

Naureskelin myös, että taidan olla varoittava esimerkki muille, kun "loppuraskauden muutoksista" puhutaan. Muutenkin, hieman ärsyttää koko juttuun osallistuminen, koska täällä se on kaksipäiväinen ja kestoltaan 2 ja ½ tuntia per pvä. Ja ensimmäisen päivän asiat olen jo suurinpiirtein liidellyt ohi omilla viikoillani.

Torstaina saimme mielenkiintoisen vieraan, sillä tulevan lastenneuvolamme terveydenhoitaja jalkautui ja tuli tapaamaan meitä kotiin, kantaen mukanaan kasan näytteitä sekä flaijereita. Mies siinä sitten ihmeissään hypisteli ja tuijotteli rintakumeja sekä maidonkerääjiä ja tiesin raukan olevan aivan ulkona kaikesta.

Juttelimme keittönpöydän ääressä semmoiset puolisentoista tuntia niitä näitä, terkkari halusi tietää hieman taustoistamme ja lähtökohdistamme tähän uuteen lukuun elämässämme. Keskustelimme myös imetyksestä ja siihen liittyvistä mahdollisista ongelmista, joita saattaisin kohdata tulevaisuudessa. Hän myös halusi tietää, millaisia mahdollisia ennakkoluuloja minulla oli imetykseen ja että mitä mieltä edes olisin koko asiasta.  Myös synnytyksestä oli puhetta, lähinnä omasta kipukynnyksestäni ja saatavilla olevista kivunlievennyksistä, joihin kaikkiin tokaisin suhtautuvani hyvinkin avoimesti (kaikkitännenytheti).

Ja mitäpä aion tämän päivän puuhailla? Uppoutua taas ihanan Ikean kasattavien huonekalujen maailmaan lipaston muodossa ja koettaa olla menettämättä hermojani.

Ps. Maha-välilehdessä löytyy taas uusi kuva.

rv 35+5, neuvola ja vaatteita

Aamu alkoi aikaisin neuvolakäynnin merkeissä, jossa taas mittailtiin kaikki samat kuin ennenkin.
Kohdunpohjankorkeus on 32cm
Pissa puhdas
Verenpaine pysynyt samoilla linjoilla, 116/72
Lapsivettä on normaalisti ja vauva on raivotarjonnassa. Lääkäri mainitsi päänkin jo kiinnittyneen, eli enää tuskin kääntyillään.

Ei se sunnuntainen supistusaalto ollut paljoakaan tilannetta muuttunut, kivuliaan sörkkimisen jälkeen lääkäri totesi kohdunsuun olevan kiinni ja pituuden lyhentyneen hurjat 0,5cm.
Eli ei ilmeisesti ihan heti täällä poksahdeta, jollei joku pääse yllättämään.

Kiinnitin tällä kertaa myös huomiota neuvolalääkärin monotoniseen, melkein kuin nauhalta tulevaan puheeseen. Hän ehti juuri koskea vatsaani, kun suusta jo tuttuun tapaan tuntui pulpahtavan "lapsivettä on normaalisti....ja normaalilta käteen tuntuuu....normaalipainoinen tuntuisi olevan...normaali sitä ja normaali tätä"  Kaikki oli niin normaalia, että melkein rupesi oksettamaan.
Itseä myös huvitutti se, miten vauvaa on tähän asti luonnehdittu aina siroksi ja pieneksi ja nyt ollaankin jo normaalissa, on tainnut toinen ruveta santsaamaan ja kunnolla ruokaansa.

Iltapäivä neuvolan jälkeen on vierähtänyt pyykkipäivän parissa, sillä pesukoneemme on ollut poissa käytöstä hetken aikaa, joten pyykkiä on taas kertynyt. Samalla pesin myös vauvanvaatteita, joista ajattelin nyt räjäyttää teille kuvapläjäyksen osiossa:
 
Uusimpia hankintoja/lahjaksi saatuja:

Alelöytö, Lindex 56cm

  Alelöytyö, Lindex 56cm (mahdollisesti vauvamme "kotiintulo" body)

Lahjaksi saatu, alkuperä tuntematon, 74cm

Lahja myös, 68cm

 Tulevan isin lemppari, lahja myöskin ja 68cm

 Lindexin alesta, 62cm (mahdollinen päällysvaate vauvalle, kun kotiin päästään)

Tämä body sekä potkuhousut alempana myöskin sukulaisilta lahjoina saatuja, koko 62cm

Hehee, nämä myöskin saatu, ja varmasti tulevat pojan päällä näkymään sillä tämä mamma ei karsasta ns. "tyttöväriä" 68cm

Nämä kaksi haalaria löysin itse paikalliselta kirpputorilta ja lunastin ne itselleni vaivaisella 10 eurolla. Ylempi kokoa 62/68 ja alempi 62, mutta on kyllä reeeeeeiluhko. Itseasiassa ylempää isompi.

Ja lopuksi mummoltani saadut töppöset sekä sukat.

Näihin junasukkien alkuperään liittyy hellyyttävä tarina. Kaikille kiinnostuneille vinkiksi, itse tarinan sekä ohjeet neulomiseen löydät täältä.

Tämän kirjoituksen jälkeen saatan hiljentyä hetkeksi, sillä joudun evakkoon muutamaksi päiväksi kylpyhuoneremontin alta. Mies uhkasi repiä wc-pöntön pariksi päiväksi pois, jotta pääsisi laatoittamaan lattiaa ja tämän hetkisen sekundarakkoni kanssa en varmasti juokse jatkuvasti naapuriin pissalle.

Päätin näin ollen siirtyä Helsinkiin äitini hoteisiin viimeistään torstaina, joten jos en ennen sitä kirjoita mitään, saattaa seuraava postaus ilmestyä vasta viikon kuluttua :)

Heips.

rv 35+4

Eilen olin aivan varma siitä, että nyt jotain tapahtuu.

Varmuudella olen aiemmin kokonut yhden kivuliaan supistuksen ja siitä ei ole erehdystäkään, se nimittäin tuntui. Mutta eilinen päivä oli siitä mielenkiintoinen, etten voinut olla varma siitä mitä minulle oikein tapahtuu. Harjoitussupistuksia tuli ainakin jatkuvasti ja mielenkiintoiseksi olon teki se, että selkään jomotti, mutta varmuudella en osannut sanoa tapahtuiko se näiden ns. harjoitussupistusten kanssa samanaikaisesti vai jomottiko selkää vain koko ajan. Myös alavatsaa kipristeli aina silloin tällöin ja vaikka kuinka lepäilin, aina ylösnoustessani sama jatkui.

Päätin odottaa iltaan ja katsella mitä tapahtuu, mutta illallapa olo yhtäkkiä helpottui.
Tiedä pitäisikö tuo kaikki laittaa eilisen sietämättömän kuumuuden piikkiin, mutta toisaalta en tehnyt oloni vuoksi juuri mitään rasittavaa.

Huomenna kuitenkin on edessä neuvola sekä lääkärikäynti, joten viimeistään lääkärikäynnillä saan tietää onko tuolla alakerrassa tapahtunut jotain edistystä eilisen jäljiltä.

Sain vihdoinkin viime viikolla pinnasängyn lakkauksen valmiiksi ja lopputuloksesta tuli yllättävän hyvä ja paljon parempi kuin alkuperäinen.

Koska ammattilainen en ole, on valumajälkiä sekä sävyeroja aivan selkeäst havaittavissa, mutta itse olen huipputyytyväinen. Ja täytyy sanoa, noita pinnoja lakatessa meinasi hermo katketa useampaan otteeseen.

Ja lakkanahan toimi Kiva-kalustelakka, puolihimmeänä ja sävytteenä 3444 Mustamarja. Itse vetelin tuohon rankalla kädellä kolme kerrosta, koska halusin lopputuloksesta tumman. Ensimmäinen kerros, jota vedellä ohennettiin jäi kyllä ihanan antiikkisen sävyiseksi, mutta kun puu imi väriä eri kohdista eri tavalla, oli kerros myös kirjava. Muuten olisin saattanut tyytyä pelkkään yhteenkin kerrokseen.

Mutta huomenna lisää neuvolakäynnin merkeissä.

rv 35+0 ja shoppailua

Kaikki kuvat täältä:

Huomasimme tuossa pari päivää sitten käydessämme läpi tulevia vaatteita vauvalle, että jossain vaiheessa on joku oikosulku meille tullut eikä pienempiä kokoja, kuten 56cm, tahdo löytyä.

No tästä innostuneena ja hyvän tekosyyn varjolla annoin itselleni luvan sujahtaa nettishoppailun ihmeelliseen maailmaan ja lopulta lähtikin tälläinen tilaus Lindexille.

Body, 56cm

Body, 56 cm

Pöksyt, 62cm

Veluurit, 62cm

Veluurit, 56cm

Ja pöksyt, 62 cm

















Ja tunnustan, tilasin itselleni myös paidan:






















Jälkeenpäin hieman harmitti kun yksi body jonka olisin vielä halunnut, ei ollutkaan saatavilla, mutta kaksi tuntia siitä kun tilauksen maksoin tuli sähköpostiin ilmoitus että tuote on nyt saapunut nettikauppaan.


Ja ps. tähän ihastuin ja nyt yritän kovasti itselleni järkeillä, kuinka järjetön ostos tuo vauvalle olisi.

Ja ainiin, tänään alkoi virallisesti äippäloma!

rv 34+4

Viikonloppukuulumisia.

Perjantaina edessä oli taas kerran neuvola, jossa sain kuulla mm. vauvan pään sijaitsevan jo todella alhaalla.
Great, en viitsinyt kysäistä samalla että ihan niinkö alhaalla, että kohta haluttaisiin jo ulos.
 Kohdunpohjan korkeus oli juuri sopivat 31 cm, joten ylimääräisiä ultria ei tarvittu.
Paino oli hieman pudonnut, mutta onhan tässä vielä aikaa keräillä sitä takaisin.

Neuvolasta ajelin suoraan äidilleni, josta jatkoimme äitini autolla kohti moottoritietä, Padasjokea ja hautajaisia. Viimeiseksi mainitusta poiketen, oli viikonloppu muuten mukava sekä rentouttava ja parhainta antia oli tietenkin pääsy pitkästä aikaa äidin ruokapöytään.
Sain lomailla ruoanlaitosta kokonaiset kolme päivää.

Poissaollessani oli mieheni käyttänyt toisen marsumme eläinlääkärissä uudestaan ja tällä kertaa diagnoosiksi tulikin virtsarakontulehdus, johon määrättiin antibiootteja. Juuri perjantaiaamuna huomasin marsun valittavan myös pissatessaan, joten eläinlääkärillä tarkastettiin virtsa melkein ensimmäisenä ja vertahan siitä löytyi. Myös röntgen otettiin varmuuden vuoksi, mutta mitään kummoisempaa ei siinä näkynyt.

Eläinlääkärikäynnin kustannus: n.100€, johon sisältyivät kaikki niin röntgenistä antibiootteihinkin.
Aikaisemmasta käynnistä eri eläinlääkärillä sain pulittaa jo melkein kuusikymppiä, johon sisältyi marsun kääntelyä sekä ne kaksi surullisenkuuluista kipupiikkiä niskaan.

Mies kehui eläinlääkäriä ja ammattitaitoa tuntui löytyvän, joten en voi kun vain suositella Espoon seudulta löytyvää Eläinlääkäriasema Arkkia omien kokemustemme pohjalta.

Nyt tsemppaillaan, jotta marsuvanhuksemme tästä vielä tervehtyisi takaisin omaksi itsekseen.

Tällä epäilevällä katsellaan marsu tuijottaa meitä joka kerta, kun antibioottiruiskun kanssa lähestymme. Ei ole tainnut vielä toinen tottua litkun makuun.

Sunnuntai vierähti taas autossa istuessa, kun matkasimme takaisin etelään ja tiputimme yhden tädeistäni omaan kotiinsa matkan varrella. Kuumassa autossa istuminen tuntui ja kotiin päästyäni oli olo kaikkea muuta, kuin mukava. Minua oksetti, pyörrytti ja pumppu hakkasi kuumuudesta, mutta onneksi olo meni ohitse kun sohvalla lepäilin loppuillan.

Nyt on mökkeilyt sitten koettu tältä kesältä tai ainakin pitkät automatkat kuumalla kelillä, sillä siihen rääkkiin en enää suostu.

Yhteenvetona viikonloppu sujui sukuloinnin ja saunomisen parissa, eli harjoitimme juuri perusmeininkiä suomalaisessa mökkeilyssä, meillä tosin alkoholi loisti poissaolollaan, mutta korvasimme sen syömällä mansikoita ruhtinaalliset määrät.

Sairaalakassin sisältö?

Vasta näillä loppumetreillä olen alkanut ajattelemaan sitä, mitä lopulta edes ottaisin mukaani synnytykseen ja sairaalaan.

Tänään yllätin itseni googlettamassa eri vaihtoehtoja sairaalakassin sisällöksi ja etsimässä vinkkejä siihen, mitä oikeasti tulisin tarvitsemaan.

Turhaa stressiä en asiasta viitsi ottaa, sillä luotan siihen että tuo miekkonen kaiken unohtuneen on valmis perästä kiikuttelemaan.

Viitteinä käytin kaksplus.fi:n sekä vau.fi:n keräämiä listoja ja päädyin seuraavanlaiseen itse.

• Neuvolakortti
• Hammasharja ja -tahna sekä omat peseytymistarvikkeet (mm.shampoo)
• Meikkipussi  (ihan tätä omaa turhamaisuutta varten)
• Rasvoja ja rasvoja
• Hiusharja
• Lukemista
• Puhelin +laturi
• Kamera
• Imetysliivit (hahhaaa, vieläkin ostamatta...)
• Omat sukat ja sisätossut
• Liivinsuojuksia
• Itselle vaatteita, jotka eivät purista.
• Vauvalle kotiinlähtövaatteet
• ( Evääksi pientä naposteltavaa kuten suklaata tai keksejä )

Tuo viimeinen kohta, eväät pisti silmään noista viitelistoista. Haetaanko tässä evästä nyt synnytykseen vai synnytyksen jälkeen, koska olen ymmärtänyt ruoka- ja juomakiellon pamahtavan helposti päälle synnytyksen edetessä.

Sisätossuista en ole vielä ihan varma, kuulostaisivat kyllä kivalta, mutta lopulta ne päätyisivät varmaankin roskikseen ennen kotiinlähtöä. (Voi kyllä olla, että tähänkin mielipiteeseen tulee muutos siinä vaiheessa, kun sairaalantossuja eteen kiikutetaan.)

Mitenkäs muuten tuo sairaalan alushousut ja siteet yhdistelmä?
Harvinaisen mukava vaiko epämukava?

rv 33+4

Lupasin paljastaa jotain joku aika sitten, liittyen tuohon kyselyynkin joka pyöri hetken aikaa sivupalkissa.

 

 

Arvaatteko jo?

Eli poikaa tänne lupailtiin rakenneultran perusteella jo huhtikuussa, 4D-ultraan emme lähteneet asiaa tarkastuttamaan sillä en koe sitä välttämättömänä.

Tuostahan anoppi innostui ja vauvalle kertyneet vaatteetkin sen kertovat jo, eilen viimeiseksi naureskelin itse miehelle että jos yllätystyttö tuleekin, tulee hän olemaan poikatyttö jo pienestä pitäen.

Minulle itselleni ei sukupuolella ole niin väliä, kunhan kaikki vaan menisi hyvin.
Haaveissa kuitenkin olisi yksi kumpaakin.

rv 32+5 ja neuvola

Tuli taas nukuttua huonosti, mutta ei auttanut ja neuvolaan oli silti mentävä. Oma neuvolatätini on tällä hetkellä lomalla ja en tiedä, koska hänen luokseen pääsen seuraavan kerran.
Onneksi vastassa oli kuitenkin todella mukaisa sijainen, jonka kanssa tuli höpöteltyä enemmänkin.

eli suluissa taas edelliset

Rv          32+5             (30+4)     
Paino      61                 (60,1) 
RR:        126/77           (125/68)
B-hb       124                (ei mit, aiemmin 124)    
Kohd.pohj. korkeus   28          (27)
Sydämensyke          150          (134)  
Liikkeet                    ++           (++)   
Tarjonta                    RT

Virtsa puhdas kuten tähänkin asti. Muutoksena se, että ilmeisesti tämä nyytti on nyt kääntyillyt itsensä raivotarjontaan (ainakin hetkeksi). Terveydenhoitaja kyseli myös viimeksi mainitsemistani supistuksista ja niiden vuoksi tunnusteli erityisen tarkasti vauvan paikkaa, toivoen ehkä ettei tämä olisi vielä kiinnittynyt. Saisi kuulemma "muhia vielä hetken aikaa paikoillaan" :D

Kohdunpohjan korkeudesta oli kanssa puhetta, koska muutosta ei ole tapahtunut kuin tuo sentti, jonka vuoksi hieman notkahdettiin käyrillä. Sain siksi uuden ajan jo 10pv:n päähän ja jos alaspäin mennään taas on seuraava etappi ylimääräinen ultra.
Itse uskoisin tuon notkahduksen kuitenkin johtuvan vain siitä, että mittaaja on eri. Sama homma kävi silloin, kun neuvolakäyntien välissä mittaajana toimi oman terkkarin sijaan lääkäri. Hänen mittaustensa mukaan menisin ylintä käyrää myöten ja taas oma terkkarini saa aina sen pisteen hieman alle keskikäyrän.
Katsellaan nyt sitten miten käy, sillä sen tiedän että seuraava mittaaja on taas aivan uusi henkilö.
Eli kontrolliin saatan joutua, vaikkei mitään "vikaa" olisikaan.

En myöskään viitsinyt kysäistä voisiko syynä olla se, että nyytti on vaan valahtanut alaspäin ja mahakin rupeaa laskeutumaan samalla.

Mene ja tiedä.

Kotiin päästyäni sain ideaksi hieman piristää sekä yllättää tuon ukkoni ja leipoa jälkiruuaksi juustokakkua, katsotaan nyt millainen lopputuloksesta tulee... :D
Aiemmin olen rajoittanut repertuaarini pelkästään Baileys-juustokakkuun ja tällä kertaa tehtailin Mansikkaisen Daim-juustokakun Hellapoliisi-sivuston ohjeiden mukaan. Täytyy kyllä tunnustaa, että omasta koristelustani ei tule kyllä yhtä kaunista lopputulosta.

Löytyykö ruudun takaa innokkaita leipureita?
Mikä on aivan must kesäkakku?
Reseptit jakoon!

ps. Kuvan lisäyskin taisi onnistua. :]

My worst fear

Tänään jouduin lähelle pahinta pelkoani,
hammaslääkäriä.

Ensimmäisen lapsemme johdosta meille tarjottiin ilmainen terveysneuvontakäynti suuhygienistille, jossa tarkoitus oli kartoittaa vanhempien tottumuksia hyvään suuhygieniaan liittyen.
Suuhygienisti oli aivan asiallinen, mutta siltikin ripitti minua ylimääräisistä naposteluistani.
Ja minähän "napostelen" ruisleipää, en edes karkkia tai muuta sokerimössöä.
Myös yllätyksenä tuli suositus siitä, että lastaan ei saisi suukotella suulle tai käyttää yhteisiä aterimia ennen kahden vuoden ikää bakteerikannan vuoksi.
Pystyykö tuohon oikeasti kukaan?

*

Myönnän laiminlyöneeni omaa suutani hammashuollon suhteen,
sillä minä todella vihaan hammaslääkäreitä.

Pienenä minulla oli aina naishammaslääkäri.
Voi että sitä kertaa, kun ensimmäistä kertaa vastassa olikin MIES.
En suostunut suutani avaamaan, sillä lapsenuskoni ei voinut millään hyväksyä sitä että mies voisi olla hammaslääkäri.
Eihän siitä mitään tullut, vaan uusi aika piti varata.

Koulutarkastukset kävin kiltisti, mutta kun täysi-ikäiseksi tulin ja siitä hirvityksestä olisi pitänyt itse ottaa vastuu ja vielä maksaakin, käynnit vain lopulta jäivät vähemmälle.

*

Nyt joudun hammastarkastukseen viikon kuluttua ja ahdistus tuntuu jo alkavan kasvaa.
Olen onnekas, että pääsen noin pian.
Yleinen jono täällä on puolenvuoden pituinen tuohon tarkastukseen.

*

 Mutta lapsellisella tavalla en kyllä haluaisi olla tässä tapauksessa onnekas.

-------------------------------

I really hate a trip to the dentist's,
and guess where I'm going next monday?