Mitä se raskaus aiheuttikaan kropalle?

Teen tästä ihan vain kirjallisen postauksen,
sillä en viitsi lisäillä tänne bikinikuvia ennen ja jälkeen- meiningillä.

Paino

Olen aina ollut laiha, ihan lapsesta. Pienenä eräs läheiseni jaksoi useasti ihmetellä sitä,  
kuinka olen pelkkää luuta ja nahkaa.
Todellisuus oli kyllä hieman toinen,
olin vain hoikka,
olotila jota tämä henkilö ei ollut tainnut koskaan kokeakaan.


Ihannepainoni oli hyvin pitkään 45kg ja sen painoinkin, semmoiset ikäkaudet 15-19 vuoteen kepeästi. Viimeiset pari vuotta ennen raskautta alkoi päässä järjen ääni koputtelemaan ja sain itselleni kiloja lisää, hitaasti mutta varmasti, ja lopulta painoin sen 50kg.
Ja se kilomäärä piti raskauteen asti.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä painokseni merkittiin 52kg, raskauden lopussa luku muuttui 63kg. Todellisuudessa lihoin raskausaikana 13 kiloa, tällä hetkellä, kohta 2kk synnytyksestä on ylimääräisiä kiloja vielä 4 jäljellä.

Arvet

Olin onnekas sillä osa-alueella, etten mahaani saanut yhtään raskausarpea.
Kumma juttu, koska kyseisellä alueella se iho tuntui eniten venyvän, mutta kyllä minäkin raskausarpia osakseni silti sain.
Minun arpeni sijaitsevat vain reisissä ja rinnoissa.
Molemmissa arvet ovat vielä selkeästi nähtävissä, reisissä olevat ovat ehkä haalistuneet hivenen paremmin, koska siitä kohtaa olen uskaltanut ihoani rasvata eri tavalla, kuin rintojen kohdalla. (Imetys)
Mutta eivät rintanikaan koko lailla arpiset ole ja uskonkin vakaasti siihen, että kun kuukausia menee eteenpäin haalenevat nuo rinnoissa olevat raskausarvet varmaan paremmin piiloon kuin reisissä olevat.

Rinnat

Kuten ylläolevasta voi päätellä, ei rintojeni iho enää ole yhtä kermanvalkea kuin aikoinaan, mutta kyllä näitä tissejä on muutenkin koeteltu. Kiinteys on auttamatta kadonnut alkuperäisestä, mutta onneksi vielä ei puhuta riipputisseistä. Jos rinnat pysyvät samoissa kuoseissa, kun ne pojan imettyä kaiken maidon tuntuvat olevan, voin sanoa pysyväni joten kuten tyytyväisenä niihin.

Kun maito alunperin nousi rintoihin, olivat ne aivan valtavat. Naureskelin peilin ääressä sitä, että näempähän etukäteen tulevaisuuteen, jos joskus silikonit haluaisin hankkia.
Sitä iloa kesti itselläni hyvin vähän aikaa, sillä omalla kohdallani maidontuotanto asettui aloilleen nopeasti ja alkuperäinen kuppikokokin on ollut takaisin jo yli kuukauden päivät. Omalla kohdallani en ikinä joutunut hyppäämään kolmea kuppikokoa ylöspäin maidontuotannon vuoksi, pelkästään kaarituettomat liivit riittivät parin päivän ajan.


Kroppa (yleisesti)

Omasin joskus hyvinkin selkeän tiimalasivartalon,
mutta ainakin vielä se on malliltaan hieman kadoksissa.
En ole mitannut koskaan vyötäröäni, mutta kokeiltuani vanha ylioppilasmekkoani voin varmistaa siihen tulleen senttejä lisää. Myös rinnanympärykseni tuntuu levinneen vanhoista muodoistaan, enkä tarkoita tällä sitä, että rintani olisivat jotenkin turvonneet tai kasvaneet.
Enemmänkin tuntuu, että kylkiluiden kohalla olisi tehty lisätilaa vauvalle.

Maha

Tähän osa-alueeseen olen suurinpiirtein tyytyväinen, jos mahasta kiinni ottaa ja venyttää, ei ihoa saa vedettyä metritorkulla kauemmas kehosta. Tämän hetkisestä tilanteesta löydätkin kuvan täältä.
Kyllähän tuohon on hieman ylimääräistä jäänyt, sivuille ehkä eniten,
mutta kyllä se kunnon treenillä kuntoon hoidetaan.

Ja se alakerta sitten?
Sanotaanko niin, että kyllä se ihan toimivalta värkiltä vielä vaikuttaa.

Se tunne..

Kevennys näin alkuun eilisillalta.
Pieni pojumme todella koetteli illalla äidin huumorintajua vaipanvaihdon aikana.
Ensimmäisen kerran kun pyllyn pesin kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes pääsimme takaisin hoitoalustalle ja samantien kuului vaimea "ptruut" ja äiti totesi sinappikoneen laulavan.
Pylly pestiin uusiksi, mutta tällä kertaa kun tasaiselle alustalle päästiin yllätti pojan pissahätä.
Poika pestiin sitten kolmannen kerran.

I reeeeally love mum.

Viime yönä sain kokea jotain historiallista näiden kahden viime viikon sisällä,
sain nukkua kokonaiset neljä tuntia yhteen putkeen. Se tunne, kun Nyytin ähkimiseen viimein heräsin ja kelloa katsoin oli jotain niin ihanaa että. Ajatelkaa ihmiset, neljä tuntia!

Kävimme tänään läheisessä Lastentarvikkeessa hakemassa vihdoin ja viimein ammeen pojan kylpyhetkiä varten, samalla tosin mukaan tarttui vaivaiset pari pientä esinettä leikkimatto ja mobile pinnikseen.
Materialistimamman mielestä pojua piti jotenkin palkita ruhtinaallisista yöunistaan, vaikka tuo jälkikasvuni ei tänään leikkimattoa kokeiltaessa ollutkaan äidin lailla kiinnostunut kaaressa roikkuvista apinoista.
Nyytti tuntui keskittyvän lähinnä tunkemaan omaa kättään suuhunsa.

Samalla myös kurvasimme pikaisesti miehen työpaikalle lisääntymisprojektimme tuotosta näyttämään ja pienemme kyllä seisautti koko konttorin niille sijoilleen.

2 viikkoa synnytyksestä

Se tunne, kun saat omat farkkusi jalkaan pitkästä aikaa.
Tänään oli hyvä fiilis.

U nearly break my heart

Kävimme tiistaina viimeistä kertää äitiysneuvolassa ja tällä kertaa Nyytin kera.
Ensimmäinen käynti lastenneuvolaan onkin jo heti huommenna ja hieman jo jännittää. Äitiysneuvolassa Nyyttiä ei pahemmin vielä sorkittu, terkkari punnitsi ja hieman tutkiskeli heijasteita. Kehuja saimme imetyksestä, sillä poju on nyt kahdeksassa päivässä mennyt ohitse syntymäpainonsa ja ylös merkittiin luku 3260g.

Tätä äitiä alkoi hieman hymyilyttämään jo ajatus siitä, että millainen pullaposki meillä kuukauden kuluttua täällä majailee.

Olen itse tässä pistänyt merkille hiljaisen kasvuni äitiyteen ja eilen se ajatus lopulta iski tajuntaan: olen äiti. Huvittuneena makoilin sohvalla, poju rinnalla ja mietin raskauden aikaisia puheitani siitä, kuinka viimeistään lokakuussa haluan lähteä juhlimaan väliin jääneet valmistujaiseni ja pelottelin miestä jo odottavasta koti-isyysillasta. Eilen tuota Nyyttiä tuijottaessani tajusin viimein, etteivät tuommoiset riennot enää juurikaan kiinnosta. Eivät ainakaan nyt heti, sillä onnellisin olen kun saan tuota pientä tuijottaa. Eli mies pääsee pälkähästä, ainakin hetkeksi.

Nyytin syntymä tuli ajallisesti kyllä aivan parhaimpaan kohtaan, sillä mies aloitti samana päivänä virallisesti kesälomansa, kun tuota pientä itsestäni ulos puskin. Käytännössä se merkitsee, että minulla on saatavillani pari apukäsiä kuukauden ajan, mutta tuon kylppäriremontin vuoksi käytäntö ja arki eivät aina kohtaa. Minulla on käytössäni apukädet aina iltaisin, mutta täytyy sanoa että tieto avusta auttaa joskus päivisinkin, sillä eihän tuo mies ole vessaa kauempana. Nykyään päivät kuluvat vaippaa vaihtaessa ja imettäessä ja nämä luksushetket koneella ovat harvinaista herkkua, sillä talouttakin pitäisi jossain välissä pyörittää. Kasvava pyykkivuori ja likaiset tiskit tiskialtaassa tuovat piston sydämeen, sillä vaikken suuri siivoamisen ystävä olekaan pidän siitä, että kotona on edes jossain määrin siistiä. Välillä siivottomuus jopa ahdistaa, varsinkin siinä vaiheessa kun joku soittaa ja kärkkyy kyläilykutsua.

Yksi asia mihin on ollut vaikea tottua on tämä uusi vartalo. Ylimääräisiä kiloja jäi itselle kuusi ja eilen uskaltauduin ensimmäistä kertaa kokeilemaan vanhoja farkkujani ja suureksi yllätykseksi ne mahtuivat jalkaan. Minun ei oikeasti tarvitsisi enää käyttää noita epäviehkeitä äitiyshousuja, jos en halua. Siltikin, niistä luopuminen tuntuu jotenkin vaikealta ja kerta toisensa jälkeen vedän ne tottuneesti vieläkin jalkaan.

8 päivää synnytyksestä ja olo on outo

 
Viimeiseksi haluaisin kertoa siitä, kuinka äsken koimme historiallisen hetken.
Täytimme wc-pöntön vesisäiliön ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vedellä.
Samalla koimme myös historiallisen pettymyksen, kun vedentulo ei loppunut, sillä pönttö ilmeisesti vuotaa.

Saa nauraa, sillä en itsekään keksi enää mitään muuta mitä tehdä.

rv 37+6. Perhevalmennus part 2 sekä neuvola.

Selässä kyllä tuntuu, että on tullut istuttua. Eilinen perhevalmennus vielä venähti pidemmäksi kuin piti, joten voin sanoa että se viimeinen puolituntinen istumista oli aivan kidutusta.
Mutta nyt on ne istumiset istuttu, eikä hetkeen tarvitse uusiksi käydä.

Itse en vieläkään tykännyt aiheista tai koin ne lähinnä hieman myöhään tuleviksi - itselleni siis. Miehelle taas oli hyvinkin hyödyllinen tietoisku luvassa kun aiheena oli pelkkä synnytys. Lopuksi oli vain hieman puhetta ehkäisystä synnytyksen jälkeen, mutta muuten koko n.3h oli pelkkää synnytystä - kivunlievitystä, supistuksia sekä kuvia mahdollisesti synnytyksessä käytettävistä välineistä. 

lainattu täältä

Perhevalmennuksen jälkeen kaasutimme kotiin vielä kaupan kautta, jotta tämä hehkuva olento valas pääsisi tuttuun tapaan löhöämään sohvalle ja hakemaan helpotusta jumittuneeseen selkäänsä.

Onnistuimme vielä kehittämään keskenämme aivan naurettavan riidan illan päätteeksi, mutta onneksi sekin oli nopeasti unohdettu. Olen huomannut ainakin itsessäni sen, että tuo mies saa olla hirveän varovainen sanoissaan nykyään, sillä suutahdan joskus todella nopeasti, usein aivan syyttä ja mitä pienimmistäkin asioista. Rupean vaan olemaan jo niin kyllästynyt tähän olooni ja haluaisin aivan hirveästi tuon keskivartaloni taas omakseni ja palautua entisiin mittoihini, sillä oloni on kaikkea muuta kuin hehkeä. Itseasiassa olen tuntenut oloni suoraan sanottuna rumaksi tai kauniimmin sanottuna mahdollisimman epäviehättäväksi jo pidemmän aikaa. Eikä asiaa auta se, että selkään jomottelee jatkuvasti, käveleminen on välillä mitä on ja nivusissa vihloo aina kun ylös tulisi nousta.

Ja jos siinä vaiheessa mies edes sormellaan hipaisee minua väärällä tavalla, räjähdän.

Mutta tänään oli vuorossa taas neuvolakäynti, jonne suunnistin jo aamusta. Raskauteni tuntuu olevan niin täydellisen tasapaksua, etten sen suurempia numeroita viitsi laitella. Hemoglobiini tosin oli noussut, mikä on vain ihan hyvää. Painoakin on nyt 62 kg, joten lihottuhan tässä on, suurinpiirtein sellaiset 10kg. Terkkari myös totesi pään kiinnittyneen ja hänen mielestään olisin fyysisessä mielessä aivan valmis synnyttämään, naureskellen totesin toivovani, että joku kertoisi saman tuolle nyytillekin.

Kadonneen vyötärön metsästys

Varoitus, seuraava teksti sisältää valitusta asiasta, joka lopulta on harvinaisen mitätön.



Tällä hetkellä tunnen oloni lievästi sanottuna paisuneeksi.

Epävarmuus omasta ulkonäöstä tahtoo nousta pintaan sitä mukaa, mitä lähemmäs uutta ja odottamatonta kymmenystä vaaka rupeaa kiipeämään.

Inhottavinta on, kun tuntuu joskus siltä, että mitään ihanaa vaatetta ei löydy päälle, joka voisi hieman piristää ja peittää kasaantuneita kiloja.

Oikeastihan minun kuuluisi rakastaa tätä isoksi muuttuvaa mahaani ja sitä, mitä se edustaa.

Täytyy tunnustaa, ettei se todellakaan ole joka päivä helppoa.

Koskaan aiemmin en ole ollut huolissani painostani tai mitenkään ihannoinut laihuutta.
Alimillaan oma painoindeksini on ollut 17,1 mutta lähemmäs normaalipainoisena olen pysytellyt koko ikäni ja vaikka tälläkin hetkellä painoindeksini näyttää vieläkin normaalia tuntuu minusta siltikin jotenkin... suurelta.

Eilen katselin itseäni peilistä ja huomasin vyötäröni kadonneen mahan myötä.
Tämä nyt ilmeisesti on suurin niistä raskausajan muutoksista, joita kehoni tulee kokemaan.
Se, että välillä tunnun peittyväni vain tämän ison mahani alle.


Vaikka rakastankin raskauttani, niin välillä se ei ole aina helppoa tässä omassa epävarmuudessa.