276

Tuleva syksy stressaa minua jo aivan kovasti. Edessä on uuden arjen opettelu päiväkodin ja töiden merkeissä, mutta kun se työpaikkakin pitäisi ensin jostain saada. Olen lähetellyt työpaikkahakemuksia jo pariin otteeseen, välillä saamatta minkäänlaista vastausta ja välillä saaden sen "valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun." Tiedän että lähihoitajista on pulaa ja työpaikkoja paljon tarjolla, mutta kun minulta uupuu se kokemus. Minua hermostuttaa itseänikin ajatus vanhustenhoidosta, työstä josta minulla on edes pieni kokemus muualtakin työharjoitteluiden kautta, mutta kun kaikesta tuostakin on niin pitkä aika jo. Olen hakenut töitä kehitysvammahoitajana, ryhmäavustajana ja kohta varmaan yritän palata tuttuun ja turvalliseen, eli koulunkäyntiavustajien paikkojen tutkimiseen. Siitäkin olen työkokemusta kerryttänyt huiman vuoden verran.

Minä haluan töitä. Minä haluan töihin.
Minä haluan töitä, joiden tekemisestä pidän ja työpaikan, jonne lähtisin varmoin mielin. 
Mutta en todellakaan tiedä, onko se mahdollista.

275

Harvalta nämä tämän hetkiset helteet ovat varmaankin jääneet huomaamatta, mutta kerrottakoon nyt että ristus on kuuma. Tässä ei oikein tiedä mitä itselleen, saatikka tuolle pienimmäiselle pukisikaan pihalle, jotta a)ei tulisi liian kuuma tai b)ettei mikään paikka palaisi.  

Pitkähihaiset peittävät, mutta niissä nopeasti läkähtyy. Ollaankin menty kompromissilla, jossa varjossa nostelen puntteja ja hihoja ylös, mutta jos tuossa hiekkatiellä käymme suorassa auringonpaisteessa niin nappailen hihoja äkkiä alas. Rasvoja kun saa tuon koltiaisen niskaan yrittää sihtailla parin metrin päästä, mutta tänään onnistuttiin siinäkin, joten vaatteetkin olivat kevyemmät.

 Kylmä jäätelö kummittelee koko ajan takaraivossa, mutta halu ahtautua autoon sitä ostamaan on nollassa, joten ilman lettuja kummempia herkkuja ollaan menty.

Lisää tätä, sillä minä ainakin nautin!

274 - Haaste

Sain pitkästä aikaa haasteen, kiitokset Kahdesta kolmeksi-blogin.

Olen joskus alkuaikoina tehnyt tämän pariin otteeseen, joten tällä kertaa en taida haastaa ketään tähän mukaan, mutta vastailen kysymyksiin kyllä.

11 kysymyksen haasteen säännöt:

1.  Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2.  Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3.  Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4.  Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa ja välittää tämä  haaste heille.
5.  Sinun tulee kertoa blogissasi, ketkä haastat.
6.  Et voi haastaa uudelleen sitä henkilöä, joka haastoi sinut.

11 Asiaa minusta.

1.  Olen 24-vuotias.

2. Rakastan hiuksilla leikkimistä ja värjäilyä. Tämä näkynee alati vaihtuvana hiusvärinä ja outoina päähänpistoina. En ole koskaan tyytyväinen.

3. Olen äiti 8/12 syntyneelle pojalle.

4. Ammatiltani olen mielenterveys- ja päihdehoitaja (a.k.a lähihoitaja) ja elokuussa olisi edessä paluu työuralle paikkaan, joka on vielä iso kysymysmerkki mielessäni.

5. Ihoni on suuri murheenkryynini, sillä olen yläasteesta asti kärsinyt jonkun sortin aknesta kasvoillani. Nyt tosin asiat näyttävät jo valoisemmilta (kiitos vanheneminen.)

6. Vaikka siltä ei aina vaikuttaisikaan, pidän muodista ja seuraan uusia muotisuuntauksia. Harvemmin tosin tuon niitä tuulahduksia omaan vaatekaappiini.

7. Yläasteella lempivaatteeni olivat lököfarkut, nykyisin toiselta nimeltään boyfriendit. Musamakunikin rajoittui kyseisiin housuihin yhdistettyyn tyyliin.

8. Olen oikeasti aika ujo ja huono heittäytymään uusiin asioihin, mutta nämä piirteet eivät välttämättä hyppää silmille, jos minut irl tapaa.

9. Olen tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Juuri tässä hetkessä on hyvä olla.

10. Haaveilen opiskelevani vielä joskus lisää. Alalle, jossa käsillä tekeminen olisi enemmän tätä päivää. Ehkäpä autonasentaja...

11. Kehostani löytyy reiät seitsemälle lävistykselle plus korvareiät, tosin koruja käytän enää industrialissa ja medusassa. 

11 Kysymystä haastajalta

1. Paras ravintola suomessa?

I'm an Amarillo girl.

  2. Mikä on lempimaasi?

 Englannissa viihdyin. Olen niin huonosti matkustellut, joten tuohon kallistun.

3. Viimeisin hyvä teko?

Hyvä teko... olen lahjoittanut lapseni pieniä vaatteita pois? Tarjoutunut olen kyllä moneen viime aikoina, mutta auttamaan asti en ole päässyt.

4. Pöytäkone vaiko läppäri?

Pöytäkone, tykkään. Läppäri taas on kyllä käytännöllinen, mutta älypuhelin kelpaa.

5. Lauantai-ilta kotona vai rankkaa biletystä baarissa?

Kotona t.kotihiiri

6. Aamukahvi vai aamutee?

Kahvi

7. Mitkä ovat kaksi parhainta puoltasi?

Ystävällisyys sekä leikkisä luonteeni.

8. Entä taas huonoimmat?

Äkkipikaisuus sekä se, että olen huono pitämään puoliani. Hiljennyn liian usein.

9. Parhaimmat muistot vuodelta 2013?

Ne harvat vapaaillat ystävien kanssa ja pojan 1-vuotis syntymäpäivät.

10. Mitä odotat eniten tulevalta kesältä?

Yhdessäoloa. 

11. Huonoin luonteenpiirre jollakin toisella? 

 Liika ylpeys.

 

________________________

 

Arkipäiväni ovat kuluneet seuraavanlaisen projektin parissa;

 

 Arvatkaapa vaan tuntuuko jo puulta,

mutta tänään...

... aurinko jo hieman paistoi risukasaan. Kyllä mä meidän pikkueteisen vielä esittelykelpoiseksi saan! 

Viikonlopun vietän samoissa tunnelmissa, sillä arvatkaapa vaan jatkuuko tuo pilalle lakattu (?) laminaatti tuonne meidän viralliseen eteiseen asti.
Kyllä.

273

Voin melkein väittää, että yksi yleisimmistä unelmista suomalaisissa perheissä on se oma punainen tupa ja perunamaa. Kaksi ja puoli tenavaa, kultainennoutaja ja ajettava ruohonleikkuri, jolla päästellä menemään kesäisin. Ihanteellisin tonttihan tietysti olisi järvenrannassa.

Mutta mitä se omakotitaloasuminen oikeasti merkitsee ja mitä se todella vaatii? Kerrostalossa sekä omakotitalossa asuneena voin suoraan todeta, että molemmissa ovat ne omat hyvät ja huonot puolensa ja lähinnä se vaaka kallistuu sille puolelle minkä itselleen kokee parhaimmaksi. Suoraan sanottuna olen pitänyt kerrostaloelämästä sen helppouden vuoksi; lumityöt on yleisesti ottaen aina valmiiksi tehty, puista (niistä vielä pystyssä olevista sekä niistä halotuista) ei tarvitse kantaa huolta ja sähkölaskun loppusummakin pyörii yleensä ihan siedettävissä summissa. Mutta se oma rauha, jonka omakotitalo tarjoaa on jotain mistä kerrostalossa sain vain haaveilla. Yläkerrassa ei asu iltapäivät jumppapeliä jumputtavaa parikymppistä, eikä seinän takana ole sen keski-ikäisen miehen räksyttää koiraa, joka reagoi jokaiseen kolahdukseen, joka rappukäytävästä kantautui. 

Kuvat http://www.kastelli.fi/

 Mutta vapaa-aikaa tämä asumismuoto kyllä syö, niistä ylimääräisistä penneistä puhumattakaan. Peruslauantai, mitä teillä yleensä tehdään kun lapsi käy päiväunille? Rentoudutaan television ääreen tai pyöräytetään koneellinen pyykkiä? Meillä tällä hetkellä miehellä on seuranaan neljän kaadetun koivun verran halottavaa ja minulla pilalle lakattua laminaattilattiaa eteisen verran, joka pitäisi rapsuttaa edustavamman näköiseksi. 

Keraamisen liesitason puhdistuslastalla.

Tekemistä ja laitettavaa olisi vaikka muille jakaa, varsinkin meidän vanhassa omakotitalossamme, jonka päivitystä tälle vuosituhannelle on laiminlyöty jo vuosia. Valehtelematta jokainen huone tässä talossa olisi pienen parannuksen tarpeessa ja keittiö taas täytyisi uusia täysin. Öljypoltin aloitti temppuilun talvella ja olisi huoltoa vailla, sekä putkistoihin pitäisi asentaa suodattimet vedessä olevan liiallisen fluoridin takia. Yläkerran ikkunat pitäisi vaihtaa, eikä sama operaatio olisi pahasta myöskään alakerrassa. Tallien seinät pitäisi maalata. Pojan huoneen päätyseinä paneloida ja kokolattiamatto vaihtaa muovimattoon. Portaikon seinät pitäisi tapetoida uusiksi.

Ja kun rahaa ei ole palkata ketään eikä huoltoyhtiötä mihin soittaa, kaatuu koko tämä lista minun ja mieheni tehtäviksi, lapsen kasvatuksen ohelle. Kesällä vielä tämän listan päälle tulevat ruohonleikkomiset, puunkaadot ja se pieni pihan laitto, jota omaksi ilokseni haluan pystyä tekemään. Talvella lumityöt.

Mutta yhtään valehtelematta tai liioittelematta,

en yhtään ihmettele miksi tästä haaveillaan. Muistan aina yölliset saunajuhlat, keskiyön golffaukset pellolla ja ne laiskat makoilut ruohikossa kesäisin, kun aurinko porotti korkealta ja kuumasti. Vaikka ilman yläosaa, sillä kuka sen näkisi. Sen pienen nautinnon siitä, että jos haluan maalata seinän vaaleanpunaiseksi saan maalata sen keneltäkään lupaa kysymättä.

Sen pienen lisävapauden.

272

  Ulkona on aivan ihana ilma, jossa aivan sydämellisesti suosittelen käväisemään! Varsinkin, jos taaperokin on vaihteeksi yhtä hymyä.

Lisää tälläistä näiden tunteiksikin kutsutuiden myrskypilvien keskelle.

271

Tänään olen monen mutkan kautta kohdannut oman henkilökohtaisen maanantaini. Aamulla innostuin riisipuuron keittoon, mutta tietenkään puuro ei nirsolle taaperollemme kelvannut, ei edes sokerin ja kanelin saattelemana. Kesken ruokapöytäraivareiden vaipaton lapseni päättää lirauttaa koko yön edestä ja syöttötuoli lainehtii. Pikasuihkun ajaksi liedelle muhimaan jätetty riisipuuro päättää palaa pohjaan. Pihalla ehdimme olle 40 minuuttia ja sinäkin aikana saan käskyttää pysymään omalla pihalla tai me lähtisimme sisälle. Neljättä kertaa juoksiessani kiinni gepardin lailla pakoon pötkivää poikaani päätän toteuttaa uhkaukseni ja kiinni jäädessään taapero lankuttaa keskelle autotietä huudon kera. Raahaan lopulta mylvivän ja potkivan ihmisenalun sisälle ja huokaisen helpotuksesta, kun kello näyttää päiväunien aikaa.

_TUNTI_

270

 Vappu tuli, vappu meni. Monen muunkin tavoin myös meidän vappumme ovat muuttuneet rauhallisemmiksi lapsen myötä ja itseasiassa tänä vappuna emme tehneet mitään erityisen mainittavaa, sillä lähinnä muidenkin tavoin me haaveilimme grillaamisesta ja auringosta. 

Vappuaattona valmistin kuitenkin pihveille Cola-BBQ marinadin ja iskin ne jääkaappiin toiveikkaana, mutta ne jotka vappupäivästä jotain muistavat varmaankin arvaavat, että uuniinhan ne pihvit päätyivät. Yllä marinadini muhimassa, oli muuten namia. Sekoitin yhteen Coca-Colaa (n.2dl), Kentucky Whiskey BBQ-kastiketta (mututuntumalla mentiin), sipulia, valkosipulia, lihalientä, pippuria, soijakastiketta sekä ketsuppia(2dl) ja ruokakin oli mahtavaa.

Ja ne fiilikset sitten. Kuten viimeksi hieman jo väläyttelin olivat omat fiilikseni hieman maassa ja suunta hukassa, mutta sanottakoon niille jotka osasivat ehkä jo veikkailla jotain, että saman katon alla kuitenkin jatketaan. Riitoja tulee aina, mutta uskon siihen, että kun niistä ottaa opikseen ja oikeasti näyttää halunsa muutokseen, niin sillä päästään jo pitkälle. Niin me ainakin teimme ja nyt katsomme sitten, että kuinka pitkälle tämä kantaa.

Itse haluaisin mennä eteenpäin ja kasvattaa perhettämme sekä purjehtia sinne kuuluisaan avioliiton satamaan, mutta ymmärrän sen epävarmuuden mikä toisella puolella on vastassa. Kun olisi kaikkea muutakin, kuten tämä talo johon sitä rahaa täytyisi upottaa ja johon se rahan upottaminen tällä hetkellä olisi tuhannesti tärkeämpää, kuin siihen minun morsiuspukuuni tai kasaan ykköskoon vaippoja. Mutta silti niitä omia haaveita on vaikea haudata piiloon, vaikkakin kyseessä olisikin vain parin vuoden pätkä.
Ehkä aika lopulta on meillekin otollinen, jossei nyt niin ehkä sitten joskus.