Kadonneen vyötärön metsästys

Varoitus, seuraava teksti sisältää valitusta asiasta, joka lopulta on harvinaisen mitätön.



Tällä hetkellä tunnen oloni lievästi sanottuna paisuneeksi.

Epävarmuus omasta ulkonäöstä tahtoo nousta pintaan sitä mukaa, mitä lähemmäs uutta ja odottamatonta kymmenystä vaaka rupeaa kiipeämään.

Inhottavinta on, kun tuntuu joskus siltä, että mitään ihanaa vaatetta ei löydy päälle, joka voisi hieman piristää ja peittää kasaantuneita kiloja.

Oikeastihan minun kuuluisi rakastaa tätä isoksi muuttuvaa mahaani ja sitä, mitä se edustaa.

Täytyy tunnustaa, ettei se todellakaan ole joka päivä helppoa.

Koskaan aiemmin en ole ollut huolissani painostani tai mitenkään ihannoinut laihuutta.
Alimillaan oma painoindeksini on ollut 17,1 mutta lähemmäs normaalipainoisena olen pysytellyt koko ikäni ja vaikka tälläkin hetkellä painoindeksini näyttää vieläkin normaalia tuntuu minusta siltikin jotenkin... suurelta.

Eilen katselin itseäni peilistä ja huomasin vyötäröni kadonneen mahan myötä.
Tämä nyt ilmeisesti on suurin niistä raskausajan muutoksista, joita kehoni tulee kokemaan.
Se, että välillä tunnun peittyväni vain tämän ison mahani alle.


Vaikka rakastankin raskauttani, niin välillä se ei ole aina helppoa tässä omassa epävarmuudessa.