226- Sähläystä

Muokkaan blogin ulkoasua aina tilaisuuden tullen tämän viikon aikana

tai ainakin yritän

joten älkää kummastelko, jos aika ajoittain ulkomuoto on hitusen rempallaan!

Koetan kaiken tämän kuvan- ja ulkoasun muokkauksen väliin saada kirjoiteltua tekstiäkin.

225 - Talvivaatteet.

Ilmojen viilentyessä käänsin katseeni jo talvivaatteisiin ja uuden toppahaalarin ostoon. Itse en ole mitenkään merkkiuskollinen enkä näin ollen jaksa juosta Tickettien alennusmyynneissä tai huokailla muidenkaan merkkihaalareiden perään. 

Olen jo pidemmän aikaa katsellut KappAhlin KAXS:in toppahaalareita ja pähkäillyt oikean koon kanssa. Kävin viimeinkin tuossa perjantaina vanhan toppahaalarimme kanssa läheisessä liikkeessä vertailemassa kokoja toisiinsa ja lopulta ostinkin haalarin kaapin perukoille odottelemaan kovempia pakkasia.

kuva http://www.kappahl.fi/

 Alunperin iskin silmäni tummanvihreään, mutta kauppaan päästyäni huomasin ettei kyseistä väriä enää ollut jäljellä yhtäkään kappaletta.
Kotiin siis kulkeutui kuitenkin haalari - tosin hieman alkuperästä suunnitelmaa kirkkaampana.

Tuossa viime viikolla jo laittelin tilaukseen paksumpaa hattua ja kauluria, mutta vielä pitäisi kenkiä metsästää ja hanskojen kokoa pohtia. Onneksi aikaa silti vielä on tai ainakin tällä hetkellä tuo ulkona loistava aurinko antaa siihen viitteitä. 

_____________________

Mutta mitäpä muuta kuuluu tuolle kasvavalle pienellemme?

Hyvää itseasiassa, vaikkakin temperamentti tuntuu kovenevan päivä päivältä.

Meillä kävellään nyt kolmatta viikkoa, tosin ulkona vielä vaaditaan taaperokärry henkiseksi tueksi (kengät.....)

Olemme korvikkeistakin luopuneet pitkät ajat sitten ja siirtyneet tavalliseen maitoon ja ruokakin on melkein kokonaan oman keittiön antimista tarjoiltua. Varalla tosin löytyy keittiön kaapeista pari valmisruokapurkkia. Hampaita on edelleenkin vasta _neljä_ ja täytyy kyllä tunnustaa, että kovasti odotan jo uusia tuleviksi. Helpottaisi hieman tuo kotiruoan syöminenkin, kun suusta löytyisi vielä parit leegot lisää auttamaan lihan muussaamiseen. 

Yöt nukutaan hyvin ja L heräilee enää hyvin satunnaisesti ja jos herää, 

herää hän yleensä vain kerran yössä. 

Eilinen oli tälläinen yö jolloin herättiin ja jos totta puhun, en edes muista milloin edellinen kerta oli.  

Nyt aion mennä jatkamaan laiskaa oleiluani, sillä poju vetelee päiväuniaan ja tiedän keittiössä odottelevan erään suklaalevyn, joka jo kovasti (sohvan lisäksi) kutsuu nimeäni.

224 - Niin monta jo.

Vuosi synnytyksestä ja kehoni alkaa taas palaamaan lähtokuoppiinsa.

Paino alkaa vihdoinkin halutulla nelosella ja pari päivää sitten jouduin ostamaan uudet farkutkin- vihdoinkin vanhaa kokoa, 34:sta.

Tuijottelin tänään hetken aikaa mahaani peilistä kummastuneena,

sillä olen ollut onnekas. 

Nykyiseni ei paljoa poikkea vanhasta.

Napa tosin näyttää hassulta. 

Muuten tunnen oloni muuttuneeksi. 

Olen huomannut, kuinka nykyään saatan helposti lähteä ilman meikkiä ulos ja vaatteitakaan en yleensä jaksa sen kummemmin enää valita. 
Kunhan housut löytyvät jalasta ja paita päältä.

Kaipaan omaa aikaa, mutta en sellaista kuin ennen.
Kaipaan aikaa, jolloin voin vain lukea kirjaa rauhassa tai tehdä ruokaa kiireettä. Joskus tosin haaveilen, että jaksaisin laittautua enemmän. 

Tai että hennot kesämekkoni, jotka on tuomittu vaatekaapin henkareihin, vielä joskus löytäisivät tiensä päälleni. 

Ilman, että ne olisivat hetken päästä aivan hiekassa.

En enää vaadi itseltäni niin paljon.
Kodin ei tarvitse näyttää aina viimeisen päälle siivotulta, vaikka kotona päivät olenkin. Neuvolastakin jo neuvottiin pitämään oma aika omana aikana ja että tekisin sitä, mitä haluaisin.

Meinasin palaa loppuun kaiken sen siivoamisen keskellä.

Ja niin talostamme muodostui koti.

Välillä sekaisa ja sotkuinen, mutta silti niin rakas koti.

Ja minä aloin viihtyä.

Eivätkä päivät enää tuntuneetkaan niin pitkiltä, eivätkä seinät enää kaatuneet päälleni. 

Joskus sitä vain unohtaa sen rentoutumisen tarpeen 

ja yrittää liikaa mahtua muottiin, joka puristaa jo varpaiden kohdalta.

Uutta harrastusta sekä turvaistuinta.

Tämmöisestä löysin itseni eilen, 

Burleskitanssin alkeiskurssilta.

Oli muuten hirveän hauskaa puuhaa, vaatteita ei riisuttu mutta pyllyä kyllä pyöriteltiin hyvässä hengessä.

Kyseessä on tanssillinen liikunta, jossa keskeisenä lankana kulkevat burleskin klassiset liikeradat. Lopussa kaiken keinuttelun päätteeksi tehtiin vielä pienet vatsa- sekä selkälihasliikkeet.
Ja vaikka kyseessä onkin tanssillinen liikuntaa, niin kyllä ainakin itselläni hiki virtasi ja paikkoja hieman kolotti sopivasti ensimmäisen tunnin jälkeen.
Seuraavaan kertaan!

-----

Tänään käväisimme jo aamusta Espoon Baby Stylessa hakemassa kotiin seuraavan turvaistuimemme. 

Asensin kyseisen penkin juuri omaan autooni ja olen yllättynyt kovin siitä, miten sujuvasti penkki mahtui pienen Peugeottini takapenkille. Etupenkinkin saa melkein aivan taaimmaiseen asentoon asti!

Innolla odotan ensimmäisiä ajokilometrejä. 

Ensimmäinen viikko kaksin pojan kanssa tuntui hirveän hyvältä, 
haikealta mutta hyvältä. 
Sain taas pitkästä aikaa pyörittää tätä arjeksikin kutsuttua showta yksikseni ja tavallaan nautin siitä, kun saan yksinäni olla pomo.
Hermot ehkä kiristyvät enemmän, kuin viimeisten neljän viikon aikana, 
mutta jotenkin tämä kotirouvan rooli kolahtaa.
Vaikka rakastankin miestäni todella paljon minun täytyy kyllä myöntää
että neljä viikkoa melkein aamusta iltaan toisen turpavärkin tuijottelua saa meidät hermostumaan toisiimme huomattavasti herkemmin.

 Ensi viikkoa odotan jännittyneenä, sillä eräs uusista mammakavereistani tulee ensimmäistä kertaa käymään meillä poikansa kanssa. 
Tähän asti olemme aina tavanneet vaunulenkkien muodossa, mutta tuo oma natiaiseni alkaa käymään jo huonoksi rattaissa istujaksi, joten koemme kahvittelun olevan seuraava luonnollinen jatkumo. 

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

1-vuotiaamme

Minusta tuntuu, 

että yksi vuosi ei ole vielä koskaan kulunut näin nopeasti ja tuntunut yhtä lyhyeltä ajanjaksolta.

Ensimmäiset kuukaudet tuntuvat näin jälkeen päin ajateltuna olevan aivan yhtä usvaa,

 liekö syynä siihen se kuuluisa univaje vaiko temppuilevat hormonit,

 sitä en tosissanikaan tiedä. 

Tiedän vain sen, että niistä ajoista on hirveän vaikea muistaa yhtään mitään, mikä tällä hetkellä harmittaa kovasti.

 

Sain vihdoin viimein pari päivää sitten niputettua kaikki valokuvat kansioon tämän vuoden varrelta ja itkuhan siinä tuli. 

Se pieni kapalo, joka pari tuntia syntymänsä jälkeen tuhisi rintaani vasten tuntuu tällä hetkellä niin kaukaiselta tuohon taaperon alkuun nähden.

Taaperon alkuun, jota on valitettavasti siunattu tulisemmalla temperamentilla kuin vanhempiaan yhteensä. 

Välillä nipistän itseäni ja mietin, että onko tämä todella se sama pieni ja avuton poika, joka syliini laskettiin hieman yli vuosi sitten.

Yksivuotisneuvolassa poikaani kuvailtiin vilkkaaksi ja sitä hän todella on. 

Vaativa, vahvatahtoinen ja vilkas,

välillä hirveän vaikea miellyttää ja pitää tyytyväisenä. 

Ulkona on useimmiten kaikista kivointa, mutta sieltäkään ei vielä vain tukea vasten liikkuvalle lapsellemme tahdo löytyä tarpeeksi tekemistä ja useasti iskee kiukku.
Kiukku iskee myös silloin, kun sisälle yritämme palata - vaikka ulkonakaan ei hauskaa tuntunut olevan.

 

 Pituutta tältä minimieheltämme löytyy 77,3cm sekä painoa 9915g, joka syntyesään painoi 3080g ja oli 47cm pitkä.

Paljon on kasvettu, niin lapsi kuin äitikin. 

Äiti enemmänkin henkisesti ja lapsi fyysisesti.

Miehen kesälomakin loppui parahiksi lapsemme merkkipaalun kohdalla ja ensi viikolla alkaa taas arki tässä perheessä. 

Yritän myös panostaa tähän blogiin enemmän, nyt kun lapsen päiväuniajankin saan pyhittää vain omalle itselleni. 

Onnea iso-pieni L, 

vaikkakin hieman myöhässä tämän kautta!