maanantai 5. toukokuuta 2014

270


 Vappu tuli, vappu meni. Monen muunkin tavoin myös meidän vappumme ovat muuttuneet rauhallisemmiksi lapsen myötä ja itseasiassa tänä vappuna emme tehneet mitään erityisen mainittavaa, sillä lähinnä muidenkin tavoin me haaveilimme grillaamisesta ja auringosta. 


Vappuaattona valmistin kuitenkin pihveille Cola-BBQ marinadin ja iskin ne jääkaappiin toiveikkaana, mutta ne jotka vappupäivästä jotain muistavat varmaankin arvaavat, että uuniinhan ne pihvit päätyivät. Yllä marinadini muhimassa, oli muuten namia. Sekoitin yhteen Coca-Colaa (n.2dl), Kentucky Whiskey BBQ-kastiketta (mututuntumalla mentiin), sipulia, valkosipulia, lihalientä, pippuria, soijakastiketta sekä ketsuppia(2dl) ja ruokakin oli mahtavaa.


Ja ne fiilikset sitten. Kuten viimeksi hieman jo väläyttelin olivat omat fiilikseni hieman maassa ja suunta hukassa, mutta sanottakoon niille jotka osasivat ehkä jo veikkailla jotain, että saman katon alla kuitenkin jatketaan. Riitoja tulee aina, mutta uskon siihen, että kun niistä ottaa opikseen ja oikeasti näyttää halunsa muutokseen, niin sillä päästään jo pitkälle. Niin me ainakin teimme ja nyt katsomme sitten, että kuinka pitkälle tämä kantaa.

Itse haluaisin mennä eteenpäin ja kasvattaa perhettämme sekä purjehtia sinne kuuluisaan avioliiton satamaan, mutta ymmärrän sen epävarmuuden mikä toisella puolella on vastassa. Kun olisi kaikkea muutakin, kuten tämä talo johon sitä rahaa täytyisi upottaa ja johon se rahan upottaminen tällä hetkellä olisi tuhannesti tärkeämpää, kuin siihen minun morsiuspukuuni tai kasaan ykköskoon vaippoja. Mutta silti niitä omia haaveita on vaikea haudata piiloon, vaikkakin kyseessä olisikin vain parin vuoden pätkä.
Ehkä aika lopulta on meillekin otollinen, jossei nyt niin ehkä sitten joskus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Don't be shy.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...