rv 28+0

Tänään iski pieni pakokauhu, kun tajusin kuinka vähän tätä aikaa enää tuntuu olevan.
Enää 10 viikkoa ja se maaginen 38 raskausviikkoa tulisi täyteen.
Aika tuntuu loppuvan kesken.

Välillä tuntuu että olen hieman yksinäni tämän valmistautumisen kanssa.
Miehen ajatukset pyörivät pelkissä tekemättömissä töissä, jotka täytyy hoitaa kuntoon.
Minun ajatukseni pyörivät ostoksissa, joita vauvaa varten tarvitsisi tehdä.
Mies stressaa kylppäriremontin valmistumista, jotta voisi aloittaa keittiön kanssa.
Minä stressaan vauvan huonetta, josta seinä täytyisi vielä kokonaan hioa ja maalata.

Välillä toivoisin, että mies haluaisi tehdä myös niitä asioita, jotka minusta tuntuvat tärkeiltä.
Vauvalle hankitut tavarat tuntuvat lojuvan siellä täällä muovipusseissa, eikä niille tunnu löytyvän mitään paikkaa.
Myös minun tavarani lojuvat vieläkin pahvilaatikoissa eikä niillekään tahdo löytyä tilaa.
Haluaisin, että mies tekisi tilaa tavaroilleni.
Tai että tekisimme sen yhdessä. 
Haluaisin että tekisimme edes jotain yhdessä.

En yksinäni viitsisi käydä miehen tavaroita läpi ja pohtia mitä pitäisi heittää pois ja mitä ei.

Ehkä hän ei vain ymmärrä sitä, kuinka valtava tämä pesänrakennusviettini on.
Ja kuinka paljon haluaisin hänen apuaan tässä kaikessa.

Mutta, itse raskaus.
Nyytti potkii ja mönkii kuin viimeistä päivää ja aina eri aikavyöhykkeellä minun kanssani.
Parhainta temmellysaikaa tuntuu olevan juuri yö, tarkalleen klo. 01:30 alkaen ja sen seurauksena omat yöuneni ovat jääneet lyhyiksi ja huonoiksi.
Myös pinnani on huomattavasti kireämmällä.

Kivut ja kolotukset eivät myöskään ole jääneet vieraiksi, niistä saan nauttia lähes päivittäin.

Kaikki vaan tuntuu tällä hetkellä niin keskeneräiseltä ja sen vuoksi tästä raskaudestakin on vaikea iloita ja nauttia.

Tuntuuko muistakin joskus siltä, että kaikki vaan on niin kesken?
Vai olenko ihan yksin tämän tunteen kanssa?
------------------------------


Today it hit me, the feeling that the time is running out with this pregnancy.
Only 10 more weeks and the magical 38 weeks will be full.
 
Sometimes it feels that I'm alone with everything, my toughts are wery far from those my bf thinks.
He's more stressed about renovations and I'm about all the things we should still buy for the baby.
Our wants and needs don't really click at this point.

I would really want to do somehting with him,
not just me alone.

Does anybody feel like this at some point,
or am I alone with this feeling?