Meillä kääntyillään nykyään kovasti selältä mahalleen!
Into on jopa niin kovaa, että välillä käännytään vaikkei maailmaa ehkä haluaisikaan katsella siitä kulmasta. Ja niissä fiiliksissä kun lopulta mahalleen päädytään alkaa aivan jäätävä itkuraivohuuto.
Itseasiassa meillä on kääntyilty jo hetken aikaa, en vaan ole tainnut kyseisestä tapahtumasta tänne mainita sanallakaan. Huono minä, tiedän.
Viikonloppuna innostuin ja siivoilin!
En aina ihan ymmärrä, että mistä meille tuota pölyä ihan oikeasti kertyy aina niin hirveästi. Ja voin ensimmäisten joukossa myöntää että vihaan siivoamista koko sydämestäni. Aiemmin olen imuroinut omaa huonettani asuessani äitini luona, yksiötä, kaksiota ja soluhuonetta.
Nyt imuroitavana löytyy kaksi kerrosta omakotitaloa.
Joten voitte kuvitella innostustani aina imurinvarren nähdessäni.
Inhoni siivoamista kohtaan juontaa alkunsa itseasiassa lapsuudenkotiini ja äitiini, joka kaikkien ihanien ominaisuuksiensa lisäksi on valitettavasti hyvinkin siivousrakas ihminen.
Minä, kuten ylempänäkin on jo todettu, en valitettavasti lukeudu siihen kastiin.
Ja koko lapsuuteni ajan suurin riidanaihe äitini kanssa oli huoneeni siivoaminen.
Koska ihan oikeasti, joinakin kertoina huone tosiaankin oli jo valmiiksi siisti.
Myöhemmin keksin ratkaisun näihin riitoihimme ja otin iloisena imurin käteeni, imuroin mattoa 10 min ja totesin siivonneeni.
Sanomattakin on selvää, että tuo kyseinen temppu ei pidemmän päälle toimi enää tässä huushollissa.
Pölylle sokea mieheni tarttuu imuriin vasta siinä vaiheessa, kun ovella on vastassa jo armeijan verran villakoiria.
Olen siis päättänyt vihdoin ja viimein tehdä uuden vuoden lupauksen ja ystävystyä vanhan ja rämän imurimme kanssa.
Tai sitten ostaa uuden ja söpömmän, jonka kanssa imuroin ihan mielellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Don't be shy.