Ulkoilua

Minimiehemme minihiekkalaatikko valmistui viikonloppuna ja sitä testailimme ahkerasti. Vielä tuommoinen paikallaan pysyminen leikkiessä ei ole se ykkösjuttu (ainakaan ulkona) joten hirveissä määrin emme ole hiekkalaatikkoa kuluttaneet. Ykkösjuttu ulkoilussa ovat vieläkin jo totutut vaunukävelyt ja aina sisään mentäessä kiukkuitkut ovat taattuja.

Kävimme myös tänään ensimmäistä kertaa leikkipuistossa vaikka tuo uusi puisto avataankin virallisesti vasta huomenna. Harmillista kyllä perheen pienimpiä ei ole otettu paljoa huomioon sillä vauvakeinu puuttui koko leikkipuistosta eikä aitojakaan pahemmin ollut.

Ehkä tämä onkin suunniteltu sitten hieman isommille, sillä urheilupuiston nimeähän se kantaa. 

Läheisen päiväkodin piha tosin olisi ilmeisesti ollut vapaassa käytössä, mutta kun uutta puistoa lähdimme katsomaan niin uudessa puistossa silloin olimme.

Kivien syöminen oli suurin kiinnotuksen kohde, samoin rattaista esiin kaivettu tyhjä tuttipullo. Välillä ujosti tuijoteltiin muita lapsia ja roikuttiin äidin puntissa sekä sylissä. 

On se siltikin vielä niin pieni.

 

Nyt tavoitteenamme on totutella urakalla ulkoleikkeihin ja saada tuon pojun viihtymään myös maassa!

Sade ja kuivana pysyminen.

Taistoon sadetta vastaan käymme tänä syksynä seuraavilla hankinnoilla;

 

 Jonathanin henkselimalliset sadehousut, koko 80cm

http://kauppa.jesperjunior.fi/

Reiman Tibby-kumisaappaat, koko 19

http://www.reimashop.fi

sekä Reiman Sam-saderukkaset, koko 1.

http://www.reimashop.fi/

Meiltähän löytyy näiden lisäksi keväänä Prismasta ostettu Cirafin välikausihaalari ja en kuollaksenikaan muista oliko se edes vedenpitävä. Ainakaan kostea nurmikko ei pojan housuja kastellut, mutta iso kuralätäkkö onkin aivan toinen juttu. 

Varuiksi hankin siksi nuo henkselihousut, katsotaan tuleeko syyssateiden myötä täydennettyä varastoa vielä ihan sadetakillakin.

Seuraavana käännän katseeni jo talveen sekä toppahaalariin ja kaiketi tämä talvi tulee olemaan historiallinen siinä mielessä, että jopa minunkin jalassani toppahousut tulevat vilahtamaan vuosien tauon jälkeen. 

Syksyä vasten ostin itsellenikin sateenpitävän asun, kiitos Stadiumin tarjoushenkareiden. 

Hiekkalaatikko odottaa hiekkaansa autotallissa, joten kohta olemme valmiita syksyisiin hiekkaleikkeihin.

Syvä huokaus

Tänään oli taas sellainen aamu.

Ensiksi herättiin jo puoli tuntia normaalia aiemmin ja möyrittiin sitten pitkät pätkät väsyneen äidin vierellä. Välillä kaiken painimisen ohessa ihmeteltiin että mitä ne ohuet langat äidin päässä oikein ovatkaan. Sattui hieman.

Puuro ei maistunut, 

mutta pöydälle se olisi mitä mieluiten kaadettu.

Ja sitten taas kiukuteltiin, kun ei äiti antanut sitäkään tehdä. 

Kaikkia esillä olevia johtoja käydään vähän väliä nyhtämässä vain siksi että sen kiellon kuullessa voitaisiin loukkaantua verisesti ja itkeä pari minuuttia.
Ja sitten aloittaa koko rumba alusta.

:)

No, onneksi tästä voidaan enää vain nousta ylöspäin.
Suihkussa sentään oli kivaa ja pikaisesta puuron hakureissusta selvittiin myös ilman kiukkua.

Tiistaifiiliksiä

Olen viime aikoina ajatellut paljon kesän loppua ja tulevaa talvea,

sekä yrittänyt pohtia pääni puhki sitä millaista puuhailua lähtisin etsimään minulle ja pojalle.

Näillä näkymin olen kotona vielä ensi kesään, joten en haluaisi viettää koko talvea "tekemättä mitään."

Olisi muskaria, perhekerhoa,liikuntakerhoa...

Valinnanvaraa tuntuu tässäkin pienessä kunnassa olevan liikaa.
Muskari tosin on nyt vahvana ykkösenä, sillä poika tuntuu tykkäävän musiikista ja hallitsee jo marakassin perusalkeetkin.
Siltikin kaipaan enemmän, mutten itse tiedä että mitä. 

Avoin päiväkoti, ehkä sellaista. 

Äitikavereita.

Välillä turhaudun suuresti kotona olemiseen, mutta uloslähteminenkin on tällä hetkellä yhtä itkuhuutoa, sillä L on keksinyt että äidin syli on kaikista parhain paikka olla. Kaupassakaan en onnistu käymään ilman kohti korotettuja pieniä käsiä ja vaativaa kitinää.
Ja ikinä en sitä kantoreppua muista kuljettaa mukana.

On tämä aika palkitsevaa, mutta samalla vaatii todella veronsa.