Ulkoilua

Minimiehemme minihiekkalaatikko valmistui viikonloppuna ja sitä testailimme ahkerasti. Vielä tuommoinen paikallaan pysyminen leikkiessä ei ole se ykkösjuttu (ainakaan ulkona) joten hirveissä määrin emme ole hiekkalaatikkoa kuluttaneet. Ykkösjuttu ulkoilussa ovat vieläkin jo totutut vaunukävelyt ja aina sisään mentäessä kiukkuitkut ovat taattuja.

Kävimme myös tänään ensimmäistä kertaa leikkipuistossa vaikka tuo uusi puisto avataankin virallisesti vasta huomenna. Harmillista kyllä perheen pienimpiä ei ole otettu paljoa huomioon sillä vauvakeinu puuttui koko leikkipuistosta eikä aitojakaan pahemmin ollut.

Ehkä tämä onkin suunniteltu sitten hieman isommille, sillä urheilupuiston nimeähän se kantaa. 

Läheisen päiväkodin piha tosin olisi ilmeisesti ollut vapaassa käytössä, mutta kun uutta puistoa lähdimme katsomaan niin uudessa puistossa silloin olimme.

Kivien syöminen oli suurin kiinnotuksen kohde, samoin rattaista esiin kaivettu tyhjä tuttipullo. Välillä ujosti tuijoteltiin muita lapsia ja roikuttiin äidin puntissa sekä sylissä. 

On se siltikin vielä niin pieni.

 

Nyt tavoitteenamme on totutella urakalla ulkoleikkeihin ja saada tuon pojun viihtymään myös maassa!

Sade ja kuivana pysyminen.

Taistoon sadetta vastaan käymme tänä syksynä seuraavilla hankinnoilla;

 

 Jonathanin henkselimalliset sadehousut, koko 80cm

http://kauppa.jesperjunior.fi/

Reiman Tibby-kumisaappaat, koko 19

http://www.reimashop.fi

sekä Reiman Sam-saderukkaset, koko 1.

http://www.reimashop.fi/

Meiltähän löytyy näiden lisäksi keväänä Prismasta ostettu Cirafin välikausihaalari ja en kuollaksenikaan muista oliko se edes vedenpitävä. Ainakaan kostea nurmikko ei pojan housuja kastellut, mutta iso kuralätäkkö onkin aivan toinen juttu. 

Varuiksi hankin siksi nuo henkselihousut, katsotaan tuleeko syyssateiden myötä täydennettyä varastoa vielä ihan sadetakillakin.

Seuraavana käännän katseeni jo talveen sekä toppahaalariin ja kaiketi tämä talvi tulee olemaan historiallinen siinä mielessä, että jopa minunkin jalassani toppahousut tulevat vilahtamaan vuosien tauon jälkeen. 

Syksyä vasten ostin itsellenikin sateenpitävän asun, kiitos Stadiumin tarjoushenkareiden. 

Hiekkalaatikko odottaa hiekkaansa autotallissa, joten kohta olemme valmiita syksyisiin hiekkaleikkeihin.

Klippan Triofix?

Meidän melkein vuoden ikäinen tenavamme on minimalistista kokoa, jonka vuoksi siirtäminen kaukalosta turvaistuimeen ei ole ollut mitenkään ajankohtaista, eikä kilokokojen mukaan olisi vieläkään (kolme jäljellä..)

MUTTA

kun on se vaihtamiskutina.

Olen jo pitkään googletellut hakukone suhisten erilaisia turvaistuimia - BeSafen Izi Combia, Pallaksen Sironaa, Britaxia...

ja aina tunnen vihlaisun sydänlastassa.

Vihlaisun nimeltään Peugeot 206,

jokaisen turvaistuinta asentavan painajaisen

Se on pieni.

Siinä on kolme ovea.

Ja se on pieni.

Ei muuten varmana mahdu.

Käväisin eilen itsekseni Sellossa etsimässä pojalle kurahousuja ja kaikkea muuta tarpeettoman tarpeellista mitä tuo taivaalta satava vesi vaatii JA poikkesin samalla kyseisessä ostoskeskuksessa olevaan Vauvatalo Johannaan.

Kysyin ensimmäisenä myyjältä mitä hän suosittelisi pieneen autoon.

Vastaus oli:

Klippan Triofix

http://www.klippan.fi/


"Klippan TrioFix helppokäyttöinen ja monitoiminen turvaistuin, joka on hyväksytty viimeisimmän ECE R44 rev.04 normin mukaan, 9-36 kg lapselle.
Suomessa valmistettu Klippan TrioFix -turvaistuin sopii lapsille n. 9 kk ikäisestä alkaen. 

Klippan TrioFix turvaistuin kiinnitetään jalustaan selkä tai kasvot menosuuntaan"

Teksti lainattu Baby Stylen verkkokaupasta 

Tällä hetkellä ainoa asia mikä itseä arvelluttaa on se, ettei turvaistuinta voi käyttää selkä menosuuntaan enää kun 18kg:n rajapyykki tulee vastaan.

Mutta tällä hetkellä poikamme on juuri ja juuri kymmenkiloinen vuodenikäisenä, joten jos tällä vauhdilla jatketaan on tuo kiloraja vielä kaukana.

Kellään lukijalla kyseistä istuinta tai harkinnassa?

Tai tuttavan tutulla?

Serkun kaimalla?

 

Jollain?

Made in Finland?

Rairairai

Kävin eilen juhlistamassa lisääntyviä vuosiani eräässä paikallisessa pubissa.

Aloittelimme iltaa syömällä Rossossa maistuvat pitsat, joiden jälkeen kävelimme kaverini kanssa torin toiselle puolelle erääseen pieneen kuppilaan, jossa viihdyimme loppuillan terassilla. 

Isimies vahti kotona minimiestä.
Harmi vain, ettei ilma ollut kuin morsian.

Oli vaan niin virkistävää olla ihmisten ilmoilla pitkästä aikaa!

Karaoke karkoitti meidät kotiin jo kymmenen jälkeen, sillä terassi sulkeutui silloin ja sisälle olisi ollut pakko siirtyä.
Valitsimme siis suunnata omia reittejämme kotia kohti, minä taksilla ja kaverini kävellen. 

Jopa taksikuski osoittautui mukavaksi vanhemmaksi herrasmieheksi, jonka kanssa juttu luisti koko taksimatkan eikä kolmenkympin kukkaron kevennyskään lopulta ärsyttänyt niin paljoa.

Mies oli ihmeissään, kun kotiuduin jo ennen yhtätoista. 

En tosin ikinä ole ollut mikään hirveä riekkuja - lähden mieluiten ajoissa jo kotia kohti, varsinkin nyt kun aikaiset aamuherätykset ovat taattuja.

Jäin lopulta alakertaan nukkumaan piiloon mahdollisilta yöherätyksiltä ja mies kapusi yksinään minimiehen kaveriksi. 

Aamulla heräsin selkä ja niska aivan jäykkänä - alakerran pikkuruinen vieraspeti ei näemmä ole minun nukkumapaikkani ja selkä näyttää hyvin tottuneen pehmeään joustinpatjaan. 

Olisi pitänyt kaatua vain sovinnolla sohvalle.

Nyt fiilis on aivan mahtava ja hyvää mieltä on varastoitu varastoon rutkasti; ystäväni nimittäin muuttaa opiskelujen myötä toiselle paikkakunnalle, joten tapaamisemme tulevat harvenemaan rutkasti. 

Tuommoiset pienetkin irtiotot auttavat jaksamaan pitkälle.

Fiiliksiä

Vanhenin taas yhdellä vuodella pari päivää sitten ja seuraavaksi onkin pojun vuoro loppukuusta viettää omia synttäreitään.

Ensimmäisiä synttäreitään.

On tämäkin vuosi mennyt yhdessä hujauksessa.

 Mies on kesälomalla nyt, joten sen vuoksi olen ollut hiljaisempi, vaikka kesä veteleekin jo loppuaan.
Päivärytmimme on kokenut suuria muutoksia ja nykyisin minari nukkuu enää vain yhdet päiväunet ja aamupäivästä vetäisee yleensä aamukävelymme aikana pienet tirsat.
Välillä tuntuu, että aikaa ei ole nimeksikään kaikkeen siihen, mitä itse tahtoisi tehdä.

Ja kumminkin aina illalla lapsen mentyä nukkumaan laiskottaa niin vietävästi, että tähän tietokoneen ääreen pääseminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. 

Jotenkin itsestä tuntuu, että jaksan vaan jankuttaa aina tästä ajan puutteesta.

Kanssalapselliset ehkä parhaiten ymmärtävät, mitä tarkoitan.

Keittiöremontti siirtyy.
Tavallaan olen huojentunut ja tavallaan harmistunut.

Harmittaa, sillä haaveet uudesta keittiöstä siirtyvät tulevaisuuteen, mutta huojentunut olen siitä, ettemme joudu viettämään loppukesää keskellä remonttipainajaista. Ja juosta anoppilassa ruoan perässä.

Kyllä minua eniten ehkä harmittaa, 

sillä hitto vie halusin jo niin eroon noista vanhoista keittiökaapeista ja pääsiäisen keltaisesta seinästä.

Ja ikilian keränneestä muovimatosta.

Poju on aivan ihana. 

Tunnen välillä puhkeavani kaikesta tästä rakkaudesta, mutta valitettavasti tuo lapseni ei vielä osaa paljoakaan arvostaa äitinsä hali- ja pussailukohtauksia.  

Tämä on kyllä sellainen oksennuspostaus, että oksat pois vaan.