Viime vuosi

Joulun jälkeen tulee täyteen vuosi siitä, kun sain tietää olevani raskaana.
En tahtonut uskoa koko mahdollisuuteen, vaikka kuukautiset olivatkin jo viikon myöhässä ja mahdollisuus tietenkin oli olemassa.

___________

Ensimmäinen viiva.
Toinen himmeä.
TOINEN?!
Odotetaan vielä pari minuuttia.

Nautimme silloin sähkökatkosta, kuten moni viime vuoden lopulla.

Toinen tai kolmas päivä ilman sähköä,
päivä oli kuitenkin arkipäivä joulunpyhien jälkeen ja mies juurikin sähkökatkon vuoksi myös sattumalta kotona.

Oli ilta ja tein raskaustestin salaa yksikseni sillä aikaa, kun mies kellarissa lisäili puita lämmityspönttöön. Koko testinkin ostin salaa kauppareissulla läheisestä apteekista.
(bepanthen loppu...)

Paniikissa soitin ensin ystävälleni, joka alkutyrmistykseltään kuitenkin onnitteli.

Hiivin kellariin.
Ujostutti ihan hirveästi.

"Kulta,
yksi joululahja jäi vielä antamatta."

Mies epäilevänä tarttui tikkuun ja sitä katsoessaan kysyi hymyssä suin, että olenko raskaana.
Otti huikan olut tölkistään (alkujärkytykseen) ja silitti mahaani.

______

Kulunut vuosi on ollut muutosten vuosi, minulle ja meille molemmille.
Sain tietää olevani raskaana, kirosin kouluani ja lopulta valmistuin lähihoitajaksi, muutin pois Espoosta mieheni luo ja jäin ensimmäistä kertaa elämässäni tyhjänpäälle.
Työttömäksi ja vasta valmistuneeksi, joka kuitenkin oli raskaana.

Vallitsevissa olosuhteissa vietimme yhdeksän kuukauden tipattoman, me molemmat.
Mies lopulta synnytyslaitoksella lopetti tupakointinsa, minä jo aiemmin.
Kotimme on kokenut muutoksen myllerryksiä pinnasängyn ja muiden vauvatarvikkeiden myötä, sekä miehen moottoripyörät ovat jääneet vaille huomiota.
Minua taas harmittaa se, miten vähälle huomiolle ovat marsut jääneet.


Mutta suurimman muutoksen olemme kokeneet yhdessä. 


Sillä tämä vuosi
teki toisesta äidin,
toisesta isän.