Fiiliksiä

Vanhenin taas yhdellä vuodella pari päivää sitten ja seuraavaksi onkin pojun vuoro loppukuusta viettää omia synttäreitään.

Ensimmäisiä synttäreitään.

On tämäkin vuosi mennyt yhdessä hujauksessa.

 Mies on kesälomalla nyt, joten sen vuoksi olen ollut hiljaisempi, vaikka kesä veteleekin jo loppuaan.
Päivärytmimme on kokenut suuria muutoksia ja nykyisin minari nukkuu enää vain yhdet päiväunet ja aamupäivästä vetäisee yleensä aamukävelymme aikana pienet tirsat.
Välillä tuntuu, että aikaa ei ole nimeksikään kaikkeen siihen, mitä itse tahtoisi tehdä.

Ja kumminkin aina illalla lapsen mentyä nukkumaan laiskottaa niin vietävästi, että tähän tietokoneen ääreen pääseminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. 

Jotenkin itsestä tuntuu, että jaksan vaan jankuttaa aina tästä ajan puutteesta.

Kanssalapselliset ehkä parhaiten ymmärtävät, mitä tarkoitan.

Keittiöremontti siirtyy.
Tavallaan olen huojentunut ja tavallaan harmistunut.

Harmittaa, sillä haaveet uudesta keittiöstä siirtyvät tulevaisuuteen, mutta huojentunut olen siitä, ettemme joudu viettämään loppukesää keskellä remonttipainajaista. Ja juosta anoppilassa ruoan perässä.

Kyllä minua eniten ehkä harmittaa, 

sillä hitto vie halusin jo niin eroon noista vanhoista keittiökaapeista ja pääsiäisen keltaisesta seinästä.

Ja ikilian keränneestä muovimatosta.

Poju on aivan ihana. 

Tunnen välillä puhkeavani kaikesta tästä rakkaudesta, mutta valitettavasti tuo lapseni ei vielä osaa paljoakaan arvostaa äitinsä hali- ja pussailukohtauksia.  

Tämä on kyllä sellainen oksennuspostaus, että oksat pois vaan.

Tiistaifiiliksiä

Olen viime aikoina ajatellut paljon kesän loppua ja tulevaa talvea,

sekä yrittänyt pohtia pääni puhki sitä millaista puuhailua lähtisin etsimään minulle ja pojalle.

Näillä näkymin olen kotona vielä ensi kesään, joten en haluaisi viettää koko talvea "tekemättä mitään."

Olisi muskaria, perhekerhoa,liikuntakerhoa...

Valinnanvaraa tuntuu tässäkin pienessä kunnassa olevan liikaa.
Muskari tosin on nyt vahvana ykkösenä, sillä poika tuntuu tykkäävän musiikista ja hallitsee jo marakassin perusalkeetkin.
Siltikin kaipaan enemmän, mutten itse tiedä että mitä. 

Avoin päiväkoti, ehkä sellaista. 

Äitikavereita.

Välillä turhaudun suuresti kotona olemiseen, mutta uloslähteminenkin on tällä hetkellä yhtä itkuhuutoa, sillä L on keksinyt että äidin syli on kaikista parhain paikka olla. Kaupassakaan en onnistu käymään ilman kohti korotettuja pieniä käsiä ja vaativaa kitinää.
Ja ikinä en sitä kantoreppua muista kuljettaa mukana.

On tämä aika palkitsevaa, mutta samalla vaatii todella veronsa.

Karkasin!

Terveiset täältä maalaismaisemista!

Anteeksi kovasti heikentyneestä postaustahdista, mutta iso kiitos teille, jotka silti lukijoina jaksatte roikkua. Lähdin tosissaan minarin kera lomailemaan äitini helmoihin sukumme vanhalle mökille, tänne Vesijaon maisemiin. Käsi ylös kaikki, jotka tiedätte missä Vesijako sijaitsee? Kyllästyin  nyhjäilemään kotona tuon KAHTA hammasta kerralla vääntävän kiukkupyllyn kanssa, joten sovimme isimiehen kanssä että äiti ja poika ottavat  nyt hieman lomaa. Ja mikäs täällä on ollessa, oman äidin helmoissa. Nauroinkin miehelle, että oman äitini hoitohalut lapsenlastaan kohtaan ovat niin suuret, että itse saisin vaikka vain matkoilla patjalla kaksi päivää, jos niikseen haluisin. No, en makoile, mutta on se kiva tietää että mahdollisuus siihen olisi.

Poju pyörii ihmetellen ympärilleen ja kovasti yrittäisi tehdä tuttavuutta äitini kissoihin, joskin kissat eivät tästä kaveruudesta tunnu olevan yhtä innostuneita.

Tänään illalla poju pääsee ensimmäistä kertaa saunaan ja huomenna luultavasti näkee pitkästä aikaa isoisovanhempansa. Tarkemmin meistä, kunhan viikonloppuun mennessä kotiudumme, nämä kännykkäpostaukset eivät oikein ole minun juttuni.

Lämpimiä ja kesäisiä ilmoja teille, missä lienettekin!

rv. 33+0

Tänään hyppäsin kymmenen aikoihin koslani kyytiin ja karautin keskustaan tapaamaan yhtä parhaimmista ystävistäni. Emme ole nähneet kuukauteen, sillä kaverini tekee ihan hulluja päiviä kesätöissään ja tämäkin päivä oli hänen ainoa vapaapäivänsä koko viikolla.

Oli piristävää nähdä pitkästä aikaa, eikä ajankulua edes tahtonut huomata. Myös se, että itse pääsi pois täältä peltojen keskeltä hetkeksi oli sanoin kuvaamattoman mukavaa.
En ollut edes tajunnut itse sitä, miten ihminen voi kaivata pieniä asioita, kuten sitä että voi kävellä jonnekin. Tietysti keskustaan päästäkseni minun tuli ajaa sinne, mutta itse siellä pääsimme kaikkialle jalkojemme turvin.

Istuskelimme ensin parisen tuntia ystäväni luona, kävimme läpi kuulumisia kahvin äärellä ja tuijotimme hetken aikaa elokuvaa televisiosta. Muistelimme ilolla menneitä, kuten mm. sitä kuukautta jonka vietimme Englannissa ja ensimmäistä kouluvuottamme, josta tuntuu olevan niin vähän aikaa. Kauhistelimme molemmat sitä, kuinka nopeasti aika todella on mennyt eteenpäin ja ystävältäni melkein loksahti leuka maahan, kun mainitsin että eihän minunkaan laskettuun aikaani ole enää kuin 7 viikkoa.

Kun sää selkeni hieman, karautimme kaupoille ja kiertelimme vanhoja tuttuja paikkoja. Kappahlista löysin itselleni vilpoisat shortsit, jotka vielä kaiken lisäksi mahtuivat päälleni! Eivätkä ole edes mitään mamma-merkkiä joten kyllä voin todeta hymyn levinneen aika isoksi siinä vaiheessa, kun tajusin shortsien mahtuvan. Eivät nämä nyt silmiä hivele, mutta kotona ja tuossa omalla pihalla menevät vallan mainiosti.

Omani tosin ovat vihreät.

Kuva: kappahl.fi

Lopulta päädyimme syöpöttelemään läheiseen Rossoon, jonka jäljestä erkanimme omille teillemme.
Pitää kyllä ottaa pian uusiksi, kunhan ystäväni taas malttaa viettää ansaittuja vapaapäiviään.

29+6

Hei vaan kaikki,
täällä vielä ollaan.

Olen pysytellyt hiljaisena, ihan siitä syystä että juurikaan mitään kerrottavaa ei ole sattunut.
Olemme lähinnä nyhjänneet kotona, muutamia kauppareissuja lukuunottamatta.

Tänään olin suunnitellut reissua Ikeaan, mutta toisin kuitenkin kävi. Aamulla herätyskellon soidessa sammutin sen turhankin helposti ja lopputuloksena oli se, että heräsin vasta yhdentoista aikaan. 
Silloin lähtö ei enää innostanut, lähinnä turhautti itseäänkin tuo pitkään nukkuminen. Tuntuu lopulta aina siltä, että puoli päivää on mennyt hukkaan.

Odottelemme innolla juhannusta ja sitä, että mieskin saa pitkästä aikaa hieman pidemmän vapaan.
Viime juhannuksen vietimme perinteisesti mökkeillen ja täytyy kyllä tunnustaa, että hieman harmittaa jäädä tänä vuonna kotiin. Tuudittaudun siihen ajatukseen, että mökkeilemään nyt pääsee melkeinpä koska tahansa.

Syy siihen miksi jäämme kotiin on tavoitteemme päästä läiskimään laattoja kylpyhuoneen seiniin (vihdoinkin!) Katsotaan kuinka käy, mutta toiveikas olen.
Jos projekti pääsee alkuun, lupaan ottaa ainakin yhden kuvan todisteeksi. 

Mitä teidän juhannukseenne sisältyy?

Myös tuota pinnasänky-projektia olen hitaasti päässyt jatkamaan ja päädyt olen jo lakannut valmiiksi, mutta laidat osoittautuvat kokonsa puolesta ongelmallisiksi. Niitä on todella vaikea pyöritellä yksinään puolia lakatessa ja kun miehellä ei ihan aina ole aikaa tulla pidikkeeksi, etenee projekti hitaasti mutta varmasti.

Innostuin myös ajatuksesta tuunata tuota Kelan laatikkoa kauniimmaksi ja käyttää sitä ensisänkynä pinnasängyn sisällä, mutta en ole vielä saanut selkeää kuvaa siitä, millaiseksi haluaisin omani askarrella.
Googlettelin hieman muiden tekosia ja täytyy sanoa, että upeita kyllä löytyi.
Toiset ne vaan ovat niin käteviä käsistään, että ihan kateelliseksi tässä tulee.

Tänään edessä on vielä jättimäinen ruokakauppakierros, sillä kammoan kauppoja aina viimeisenä päivänä ennen pyhiä.
Se ihmisten määrä on jotain aivan tajutonta.
En myöskään ymmärrä sitä, että miksi kaikki tuntuu seisahtuvan silloin kun kauppa on yhden päivän kiinni. Vikana iltana sitten hamstrataan kuin viimeistä päivää sitä vessapaperia rullakaupalla ostoskärryyn ja kauhealla kiireellä rynnitään kassoille.
Tänäänhän en ole itse menossa tekemään samaa.

Jos en huomenna kirjoittele, niin  haluan tässä vaiheessa jo toivottaa
iloiset juhannukset kaikille ja toivotaan, että säät pysyvät lämpöisinä!

punainen tupa ja villiintynyt nurmikkomme

Ps. Lisäilin Maha-välilehteen uuden kuvan.
Pps. Lisäilin myös tuonne sivuelementteihin leikkimielisen kyselyn nyyttini sukupuolesta, kun tajusin etten sukupuolta ole tänne paljastanut. Veikkailkaa ihmeessä ja paljastan totuuden kyselyn päättyessä ;>

--------------------

I have been taking a little break, because nothing has really happend.
We've been spending time at home. Lazy us
I added a little quiz on the right there, about the sex of my baby. Called "Nyyttini on..."
The first option is girl and second one boy.
So keep guessing and I'll reveal the truth when the quiz ends ;>

Dreaming

Haaveilen pienestä pyrähdyksestä halki Suomen.

Haluaisin miehen kanssa jättää arjen hetkeksi, kääntää auton nokan kohti pohjoista ja vain ajaa eteenpäin.
Haluaisin kierrellä kaikki Suomen suloisimmat pikkukaupungit läpi ja osallistua mitä kummallisimmille markkinoille.
Yöpyä siellä täällä,
uida keskellä yötä järvessä,
salaa.

Haluaisin tehdä jotain mullistavaa.
Haluaisin tehdä jotain aivan kahdestaan.
Päästä hetkeksi piiloon kaikilta,

todelliseen omaan rauhaan.

Valitettavasti todellisuus tärähtää aina eteeni kun hetkeksikään herkeän haaveilemaan;
tänä kesänä emme juuri seikkaile.
Tänä kesänä, jos jotain haluan tehdä tai jonnekin lähteä, joudun sen lähes poikkeuksetta tekemään yksin.
Miksikö?
Siksi, että mieheni pitää kesälomansa vasta elokuun lopulla tulevan elämänmullistuksemme vuoksi.

Viime kesänä vierailimme lomallamme äitini lapsuuskodissa ja vietimme siellä leppoisia aikoja mökkeilyn merkeissä. Tänä kesänä olin haaveillut käynnistä isovanhempieni omistamalla mökillä Päijänteellä.
Siellä, jossa itse pienenä olen viettänyt monet kesät uiden ja soudellen.
Omassa paratiisissani, jossa mies ei ole vielä kertaakaan käynyt.
Jossa itsekään en ole käynyt hetkeen, mutta jossa rakastan käydä.

Pienenä mökille pääsy oli aina kesäni kohokohta.

------------------------- 

I'm dreaming of a roadtrip.
Across Finland, 
just me and my bf.

A moment, when it would just be us together and nobody else.
Swim in a lake at night,
secretly.
True peace for a while,
nobody could find us.

It would truly be just me and him.

To experience something extreme
for the last time, 
before our baby arrives.

Lazy summer days

Okei, uskotaan.

Kesä on tulossa! Koko pitkän talven haaveilin tästä ja siltikin sitä on vielä vaikea uskoa.
Ulos lähtiessä tahtomattaankin toppautuu liikaa ja hetken päästä ottaa päähän.
En enää edes muista tuota auringon mahtia vaan itsevarmasti lähdin aamupäivällä puutarhahommiin lapion kanssa.

Ei siinä pitkään kyllä jaksanut.

Puutarhahommat vaihtuivat nopeasti pelkkään istuskeluun, tyydyin sentään kitkemään parit nokkoset pois.
Ja rohkeasti raahasin kulahtaneet terassikalusteemme ulos jotta pääsisin mukavasti haaveilemaan ja suunnittelemaan. Tiedättehän, kukka tuonne, ruukku tuohon...

Haaveilin siitä, kuinka ensi kesänä pieni taapero jo seuraisi puuhiani. Kuinka saisimme köllötellä omenapuidemme katveessa noina kauniina kesäpäivinä ja jos haluaisimme, olla tekemättä yhtään mitään.
Kesän tullen rakastun tähän omakotitaloon aina vain uudestaan ja uudestaan, vaikka talvella lumitöiden keskellä ajatus kerrostalosta houkuttelee aina suuresti.

Mutta kesä aina korvaa sen.

Sain myös iloisen ilmoituksen siitä, että äitiyspakkaukseni on saapunut lähipostiini.
Nopeaa toimintaa kerrankin, Kela

--------------------------------

Just got the news, that the summer is really coming! 

Still can't believe it, but I guess it's true.

I've been dreaming about it the whole darn winter and finally it is here!

I also got some news that my Maternity Package (provided by Kela) is in the post, just waiting for me to pick it up.