Syvä huokaus

Tänään oli taas sellainen aamu.

Ensiksi herättiin jo puoli tuntia normaalia aiemmin ja möyrittiin sitten pitkät pätkät väsyneen äidin vierellä. Välillä kaiken painimisen ohessa ihmeteltiin että mitä ne ohuet langat äidin päässä oikein ovatkaan. Sattui hieman.

Puuro ei maistunut, 

mutta pöydälle se olisi mitä mieluiten kaadettu.

Ja sitten taas kiukuteltiin, kun ei äiti antanut sitäkään tehdä. 

Kaikkia esillä olevia johtoja käydään vähän väliä nyhtämässä vain siksi että sen kiellon kuullessa voitaisiin loukkaantua verisesti ja itkeä pari minuuttia.
Ja sitten aloittaa koko rumba alusta.

:)

No, onneksi tästä voidaan enää vain nousta ylöspäin.
Suihkussa sentään oli kivaa ja pikaisesta puuron hakureissusta selvittiin myös ilman kiukkua.

Känkkäränkkä

Se tuntuu muuttaneen meille pysyvästi,

hakekaa se joku pois.

Meille alkaa jo riittämään.

Ps. Uudet Ikea tuliaiset

VANDRING RUTA

Peitto/huopa

PATRULL FAST

Turvaportti

x2 

Plus toinen patjansuoja pinnasänkyyn.

Kuvat http://www.ikea.com/fi/fi/

Ha-Ha

Päiväunet olivat eilen iso no-no tässä taloudessa. Kyllä niille suostuttiin menemään nätisti ja nukahdettiinkin, mutta niiltä myös herättiin hirveän nopeasti. Hereillä taas oli hetken aikaa kivaa, kunnes kitisytti. Annoin lopulta kympin aikoihin kokeeksi Panadolia, toivoen että kahdentoista pitkät päikkärit onnistuttaisiin nukkumaan sen voimalla. 

Kova tankkaus yhdentoista jälkeen ja sänkyyn lopulta 11.30.

Ylös tuntia myöhemmin...

Kolmelta taas uni voitti ja niiltä päiväunilta herättiin vihaisempana kuin koskaan. Mikään ei ollut hyvin ja kaikki lelutkin vain suututtivat. Äidin naamakin oli tympeä ja töistä palaava isikin tervehdittiin puolihymyllä kitinän kera. 
Päätimme kuitenkin lähteä kokeilemaan onneamme kauppareissun muodossa ajatellen että ainahan voimme mahdottoman kitinän tullessa u-käännöksen suorittaa. Junnu veteli parin minuutin tehotorkut autossa ja niiden voimalla kaupassa taas jaksettiin jotenkuten. Ympärilläkin oli kaikkea ihmeellistä mitä katsella ja isillekin lopulta hymyiltiin.  

Kauppareissulla otin riskin ja päätin ostaa varastoon välikausipuvun, jos nuo pakkaset nyt ikinä hellittävät. Riskin otin siinä, että koko lapussa luki 80cm. 
Ajattelin, että L nyt ei turhemmin vielä parin kuukauden sisään tule paljoa liikkumaan ulkona muuta kuin rattaissa, joten hieman reilumpikin haalari käy. Jospa syksymmällä sama vielä menisi. Myöskään, jollei kokomerkinnöissä ollut sitten jotain vikaa, en saanut 74cm ja 80cm pukuihin pituuseroa paljoa tuota resoria enempää ja leveydessäkin vain hieman. Katsotaan, kuinka käy.

Viime yö oli myös oudonlainen, sillä normaalin 0-1 yöheräämisen sijaan L heräsi kolmesti. Yhdeltä, puoli viideltä ja kuudelta. Yritin vielä pariin otteeseen saada hänet uudestaan nukahtamaan silloin kuuden aikoihin, mutta luovutin niiden iloisten hihkaisujen edessä. Myöskin ensimmäisille päiväunille mentiin puolisen tuntia aikataulua edellä, joten katsellaan millainen päivä tästäkin tulee.

Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua teille kaikille!

Ps. Juhlitteko?

Meillä, miehen unohdettua naistenpäivän, kyseinen torstai muodostui 

Burned Spaghetti and Ha-Ha (in your dreams) 

juhlaksi.

Hei ja moikka.

Tänään,

voi luoja tänään,

meillä on kiukuteltu.

Eipä mulla muuta,

tarttee hieman hengähtää.

kuva *täältä*

Puuh.

Miksi aina silloin,

kun itse olet nukkunut yösi huonosti ja päätät itsekin nukkua lapsen kanssa,
ne aiemmin niin ihanat puolentoista tunnin mittaiset aamupäivän unet 
lyhenevätkin äkkiä puoleen tuntiin?

Ja se aiemmin niin suloinen ja iloinen kiljahtelu alkaa tietenkin siinä vaiheessa, kun itse olisit juuri saamassa unen päästä kiinni?

Näinä päivinä, myönnän,

kaikki tämä ihanuus on välillä  

ihan sieltä ja syvältä

Ja niiden aamupäivän tynkäunien vuoksi lapsi meinaa nukahtaa jo kaksi tuntia normaaliaikataulua aiemmin, mutta herää kuitenkin hetken päästä.
Ja kun lopulta veisit lapsen kellon mukaisesti nukkumaan, löytyy aiemmin niin kitisevästä ja väsyneestä lapsesta vielä uusi vaihde ja koko sänky möyritään läpi hymy naamalla. 

Siinä vaiheessa en enää voinut muuta, 

kuin nauraa. 

Mikä vielä voisi mennä vikaan?

Ihanat viikonloput! 

Pieleen meni.

Kaikki alkoi siitä, kun eilen aivan tavanomaisesti löin tiskikoneen päälle.
Kuten aina ennenkin laitoin pesutabletin koneeseen, kiersin haluamani ohjelman kohdalleen ja painoin nappia.

Siinä se kone hetken aikaa hurisi.
Kunnes se vain äkkiä sammui, ilman mitään ennakkovaroitusta.

Kirosin hetken, sillä olin varma että kone paukahti. 
Olihan se tosissaan jo iäkäs elektroniseksi laitteeksi. 

Samanaikaisesti hellalla minulla porisi kattilallinen tuttipulloja, joten vakuutuin siitä että sähkökatkos ei tällä kertaa ole syynä koneen hiljenemiseen.

Tajusin kuitenkin samalla, että ohuoneessa oli ihmeellisen hiljaista sillä äskettäin vielä taustalla soinut radio Suomipop oli myöskin mykistynyt. 

Sulaketaulussa kaikki sulakkeet näyttivät vielä toimintakykyisiltä,
mutta silti olohuone, eteinen, tietokonehuone sekä vessa olivat aivan pimeänä. Samoin se keittiön pistorasia, johon tiskikone oli kytketty. Hellakin kävi enää vain puolella teholla. 

Soitin siinä vaiheessa miehelleni, joka päätti lähteä käväisemään kotona ja selvittämään tätä sähköttömyyttämme.

Lopulta selvisi, että syy tosissaan oli palanut sulake.
Muttei talon sisältä, vaan ulkoa päädystä. Eikä mies sillä hetkellä pystynyt asialle mitään tekemään vaan palasi töihinsä.

Meidän molempien tietämättä oli sillä kyseisellä hetkellä, kun tiskikoneen päälle pistin, autotallissa päällä kaksi lämmitintä. 
Ja ne kaksi lämmitintä olivat puhaltaneet sitä lämmintä ilmaa aivan täysillä, eikä kyseinen sulake ollut kestänyt sellaista kuormitusta. 
Niitä puhaltimia, tiskikonetta, hellaa ja radiota. Taisi joku kattolamppukin olla päällä. 

Onni onnettomuudessa oli, että kyseinen sulake pimensi vain puoli taloa. Se ei sammuttanut vesipumppua eikä öljypoltinta, joten pärjäsimme hyvin L:n kanssa eilisen puoliksi sähköttä.
 
Jos eilinen päivä oli jo osaltaan aivan naurettava, viime yö oli jotain aivan toista. L on näemmä oppinut  pyörimään selällään, tosin vain ja ainoastaan öisin.
Viime yönä suoristin pienen mittarimatoni varmaankin neljästi, plus vielä se yksi syöttökerta siihen, joten pitkästä aikaa minua hieman väsyttää.

Kolmesti L oli onnistunut jumittamaan itsensä poikittain pinnoihin ja kertaalleen se pieni pää sojotti jo toisessa päässä sänkyä.

Tämän surullisen kuuluisan ja vähän nukutun yön jäljiltä, vetäisi tuo poikalapseni ensimmäisillä päiväunillaan unta palloonsa kokonaiset kaksi tuntia.

Näemmä tältä päivältä, tuo päivärutiini heitettiin koppaan jo heti kättelyssä.

Kitinäkonserttia

Voi että, kunpa vaan olisin tiennyt aamulla, millainen päivä tästä kehittyykään.
Aamulla vielä niin iloisesti ja viattomasti hymyilevä L muuttui ensimmäisiltä päiväuniltaan herätessään pieneksi kitinämonsteriksi, jolle ei tuntunut kelpaavan mikään.

Hetken oli kiva kölliä selällään,
hetken raas mahallaan.
Hetken oli hauskaa sylissä,
toisen hetken hauskaa potkia äitiä.
Äidin sylissä oli hauskaa, 
kunhan vaan sai istua kuin iso poika jo.
Tutti viihdytti viitisen minuuttia,
äidin sormi harsoon kietaistuna toisen.
Huuto vain voimistui,
kun ruokaa yritti tarjota 
siinä luonnollisimmassa muodossa.

Mutta ai että, kuinka kivaa
siitä tuttipullosta olikaan syödä.
Sitten ja vasta sitten,
jaksettiin hetki hymyillä.

Suuri huokaus.
Eli nälkä taisi olla.

L:n rauhoituttua päätin hieman hemmotella lasta ja kasasin yhden hänelle aikoja sitten kannetuista leluista. Suositus tosin on +6kk, mutta kyseistä muovihärpäkettä taottiin sellaisella omistautumisella, etten usko koko hököttimen selviävän ehjänä sinne asti. 

Leikkien jälkeen päätin palkita itseni aamupalalla (köh11.00köh....)
ja nostin L:n siksi aikaa sitteriin seurakseni. Nykyisin L seuraa hirveästi syömisiämme ja tuijottaa tarkasti, vaikka kurkkuun päätyisikin vain lasillinen vettä. Joskus tekee ihan pahaa syödä, kun toinen tuijottaa niin intensiivisesti ja näyttää siltä, että maistiaista tekisi mieli.

Olenkin tässä nyt pari päivää leikitellyt ajatuksella, jospa sittenkin antaisin jo sosemaistiaisia. Yritän toppuutella itseäni odottelemaan edes seuraavaan neuvolakäyntiin, joka on tämän kuun lopussa. Silloin L olisi jo 5kk ja jotenkin uskon, että neuvolastakin aletaan jo rohkaisemaan kiinteisiin siinä vaiheessa. Mutta toisaalta, viidestä kuukaudesta on enää kuukausi siihen puoleen vuoteen.

Olen itse hiljalleen menettänyt innostukseni imettämiseen, pidän toki sen tarjoamasta läheisyydestä lapsen kanssa ja totta puhuen imettämisen "helppoudesta"(noh, ainakin joskus se sitä oli.) En vain ikinä ole kyennyt imettämään julkisilla paikoilla ja kauhistun ajatuksesta imettää anoppini läsnäollessa. Lisääntyvät rintaraivarit ja riittämättömyyden tunne vaikeuttavat herumista, joka puolestaan hermostuttaa lapsen pistämään vieläkin enemmän kapuloita rattaisiin. Huudon muodossa.
Aikoihin ei lapsi enää ole tyytynyt ruokailemaan vain yhdestä rinnasta ja suosii selvästi toista, josta ilmeisesti sitä ruokaa saa helpommin.

Taisin ensimmäisen kerran jo tuoda ilmi halukkuuttani lopettaa imetys pari kuukautta sitten. Siltikin, päätin taistella. 
Luovutin vain illan osalta ja L sai yhden ruokailukertansa pullosta, kuten edelleenkin. Välillä on ollut helpompaa ja välillä on päiviä, jolloin lisäruokaa saa antaa imetyksen jälkeen joskus päivälläkin. Tämä päivä oli taas sellainen.

Olen ihmisenä hyvin itsepäinen, joka varmaankin luonteenpiirteenä edesauttaa sitä etten heittänyt hanskoja tiskiin jo kuukausia sitten. Myöskin tieto siitä, että kaikista ongelmista huolimatta L kasvaa hienosti. 

Näiden tappeluntäytteisten imetyskuukausien jälkeen olen yhdestä asiasta hyvinkin varma,
tulevaisuudessa, aina isin ollessa kotona, siirtyy lapsemme ruokintavastuu hänen harteilleen. 
Ainakin hetkeksi.

Tämä maitolaituri tarvitsee pienen hengähdystauon.