rv 30+4 sekä neuvolakuulumiset

Suluissa viimekertaiset

Rv          30+4            (25+5)     
Paino      60,1             (58,0) 
RR:        125/68          (113/691)
B-hb       ei mit.           (124)    
Kohd.pohj. korkeus   27          (24)
Sydämensyke          134          (150)  
Liikkeet                    ++           (++)   

Eli tälläisiä numeroita saatiin tällä kerralla, eikä noistakaan nyt kummosempia voi sanoa.
Aikasta tasapaksusti mennään eteenpäin ja samoilla keskikäyrillä kuin aiemminkin.

Uutuutena ovat tänä päivänä yllättäneet harjoitussupistukset.
Olen niitä kyllä aiemminkin kokenut, mutta tänään niitä vasta on tullutkin. Eilen illalla alkoivat, pari kun nukkumaan pääsi. Yöllä taisin hereillä ollessa tuntea yhden, aamulla kolme ennen sängystä nousua ja vielä pari sen jäljestä. Mainitsin niistä neuvolassa, lähinnä siksi kun nyt tuntui tulevan oikein urakalla. Eivät kuitenkaan hätääntyneet, kun itsekin sanoin etteivät nämä ole mitenkään kivuiliaita, yrittivät kyllä urkkia olenko tehnyt jotain erityisen rasittavaa joka voisi vaikuttaa. 
Kuunnellut "anopin" hössöttämistä koko eilisen illan, check.

Siitä olen yllättynyt, ettei neuvolassa ole kertaakaan kyselty sen enempää ikäerostamme, vaikka kaikki muu tuntuukin heitä kiinnostavan. Jotenkin olisin olettanut heidän edes utelevan asiasta, kun koko muu parisuhteemme tuntuu aina tapetilla olevan.
Tämän asian mieleeni palautti eräs tuttavani, joka kyseisestä asiasta itsekin kirjoitti ja totesi, ettei ikäerolla ole väliä. Kuin pakostakin minun on oltava samaa mieltä siitä, ettei ikäerolla parisuhteessa ole väliä.
Ikäerolla ei olekaan väliä, ei minulle.
Siltikin ymmärrän sen, että jollekin toiselle sillä voi olla suurikin merkitys.

En tiedä olenko kasvanut tähän ajatusmaailmaan siksi, koska suvussamme ikäeroa on
esiintynyt melkein joka suhteessa.
Äitini vanhin sisko on saman ikäinen kuin oma isoäitini isäni puolelta.
Syntyvällä lapsellani on pikkuserkkuja ikähaitarilla 0-30+v.
Itselläni on serkkuja, jotka ovat äitini ikäisiä ja jopa vanhempia.
Isovanhemmillani, äitini puolelta, oli ikäeroa sirot 13 vuotta.
Isoäitini vanhemmilta ikäeroa löytyi taas kunnioitettavat 21 vuotta.

Minun ja mieheni ikäero sopii jonon jatkoksi siis aivan kuin nakutettu eikä edes pistä silmään.

Tuttavillamme taas on totuttelu voinut viedä aikaa ja ainakin parilta koulututultani olen leuan saanut loksahtamaan mainitsemalla mieheni iän, mutta siitäkin järkytyksestä on selvitty.

Mieheni oli jo teini-ikäinen kun itse synnyin.
Olin kolme, kun miestäni kutsuivat kutsunnat.
Mieheni juoksi naisten perässä ja eli nuoruuttaan, kun itseäni kiinnostivat pelkästään pehmolelut ja Muumit.
Kuulostaako oudolta,
ehkä.
Mutta meille se on siltikin täyttä arkielämää.

Onko iällä teille merkitystä, 

missään suhteessa?

ps. Ja tässä vaiheessa ihan vain jo selvennykseksi, etten tarkoita tälläkään ääripäätä, jossa teini-ikäinen seurusteli keski-ikäisen kanssa.

-------------------------------

I've been thinking about age difference, in relationships. 

I got the idea of a friend of mine, who also wrote about it.
I really don't think that age is such a big issue, because I've been around it all my childhood.My mum's oldest sister is the same age as my grandmother (from dad's side)
I have cousins as old as my mom or even older.
My mother's parents had an age difference of 13 years.
My great-grandfather was 21 years older then her wife.

My bf was already a teenager when I was born.
When I was three, he went to army.

Sounds strange, eh?
For us is only our everyday life.

29+6

Hei vaan kaikki,
täällä vielä ollaan.

Olen pysytellyt hiljaisena, ihan siitä syystä että juurikaan mitään kerrottavaa ei ole sattunut.
Olemme lähinnä nyhjänneet kotona, muutamia kauppareissuja lukuunottamatta.

Tänään olin suunnitellut reissua Ikeaan, mutta toisin kuitenkin kävi. Aamulla herätyskellon soidessa sammutin sen turhankin helposti ja lopputuloksena oli se, että heräsin vasta yhdentoista aikaan. 
Silloin lähtö ei enää innostanut, lähinnä turhautti itseäänkin tuo pitkään nukkuminen. Tuntuu lopulta aina siltä, että puoli päivää on mennyt hukkaan.

Odottelemme innolla juhannusta ja sitä, että mieskin saa pitkästä aikaa hieman pidemmän vapaan.
Viime juhannuksen vietimme perinteisesti mökkeillen ja täytyy kyllä tunnustaa, että hieman harmittaa jäädä tänä vuonna kotiin. Tuudittaudun siihen ajatukseen, että mökkeilemään nyt pääsee melkeinpä koska tahansa.

Syy siihen miksi jäämme kotiin on tavoitteemme päästä läiskimään laattoja kylpyhuoneen seiniin (vihdoinkin!) Katsotaan kuinka käy, mutta toiveikas olen.
Jos projekti pääsee alkuun, lupaan ottaa ainakin yhden kuvan todisteeksi. 

Mitä teidän juhannukseenne sisältyy?

Myös tuota pinnasänky-projektia olen hitaasti päässyt jatkamaan ja päädyt olen jo lakannut valmiiksi, mutta laidat osoittautuvat kokonsa puolesta ongelmallisiksi. Niitä on todella vaikea pyöritellä yksinään puolia lakatessa ja kun miehellä ei ihan aina ole aikaa tulla pidikkeeksi, etenee projekti hitaasti mutta varmasti.

Innostuin myös ajatuksesta tuunata tuota Kelan laatikkoa kauniimmaksi ja käyttää sitä ensisänkynä pinnasängyn sisällä, mutta en ole vielä saanut selkeää kuvaa siitä, millaiseksi haluaisin omani askarrella.
Googlettelin hieman muiden tekosia ja täytyy sanoa, että upeita kyllä löytyi.
Toiset ne vaan ovat niin käteviä käsistään, että ihan kateelliseksi tässä tulee.

Tänään edessä on vielä jättimäinen ruokakauppakierros, sillä kammoan kauppoja aina viimeisenä päivänä ennen pyhiä.
Se ihmisten määrä on jotain aivan tajutonta.
En myöskään ymmärrä sitä, että miksi kaikki tuntuu seisahtuvan silloin kun kauppa on yhden päivän kiinni. Vikana iltana sitten hamstrataan kuin viimeistä päivää sitä vessapaperia rullakaupalla ostoskärryyn ja kauhealla kiireellä rynnitään kassoille.
Tänäänhän en ole itse menossa tekemään samaa.

Jos en huomenna kirjoittele, niin  haluan tässä vaiheessa jo toivottaa
iloiset juhannukset kaikille ja toivotaan, että säät pysyvät lämpöisinä!

punainen tupa ja villiintynyt nurmikkomme

Ps. Lisäilin Maha-välilehteen uuden kuvan.
Pps. Lisäilin myös tuonne sivuelementteihin leikkimielisen kyselyn nyyttini sukupuolesta, kun tajusin etten sukupuolta ole tänne paljastanut. Veikkailkaa ihmeessä ja paljastan totuuden kyselyn päättyessä ;>

--------------------

I have been taking a little break, because nothing has really happend.
We've been spending time at home. Lazy us
I added a little quiz on the right there, about the sex of my baby. Called "Nyyttini on..."
The first option is girl and second one boy.
So keep guessing and I'll reveal the truth when the quiz ends ;>

rv 29+1

Sain eilen ikäviä uutisia
ja tajusin lopulta sen kuinka epäreilua elämä voi välillä olla.

Kuinka toisille annetaan jotain niin helposti, mitä he eivät ehkä edes halua
ja toiset eivät koskaan saa sitä, mitä hartaimmin toivovat.

Toisille annetaan se viimeinen toivon kipinä,
vain siksi 
että senkin voisi aivan lopussa viedä pois.

Tästä eteenpäin en aio ottaa enää omaa raskauttani itsestäänselvyytenä
tai valittaa pienistä asioista, kuin se miten ja minne sattuu.
Sattukoot minuun, ainakin vauvallani on kaikki hyvin.
Tulkoot kiloja tai turvotusta,
saan jotain paljon parempaa vastineeksi.
Jos valitan,
olkaa kiltit ja muistuttakaa minua tästä.

Arvostakaa sitä, mitä teillä on.
Se voidaan ottaa niin helposti pois.

*

-------------------
Heard some bad news yesterday,
and I'm pissed of at life right now.

I will not take my own pregnancy for granted anymore
and bitch about little things.

Cherish everything you have,
it can be taken away from you too easily.

My worst fear

Tänään jouduin lähelle pahinta pelkoani,
hammaslääkäriä.

Ensimmäisen lapsemme johdosta meille tarjottiin ilmainen terveysneuvontakäynti suuhygienistille, jossa tarkoitus oli kartoittaa vanhempien tottumuksia hyvään suuhygieniaan liittyen.
Suuhygienisti oli aivan asiallinen, mutta siltikin ripitti minua ylimääräisistä naposteluistani.
Ja minähän "napostelen" ruisleipää, en edes karkkia tai muuta sokerimössöä.
Myös yllätyksenä tuli suositus siitä, että lastaan ei saisi suukotella suulle tai käyttää yhteisiä aterimia ennen kahden vuoden ikää bakteerikannan vuoksi.
Pystyykö tuohon oikeasti kukaan?

*

Myönnän laiminlyöneeni omaa suutani hammashuollon suhteen,
sillä minä todella vihaan hammaslääkäreitä.

Pienenä minulla oli aina naishammaslääkäri.
Voi että sitä kertaa, kun ensimmäistä kertaa vastassa olikin MIES.
En suostunut suutani avaamaan, sillä lapsenuskoni ei voinut millään hyväksyä sitä että mies voisi olla hammaslääkäri.
Eihän siitä mitään tullut, vaan uusi aika piti varata.

Koulutarkastukset kävin kiltisti, mutta kun täysi-ikäiseksi tulin ja siitä hirvityksestä olisi pitänyt itse ottaa vastuu ja vielä maksaakin, käynnit vain lopulta jäivät vähemmälle.

*

Nyt joudun hammastarkastukseen viikon kuluttua ja ahdistus tuntuu jo alkavan kasvaa.
Olen onnekas, että pääsen noin pian.
Yleinen jono täällä on puolenvuoden pituinen tuohon tarkastukseen.

*

 Mutta lapsellisella tavalla en kyllä haluaisi olla tässä tapauksessa onnekas.

-------------------------------

I really hate a trip to the dentist's,
and guess where I'm going next monday?

Pörröt

Aiemmin olen todennutkin että kattomme alla asustelee mieheni ja minun lisäkseni kaksi hieman pörröisempää otusta, vinkukaksikkomme suloisten marsujen muodossa.

Tyttömarsut ilahduttavat arkeamme vaativalla vinkumisellaan ja hauskoilla pyrähdyksillään,
vaikka muuten nämä kyseiset yksilöt aika epäsosiaalisia ovatkin.

Teqi

Toinen marsuistamme, Tequila, on eräänlainen rescue-keissi parin vuoden takaa. Itse asiassa marsuja tuli alunperin kaksi, mutta toinen valitettavasti kuoli loppuvuodesta 2010.
Alkuperäinen omistaja ei enää halunnut pitää marsujaan, vaan halusi niistä eroon.
Tarjouduimme silloisen seurustelukumppanini kanssa ottamaan marsut omiin hoteisiimme ja hyvällä tuurilla saimme kaikki tarvikkeet ja marsut täysin ilmaiseksi.

Pienoisena yllätyksenä tuli se, ettei marsujen kynsiä oltu leikattu hyyyyvin pitkään aikaan, joten minun (kokemattoman noviisin) ikuiseksi murheenkryyniksi lopulta muodostui jatkuva tappelu kynsien suhteen. Tunnen syyllisyyttä kynsistä, vaikken itse niitä olekaan aiheuttanut välinpitämättömyydelläni, mutta siltikin tilanne pistää vieläkin vihaksi.

Myös käsittelyyn kumpaakaan ei oltu totutettu ja sen huomaa vieläkin siitä ettei Tequila tykkää kosketuksesta tai ihmiskontaktista yhtään. Teqin veikkaisin olevan iältään neljä vuotta, mutta varma en voi olla.

Erossa Tequila jäi entiselle seurustelukumppanilleni pariksi kuukaudeksi, mutta palasi lopulta minulle jolloin päätös toisen marsun hankinnasta syntyi.

Tequila ja Pippuri

Kesällä 2011 meille saapui teddy-tyttömme, oma rakas pikku-paskiaiseni, jonka nimeä emme ole vieläkään varmuudella päättäneet.
Rosie on se virallinen, mutta itse käyttämämme kutsumanimi vaihtelee Pippurin ja tuon ylenpänäkin todetun p-p:n välillä. Pippuri on hellyyttävä otus, mutta sellainen rohmu etten ole samanlaista aiemmin nähnyt.
Myöskään tätä marsua ei sosiaaliseksi voi nimittää vaan pikemminkin uteliaaksi, mutta rohkea se on Teqiin verrattuna.
Epäilen Teqin tartuttaneen omalla pelokkuudellaan pientä varautuneisuutta myös Pippuriin, mitä tulee käsittelyyn ja kontaktiin ihmisten kanssa. Mutta otamme päivän kerrallaan.

Asumus nykyisellään

Aiemmin marsut saivat juoksennella vapaammin olohuoneessamme, mutta parketin saadessa liikaa iskuja (virtsaa) piti tilaa ruveta rajaamaan jollain konstilla. Pari päivää sitten karautin paikallisen Hong Kongin pihaan ja ostin sieltä marsupiireissä tunnettua Deuzerin-moduulihyllykköä aka Taikakuutioita.

Tällä hetkellä tila on vieläkän aika pieneksi rajattu, mutta valitettavasti myös meidän on pakko päästä kyseisessä huoneessa liikkumaan. Tarkoituksena on siirtää marsumme toiseen huoneseen myöhemmin, kun tilaa vapautuu ja suurentaa tyttöstemme liikkumatilaa vielä entisestään.

Myönnän olevani vielä hyvinkin kokematon marsujen suhteen ja opin jatkuvasti uutta. Vaikka tyttömme ehkä rohkeampiakin voisivat olla, en siltikään vaihtaisi kumpaakan pois.
Varsinkaan Teqin kohdalla en kadu mitään, sillä näemmä kokeneempikaan kasvattaja ei siitä kyennyt huolta pitämään pienempänä, joten parempi näin.

rv 28+0

Tänään iski pieni pakokauhu, kun tajusin kuinka vähän tätä aikaa enää tuntuu olevan.
Enää 10 viikkoa ja se maaginen 38 raskausviikkoa tulisi täyteen.
Aika tuntuu loppuvan kesken.

Välillä tuntuu että olen hieman yksinäni tämän valmistautumisen kanssa.
Miehen ajatukset pyörivät pelkissä tekemättömissä töissä, jotka täytyy hoitaa kuntoon.
Minun ajatukseni pyörivät ostoksissa, joita vauvaa varten tarvitsisi tehdä.
Mies stressaa kylppäriremontin valmistumista, jotta voisi aloittaa keittiön kanssa.
Minä stressaan vauvan huonetta, josta seinä täytyisi vielä kokonaan hioa ja maalata.

Välillä toivoisin, että mies haluaisi tehdä myös niitä asioita, jotka minusta tuntuvat tärkeiltä.
Vauvalle hankitut tavarat tuntuvat lojuvan siellä täällä muovipusseissa, eikä niille tunnu löytyvän mitään paikkaa.
Myös minun tavarani lojuvat vieläkin pahvilaatikoissa eikä niillekään tahdo löytyä tilaa.
Haluaisin, että mies tekisi tilaa tavaroilleni.
Tai että tekisimme sen yhdessä. 
Haluaisin että tekisimme edes jotain yhdessä.

En yksinäni viitsisi käydä miehen tavaroita läpi ja pohtia mitä pitäisi heittää pois ja mitä ei.

Ehkä hän ei vain ymmärrä sitä, kuinka valtava tämä pesänrakennusviettini on.
Ja kuinka paljon haluaisin hänen apuaan tässä kaikessa.

Mutta, itse raskaus.
Nyytti potkii ja mönkii kuin viimeistä päivää ja aina eri aikavyöhykkeellä minun kanssani.
Parhainta temmellysaikaa tuntuu olevan juuri yö, tarkalleen klo. 01:30 alkaen ja sen seurauksena omat yöuneni ovat jääneet lyhyiksi ja huonoiksi.
Myös pinnani on huomattavasti kireämmällä.

Kivut ja kolotukset eivät myöskään ole jääneet vieraiksi, niistä saan nauttia lähes päivittäin.

Kaikki vaan tuntuu tällä hetkellä niin keskeneräiseltä ja sen vuoksi tästä raskaudestakin on vaikea iloita ja nauttia.

Tuntuuko muistakin joskus siltä, että kaikki vaan on niin kesken?
Vai olenko ihan yksin tämän tunteen kanssa?
------------------------------


Today it hit me, the feeling that the time is running out with this pregnancy.
Only 10 more weeks and the magical 38 weeks will be full.
 
Sometimes it feels that I'm alone with everything, my toughts are wery far from those my bf thinks.
He's more stressed about renovations and I'm about all the things we should still buy for the baby.
Our wants and needs don't really click at this point.

I would really want to do somehting with him,
not just me alone.

Does anybody feel like this at some point,
or am I alone with this feeling?

Raskausoireet

En ollut itse niitä naisia, jotka tietävät raskaudestaan salamana pahenevan pahoinvoinnin myötä.
Itse aavistin mahdollisuuden raskauteen vasta siitä varmimmasta merkistä, tai pikemminkin kun siitä maagisesta hetkestä mentiin viikolla yli ja mitään ei kuulunut.

Lapsi oli oma joululahjani, kun plussanneen testin tein joulunpyhien jälkeen.
Tai, no totuuden nimissä, tein kolme plussatestiä kunnes uskoin.
Epäuskoa lisäsi se, että olin juuri viettänyt kuukauden Englannissa ja nauroin todennäköisyyttä siihen, että raskaus oikeasti saisi alkunsa heti Suomeen saavuttuani.
Näemmä näin kävi ja kyllä, tuo todennäköisyys huvituttaa itseäni edelleen.

Olen ollut onnekas omalla tavallani ja alkuraskauteni oli suht helppo.
En voinut pahoin, en itseasiassa ollenkaan. Kerran muistan tunteneeni kuvotusta jostain hajusta, mutta siihen se jäikin eikä takaisin ole tullut. Pahin oire, josta olen kärsinyt on ollut väsymys ja toisaalta, sitä onkin riittänyt. Pahimmillaan väsymystä esiintyi ensimmäisellä kolmanneksella, juuri opintojeni viimeisinä kuukausina.
Juuri silloin, kun minun piti suorittaa viimeistä näyttöäni viimeisessä työharjoittelupaikassani.
Juuri silloin, kun jouduin tekemään yövuoroja.
Kunniakkaasti läpi mentiin, mutta täytyy todeta että kyllä hieman päähän otti tuo ylimääräinen väsymys juuri niissä hiljaisissa yövuoroissa.

*

Väsymys hellitti lopulta ja olo normalisoitui. Toisen kolmanneksen olin voimissani ja virtaa tuntui riittävän vaikka mihinkä enkä tahtonut ymmärtää tiettyä rajallisuutta, jota toimissani tulisi olla. Hormonit myös hieman heittelivät ja olin hyvinkin itkuherkkä mitä pienemmistäkin vastoinkäymisistä. Myös ärsyynnyin herkästi.

*

Nyt tässä loppuajassa läheiseksi ystäväkseni tuntuu nousevan selkä- sekä lantionalueen kipu, mutta niitä osasinkin odottaa. Öisin on vaikea saada unta mm. vauvan iloisen liikkumisen vuoksi, joten väsymys alkaa taas hiljalleen lisääntymään, mutta nyt minulla on onneksi mahdollisuus päiväuniin. Heräilen myös jatkuvasti aamuyöstä, mutta siihen en ole keksinyt vielä järkevää syytä, ehkä uneni on vain herkempää nykyään.
Hengästyn myös helpommin ja liikkuessani muistutan enemmän ankkaa kuin ihmistä.
Hieman mietityttää kyllä jo itseä se, missä jaksamisissa olen kymmenen viikon kuluttua, kun maaginen 38 raskausviikko alkaa.

Vaikka raskausaika ihanaa omalla laillaan onkin, olisin jo itse valmis synnytykseen. Pelkään selkäni vuoksi, sillä se tuntuu herkistyneen rasitukselle pari vuotta sitten tapahtuneen kaatumiseni johdosta.
Sen jäljestä olen välillä kärsinyt oudoista selkäkivuista ja mietin, miten selkä jaksaa kantaa kasvavaa mahaani.

Muuten olen terve ihminen, mutta jos selkäni sanoo itsensä lopullisesti irti tämän raskauden aikana, en voi koskaan harjoittaa ammattia, johon juuri valmistuin.
Tieto siitä, lisää jännitystä tulevaisuuteen.

Projekti: pinnasänky

Eilen tapahtui edistystä pitkäaikaisessa projektissamme: "pinnasängyn metsästys"
Pyörähdimme sattumalta eräiden valmistujaisjuhlien jälkeen Ikeaan ja siellä silmiini osui hyvinkin kutsuvan hintainen pinnasänky.
39,95.
Todellakin, pinnasänky tuohon hintaan.

Olen ollut todella kriittinen lastentarvikkeiden hintahaitarien kanssa ja mielelläni en maksa mistään paljoa, joten myös pinnasängyn kanssa lähdimme siitä liikkeelle että pelkästä hienosta merkistä emme pulita turhaan sataa euroa lisähintaa. 
Aloitimme etsinnän käytetyistä, mutta ei niistäkään tahtonut mieleistä löytyä.

Täytyy myöntää että olin hieman epäileväinen aluksi juuri hinnan vuoksi, eikä sänkykään näyttänyt kovin tukevalta. Päätin kuitenki tutkia pinnasänkyä tarkemmin ja lopulta suljin silmäni ja varovasti heilautin laitaa.  Hetken aikaa kuuntelin ja kun mitään suurempaa räjähdystä ei tuntunut tapahtuvan, rohkaistuin ja ravistin sänkyä kovempaa.
Lopputuloksesta kertokoon kaiken tarvittavan se tosiasia, että kyseinen sänky majailee tällä hetkellä koottuna makuuhuoneessamme.

Projekti jatkuu illemmalla kalustelakan merkeissä, jotta sängystä saataisin mukavamman sävyinen kuin alkuperäinen (= käsittelemätön pyökki.)

Jostain syystä suomenkielisiltä Ikean sivuilta ei löydy kuvaa kyseisestä sängystä, joten kaivelin Ikea.comin kautta kuvan samantapaisesta, omastamme vaan ei toista laitaa saa pois.

                                                               
                                                                  Eli Ikea SNIGLAR

kuva täältä

                                                                           

                                                                                 +

                                      

                               Kiva-kalustelakka, puolihimmeä. Sävytteenä sävy 3444 Mustamarja

lainattu & parempi kuva täällä

Katsotaan mitä saamme lopputulokseksi.


--------------------

We finally bought a crib, 

now it only needs a bit of DIY.

Teknologiakammoinen täällä, terve.

Luin tuossa erästä lehteä illalla ja silmiini osui automainos viimeisellä sivulla.
"Edistyksellinen kosketusnäyttö. Kosketusnäytöllä ohjaat ajotietokonetta ja navigaattoria, katselet kuvia muistitikulta sekä kuuntelet musiikkia langattomasti matkapuhelimellasi."

Miksi haluaisin autossani katsella kuvia muistitikulta?

täältä

Vähän aikaa sitten pääsin auton kyytiin, joka oli vuosimallia 2011 ja leukani loksahti saman tien, kun etupenkille istahdin. Tuntui, etten ollut ikinä nähnyt niin montaa vipua ja nappulaa autossa, vaan auton sisusta muistutti enemmänkin lentokoneen ohjaamoa. Mies kysyi minulta haluanko itse kokeilla ajaa, mutta en suoraan sanottuna uskaltanut.
Pelkäsin etten edes valoja osaisi käyttää siinä teknologian huipussa.
Saati käynnistää koko hökötystä.

Hetken matkaa ajettuamme rupesi näytössä vilkkumaan kuva kahvikupista. Katsoimme molemmat epäuskoisina toisiamme ja lopulta mieskin tuhahti "ettei täältä nyt kahvia voi saada."
Ei saanut, mutta kaivoin silti ohjekirjan käteeni ja lopulta kävi ilmi auton ehdottavan meille ajotaukoa.
Ja tosiaan, ilmeisesti koko auton etuosaa nimitettiin ohjekirjassa cockpitiksi.
Siis lentokoneen ohjaamoksi.

Itse olen onnellinen ja ihmeissäni siitä, että omassa autossani on tällä hetkellä keskuslukitus ja sähköikkunat, sillä edellinen autoni oli samaa vuosimallia omistajansa kanssa.

täältä

Sain jo autokoulussa tarpeekseni uudemmista autoista, kun edes käsijarru ei ollut niissä vanhalla tutulla paikallaan. Eikä se käsijarru edes näyttänyt käsijarrulta.

Taidan olla hieman vanhanaikainen,
mutta anteeksi vaan.

Minä en haluaisi joutua samaan aikaan tien päälle henkilön kanssa, joka ajaessaan voi samalla selailla kuvia autonsa kosketusnäytöltä.