U nearly break my heart

Kävimme tiistaina viimeistä kertää äitiysneuvolassa ja tällä kertaa Nyytin kera.
Ensimmäinen käynti lastenneuvolaan onkin jo heti huommenna ja hieman jo jännittää. Äitiysneuvolassa Nyyttiä ei pahemmin vielä sorkittu, terkkari punnitsi ja hieman tutkiskeli heijasteita. Kehuja saimme imetyksestä, sillä poju on nyt kahdeksassa päivässä mennyt ohitse syntymäpainonsa ja ylös merkittiin luku 3260g.

Tätä äitiä alkoi hieman hymyilyttämään jo ajatus siitä, että millainen pullaposki meillä kuukauden kuluttua täällä majailee.

Olen itse tässä pistänyt merkille hiljaisen kasvuni äitiyteen ja eilen se ajatus lopulta iski tajuntaan: olen äiti. Huvittuneena makoilin sohvalla, poju rinnalla ja mietin raskauden aikaisia puheitani siitä, kuinka viimeistään lokakuussa haluan lähteä juhlimaan väliin jääneet valmistujaiseni ja pelottelin miestä jo odottavasta koti-isyysillasta. Eilen tuota Nyyttiä tuijottaessani tajusin viimein, etteivät tuommoiset riennot enää juurikaan kiinnosta. Eivät ainakaan nyt heti, sillä onnellisin olen kun saan tuota pientä tuijottaa. Eli mies pääsee pälkähästä, ainakin hetkeksi.

Nyytin syntymä tuli ajallisesti kyllä aivan parhaimpaan kohtaan, sillä mies aloitti samana päivänä virallisesti kesälomansa, kun tuota pientä itsestäni ulos puskin. Käytännössä se merkitsee, että minulla on saatavillani pari apukäsiä kuukauden ajan, mutta tuon kylppäriremontin vuoksi käytäntö ja arki eivät aina kohtaa. Minulla on käytössäni apukädet aina iltaisin, mutta täytyy sanoa että tieto avusta auttaa joskus päivisinkin, sillä eihän tuo mies ole vessaa kauempana. Nykyään päivät kuluvat vaippaa vaihtaessa ja imettäessä ja nämä luksushetket koneella ovat harvinaista herkkua, sillä talouttakin pitäisi jossain välissä pyörittää. Kasvava pyykkivuori ja likaiset tiskit tiskialtaassa tuovat piston sydämeen, sillä vaikken suuri siivoamisen ystävä olekaan pidän siitä, että kotona on edes jossain määrin siistiä. Välillä siivottomuus jopa ahdistaa, varsinkin siinä vaiheessa kun joku soittaa ja kärkkyy kyläilykutsua.

Yksi asia mihin on ollut vaikea tottua on tämä uusi vartalo. Ylimääräisiä kiloja jäi itselle kuusi ja eilen uskaltauduin ensimmäistä kertaa kokeilemaan vanhoja farkkujani ja suureksi yllätykseksi ne mahtuivat jalkaan. Minun ei oikeasti tarvitsisi enää käyttää noita epäviehkeitä äitiyshousuja, jos en halua. Siltikin, niistä luopuminen tuntuu jotenkin vaikealta ja kerta toisensa jälkeen vedän ne tottuneesti vieläkin jalkaan.

8 päivää synnytyksestä ja olo on outo

 
Viimeiseksi haluaisin kertoa siitä, kuinka äsken koimme historiallisen hetken.
Täytimme wc-pöntön vesisäiliön ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vedellä.
Samalla koimme myös historiallisen pettymyksen, kun vedentulo ei loppunut, sillä pönttö ilmeisesti vuotaa.

Saa nauraa, sillä en itsekään keksi enää mitään muuta mitä tehdä.

Talohaaveilua

Ajattelin hieman kertoa lisää talosta, jossa asumme.
Kuvia en juuri lupaa siitä syystä, että talon iän/historian huomioonottaen en itse ole saanut sanoa tämänhetkiseen sisustukseen juuri mitään, joten en halua esitellä sisustustamme edes omanani.
Miksikö? Koska inhoan sitä itsekin.

Kuten jo aiemmin olen sanonut, talo on todallakin vanha rintamamiestalo ja kuulunut mieheni perheelle pitkään. Mies itse on asunut lapsuutensa täällä ja tehnyt paluun takaisin talon jäätyä tyhjäksi muutama vuosi sitten. Sanotaanko että rakas kotimme on jymähtänyt vahvasti 70- ja/ tai 80-luvulle.

tälläistä rakkaustapettia löytyy meiltä mm. olohuoneesta parin seinän mitalla :]

Itse laskisin talon kaksikerroksiseksi, koska kellari ei ole asuttavassa kunnossa, mutta kyllä iso kellari meillä myös on. Alakerrasta löytyvät eteinen, suihku/wc sekä sauna, keittiö, olohuone sekä huone, joka meille on tällä hetkellä kysymysmerkki. Huoneesta on ilmeisesti aikoinaan ideoitu ruokailuhuonetta, mutta lopulta se on päätynyt mieheni vanhempien makuuhuoneeksi ja jatkuvan remonttimme keskellä huone täyttää lähinnä varaston virkaa. Yläkerrassa on makuuhuoneemme lisäksi vielä avonaiseksi jätetty päätyhuone, joka on  tarkoitus pyhittää tulevalle vauvallemme.

Jos rehellisiä ollaan, jokaikinen huone tässä talossa tarvitsisi jonkunlaista remontointia.
Edes uutta maalikerrossta tai jotain.
Mutta koska kroisoksia emme ole ja siltikin jotain tulisi tehdä, olemme keskittäneet toiveemme seuraaviksi:
-Vessaremontti valmiiksi ennen vauvan tuloa (pakko!)
-Keittiöremontti sopivassa ajankohdassa, mutta kumminkin lähiaikoina.

Myös saunalle olemme haaveilleet sanovamme hyvästit ja remppaavamme siitä eräänlaisen kodinhoitohuoneen. Kyseistä sähkösaunaa ei ole kukaan käyttänyt miesmuistiin ja koska tontilla on puusauna autotallin yhteydessä, en usko että tulemme tätä päätöstä katumaan.

lisää kuvotustapettia, tällä kertaa mysteerihuoneestamme.

Vuosien edetessä uskon myös seinien ja yleisen ilmeen kokevan muodonmuutoksia sekä pientä uudistusta.

Välillä tämän kaiken keskellä tulee kyllä ajateltua että haaveileeko tässä turhasta ja pitäisikö tämänhetkiseen tilanteeseen vaan tyytyä, mutta kodista pitäisi aina pitää ja tällä hetkellä minä en pidä kodistamme.
En tässä tilanteessa. Ja haluan pitää kodistamme ennen vauvan tuloa.
Älkää käsittäkö väärin, rakastan asua täällä omassa rauhassamme, mutta suoraan sanottuna haluaisin että kotimme myös näyttäisi meiltä.
     
        Että tämä olisi meidän kotimme, ei mieheni vanhempien entinen koti.


Pientä pesänrakennusviettiä näkyvillä?
Kertokaa te muut raskaana olevat tai jo lapsen saaneet, kuinka tyytymättömiä olette kotiinne olleet tässä vaiheessa vai olenko vain ainoa?

Vanhan talon ihanuuksia

Tulihan sitä valmistuttua, paperit kourassa kohti uusia haasteita :)

Päiväni siitä eteenpäin ovat lähinnä kuluneet remonttihaaveita toteuttaessa ja välillä niihin kyllästyessä. Talo, jossa asumme on vanha rintamamiestalo, joka on perusremontoitu jossain 70-luvun suuntamilla, ja sisustus on sen mukaista (kuvitelkaa samettikuvioinen/tummanpunainen tapetti olohuoneessa.) Itse vihaan suuresti tapetteja ja täällä ei tunnu löytyvän seinää jossa ei tapettia olisi, eli emme siis ole talon kanssa "match made in heaven".

Päätin aloittavani yläkerrasta koska siellä tapettia ei onneksi ole kuin parilla seinällä. Ajattelin sen olevan helpoin vaihtoehto sillä en ole kyseistä hommaa koskaan tehnyt.
No, valitsin sitten sellaisen seinän, johon tapetteja oli tapetoitu kolme kerrosta päällekkäin....
Hetkihän siinä meni, mutta tuli seinä paljaaksi, paria pikku kohtaa lukuunottamatta.

Innostus hieman lopahti siihen, sillä oma virallinen muuttoni tänne tuli samaan syssyyn ja tällä hetkellä koko talo tuntuu hieman kaoottiselta, kun tavaraa tuntuu olevan paikoissa, joista en aiemmin edes tiennyt. Yksi kokonainen huone on pyhitetty omille muuttolaatikoilleni, mutta en yksinkertaisesti keksi minne tavarani purkaisin, kun tilaa ei tahdo löytyä. Aikaahan minulla olisi, mutta päätin ottaa pari päivää itselleni ihan vain oleiluun, ehkä ukkokin innostuisi auttamaan tavarapaljouden kanssa, kun tajuaa ettei mahdu liikkumaan perähuoneessa.

Odottelen myös hieman "bittersweet"-tunnelmissa torstaista rakenneultraa, omalla tavallaan möllykän näkeminen on tietysti riemastuttavaa, mutta samalla odottaa kauhulla, jos jotain epäilyttävää löytyykin. Toinen, jota odotan innolla, on se mahdollisuus että sukupuoli saattaisi selvitä tällä kertaa.
Ainakin möllykkä tuntuu olevan aktiivinen, liikkeet ovat alkaneet tuntumaan selvemmin,jos ne nyt niitä ovat. Näin ensikertalaisena paha sanoa, mutta en kyllä keksi muutakaan, mikä kuplisi mahassa tuohon tapaan. Selkä myös alkaa jo pakottamaan, kaaduttuani pari talvea sitten se ei ole tahtonut palata entisiin uomiinsa ja rasittuu nopeasti. Myös eräs hassu oire on ilmennyt, en tiedä sitten johtuuko se siitä, että olisin astunut huonosti jossain vaiheessa tms, mutta toista jalkaani on alkanut särkemään joka ilta. Aina, kun sänkyyn pääsee pitkäkseen niin jalkaa alkaa pakottamaan, eihän kipu mukavaa ole mutta lähinnä olen itse huvittunut pohtiessani sitä mistä kummasta tuo johtuu.

Loppuun vielä, kuva (tulevan) innokkaan mummun yksistä ostoksista
(kokonaisuudessaan kaksi kassillista täynnä vauvanvaatteita......)

Huomenta

Tai, no iltapäivän puolella tässä jo ollaan.

Kukako olen?
Olen tuleva äiti, valmistuva lähihoitaja, lastentavaroista vauhkoava hormonihirmu tällä hetkellä.

Normaalisti olen ihan kuitenkin oma itseni, täytän elokuussa 23-vuotta ja tarkoitukseni oli jatkaa opiskeluja ensi syksynä, toisin kuitenkin kävi. Olen aina pitänyt musiikista sekä vaatteista, omalla oudolla tyylilläni. Haluaisin osata pukeutua hienosti, mutta joskus se tuntuu mahdottumuudelta.
Varsinkin nyt kun tuo maha tuntuu paisuvan koko ajan, mistä te ihmiset löydätte hienot äitiysvaatteenne? :o

Elämäni on todella muuttunut paljon, siitä mitä oletin sen olevan ennen viime joulua, jolloin maha-asukki virallisesti ilmoitti olemassaolostaan. En kadu mitään, olen onnellinen ja siitä hetkestä kun tajusin että edes haluan lapsia, halusin saada lapseni nuorena, mutta siltikin sitä joskus ihmettelee että miten tähän on tultu.

No, biologisessa mielessä sen voi selittää hetkessä, mutta miten oikeasti päädyin tähän hetkeen.

Kaikkeahan voisi analysoida vaikka kuinka pitkälle, mutta juuri nyt, kiitos ei.

Tällä hetkellä lukeudun vielä opiskelijaksi, mutta enää kahden päivän ajaksi. Normaalisti hakeutuisin töihin, mutta tällä hetkellä ajatus tuntuu kaukaiselta, sijaisuudet siellä täällä lähinnä mahdollisilta. Varavaihtoehdoksi olen suunnitellut sen, että jos työttömäksi täytyy jäädä siihen asti kunnes vauva syntyy, teen jotain mistä olen jo pitkään haaveillut. Revin seiniltä jokaikisen tapetin jota kodistamme löytyy, sillä tapetit ovat sellaiset joita vihaan koko sydämestäni. Varavaihtoehto kuulostaa mielenkiintoisemmalta, sillä saisin käyttää aikaani sellaiseen johon sen tällä hetkellä haluaisin käyttää: kodin pieneen kunnostamiseen, ennen lapsen tuloa.

Haaveet ovat haaveita, katsotaan kuinka käytännössä käy :)



http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&NR=1&v=asaCQOZpqUQ