5kk Neuvola

"Reipas ja iloinen vauva.
Kääntyy vatsalleen, pyörii navan ympäri. Tarttuu leluun ja vie suuhun.
Iho hieno. Hyvä kontakti!"

Pituus 65,2 (62,5)

Paino 7270 (7000)

Pipo 42,3   (40,8)

Tänään heräsin pitkästä aikaa puhelimeni herätyskelloon ja valitettavasti siihen samaan herätykseen heräsi myös eräs toinen, hieman pienempi ihminen. Valitettavaa vain, että herätyskello soi kuudelta ja olin laskelmoinut aamuni niin hienosti, että saisimme mieheni kanssa itsemme valmiiksi siihen mennessä, kun L:n oli tarkoitus herätä. 

Menihän se aamu noinkin, mutta valitettavasti väsymys iski tälle perheemme pienimmällä juuri neuvolassa rokotusten aikaan, eikä itku meinannut enää millään laantua muuksi, kuin kitinäksi. Onneksi pääsimmekin rokotusten jälkeen lähtemään ja kitinä loppui siihen, kun mies starttasi auton käyntiin. 
Siitä pari minuuttia eteenpäin unikin jo maittasi.

Olimme tosiaan hieman etuajassa aamulla, sillä otimme kelivarauksen eilisen lumisateen jälkeen. Tiet oli onneksi aurattu hyvin, joten pääsimme perille ongelmitta ja odottelimme terveydenhoitajaa lopulta vain vartin verran.

Aluksi terveydenhoitaja kyseli kuulumisia, onhan siitä nyt kaksi kuukautta kun hänen luonaan olemme viimeksi käyneet. (niille, jotka eivät mahdollisesti muista: viime kerralla kävimme sijaisella) L taas esitteli sitä parhainta itseään hymyilemällä enemmän kuin laki sallii ja jopa jokeltelemalla omia vastauksiaan.  

Terkkari lähinnä kyseli rytmistämme miten/milloin/mitä, öistämme nukkuuko/syökö/mitenkä pitkiä unipätkiä, päiväunista sekä ruokailusta jatkuuko imetys/korviketta/olenko jo antanut soseita. Vastailin totuudenmukaisesti ja saimmekin hyvän keskustelun aikaiseksi juuri noista soseista ja siitä, mitenkä usein ja millaisia uusia makuja minun kannattaisi L:lle tarjota. Puuroa terkkari ehdotetti kokeiltavaksi sekä lihoja pikkuhiljaa, vaikka tosissaan emme kiinteitä ole syöneet vielä viikkoakaan. Nähtävästi tahti on nopeampaa, mitä myöhemmin ne kiinteät aloittaa. Myös leluun tarttumista yritettiin testata, mutta terveydenhoitajan tekemänä ei siitä tullut mitään. L vain ihmeissään tuijotteli vieraita kasvoja ja hymyili, eikä keskittynyt leluun lainkaan. Lopulta otin tarjottavan omaan käteeni ja minulta lelu vietiin ongelmitta, ihan päässäni kuulin mantran;   

 minunminunminunÄITIMINÄTAHDONSEEEN.

Painon kehitys oli hieman notkahtanut, mutta en sitä ihmettele ollenkaan. Poika on nimittäin alkanut valvomaan pidempiä pätkiä sekä kuluttamaan energiaansa ihan eri tavalla, kuin aiemmin. Terveydenhoitaja kehui L:ää enemmän sopusuhtaisen kuin nälkiintyneen(:D) näköiseksi, joten painoon hän ei vielä ottanut sen suuremmin kantaa.

Lopulta oli rokotusten vuoro, joita väsynyt sankarimme ei oikein ottanut tälläkään kertaa kovin hyvin vastaan, kuten ylhäällä jo tuli todettua.
 
Nähtäväksi jää, saammeko tällä kertaa nauttia jälkioireista, sillä viime rokotuksissa pääsimme nimittäin helpolla.
 
Seuraava neuvola onkin sitten jo puolivuotiskäynti! 
Nopeasti tämä aika menee, sillä olemme jo hieman keskustelleet päivähoitopaikan hakemisesta. 
Ajankohtaiseksi tämä hoitopaikka tosin tulee vasta vuoden päästä, mutta siltikin siitä keskusteleminen alkaa jo kuulostamaan omiin korviin niin kovin haikealta.
Ja varsinkaan, kun en tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Haluammeko toisen lapsen, haluanko minä harjoittaa tätä ammattia, johon koulutuksen olen hankkinut. Vai haluanko minä opiskella kokonaan uuden.

Suurin haaveeni olisi omistaa urani kotiäitiyteen ja lasten kasvatukseen, mutta nykymaailmassa se ei ole realistista, jollei puolisolla ole moninumeroinen palkkakuitti. Välillä ajattelen, että olen syntynyt aivan väärälle vuosisadalle, mutta toisaalta, vuosikymmeniä sitten ja oman synnytykseni jälkeen en ehkä olisi ollut enää paikalla nauttimassa siitä kasvatuksesta.

Salaa mieleeni on hiipinyt ajatus opiskelemaan paluusta.
Alalle, joka ei liity millään tavalla sosiaali- ja terveyspuolelle.
Alalle, joka on miesvoittoinen.
 
Haaveilen autokorinkorjaajan tai ajoneuvoasentajan koulutuksesta, josta jatkaisin vielä automaalaajaksi.
Itseasiassa haave ei ole täysin uusi, mielessäni nimittäin salaa lämmittelin jo sitä aiemmin, kun lähihoitajaksi lopulta päädyin.  

Ehkä lapsen jälkeen, olisi aika juuri sille, mitä salaa olen haaveillut.

Ja niin hän nauroi pahvilaatikolle.

Poikamme ei juuri ole nauravaista sorttia, mutta hymyjä hän jakelee senkin edestä tutuille ja tuntemattomillekin. Ensinaurun on isi saanut kunniakseen kokea, hulluttelemalla pojan kanssa eräs ilta vaippaa vaihtaessaan.

Mitä isi edeltä, sitä äiti perästä, mutta minulla se ei vain toimi.
Ilmeisesti olen saanut tämän paha-poliisi roolin päälleni lapsen ollessa jo alle puolivuotias.

Äiti vaan ei ole hassu, näemmä. Äiti on ruokapankki, jolta kelpaa vaatia.

Eilen illalla oppi L uuden taidon, ei suoranaisesti ryömimistä, mutta jonkun asteisen muodon liikkua. Hän kääntää itseään käsiensä avulla mahallaan makoillessaan ja ilmeisesti on oppinut pääsemään sillä muotoa myös eteenpäin. 

Ensin L makoili puuhamatollaan ja käänsi itsensä mahalleen ja pyöri kokonaisia ympyröitä päivällä. Illalla uutta taitoa testattiin taas urakalla ja lopulta oli L  vetänyt itsensä televisiopöydän viereen ja makoili siinä, nassu kiinni kelan äitiyspakkauspahvilaatikossa, joka oleilee vieläkin kyseisen pöydän alla. 

Ja hän nauroi.
Hän hymyili ja nauroi.

Se riemu uuden oppimisesta oli ihanaa seurattavaa, mutta täytyy tunnustaa että hieman erilaisetkin tunteet nousivat mieleen. 

Sen vielä kestän, että isi on minua hauskempi.
Mutta hitto, siihen en suostu,

että PAHVILAATIKKOKIN.

Nukkumattiikosmonauttii..

Kolme yötä olen nyt nukkunut huonosti,

tai jos totta puhutaan olen nukkunut huonosti nyt viisi kuukautta putkeen,

mutta tähänkin viiteen kuukauteen on välillä osunut hyviäkin öitä.

Viimeiset kolme eivät tosiaankaan lukeudu niihin.

L menee meillä aina klo 19:00 sänkyyn ja yleensä on unessa kahdeksaan mennessä, oma nukkumaanmenoni sijoittuu kymmenen pintaan. Keskiyöllä olen joskus nostanut ähisijälleni tutin ja jatkanut unia, kolmelta syöttänyt ja herännyt seitsemältä pirteänä. 

Viimeiset kolme yötä olen keskiyöllä nostanut sen tutin sekä toistanut saman moneen otteeseen seuraavan kolmen tunnin aikana, lopulta kello kolmelta imettänyt. Siitä välillä nukkunut seitsemään, välillä taas nostellut tuttia, lopulta heräten klo. 07:00. Viime yönä ennenkuulumattomasti päädyin pitkästä aikaa imettämään jopa kahdesti, kolmelta ja puoli kuudelta. Tosin, silloin puoli kuudelta oli ruokailu tyylillä imaisu ja sammuminen, aivan kuin rintamaitoni kätkisi itseensä jämäkät prosentit kuningas alkoholia.

Päivällä L:n uniputken pituus tuntuu jämähtävän aina 40min, jonka jälkeen ei muuta tehdäkään kun lähinnä kiukutaan ja kiljutaan. Kunnes taas seuraavan kerran suvaitaan sulkea ne silmät, selkeästi riittämättömäksi, neljäksikymmeneksi minuutiksi.

Surullista, mutta taidan alkaa hyväksymään sen tosiasian että lapseni osaa arvostaa unta vasta teini-ikäisenä - jolloin minä varmaankin olen jo arvostuksen kyseiseen turhuuten kadottanut.  

Mutta, on meillä jotain muutakin tapahtunut.
Tänään nimittäin tarjoilin 5kk:n ikäiselle jäppiselleni ensimmäiset maistiaiset soseen muodossa ja juurekseksi valikoitui bataatti. 

Outoon makuun ja koostumukseen ei liiemmin ihastuttu, muttei myöskään vihastuttu. Olen lastani jo järkyttänyt parin päivän ajan tarjoamalla hänelle vesihuikkaa silloin tällöin imetyksen päälle, jotta soseet aloittaessani ei ruokajuomaksi muodostuva vesitilkkakaan ihan vieras olisi. Sanotaanko näin, että tähän asti tuo vesi juomana on aiheuttanut enemmän kulmien kurtistelua, kuin äidin tekemä sose. Sosetta lähinnä pyöriteltiin suussa jonkun ajan ja lopulta nielaistiin ja hetken päästä taas odotettiin lisää suu auki.   

Kyllä, 

vaikkei poika unta osaakan arvostaa, niin ruoan suhteen on tilanne aivan toinen.
Ruokaa hän nimittäin taitaa rakastaa.

Ainiin, ja jossei tekstistä käynyt vielä ilmi, niin

L <3 5kk!

Ihanaa viikonloppua!

Uskaltauduin tänään pitkästä aikaa ajamaan!
Ei olisi kannattanut, sillä liukkaalla tiellä päätti peugeottini sheikkailla takamustaan useampaan otteeseen.
Ei enää Single Ladiesiä tuon auton kajareista.
Toivottavasti teidän viikonloppunne alkaa huomattavasti paremmin, kuin minun.
Ainakin ilma on mitä ihanin!
Ihanaa viikonloppua kaikille teille sinne ruudun toiselle puolelle <3

Haaste!

Tein tämän samaisen haasteen hetki sitten, joten tällä kertaa en itse haasta enää ketään! Tehkää te tämä, jotka eivät vielä ole tilaisuutta saaneet! :)

Minut haastoi tällä kertaa nnina, suuret kiitokset!

Ohjeet:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta:

 

1. Olen käynyt sekä lukion että ammattikoulun. Tulevaisuuden haaveissa siintää ammattikorkea.

2. Tätä tehdessäni mutustelen juuri uunista saamaani pakastepitsaa aivan tajuttoman tyytyväisenä.

3. Haaveilin pienenä poliisin ammatista.

4. Lakkaan aina kynteni piloille. Siksi minulla harvemmin kynsistä löytyy kynsilakkaa, mutta lakkaputeleita kirjahyllyssä useampikin.

5. Olen 162cm pitkä

6. Oma hiustenvärini on vaalea, sellainen hieman kellertävä. Hunajanvaalea ehkä?

7. Olen koko nuoruuteni kamppaillut iho-ongelmien vuoksi (kiitos geenit) ja minua on myös koulussa kiusattu huonosta ihostani. Kiitos tämän, en varmaan koskaan tule enää tuntemaan itseäni kauniiksi ja olen hyvin epävarma kyvyistäni.

8. Vatvon aina asioita monelta kantilta, mikä saattaa raivostuttaa kanssaihmisiäni

9. En osaa millään muotoa meikata, ripsiväriä ja meikkivoidetta lukuunottamatta.

10. Myöskään hiustenlaitto ei ole vahvin lajini.

11. Vaikkei minusta sitä ehkä uskoisi, on uskonto ollut arvosanoillaan vahvin aineeni koulussa. Olin myös aikoinani aktiivinen seurakuntanuori isostoiminnassa ja toivoin joskus pääseväni nuoriso-ohjaajaksi seurakuntaan.

Vastaukset kysymyksiin:

1. Lemppari vaatekappaleesi?

Eräs paita, jonka ostin Gina Tricosta varmaankin kaksi vuotta sitten

2. Miten haluaisit tulevaisuudessa asua? (kerrostalo, omakotitalo jne..)

Olen tyytyväinen nykyiseen omakotitaloomme.

3. Mitä haluaisit harrastaa?

Liikuntaa ja tanssia.

4. Haluatko lapsia? Kuinka monta?

Ainakin kaksi, miksei kolmaskin ehkä joskus myöhemmin.
 

5. Millaisista elokuvista pidät?

Kauhu- sekä animaatioelokuvista. Hayao Miyazaki ruokkii sisäistä lastani, Saw:it taas läheisyydenkaipuutani. (miehen kainalossa kyhjöttäminen, you know.)

6. Onko sinulla tatuointeja? Haluaisitko?
Yksi kappale löytyy, toinen suunnitteilla.

7. Osaatko tehdä erilaisia leivonnaisia? Pidätkö leipomisesta?

Osaan jonkun verran, opettelen parhaillaan paremmaksi. Ja kyllä, pidän leipomisesta. Pullan tuoksu <3

8. Osaatko säästää?

Kyllä, olen avannut säästötilin jo vuosia sitten.

9. Kuinka tapasit parhaan ystäväsi?

Ammattikoulussa.

10. Onko sinulla läheiset välit perheeseesi?

Äitiini kyllä, isääni ei tällä hetkellä.

11. Lempivärisi?

Musta

Omat kysymykset:
1. Lempiruokasi? Ja kuinka hyvin sitä laitat itse

2. Onko sinua koskaan yllätetty?

3. Haaveiletko jostain?

4. Lempikirjasi?

5. Kevät, kesä, syksy vai talvi?

6. Omat vahvuutesi?

7. Vahvin kouluaineesi

8. Millaista musiikkia kuuntelet mieluiten?

9. Mitä merkkiä onkaan puhelimesi?

10. Kuolemansyntisi?

11. Uskotko, että pääset ikinä eläkkeelle? (itse melkeinpä olen sen toiveen jo heittänyt romukoppaan.)


 
EDIT: Haastan sittenkin, hah!

Alttarilta äidiksi 

Meidän pikku prinssi <3  

Ykkönen 

Yhdessä, yhtenä. 

 

Hulluus iski!

Ensimmäistä kertaa elämässäni TOIVON että pyykinpesukoneemme pamahtaisi.
Pesukone, joka suoraansanottuna pitää aivan karsean kolinan.
Pesukone, jossa ne vähäisetkään hienopesuohjelmat eivät toimi.
Kone, jonka ikä alkaa olemaan jo kaksinumeroinen. (Googlettamallakaan en löytänyt masiinasta enää MITÄÄN.)
Tässä koneessa voit vain unelmoida pikapesuista tai muista. EKO-pesukin tarkoittaa suomeksi ihan rehellisesti sitä nyrkkipyykkiä.

Jaa miksi?
 

verkkokauppa.com

Tämän vuoksi!
Ensinnäkin, se on musta!
Sillä on halpa hinta!
Siinä on enemmän pesuohjelmia, kun se yksi jota voi käyttää!
Se vain sattuu olemaan aivan uppo-outo merkki minulle?

Minulla olisi kyseiseen kaunokaiseen varaa.
Ja halua enemmän kuin saisi.
Mutta hitto kun tuo vanha rupukin vielä toimii! 
Ja toimimisella tarkoitan nyt sitä, että se pesee kuitenkin vielä vaatteet niillä parilla hassulla ohjelmalla.

Pieleen meni.

Kaikki alkoi siitä, kun eilen aivan tavanomaisesti löin tiskikoneen päälle.
Kuten aina ennenkin laitoin pesutabletin koneeseen, kiersin haluamani ohjelman kohdalleen ja painoin nappia.

Siinä se kone hetken aikaa hurisi.
Kunnes se vain äkkiä sammui, ilman mitään ennakkovaroitusta.

Kirosin hetken, sillä olin varma että kone paukahti. 
Olihan se tosissaan jo iäkäs elektroniseksi laitteeksi. 

Samanaikaisesti hellalla minulla porisi kattilallinen tuttipulloja, joten vakuutuin siitä että sähkökatkos ei tällä kertaa ole syynä koneen hiljenemiseen.

Tajusin kuitenkin samalla, että ohuoneessa oli ihmeellisen hiljaista sillä äskettäin vielä taustalla soinut radio Suomipop oli myöskin mykistynyt. 

Sulaketaulussa kaikki sulakkeet näyttivät vielä toimintakykyisiltä,
mutta silti olohuone, eteinen, tietokonehuone sekä vessa olivat aivan pimeänä. Samoin se keittiön pistorasia, johon tiskikone oli kytketty. Hellakin kävi enää vain puolella teholla. 

Soitin siinä vaiheessa miehelleni, joka päätti lähteä käväisemään kotona ja selvittämään tätä sähköttömyyttämme.

Lopulta selvisi, että syy tosissaan oli palanut sulake.
Muttei talon sisältä, vaan ulkoa päädystä. Eikä mies sillä hetkellä pystynyt asialle mitään tekemään vaan palasi töihinsä.

Meidän molempien tietämättä oli sillä kyseisellä hetkellä, kun tiskikoneen päälle pistin, autotallissa päällä kaksi lämmitintä. 
Ja ne kaksi lämmitintä olivat puhaltaneet sitä lämmintä ilmaa aivan täysillä, eikä kyseinen sulake ollut kestänyt sellaista kuormitusta. 
Niitä puhaltimia, tiskikonetta, hellaa ja radiota. Taisi joku kattolamppukin olla päällä. 

Onni onnettomuudessa oli, että kyseinen sulake pimensi vain puoli taloa. Se ei sammuttanut vesipumppua eikä öljypoltinta, joten pärjäsimme hyvin L:n kanssa eilisen puoliksi sähköttä.
 
Jos eilinen päivä oli jo osaltaan aivan naurettava, viime yö oli jotain aivan toista. L on näemmä oppinut  pyörimään selällään, tosin vain ja ainoastaan öisin.
Viime yönä suoristin pienen mittarimatoni varmaankin neljästi, plus vielä se yksi syöttökerta siihen, joten pitkästä aikaa minua hieman väsyttää.

Kolmesti L oli onnistunut jumittamaan itsensä poikittain pinnoihin ja kertaalleen se pieni pää sojotti jo toisessa päässä sänkyä.

Tämän surullisen kuuluisan ja vähän nukutun yön jäljiltä, vetäisi tuo poikalapseni ensimmäisillä päiväunillaan unta palloonsa kokonaiset kaksi tuntia.

Näemmä tältä päivältä, tuo päivärutiini heitettiin koppaan jo heti kättelyssä.

Turhaa jorinaa

Kuvassa tämän päivän treffikumppanini,
oikea eliittikumppani.
Ohjelmassa lattioiden pesua.

JOS totuudessa pitää pysyä, oikeasti pesin pelkästään keittiön lattian.
Eteisessä oli aivan liikaa tavaraa (mm. vaunut, iso kasaan kenkiä sekä porakonekin se lattialla näytti lepäilevän) eikä minulla tällä hetkellä ole olohuoneen parketille sopivaa pesuainetta. Ja yhtään kiertelemättä tämä "tietokonehuonekin" muistuttaa lähinnä varastoa, jonka siivoamisesta ihan lähipäivinä on turha edes haaveilla.

Nyt viikonlopun viettoon,
pikkumies aloitti heräilyähinänsä yläkerrassa.
Ihanat viikonloput kaikille!

ps. Onko kukaan muu pannut merkille sen eliittikumppanit-mainoksen?
Siis ihan oikeasti. Kirurgi ja hotellijohtaja?
Pikemminkin Jorma 60v ja ammattina oman alapään rapsutus.

Ulkoilua

Fiilis on todella hyvä, sillä tänään tuli käytyä pitkästä aikaa pikkuisen vaunuilemassa tuossa pikkutiellä! Tähän asti tie on ollut aivan _järkyttävän_ liukkaassa kunnossa eikä sitä ole kaiken lisäksi hiekotettu ollenkaan. Ja minä en enää, kiitos pari vuotisen kaatumiseni, halua ehdoin tahdoin lähteä testailemaan tasapainoani tiellä, jossa pelkkä eteenpäin pääseminen vaatisi jalkaansa kenkien sijaan luistimet. Olemme siis jättäneet ulkoilut kokonaan, kauppareissuja ja ulkopäikkäreitä lukuunottamatta.

Mutta tänään, kiitos ihanan lumisateen joka peitti kokonaan jäisen tien,
TÄNÄÄN me ulkoilimme!

Tietysti, kun minun hyvän tuurini ottaa huomioon, niin kaikkihan ei tälläkään kertaa mennyt ihan niin, kuin Strömsössä. Sadesuoja hajosi ja tietysti juuri silloin, kun sitä lunta satoi. Fiksuna ihmisenä tietysti valjastin insinöörin olemattomattaitoni jo heti kotiportailla ja fiksailin sadesuojan kiinni lopulta pyykkipojilla, sillä en halunnut luopua kävelyretkestä millään.

Ulkoilu rajoittui pariinkymmeneen minuuttiin, sillä kovin pitkälle tietä emme päässeet vaunujen kanssa menemään. Tien haarautuessa eteemme lätkäistiin vaihtoehdoiksi, joko jatkaminen isoa alamäkeä pitkin tai auraamatonta, pikkuista sivutietä. Valitsin u-käännöksen, sillä kaikesta lumesta huolimattakaan en viitsinyt kokeilla tuuriani isossa alamäessä;
se kaikki jää kuitenkin kummitteli vielä lumipeitteen alla.

Kotiin päästyämme kannoin minimiehen omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan ja itse istuuduin tietokoneen ääreen. 
Kohta kumminkin pitäisi nousta, sillä eiliset tiskit kummittelevat vieläkin lavuaarissa likaisina.
Jännä juttu, etteivät ne yön aikana olekaan kadonneet, niin kuin salaa toivoin?
Ja omistamme kyllä tiskikoneen, mutta kaikki teflon-pintaiset, kuten paistinpannu, pesen ihan suosiolla käsin.
Myöskin tämän päivän ruoka odottelee valmistajaansa.
Pyykkiäkin tietysti voisi pestä.
Voi tätä ainaista joutilas elämää!

Instagram fiilistelyjä!

Kitinäkonserttia

Voi että, kunpa vaan olisin tiennyt aamulla, millainen päivä tästä kehittyykään.
Aamulla vielä niin iloisesti ja viattomasti hymyilevä L muuttui ensimmäisiltä päiväuniltaan herätessään pieneksi kitinämonsteriksi, jolle ei tuntunut kelpaavan mikään.

Hetken oli kiva kölliä selällään,
hetken raas mahallaan.
Hetken oli hauskaa sylissä,
toisen hetken hauskaa potkia äitiä.
Äidin sylissä oli hauskaa, 
kunhan vaan sai istua kuin iso poika jo.
Tutti viihdytti viitisen minuuttia,
äidin sormi harsoon kietaistuna toisen.
Huuto vain voimistui,
kun ruokaa yritti tarjota 
siinä luonnollisimmassa muodossa.

Mutta ai että, kuinka kivaa
siitä tuttipullosta olikaan syödä.
Sitten ja vasta sitten,
jaksettiin hetki hymyillä.

Suuri huokaus.
Eli nälkä taisi olla.

L:n rauhoituttua päätin hieman hemmotella lasta ja kasasin yhden hänelle aikoja sitten kannetuista leluista. Suositus tosin on +6kk, mutta kyseistä muovihärpäkettä taottiin sellaisella omistautumisella, etten usko koko hököttimen selviävän ehjänä sinne asti. 

Leikkien jälkeen päätin palkita itseni aamupalalla (köh11.00köh....)
ja nostin L:n siksi aikaa sitteriin seurakseni. Nykyisin L seuraa hirveästi syömisiämme ja tuijottaa tarkasti, vaikka kurkkuun päätyisikin vain lasillinen vettä. Joskus tekee ihan pahaa syödä, kun toinen tuijottaa niin intensiivisesti ja näyttää siltä, että maistiaista tekisi mieli.

Olenkin tässä nyt pari päivää leikitellyt ajatuksella, jospa sittenkin antaisin jo sosemaistiaisia. Yritän toppuutella itseäni odottelemaan edes seuraavaan neuvolakäyntiin, joka on tämän kuun lopussa. Silloin L olisi jo 5kk ja jotenkin uskon, että neuvolastakin aletaan jo rohkaisemaan kiinteisiin siinä vaiheessa. Mutta toisaalta, viidestä kuukaudesta on enää kuukausi siihen puoleen vuoteen.

Olen itse hiljalleen menettänyt innostukseni imettämiseen, pidän toki sen tarjoamasta läheisyydestä lapsen kanssa ja totta puhuen imettämisen "helppoudesta"(noh, ainakin joskus se sitä oli.) En vain ikinä ole kyennyt imettämään julkisilla paikoilla ja kauhistun ajatuksesta imettää anoppini läsnäollessa. Lisääntyvät rintaraivarit ja riittämättömyyden tunne vaikeuttavat herumista, joka puolestaan hermostuttaa lapsen pistämään vieläkin enemmän kapuloita rattaisiin. Huudon muodossa.
Aikoihin ei lapsi enää ole tyytynyt ruokailemaan vain yhdestä rinnasta ja suosii selvästi toista, josta ilmeisesti sitä ruokaa saa helpommin.

Taisin ensimmäisen kerran jo tuoda ilmi halukkuuttani lopettaa imetys pari kuukautta sitten. Siltikin, päätin taistella. 
Luovutin vain illan osalta ja L sai yhden ruokailukertansa pullosta, kuten edelleenkin. Välillä on ollut helpompaa ja välillä on päiviä, jolloin lisäruokaa saa antaa imetyksen jälkeen joskus päivälläkin. Tämä päivä oli taas sellainen.

Olen ihmisenä hyvin itsepäinen, joka varmaankin luonteenpiirteenä edesauttaa sitä etten heittänyt hanskoja tiskiin jo kuukausia sitten. Myöskin tieto siitä, että kaikista ongelmista huolimatta L kasvaa hienosti. 

Näiden tappeluntäytteisten imetyskuukausien jälkeen olen yhdestä asiasta hyvinkin varma,
tulevaisuudessa, aina isin ollessa kotona, siirtyy lapsemme ruokintavastuu hänen harteilleen. 
Ainakin hetkeksi.

Tämä maitolaituri tarvitsee pienen hengähdystauon.

Viikonloppua ja siivousinhoa

Suurin huomio viikonlopusta sisältyy seuraavaan lauseeseen:
Meillä kääntyillään nykyään kovasti selältä mahalleen!

Into on jopa niin kovaa, että välillä käännytään vaikkei maailmaa ehkä haluaisikaan katsella siitä kulmasta. Ja niissä fiiliksissä kun lopulta mahalleen päädytään alkaa aivan jäätävä itkuraivohuuto.

Itseasiassa meillä on kääntyilty jo hetken aikaa, en vaan ole tainnut kyseisestä tapahtumasta tänne mainita sanallakaan. Huono minä, tiedän.

Viikonloppuna innostuin ja siivoilin!

En aina ihan ymmärrä, että mistä meille tuota pölyä ihan oikeasti kertyy aina niin hirveästi. Ja voin ensimmäisten joukossa myöntää että vihaan siivoamista koko sydämestäni. Aiemmin olen imuroinut omaa huonettani asuessani äitini luona, yksiötä, kaksiota ja soluhuonetta. 
Nyt imuroitavana löytyy kaksi kerrosta omakotitaloa. 

Joten voitte kuvitella innostustani aina imurinvarren nähdessäni.

Inhoni siivoamista kohtaan juontaa alkunsa itseasiassa lapsuudenkotiini ja äitiini, joka kaikkien ihanien ominaisuuksiensa lisäksi on valitettavasti hyvinkin siivousrakas ihminen. 
Minä, kuten ylempänäkin on jo todettu, en valitettavasti lukeudu siihen kastiin.
Ja koko lapsuuteni ajan suurin riidanaihe äitini kanssa oli huoneeni siivoaminen. 
Koska ihan oikeasti, joinakin kertoina huone tosiaankin oli jo valmiiksi siisti.
Myöhemmin keksin ratkaisun näihin riitoihimme ja otin iloisena imurin käteeni,  imuroin mattoa 10 min ja totesin siivonneeni. 

Sanomattakin on selvää, että tuo kyseinen temppu ei pidemmän päälle toimi enää tässä huushollissa. 
Pölylle sokea mieheni tarttuu imuriin vasta siinä vaiheessa, kun ovella on vastassa jo armeijan verran villakoiria.  

Olen siis päättänyt vihdoin ja viimein tehdä uuden vuoden lupauksen ja ystävystyä vanhan ja rämän imurimme kanssa.
 
Tai sitten ostaa uuden ja söpömmän, jonka kanssa imuroin ihan mielellään.

Tunnustus

Kiitokset Jonna!

 Liebster blog on tunnustus, jonka tarkoituksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Säännöt: 

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Viisi asiaa jotka tuovat hyvää mieltä:
Perheeni
Ystävät
Musiikki
Kahvi
Kesä
 
Viisi asiaa, joita teet päivittäin: 
Vaihdan vaipan, useasti.
Keitän kahvia
Leikin L:n kanssa
Ruokin marsut
Siivoan!  

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
Khaled Hosseini Tuhat loistavaa aurinkoa
Sofi Oksanen Puhdistus (+ kirjailijan koko tuotanto)
Arno Kotro Sanovat sitä rakkaudeksi 
Emily Brontë Humiseva Harju
Jari Tervo Layla

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä: 
Nick Cave & The Bad Seeds
PMMP
Chisu
Michael Jackson
Beyoncè 

Viisi materialistista joululahjatoivetta: 
Myöhäistä. 

Viisi lempiruokaasi:
Karibialainen possupata
Currykana
Jauheliha- tai Omena/kanarisotto
Lasagne
Ihana, iso lihaköntti jota on haudutettu pitkään uunissa. Plus omenakastike. 

Viisi paikkaa, jossa haluaisit käydä:
Islanti
Puola
Ranska

Oma mökki  

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua: 
Tän nyt tylsänä ihmisenä skippaan.
 
Viisi asiaa, joista unelmoit: 
Toinen lapsi
Työ 
Remontti
Matka
Kunnon yöunet
 
Viisi elämänohjetta tai mottoa, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:  
Elä niin, että olet itse elämääsi tyytyväinen.

Erilainen aamu

Tänä aamuna yhteinen päivämme alkoi poikkeuksellisesti jo kello seitsemältä aamulla ja hyvin epäsäännöllisen säännöllisenä se aamusta on jatkunutkin. 
Meillä on kiukuteltu, oltu nälkäisiä, oltu iloisia, hymyilty, huudettu, syöty ja heitelty leluja. Ja kaikki tämä lähinnä L:n toimesta, itse olen vain ihmeissäni seurannut vierestä. 

L tuntuu olevan siitä harvinaislaatuinen vauva, että hän viihtyy todella hyvin itsekseenkin, kunhan vain on jotain mielenkiintoista katseltavaa. En siis joudu jatkuvasti häntä viihdyttämään, mutta lähellä yritän koko ajan olla. 

Myös yksi harvinaisuus L:ssä on se, ettei se poika kyllä sylissä viihdy pitkiä aikoja. Koko ajan pitää olla menossa, tarkoitti meneminen tässä tapauksessa vaikka vain lattialla makoilua. 
Häntä ei siis millään muotoa voi kutsua sylivauvaksi.
Tavallaan harmittaa, kyllä minäkin pitäisin siitä että lapseni nukahtaisi rintani päälle, mutta ei.
Meillä ei lapsi ole syliin nukahtanut enää aikoihin.

Tutti on meidän huushollissamme hyvinkin tärkeä kapistus, sillä tuolla lapsella tuntuu olevan aivan järkyttävän suuri tarve imemiselle. Niinkin suuri, että kaikesta tutteilusta huolimatta tuntuu L oppineen peukalon imemisen. Tiedän että monet lapset imevät ihan kaikkea ja kaikki menee suuhun, mutta tämä meidän pojan imuntarve on siltikin yllättänyt, eikä aina sillä positiivisimmalla tavalla. 

Ylpeänä kannoin pari päivää mitä ihastutavinta pientä mustelmaa kädessäni, kiitos rakkaan lapseni joka koki kesken ruokailun äidin käden maistuvan paljon paremmalta, kuin tarjolla ollut rinta. 

Viikonloppu häämöttää taas aivan horisontissa, mikä merkitsee meidän pienelle perheellemme mitä ihastuttavimpia aikoja kolmisin. 
Ja aikaa koko päivä. 
Itseasiassa kaksi kokonaista päivää aamusta iltaan laatuaikaa kolmisin.

Rakastan viikonloppuja, enkä tästä syystä liiemmin vietä aikaa koneella. 
En edes aukaise koko konetta useampina viikonloppuina tai pyhävapaina, koska olen sen luvannut itselleni aikoinaan. Vapaa-aika on aikaa perheelle, ei koneelle. Siksi hiljenen hyvin useasti viikonloppujen ajaksi ja varsinkin nyt joulun alla myönnän olleeni luokattoman hiljainen, mutta kaikki johtui vain siitä että saimme olla rauhassa ja kotona. Kolmisin.

Syy siihen miksi tämän kerroin, on se että haluan jakaa tämän tiedon myös niille, jotka joskus saattavat ihmetellä miksi päivitän silloin tällöin harvemmin.

Pyhitän vain sen vapaa-ajan, jonka saan, sille tärkeimmälle. 
Perheelleni.

ps. Uusi banneri!

Rauhaa etsimässä aamuyöllä.

Omaa aikaa, 
syy siihen miksi tänäkin aamuna heräsin jo kuudelta.
Oikeasti minut herätti nälkäinen L, jälleen kerran, mutta imetyksen jälkeen päätin itse nousta ylös.

Näinä aamuina saan rauhassa juoda aamukahvini,
saan istua koneella ja halutessani vain tuijottaa ruutua.
Laulaa toki välillä itkuhälyttimen kautta, kun L hihkuu hieman liian hereillä olevasti ja hieman liian aikaisin.

Monena aamuna tarkoitukseni on ollut tilata niitä valokuvia vihdoin ja viimein. Silti, näinä harvoina hetkinä kun tänne kerkiän, valtaavat ruudun facebook sekä jo aikoja sitten päivitetyt blogit, joita seurailen. Joskus pujahdan, ihan vain pakosta, verkkopankkeihin ja teen ne inhokki hommat, kuten maksan laskut. 

Joskus aukaisen vain spotifyn ja kuuntelen musiikkia, 
ihanassa,
omassa rauhassani.

Kaiken tämän jälkeen, huomaan nauttivani paljon enemmän siitä ajasta minkä L:n kanssa vietän pitkät päivät.
 
Kun vaan saan sen oman ihanan rauhallisen aamuni.

L 4kk

Ajattelin tekaista tälläisen hieman kattavamman kokonaisuuden ihanasta jätkänpätkästäni ja hänen kehityksestään!

4kk

Syöminen
L saa osakseen täysimetyksen osittaisimetystä, joka kokonaisuudessaan menee seuraavanlaisesti. Koska lapsemme on hyvin heikkohermoinen illalla, olen päättänyt tarjota silloin osaksi myös korviketta. Imetän yöt ja päivät, illalla ennen nukkumaanmenoa imetän niin pitkälle kun molempien hermot kestävät =heruminen kestää, sen lopuksi vielä vaihtelevasti 50-100ml Tuuti 1:stä.

Olemme kokeilleet korvikemerkeistä Tuttelin, NAN1:sen, NAN H.A:n sekä nyt tuon Tuutin. Vatsakipuja ei L:lle ole tullut mistään, mutta muuten vatsan toimimisessa on hirveän pitkät välit, verrattuna alkuun kun hajuylläreitä löytyi vaipasta päivittäin.

Ruokaväli vaihtelee 3-5h, niin yöllä kuin päivälläkin.

Kiinteitä ei meillä ole maisteltu lainkaan ja vellit olemme jättäneet kokonaan kokeilematta.


Uni (päiväunikatastrofi)
Päivällä meillä nukutaan kolmet/NELJÄT päiväunet, pituudeltaan 30min-1½h (tällä hetkellä) Vielä pari viikkoa sitten sain nauttia pojan ihanan pitkistä 3h päikyistä, jotka nyt tuntuvat painuneen unholaan. 
Poju herää klo 07.30/08:00, 
Ensimmäiset päiväunet tulevat jo klo 9-9.30/10:00. 
Seuraavat päikkärit alkavat 11.30/12.00 ja kestävät tasan tunnin (ennen sen 3h.....)
13:00-16:30 onkin tällä hetkellä sellaista luovimista että oksat pois, kerran siinä torkutaan aina johonkin väliin, koska noita pidempiä unia ei enää suostuta nukkumaan.
Kolmannet viralliset päiväunet sijoittuvat aikaan 16.30-17.30, ja yleisemmin ovat kestoltaan 40min.

19.00 Mennään vaipanvaihdon ja yökkärin kautta yläkertaan syömään päivän viimeiset maidot, ja klo. 20.00 L yleensä on jo yöpuulla iltasadun jälkeen.

L yleensä herää ensimmäisen kerran 00:00 syömään ja seuraavan kerran viideltä. Joskus saatan laittaa keskiyöllä L:lle vain tutin, johon poika tyytyy, mutta herää melkeinpä kahden tunnin päästä uusiksi. Jos imetän kahdelta, on seuraava herätys yleensä kuudelta.

Vaatetus
Koko 62 on nykyään muodostunut vakioksi, jotkin 56:n bodyt vielä päälle menevät. Juuri toissapäivänä lajittelin pieneksi käyneitä vaatteita, oikein suretti katsella noita 50cm ihanuuksia.

Vaipoista menee vielä koko 3 ja merkkinä meillä on Pampers Baby- Dry tai harvemmin Active Fit, ihan vain siitä syystä että kyseinen merkki sopii meidän pojan ruumiinrakenteelle paremmin kuin se toinen, L:llä alkava, valtamerkki.


Kehityksen kulmakivet
Nykyään suussa on oltava jatkuvasti jotain, tutti, oma nyrkki, OMA PEUKALO, harso, lelu.. you name it. Puruleluille irvistellään ja tyytyväisenä tungetaan senkin välistä se oma rakas PEUKALO suuhun. Pahoin pelkään, että poikamme on oppinut oman peukalonsa ilon jaaiettäkunsevithuttaaaaaaa

Pää pysyy jykevästi pystyssä, enkä enää paremmin sitä tue. Tai no, paniikkimamman tavoin aina silloin tällöin. Alas laskettaessa...

Kääntymiseen poika on tuntunut kadottaneen motivaationsa kokonaan. Kyljelleen pyörähdetään oikein hienosti, mutta siihen se hienous ja kääntyminen aina loppuvatkin. Ei vain jaksa näemmä.

Selällä makoillessaan L osaa kohottaa jo peppunsa ylös ja tykkää tehdä sitä aina vaippaa vaihdettaessa, joskus hienosti avustaen ja joskus toiste kaikkea hankaloittaen. 


Selällään on myös kivaa huitoa raajoillaan joka suuntaan ja aina silloin tällöin tarjota äidille parit avokkaat nassuun.

Masullaan L vetelee välillä jalat jo alleen, kohottaa itseään käsillään sekä kovasti yrittää ryömiä. Pari kertaa on onnistuttu peruuttamaan parikymmentä senttiä ja silloin tällöin L kääntelee itseään toiseen suuntaan, jos sivulla on vaikka jokin mielenkiintoinen lelu. Mahallaan olo myös voittaa selällään makoilun. Kaikista parhainta on sylissä pomppiminen, jota pikkumies tuntuisi jaksavan maailman tappiin asti. Valitettavasti äidin hauislihakset eivät ilmeisesti ole yhtä hyvässä kunnossa, kun pikkuherran reisilihakset.

L on oikea supliikkimies, joten jokeltelua, kiljahtelua ja normaalia hööhöttämistä kuullaan meillä päivittäin, mutta sitä äidin kaipaamaa naurua ei ole vielä kuultu. Kovasti tuo lapsi höhöttää yrittää, mutta en vielä ihan osaa laskea sitä nauruksi. 
Meillä myös ilmeisesti tehdään hampaita, sillä L:n suuhun tuijotellessa siellä pisti silmään pari turvonnutta ientä ja kohoumaa! Tai sitten vaan kuvittelen.

Yleistä 
Yleisesti sanottuna L on oma aurinkoinen itsensä. Hän hymyilee paljon ja juttelee, mutta viime päivät meillä ollaan oltu lähinnä kitinä-linjalla. Poju myös osaa vaatia sen mitä haluaa ja juuri silloin kun HÄN sen haluaa, temperamenttia siis löytyy välillä kuin pienestä kylästä konsanaan. Jos joku asia ottaa päähän, niin se todella ottaa päähän. Ja jos joku on hauskaa, niin luoja varjelkoon se on Hauskaa isolla H:lla.