8 kk Neuvola

Aamumme oli aivan kamala. 

Pyysin miestäni herättämään (katsomaan että myös MINÄ herään) aamulla töihin lähtiessään, jotta selviydyn pojan kanssa hyvissä ajoin itsekin neuvolaan. No, eipä olisi tarvinnut huolehtia, sillä luonnollisesti tuo pieni herätyskelloni herätti minut ensimmäistä kertaa viideltä. 

Kyllä, viideltä.

(monena aamuna meillä on nukuttu jo seiskaan/puoli kahdeksaan sen kuuden sijaan)

Mutta ei, ei tänä aamuna.

En pahemmin siitä enää itse nukkunut vaan pyörin sängyssäni puoli kuuteen, jolloin päätin varovasti nousta itse.
Alhaalla keittelin itselleni kahvit ja moikkasin myös töihin lähtevän miehen ja kun kuudelta pääsin kuppeineni olohuoneen sohvalle pärähti itkuhälytin päälle. Puolisen tuntia vielä yritin poikaa nukuttaa, kunnes luovutin ja otin hänet seurakseni alakertaan. 

Kyseisen aamusekoilun jälkeen onnistuin vielä väsyneenä kastelemaan läpimäräksi täysin puhtaan bodyn hihan (vaihtoon meni) sekä syöttämään aamupuurot lähinnä minimiehen housuille, jotka myös menivät vaihtoon. 

Vaihdoin myös kahdet vaippakatastrofit ennen lähtöä, viimeisin ihanasti kymmenen minuuttia ennen auton starttaamista.

Vaippakatastrofien epätoivoisuuden selittäköön seuraava lause: 

tällä hetkellä meille tulee lämmintä vettä vain hellan kautta.

Voi luoja, 

että väsytti.

 Neuvolassa meitä oli vastassa lääkäri sekä terveydenhoitaja ja hieman pelkäsin miten käynti sujuisi tuolta vierastamaan oppineelta JA VÄSYNEELTÄ minimieheltämme. Poika tosin todisti epäilykseni vääriksi hymyilemällä lääkärisedälle koko suunsa mitalla ja papattamalla viimeistä päivää.

Ei se vaan minulle ikinä noin väsyneenä... 

Lääkäri kehui terveeksi ja iloiseksi pojaksi, 

pituutta löytyi 72,5 cm 

painoa 8575g 

pipo 44.6

Terkkari rohkaisi antamaan ruokaa niin paljon kuin napa vaan vetää ja painottamaan soseruokiin maidon sijaan. Mutta poika kuulemma kasvaa tasaisesti, vaikka painoa ehkä hieman vähäisesti onkin. 

Loppuun haluan pyytää anteeksi, jos teksti on jotenkin kangerteleva. Yöunien pidennettyä ovat minin päiväunet lyhentyneet nysiksi, joten useimmiten pojan nukkuessa heittelen kiireessä pyykit koneeseen/tiskaan ja saatan juoda kahvia kupin. Nytkin tuntuu, että yritän kursia tätä tekstiä kasaan hirveällä hulinalla ja samalla mietin vain kaikkea, mitä pitäisi ehtiä vielä tekemään.  

Ja nyt meillä näemmä herättiinkin, eli nekin asiat taitavat jäädä tältä kerralta tekemättä.

Jes. 

6kk

Siinä se tuli, se maaginen puolivuotta. Se kiukuteltiin vastaan ennen näkemättömällä kiukulla ja lasiin se lopulta tärähti tuosta noin vaan. 
Ja kaikki on taas kuin ennen.

Neuvola myöskin oli uuden kuukausiluvun myötä aiheellinen ja sinne suuntasimmekin tänään. Mitään suurta hehkutusta ei ollut luvassa, vaan lähimmä ne tavalliset. Pituus, paino ja motkutusta painosta.

Pituus 68 cm (65,2)
Paino 7745g (7270g)
Pipo 43 (42,3)

Painostahan siellä puhuttiin, sillä pituuskäyrän kasvaessa hurjaa vauhtia jää paino siinä jalkoihin. Ja hienostihan sitä on alaspäin notkahdettu. Lihaa ja kalaa suositeltiin, samalla myös puuroa iltaankin. Painokontrollia ei otettu, vaan seuraava neuvola onkin vasta kahden kuukauden päästä. Outoa.

Yöunet ovat meillä olleet historiallisia pari viime yötä. L on herännyt syömään ensimmäisen kerran vasta aamuyön tunteina, 4-5 aikoihin. Syötön jälkeen unia on vedelty vielä pari tuntia, seitsemään saakka. 

Yöimetystä lukuunottamatta ja päivän satunnaisuuksia on imetys muuten jäänyt. L ei siihen vain enää tahdo suostua millään, välillä vain suuren tappelun kautta. Tarjota yritän, mutta tarvetta ei tunnu olevan, sillä kaikki muu kiinnostaa enemmän. 

Ja äitiä harmittaa, kaiketi tämä nyt sitten oli tässä.  

Ensi viikkokin on miehen viimeinen lomaviikko, jonka jälkeen lupaan tehdä parannuksen tässä bloggailussakin. Nyt on kirjoittelu jäänyt yhteisen arjen alle, sen myönnän.

5kk Neuvola

"Reipas ja iloinen vauva.
Kääntyy vatsalleen, pyörii navan ympäri. Tarttuu leluun ja vie suuhun.
Iho hieno. Hyvä kontakti!"

Pituus 65,2 (62,5)

Paino 7270 (7000)

Pipo 42,3   (40,8)

Tänään heräsin pitkästä aikaa puhelimeni herätyskelloon ja valitettavasti siihen samaan herätykseen heräsi myös eräs toinen, hieman pienempi ihminen. Valitettavaa vain, että herätyskello soi kuudelta ja olin laskelmoinut aamuni niin hienosti, että saisimme mieheni kanssa itsemme valmiiksi siihen mennessä, kun L:n oli tarkoitus herätä. 

Menihän se aamu noinkin, mutta valitettavasti väsymys iski tälle perheemme pienimmällä juuri neuvolassa rokotusten aikaan, eikä itku meinannut enää millään laantua muuksi, kuin kitinäksi. Onneksi pääsimmekin rokotusten jälkeen lähtemään ja kitinä loppui siihen, kun mies starttasi auton käyntiin. 
Siitä pari minuuttia eteenpäin unikin jo maittasi.

Olimme tosiaan hieman etuajassa aamulla, sillä otimme kelivarauksen eilisen lumisateen jälkeen. Tiet oli onneksi aurattu hyvin, joten pääsimme perille ongelmitta ja odottelimme terveydenhoitajaa lopulta vain vartin verran.

Aluksi terveydenhoitaja kyseli kuulumisia, onhan siitä nyt kaksi kuukautta kun hänen luonaan olemme viimeksi käyneet. (niille, jotka eivät mahdollisesti muista: viime kerralla kävimme sijaisella) L taas esitteli sitä parhainta itseään hymyilemällä enemmän kuin laki sallii ja jopa jokeltelemalla omia vastauksiaan.  

Terkkari lähinnä kyseli rytmistämme miten/milloin/mitä, öistämme nukkuuko/syökö/mitenkä pitkiä unipätkiä, päiväunista sekä ruokailusta jatkuuko imetys/korviketta/olenko jo antanut soseita. Vastailin totuudenmukaisesti ja saimmekin hyvän keskustelun aikaiseksi juuri noista soseista ja siitä, mitenkä usein ja millaisia uusia makuja minun kannattaisi L:lle tarjota. Puuroa terkkari ehdotetti kokeiltavaksi sekä lihoja pikkuhiljaa, vaikka tosissaan emme kiinteitä ole syöneet vielä viikkoakaan. Nähtävästi tahti on nopeampaa, mitä myöhemmin ne kiinteät aloittaa. Myös leluun tarttumista yritettiin testata, mutta terveydenhoitajan tekemänä ei siitä tullut mitään. L vain ihmeissään tuijotteli vieraita kasvoja ja hymyili, eikä keskittynyt leluun lainkaan. Lopulta otin tarjottavan omaan käteeni ja minulta lelu vietiin ongelmitta, ihan päässäni kuulin mantran;   

 minunminunminunÄITIMINÄTAHDONSEEEN.

Painon kehitys oli hieman notkahtanut, mutta en sitä ihmettele ollenkaan. Poika on nimittäin alkanut valvomaan pidempiä pätkiä sekä kuluttamaan energiaansa ihan eri tavalla, kuin aiemmin. Terveydenhoitaja kehui L:ää enemmän sopusuhtaisen kuin nälkiintyneen(:D) näköiseksi, joten painoon hän ei vielä ottanut sen suuremmin kantaa.

Lopulta oli rokotusten vuoro, joita väsynyt sankarimme ei oikein ottanut tälläkään kertaa kovin hyvin vastaan, kuten ylhäällä jo tuli todettua.
 
Nähtäväksi jää, saammeko tällä kertaa nauttia jälkioireista, sillä viime rokotuksissa pääsimme nimittäin helpolla.
 
Seuraava neuvola onkin sitten jo puolivuotiskäynti! 
Nopeasti tämä aika menee, sillä olemme jo hieman keskustelleet päivähoitopaikan hakemisesta. 
Ajankohtaiseksi tämä hoitopaikka tosin tulee vasta vuoden päästä, mutta siltikin siitä keskusteleminen alkaa jo kuulostamaan omiin korviin niin kovin haikealta.
Ja varsinkaan, kun en tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Haluammeko toisen lapsen, haluanko minä harjoittaa tätä ammattia, johon koulutuksen olen hankkinut. Vai haluanko minä opiskella kokonaan uuden.

Suurin haaveeni olisi omistaa urani kotiäitiyteen ja lasten kasvatukseen, mutta nykymaailmassa se ei ole realistista, jollei puolisolla ole moninumeroinen palkkakuitti. Välillä ajattelen, että olen syntynyt aivan väärälle vuosisadalle, mutta toisaalta, vuosikymmeniä sitten ja oman synnytykseni jälkeen en ehkä olisi ollut enää paikalla nauttimassa siitä kasvatuksesta.

Salaa mieleeni on hiipinyt ajatus opiskelemaan paluusta.
Alalle, joka ei liity millään tavalla sosiaali- ja terveyspuolelle.
Alalle, joka on miesvoittoinen.
 
Haaveilen autokorinkorjaajan tai ajoneuvoasentajan koulutuksesta, josta jatkaisin vielä automaalaajaksi.
Itseasiassa haave ei ole täysin uusi, mielessäni nimittäin salaa lämmittelin jo sitä aiemmin, kun lähihoitajaksi lopulta päädyin.  

Ehkä lapsen jälkeen, olisi aika juuri sille, mitä salaa olen haaveillut.

4kk Neuvola

Harmittaa, sillä koko neuvolareissu tuntui niin hirvittävän turhalta!

Oma terveydenhoitaja oli vielä joululomaansa viettämässä, joten tällä kerralla vastassa oli uppo-outo terkka ja vielä lääkäri, jonka oli kerran aikaisemmin vain nähnyt. Eipä olla varmaan ikinä koettu noin nopeaa neuvolakäyntiä, kun ei paljon tarvinnut jutella. Lääkäri kyseli joitain pieniä kysymyksiä, mutta terveydenhoitaja itse vain hymähteli L:n jokelteluille.

Mutta:
Painoa tasan 7 kg, pituutta 62,5cm
On se poju taas itseään kasvattanut!


Tänään aamumme venähti pitkäksi, sillä L herätteli minut ruokailuaan varten kahdelta ja seuraavan kerran vasta puoli seitsemältä. Väsyneenä äitinä nukahdin kesken syötön ja heräsin vieressä köllivän jälkeläiseni kanssa seuraavam kerran vasta puoli yhdeksältä, tunnin normaalia aikataluamme jäljessä. Päähän hieman otti, mutta kyllä oli myös levännyt olo!
L hieman kummallisen oloisena katseli ensin hetken aikaa ympärilleen, koska ilmeisesti heräsi minun heräämiseeni, kunnes aloitti tutun iloisen aamuhöpinänsä. Oman lapsensa iloinen jokeltelu on kyllä maailman kauneinta kuunneltavaa ja vielä se kaunis hymyily siihen päälle.
Ah, ei tämä äiti ainakaan voi ihanammin aamuaan aloittaa.


Loppupäivä onkin hieman luovittu ja oteltu torkkuja silloin tällöin, lopullinen tavoitteeni nimittäin oli saada poju rytmiinsä ja kello 12 pidemmille päikkäreilleen - suunnitelma, joka ainakin vielä tuntuu toimivan. 

Tänään otin viimein myös kuusen pois olohuoneesta ja surutta survoin sen portaiden alle, ensi joulua odottamaan.

Olohuone tuntuu yhtäkkiä hirveän autiolta ja suurelta, kun tuo 180 senttinen härpäke on nurkasta poistettu ja sohvat työnnetty taas toisiaan lähemmäksi - ja ai että sitä tehdessäni, unelmoin taas kerran kauniista, mustasta kulmasohvasta. Unelmoin paljonkin uusista asioista ja eniten odotan miehen vieläkin pitämätöntä isyysvapaata, jolloin saisimme mahdollisuuden hieman karsia tätä turhaa roinaa, joka taloamme asuttaa.
Vai kuulostako miehen veljen ex-vaimon juhlamekko vaatekaapissa vieläkin ajankohtaiselta säilytettävältä?

Mitä kummallisuuksia teidän kaapeista löytyy?

Hyvää jussiaeiku..NO JUST SITÄ.

Vuosi siis vaihtui, kuten kaikki tuntuvat jo ennen minua todenneen. ;D

Uuden vuoden vietimme kolmistaan kotosalla ja L:kin meni nukkumaan puoli kahdeksalta enkä lopulta itsekään jaksanut valvoa kymmentä pidempään.
Juhlimme siis koko perhe sillä parhaimmalla tavalla, eli nukkumalla.
Parit raketit näimme siellä täällä, mutta unta ne eivät häirinneet. Itseasiassa, kun L puoli yhdeltä ähisi minut hereille, en enää kuullut yhden yhtä rakettia lähimaillakaan.
Eli meillä oli täällä ihanan rauhallista, uuden vuoden suhteen mutta....


..L:lle tuli 4kk täyteen 27pvä ja siitäkös on ilo meillä irronnut, sillä herraa ei saa millään enää viihtymään pitkiä aikoja selällään. L on myös pariin otteeseen onnistunut sitkuttamaan itseään parikymmentä senttiä taaksepäin mahallaan ollessaan, mutta miksikään ryömimiseksi sitä ei vielä voi kutsua.

Poikaa pitäisi koko ajan pomputtaa tai muuten vain pitää pystyssä.

Sitterissä oleminen on hirveää punkemista koko ajan, sillä L:n mielestä hänen pitäisi päästä vieläkin istuvampaan asentoon.

Puuhamatolla pitäisi jatkuvasti olla jokin lelu nenän edessä, muuten siinä oleminen on yhtä kiukkuitkua.

Rauhallinen sylivauvani taitaa olla ikiajoiksi nyt tiessään. 
Tilalle sain tuommoisen ihanan äreän, hyvää vauhtia rautaista omaa tahtoa kasvattavan pikkumiehen.

Tänään meillä on luvassa kahden aikoihin neuvolakäynti, jossa kuulemme myös lääkärisedän mietteet pojan kasvusta. Kauhulla myös odotan tuomiota siitä, riittääkö tuo oma maito, sillä juoskus nimittäin pohdin että voisiko nälkä olla yksinkertainen selitys tuolle kiukkuamiselle.

Mihin aikoihin niitä tiheän imun kausia olikaan?

Hampaatkin tietysti voisivat olla yksi vaihtoehto, vaikkei L:n suuusta vielä tunnu löytyvän mitään suuria muutoksia. Tosin, jos oikein olen ymmärtänyt, lapset voivat oireilla niitä jo kuukausia etukäteenkin.

3 kk Neuvola

"Ponteva poika!
Pään kannatus hyvä. Vatsalla ojentaa itseään kovasti. Hymy herkässä.
Iho hieno. Yöt rauhalliset"

Tänä aamuna kun ikkunasta katsoi ulos, ei sinne olisi tehnyt millään mieli lähteä. Ympäri Suomea, jokainen varmaan ymmärtää että miksi.
Neuvolaan oli kuitenkin mentävä.

L 3kk, painoa 6,165kg, pituutta 60,5 cm. Pipokin kohta ihan miehenmitoissa, 40,3cm.
Meidän pieni/iso poju.
Perunasoseet ja vellit siirrettiin suunnitelmiksi hamaan tulevaisuuteen,
niitä voidaan kuulemma katsella tammi/helmikuun puolella. Paino kuitenkin nousee ihan hyvin tällä rintamaidollakin. Ensimmäistä kertaa meidän kohdallamme mukana oli myös opiskelija, tosin hän tuntui enemmän meidän kohdallamme tarkkailevan varsinaista terveydenhoitajaa ja hänen toimiaan.
Heijasteita opiskelija tutki, mutta rokotteet pisti suosiolla oma terkkarimme.

L rohkeasti kohtasi piikit, äidillä tosin sydän tuntui skippaavan parit lyönnit kun neula lähestyi pienen pullamussuni pulleaa reittä. Neula ei saanut itkua aikaiseksi, vasta kirvelevä rokote nosti kyyneleet silmiin pienelle. Onneksi isä oli kuitenkin paikalla, sillä äiti ei toista pystynyt siinä tilanteessa pitämään sylissä, vasta piikkien jälkeen varastin L:n omaan syliini rauhoittumaan.

Nyt tuo pieni reppanani heräsi päiväuniltaan, joten tämän mamman on aika mennä pientään hieman hemmottelemaan!

Ihanat viikonloput kaikille, 
tämän kaiken lumen keskelle.

Rotarokotehelvetti.

Meillä ei tosissaankaan vältytty mahanpuruilta tämän rokotteen jälkimainingeissa, sillä eilen illalla ennen nukahtamistaan L huusi kuin pieni pistetty sika.
Mikään asento ei ollut hyvä, isän syli ei kelvannut ja äidinkin syliin rauhottui vain samalla kikalla, kuin eilen aamulla.
Peittoon kietaistuna ja tutti suussa.
Taas sain aimoannoksen sitä omaa aikaa illalla ja katselin telkkaria tunnin verran poju sylissä, enkä laskenut häntä alas, ennen kuin olin varma että hän todella nukkuu.

Inhottavinta tässä kaikessa on se, ettei sille toisen itkulle voi tehdä mitään.
Se on aivan kamalaa katsella vain vierestä, kun toista tuntuu sattuvan.
Varsinkin, kun L vielä itse tuijottaa sinua silmiin sen huutonsa keskellä.
Se kyllä vihlaisee ja kovaa.

Kaikki tämä mielipaha yhdestä rokotteesta, joka annetaan monelle lapselle vuosittain.
Eikö sitä helvetti osata tehdä hieman vatsaystävällisemmäksi?

Toivotaan, etteivät samat itkut ole edessä joka ikisellä rokotekerralla, sillä ensikuussa meitä odottavat jo ne piikit, joista arvatenkin täällä meillä nousee se hemmetin kuumekin.

Minua jo hieman naurattaa.
Ja vaikka neuvolassa tiedetään meidän pienistä mahaongelmista,
ei siellä kukaan vihjaissutkaan ensikertalaiselle ummikolle, että tuota rokotetta voisi myös siirtää myöhemmäksi.

*Huokaus*

Jos jotain hyvää haluan hakea tuosta rokotteesta, nukkui L huutonsa päätteeksi sentään viisi ja puolituntia putkeen heräämättä.  

Ja tänään on ollut hyvä päivä tähän asti, 
lukuunottamatta hermoromahdustani muiden autoilijoiden toimiin Länsiväylällä.

2kk Neuvola

(Alkuun täytyy hehkuttaa, että jeij. Täysi kymppi <3)

Neuvola tosiaan, lempipaikkani aina... En tiedä miksi, mutta jotenkin aina tuntuu ettei sielläkään tule kysymystensä kanssa paljoa viisaammaksi. Pakon edessä saa aina jälkeenpäin googletella vastauksia.

Neuvolatäti jankkasi hirveästi sitä, etteivät nuo vatsanväänteet millään muotoa kaiketi voi johtua niistä d-tipoista. Vatsanväänteet vaan kuulemma ovat yleisiä tälle ikäkaudelle ja niistä syytetään herkästi niitä tippoja, kun ne sopivasti satutaan aloittamaan aina samoihin aikoihin.
Well, no sopivastippa ne vatsanväänteet lähtivät helpottamaan kun tipat pois jätettiin.
Meillä tosissaan oli vielä käytössä ne Rela dropsit, muuta en niistä voi näin jälkikäteen sanoa, kuin hyvät maitohappobakteerit ja silleen.

Painoa ei ihan ollut sitä viittä kiloa kuuttasataa grammaa, mitä henkilövaaka meille aiemmin eilen povaili. Mutta lähellä oltiin, kiloja L oli itselleen kerännyt 5,335kg.
Pituutta pojalta löytyy 56.5cm ja päänympärysmittaakin lisättiin 38,8 senttiin.
Rota-rokote nieltiin myös ilman suurempia itkuja tai pulautteluja. Hieman kyllä tunnuttiin kummastelevan uutta makua ja outoa naamaa, joka sen antoi.

Neuvolan jälkeen kävimme kaupassa ja apteekissa, jälkimmäisestä kävimme hakemassa neuvolatädin suosituksesta Cuplaton-tippoja. Vielä en niitä ole uskaltanut kokeilla, sillä ajattelin ensiksi katsella millainen savotta tuosta rokotuksesta meille ensin siunaantuu. Rukoilen ja toivon ja tanssin sadetanssia, että helpolla päästäisiin, sillä en vain henkisesti jaksaisi ihan heti taas viikkoa pelkkiä itkurutinoita, kun hyvälle mallille ollaan muuten jo päästy tavallistenkin vatsavaivojemme kanssa.

Nyt illalla ollaan hengailtu poitsukkeen kanssa ihan vaan sohvalla ja otettu rennosti!
Mamma tykkää - ehdin katsella jopa ne huonot saippuasarjani samalla.
Harmittaa ettei vaunuilemaan viitsitty lähteä, ulkona on niin pimeä ettei tolla meidän valottomalla pikkutiellä eteensäkään näkisi. Täytyy varmaan junttiutua entistä enemmän ja hankkia sellainen otsapantalamppu, jottei jokaista vastaantulevaa jänistä potki matkalla persuksiin.

Hei muuten, onko teillä kokemuksia noista Cuplatoneista?
Mimmoisia? Jakakaa niitä tämän ummikon kanssa!

L 2kk

Suurin ilonaiheemme viikonlopussa oli lauantai, jolloin pieni pesusienemme vanheni taas kuukaudella ja lasiin tärähti kakkonen.
2 kuukautta, jotenkin aika tuntuu juosseen eteenpäin, toisaalta taas tuntuu että tuo pötkylä olisi ollut elämässämme jo pidempään.

Mitäpä L, kaksikuukautisena jo osaakaan?

Valloittavaa hymyä väläytellään päivittäin useamman kerran.

Jokelletaan jo varovaisesti, käymme keskusteluja päivittäin.

Varovaista naureskelua on jo havaittavissa.

Kannattelee päätään jo jäntevästi, on jo pitkään nostanut päänsä ylös mahallaan.

L osaa myös jo kiukutellakin hienosti. 

Seuraa katseellaan.

On kiinnostunut jo paljon enemmän ympäristöstään, reagoi myös ääniin.

Edelleenkin osaa pissiä hienosti, aina tilaisuuden tullen, jomman kumman vanhemman päälle.
Poikalapset...

L myös jaksaa valvoa jo pidempiä aikoja, parhaimmillaan pari tuntia. Aamut ovat edelleenkin seurustelun kannalta ne parhaimmat ajankohdat.


Pari yötä on myös nukuttu jo hienosti ison pojan tavoin, kymmenestä kolmeen ja kolmesta puolikahdeksaan. Orastavaa rytmiä kenties?

Poikamme tuntuu kehittyneen aivan valtavasti jo niin pienessä ajassa ja ylpeys omasta jälkikasvusta roihuaa kovasti, mutta uskon saman tunteen olevan jokaisella äidillä omasta lapsestaan. 
Jokaiselle äidille se oma lapsi on aina se viisain, nopein ja ihastuttavin.
En ole kovin läheltä päässyt koskaan kokemaan pienen vauvan kehitystä ja kasvua, joten ehkä siksikin nämä pienet etapit tuntuvat niin hurjilta! 

Painoa ja pituutta tuntuu taas tulleen paljon, tänään saamme tarkat tiedot, sillä iltapäivällä suuntaamme koko perheen voimin neuvolatädin vastaanotolle. Eilen hain pientä osviittaa Ällän painosta maailman tarkimmalla tyylillä, menin itse ensin vaa'alle ja sen kaappasin pojan syliini ja kokeilimme uusiksi. Tällä tyylillä ja hyvällä matikkapäälläni sain pojalle painoa jotakuinkin 5,600kg, mikä aiempia mittoja katsellessa voisi pitääkin ihan hyvin paikkaansa. Ensimmäinen rokotuskin olisi edessä ja itse pidän kyllä sormet ja varpaat ristissä, ettei mitään vatsavaivoja tänne siunaantuisi.
Juuri nimittäin ollaan voittamassa d-tipoista aiheutuneita mahavaivoja.

Loppuun vielä jotain ihan muuta.
Täytyy kyllä sanoa, että tämä päätös jättää pojan kuvat pois täältä tuntuu hirveän vaikealta. Toisaalta, en halua että hänelle ikinä koituisi minkäänlaista haittaa siitä, että äiti joskus tunsi tarvetta jakaa arkeaan tuntemattomien ihmisten kesken, toisaalta haluaisin niin jakaa ihastuttavia hymykuvia myös teidän keskenne. Ja tiedän, että tämä kuvattomuus varmasti syö suurimman osan kiinnostuneista lukijoistakin pois hyvin helposti.
Sillä sanotaanhan sitä, yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


EDIT: HAHAHA, en suosittele käyttämään linkkiä, mutta kuka hitto on tänne tiensä löytänyt osoitteesta gaygalls.net? :DDDD And yes, I'm so gay that it hurts.

Neuvola

Viime yön syömisaikataulu meni hieman pipariksi aamua kohden, jonka takia Nyytti herätti äitinsä tuntia ennen kuin herätyskellon oli tarkoitus soida.
Siinä unenpöpperöisenä syötin pojun ja jätin hänet vielä meidän sänkyymme nukkumaan, sillä sain varastettua itselleni siinä rauhallisen ajan omille aamutouhuilleni.

syy rakastaa syksyä? syyskengät, joita ei kesällä viitsi pitää.

Neuvola-aika oli 09:40, joten herättelin pojan kahdeksan pintaan ja kerrankin itse aivan valmiina laittelin pojan valmiiksi ensimmäiselle tapaamiselleen lääkärisedän kanssa. Lähdimme ajelemaan neuvolaa kohti hieman yhdeksän jälkeen ja olimme lopulta perillä parikymmentä minuuttia etuajassa. Ja kuinka kävikään, lääkäri oli myöhässä kymmenen minuuttia.
Istuskelimme aulassa sen puoli tuntia kiltisti, poikakin nukkua tuhisi nätisti eikä pahempia älähdellyt. Olin varma, että heti kun huoneen ovi avautuisi aloittaisi poika kiukkuraivonsa, mutta väärässä olin. Mielenkiintoa riitti pojallakin, joten koko neuvolakäynti päästiin läpi ilman itkun itkua.

tämmöisiä ilmestyi eilen pihallemme 3kpl. Epäilen, että mieheni äiti on näiden takana.

"Terve poika! Cor et pulm avsk 0. Punaheijaste +/+ Aukile norm. A bd 0. Lonkat norm. Testis +/+ Fem +/+ Moro +/+ Tonus norm. Kasvaa hyvin"

Ja mitä me ymmärsimme. 
Terve poika, normaali aukile, normaalit lonkat ja ilmeisesti myös kivekset löytyvät. Ja että kasvaa hyvin.

Ja voi olla, että tuossa lääkärin tekstissä on kauheasti väärin kirjoitettuja sanoja, siansaksalta kuulostavan lääkäritermistön lisäksi tohtorisedällä oli nimittäin aivan hirveän epäselvä käsiala.

Painoa löytyi 4,950kg sekä pituutta 55 cm. Päänympärys oli kasvanut sentillä kolmeenkymmeneenkahdeksaan (38) :)

Neuvolan jälkeen sain pojan nukkumaan ja aloin itse työstämään harjoituskakkua ristiäisiä varten. Siitä lisää joko tänään illalla tai huomenna, sillä lime-valkosuklaakakku on nimittäin tällä hetkellä hyytymässä jääkaapissa. Enkä viitsi luomustani esitellä keskeneräisenä.

1 kk Neuvola

Poju se vaan kasvaa ja pullistuu, joten eilen oli meidän perheellämme edessä matka neuvolaan. Kuukausi tuli torstaina täyteen synnytyksestä ja pojankin ikää voi jo alkaa tituleeraamaan muilla, kuin viikoilla.

parit ylimääräiset kynttilätkin :D

Neuvolaa edeltänyt yö nukuttiin meillä huonosti, sillä Nyytti ähki ja öhise koko yön, ilmeisesti vatsaansa sillä sellainen räjähdys siellä lopulta oli vastassa, kun aamulla vaippaa aloin vaihtamaan. Ja kun vaippa oli vaihdettu, tuli toinen samanmoinen satsi ulos.

Allekirjoittanut oli siis hyvinkin uneliaalla tuulella sinä aamuna, mutta poika päätyi rauhalliseen uneensa vasta puoli kymmeneltä... ja kun aika neuvolaan oli yhdeltä, ei itselle juuri jäänyt aikaa siinä torkkua. Pitihän sitä nyt turhamaisuuttaan tehdä omallekin naamalle jotain, ennen kuin ulos lähtisi.

Nyytin myöhään venyneiden unien vuoksi, sain pitkästä aikaa kunnolla aikaa omaan itseeni ja itseasiassa laittautuminen oli hauskaa pienen tauon jälkeen. Uskaliaana vedin jopa sukkahousut jalkaani ja jättineuleen päälleni niiden ainaisten farkkujen ja paidan sijaan ja olo oli hyvä.
Kukapa olisikaan uskonut, miten niinkin pieni asia kuin silmien rajaus, voisi tuntua niin uudelta ja hienolta jutulta, kun sitä ei hetkeen ole viitsinyt tehdä.

Yksi asia, mikä tässä päivässä jännitti kaikista eniten, oli autolla ajaminen.
Ensimmäistä kertaa olimme kahden Nyytin kanssa liikkeellä ja ensimmäistä kertaa ajoin autoa niin, että Nyytti oli kyydissä.
Kyllä hieman hirvitti.

Neuvolassa sain samalla kertaa varattua ajan myös jälkitarkastukseen, joka onkin vastassa sitten ensi kuun lopulla. Pitää vielä tarkistaa, etten fiksuna ja filmaattisena varannut sitä samalla päivälle, kuin hammaslääkäriäni, mutta hammaslääkäriajanhan voi aina siirtää..

Kuinka potrea poikamme siis onkaan? Painoa löytyy nykyään sellaiset 4,330kg ja pituutta 53 cm. Kasvettu siis on hurjasti, ainakin elopainoa on kertynyt lisää äidin mielestä aivan käsittämätön määrä parissa viikossa.

Ainakin komean kaksoisleuan on toinen itselleen kasvattanut.

Vauva-arkea.

Vaikkei minua ehkä ole luotu synnyttämään,
olisi minusta varmaankin tullut suosittu imettäjä aikoinaan.

Nyytti, päivää vaille 2 viikkoa, painaa tätä nykyä jo 3,465 kg.
Syntymäpaino on ohitettu jo melkein 400 grammalla ja samaa rataa jatketaan.
Pituuttakin on kasvettu ja viimeisin mitta on 51cm, josta lastenneuvolan terveydenhoitaja päätteli alkuperäisen mittauksen olleen väärä ja epäili kovasti Nyytin kasvaneen neljää senttiä synnytyksestä.

Huijasin teitä,  oikeastaan menin itse sekaisin päivissä,  neuvola olikin oikeasti perjantaina torstain sijaan. Samalla reissulla kävi mies myös tunnustamassa Nyytin omakseen ja minä päätin jakaa yksinhuoltajuuteni hänen kanssaan. Oli kyllä hieman naurettava tapahtuma - allekirjoitimme kolme paperia ja sen jälkeen olimmekin vapaita lähtemään. Jälkeenpäin tuumailimme, että bensaa olisi säästynyt mukavasti, jos paperit oltaisiin voitu toimittaa postin välityksellä allekirjoitettavaksi.

Hormonien huuruinen vauvaunelma alkaa nyt pikkuhiljaa haihtumaan ja se oikea vauva-arki alkamaan, siitä hyvänä esimerkkinä kerrottakoon että viimeiset pari yötä pojumme on ähissyt unissaan kuin humalainen seilori ja äidin unet ovat jääneet vähälle. En tiedä onko tämä sitä kuuluisaa äidinvaistoa, mutta itse herään jokaiseen tuhahdukseen, joka tuon pienen suusta pääsee ja samalla lapsemme isä kääntelee vieressäni tyytyväisenä kylkeään ja kuorsaa. Voi että mitä antaisinkaan hänen unenlahjoistaan. Heräilen siis keskimäärin jatkuvasti, kahden tunnin välein syöttämään, vaihtamaan vaippaa tarpeen mukaan ja jokaiseen pieneenkin önähdykseen, joka pinnasängyn suunnalta kuuluu. 
Valitettavasti olen liian herkkis herättämään nukkuvaa miestäni, kun itse nyt satun jo olemaan hereillä


Terveisin, uneton etelä-Suomessa.

U nearly break my heart

Kävimme tiistaina viimeistä kertää äitiysneuvolassa ja tällä kertaa Nyytin kera.
Ensimmäinen käynti lastenneuvolaan onkin jo heti huommenna ja hieman jo jännittää. Äitiysneuvolassa Nyyttiä ei pahemmin vielä sorkittu, terkkari punnitsi ja hieman tutkiskeli heijasteita. Kehuja saimme imetyksestä, sillä poju on nyt kahdeksassa päivässä mennyt ohitse syntymäpainonsa ja ylös merkittiin luku 3260g.

Tätä äitiä alkoi hieman hymyilyttämään jo ajatus siitä, että millainen pullaposki meillä kuukauden kuluttua täällä majailee.

Olen itse tässä pistänyt merkille hiljaisen kasvuni äitiyteen ja eilen se ajatus lopulta iski tajuntaan: olen äiti. Huvittuneena makoilin sohvalla, poju rinnalla ja mietin raskauden aikaisia puheitani siitä, kuinka viimeistään lokakuussa haluan lähteä juhlimaan väliin jääneet valmistujaiseni ja pelottelin miestä jo odottavasta koti-isyysillasta. Eilen tuota Nyyttiä tuijottaessani tajusin viimein, etteivät tuommoiset riennot enää juurikaan kiinnosta. Eivät ainakaan nyt heti, sillä onnellisin olen kun saan tuota pientä tuijottaa. Eli mies pääsee pälkähästä, ainakin hetkeksi.

Nyytin syntymä tuli ajallisesti kyllä aivan parhaimpaan kohtaan, sillä mies aloitti samana päivänä virallisesti kesälomansa, kun tuota pientä itsestäni ulos puskin. Käytännössä se merkitsee, että minulla on saatavillani pari apukäsiä kuukauden ajan, mutta tuon kylppäriremontin vuoksi käytäntö ja arki eivät aina kohtaa. Minulla on käytössäni apukädet aina iltaisin, mutta täytyy sanoa että tieto avusta auttaa joskus päivisinkin, sillä eihän tuo mies ole vessaa kauempana. Nykyään päivät kuluvat vaippaa vaihtaessa ja imettäessä ja nämä luksushetket koneella ovat harvinaista herkkua, sillä talouttakin pitäisi jossain välissä pyörittää. Kasvava pyykkivuori ja likaiset tiskit tiskialtaassa tuovat piston sydämeen, sillä vaikken suuri siivoamisen ystävä olekaan pidän siitä, että kotona on edes jossain määrin siistiä. Välillä siivottomuus jopa ahdistaa, varsinkin siinä vaiheessa kun joku soittaa ja kärkkyy kyläilykutsua.

Yksi asia mihin on ollut vaikea tottua on tämä uusi vartalo. Ylimääräisiä kiloja jäi itselle kuusi ja eilen uskaltauduin ensimmäistä kertaa kokeilemaan vanhoja farkkujani ja suureksi yllätykseksi ne mahtuivat jalkaan. Minun ei oikeasti tarvitsisi enää käyttää noita epäviehkeitä äitiyshousuja, jos en halua. Siltikin, niistä luopuminen tuntuu jotenkin vaikealta ja kerta toisensa jälkeen vedän ne tottuneesti vieläkin jalkaan.

8 päivää synnytyksestä ja olo on outo

 
Viimeiseksi haluaisin kertoa siitä, kuinka äsken koimme historiallisen hetken.
Täytimme wc-pöntön vesisäiliön ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vedellä.
Samalla koimme myös historiallisen pettymyksen, kun vedentulo ei loppunut, sillä pönttö ilmeisesti vuotaa.

Saa nauraa, sillä en itsekään keksi enää mitään muuta mitä tehdä.

rv 38+6 ja neuvola

Ei ne selkäsäryt mitään tehneet, samanlaisina pysyivät. Tänään sitten neuvolassa otin ne puheeksi ja kysyin, että kuinka pitkään niitä pitää sietää ennen kuin voin lähteä kerjäämään oksitoonitippaa synnytyssairaalaan. Ja tosissaan, kun en osaa sanoa ovatko ne supistuksia, ihan tavallista selkäkipua vai yhdistelmä molemmista. Terkkari itse epäili, että olisivat yhdistelmä ja ehdotti, että jos samanlaisena olo pysyy soittelisin huomenaamulla hänelle, niin pääsisin neuvolalääkärin paikkeille joka tarkistaisi tilanteen kohdunsuulla.

Nyt on kuitenkin ollut sen verran hyvä vointi, etten usko joutuvani soittelemaan minnekään.

Uutena tuttavuutena on tullut pahoinvointi, jota on nyt esiintynyt pari päivää. Itsehän en raskauden alussa kärsinyt minkäänlaisesta pahoinvoinnista, joten tämä todellakin on aivan uusi tuttavuus. Terkkarikin vaan totesi, että nämä olotilan muutokset voisivat oireilla lähestyvästä synnytyksestä, mutta naureskeli ettei varmuudella mitään sano, jos kahden viikonkin päästä vielä näissä merkeissä toisiamme näemme.  Hyvä niin, hieman ottaisi päähän. :D

rv: 38+6
rr: 120/74
paino: 62.9
kohdunpohj. korkeus: 34
lapsivesi: n
tarjonta: rt
sydämensyke: 148
liikkeet: ++
turvotus: ei
pissa: puhdas

Sain uuden ajan jo ensi viikon maanantaille, sen vuoksi jos oloni tästä vielä muuttuu. Salaa toivon, että synnytys käynnistyisi jo ennen sitä, mutta hieman epäilen.
Eiköhän tässä vielä parit neuvolat tule nähtyä :)

Mies taisi hieman pelästyä terkkarin synnytyspuheista, koska oli käynnin jälkeen niin suloisen huolehtivainen ja kielsi menemästä ruokaostoksille ja käski soittamaan heti, jos jotain tapahtuu.
Nyt se raukka aivan varmasti luulee, että poksahdan samantien.