252

Ja kuinkas meidän kävikään.

Hyvin itseasiassa. Poika nukkui suureksi yllätykseksi ensimmäistä kertaa yli kuukauteen koko yönsä heräämättä, mutta itse en suoriutunut yöstä yhtä urhoikkaasti. Heräilyyn tottuneena heräilin jatkuvasti siihen, että milloin se poika nyt herää enkä luonnollisesti herättyän meinannut saada enää millään unta, joten pyörin ympäri sänkyä maailman suuri nuppi otsassani.

Pariin otteeseen pojan pinnasängystä kuului yön aikana pientä kitinää, joka kuitenkin loppui ennen kuin ehti kunnolla edes alkamaan. Ilmeisesti örisi vain unissaan. Puoli seitsemän aikoihin sängystä ponkaisi hieman hölmistyneen oloinen pörröpää, joka palkinnoksi hyvin nukutusta yöstä pääsi vielä hetkeksi äidin kainaloon. Uudelleen ei enää tosin nukahdettu, joten aamun aloitimme puolitoista tuntia normaalia aikaisemmin, mutta en viitsi valittaa. Mieluummin putkeen nukuttu yö ja aikainen herätys, kuin monta herätystä yössä ja lopullinen herätys yhdeltätoista.

Aikaisen herätyksen turvin käväisimme heti aamusta kaupalla hakemassa maitoa ja muita pieniä tarvikkeita, jotka viikoittaiselta kauppareissulta unohtuivat. 

Ajattelin ensiksi että kauppareissun yhteydessä olisimme käyneet keinumassa läheisen asukaspuiston keinuissa ja hoitaneet ulkoilun samalla, mutta näin jälkeen päin kiitän itseäni siitä, ettemme siihen ryhtyneet. Poika oli kotiin palatessaan jo aikamoisen väsynyt, joten kotipihallakin ulkoilu tuntui olevan pelkkää kiukuttelua kaikille ja kaikelle. Lopulta vetäydyimme takaisin sisälle sohvalla hetkeksi lepäilemään ja lopulta poika jaksoi hienosti lounaaseen asti ja kävi nukkumaan varttia vaille kaksitoista.

Listää tälläisiä öitä, mutta lisänä se että myös MINÄ osaisin nukkua.

Puuh.

Miksi aina silloin,

kun itse olet nukkunut yösi huonosti ja päätät itsekin nukkua lapsen kanssa,
ne aiemmin niin ihanat puolentoista tunnin mittaiset aamupäivän unet 
lyhenevätkin äkkiä puoleen tuntiin?

Ja se aiemmin niin suloinen ja iloinen kiljahtelu alkaa tietenkin siinä vaiheessa, kun itse olisit juuri saamassa unen päästä kiinni?

Näinä päivinä, myönnän,

kaikki tämä ihanuus on välillä  

ihan sieltä ja syvältä

Ja niiden aamupäivän tynkäunien vuoksi lapsi meinaa nukahtaa jo kaksi tuntia normaaliaikataulua aiemmin, mutta herää kuitenkin hetken päästä.
Ja kun lopulta veisit lapsen kellon mukaisesti nukkumaan, löytyy aiemmin niin kitisevästä ja väsyneestä lapsesta vielä uusi vaihde ja koko sänky möyritään läpi hymy naamalla. 

Siinä vaiheessa en enää voinut muuta, 

kuin nauraa. 

Mikä vielä voisi mennä vikaan?

Ihanat viikonloput! 

Nukkumattiikosmonauttii..

Kolme yötä olen nyt nukkunut huonosti,

tai jos totta puhutaan olen nukkunut huonosti nyt viisi kuukautta putkeen,

mutta tähänkin viiteen kuukauteen on välillä osunut hyviäkin öitä.

Viimeiset kolme eivät tosiaankaan lukeudu niihin.

L menee meillä aina klo 19:00 sänkyyn ja yleensä on unessa kahdeksaan mennessä, oma nukkumaanmenoni sijoittuu kymmenen pintaan. Keskiyöllä olen joskus nostanut ähisijälleni tutin ja jatkanut unia, kolmelta syöttänyt ja herännyt seitsemältä pirteänä. 

Viimeiset kolme yötä olen keskiyöllä nostanut sen tutin sekä toistanut saman moneen otteeseen seuraavan kolmen tunnin aikana, lopulta kello kolmelta imettänyt. Siitä välillä nukkunut seitsemään, välillä taas nostellut tuttia, lopulta heräten klo. 07:00. Viime yönä ennenkuulumattomasti päädyin pitkästä aikaa imettämään jopa kahdesti, kolmelta ja puoli kuudelta. Tosin, silloin puoli kuudelta oli ruokailu tyylillä imaisu ja sammuminen, aivan kuin rintamaitoni kätkisi itseensä jämäkät prosentit kuningas alkoholia.

Päivällä L:n uniputken pituus tuntuu jämähtävän aina 40min, jonka jälkeen ei muuta tehdäkään kun lähinnä kiukutaan ja kiljutaan. Kunnes taas seuraavan kerran suvaitaan sulkea ne silmät, selkeästi riittämättömäksi, neljäksikymmeneksi minuutiksi.

Surullista, mutta taidan alkaa hyväksymään sen tosiasian että lapseni osaa arvostaa unta vasta teini-ikäisenä - jolloin minä varmaankin olen jo arvostuksen kyseiseen turhuuten kadottanut.  

Mutta, on meillä jotain muutakin tapahtunut.
Tänään nimittäin tarjoilin 5kk:n ikäiselle jäppiselleni ensimmäiset maistiaiset soseen muodossa ja juurekseksi valikoitui bataatti. 

Outoon makuun ja koostumukseen ei liiemmin ihastuttu, muttei myöskään vihastuttu. Olen lastani jo järkyttänyt parin päivän ajan tarjoamalla hänelle vesihuikkaa silloin tällöin imetyksen päälle, jotta soseet aloittaessani ei ruokajuomaksi muodostuva vesitilkkakaan ihan vieras olisi. Sanotaanko näin, että tähän asti tuo vesi juomana on aiheuttanut enemmän kulmien kurtistelua, kuin äidin tekemä sose. Sosetta lähinnä pyöriteltiin suussa jonkun ajan ja lopulta nielaistiin ja hetken päästä taas odotettiin lisää suu auki.   

Kyllä, 

vaikkei poika unta osaakan arvostaa, niin ruoan suhteen on tilanne aivan toinen.
Ruokaa hän nimittäin taitaa rakastaa.

Ainiin, ja jossei tekstistä käynyt vielä ilmi, niin

L <3 5kk!

Pieleen meni.

Kaikki alkoi siitä, kun eilen aivan tavanomaisesti löin tiskikoneen päälle.
Kuten aina ennenkin laitoin pesutabletin koneeseen, kiersin haluamani ohjelman kohdalleen ja painoin nappia.

Siinä se kone hetken aikaa hurisi.
Kunnes se vain äkkiä sammui, ilman mitään ennakkovaroitusta.

Kirosin hetken, sillä olin varma että kone paukahti. 
Olihan se tosissaan jo iäkäs elektroniseksi laitteeksi. 

Samanaikaisesti hellalla minulla porisi kattilallinen tuttipulloja, joten vakuutuin siitä että sähkökatkos ei tällä kertaa ole syynä koneen hiljenemiseen.

Tajusin kuitenkin samalla, että ohuoneessa oli ihmeellisen hiljaista sillä äskettäin vielä taustalla soinut radio Suomipop oli myöskin mykistynyt. 

Sulaketaulussa kaikki sulakkeet näyttivät vielä toimintakykyisiltä,
mutta silti olohuone, eteinen, tietokonehuone sekä vessa olivat aivan pimeänä. Samoin se keittiön pistorasia, johon tiskikone oli kytketty. Hellakin kävi enää vain puolella teholla. 

Soitin siinä vaiheessa miehelleni, joka päätti lähteä käväisemään kotona ja selvittämään tätä sähköttömyyttämme.

Lopulta selvisi, että syy tosissaan oli palanut sulake.
Muttei talon sisältä, vaan ulkoa päädystä. Eikä mies sillä hetkellä pystynyt asialle mitään tekemään vaan palasi töihinsä.

Meidän molempien tietämättä oli sillä kyseisellä hetkellä, kun tiskikoneen päälle pistin, autotallissa päällä kaksi lämmitintä. 
Ja ne kaksi lämmitintä olivat puhaltaneet sitä lämmintä ilmaa aivan täysillä, eikä kyseinen sulake ollut kestänyt sellaista kuormitusta. 
Niitä puhaltimia, tiskikonetta, hellaa ja radiota. Taisi joku kattolamppukin olla päällä. 

Onni onnettomuudessa oli, että kyseinen sulake pimensi vain puoli taloa. Se ei sammuttanut vesipumppua eikä öljypoltinta, joten pärjäsimme hyvin L:n kanssa eilisen puoliksi sähköttä.
 
Jos eilinen päivä oli jo osaltaan aivan naurettava, viime yö oli jotain aivan toista. L on näemmä oppinut  pyörimään selällään, tosin vain ja ainoastaan öisin.
Viime yönä suoristin pienen mittarimatoni varmaankin neljästi, plus vielä se yksi syöttökerta siihen, joten pitkästä aikaa minua hieman väsyttää.

Kolmesti L oli onnistunut jumittamaan itsensä poikittain pinnoihin ja kertaalleen se pieni pää sojotti jo toisessa päässä sänkyä.

Tämän surullisen kuuluisan ja vähän nukutun yön jäljiltä, vetäisi tuo poikalapseni ensimmäisillä päiväunillaan unta palloonsa kokonaiset kaksi tuntia.

Näemmä tältä päivältä, tuo päivärutiini heitettiin koppaan jo heti kättelyssä.

L 3kk

Tänään tuolla äidin pienelle pojulle pamahti taas kuukausi lisää ikään ja sitä juhlistettiin railakkaasti jo yöllä herättämällä uniset vanhemmat kahden, KAHDEN, tunnin välein.

Yleensähän meillä nukutaan yhdeksästä kahteen, kahdesta viiteen ja viidestä kahdeksaan.

Muutenkin, 3-kuinen poikani, päätti romuttaa jo heti aamusta rytmin tynkämme nukkumalla puoli yhdeksään. Yhdeksältä uni tosin maittoi, kuten päivärytmi saneleekin, mutta unta jatkettiinkin pidempään kuin se normaali tunti. Joten yhdentoista päiväunet siirtyivät kello 12 päiväuniksi ja katsellaan, herätäänkö näiltä unilta tutusti ja turvallisesti kello kahdelta - vaiko myöhemmin.
Poika oli eilenkin tavallista unisempi (yö poislukien) joten en tiedä, meinaako tuo lapsi kursia itselleen metrin lisää pituutta.

Yhdestä asiasta olen todella iloinen.
Viimeisen viikon ajan ei iltoihimme ole kuulunut lainkaan itkua.
Pelkästään syömistä ja satunnaista syliin nukahtelua.

Toinen uusi asia, joka vauvantuoksuiseen kuplaamme on hiipinyt äidille hyvin läheiseksi ystäväksi, on väsymys. Eikä nyt kyse ole pelkästään viime yöstä, vaan ihan joka päiväisestä arjesta.
Hormonihuurut ovat ilmeisesti väistyneet piristävän vaikutuksensa kanssa ja tuoneet tilalle silmäpussit ja jatkuvan haukottelun.
Edes kahvikaan ei tunnu auttavan.

Äiti on väsynyt jatkuvasta heräilystä, isi väsynyt siitä, että herää töihin niin aikaisin. Yhteinen aikamme, joka alkaa yleensä kello yhdeksältä illalla kuluu lähinnä sohvalla makoillessa ja oman tyynyn haaveilemisesta. En yhtään enää ihmettele niitä tilastoja parisuhteista, jotka päättyvät eroon vauvan ollessa vielä alle vuoden ikäinen, sillä kyllä tässä täytyy tunnustaa, että parisuhde hieman kokoon kuivahtaa.  Aina vain ei yksinkertaisesti jaksa.

Ennen lakanoita saatettiin vaihdella intohimoisten öiden jäljiltä, nykyään siksi, että L on iltasyötöllä päättänyt puklata puolet maidostaan vanhempien sänkyyn.
Ja jos meillä joku nykyään joku huutaa, on se todennäköisimmin tuo pienin tulokas.
Mutta ei tätä arkea poiskaan vaihtaisi.

--------

Edit: Eli juunääs, eipä meillä nukuttu edes puoli kahteen.
Mitähän tästä loppupäivästä taas tuleekaan?

Hiljaisuuden pahoittelua

Tämän hiljaisuuden aikana meillä on ollut hyvin erilaisia päiviä.

Hiljaisuuteen on sijoittunut onnistuneita päiviä.
epäonnistumisia,
hyviä ja huonoja hetkiä.

Olemme onnistuneet nukahtamaan ilman huutoa,
sekä suurien huutojen kera.

Juhlimme isänpäivää pienen perheemme kera
ja uunista innostuneena olen myös päässyt leipomaan ensimmäiset sämpyläni tässä talossa.
Myös alla näkyvän kakun loihdin alusta loppuun asti itse - ja sen on näköinenkin.
Ensimmäinen täytekakkuni ikinä ja maku oli mahtavampi kuin ulkonäkö antaisi olettaa.

Isänpäivänä lahjoin miestäni kuvamukilla sekä ostamalla hänelle jumpsuitin, ihan hauskuuden vuoksi kun sellaisen alennuksesta löysin. Vielä tämä harvinaisuus ei ole mieheni päälle eksynyt, mutta ehkä joskus.. 
Muuten otan sen omaan käyttööni. 

L on edelleen äidin oma ihana L.
Kun hän hymyilee, hymyilee hän koko kasvojensa voimalla.
Harmi vain että itkukin tulee välillä samoilla magnitudeilla.
Pariin otteeseen on edelleen kieriskelty mahalta selälleen, mutta ei raukka tainnut tekemisiään aivan kokonaan vielä ymmärtää, sillä kerrat ovat harvassa. Siltikin äiti on ylpeä.

Viime yönä L koetteli tosin äitinsä hermoja enemmän kuin ikinä aiemmin,
herättäen minut aina tunnin välein. Haluaisin epäillä pojan tekevän hampaita, sillä se tuntuisi ainoalta järkevältä syyltä, mutta I highly doubt it.  
Eihän noin pieni vielä.
Kuola kumminkin lentää ennen näkemättömällä tavalla ja jollei suussa ole tuttia, on siellä nyrkki jota on pakko jäystää. 

Olen useana päivänä kamppaillut sen asian kanssa, kuinka haluaisin kovasti päivittää blogia - mutta en yksinkertaisesti keksi mitä kirjoittaisin. En viitsisi päivästä toiseen jauhaa kauppareissuistamme tai siitä, että olimme taas kotona ja L nukkui ulkona kolme tuntia. 
Saamattoman luonteeni vuoksi, olemme hyvinkin paljon kotona.
Itseasiassa siihen liittyy kyllä tällä hetkellä sekin, että autoni pitäisi käyttää uusintakatsastuksessa, enkä ennen sitä viitsisi sillä paljoa ajella.

Kysynkin nyt, että onko jotain mistä te, jotka tätä luette, haluaisitte tietää? 
Minusta, meistä tai vaikka tulevaisuuden mansikkamaista? 
En hakemalla hae kysymyksiä vaikka kysymyspostaukseen, mutta jos kysyttävää löytyy voisin sellaisen tehdäkin.
Muistutan myös, että minulle saa lähettää sähköpostia, jos joku asia mietityttääkin :)

Tiedät tulleesi äidiksi, kun...

... kenenkään toisen ihmisen suolen toiminnat eivät olleet ikinä kiinnostaneet niin paljoa.

... ennen ei keskusteluissa miehesi kanssa vilahdellut niin paljon sanoja pissa, kakka, pieru tai puklu.

... kukkanne elivät vielä pari kuukautta sitten

... sinäkin näytit suht elävältä vielä pari kuukautta sitten

... unohtelet asioita, joita et aiemmin olisi unohtanut. Esimerkkinä, tuttipulloa keittäessäsi unohdat
    sen olemassaolon siihen asti, kunnes savu toimii muistinvirkistimenä.

... et ole nukkunut öitäsi putkeen pariin kuukauteen

... muistelet joskus sitä, kuinka ihanaa oli vain loikoilla sängyssä

... mihin tahansa menetkään, etsin ensimmäisenä lastenhoitohuoneen. Tai mahdollisimman syrjäisen
    paikan imettämiselle

... seksi tuntuu, ainakin hetken aikaa, kuuluneen aivan toiseen elämään

... aina kun pääset vaateostoksille, suuntaat ensimmäisenä vauvaosastolle

... sinusta tuntuu, että kaikkialla minne menetkään, on vain äitejä lapsineen

... ne asiat, mitä ennen harjoitettiin auton takapenkillä ovat vaihtuneet tyystin toisiin

... myöskään, miehesi ei enää ole se ainoa kenen pitäisi oppia pitämään kätensä kurissa

... kotisi valtaa äärimmäinen kaaos

... kaikki ne asiat, jotka ennen tuntuivat tärkeiltä, menettävät merkityksensä

... sinusta on tullut mestari tekemään montaa asiaa kerralla.

kuva lainattu täältä

Kuvia, jotka eivät liity tekstiin mitenkään.

Kuvat ovat eilisiltä vaunulenkeiltämme, lisäilin ne instagrammiin ja  sieltä nappasin ne vielä tännekin näkösälle.

Eilen ehdin juuri itsekseni tuskastella sen asian kanssa, että meillä ei enää juurikaan nukuta päivisin. Poju torkahtelee aina pieneksi toviksi, mutta kunnon parin tunnin unia ei tule vastaan missään vaiheessa. Koko ajan haukotellaan ja nukahdetaan lopulta vain tutin kanssa, ilman sitä itketään.

No, eilenpä sain poikani viimein unten maille, mutta pelkästään antamalla hänelle hieman korviketta. Tiedän hänen olevan juuri niillä viikoilla, jolloin ongelmaksi voisi todeta tiheän imun kauden, mutta tämä alkaa olemaan jo todella naurettavaa, jos sen aikana ei suostuta päivisin yhtään nukkumaan.
Ja selvästi ollaan silti väsyneitä.

Kun poika lopulta uneen pääsi, nukkui hän kaksi tuntia putkeen, heräsi ja söi rintaa ilman raivareita ja nukkui toiset kaksi tuntia.
Tosiaankin, henkimaailman hommia tämä lapsenkasvatus.

Mutta illalla, voi illalla...
Silloin koimme aivan tajuttomat rintaraivarit. Nyytti ei ole ikinä itkenyt noin, ensiksi syötiin hyvällä ruokahalulla mutta sitten se alkoi. Ja huuto vain yltyi, kun rintaa yritti uudemman kerran tarjota. Tutista löytyi lohduke, jonka parissa viihdyttiinkin parikymmentä minuuttia.

Uudemman kerran kun yritin imettää, mentiin saman kaavan mukaan.
Aluksi hyvä, kohta taas ei.
Ja taas itkettiin.
Hyvä niin pitkään, kun tutti pysyi suussa,
kun se tippui taas itkettiin.

Mies sai pojan nukahtamaan jossain vaiheessa, mutta ajasta en tiedä, sillä itse nukuin jo siinä vaiheessa sohvalla. Heräsin yhdeltätoista siihen, kun poika ähisi ja tuhisi nälkäänsä sohvan vieressä vaunukopassa, mies oli ilmeisesti jättänyt pojan siihen nukkumaan ja mennyt nukkumaan itsekin.
Ei näemmä ollut minua hennonnut herättää.

Tällä kerralla ruoka maistui hyvin ja ilman itkuja. Myöskään nukahtamisessa ei ollut ongelmia.

Tänä aamuna sain mitä mainioimman herätyksen, sillä poika ähisi ja piereskeli kuin mikä vieressäni. Lopulta totesin pelin olevan menetetty ja silmäni avatessa vastassa oli mitä ihanin hymy.
On se vain niin suloinen.

Kohta lähdemme taas yllänä kyviin maisemiin löntystelemään, jos sää sen sallii.
(Eilen jo kirosin luontoäitiä päättämään siitä, että sataako vai paistaako se aurinko, sillä se jatkuva vaihtelu sai minut näkemään punaista.)

Jossain vaiheessa iltapäivällä ystäväni tulee käymään kahvilla ja sen jälkeen myöhemmin illalla, miehen tultua kotiin of course, lähden erään toisen ystäväni kanssa Leppävaaraan etsimään itselleni mekkoa ristiäisiin.
Jokainen täällä päin asusteleva voi itsekseen miettiä, missä mahdollisesti saatan siellä Leppävaarassa käydä.


köh, Sello, köhköh

Have a great day,
everyone!

1 kk Neuvola

Poju se vaan kasvaa ja pullistuu, joten eilen oli meidän perheellämme edessä matka neuvolaan. Kuukausi tuli torstaina täyteen synnytyksestä ja pojankin ikää voi jo alkaa tituleeraamaan muilla, kuin viikoilla.

parit ylimääräiset kynttilätkin :D

Neuvolaa edeltänyt yö nukuttiin meillä huonosti, sillä Nyytti ähki ja öhise koko yön, ilmeisesti vatsaansa sillä sellainen räjähdys siellä lopulta oli vastassa, kun aamulla vaippaa aloin vaihtamaan. Ja kun vaippa oli vaihdettu, tuli toinen samanmoinen satsi ulos.

Allekirjoittanut oli siis hyvinkin uneliaalla tuulella sinä aamuna, mutta poika päätyi rauhalliseen uneensa vasta puoli kymmeneltä... ja kun aika neuvolaan oli yhdeltä, ei itselle juuri jäänyt aikaa siinä torkkua. Pitihän sitä nyt turhamaisuuttaan tehdä omallekin naamalle jotain, ennen kuin ulos lähtisi.

Nyytin myöhään venyneiden unien vuoksi, sain pitkästä aikaa kunnolla aikaa omaan itseeni ja itseasiassa laittautuminen oli hauskaa pienen tauon jälkeen. Uskaliaana vedin jopa sukkahousut jalkaani ja jättineuleen päälleni niiden ainaisten farkkujen ja paidan sijaan ja olo oli hyvä.
Kukapa olisikaan uskonut, miten niinkin pieni asia kuin silmien rajaus, voisi tuntua niin uudelta ja hienolta jutulta, kun sitä ei hetkeen ole viitsinyt tehdä.

Yksi asia, mikä tässä päivässä jännitti kaikista eniten, oli autolla ajaminen.
Ensimmäistä kertaa olimme kahden Nyytin kanssa liikkeellä ja ensimmäistä kertaa ajoin autoa niin, että Nyytti oli kyydissä.
Kyllä hieman hirvitti.

Neuvolassa sain samalla kertaa varattua ajan myös jälkitarkastukseen, joka onkin vastassa sitten ensi kuun lopulla. Pitää vielä tarkistaa, etten fiksuna ja filmaattisena varannut sitä samalla päivälle, kuin hammaslääkäriäni, mutta hammaslääkäriajanhan voi aina siirtää..

Kuinka potrea poikamme siis onkaan? Painoa löytyy nykyään sellaiset 4,330kg ja pituutta 53 cm. Kasvettu siis on hurjasti, ainakin elopainoa on kertynyt lisää äidin mielestä aivan käsittämätön määrä parissa viikossa.

Ainakin komean kaksoisleuan on toinen itselleen kasvattanut.

My BFF, my worst enemy.

Viime yönä meillä pyöri korvikerumba täyttä höyryä ja tämä äiti on aivan kuitti.

Kaikki sai alkunsa iltasyötöstä, joka loppui siihen että olohuoneemme seinillä oli enemmän äidinmaitoa kuin Nyytin vatsassa. Poju siis oksensi maidot komeassa kaaressa aivan kaikkialle.

Tämä on nyt toinen kerta kun näin käy ja syy on ilmeisesti niinkin yksinkertainen, kuin ettei Nyytin vatsa kestä jotain mitä itse olen syönyt. Ensimmäisellä kerralla parisen viikkoa sitten oksennettiin kahteen otteeseen, sillä tarjosin heti rintamaitoa uusiksi koska luulin pojan vain hotkineen ruokansa liian nopeasti. Toista kertaa kun lakanoitamme vaihdoimme saman illan aikana ehdotti väsynyt mies ratkaisuksi korviketta ja kolmannella syöttökerralla pysyi ruoka mahassa ja poika tyytyväisenä.

voi kun tuo lakanoiden vaihtelu kuulostaa intohimoiselta - but not.

kuva lainattu täältä

Viime kerrasta viisastuneena annoin tällä kertaa suoraan pojulle korvikketta ja valvoin tuhisijani äärellä, reagoiden jokaiseen hengähdykseenkin, joka ei omalle korvalleni kuulostanut normaalilta. Täytyy kyllä todeta kuinka paljon helpompaa tuo imettäminen on tuohon korvikkeiden lämmittelyyn verrattuna, sillä itse en kyllä tahdo enää nukahtaa sen jälkeen kun olen keittiössä häärinyt tuttipullon valmiiksi. Tosin viime yönä unettomuutta aiheutti myös huoli Nyytistä.

Nyt pääsemmekin siihen ihanaan epävarmuuteen, että mikä onkaan tämä mysteeri eines, josta poikani vatsa ei tykkää.

Ja minä tosiaankaan en ole mikään Sherlock Holmes sitä selvitettäessä.

Kai se on ryhdyttävä vedelle ja leivälle tästä lähin. Kulinaariset makuelämykset saavat nyt jäädä taka-alalle siksi aikaa, kun tässä maitobaarin virkaa täytetään.

Vaunuillessa

Tänään herättiin puolikymmenen aikoihin taas, herätyskello tosin soi jo yhdeksältä mutta ylös sain itseni kammettua vasta puolituntia myöhemmin. Siitä asti ollaankin oltu hereillä, eikä edes pieni vaunulenkki saanut poikaa kuin hetkeksi torkahtamaan.

Outoa vaihtelua, sillä viikko sitten ei poika tehnyt päivisin mitään muuta kuin nukkui. Nykyään jo tuijotellaan kilpaa aivan kaikkea, jopa rumat tapettimme ovat pienen silmissä mielenkiintoisia.

Aamutoimiemme jälkeen lähdimme tosissaankin kävelemään hetkeksi ulos vaikka tuo sää olikin (ja on vieläkin) tappavan harmaa ja vetinen.  Don't get me wrong, rakastan syksyä sen vuoksi että saan laittaa päälleni kaiken maailman ihania neuleita, mutta tuo sää voisi jo vaihtua muuksi kuin pelkäksi vesisateeksi.

Kotiin palatessa ruoka maistui meille molemmille ja itse sain hetkisen rauhaa pojan kelliessä tyytyväisenä puuhamatolla, joten sain inspiraation (sekä ajan) sille siivoamiselle! Kyllä poju mielenkiinnolla kuunteli imurin hurinaa, mutta heti kun imurointi hiljeni alkoi vaativa ähinä kuulumaan olohuoneesta.

Taas syöpöteltiin ja nyt yritetään kovasti löytää sitä Nukkumattia tänne meillekin vierailemaan
pikaisen tilanneanalyysin jälkeen kyseinen henkilö on näemmä löytänytkin osoitteemme unihiekkansa kanssa!
Ja mitenkä aion hyväksikäyttää tämän minulle suodun oman rauhani?
 
Nostamalla pyykit koneesta kuivumaan.

Life has really changed.

 

The first day Alone.

Tänään tämä meidän arki vasta tositeolla lähtikin rullaamaan, sillä mies palasi töihin.
Neljän viikon ajan olen heräillyt aikaisin aamulla poikamme ähkimisiin, tänä aamuna heräsin pitkästä aikaa miehen herätyskelloon.
Ja pojan ähkimiseen.

Suunnittelin saavani tänään paljon aikaiseksi ja laitoin itselleni herätyskellon soimaan kahdeksaksi.
Lopulta heräsin puolikymmeneltä väsyneenä ja kun alakertaan asti pääsin heräsi tuo pieni seuralaisenikin. Siitä asti olemmekin yrittäneet päästä takaisin nukkumaan, mutta siinä vielä onnistumatta.

Poika vain pälyilee ympärilleen, haukottelee kuin mikä, mutta ei nukahda.
Tutin pullauttaa ulos suustaan juuri siinä kriittisellä hetkellä, kun saattaisi nukahtaa.
Olin jo siinä pisteessä, että mieleni teki täräyttää pojalle parikymmentä milliä Tuttelia naamariin, sillä ei tuosta imettämisestäkään tuntunut toinen tulevan millään kylläiseksi.
Olin epätoivoinen, minun oli tarkoitus siivota tänään.

Lopulta tajusin etten voi suunnitella juurikaan sitä, mitä nykyään teen.
Viimeiset neljä viikkoa pystyin, sillä jos poika heräsi oli meitä kotona kaksi pientä partiolaista häntä tyynnyttelemässä, nykyään olen vain minä.

Kun poika lopulta nukahtaa äiti ampaisee tämän teoksen pariin.
Hitot siitä siivoamisesta.

Eikä tuo ihana otukseni paljoakaan välitä, onko hänen äitinsä juuri silloin kiillottamassa pöytähopeitaan vai suoristamassa tukkaansa, kun hätä iskee niin hätä iskee ja silloin itketään.
                                                                   <3

32+4

Huuoooh.
En aiemmin ottanut sitä todesta, kun minua sääliteltiin sen vuoksi, että olisin viimeisilläni kesällä.
Pyyhh. Samapa tuo.
Nyt vasta ymmärrän, mitä tuolla tarkoitettiin.

Tämä kuumuus rupeaa välillä olemaan aivan sietämätöntä. O____O

Nyt pyörin ensimmäisen yöni pelkästään tuon vuoksi ja veikkaan, että monia muita on vielä luvassa.
Mikään asento ei tuntunut hyvältä, ei ollut väliä oliko ikkuna auki - vai ei.
Oli vain kuuma ja epämukava olo jatkuvasti.

Huomenna tarkemmin voinnista, sillä neuvolakäynti on taas vuorossa!
Tarkoitus oli vielä lisäillä uusi kuva Maha-välilehteen, mutta ei tämä nyt taas tahdo toimia.
Uusi yritys huomenna.

Raskausoireet

En ollut itse niitä naisia, jotka tietävät raskaudestaan salamana pahenevan pahoinvoinnin myötä.
Itse aavistin mahdollisuuden raskauteen vasta siitä varmimmasta merkistä, tai pikemminkin kun siitä maagisesta hetkestä mentiin viikolla yli ja mitään ei kuulunut.

Lapsi oli oma joululahjani, kun plussanneen testin tein joulunpyhien jälkeen.
Tai, no totuuden nimissä, tein kolme plussatestiä kunnes uskoin.
Epäuskoa lisäsi se, että olin juuri viettänyt kuukauden Englannissa ja nauroin todennäköisyyttä siihen, että raskaus oikeasti saisi alkunsa heti Suomeen saavuttuani.
Näemmä näin kävi ja kyllä, tuo todennäköisyys huvituttaa itseäni edelleen.

Olen ollut onnekas omalla tavallani ja alkuraskauteni oli suht helppo.
En voinut pahoin, en itseasiassa ollenkaan. Kerran muistan tunteneeni kuvotusta jostain hajusta, mutta siihen se jäikin eikä takaisin ole tullut. Pahin oire, josta olen kärsinyt on ollut väsymys ja toisaalta, sitä onkin riittänyt. Pahimmillaan väsymystä esiintyi ensimmäisellä kolmanneksella, juuri opintojeni viimeisinä kuukausina.
Juuri silloin, kun minun piti suorittaa viimeistä näyttöäni viimeisessä työharjoittelupaikassani.
Juuri silloin, kun jouduin tekemään yövuoroja.
Kunniakkaasti läpi mentiin, mutta täytyy todeta että kyllä hieman päähän otti tuo ylimääräinen väsymys juuri niissä hiljaisissa yövuoroissa.

*

Väsymys hellitti lopulta ja olo normalisoitui. Toisen kolmanneksen olin voimissani ja virtaa tuntui riittävän vaikka mihinkä enkä tahtonut ymmärtää tiettyä rajallisuutta, jota toimissani tulisi olla. Hormonit myös hieman heittelivät ja olin hyvinkin itkuherkkä mitä pienemmistäkin vastoinkäymisistä. Myös ärsyynnyin herkästi.

*

Nyt tässä loppuajassa läheiseksi ystäväkseni tuntuu nousevan selkä- sekä lantionalueen kipu, mutta niitä osasinkin odottaa. Öisin on vaikea saada unta mm. vauvan iloisen liikkumisen vuoksi, joten väsymys alkaa taas hiljalleen lisääntymään, mutta nyt minulla on onneksi mahdollisuus päiväuniin. Heräilen myös jatkuvasti aamuyöstä, mutta siihen en ole keksinyt vielä järkevää syytä, ehkä uneni on vain herkempää nykyään.
Hengästyn myös helpommin ja liikkuessani muistutan enemmän ankkaa kuin ihmistä.
Hieman mietityttää kyllä jo itseä se, missä jaksamisissa olen kymmenen viikon kuluttua, kun maaginen 38 raskausviikko alkaa.

Vaikka raskausaika ihanaa omalla laillaan onkin, olisin jo itse valmis synnytykseen. Pelkään selkäni vuoksi, sillä se tuntuu herkistyneen rasitukselle pari vuotta sitten tapahtuneen kaatumiseni johdosta.
Sen jäljestä olen välillä kärsinyt oudoista selkäkivuista ja mietin, miten selkä jaksaa kantaa kasvavaa mahaani.

Muuten olen terve ihminen, mutta jos selkäni sanoo itsensä lopullisesti irti tämän raskauden aikana, en voi koskaan harjoittaa ammattia, johon juuri valmistuin.
Tieto siitä, lisää jännitystä tulevaisuuteen.

Uneton

Huonosti nukuttua yö taas takana, mutta muuten mieliala on ihmeen hyvä.

Heräsin neljältä taas miehen konserttiin enkä enää häntä siinä vaiheessa kehdannut pahemmin herätellä, kun kellokin soisi 5.30 . Tunnin pyörin siltikin vielä sängyssä ja mahassakin taidettiin protestoida isin kuorsaamista, sillä letkajenkkaa tuntui vauva tanssivan. Lopulta luovutin ja nousin ylös viideltä

Tuijottelin hetken marsujen touhuja olohuoneessa, kunnes päätin silittää äitiyspakkauksesta tulleet vaatteet, jotka pesinkin eilen. Tosiasiahan on, ettemme tule tuon silitysraudan kanssa kovin hyvin juttuun keskenämme. Tykkään silittää, kunhan kohde ei ole lakanaa vaikeampi.
Kerran kytkiessäni silitsrautaa pistorasiaan oli tuloksena kipinöitä ympäri keittiötä.
Se rauta meni vaihtoon.
Voi että sitä ilmettä miehen kasvoilla, kun hän unisena itse hoiperteli alakertaan ja näki minut pirteänä silityslaudan ympärillä häärimässä.
Pyysi anteeksi kuorsaamistaan, mutta olin niin hyvällä tuulella ettei hänen olisi edes tarvinnut.

Suunnittelin eilen, että olisin tänään heti aamusta ajellut lähimpään Plantageniin ja kierrellyt siellä tovin, hakusessa olisivat olleet uudet perennat pihamaata kaunistamaan. Ajatus jo hieman kärsi eilen, sillä tajusin että tarvitsisin myös multaa samalla ja mielelläni en multasäkkejä enää nostelisi.
Tänään aamulla tuo ajatus sai surmanluodin, kun miehen autoon tuli joku vika ja hän joutui ottamaan minun autoni töihin lähtiessään. Nyt en siis lähde minnekään, vaikka haluaisinkin.

Päätin viihdyttää itseäni katsomalla viimeinkin neuvolastani saaman dvd:n, joka on tarkoitettu "oppaaksi vanhemmuuden polulla". Olen ollut hieman skeptinen koko kiekon suhteen, mutta tänä aamuna sen katsominen tuntui hyvältä idealta. Aloitin raskausajasta ja silmieni eteen pompsahti salkkareiden Katariina.
Jaahas, hän näyttelee tässäkin.
Voi että sitä myötähäpeän määrää siinä vaiheessa, kun kyseinen näyttelijä juoksee hissistä vessaan pahoinvointinsa vuoksi ja työkaveri huudahtaa "OOKS SÄKI RASKAANA???!!"
Ja se mieskertojan ääni... "kuukautiset....kuukautiset"
En tahdo kuulla sanaa "kuukautiset" hetkeen.

En enää yhtään ihmettele, jos opetusvideoidenkin taso on nykyään tätä, että nettikeskusteluiden foorumit huutelevat hoosiannaa siinä vaiheessa, kun joltakin raskaana olevalta toimii sattumalta suoli normaalisti.

Katselin dvd:tä 3:nnelle kuulle asti, jonka jälkeen hyppelin eteenpäin ja silmiini osui lopulta synnytysosio.
Hysteerinen salkkari Katariina roikkuu sairaalasängyn reunalla ja rääkyy miehelleen jotain seuraavan suuntaista: "missä se on?! PAINA SITÄ!" Etsivät ilmeisesti kutsu hoitaja-nappulaa.

Kiitos vaan, mutta minulle riitti kyllä kyseinen dvd.

----------------------------------

Last night I slept badly. Woke up around 4 am and got up an hour later, decided to iron all the clothes for the baby I had washed the night before. Me and my iron don't really get a long so great and once there were even small sparks in the air when I tried to plugg it in.
So the expression on my bf's face was priceless when he finally woke up and saw me ironing.
 
After he left for work, I decided to watch this educational dvd I got as an freebie from my midwife.
IT WAS SO BAD, I can't even describe it.
The lady in it was  having morning sickness and when se got to work, she had to run straight to the bathroom. Her co-worker follows her and shouts " ARE YOU PREGNANT AS WELL???!!!"


I couldn't watch it further, so I stopped it at 3 months. 
I've had enough, now I know why people are sometimes so stupid in todays world, when even educational dvd's are at that stage.. And they have always been bad, but now it's just worse.

Miksi ei uni tule

taistelutantereemme, kuva täältä

Unen kannalta olemme hyvin huono yhdistelmä mieheni kanssa ja se on todistettu monena yönä.
Mies nukahtaa yleensä hyvinkin nopeasti kun päänsä tyynyyn laskee ja minä taas saatan tuijotella kattoa pitkäänkin, jos en todella väsynyt ole. Nykyään nukahtamista viivyttelevät vielä maha-asukin steppi harjoitukset, jotka ajoittuvat aina alkavaksi siitä, kun mamma saa päänsä tyynyyn.
Kaiken lisäksi mies vielä kuorsaa (eikä nyt ole kyseessä mikään suloinen pikku tuhina vaan ihan oikea kuorsaus.)

Isäpuoleni kuorsasi aikoinaan aivan tajuttoman lujaa ja tulen aina muistamaan ne kerrat, kun kyläillessä olemme joutuneet samassa huoneessa nukkumaan. En käsittänyt miten äitini sieti sitä, sillä itse menetin hermoni melkein joka kerta. Silloin lupasin itselleni, että minun tuleva kumppanini ei todellakaan kuorsaa.

Toisin kävi.

Kuorsauksen lisäksi mies myös puhuu unissaan, mutta tätä pidän vielä ihan huvittavana ominaisuutena. Suurimmaksi osakseen hän on soittelevinaan työpuheluitaan ja möngertää unissaan englantia. Pariin otteeseen on ilmeisesti syntynyt sanaharkkaa johonkin autonosaan liittyen. Kerran on yksinkertaisesti huudettu kovaan ääneen v*ttu.

Nyt olen ilmeisesti viimeinkin ruvennut taistelemaan vastaan.

Itse olen hyvinkin herkkäuninen, mutta siltikin hirveä pyörimään unissani. Saamani palautteen perusteella olen ilmeisesti löytänyt uuden keinon tasoittaa tilannetta ja  kiusata miestä yöllä.
Kuulemma olen ruvennut varastamaan häneltä peiton itselleni öisin. Enkä pelkästään vie peittoa vaan onnistun aina pyörittämään sen alleni, ettei mies saa sitä millään takaisin. Kun mies lopulta herää yöllä kylmyyteen ja katsoo viereensä niin ha-haa; siinähän minä kaikessa tyytyväisyydessäni tuhisen oma peitto päälläni ja miehen peitto allani.

Se on se pienikin kiusa....

:)