Itse aiheutettu stressi.

Pääsiäisen jälkeen pärähtää tuolle miekkoselle pyöreät vuodet kuppiin.

Minä naisena stressaan tätä tapahtumaa aivan kamalasti lähinnä siksi, etten yhtään tiedä mitä miehelle ostaisin lahjaksi.

Aivan kuin kaikki hyvät miehet, myös tuo oma miekkoseni jatkuvasti toitottaa ettei hän halua mitään, eikä tarvitse kakkuakaan leipoa.
Mutta, kun minä haluan?

Tänään aina mahdollisuuksien mukaan olen istunut tietokoneen edessä ja hakukoneet ovat huudelleet hallelujaa. Hakusanoiksi ovat nyt vakaasti junnautuneet Harley Davidson, Metallica, Converse ja sivustoiksi joko EMP tai Leatherheaven.

kuva emp.fi

Ja siltikään en löydä yhtään mitään.

Kaikki keksimäni lahjaideat tuntuvat niin mitättömiltä synttärisankarin kerryttämiin vuosiin verratessa. Jotenkin tuntuu, että lahjan tulisi olla jotain megalomaanisen hienoa ja isoa ja kallista. 

 

 

kuva emp.fi

 

Yhtäkkiä tuntuu, etten tunne miestäni ollenkaan. En keksi yhtään mitään, mistä hän tuntuisi pitävän. Kaikki t-paidat ja muut vaatekappaleet ovat omasta mielestäni aivan tajuttoman hienoja ja heti perään nousee epäilys. 

 Ei, ei hän varmaan tuosta pitäisi.

kuva emp.fi

Kaikki mitä löydän, tuntuu niin hirveän persoonattomalta.
Sitä samaa vanhaa, paita sieltä, muki tuolta ja fiilis hey, I really did think of you - not 100% omasta päästä.

Mattimyöhäisenä olen jo sisäistänyt sen tosiasian, että tilaamalla lahjaa en millään saa syntymäpäiväksi itselleni. 

Mutta yritän positiivisesti ajatella, että parempi lahja myöhässä kun ei lahjaa ollenkaan. 

Voi sinä kauhea,

täysin itse aiheutettu stressi,

mene jo pois.

Kuuden päivän putki...

...hiljaisuutta.

Ja syitäkin löytyy monia,
esimerkkinä jokaisen omakotitaloasukin unelma: lumityöt.

L:n ollessa päiväunilla olen hyvin monet hetket siitä käyttänyt itse lumitöihin ja yrittänyt lykkiä tuota valkoista sementtiä mahdollisimman kauas meistä; mutta siltikin se löytää aina tiensä takaisin. Välillä en ole aina edes viitsinyt, kun jo ulos katsoessa tuntuu nuppi kasvavan jo otsaan: juuri se eilen kolattu kaunis polku on jo kadonnut ja pihalla odottaa taas tasaisen kaunis massa lunta.
Silloin olen suosiolla odottanut miehen kotiinpaluuta.

Viikonloppukin meni hujauksessa ohitse, osaksi lumitöissä ja osaksi syntymäpäiväkekkereissä, joihin vaadittavan lahjan ostoon meni kaksi päivää ja monta eri kauppakeskuskäyntejä: ja siltikään emme löytäneet sitä, mitä halusimme. No, juhlat on juhlittu nyt ja edelleenkin ottaa päähän.

L on ollut oma höppänä itsensä ja viihdyttänyt äitiään monena yönä juttelemalla aina pienen pätkän katolle, ennen nukahtamistaan. Vieläkin mietin itsekseni, että mitä kummaa sille katolle täytyy joka ilta jutella. Muutenkin, nukkumaanmeno on nykyään päivisin välillä niin hulvatonta, kun väsynyt lapsi tuntuu sitä protestoivan viimeiseen asti.
Äskenkin kun vein L:n päiväunille, makasi hän sängyssä tutti suussa ja silmät kiinni; mutta siltikin suusta kuului vielä pieni ja loukkaantunut  "hy-yhyyy."
Aivan kuin hän jo manaisi minulle sitä kuuluisinta tyhmää äitiä.
Uni kumminkin vei lopulta voiton, vaikka äiti oli kuinka tyhmä tahansa ja unta näyttää piisaavan.

Jouluvalmisteluissa olen jäänyt auttamatta aivan jälkeen: miehelle tilasin eilen vasta joululahjan ja jos totta puhutaan, L:lle emme ole ostaneet yhtään mitään. Mutta ihan tarkoituksella, sillä mitä tuon ikäinen vielä osaisi kaivata tai ymmärtää? Minä ne lahjat kuitenkin lopulta avaan.
Kinkku on ostamatta, laatikoita en edes viitsi tehdä itse vaan turvaudun Saarioiseen, rosolleista meillä on turha edes unelmoida: meidän joulumme koostuu kahdesta ruoasta: perunalaatikosta ja kinkusta.
Mies ei välitä ja muista minä en tykkää.
Kuusi meillä sentään on, se muovinen muttei mustana vaan valkoisena.

 

 Kaikkea pitäisi tehdä ja joitain asioita jättää ehdottomasti tekemättä.
Mitä lähemmäs jouluaatto hiipii, sitä enemmän hermoni joutuvat kestämään. Vaikka mieheni ei joulusta välitäkään, tulee esiin jatkuvasti se kysymys että mitä todella teemme jouluna.
Iloksemme ja onneksemme meidän molempien vanhemmat ovat eronneet; joten kutsuja kyläilemään tulee neljästä eri paikasta; viides mahdollinen olisi vielä omien isovanhempieni koti.

Oma äitini on jouluihmisiä, joten hän on alusta asti haaveillut tästä joulusta jouluna, jolloin hänen ensimmäinen lapsenlapsensa viettäisi ensimmäistä jouluaan hänen luonaan. Minulle tämä ei ole ongelma muuten, kuin ihan käytännönjärjestelyissä (pieni asunto, kaksi kissaa + vaikeus löytää L:lle rauhallinen nukkumapaikka) Itse haluaisimme olla ihan kotona, mutta samalla myös tuossa naapurissa asuva anoppi kaipailee meitä luokseen käväisemään ja se vaihtoehto on se, mikä varmaan pilaisi minun jouluni. Tietysti myös Lahden tienoilla asuvat isäni ja isovanhempani olisivat enemmän kuin iloisia yllärivisiitistä - mutta toisaalta, en ole koskaan yhtään joulua heidän kanssaan viettänyt. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä ilo olisi varmaankin mitä ylin, jos sinne päättäisimme suunnata.
Paljon muttia tuntuu sisältyvän meidän jouluumme, ihan jo suunnitteluvaiheessakin.

Imetys

Meillä alkoi imetys vallan taivaallisesti,
poika tajusi homman heti synnyttyään ja oikeaoppisesti imi tissiä jo parin minuutin ikäisenä.
Otetta ei tarvinnut korjata ikinä ja rintaraivareitakaan ei alussa koettu lainkaan.
Rintakumejakaan emme koskaan joutuneet kokeilemaan, sillä imetin hampaat irvessä - vaikka aluksi hieman nirhamaa tulikin. Oikein luomumeiningilla mentiin.

L:n ollessa kuukauden ikäinen alkoivat meille, muiden iltaitkujen lomassa, hiipimään myös rintaraivarit - jotka sijoittuivat pelkästään illan viimeiselle syötölle. Itsepintaisesti niitä vastaan yritin taistella ja imettää - ja lopulta jopa itkin yhtälailla pojan kanssa.  
Tuntui, etten riittänyt.
En edes imettää osannut.

Nyt pojan ollessa kolme kuukautta luovutin lopulta iltojen suhteen ja olemme antaneet parin viikon verran lisäkorviketta pullosta. Imetän yleensä niin pitkälle kuin L:n hermot kestävät, jonka jälkeen tarjoan pullosta loput, jos itku jatkuu. Nyt kahtena iltana ei poika ole suostunut illalla tissille enää ollenkaan, kolme iltaa takaperin riitti pelkkä tissikin. Harmikseni tuo pulloratkaisu tuntuu tuoneen ongelmia myös päivällä tapahtuvaan imetykseen, sillä poika ei enää tunnu täyttyvän ikinä yhdestä rinnasta vaan kiukkuaa ja raivoaa niin, että on puolessa välissä pakko jatkaa toisella.
Joko ei täyty - tai turhautuu siihen, ettei ruoka suihkua helposti.
Myös öihimme ovat tulleet tutuksi L:n ruokaraivot, joita aiemmin ei ollut.

Nyt kamppailen ratkaisuni kanssa,
jatkanko taistelua vai valitsenko helpomman tien ja lopetan koko imetyksen.
Minua harmittaa, että koko asiaa edes joudun miettimään, sillä L on kasvanut niin hyvin pelkällä rintamaidolla ja neuvolakin antoi siunauksensa kiinteiden miettimiseen vasta tammi - jossei jopa helmikuussa.
Itse nimittäin olisin halunnut kyetä siihen kuuteen kuukauteen, mutta tuostakin etapista joudun jo iltaisin lipsumaan. 

Häähumuhaaveilua

Olen yksi niistä naisista, jotka salaa haaveilevat omista häistään ja kiroavat miestensä saamattomuutta, vaikka häiden mahdollisuudesta ei olisi aiemmin puhuttu sanallakaan.

Haaveeni eivät yhteisen lapsen myötä tietenkään pienentyneet, vaan odotukset kasvoivat yhä enemmän ja enemmän...
Samalla tuoden aivan uuden muodon siihen pettymykseen, kun ei sitä kosintaa tullut vieläkään.
 
Haaveilin siitä raskausaikani.
Haaveilin siitä synnytyssairaalassa.
Haaveilin siitä synnytyksen jälkeen.
Haaveilin siitä kotiin tullessamme.
Haaveilin siitä ihan satunnaisena viikonloppuna.
Ja kyllä,
haaveilin siitä isänpäivänä.

Ja kaikista eniten,
haaveilen siitä mekosta.

http://www.dressale.com

Tänään,  kun painoin kauko-ohjaimessa olevaa punaista nappia, aukaisi televisio eteeni jokaisen hääpuvustaan haaveilevan painajaisen,
Hulluna häämekkoihin.

Siinä sitten istuskelin, tämä yhteinen lapsemme sylissäni ja tuijottelin kateudesta vihreänä naisia, jotka saivat hyvällä syyllä kokeilla päälleen mitä kauneimpia mekkoa.
Ja vihaisena melkein murisin, kun he löysivät niistä luomuksista jotain nokan koputtamista.

Itse en ole suurien ja muhkeiden häämekkojen ystävä - silmäni lepää paremmin yksinkertaisissa, hieman vintage-henkisissä A-linjaisissa tai Empire vyötäröllä varustetuissa mekoissa. Ehkä myös V:n muotoisella pääntiellä. Hiuksiini haluaisin yksinkertaisen nauhan koristeeksi.

http://www.dressale.com

http://www.dressale.com

yksi tämän hetkinen suosikki
http://www.dressale.com

http://www.dressale.com

Jos väriteemaa tulisi päättää, tällä hetkellä päätyisin yksinkertaiseen musta-valkoiseen.
Musta kun tuntuu olevan minun sekä mieheni lempiväri, ainakin jos vaatteita katsoo.
Joukkoon voisi mahtua myös ripaus vihreää.

http://www.weddingchaircoverskent.co.uk/

http://25.media.tumblr.com/tumblr_m7slvkdwYJ1r0bg3mo6_400.jpg

http://brideorama.com/

Nämä kirkuisivat nimeäni ja kovaa.

Ja se sormus?
Sanotaanko ihan suoraan, en pidä kultaisista koruista. Kaikista mieluiten pistän päälleni hopeaa,
mutta yhdet hopeakihlat kokeneena, en sitä valitsisi materiaaliksi enää johonkin, jonka toivoisin olevan ikuista.
Valkokulta on se minun juttuni.

http://weddingschannels.info/wp-content/uploads/2012/08/wedding-rings-white-gold-03.jpg

http://weddingschannels.info/wp-content/uploads/2012/08/wedding-rings-white-gold-01.jpg

Mistä itse haaveilet?
Ja jos häät olet jo kertaalleen suunnitellut, vastasivatko ne alkuperäisiä suunnitelmiasi?
Mistä lähdit liikkeelle, kun häitä aloit suunnittelemaan?

Kertokaa omia vinkkejänne suunnitteluun, 
jos meillekin vielä hääkellot joskus soisivat!

24h Baby-style part 2

14:00 Sammutan lopulta koneen ja käväisen katsomassa yläkerrassa nukkuvaa L:ää. Palaan alakertaan ja nostan viimein kaappiin ne koneessa oleilleet puhtaat tiskit. Samalla muistan syömättömyyteni ja teen itselleni voileipiä, joiden syönnin ohessa soitan vielä päivän juorut tädilleni. Juttelemme vartin verran, jonka jälkeen kipaisen hakemassa postit postilaatikolta.

14:30 Kurkkaan poikaa, yhä unessa.

14:45 L herää.

15:00 Imetän ja heitän pojalle cuplatonit nassuun. Sylittelemme hetken ja juttelemme päivän kuulumisia, ilmeisesti poju on nähnyt hyviä unia.

15:15 Ryhdyn perunateatterin asiakkaaksi, L seuranani. Poju istuskelee iloisesti sitterissään ja tuijottelee tiskikoneen luukkuun teippaamaani hymynaamaa. Välillä myös äidin tyhmille jutuille hymyillään, sekä hieman komennetaan. Joskus jutut menevät jo itkunkin puolelle. Ihmettelemme yhdessä perunoita ja siitä, kuinka niistä kuoret lähteekään.

15:30 L vaikuttaa taas väsähtäneeltä, joten vien hänet torkkumaan. Tuleva illallisemme, makkarakeitto pääsee myös porisemaan hellalle. Suhaan keittiön ja olohuoneen väliä yrittäen pitää keiton syömiskelpoisena ja pojan tyytyväisenä.

16:00 Pitäisi osaa isompi kattila, sillä keitto muistuttaa lähinnä muhennosta. Sitä ihmetellessäni herää L tutittomuuteen ja korjaan tämän erehdyksen. Otan itselleni ison lautasellisen keittomuhennostani ja ihmettelen samalla naapurin puuhia. Toinen kysymys, joka päähäni nousee, on missä se mies oikein kuppaa? Keiton lomassa pohdin huomisia syömisiämme ja haaveilen siitä, koska saamme uuden hellan kytkettyä. (edit: torstaina!) Mieskin lopulta ilmestyy kotiin.

16:30 L herää hyväntuulisena ja masu pulputtelee, joten jumppailemme hieman. Äidillisesti laulan pojalleni "Pierua mä metsästän".

17:00 Vaippa, mission accomplished.

17:15 Taas orastavaa nälkäitkua, kokeilen imettää mutta saan palkinnoksi lisää itkua. Poju ei ilmeisesti itsekään tiedä, imisikö vai eikö vaan hienosti vaihtelee mielipidettään. Lopulta kuitenkin nukahtaa taas viereeni. Katson ruokinnan päättyneeksi.

17:30 Hieman harmistuttaa pojun torkku tähän ajankohtaan, sillä olemme lähdössä kauppaan. Mies pukee pojalle ulkovaatteet ja laittaa tämän turvakaukaloon. Siihen onkin sitten hyvä taas torkahtaa.

19:30 Tulemme kaupasta takaisin kotiin, L nukkui molemmat automatkat kauppaan ja kotiin. Kaupassa jaksoi ihmetellä hieman kirkkaita valoja ja hyllyillä olevia tavaroita. Lopussa alkoi jo väsähtämään. Puran ostoksemme, mies pojan. Vaihdamme vaipan ja laitamme toiselle yökkärin päälle.

20:00 Kokeilen imetystä, kun poika tuntuu olevan rauhaton. Taas saan huutoja ja tyhmä äiti tuntuu taas olevan liikkeellä. Otan hieman pesäeroa pikkuiseeni ja karkaan suihkuun, mies leikkii ja köllöttelee sohvalla poikamme kanssa sen ajan. Suihkusta tullessani katselen, miten L yrittää syödä tuttiaan, joten päätän yrittää uudelleen imetystä. Parikymmentä minuuttia ensimmäisestä yrityksestä syö L nätisti ja ilman ongelmia (mitä sanoinkaan siitä sekunttipelistä?)

20:30 L ylös omaan sänkyynsä, hyvänyön suukot ja mobile pyörimään.

20:50 Hikka ja kakka, äidin ilme: -__________________- Kaikki siis uusiksi alusta ja vaikeimman kautta, sillä väsynyt L aloittaa itkunsa heti tutin tippuessa.

21:20 Löydän taas vuoden mutsi- hetkeni ja luovutan. Taas nimittäin kakka yllättää ja klo 05:00 herännyt mies tahtoisi päästä nukkumaan. Jaksan kyllä valvoa pojan kanssa, mutta en siinä tilanteessa jos toinen nukkuu samassa huoneessa. Silloin, voin tunnustaa, kasvaa se kuuluisa nuppi kyllä otsaan. En edes yritä jäädä nukuttamaan poikaa sänkyynsä, vaan palaan alakertaan ja siihen hemmetin vaunukoppaan. Vaihdan tietysti vaipan ennen tätä. Ottaa päähän ja jo toisen kerran päiväni aikana haaveilen tupakasta.

10 minuuttia myöhemmin....
....L nukkuu.  Just my luck? Katselen suutuspäissäni NCIS:sää ja päätän kumminkin jäädä itse sohvalle täksi yöksi. Jostain syystä, tekisi mieli heittää miestä kakkavaipalla?

21:40 Poika havahtuu hetkeksi tutin tippumiseen, mutta jatkaa uniaan heti.

22:00 Austin Powers katsastaa psykedeelisen kissimirriklubin. Ihmettelen Mike Meyersin nuorta ulkonäköä, kunnes tarkistan leffan valmistusvuoden. 1997, yli 10v sitten. Olenko tosissaan ollut noin nuori, kun tämäkin raina on tullut alunperin? Syön parit sipsit ja päätän painua pehkuihin kun Dr Evil päättää posauttaa itsensä avaruuteen,

22:20 Tutti tippuu, mutta nyt nukutaan ilman sitä, JES!  Taas pärräytellään parit hyvät, mutta en tiedä pitäisikö tästä kiittää rota-rokotetta vaiko tuota Cuplatonia?

___________

Yleensä päivämme ovat tätä hiukan helpompia, eikä L juuri itkeskele. Tuon vuorokauden itkuisuus voisi selittyä tuolla rokotteella ja siitä johtuvista vatsavaivoista. Myöskin päiväunille nukahtaminen on yleensä mennyt helpommin. Loppuun lisään vielä kuluneen yön ja aamun fiilikset, vaikka tällä tuo 24h ylitetäänkin.

03:00 L herää nälissään ja nukahtaa samantien syönnin jälkeen.
07:00 Sama homma kuin ylempänä
10:00 Nousemme ylös lopulta ja klo
11:40, kun tämän kirjoitan loppuun, nukkuu L jo päiväuniaan yläkerrassa ja minäkin sain juoda kahvini ennen klo 11.

Tänään on hyvä päivä.

24h Baby-style, part 1.

Ajattelin hieman maalailla peruskuvaa siitä, miten yleensä päivämme kuluvat 2 kk vanhan jälkeläisemme kanssa. Päätin siis tehdä postauksen siitä, mitä oikeasti teemme 24h aikana tätä elämäämme. Aloitan vuorokautemme maanantai illasta ja jottei tekstistä tulisi kilometrin pituinen, julkaisen tämän kahdessa osassa.
Tässä teille siis osa 1.

20:00 Aloitamme vaivihkaa nukuttamaan pojua, vaihdamme vaipat ja yöpuvun, minä imetän ja sylittelemme. Mies yleensä makoilee L:n kanssa sohvalla, L peiton alla ja yleensä tutti suussa, koska muuten suututtaa.

20:00-22:00 Monta nukahtamisyritystä, yleensä L havahtuu siihen, kun tutti tippuu suusta. Siirrämme pojan loikoilemaan vaunukoppaansa, koska siinä on vähemmän tilaa pojalla heilua itseään hereille. Yleensä L nukahtaa ennen kello kymmentä, jolloin siirrymme yläkertaan kaikki unille. Tällä kertaa päätämme kantaa pojan vaunukopassa pinnasänkyynsä, sillä nukuttaminen oli taistelua. Hyvinä iltoina nukutamme pojan suoraan sänkyynsä. Matkalla L havahtuu sen verran, että tajuaa siirtyneensä muualle, mutta nukahtaa samantien
Poikkeuksia tuohon kello 22 on ollut pari, lähinnä näiden pojan mahavaivojen vuoksi. Meidän onneksemme, emme ole koskaan joutuneet kuitenkaan puoltayötä pidemmälle valvomaan.

22:00-01:30 Unta.  L herää nälissään lopulta. Itse herään siihen, kun L öhisee ja tuhisee pinnasängyssään.

n.02:00-06:30 Unta. Kahden maissa poju on taas unessa, öisin hän nimittäin nukahtaa aina syömisen jälkeen eikä ole vielä kertaakaan halunnut pahemmin seurustella aamuöisin.

06:30-07:30 Torkkumista ja poju alkaa pikkuhiljaa heräilemään. Saan itselleni vielä pienet torkut varastettua, kun laitan pojalle vielä hetkeksi tutin suuhun. Succes.

07:30 Imetän ja vaihdan vaipan 

08:00-09:35 Hymyjä ja kyyneleitä. Aluksi L hymyilee hirmuisesti, naureskelee ja seurustellaan pitkään. Yhdeksän jälkeen rupeaa uni viemään voittoa ja vähän kiukuttaa. Otan pojan syliini sekä sujautan tutin suuhun ja poika lopulta rauhoittuu ja silmät alkavat sulkeutua.
Siirrän pojan vaunukoppaan.
Kaksikerroksisessa talossa olemme kokeneet tämän helpommaksi, kuin sen että joutuisimme jatkuvasti juoksemaan yläkerrassa.

09:35-10:00 L nukkuu, itse kerään tiskit tiskikoneeseen ja laitan sen päälle. Vien myös puhtaat pyykit kaappiin, sekä kirjoitan hetken tätä.

10:00 L herää. Vaihdan vaipan ja päivävaatteet päälle. Vartin yli laitan pojan sitteriinsä ja harkitsen itsekin vaatteiden vaihtoa. Se ajatus keskeytyy, sillä L  yrittää hieman itkeskellä ja kokeilen lopulta onko pojalla nälkä. Hirveä virhe. Siitä seuraavan vartin poika kiljuu kurkku suorana, kun tyhmä äiti kuvitteli poikansa olevan nälkäinen.

10:30 Poika syliin, tutti suuhun ja sohvalle. L rauhoittuu siihen lopulta ja nukahtaa puoleksi tunniksi syliini. Päätän varasta tässä sitä kuuluisaa omaa aikaa ja katselen telkkarista huonoa saippuasarjaa, poika sylissäni.

11:00 Nostan pojan sylistäni pois vaunukoppaan ja saan viimein vaihdettua vaatteeni. Ryhdyn siivoamaan marsujen häkkiä ja leikkaan marsujen kynnet. Puoli tuntia myöhemmin, kun olen häkin saanut juuri siistiksi, herää L juuri parhaaksi ja ilmoittaa olevansa nälkäinen.
Tämä ruokahommelikin tuntuu välillä olevan sekunttipeliä.
Puolelta laitan pojan takaisin nukkumaan.
Kymmenen minuuttia myöhemmin päättää L vääntää kakat, joten se siitä nukahtamisesta.
How bad is my luck? No, onneksi se kumminkin ulos tuli. Haaveilen kahvista.

12:00 Kokeilen onneamme ulkona, kun ilmakin on suht siedettävä. Nähtävästi, kun tarpeeksi hiljaa kävelee, saa tuohon pikkuiseen tienpätkään uhrattua puolituntia vaunuttelua. L nukkuu vartin verran ja äiti haaveilee siitä, milloin isi päättää pitää isyyslomansa viimein.
Ja jos totta puhutaan, haaveilen myös tupakasta vaikka pitkään olen ollut polttamatta.

12:30 Kannan unisen L:n ylös pinnasänkyyn, jos se olisi mieluisa paikka jatkaa unia ja sen jälkeen, kyllä, KEITÄN KAHVIA.

13:00 Jatkan tätä postausta ja juon kahvia, itkuhälytin menee päälle pariin otteeseen, mutta L tuntuu vain tuhisevan omiaan. Käväisen uteliasuuttani katsomassa poikaa, joka unissaan vääntää tyytyväisenä pieruja.  En henno herättää, kun viimeinkin tuntuu nukkuvan.
Päätän samalla tilata vihdoin ja viimein netistä sen Hepe-kissaverkon noihin vaunuihin, jotta saan yrittää nukuttaa poikaa tuonne uloskin.

13:30 Surffailen netissä ja tilaan samalla miehelle kuvamukin isänpäiväksi. Poika vetelee sikeitä. Unohdan itseni facebookin maailmoihin ja seurailen mielenkiinnolla keskusteluja erinäisissä mammaryhmissä. Unohdan myös kokonaan puhtaat tiskit, jotka odottavat koneessa.
Vuoden mutsi taas väläyttelee.

Viikonloppu ja ristiäisistä

Viikonloppuna saimme viimeinkin sähköt kylpyhuoneeseemme ja olen täysin rakastunut niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin lattialämmitys. Yhdestäkään kylpyhuoneesta, joka kodissani on sijainnut, ei ole tuollaista luksusta ikinä löytynyt, mutta nyt siihen on tullut muutos.

Ja se tuntuu niiin kivalta paljaille varpaille.

Muuten viikonloppumme olikin aika tavanomainen,
paitsi sunnuntai, jolloin jätin nuo mieheni pariksi tunniksi kahden kesken ja säntäsin  ystäväni luo, ristiäistarjoilut mielessä. Meillähän ei tuossa hellassamme uuni tahdo toimia, joten en halunnut lähteä yrittämään kasvispiirakan kokeilua omassa uunissamme. Ja toiseksi, kyseinen ystäväni on kasvissyöjä, joten uskoisin hänen osaavan taikoa maistuvamman kasvispiirakan vieraillemme, kuin minä itse. Joten lähdin häneltä uunia lainausta sekä leipomisvinkkejä kerjäämään.

Maistoin tuolla reissulla myös ensimmäistä kertaa olutta yli 10kk, ja täytyy sanoa että jo se yksi hujahti hetkeksi nuppiin.

Piirakkaamme päätyi lopulta hyvinkin yksinkertainen täyte, joka sisälsi fetaa, kirsikkatomaattia, paprikaa sekä kesäkurpitsaa. Ja täytyy sanoa, näin vannoutuneena lihansyöjänä että hyvältä nuo kasvikset ainakin tuossa muodossa maistuvat. Itsehän en pidä fetasta enkä paprikasta, mutta tuossa piirakassa niiden olemassaoloa en edes huomannut. Löimme myös lukkoon ristiäistarjoilut.

-Voileipäkakku (kinkku, mieheni ystävä tekee)
-Herkkusieni-tomaatti-mozzarella piiras
-Feta-kirsikkatomaatti-paprika-kesäkurpitsa piiras (kasvissyöjäkaverini tekaisee molemmat piiraat)

-Kermakakku-unelma (tilataan, siksi tästä kakusta ei ole juurikaan isompaa näkemystä vielä)
-Lime-valkosuklaa juustokakku (leivon itse)

Näiden lisäksi vieraittemme suuhun päätyy myös ne tavalliset kahvit/teet/mehut ja ehkä me Domino-keksejäkin vielä taiomme lautasille, varsinkin pienemmille juhlavieraille.

Mitään kolmen ruokalajin illallisiahan tässä ei ole tarkoitus viettää, mutta toivottavasti nämä riittävät. Vieraita on näillä näkymin tulossa 24, mutta luvusta voi vielä lähteä kolme pois, riippuen siitä ottaako oma isäni osaa ehkä ainoan lapsenlapsensa ristiäisiin. Kihisen kiukusta, mutta en kyseisestä asiasta viitsi tämän enempää puhua. Jos isäni ei viitsi lähteä, eivät isovanhempanikaan pääse tulemaan ja tämäkös vasta ottaa päähän vieläkin enemmän.

Hieman jo alkavat hikikarpalot nousta otsalle, sillä
ristiäisiä nimittäin vietetään 20.10 ja päivät alkavat hupenemaan hitaasti, mutta varmasti.

                 Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa ja tämä mamma palaa oman tuhisijansa luo :)

I'll whip my hair.

On muuten ärsyttävä, tuo biisi.
 
Miksi ihmeessä olen hereillä jo nyt?
Ai niin, i has a kid.

Miksi ihmeessä katselin digiboksiin tallennettua jaksoa Kauniista ja Rohkeista aamukuudelta?
Miksi digiboksiltani edes löytyy tallennettuna Kauniita ja Rohkeita.
Believe me,
en ymmärrä itsekään.

Mutta näinä aikaisina aamuina,
tuollaine järjetön saippuaooppera
vain on sitä parasta.

-------

Tänään pääsen muodonmuutosleikkiini, sillä kello viideltä minua kutsuu kampaajantuoli.
En itsekään ole enää ihan varma siitä, millaiseen kuosiin haluan tukkani asettuvan, mutta toivon kampaajalla olevan myöskin joitain ideoita.
Varta vasten pyysin nimittäin jonkun sellaisen,
joka osaa taikoa asennetta hiuksiin.


Olen siitä ehkä poikkeustapaus, etten pidä takataskussani minkään luottokampaajan puhelinnumeroa,
itseasiassa en edes koe omistavani luottokampaajaa. Pienempänä tosin kävin vain sillä yhdellä, mutta sekin siksi, että äitini kävi kyseisessä kampaamossa.

Nykyään voisi sanoa että toimin kuin mehiläinen kampaamoiden suhteen,
hypin kukasta kukkaan, 
enkä sillä toisella tavalla.

Nytkin ainoa syyni, miksi tuon kampaamon valitsin, löytyy siitä kätevästä syystä että se sijaitsee kauppakeskuksessa, joten aukioloajatkin ovat hyvin laajat. Kuinka monesta muusta nimittäin löytäisit perjantai-illalle ajan keskiviikkona? Ja varsinkin ilta-ajan, sillä tuo junnuseni tuskin osaisi arvostaa kampaamokäyntiä äitinsä tavalla, mainittakoon niitä kemikaalihöyryjä joille hän siellä altistuisi.
Joten, pojat viettäkööt illan kahdestaan,
sillä tämä mamma lähtee hemmoteltavaksi.

Tai, no.
On se päähieronta aika hemmottelua.

Mur.

Miten käy,
kun ihminen joka ei pidä juhlista eikä ole juhlinut juuri mitään moneen vuoteen,
joutuu suunnittelemaan ristiäisiä?

Huonosti, sillä en tahdo edes käsittää mistä aloittaisin.

Ottaako pitopalvelua vaiko ei,
juhliako kirkossa, kotona vai seurakuntatalolla.
Kutsuako vieraita viisi, kymmenen, vai peräti kaksikymmentä.
Mitä niissä juhlissa edes tehdään? Olen viimeksi ollut kastejuhlassa kolme vuotta sitten.

Panostaakko ja tehdä itse kutsukortit, vaiko tyytyä lirkuttelemaan vieraille puhelinlankoja pitkin.

Ja miksi ihmeessä minä aina stressaan näistä asioista näin paljon?

Kuva lainattu http://www.anninjuhla.fi

Mistä te aloititte, kun nimeämis/kastejuhlia aloitte suunnittelemaan?
Papista ja paikasta vaiko jostain aivan muusta?



Ps. Olen pitänyt hermoni nyt kurissa salaisella lempiartistillani ja tällä biisillä, varsinkin kertosäe rauhoittaa kummasti.

rv 35+4

Eilen olin aivan varma siitä, että nyt jotain tapahtuu.

Varmuudella olen aiemmin kokonut yhden kivuliaan supistuksen ja siitä ei ole erehdystäkään, se nimittäin tuntui. Mutta eilinen päivä oli siitä mielenkiintoinen, etten voinut olla varma siitä mitä minulle oikein tapahtuu. Harjoitussupistuksia tuli ainakin jatkuvasti ja mielenkiintoiseksi olon teki se, että selkään jomotti, mutta varmuudella en osannut sanoa tapahtuiko se näiden ns. harjoitussupistusten kanssa samanaikaisesti vai jomottiko selkää vain koko ajan. Myös alavatsaa kipristeli aina silloin tällöin ja vaikka kuinka lepäilin, aina ylösnoustessani sama jatkui.

Päätin odottaa iltaan ja katsella mitä tapahtuu, mutta illallapa olo yhtäkkiä helpottui.
Tiedä pitäisikö tuo kaikki laittaa eilisen sietämättömän kuumuuden piikkiin, mutta toisaalta en tehnyt oloni vuoksi juuri mitään rasittavaa.

Huomenna kuitenkin on edessä neuvola sekä lääkärikäynti, joten viimeistään lääkärikäynnillä saan tietää onko tuolla alakerrassa tapahtunut jotain edistystä eilisen jäljiltä.

Sain vihdoinkin viime viikolla pinnasängyn lakkauksen valmiiksi ja lopputuloksesta tuli yllättävän hyvä ja paljon parempi kuin alkuperäinen.

Koska ammattilainen en ole, on valumajälkiä sekä sävyeroja aivan selkeäst havaittavissa, mutta itse olen huipputyytyväinen. Ja täytyy sanoa, noita pinnoja lakatessa meinasi hermo katketa useampaan otteeseen.

Ja lakkanahan toimi Kiva-kalustelakka, puolihimmeänä ja sävytteenä 3444 Mustamarja. Itse vetelin tuohon rankalla kädellä kolme kerrosta, koska halusin lopputuloksesta tumman. Ensimmäinen kerros, jota vedellä ohennettiin jäi kyllä ihanan antiikkisen sävyiseksi, mutta kun puu imi väriä eri kohdista eri tavalla, oli kerros myös kirjava. Muuten olisin saattanut tyytyä pelkkään yhteenkin kerrokseen.

Mutta huomenna lisää neuvolakäynnin merkeissä.

rv 32+5 ja neuvola

Tuli taas nukuttua huonosti, mutta ei auttanut ja neuvolaan oli silti mentävä. Oma neuvolatätini on tällä hetkellä lomalla ja en tiedä, koska hänen luokseen pääsen seuraavan kerran.
Onneksi vastassa oli kuitenkin todella mukaisa sijainen, jonka kanssa tuli höpöteltyä enemmänkin.

eli suluissa taas edelliset

Rv          32+5             (30+4)     
Paino      61                 (60,1) 
RR:        126/77           (125/68)
B-hb       124                (ei mit, aiemmin 124)    
Kohd.pohj. korkeus   28          (27)
Sydämensyke          150          (134)  
Liikkeet                    ++           (++)   
Tarjonta                    RT

Virtsa puhdas kuten tähänkin asti. Muutoksena se, että ilmeisesti tämä nyytti on nyt kääntyillyt itsensä raivotarjontaan (ainakin hetkeksi). Terveydenhoitaja kyseli myös viimeksi mainitsemistani supistuksista ja niiden vuoksi tunnusteli erityisen tarkasti vauvan paikkaa, toivoen ehkä ettei tämä olisi vielä kiinnittynyt. Saisi kuulemma "muhia vielä hetken aikaa paikoillaan" :D

Kohdunpohjan korkeudesta oli kanssa puhetta, koska muutosta ei ole tapahtunut kuin tuo sentti, jonka vuoksi hieman notkahdettiin käyrillä. Sain siksi uuden ajan jo 10pv:n päähän ja jos alaspäin mennään taas on seuraava etappi ylimääräinen ultra.
Itse uskoisin tuon notkahduksen kuitenkin johtuvan vain siitä, että mittaaja on eri. Sama homma kävi silloin, kun neuvolakäyntien välissä mittaajana toimi oman terkkarin sijaan lääkäri. Hänen mittaustensa mukaan menisin ylintä käyrää myöten ja taas oma terkkarini saa aina sen pisteen hieman alle keskikäyrän.
Katsellaan nyt sitten miten käy, sillä sen tiedän että seuraava mittaaja on taas aivan uusi henkilö.
Eli kontrolliin saatan joutua, vaikkei mitään "vikaa" olisikaan.

En myöskään viitsinyt kysäistä voisiko syynä olla se, että nyytti on vaan valahtanut alaspäin ja mahakin rupeaa laskeutumaan samalla.

Mene ja tiedä.

Kotiin päästyäni sain ideaksi hieman piristää sekä yllättää tuon ukkoni ja leipoa jälkiruuaksi juustokakkua, katsotaan nyt millainen lopputuloksesta tulee... :D
Aiemmin olen rajoittanut repertuaarini pelkästään Baileys-juustokakkuun ja tällä kertaa tehtailin Mansikkaisen Daim-juustokakun Hellapoliisi-sivuston ohjeiden mukaan. Täytyy kyllä tunnustaa, että omasta koristelustani ei tule kyllä yhtä kaunista lopputulosta.

Löytyykö ruudun takaa innokkaita leipureita?
Mikä on aivan must kesäkakku?
Reseptit jakoon!

ps. Kuvan lisäyskin taisi onnistua. :]

Sorry!

Tunnustan, olen taas ollut hiljaisena.

Syykin tähän löytyy tekniikasta sillä oma rakas pöytäkoneeni otti ja hiljeni, lopullisesti ilmeisesti.
Tai siltä se vaikuttaa, kun koko masiinaa ei käyntiinkään enää saa.
Vaihtoehto minulle löytyy mieheni vanhan kannettavan muodossa (ja alleviivattuna tuo sana v-a-n-h-a.)
Oma koneeni oli myös iäkäs, 6 vuotta jo palvellut, mutta tämä kannettava taitaa vuosissaan lähestyä jo ihka ensimmäistä konettani, jonka sain 15-vuotiaana. Ainakin merkiltään on melkein sama.

Tämä kyllä toimii, mutta siltikin yritän pysytellä koko kapistuksesta erossa.

Olen viime päivät yritellyt tiirailla uutta pöytäkonetta itselleni, mutta pääni menee pyörälle heti kun johonkin kauppaan astun.

On 2,6 - 3,3 - 1,65 Ghz valittavana
Intel Core i3 tai i5.
Näytönohjaimina löytyy nVidiaa, Intelin HD:ta, AMD Radeonia.
Muistiakin löytyy nykyään aivan rajattomia määriä.

Tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että en enää edes tietokonetta osaa ostaa.  

Ja muuten, miksi kaikki tietokoneet tuntuvat olevan nykyään pelkkää Acer:ia?
Gigantin sivuja selaillessani löysin kaksi Packard Bellia, muut Applea tai Aceria.
Missä on HP? Tai Fujitsu?
Mitä tietotekniikan saralla on oikein tapahtunut näiden viime vuosien aikana?
Onko tuosta Acerista mihinkään, eli olisiko kannattava ostos?
Voisiko joku muu tehdä tämän ostoksen puolestani.

Voisinko vaan pistää sähköt poikki ja elellä erakkona,
lintuja kiroillen ja puihin kiipeillen.

My worst fear

Tänään jouduin lähelle pahinta pelkoani,
hammaslääkäriä.

Ensimmäisen lapsemme johdosta meille tarjottiin ilmainen terveysneuvontakäynti suuhygienistille, jossa tarkoitus oli kartoittaa vanhempien tottumuksia hyvään suuhygieniaan liittyen.
Suuhygienisti oli aivan asiallinen, mutta siltikin ripitti minua ylimääräisistä naposteluistani.
Ja minähän "napostelen" ruisleipää, en edes karkkia tai muuta sokerimössöä.
Myös yllätyksenä tuli suositus siitä, että lastaan ei saisi suukotella suulle tai käyttää yhteisiä aterimia ennen kahden vuoden ikää bakteerikannan vuoksi.
Pystyykö tuohon oikeasti kukaan?

*

Myönnän laiminlyöneeni omaa suutani hammashuollon suhteen,
sillä minä todella vihaan hammaslääkäreitä.

Pienenä minulla oli aina naishammaslääkäri.
Voi että sitä kertaa, kun ensimmäistä kertaa vastassa olikin MIES.
En suostunut suutani avaamaan, sillä lapsenuskoni ei voinut millään hyväksyä sitä että mies voisi olla hammaslääkäri.
Eihän siitä mitään tullut, vaan uusi aika piti varata.

Koulutarkastukset kävin kiltisti, mutta kun täysi-ikäiseksi tulin ja siitä hirvityksestä olisi pitänyt itse ottaa vastuu ja vielä maksaakin, käynnit vain lopulta jäivät vähemmälle.

*

Nyt joudun hammastarkastukseen viikon kuluttua ja ahdistus tuntuu jo alkavan kasvaa.
Olen onnekas, että pääsen noin pian.
Yleinen jono täällä on puolenvuoden pituinen tuohon tarkastukseen.

*

 Mutta lapsellisella tavalla en kyllä haluaisi olla tässä tapauksessa onnekas.

-------------------------------

I really hate a trip to the dentist's,
and guess where I'm going next monday?

rv 28+0

Tänään iski pieni pakokauhu, kun tajusin kuinka vähän tätä aikaa enää tuntuu olevan.
Enää 10 viikkoa ja se maaginen 38 raskausviikkoa tulisi täyteen.
Aika tuntuu loppuvan kesken.

Välillä tuntuu että olen hieman yksinäni tämän valmistautumisen kanssa.
Miehen ajatukset pyörivät pelkissä tekemättömissä töissä, jotka täytyy hoitaa kuntoon.
Minun ajatukseni pyörivät ostoksissa, joita vauvaa varten tarvitsisi tehdä.
Mies stressaa kylppäriremontin valmistumista, jotta voisi aloittaa keittiön kanssa.
Minä stressaan vauvan huonetta, josta seinä täytyisi vielä kokonaan hioa ja maalata.

Välillä toivoisin, että mies haluaisi tehdä myös niitä asioita, jotka minusta tuntuvat tärkeiltä.
Vauvalle hankitut tavarat tuntuvat lojuvan siellä täällä muovipusseissa, eikä niille tunnu löytyvän mitään paikkaa.
Myös minun tavarani lojuvat vieläkin pahvilaatikoissa eikä niillekään tahdo löytyä tilaa.
Haluaisin, että mies tekisi tilaa tavaroilleni.
Tai että tekisimme sen yhdessä. 
Haluaisin että tekisimme edes jotain yhdessä.

En yksinäni viitsisi käydä miehen tavaroita läpi ja pohtia mitä pitäisi heittää pois ja mitä ei.

Ehkä hän ei vain ymmärrä sitä, kuinka valtava tämä pesänrakennusviettini on.
Ja kuinka paljon haluaisin hänen apuaan tässä kaikessa.

Mutta, itse raskaus.
Nyytti potkii ja mönkii kuin viimeistä päivää ja aina eri aikavyöhykkeellä minun kanssani.
Parhainta temmellysaikaa tuntuu olevan juuri yö, tarkalleen klo. 01:30 alkaen ja sen seurauksena omat yöuneni ovat jääneet lyhyiksi ja huonoiksi.
Myös pinnani on huomattavasti kireämmällä.

Kivut ja kolotukset eivät myöskään ole jääneet vieraiksi, niistä saan nauttia lähes päivittäin.

Kaikki vaan tuntuu tällä hetkellä niin keskeneräiseltä ja sen vuoksi tästä raskaudestakin on vaikea iloita ja nauttia.

Tuntuuko muistakin joskus siltä, että kaikki vaan on niin kesken?
Vai olenko ihan yksin tämän tunteen kanssa?
------------------------------


Today it hit me, the feeling that the time is running out with this pregnancy.
Only 10 more weeks and the magical 38 weeks will be full.
 
Sometimes it feels that I'm alone with everything, my toughts are wery far from those my bf thinks.
He's more stressed about renovations and I'm about all the things we should still buy for the baby.
Our wants and needs don't really click at this point.

I would really want to do somehting with him,
not just me alone.

Does anybody feel like this at some point,
or am I alone with this feeling?

Raskausoireet

En ollut itse niitä naisia, jotka tietävät raskaudestaan salamana pahenevan pahoinvoinnin myötä.
Itse aavistin mahdollisuuden raskauteen vasta siitä varmimmasta merkistä, tai pikemminkin kun siitä maagisesta hetkestä mentiin viikolla yli ja mitään ei kuulunut.

Lapsi oli oma joululahjani, kun plussanneen testin tein joulunpyhien jälkeen.
Tai, no totuuden nimissä, tein kolme plussatestiä kunnes uskoin.
Epäuskoa lisäsi se, että olin juuri viettänyt kuukauden Englannissa ja nauroin todennäköisyyttä siihen, että raskaus oikeasti saisi alkunsa heti Suomeen saavuttuani.
Näemmä näin kävi ja kyllä, tuo todennäköisyys huvituttaa itseäni edelleen.

Olen ollut onnekas omalla tavallani ja alkuraskauteni oli suht helppo.
En voinut pahoin, en itseasiassa ollenkaan. Kerran muistan tunteneeni kuvotusta jostain hajusta, mutta siihen se jäikin eikä takaisin ole tullut. Pahin oire, josta olen kärsinyt on ollut väsymys ja toisaalta, sitä onkin riittänyt. Pahimmillaan väsymystä esiintyi ensimmäisellä kolmanneksella, juuri opintojeni viimeisinä kuukausina.
Juuri silloin, kun minun piti suorittaa viimeistä näyttöäni viimeisessä työharjoittelupaikassani.
Juuri silloin, kun jouduin tekemään yövuoroja.
Kunniakkaasti läpi mentiin, mutta täytyy todeta että kyllä hieman päähän otti tuo ylimääräinen väsymys juuri niissä hiljaisissa yövuoroissa.

*

Väsymys hellitti lopulta ja olo normalisoitui. Toisen kolmanneksen olin voimissani ja virtaa tuntui riittävän vaikka mihinkä enkä tahtonut ymmärtää tiettyä rajallisuutta, jota toimissani tulisi olla. Hormonit myös hieman heittelivät ja olin hyvinkin itkuherkkä mitä pienemmistäkin vastoinkäymisistä. Myös ärsyynnyin herkästi.

*

Nyt tässä loppuajassa läheiseksi ystäväkseni tuntuu nousevan selkä- sekä lantionalueen kipu, mutta niitä osasinkin odottaa. Öisin on vaikea saada unta mm. vauvan iloisen liikkumisen vuoksi, joten väsymys alkaa taas hiljalleen lisääntymään, mutta nyt minulla on onneksi mahdollisuus päiväuniin. Heräilen myös jatkuvasti aamuyöstä, mutta siihen en ole keksinyt vielä järkevää syytä, ehkä uneni on vain herkempää nykyään.
Hengästyn myös helpommin ja liikkuessani muistutan enemmän ankkaa kuin ihmistä.
Hieman mietityttää kyllä jo itseä se, missä jaksamisissa olen kymmenen viikon kuluttua, kun maaginen 38 raskausviikko alkaa.

Vaikka raskausaika ihanaa omalla laillaan onkin, olisin jo itse valmis synnytykseen. Pelkään selkäni vuoksi, sillä se tuntuu herkistyneen rasitukselle pari vuotta sitten tapahtuneen kaatumiseni johdosta.
Sen jäljestä olen välillä kärsinyt oudoista selkäkivuista ja mietin, miten selkä jaksaa kantaa kasvavaa mahaani.

Muuten olen terve ihminen, mutta jos selkäni sanoo itsensä lopullisesti irti tämän raskauden aikana, en voi koskaan harjoittaa ammattia, johon juuri valmistuin.
Tieto siitä, lisää jännitystä tulevaisuuteen.

Teknologiakammoinen täällä, terve.

Luin tuossa erästä lehteä illalla ja silmiini osui automainos viimeisellä sivulla.
"Edistyksellinen kosketusnäyttö. Kosketusnäytöllä ohjaat ajotietokonetta ja navigaattoria, katselet kuvia muistitikulta sekä kuuntelet musiikkia langattomasti matkapuhelimellasi."

Miksi haluaisin autossani katsella kuvia muistitikulta?

täältä

Vähän aikaa sitten pääsin auton kyytiin, joka oli vuosimallia 2011 ja leukani loksahti saman tien, kun etupenkille istahdin. Tuntui, etten ollut ikinä nähnyt niin montaa vipua ja nappulaa autossa, vaan auton sisusta muistutti enemmänkin lentokoneen ohjaamoa. Mies kysyi minulta haluanko itse kokeilla ajaa, mutta en suoraan sanottuna uskaltanut.
Pelkäsin etten edes valoja osaisi käyttää siinä teknologian huipussa.
Saati käynnistää koko hökötystä.

Hetken matkaa ajettuamme rupesi näytössä vilkkumaan kuva kahvikupista. Katsoimme molemmat epäuskoisina toisiamme ja lopulta mieskin tuhahti "ettei täältä nyt kahvia voi saada."
Ei saanut, mutta kaivoin silti ohjekirjan käteeni ja lopulta kävi ilmi auton ehdottavan meille ajotaukoa.
Ja tosiaan, ilmeisesti koko auton etuosaa nimitettiin ohjekirjassa cockpitiksi.
Siis lentokoneen ohjaamoksi.

Itse olen onnellinen ja ihmeissäni siitä, että omassa autossani on tällä hetkellä keskuslukitus ja sähköikkunat, sillä edellinen autoni oli samaa vuosimallia omistajansa kanssa.

täältä

Sain jo autokoulussa tarpeekseni uudemmista autoista, kun edes käsijarru ei ollut niissä vanhalla tutulla paikallaan. Eikä se käsijarru edes näyttänyt käsijarrulta.

Taidan olla hieman vanhanaikainen,
mutta anteeksi vaan.

Minä en haluaisi joutua samaan aikaan tien päälle henkilön kanssa, joka ajaessaan voi samalla selailla kuvia autonsa kosketusnäytöltä.

Me a mother?

Vaikka olenkin ollut raskaana jo kohta puoli vuotta huomaan vieläkin ihmetteleväni joskus sitä tosiasiaa,
että minusta on oikeasti tulossa äiti. Koko ajatus äitiydestä ei tahdo vieläkään jämähtää ajatuksiini ja välillä jopa yllätyn pienen potkuista.

täältä

Viisi vuotta sitten en tiennyt edes haluavani lapsia. En itse asiassa juurikaan välittänyt lasten seurasta ja vauvoja pidin tylsimpinä kaikista, sillä vauvojen kanssa en kokenut pystyväni edes kommunikoimaan millään muotoa. Lapset ja niiden hankkiminen eivät millään muotoa olleet ajankohtaisia silloin elämässäni, koin itseni vielä liian nuoreksi ja kaiken lisäksi olin suhteessa naisen kanssa.

Viimeisten vuosien aikana mielipiteeni sekä parisuhteeni kokivat suuria muutoksia ja lapsista tuli lopulta ajankohtaisia mieheni myötä. Tiesin hänen haluavan lapsia ja lopulta myös omassa päässäni napsahti,
eikä mahdollisuus yhteiseen lapseen enää tuntunutkaan niin kaukaiselta tai mahdottomalta.

Pikku hiljaa aloin jopa itse haluamaan lasta.
Haaveilin lapsesta ja meistä yhdessä,
tilaisuudesta olla oikea perhe.

Huomasin tarkkailevani miestäni tuttaviemme lasten kanssa ja lopulta rakastuin mahdollisuuteen siitä, millainen isä hänestä voisi tulla meidän lapsellemme.
En malta odottaa sitä hetkeä, kun näen hänet ensi kertaa isänä.
Hassua, mutta taidan odottaa sitä ehkä eniten.

täältä

Nyt olemme siinä pisteessä, että laskettu aika kolkuttelee jo kolmen kuukauden päässä.
Ensimmäistä kertaa myös ajattelen sitä, kuinka lyhyt tuleva kesä tuleekaan olemaan.
Taloomme on huomaamatta kerääntynyt kaikenlaista tavaraa vauvaa varten ja yhä useammin ajattelemme sekä keskustelemme asioista, jotka jotenkin liittyvät tulevaan nyyttiimme.
Lopultakin myös minun kaikki tavarani ovat löytäneet tiensä kattomme alle.

Kuinka pitkään teillä on kestänyt sisäistää ajatus äitiydestä,

vai onko se vieläkin kateissa?

Tai jos olisit raskaana, uskoisitko tottuvasi ajatukseen nopeasti?

täältä

----------------------------

I've been pregnant now for about 6 months and still some times I can't get my head around it. Is this real?
Am I really going to be a mother?
It sometimes feels impossible to get used to the idea of me being a mom, because only 5 years ago things were really diffrent.


Then, I really didn't want any children.
I didn't like babies, because I felt that I couldn't really communicate with them.
And I was in a relationship with a woman at that time.

When I met my bf the idea of having children started slowly creaping into my mind.

Now my due date is only 3 months away and for the first time I'm thinking to my self how short the summer really is.

How long did it take for you to get used to the idea of becoming a mother?
Or if you would be pregnant, would you think you could get used to the idea quickly?

Äiti

Vasta nyt alan hitaasti sisäistämään ajatuksen siitä, että minusta todella on tulossa äiti.
Äitiydestä tulee uusi rooli monien joukkoon ja  saan samanaikaisesti olla tyttöystävä, tytär, ystävä, lähihoitaja, kummityttö.... sekä uusimpana ja ehkä voimakkaimpana äiti.

Arasti mietin sitä, minkälaista pallottelua elämä tulee olemaan ensi talvena ja siitä eteenpäin. Mistä löytyy aika parisuhteelle ja kaikille ystävyyssuhteille, joita tulisi ylläpitää samanaikaisesti pienen lapsen kanssa. Ymmärrän sen tosiasian, että elämäni tulee rajusti muuttumaan eikä elämä ole yhtä vapaata kuin ennen ja hyväksyn sen, mutta silti tunnustan odottavani tulevaisuutta sekaisin tuntein, odotuksella ja epävarmuudella.

Ensimmäinen sysäys tulevan äitiyden ajattelemiseen oli rakenneultra jossa kävin. Kätilöt viittasivat minuun jatkuvasti äitinä vaikka nimenikin oli selkeästi papereisa näkyvissä.  Ymmärrän sen olevan helpoin käytäntö sillä äitihän minusta on tulossa, mutta itselle nosti pelon takaraivoon siitä, että äitinäkö minut vain tullaan loppuelämäni näkemään. Äitiys tulee olemaan iso osa itseäni tulevaisuudessa, mutta en välttämättä halua sen määrittelevän aivan kaikkea mitä edustan ja olen.




                          
                                         

                               Haluan silti olla äiti sekä oma itseni.

       Samalla kuitenkin odotan innolla sitä, että elämäni tulee muuttumaan.

                           Vonda Shepard- I Only Wanna Be With you

Sadepäivän iloja

Ensimmäiseksi: päivitystä eiliseen ultraan. Meillä oli ultraajana kätilö, jolla seulakoulutukset olivat ilmeisesti vielä kesken, joten kaikki tarkistettiin vielä toisenkin kätilön kanssa. Kaikki näyttäisi olevan kunnossa, alkuperäinen ultraaja oli kiinnittänyt huomiota ainoastaan siihen, että reisi- ja olkaluuiden pituudet olivat viikkoihin nähden ilmeisesti aivan rajoilla, mutta kokeneempi kätilö pisti sen äidin hentouden syyksi. Kokemattomampi kätilö tuntui vain olevan hieman tarkempi (ja huomattavasti hellempikin!) ehkä ylitarkkakin, mutta sekin johtuu varmaan aivan siitä syystä että asiat ovat hänelle uudempia.

Mutta ei kuulemma tarvitse hermoilla etteivät luut muka kasvaisi, kun kaikki muut mitat olivat juuri sitä mitä haettiinkin.

Hyvillä mielin siis ollaan kaikesta huolimatta ja saatiin lopulta hieman valoitusta vauvan sukupuoleenkin.


Tänään on aamuni käynnistynyt _hieman_ hitaasti eikä ulkona näkyvä harmaa ja sateinen maisemakaan ole jalkoihin vauhtia pistänyt. Pesukoneen sain sentään ripeästi käyntiin ja teen keitettyä, mutta niiden jäljestä tahti onkin vain hidastunut. Inspiraatiota tehdä yhtään mitään ei tunnu löytyvän. Ajattelin käyttää tämän aivottomuuden tunteen selailemalla eri liikkeiden nettikauppojen valikoimia, mutta ei niistäkään tuntunut löytyvän mitään. Tietenkin, jos en tiedostaisi vartaloni hidasta muuttumista ja muokkautumista kohti jotakin, jota voi verrata vain ryhävalaaseen, voisinkin ehkä innostua niukoista kesämekoista.

kokonaisuus : h&m

Ainoa kokonaisuus, joka hieman innosti, on ylläoleva. Shortsit vaan valitettavasti joutuisivat auttamatta väistymään kasvavan mahani tieltä. Myönnettäköön että itsehillintä kyllä joutui koville kun kieltäydyin tilaamasta yhtään mitään, koska vaateostoksien kanssa olen välillä aivan hillitön.
Mutta tällä hetkellä uusien vaatteiden ostoon löytyy kyllä aika painava vastalause.

Miehen kotiintuloa odotan kyllä innolla, sillä mieltäni askarruttaneeseen auto-ongelmaan pitäisi saada jonkinlaista jatkoa tänään, ehkä jopa vihoviimein ratkaisu.

Katsotaan tuleeko autokammoiselle viimeinkin oma auto kotiin

Bittersweet

 

Huomenia,
tänään on edessä pelätty/rakastetty rakenneultra.
Tässä sitä aamuteen äärellä on tullut jännäiltyä, mies lähti puoleksi päiväksi töihin mutta tulee iltapäivällä mukaan Kätilöopistolle. Möykky ainakin möyrii kiitettävästi, että kunnossa ainakin sillä saralla tulisi vauvan olla :)

Miehen äiti oli taas muuten innostunut, saatiin lisää vauvanvaatteita. Mukavaahan tuo on että innostusta löytyy, mutta puhuttiin jo kyllä siihen malliin miehenkin kanssa että kohta pitää jo mainita asiasta, vaikkei vaatteiden määrä nyt mielettömäksi ole paisunut. Harmittaa sitten, kun kaikki käy niin nopeasti pieneksi ja lopulta ei viitsi itse ostaa yhtään mitään. Yllärinä kassissa oli tällä kertaa vaaleanpunaisia vaatteita, aikaisemmat ovat olleet hyvin sinisiä koska hän on jotenkin mieltänyt päässään vauvan pojaksi. En itse ihan ymmärrä tuota ääripäästä ääripäähän, ensin sinisiä sitten vaaleanpunaisia, kun välistä löytyisi vaikka esimerkkinä vihreäkin, mutta tehkään rouva niin kuin haluaa.
Jos poika tulee niin siinähän sitten päällään pitää myös nuo vaaleanpunaiset bodyt, varmasti päälle laitan kun ostettu kerran on :] Sama asia tytöllä.

Tähän asti ostossaldo on 5 perusbodya, 3 pitkähihaista bodya,  6 housut, kahdet hatut ja ne sukat jotka aiemmassa postauksessakin näkyvät kuvassa. Myös harsoliinoja on kertynyt hyvä kasa ja niitä en edes viitsi laskea.

Itsehän emme siis ole ostaneet vielä vaunujen lisäksi yhtään mitään vauvalle.

Innolla odottelen milloin oma äitini innostuu yhtälailla.