Weekend

Sanon jo nyt heti tähän alkuun, että minua ottaa todella päähän, mutta kerron siitä vasta tuonnempana.
Aloitetaan viikonlopusta, kun tässä on eletty nyt hieman blogihiljaisuutta.

Viikonloppu oli meille hyvinkin tavanomainen, mies viimeisteli autoa tallissa ja minä pyörin pihapuuhissa. Ilouutinen viikonlopulta olkoon se, että autovanhus alkaa vihdoinkin olla sopivassa kunnossa katsastusasemaa varten.
Ehkäpä vanha Ford Anglia päätyy tienpäälle piakkoin ja pois meidän nurkistamme. 

Päädyimme myös etsimään pölyttyneen pallogrillimme kellarista ja kokeilemana sitä ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Nyt tuntuu vihdoinkin siltä, että kesä on kunnolla korkattu auki.
(Sopivasti siihen ajankohtaan, kun sään luvattiin viilenevän.)

Mies halusi piristää minua hieman ja ehkä samalla hieman korvata jatkuvaa tallissa notkumistaan viemällä minut shoppailemaan lauantaina. Vaikka tällä kertaa olisin ihan luvalla saanut korttia vinguttaa, en päätynyt ostamaan kuin kaksi uutta paitaa kesäksi h&m:än Mama-mallistosta. Niistäkin tunsin pienen vihlaisun, vaikkakin paitani tahtovat jo kiristellä mahan kohdalta, koska kuitenkin olen päättänyt vähentää vaateostoksiani.

Lauantai-iltana naapurissamme vietettiin hyvinkin äänekkäitä juhlia, joten saimme nauttia tasokkaasta karaokesta yön pikkutunneille asti.

Sunnuntai tuli liian nopeasti ja käytimme kyseisen päivän pihaa raivaten. Leikkasimme vuorotellen molemmat nurmikkoa ja trimmailimme oksia pihallamme olevista puista sekä pensaista.

Yritän itse ottaa raskauden vuoksi rauhallisemmin ja mieskin siitä jo jaksaa muistuttaa, mutta siltikin tuntuu turhauttavalta huomata ettei jaksakaan enää samalla tavalla. Selkää särkee uudella tavalla ja kyykistyminen on vaikeaa. Myös tunne siitä, että olisin vain tiellä tuntuu kasvavan ja nostavan päätään yhä useammin.
Oloni on joskus harvinaisen hyödytön.
Innolla odottelen, kuinka pahaksi tämä tunne vielä paisuu tulevien kuukausien aikana.

 

Nyt, siihen tämän päiväiseen ärsytykseeni.
Olen tässä odotellut Kelalta päätöstä tulevasta äitiyslomastani, koska työkkärini haluaa sen tiedon kirjallisena. 

Sen takia sovimme seuraavan tapaamisemme niin, että kävisin näyttäytymässä ennen tämän kuun 30 pvä, jotta ehtisin saada kyseiset paperit.
No, ne kyseiset paperit ovat nyt pyörineet Kelassa kaksi viikkoa ja määräaikani alkaa umpeutua. 

Kun eilen tarkistin tietojani netistä eikä päätöksestä ollut tullut mitään uutta, päätin käyväni tänään työkkärissä kääntymässä jotta saisin sen alta pois, vaikkei minulla niitä papereita vielä olekaan.
Päätin käydä, vaikka en millään olisi halunnut.
Päätin meneväni, vaikka edellisyön nukuin huonosti ja mieleni ei tehnyt mitään muuta kuin nukkua.
Lähdin, vaikka minusta tuntuu siltä, että jokainen mahdollinen ontelo on tukossa (kiitos kevään)
 

Miten kävikään, kun ajelin 12km per suunta päästäkseni lähimpään työvoimatoimistoon?
Kyseinen palveluneuvoja joka vastaa nuorten palveluista ei olekaan paikalla, vaikka hänen piti.
Huomenna, ehkä. 

Kyllä melkein itku pääsi kun otti niin kovasti päähän.
Lähinnä siksi, että jos olisin kuunnellut itseäni olisin välttynyt turhalta ajelemiselta.

Kimpaannuin niin etten edes tajunnut kysyä, olisinko voinut käydä näyttämässä naamaani ihan vaan jonkun luona, jotta saisin sen alta pois.

Juuri tällä hetkellähän minulla on rahaa ajella päivittäin se 24 km huvikseni.

Huomenna uusi yritys, mutta tällä kertaa soitan ja varmistan, että kyseinen rouva on paikalla.

Yritin tehdä huviajelustani lopulta hyödyllisen ostamalla marsuille lisää heinää.
Sitähän ei lähempää löydä....


---------------------

We spend the weekend at home, me in the garden and my bf fixing up an old Ford Anglia.
We also decided to eat some grilled food outside for the first time in this summer.
Our neighbours had some sort of a party on saturday night, and we had the delight to listen them singing late in to the night.