Imetys

Meillä alkoi imetys vallan taivaallisesti,
poika tajusi homman heti synnyttyään ja oikeaoppisesti imi tissiä jo parin minuutin ikäisenä.
Otetta ei tarvinnut korjata ikinä ja rintaraivareitakaan ei alussa koettu lainkaan.
Rintakumejakaan emme koskaan joutuneet kokeilemaan, sillä imetin hampaat irvessä - vaikka aluksi hieman nirhamaa tulikin. Oikein luomumeiningilla mentiin.

L:n ollessa kuukauden ikäinen alkoivat meille, muiden iltaitkujen lomassa, hiipimään myös rintaraivarit - jotka sijoittuivat pelkästään illan viimeiselle syötölle. Itsepintaisesti niitä vastaan yritin taistella ja imettää - ja lopulta jopa itkin yhtälailla pojan kanssa.  
Tuntui, etten riittänyt.
En edes imettää osannut.

Nyt pojan ollessa kolme kuukautta luovutin lopulta iltojen suhteen ja olemme antaneet parin viikon verran lisäkorviketta pullosta. Imetän yleensä niin pitkälle kuin L:n hermot kestävät, jonka jälkeen tarjoan pullosta loput, jos itku jatkuu. Nyt kahtena iltana ei poika ole suostunut illalla tissille enää ollenkaan, kolme iltaa takaperin riitti pelkkä tissikin. Harmikseni tuo pulloratkaisu tuntuu tuoneen ongelmia myös päivällä tapahtuvaan imetykseen, sillä poika ei enää tunnu täyttyvän ikinä yhdestä rinnasta vaan kiukkuaa ja raivoaa niin, että on puolessa välissä pakko jatkaa toisella.
Joko ei täyty - tai turhautuu siihen, ettei ruoka suihkua helposti.
Myös öihimme ovat tulleet tutuksi L:n ruokaraivot, joita aiemmin ei ollut.

Nyt kamppailen ratkaisuni kanssa,
jatkanko taistelua vai valitsenko helpomman tien ja lopetan koko imetyksen.
Minua harmittaa, että koko asiaa edes joudun miettimään, sillä L on kasvanut niin hyvin pelkällä rintamaidolla ja neuvolakin antoi siunauksensa kiinteiden miettimiseen vasta tammi - jossei jopa helmikuussa.
Itse nimittäin olisin halunnut kyetä siihen kuuteen kuukauteen, mutta tuostakin etapista joudun jo iltaisin lipsumaan.